Ojankaivaja

[vainoh]

Esi-isälle on merkitty Kuopiossa 1770- ja 1780-luvuilla ammatiksi ojankaivaja (dikare). Löytyy sekä rippikirjasta, vihittyjen luettelosta että henkikirjasta (henkikirjan lopussa Pappilan jälkeen).

Onko ojankaivajista kerrottu jossain kirjassa tai tutkimuksessa? Kuka heille maksoi palkkaa? Onko käytännössä mahdollista löytää esim. tilitietoja?

VäinöH

[Antti Järvenpää]

Itselleni ei ole sattunut silmään näin vanhaa tietoa ojankaivajista. Nykyajan kirjallisuudessa sen sijaan on aika paljon kuvauksia ojankaivajista. Muistaakseni tämä nuori kirjailija Tuomas Kyrö on kuvannut asiaa ja sitten Eeva Joenpellolla on kuvauksia 1918 jälkeiseltä ajalta.

Aika läheltä liippaa keräämäni tarina järvenlaskija Nuutisesta http://antti.jarvenpaa.fidisk.fi/sukuhistoria/sukututkimus/suku/kirjoituksia/knutson/nuutinen.html

Tämä Nuutinen ei ollut varsinainen ojankaivaja, vaikka kaivoikin ojaa järviä laskiakseen. Noihin aikoihin oli kuitenkin annettu suoasetus, joten vesipitoisia maita kuivattiin, ja oletettavasti ojankaivajia tarvittiin. Ehkäpä tuossa suoasetuksessa olisi tausta ojankaivajan ammatille.

[Anitta I-E]

Matkussa ainakin on ojia kaivettu. Voiskohan sieltäpäin löytyä lisätietoja.

http://kotisivu.surffi.net/~matku/matkulaiset.htm

"Suonkuokkijoita ja ojankaivajia kuulutettiin jopa kirkon kuulutuksissa.
Matkun kartanon vuoden 1883 tilikirjan mukaan jo samana vuonna kaivettiin 9559 syltä uutta ojaa sekä viemäriojaa 615 syltä (1 syli=1,781 metriä). Tammelassa oleskelevat venäläiset sotilaat levittivät ojamultia 520:12 edestä. "

[Antti Järvenpää]

Oja on kaiketi aika vanha suomenkielen sana ja se tarkoittaa eri asiaa kuin luonnon tekemää uomaa. Ojia siis ilmeisesti on kaivettu pitkään, mutta milloin siitä on tullut niin merkittävä asia, että siihen on ollut oikein ammattinimike.

Epäilisin, että pelto-ojia on varmaankin tehty pitkään, mutta siihen tuskin on ollut erikseen ammattimiehiä. Uskoisin, että ammattinimitys liittyy siihen, että ojitusta on alettu tekemään suuressa mittakaavassa jonkin hallinnollisen määräyksen jälkeen, johon sopisi esim. suoasetus tms., joita on annettu jo 1700-luvun puolella.

Itseäni asiassa kiinnostaa myös sen fyysinen puoli. Ojan tekeminen on nimittäin melko rankkaa puuhaa, ja jollei maa olla pehmeää ja kivetöntä, niin se on myös vaikeaa ilman kunnollisia työkaluja. Nykyajan rautalapiolla saa paljon aikaan, mutta rautalapio on melko uusi keksintö. Vanhastaan lapiot olivat puuta, joissa oli korkeintaan sepän takoma kärki.

[Kataja]

Suodenniemen Koivuniemen Tuorilla on vuonna 1690 Matts Roothuggare, juurenhakkaaja (?).

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=590947&fullpic=1

Tämä saattaa olla sukulaisiani, mutta se ei ole varmaa. Mikäli luettelon kokooja on käsittänyt asiat oikein, niin tämä Matts on Koppelon talon poika ja Tuorin vävy.
Marjatta

[Kataja]

Itseäni asiassa kiinnostaa myös sen fyysinen puoli. Ojan tekeminen on nimittäin melko rankkaa puuhaa, ja jollei maa olla pehmeää ja kivetöntä, niin se on myös vaikeaa ilman kunnollisia työkaluja. Nykyajan rautalapiolla saa paljon aikaan, mutta rautalapio on melko uusi keksintö. Vanhastaan lapiot olivat puuta, joissa oli korkeintaan sepän takoma kärki.

