PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Maailman ympäri käveijä!


einontytar
01.05.11, 16:11
Luin tällaisen 1956 julkaistun nuorille suunnatun kirjan kuin Dic maailman kiertäjä. Tekstin mukaan sen pitäisi olla todellisuuteen pohjautuva.
Koska kirjassa mainitaan muutamia nimiä kysyisinkin, onko kenelläkään mitään tietoa "todenperäisyyden" vahvistamiseksi.

Kirjan päähenkilö on siis Dic Nivala (Raitio). Hänen isänsä nimi oli Henry Nivala. Syntyisin Raition pitäjästä.

Muuttivat siirtolaisiksi Amerikkaan.

Kirjassa mainitaan myös tällaiset nimet kuin

Matti Ojaluoma ja Jaakko Krannila Ylivieskasta. Kullankaivajia.

Kulkuri Porkka (Burchin)

Kirja kertoo Dicin halusta kiertää kävellen ympäri maailmaa ja kaikista seikkailuista joihin hän jnäillä retkillään joutui.
Kirja sijoittunee aikaan ennen II maailmansotaa.

Kirjan on kirjoittanut Alfred Liukku ja julkaissut kustannusyhtiö Valistus.
Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää, kuinka paljon kirjassa on totta ja mikä "väritystä".

Heikki Koskela
01.05.11, 18:23
Ainakin Dickillä on ollut mahdollisuus tehdä moinen temppu, jos vain laivareitit sopivat. Juttu tuntuu kyllä uskottavalta.

Aikoinaan kuulin jutun, jonka mukaan muuan amerikkalainen suunnitteli ajavansa autolla Kanadan kautta Grönlantiin ja sieltä saman tien Islantiin käyttämällä tieverkostoa hyväkseen.

einontytar
01.05.11, 18:58
Hän ei kyllä päässyt ihan maailman ympäri asti, joutui vangiksi Turkissa ja matka tyssäsi siihen, hyvä, kun selvisi takaisin Amerikoihin.

Jouni Kaleva
02.05.11, 00:04
Luin tällaisen 1956 julkaistun nuorille suunnatun kirjan kuin Dic maailman kiertäjä. Tekstin mukaan sen pitäisi olla todellisuuteen pohjautuva.
Koska kirjassa mainitaan muutamia nimiä kysyisinkin, onko kenelläkään mitään tietoa "todenperäisyyden" vahvistamiseksi.

Kirjan päähenkilö on siis Dic Nivala (Raitio). Hänen isänsä nimi oli Henry Nivala. Syntyisin Raition pitäjästä.



Ettei olisi tämmöinen entinen Raution pitäjä? Ylivieska on naapurissa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Rautio

einontytar
02.05.11, 06:43
Tuota minäkin ajattelin, että Rautio on muuttunut Raitioksi.

Matti Peltonen
07.01.14, 21:27
Dic Nivala oli meidän perhetuttu. Hän asui meillä 3 kk joskus 1960-luvun lopulla Pohjanmaalla, Rautiossa. Raution kunta ja seurakunta molemmat on liitetty nykyisin Kalajokeen.