PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Tiedot eri kunnassa kastetusta


Muhku76
13.06.11, 10:05
Hei!
Asia on jäänyt vaivaamaan minua, joten ajattelin siitä täällä kysästä.
Nimiä ja aikoja en nyt mainitse, koska ollaan 100v rajoilla.
Toivottavasti joku kuitenkin edes vähän osaisi auttaa minua tietojen hakemisen kanssa.

Henkilö on mainittu Pihtiputaan kirkonkirjoissa kastetuissa. Siellä on kuitenkin maininta, että tieto on tullut Viipurista.
Eli nähtävästi henkilö on syntynyt Viipurissa ja vanhemmat olleet kirjoilla toisessa seurakunnassa. Kuitenkaan näistä henkilöistä ei ole vasta kuin 8 vuotta tämän jälkeen mainintaa Viipurin puolella (tarkistin Katihasta). Mutta osaisiko joku kommentoida, että saisinko tarkempia tietoja kenties Mikkelin maakunta-arkistosta?
Tai miksi mainintaa muutosta tai asumisesta Viipurissa lapsen syntymän aikaan ei ole? Oliko ennen yleistä se, että muutettiin kaupungista toiseen.

Ja sitten toinen asia.
Kun Pihtiputaan Rippikirjat päättyvät vuoteen 1880 niin mistä löydän sitä nuoremmat tiedot vuoteen 1900 asti? Ovatko ne yleensä seurakunnissa vai jo jossain arkistoissa.

Vielä yksi:
Mitä tarkoittaa Katihassa Viipurin mrsk:ssa Kylä/talo sarakkeessa "T"?
Viittaako jonkin isompaan asumukseen vai mihin?

Kiitos jos joku jaksaa vastata näihin "alkeellisiin" kysymyksiin, mutta asia vaan vaivaa kovasti, kun henkilön lapsetkaan eivät tiedä asiasta tarkemmin. Jos saisin seuraavan johtolangan edes jostain, niin asiat rupeisivat aukeamaan.

-Marja Tiitto

tkukkonen
13.06.11, 11:16
T voi tarkoittaa sukunimen alkukirjainta, jos se osuu kohdalleen. Tai se tarkoittaa tilattomia.

TerhiA
13.06.11, 11:31
Tämän 28.5.1891 syntyneen Villen vanhemmista ilmeisesti kyselet - kastettiin Viipurissa 15/6 ja todistus suoritetusta kasteesta oli saapunut Viipurista 16/8.
Otto Hermaninpka Tiitto s (RK) 3.12.1859
pso 18.4.1894 Pihtipudas
Amalia Matintr Paananen *27.6.1855 Viitasaari
RK:n mukaan tämä pariskunta muutti Viipuriin 31.1.1899. Aiemmin ei RK:ssa Amalian kohdalla näy mainintoja Viipurista, mutta on siis ilmeisesti siellä kuitenkin ollut, koska lapsikin on siellä kastettu.

Amalian
pso 1:o Juho Matinpka Hassinen *23.9.1834 Viitasaari, k 16.11.1885 Pihtipudas.
Pariskunta tuli Viitasaarelta 1877 Pihtiputaan puolelle.

Eivätköhän nämä ole ihan tarpeeksi vanhoja tietoja tähän laitettaviksi.

kkylakos
13.06.11, 12:02
Ja sitten toinen asia.
Kun Pihtiputaan Rippikirjat päättyvät vuoteen 1880 niin mistä löydän sitä nuoremmat tiedot vuoteen 1900 asti? Ovatko ne yleensä seurakunnissa vai jo jossain arkistoissa.

Pääsaääntöisesti olen itse löytänyt 1800-luvun loppuvuosikymmenien kirjat mikrojäljenteinä Kansalliskirjastosta ja käsittääkseni ne ovat käytettävissä myös alueen maakunta-arkistossa sekä mahdollisesti myös muissakin paikoissa (kirjastot). Monet käyvät seurakunnissakin, itse en ole harrastanut.

Muhku76
13.06.11, 12:10
Tämän 28.5.1891 syntyneen Villen vanhemmista ilmeisesti kyselet - kastettiin Viipurissa 15/6 ja todistus suoritetusta kasteesta oli saapunut Viipurista 16/8.
Otto Hermaninpka Tiitto s (RK) 3.12.1859
pso 18.4.1894 Pihtipudas
Amalia Matintr Paananen *27.6.1855 Viitasaari
RK:n mukaan tämä pariskunta muutti Viipuriin 31.1.1899. Aiemmin ei RK:ssa Amalian kohdalla näy mainintoja Viipurista, mutta on siis ilmeisesti siellä kuitenkin ollut, koska lapsikin on siellä kastettu.

Amalian
pso 1:o Juho Matinpka Hassinen *23.9.1834 Viitasaari, k 16.11.1885 Pihtipudas.
Pariskunta tuli Viitasaarelta 1877 Pihtiputaan puolelle.