Olen nähnyt välineitä, joita ilmeisesti oli käytetty, kun metsää oli raivattu pelloksi 1900-luvun alkupuolella. Hakkukin oli sen verran painava, että juuri jaksoin sen nostaa!
Marjatta

[Leena Heikelä]

Oja on kaiketi aika vanha suomenkielen sana ja se tarkoittaa eri asiaa kuin luonnon tekemää uomaa.

Haluan tietää, mistä löytyy kielihistoriallinen, kielitieteellinen perustelu sille, että 'oja' merkitsee eri asiaa kuin luonnon tekemää uomaa.

Olen omaa sukua nimeltäni Ojala. Nimi tulee Hattulan Pelkolan kylän Ojalan torpasta. Olen käynyt katsomassa paikkaa. Sikäläinen 'oja' on vain ja ainoastaan luonnon tekemä uoma. Se on nykyäänkin kapea joki, joka yhdistää kaksi järveä. Isoisäni opetti aikoinaan, että heillä Hattulassa 'oja' merkitsi myös jokiuomaa...

[vainoh]

Oja on kaiketi aika vanha suomenkielen sana ja se tarkoittaa eri asiaa kuin luonnon tekemää uomaa.

Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo:
oja
sanan vastineita inkeroisen, karjalan, lyydin, vepsän ja viron oja,
sekä liivin voja joka merkitsee veden täyttämää notkelmaa tai lammikkoa.
Koltansaamen vuajj 'puro' voi olla laina suomesta/karjalasta.
Todennäköisesti johdos kantasuomen vartalosta o- vai vo-, joista muodostettu
myös vuo ja vuotaa.
vuo
on puolestaan ikivanha omaperäinen virtaa merkisevä sana. Todennäköisesti myös uoma on johdos samasta sanasta.

Ei siis varsinaisesti ota kantaa milloin ojasta on tullut ihmisen kaivama.


Ruotsin å tarkoittaa jokea eikä liity kumpaankaan suomen sanaan.
Elof Hellquistin Svensk Etymologist ordbok
http://runeberg.org/svetym/
kertoo että å (muinaisgermaaninen ahwo) on sama kuin latinan aqua.

VäinöH

[Leo Suomaa]

Ojankaivajapatsas

http://www.ls24.fi/raumajaalue/emil_cedercreutzin_patsas__vuojoen_kartanon_pihaan _2806326.html


Ojankaivuu oli kovaa työ, kun sitä tehtiin hartiavoimin ja senaikaisilla lapioilla. Muistan vielä 1950-luvulla salaojia kaivetun käsityönä, mutta en muista, että kukaan olisi enää silloin ollut varsinaiselta ammatiltaan ojankaivaja.

Jostain syystä Kustaa Vilkunan kirjassa Työ ja ilonpito ei kerrota mitään ojankaivuusta. Ehkä siihen ei liittynyt kerta kaikkiaan mitään ilonpitoa - toisin kuin esimerkiksi satovuoden ensimmäiseen tärkeään tekoon eli lannan kuljettamiseen pellolle...

Nykysuomen sanakirja selittää ojan tehdyksi uomaksi ja puron kapeauomaiseksi luonnon syistä syntyneeksi virtaavaksi vedeksi. Mutta kun syntymäkodissani ei suomen sanoja opiskeltu sanakirjasta, sanottiin sen edessä olevaa luonnonuomaa ojaksi. Murreasioista ei kannata ruveta kiistelemään ettei joudu ojasta allikkoon.

