100-vuotta nuorempi iski?

[MajorTambur]

"16.11.1910 Hufvudstadsbladet nro. 312 sivu 10
Tämä lehti sisältää tekijänoikeussuojattua aineistoa. Lehteä voi selata ainoastaan vapaakappalekirjastoissa tarkoitukseen varatuilla asiakaspäätteillä."

Nytkö se iski jo median arkistoihinkin? Tuli vähän "guuglattua" tietoja ja yllä on vastaus. Ei tässä ala olemaan mitään järkeä jatkaa sukututkimuksia, kun netin kautta ei enää saa "vapaasti" tietoa eikä kaikilla ole halua ja/tai mahdollisuuksia tunkea itsensä osoitettujen arkistojen pölyisiin, pimeisiin ja/tai ahtaisiin kätköihin.

[Juha]

Tämä käytäntö ja lain tulkinta on ollut jo useamman vuoden Historiallisessa Sanomalehtiarkistossa.

Sen mielekkyydestä voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän ainakin mainitun laitoksen arkistoja aivan mukavina paikkoina - eikä ollenkaan pölyisinä.

Juha

[eeva häkkinen]

Tulen kyllä tämänkin direktiivin kanssa toimeen, muttamutta ... sitä en ole osannut selittää itselleni, miten ja milloin julkisesti levitetty, lähes tyrkytetty materiaali muuttuu säännöstellyksi. Onko eilinen lehti jo no-no? Vai vasta viime vuotinen? Onko vanhojen sanomalehtien keräily kiellettyä? Joku ei ole nyt ajatellut tätä asiaa loppuun asti.

[rkschroder]

En tunne lakia mutta en ymmärrä miten julkaistu sanomalehti voi olla tekijänoikeussuojattua aineistoa? Milloin sanomalehti muuttuu sellaiseksi? Minulla on tallella viime viikon Turun Sanomat, se sisältää varmasti paljon tekijänoikeussuojattua aineistoa. Pitää varmasti heti heittää pois!

[eeva häkkinen]

Kyllä kai lehdessä voi olla tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa siinä kuin kirjassakin, mutta kyllä kirjoja on ainakin toistaiseksi voinut lukea kotona.

[Juha]

Nythän on kyse siit, että tuo teidän kotiinne tilaama sanomalehti on maksettu ja maksamalla lehden tuottaja on antanut sen käyttöönne.


Sen sijaan samaa lehteä ette voi ainakaan kokonaisuudessaan lukea netissä ellette ole tilaajia - esimerkiksi Hesarin tilaajahan voi lukea lehden myös netin välityksellä.


Minä kun en tilaa Turkkaria ja Hesaria niin en voi sitten niitä lukea netissä :(

Eiköhän tätä taustaa vasten ole jollain tapaa ymmärrettävissä tuo Arkistolaitoksen toiminta. Hehän antavat meille kuitenkin vuodet 1771-1910 veloituksetta, joten minä uskallan olla siitä tosi iloinen. Kyllähän sitä aina voidaan haluta lisää ja lisää, mutta voi yrittää olla joskus tyytyväinen jo saadustakin :)



Juha

[HilkkaSinikka]

Niin, onhan se hölmöläisen hommaa, että tietoa on tallennettu ja olisi saatavilla, mutta sen käyttö on estetty vedoten, jos johonkin. Välineet on, mutta niitä ei saa hyödyntää. Kansalliskirjastoonkin on satsattu yhteiskunnan varoja, joten sen käyttökin pitäisi olla sallittua välineillä, mitä kullakin "rahoittajilla, eli meillä veronmaksajilla" on olemassa. Tavallinen veronmaksaja saa vain ilon maksaa, mutta nykyään näyttää siltä, että se onkin ainoa ilo. Eikös se tietosuoja pitäisi olla myös meillä, media riepottelee vuosittain verotulomme luettavaksi kaikille. Saivarellaan nyt sitten ja tehdään ihmisten elo hankalaksi. Ja mitä eroa on siinä, että saan lukea 100 vuotta nuorempaa materiaalia Kansalliskirjastossa, mutta en kotona? Se on vain sitä pikkusieluisuutta, mikä tässä armaassa maassamme tuntuu vain paisuvan kuin pullataikina. Mitähän, jos suljetaan rahahanat ja suljetaan kaikki em laitokset, koska ne ovat lakeihin yksisilmäisesti tujottavia.