Eivätköhän nämä ole ihan tarpeeksi vanhoja tietoja tähän laitettaviksi.



Joo näitäpä minä. En vaan oikein uskaltanut laittaa, kun tuntuu, että välillä on kovinkin tarkkaa tuo 1900 luvun taite etsiä tietoa.
Kiitos noista tiedoista Amaliastakin. Vähän huonosti olen osannut etsiä, kun tietoa vaan on niin paljon.

Ja juuri tuota Otto-Amalia -pariskunnan liikkeitä mietinkin ennen Villen syntymää.
Liikkuvaista sorttia kun tuntuu olevan.

Ja tuo T tarkoittaa varmaan tilattomia, kuvittelisin. En usko sen viittaavan sukunimen kirjaimeen kuitenkaan.

Kiitos paljon vastauksista. Kesälomalla paljon tekemistä :)

-marja

Matti Lund
13.06.11, 13:07
Pääsaääntöisesti olen itse löytänyt 1800-luvun loppuvuosikymmenien kirjat mikrojäljenteinä Kansalliskirjastosta ja käsittääkseni ne ovat käytettävissä myös alueen maakunta-arkistossa sekä mahdollisesti myös muissakin paikoissa (kirjastot). Monet käyvät seurakunnissakin, itse en ole harrastanut.


Hei tämä edellä kuvattu oli tilanne ennen kirkkohallituksen päätöstä sulkea sukututkijoilta henkilökohtainen pääsy kirkkoherranvirastojen arkistoihin sen omissa tiloissa ja vetää kaikki seurakuntien omistamat mikrokorttikopiot, joita arkistolaitos oli säilyttänyt, pois arkistojen tiloista, pois sukututkijoiden käytöstä.

Ainakin huhti-toukokuun aikana olen ollut yhteydessä 3-4 tutkijan kanssa, joilta kaikilta on tätä päätöstä seuraten omatoiminen tutkiminen kirkkoherranvirastoissa kielletty. Kirkkoherrat näyttävät noudattavan kirkkohallituksen suositusta rigoristisesti sitovana päätöksenä päätellen siitä, että nämä tuntemani tapaukset ovat seurakunnista, joissa sukututkija on aina tähän päivään asti otettu avosylin ja lämpimästi vastaan.


Mitä tulee luovutettuihin alueisiin, kirkkohallitus ei ole ryhtynyt estotoimiin sen suhteen, koska mikrofilmien omistusoikeuden on katsottu sen osalta olevan arkistolaitoksella. Toisin sanoen, päässet Viipurin alueen seurakuntia edelleen tutkimaan siitä arkistomateriaalista, mitä esimerkiksi Mikkelissä on tai Mikkelin käyttökopioiden kopioista, missä niitä mahtaa sitten ollakin.


En tunne tarkemmin Pihtiputaan tilannetta, mutta eihän siellä pitäisi olla varsinaisesti rippikirjoja edes vuoteen 1880 asti, koska ne ovat tuhoutuneet tulipalossa, Info Hiskistä sanoo näin:

Pihtipudas

Perustettiin Viitasaaren rukoushuonekunnaksi 1780 ja sai oman kirkon 1783. Ensimmäinen kappalainen 1799-1800. Tuli kappeliksi 1833 ja emäseurakunnaksi 1863, vaikka ensimmäinen kirkkoherra astui toimeensa vasta 1879. Muurasjärvelle valmistui 1963 kyläkirkko.
- Pappilan palossa 1/7 1881 tuhoutuivat kommuniokirjat 1801-1869 ja historiakirjat 1800-1880. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932)]


Siten se, mitä on jäänyt Pihtipudasta sukututkijoiden "vapaaseen" käyttöön, ovat mielestäni ainoastaan nämä kolme rullaa:


SeliteSignumVuodet Rulla UK 610 Pitäjänkokousten pöytäkirjoja

1841-1870
Tilejä

1789-1878
Rulla UK 610A & Rulla IK 68C Pihtiputaan Muurasjärven kylä:


Syntyneet

1785-1863
Syntyneet (vierasseurakuntalaisia)

1881-1892
Kuolleet

1784-1844
Kuolleet (vierasseurakuntalaisia)

1853, 1865

Jos Sinulla on yhtä lailla tutkittavaa Viitasaarella, selvitä itsellesi samalla tavalla sen tilanne ja Sinulle selviää sen osalta, mitkä omat mahdollisuutesi sen suhteen ovat.

Lisäksi saattaa joiltakin tutkijoilta löytyä heidän hankkimiansa mikrokorttikopioita, joissa tavoittelemaasi tietoa on, mutta ainakin Pihtipudas vaikuttaa tässäkin suhteessa toivottomalta tapaukselta.



terveisin Matti Lund