Sukututkimus(tiede) oppiaineeksi korkeakouluihin?

[Tuulakki]

Sukututkimus näyttää olevan työ tai "harrastus", joka edetessään vaatisi yhä enemmän ajatusten suuntaamista ja laajentamista tieteellisten periaatteiden mukaan. Tunnistaakseen ja omaksuakseen asioita pitäisi tuntea ja opiskella myös esim. Suomen ja suomalaisen kirkon historiaa. Mainittuja aineita opiskellaan jo korkeakouluissa, joten miksei sukututkimus voisi olla osa historiaa, kirkkohistoriaa, kulttuurihistoriaa tai yhteiskuntatieteitä?

Korkeakouluissa voi opiskella useita aineita, jotka mielestäni ovat jopa vähemmän tieteellisiä, esim. luovaa kirjoittamista. Tämän mielipiteeni tarkoitus ei ole arvottaa minkään aineen tärkeyttä tai tieteellisyyttä, vaan korostaa sukututkimuksen opiskelun ja oppimisen monitahoisuutta.

Mikähän olisi todellisena esteenä, jos sukututkimusta yritettäisiin saada oppiaineeksi (avoimiin) yliopistoihin ja korkeakouluihin - tai edes lukioon/toisen asteen oppilaitokseen? Tai - mikä on se "tieteellinen" kriteeri, jolla uudet oppiaineet korkeakouluihin valitaan? Unohtakaa vastauksissanne rahat ja resurssit, niitähän ei ole koskaan tarpeeksi missään.

[M.Sjostrom]

Sukututkimus näyttää olevan työ tai "harrastus", joka edetessään vaatisi yhä enemmän ajatusten suuntaamista ja laajentamista tieteellisten periaatteiden mukaan. Tunnistaakseen ja omaksuakseen asioita pitäisi tuntea ja opiskella myös esim. Suomen ja suomalaisen kirkon historiaa. Mainittuja aineita opiskellaan jo korkeakouluissa, joten miksei sukututkimus voisi olla osa historiaa, kirkkohistoriaa, kulttuurihistoriaa tai yhteiskuntatieteitä?

Korkeakouluissa voi opiskella useita aineita, jotka mielestäni ovat jopa vähemmän tieteellisiä, esim. luovaa kirjoittamista. Tämän mielipiteeni tarkoitus ei ole arvottaa minkään aineen tärkeyttä tai tieteellisyyttä, vaan korostaa sukututkimuksen opiskelun ja oppimisen monitahoisuutta.

Mikähän olisi todellisena esteenä, jos sukututkimusta yritettäisiin saada oppiaineeksi (avoimiin) yliopistoihin ja korkeakouluihin - tai edes lukioon/toisen asteen oppilaitokseen? Tai - mikä on se "tieteellinen" kriteeri, jolla uudet oppiaineet korkeakouluihin valitaan? Unohtakaa vastauksissanne rahat ja resurssit, niitähän ei ole koskaan tarpeeksi missään.

lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin ei hevin saa uusia aineita, on paljon helpompaa aloittaa yliopistollinen oppiaine kuin sitä alempi.

Yliopistoon oppiaine syntyisi jos se saisi professuurin. Se on se vanha resepti.
Lahjoitusvaroilla, yleensä silloin kun uutta halutaan.

Nykypäivän yliopistolaitos Suomessa on niin paljon luopunut vanhasta sivistysideaalista ja ryhtynyt toimimaan putkitutkintojen raameissa, että sukututkimuksen mahdollisuudet vakuuttaa itsensä läpi ovat tuota aiempaa heikommat - mutta eivät olemattomat kuitenkaan. Ongelmaa on siinä että sukutukimusta ei valitsisi niinkään putkitutkintoa tekevät nuoret, kuin sivistysideaalissa harrastelevat aficionadot. Siispä aine ei olisi yliopistollisessa tärkeysjärjestyksessä huipulla.

Kyllähän jo nykyään historian maisteriksi voi valmistua sukututkimukseen soveltuvilla opinnoilla - siitä vaan ei saa pääainetodistusta sukututkimuksen nimikkeellä.


On paljon tahoja jotka haluaisivat oman erityisalansa yliopistolliseksi oppiaineeksi asti. Sukututkimus ei ole suinkaan ainut. Itse pidän itseäni onnekkaana, kun jo elinaikanani on jo syntynyt erikoisalalleni suunnilleen siihen kohdentuva oppiaine yliopistotasolle Suomessa, vaikka sitä ei ollut vielä omina opiskeluvuosinani. Mutta sillä aineella ei ole tekemistä sukututkimuksen kanssa.

[Olarra]

Mikähän olisi todellisena esteenä, jos sukututkimusta yritettäisiin saada oppiaineeksi (avoimiin) yliopistoihin ja korkeakouluihin - tai edes lukioon/toisen asteen oppilaitokseen?

Lukion tuntijakoasetuksessa on mainittu lukioissa opetettavat oppiaineet ja niiden pakolliset ja valinnaiset (syventävät) kurssit. Kouluissa voidaan opettaa myös muita oppiaineita, jos koulun omassa opetussuunnitelmassa on niin päätetty. Tällaisia oppiaineita on paljon eri lukioissa aina shakista tähtitieteeseen.