[Antti Järvenpää]

Kielitieteistä en tiedä, mutta ainakin itse käsitän nykyisin ojan ihmisen tekemäksi ja uskoisin sen olevan melko vakiintuneen käsityksen nykyisin. Historiasta en ole kovinkaan varma, mutta ihmisellä on tarve antaa käsitteille toisistaan erottava muoto. Peltoja, metsiä ja soita ojitetaan. En toisaalta ala kinaamaan asiasta ja puhutaanhan vanhassa Turussa olleen Kroopinojan ja kartat ovat täynnä erilailla nimitettyjä luonnon muovaamia laskuojia.

Voisin kuvitella, että oja käsitettä ihmisen kaivamana ei varmaankaan ole ollut ennenkuin ojia on alettu kaivamaan. Oma käsitykseni on, että lisääntyneen väestön takia viimeistään 1700-luvulla alettiin valtaamaan peltomaata uusilla konsteilla. Silloin tuli suoasetus ja Suomeen perustettiin koskenperkaus toimikunta (mm. järvien ja lampien laskua edistämään), jonka esimerkiksi entinen tie- ja vesirakennuslaitos katsoi syntyhetkekseen. Viimeistään tässä vaiheessa on syntynyt ammatti "dikare" ojankaivaja ja luultavasti myös käsite siitä, miksi sellaista ihmisen kaivamaa uomaa kutsutaan ja miten se erotetaan luonnon muovaamista uomista.

Tuosta Leon mainitsemasta murre näkökulmasta löytyy jotakin pientä wikipediasta luokan ojitus alta http://fi.wikipedia.org/wiki/Oja

[Antti Järvenpää]

Sen verran tämä oja nimitys jäi kaivelemaan, että mielenkiinnosta katsoin myös miten vesilaki suhtautuu siihen. Laissahan yleensä pyritään määrittämään käsitteet siten, ettei tulkintaa jäisi. Nykyinen laki näyttäisi käsittelevän termiä seuraavasti:

1 luku 1 §
Vesialueella tarkoitetaan aluetta, joka muutoin kuin tilapäisesti on veden peittämä. Vesistöjä ovat avopintaiset sisävesialueet luonnollisine ja keinotekoisine osineen niitä vesiä lukuun ottamatta, jotka tämän luvun 2 §:ssä mainitaan.

2 §
Vesistönä tai sen osana ei pidetä:
1) ojaa, noroa ja sellaista vesiuomaa, jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä runsasvetisimpänäkään aikana ole riittävästi vettä veneellä kulkua tai uiton toimittamista varten ja jota kalakaan ei voi sanottavassa määrässä kulkea; eikä
2) lähdettä sekä kaivoa ja muuta vedenottamoa, vesisäiliötä ja tekolammikkoa.

5 §
Virtaavan veden vesistöä pidetään jokena, jos siinä vuoden vähävetistä aikaa lukuun ottamatta voidaan kulkea soutamalla, mikäli koski tahi kari ei ole esteenä. Vesistö, jossa keskivirtaama on vähintään kaksi kuutiometriä sekunnissa, katsotaan kuitenkin aina joeksi. Jokea vähäisempi virtaavan veden vesistö on puro.

Saman lain koko 6 luku käsittelee ojitusta.

Kun katsoo rakennuskaarta 1.1.1734/2 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340002000 siltä osin kuin se on vielä voimassa, niin siinä mainitaan ojat talonpojan vastuulla oleviksi uomiksi, joiden perkaamattomuudesta saattoi saada sakkoa.

Kuvittelisin, että tuo vuoden 1734 rakennuskaari loi edellytykset laajamittaisille ojituksille - siis muulle kuin talonpojan vastuulla olevalle. Jos joku tuntisi oikeushistoriaa paremmin, niin hän voisi ehkä valaista tätä puolta. Joka tapauksessa tuon rakennuskaaren säätämisen jälkeen ulosluettiin kirkoissa mm. järvien ja soiden laskemisen asetukset, jotka edellyttivät aika mittavia kaivuutöitä, mutta jotka palkitsivat kaivajansa runsailla vesijättömailla.