Haloo

[Juha]

HilkkaSinikka, sinun mielestäsi siis noilla vuosien 1771-1910 kokoelmilla ei ole mitään merkitystä?


Ennen syyttelyä kannattaa tutustua näihin lakeihin ja asetuksiin;


1.2 Säädökset ja suositukset
Kansalliskirjaston digitointitoimintaa ohjaavat lainsäädäntö, kirjaston omat linjaukset ja ohjeet sekä
kansainväliset ja kansalliset standardit.
1.2.1 Lainsäädäntö
􀁸 Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007)
􀁸 Tekijänoikeuslaki (404/1961) ja -asetus (574/1995) Yliopistolaki (645/1997; uusitut 25 § ja 25 a §
586/2006)
􀁸 Henkilötietolaki (523/1999)
􀁸 Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999)


Niihin viitataan myös Kansalliskirjastomme digitointipolitiikan esitteessä (http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5v5daJ8e3/5smlIebLV/Files/CurrentFile/KK_Digitointipolitiikka.pdf)


Lisäksi Historiallisen Sanomalehtiarkiston sivuilta löytyy yksiselitteinen teksti;

Tekijänoikeuslaki rajoittaa uudemman aineiston käyttöön asettamista. Lain mukaan aineisto on tekijänoikeudesta vapaa, kun on kulunut 70 vuotta tekijän kuolemasta. Sanomalehtien tapauksessa esimerkiksi jokainen artikkelin kirjoittaja on "tekijä".


On siis täysin turhaa syyttää kirjastolaitosta siitä, mihin eduskunnan sille säätämät lait sen määräävät.

Kuten taisin edellä mainita, onko kokonaan toinen asia, miten järkevä tuo tekijänoikeuslaki tältä osin on - mutta niin kauan kuin ao. laki on olemassa, täytyy viranomaistahon sitä noudattaa. Piste.


Juha

[pirkko hagman]

Juha Warola,

Aurinkoista sunnuntaiaamua"

Kiinnitin huomioni viestisi viimeiseen sanaan "Piste", joka tosin oli merkittynä ennen ko. saanaakin.
Tarkoitatko, että omalta osaltasi keskustelu aiheesta on päättynyt vai tulisiko se mielestäsi kokonaan lopettaa palstallamme

kyselee aiheesta kiinnostunut
Pirkko H:man

[Erkki A Tikkanen]

...
On siis täysin turhaa syyttää kirjastolaitosta siitä, mihin eduskunnan sille säätämät lait sen määräävät.

Kuten taisin edellä mainita, onko kokonaan toinen asia, miten järkevä tuo tekijänoikeuslaki tältä osin on - mutta niin kauan kuin ao. laki on olemassa, täytyy viranomaistahon sitä noudattaa. Piste.


Juha

Juha, tekijänoikeuslaki, johon mm. viittaat, sanoo näin:

"44 § (22.12.1995/1654) (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404#a22.12.1995-1654)
Teokseen, joka on julkistettu tekijän nimeä taikka yleisesti tunnettua salanimeä tai nimimerkkiä ilmoittamatta, on tekijänoikeus voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona teos julkistettiin."

Katsoin esim. Tammerfors Nyheter -lehden 1910 maaliskuun lehteä ja siinä ei mielestäni ollut yhtään nimellä kirjoitettua artikkelia, ei myöskään teoksen kriteerejä täyttäviä ilmoituksia.