Tavallisempaa on kuitenkin, että opetussuunnitelmaan on kirjattu eri oppiaineitten alle koulukohtaisia valinnaisia kursseja (soveltavat kurssit). Tämä on sikälikin järkevää, ettei synny ongelmia kelpoisuusasetuksen määräykset täyttävän opettajan löytämisestä tai opettajan palvelussuhteen ehdoista sovittaessa.

Joissakin lukioissa on historian valinnaisina kursseina tarjottu myös sukututkimusta ja historian opettajalla onkin hyvät edellytykset opetukseen jos hän on itse asiaa harrastanut ja siitä kiinnostunut. Mitään estettä ei siis ole ja opetusta annetaan vuosittain jonkin verran. Tietääkseni mitään valtakunnallista opetussuunnitelmaa ei ole tällaista kurssia varten laadittu, vaan eri lukioissa noudatetaan erilaisia ratkaisuja. Asiasta kiinnostuneet voivat ehkä tiedustella esim. Historian opettajien liitosta, olisiko siellä enemmän tietoa asiasta.
t. Olavi A.

[olanyk]

"Kolmannen elämän = eläkeiän" harrastajana ja tekniikan parissa elämäntyön tehneenä olen ihmetyllyt ONKO VÄHÄISTÄ yliopistotason historia- ja sukututkimuksen yhteistyö? Onko vastaavasti muualla mailmassa?

Sukututkimukselle mielestäni voisi antaa toisen nimen HENKILÖHISTORIA. Itselläni historian harrastus on iso osa sukututkimusta. Eesimerkiksi vastaavia keskustelupalstoja kuin sukututkijoilla ei paikallishistorian harrastajilla ei ole. Istuvatko historiatieteilijät "norsunluutornissa"? Esimerkiksi paikallishistoriat ilman henkilöitä (usein omia sukulaisia) ovat puisevaa luettavaa, mutta muuttuu "eläväksi" henkilöiden myötä. Sukututkimusta tuntemattomat pitävät usein sitä vain niminä ja syntymäaikoina. Oma ihmetykseni aloitetua (10 v sitten) oli kuinka paljon satoja vuosia sitten eläneistä sukulaisisita tiedetään.

Suomessa vielä itsenäisyyden ja sen aikaisten sotien juhliminen (kansallispäivänä) rajoittaa kiinnostusta valtiolliseen (ja kirkolliseen) historiaan. Kuinka moni pystyy luettelemaan "Suomen" hallitsijat, sodat tai "katastrofit" 500 v ajalta?

Nyt kun sukututkimusta rajoittavasta intimiteeti lainsäädännön puolustajat mukaan lukien valtion kirkko kannattaisi kysyä kielletäänkö henkilöhistorian tallennus. Jokainen ihminen on muistamisen arvoinen. 100 vuodessa suvun muistitieto häviää. Myös kirkkohistorian tuntemattomuus johtaa turhaan arvojen rapautumiseen ja kirkosta eroamiseen. Uskonto arvotetaan vain tämänpäivän näkökulmasta.

Olavi

[Laardi]

Keski-Suomen Sukututkijat ry ja Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos järjestivät viime syksynä yhteistyössä luentosarjan, ja tarkoitus olisi tarjota uudestaan vastaavanlainen. Historian opiskelijoille kurssi taisi sopia valinnaisiin opintoihin.

Näkökulmia suku- ja henkilöhistorian tutkimukseen

Vuonna 2010 vietetään suomalaisen sukututkimusharrastuksen 350-vuotisjuhlavuotta. Keski-Suomen Sukututkijat ry:n sekä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen yhteistyössä järjestämässä Studia Generalia-luentosarjassa tarkastellaan, millaisia suku- ja henkilöhistorian lähteitä tai menetelmiä laitoksella tällä hetkellä tehtävässä tutkimuksessa on käytetty ja miten suku- ja perhehistoriaa tutkiva voi soveltaa niitä omassa tutkimuksessaan. Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja perhe-, oikeus- ja kulttuurihistoriasta!

FT, dosentti Jari Eilola: Mitä tuomiokirja kertoo tutkijalle?
FT, dosentti Olli Matikainen: Persoonallisuus historiantutkimuksessa
FM, lehtori Heikki Vuorimies: Sotilaat 1700-luvun paikallisyhteisöjen jäseninä
professori Kustaa H.J.Vilkuna: "Neljä ruumista": menneisyyden rikostutkinta ja monet lähteet
FT Pasi Saarimäki: Avioerot ja lastenelatustapaukset - 1800-luvun lopun oikeuspöytäkirjojen luonne ja käyttö

* * *

Paikallishistoriasta kiinnostuneille voi itse perustaa keskustelufoorumin...

[Laardi]

Sellainen jo itse asiassa on: http://www.paikallishistoria.fi/keskustelu/foorumin-s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t

[olanyk]

Kiitos,kävin katsomassa.

Tilaushistoriakeskus ry:n käsittäksen uusi kotisivu, jossa haluavat paikallishistorioiden kirjoittajien ja harrastajien yhteistyö-keskustelua. Toivottavasti hanke saa elinvoimaa sukututkijoilta, olmmehan paikallishistorioiden suurkuluttajia ja avullamme henkilöhistoria saisi enemmän ulottuvuutta paikallishitorian kirjoituksessa.

Olavi