Olettaisin, että kruunun tarkoituksena oli kasvattaa voimakkaasti peltoalaa ja luultavasti joku on käsitellyt tätäkin asiaa jossakin tutkimuksessa. Joka tapauksessa arvelisin, että nimen omaan tuo laki ja sen jälkeiset asetukset loivat ojankaivajien ammatin, mutta tämä on vain omaa arveluani.

[Juha A E]

Suomen sanojen alkuperä -kirjassa oja määritellään seuraavasti:

oja (Agr; yl.) 'maahan kaivettu uoma; puro / Graben; Bach', johd. ojanne (laajalti länsimurt., paik. kaakk-murt.) 'kostea notkelma; (kuivunut) puron uoma; puro'

Tuostahan voisi päätellä että suattaapi olla ihmisen tekemä, mutta suattaapi olla olemattakin.

[Leo Suomaa]

Kun olen syntynyt ja oppinut suomen kielen siellä missä puhutaan länsimurteita, niin hyväksyn vaikeuksitta tämän määritelmän:
- sana oja voi suomen länsimurteissa (http://suku.genealogia.fi/wiki/L%C3%A4nsimurteet) esiintyä sekä luonnonojan (yleiskielessä puron (http://suku.genealogia.fi/wiki/Puro)) että kaivetun ojan nimenä, kun itämurteissa ja yleiskielessä pientä luonnonvesiuomaa tarkoittaa sana puro.

Vuoden 1902 vesioikeuslaissa ojitus tarkoitti maa-alueen parantamista maahan keinotekoisesti tehtyjen kaivanteiden avulla. Mutta lakikieli on oma erikoiskielensä. Laissa kanalla voidaa tarkoittaa myös kukkoa.

Oja-sanasta on johdettu sukunimeksi sekä Ojanen että Ojala. Olisiko niin, että näistä kahdesta Ojala on yleisempi kuin Ojanen. Isommasta joesta johdettuja Virtasia taitaa olla selvästi enemmän kuin Virtaloita.

[Kouvo]

Ainakin 1970-80 lukujen kartoista löytyy Lapin erämaiden perukoilta monenkin nimisiä ojia, kirjoitettuna muotoon aja. Siellä on Slivggodamaja, Kohpalasaja, Kuolleaja. Vesi niissä virtailee, mutta aivan varmasti näitä ei ihminen ole kaivanut.

[geekoo]

Off topic, mutta en voinut olla lähettämättä allaolevan kuvan isosta kuivatusojasta. Se on kaiketi käsin kaivettu ja on siinä tapauksessa ojankaivajien varsin kunnioitettava työsuoritus.
Klikkaa tiedostonimeä tai pikkukuvaa nähdäksesi kuvan suurena. Jos ei ole forumiin kirjautunut sen voi myös nähdä klikkaamalla tätä linkkiä: http://personal.inet.fi/surf/pix/kuvat/oja.jpg
(Kuva on lähes sata vuotta vanhasta kirjasta, joten toivottavasti ei ole tekijänoikeusongelmia.)

[vainoh]

Mielenkiintoista luettavaa ...
Varsinkaan tuo laillinen ulottuvuus ei tullut itsellä mieleen

VäinöH

[Kataja]

Mielenkiintoista luettavaa ...
Varsinkaan tuo laillinen ulottuvuus ei tullut itsellä mieleen

VäinöH

Tosiaan, katsokaapa Suvantosivut! Sivulta jos toiseltakin löytyy seuraavanlaista tekstiä:
HEIKKI 1569- , äv 1569: 3. Hen. Passii mk 1569, kym 1569, Hen.
Passi mk ja kym 1570, Hen. Wanha mk 1571. Sak kk 1565 Hendrich Passii
Lonsin huonot aidat, sillat ja ojat, ei humalatarhaa, sk 1568 Hin.
Passi Luonsi huonot aidat, sillat ja ojat, ei humalatarhaa.

Marjatta