PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Forssan museo kerää muistoja Finlayson Forssasta


kkylakos
18.05.11, 12:56
Sähköpostilaatikostani kopoiotuna
Tekstiiliteollisuus on loppunut Forssasta asteittain viimeisen 30 vuoden aikana. Axel Wilhelm Wahrenin vuonna 1847 perustama Forssa-yhtiö kasvatti aikanaan ympärilleen tehdasyhdyskunnan ja nosti Forssan taloudelliseen ja kulttuuriseen kukoistukseen. Finlayson ja Forssa-yhtiö fuusioituivat vuonna 1934, ja tuotanto jatkui osana isompaa konsernia. 1970-luvulla alkoivat vaikeudet. Ensin hiljeni Forssan puolen kehräämö vuoteen 1981 mennessä, sitten Viksbergin alueen kutomo (1996), muovitehdas (2007), saha (2007) ja viimeistämö (2009). Forssan museo aloittaa muistitiedon ja valokuvien keruuprojektin otsikolla Muistoja Kutomolta 1979-2009. Haluamme tallentaa tekstiilikokoelmien yhteyteen muistoja ja tietoa tekstiiliteollisuuden viimeisen 30 vuoden ajalta, jona aikana suomalainen tekstiiliteollisuus hiipui. Tietoa toivotaan tehtaan arjesta: työskentelystä, sosiaalisesta toiminnasta, ihmisistä sekä tekstiiliteollisuuden kehityksestä ja muutoksista tuona ajanjaksona. Muistitietoa tullaan myöhemmin hyödyntämään näyttelyissä, tutkimuksissa ja erilaisissa julkaisuissa. Museo kutsuu Forssan tehtailla työskennelleitä kertomaan: mitä teit työksesi? Millaisia tapahtumia muistat työuraltasi? Millainen henki tehtaalla oli? Miten tekstiiliteollisuus vaikutti Forssaan? Miten tekstiiliteollisuuden vaikeudet alkoivat näkyä?

Kirjoita muistosi kirjeeksi ja lähetä sen Forssan museolle os. Forssan museo Wahreninkatu 12, 30100 FORSSA. Muista liittää yhteystietosi kirjeeseen.

Voit myös ilmoittautua puhelimitse haastateltavaksi, p.03-4141 837 tai 03-4141 840. Muistoja Kutomolta -projekti jatkuu vuoden 2011 loppuun saakka.