Lain pykälän mukaan jopa vuonna 1941 julkaistut lehdet voitaisiin antaa netissä luettaviksi em. kriteereiden täyttyessä. Minun tulkintani mukaan.

Minulla on arkistokoneiden ääreen matkaa lähes 900 km maanteitä ajellen, joten en koe tasa-arvoiseksi osaltani tätä lain tulkintaa, jos sitä vielä tulkitaan lain kirjaimen vastaisesti.

Toisaalta, jo julkaistut lehdet ovat mahtava tietopaketti. Olen kaivellut erään suvun jäsenten vaiheita pitkin 1800-lukua ja tuon suvun viimeinen jäsen kuolee 1915, jonka kuolinilmoitus on siis vielä viisi vuotta piilossa, ellen sitten käy henkilökohtaisesti tuota lehteä lukaisemassa arkistokoneelta.

Suomessa tulkitaan lakia ja asetuksia yleensä kohtuullisen oikeudenmukaisesti, mutta niinkuin viimeaikoina olemme saaneet havaita, jopa sukututkimuksen oleellisimpia lähteitä pyritään salaamaan ja niiden tutkiminen tekemään käsittämättömän vaikeksi ja kaiken lisäksi meidän omilla veroeuroilla palkkaamiemme virkamiesten taholta :cool:

[Erkki Järvinen]

Olen laittanut merkille, että kun on forumilla syystä tai toisesta keskustelua jostakin hankalasta aiheesta niin hyvin hanakasti turvaudutaan selityksiin jossa viimeinen sana on sitten PISTE.

[Juha]

Hei Pirkko,

En tiedä ketään Juha Warolaa, joten vastaan vain omasta puolestani ;)



Pisteellä tarkoitin sitä, että niin kauan kuin nykyinen laki on voimassa, emme voi tehdä asialle mitään. Viranomaisen on syytä noudattaa lakeja, olivat ne sitten kuinka nurinkurisia tahansa.


Nythän on sitten kyse tekijänoikeuslaista eikä esimerkiksi henkilötietolain soveltamisesta. Mahtaisiko siis esim. Kopiosto olla oikea kohde, jota lobata asian tiimoilta.



Minun puolestani asiasta saa keskustella vaikka kuinka paljon, mutta asian faktapuolet on toki syytä muistaa.


Erkki Järvinen voisi tuoda esiin oman kantansa tähän asiaan turhien sivukommenttien sijasta.


Juha

[K-Erik]

Vaikka olen eri mieltä 100 vuoden rajan pitämisestä olen nimimerkki Juha Warolan kanssa (Juha Vuorela) samaa mieltä soveltamisesta ajatellen viranomaisia. Itse olen HBL:n tilaaja ja pääsen kaikkiin netissä oleviin vanhoihin lehtiin. Samoin Hesarinkin.
t. K-Erik

[Juha]

Selvennyksenä vielä; pidän itse tuota 100 vuoden rajaa typeränä, mutta tässä haukuttiin nyt väärää puuta. Kansallisarkisto ei siis voi olla arvostelun kohteena, jos se noudattaa Suomen lakia.

Risut ja männynkävyt voi heittää lainsäätäjien ja alan lobbaajien niskaan, jotka ovat määritelleet tuon 70 vuoden rajan tekijän kuolemasta. Mutta jos aikoo niitä risuja viskoa, on syytä myös muistaa asian toinen puoli; miten perustelut vaikkapa kirjailijan perikunnalle hänen hengentuotostensa vapaan nettijakelun kuoleman jälkeen. Mikä olisi se oikea aika vai pitäisikö sellaista olla lainkaan.

Itse pitäisin jotain 50 vuoden rajaa ehkä fiksumpana, mutta nyt siis toistaiseksi mennään näillä eväillä.


Juha

[geekoo]

Erinomaista, että tästä mielenkiintoisesta epäkohdasta keskustellaan täällä! Mitä laajemmassa tiedossa nämä ongelmat ovat, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet, että lainsäädännön ja käytäntöjen kehitys menisi parempaan suuntaan. Tähän mennessä vain tekijänoikeuksien haltijain vahva ääni on kuulunut. Kuitenkin internetaikana tekijänoikeusloukkausten laajuus on kasvanut räjähdysmäisesti ja alan lainsäädännön kunnioitus on romahtanut. Nyt kun pato on jo murtunut on myöhästä yrittää torjua tulvaa.

Lakien toivoisi muuttuvan yhteiskunnan kehitystä ja kansalaisten yleistä oikeustajua mukautuen. Silloin tekijänoikeushaltijoiden oleelliset ja oikeutetut edut kyettäisiin myös nykyistä paremmin turvaamaan heidän luovuutensa, toimeentulonsa yms. turvaamiseksi. Tosin alan EU-direktiivit ovat kyllä menneet kireämpään suuntaan ja esimerkiksi musiikin suoja-aikaa on pyritty lähes kaksinkertaistamaan.

Tekijänoikeuslain mukaan sanomalehtiartikkelinkin suoja-aika on siis 70 vuotta kirjoittajan kuolemasta (jos hän on tiedossa). Kun jonkun lehden numeron kaikista tekijöistä ei voi olla varmuutta, Kansalliskirjasto näyttää kaiken varalta soveltavan tuon 100 vuoden ajan sabluunamaisesti internetissä, vaikka, kuten Erkki A. Tikkanen toteaa, 70 vuotta voisi riittää. 100 vuotta perustuu ehkä johonkin sopimukseen tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Kansalliskirjasto saattaa ajatella, että sitä muuten voitaisiin syyttää tekijänoikeusrikkomusten edistämisestä. Silti on täysin mahdollista, että joku sata vuotta sitten kirjoittanut, tiedossa oleva toimittaja on kuollut vasta vuoden 1940 jälkeen. Jos sukututkija ei-kaupallisestikin uudelleenjulkaisisi sellaisen tekstin hän olisi vastuussa mahdollisista seuraamuksista.
_ _ _

Mutta, tässä viestiketjussahan on kysymys paljon vähäisemmästä asiasta kuin tekstin uudelleenjulkaisemisesta, vaikkakin ongelmat johtuvat juuri em. seikoista. Suku- ja muut tutkijat pitävät ymmärrettävästi suurena puutteena sitä, ettei sata vuotta nuoremmista lehdistä voi internetsivuilta edes etsiä heille tarpeellisia tietoja. HS-artikkeleita vuodesta 1990 lähtien voi nykyään lukea netissä, jos on rekisteröitynyt HS:ään. Kuinka lehtiselaus 1911–1989 internetissä helpottaisikin tutkimustoimintaa! Toivon parasta.

Huomautus: en ole lakimies. Valitettavasti puolueettomat asiantuntijat eivät yleensä palkatta osallistu tällaisiin keskusteluihin.

[P. Pihlman]

Yleisesti tunnettu

Mitähän tarkoittaa yleisesti tunnettu salanimi tai nimimerkki?

Tarkoittaako se yleisessä tiedossa olevaa toistuvaa kirjoittajaa,
joka käyttää nimimerkkiä, kuten "Pekka Peitsi?

Se ei siis koskisikaan satunnaisia nimmimerkkikirjoittajia tai
vaihtuvia nimimerkkejä.

Arkirtoissa on saanut katsella tietoja ja tehdä muistiinpanoja.
Niistä on saanut kopioitakin maksettuna. Mutta digikuvaamista
alettiin rajoittaa, se tulkitaan kopioimiseksi. Samoja tietoja on
digiarkistossa ja kopioitavissa.

P. Pihlman

[kkylakos]

Positiivistakin kehitystä. Aiemmin Kansalliskirjasto käytti aikakauslehtien puolella pidempää kuin sadan vuoden suoja-aikaa. Nyt näyttää siltä, että sielläkin aukeaa lehdet 1900-luvun alkuvuosilta.

Kuten yllä on todettu, samat lehdet ovat kyllä paperilta tai mikrofilmiltä luettavissa, mutta digitaalisessa muodossa ilmeisesti pelottaa "liian helppo kopiointi". Tai jotain. Tekijänoikeuksien soveltamista kuvattuun ja digitoituun materiaaliin olen kovasti yrittänyt järjellä ymmärtää, mutta ei siitä mitään tolkkua ole tullut.

[Matti Lund]

Positiivistakin kehitystä. Aiemmin Kansalliskirjasto käytti aikakauslehtien puolella pidempää kuin sadan vuoden suoja-aikaa. Nyt näyttää siltä, että sielläkin aukeaa lehdet 1900-luvun alkuvuosilta.

Kuten yllä on todettu, samat lehdet ovat kyllä paperilta tai mikrofilmiltä luettavissa, mutta digitaalisessa muodossa ilmeisesti pelottaa "liian helppo kopiointi". Tai jotain. Tekijänoikeuksien soveltamista kuvattuun ja digitoituun materiaaliin olen kovasti yrittänyt järjellä ymmärtää, mutta ei siitä mitään tolkkua ole tullut.


Omasta mielestäni niin kauan kuin sananvapautta ei ole kumottu eikä tutkimista sinänsä tai painotuotteitten julkaisemista kriminalisoitu, ei mihinkään julkaistuun tietoon voi olla kaupallista tekijänoikeutta eli että tietoon viittaamisen, jotta se olisi laillista, täytyisi ostaa joltakin, joka on sattumoisin sen omasta takaa julkaisuut jossakin, tai muuten se mukamas olisi kaupallista varkautta.


Täällä on nyt joitakin alkanut sekoittaa se rahastamisen trendi, että kaikesta mitä käyttää, pitäisi aina erikseen jollekin maksaa jonkin taksan mukaan ja kaikki muu olisi moraalitonta, tai peräti laittomuutta, varkautta, ja menee pupu pöksyyn ja täytyy jäädä seisomaan tumput suorana, ellei rahastusluukkua löydy. Ikään kuin päivän lehden luvustakin täytyisi ryhtyä pulittaamaan parkkisakko sataan vuoteen asti, jos sitä ei ole ostanut täydellä hinnalla.

Vapaassa tieteessä (siis tieteellisen tiedon luomisessa) on ollut toistaiseksi vallalla eräänlainen "kommunismin ja kapitalismin liitto": kaikki luotava tieto on yhteistä omaisuutta, mutta siitä saavutettava meriitti yksityistä omaisuutta. Meriitti on aina kyettävä yksilöimään ja lähdeviitteitten käytön eräs funktio ja fiksuus on tämän meriitin, mitättömimmänkin, tunnustaminen itse kullekin kynnellekykenevälle tieteentekijälle. Ja sen kautta toteutuu pitkälti myös tieteentekemisen ja tiedon käytön vastuu. Ja muuta ei kaivata tieteellisen tiedon luomisen "tekijänoikeuden sertifioimiseksi". Retoriikalla asiaa on toki lupa korostaa, jos se tuntuu tarpeelliselta.

Kerättävän tiedon keruussa sisältö on olennaista eikä keruuvälineitä ole mitenkään asiallista diskriminoida sen mukaan, onko niissä sähköä vai ei, tai pystyykö jollakin välineellä kopioimaan isompia volyymeja eli keräämään tietoa nopeammin(digitaalinen tapa). Sellaisen eron tekeminen lähtökohtaisesti jotenkin tutkijaa haittaavasti ei ole muuta kuin pölvästimäisyyttä tai jonkin rahastusreviirin mustasukkaista vaanintaa, jollaisen eliminoiminen on aina ilman muuta tiedettä edistävää toimintaa ja sikäli eettisesti ylevää.


terv Matti Lund