PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sotilas Johan Ström / Viitasaari


Jukka
26.04.11, 10:39
Hämeen läänin jalkaväkirykmentin Rautalammin komppanian ruodussa 66 Keihärinkoski on vuoden 1767 pääkatselmusluettelon mukaan Johan Ström, 23v, naimisissa, ollut palveluksessa puoli vuotta.

Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin Rautalammin komppanian ruodussa 66 Keihärinkoski on vuoden 1782 pääkatselmusluettelon mukaan Hind: Wilhelmsson, 22v, ollut palveluksessa yhdeksän vuotta.

Mietin Juhon lyhyeksi jäänyttä ”sotilasuraa”. Vuoden 1782 luettelon mukaan Keihärinkosken ruotuun on tullut uusi mies jo 1773. SAY:ssa Viitasaaren Huopanasta löytyy vuodelta 1774 ”afsk. sold. Johan Hendricksson”, joten todellakin vaikuttaa, että Juho on eronnut, eikä esim. siirtynyt toiseen ruotuun. (Huopanan Juhon kyllä oletan olevan sama Juho perustuen SAYssa 1775 näkyvään vaimoon ja muihin mielestäni perusteltuihin syihin). Vuonna 1773 Juho Ström on ollut vasta noin 29-vuotias, mikäli vuoden 1767 luettelon ikä-tieto on oikein (esiintyy myöhemmin myös rippikirjassa).

Tietääkö joku, löytyykö näiden vuosien 1767 ja 1782 väliltä Rautalammin komppanian pääkatselmusluettelo, josta voisi kenties saada lisätietoja Juhon eroamisesta?

Onko noin nuorena ”siviiliin” siirtyminen normaalia? Onko se edellyttänyt jotain sairautta tai vammaa, vai onko se ollut muuten mahdollista?

Vinkkejä lähteistä, joista voisin löytää lisätietoja sotilas Johan Strömistä, ottaisin myös mieluusti vastaan.

t:
Jukka

KlausHeikki
03.09.11, 08:04
Juho Heikinpoika (patronyyminimi löytyy RecR 12/3 1767) Ström. S. Hämeessä 1744. Esitettiin rekrytointikatselmuksessa 12/3 1767, jossa myös läsnä ja hyväksyttiin. ”... i dess ställe upvistes Johan Hindrichson 23 åhr gammal gift TavastLänning Wisiterad Gillas. ” (RecR 12/3 1767). Komennettuna keväällä 1773 Loviisan garnisooniin (Ruotsin sota-arkiston filmaamattomista löytyy BoCMR 15/4 1773). Todettiin Loviisassa 15/4 pidetyssä katselmuksessa ”ofärdig i wänstra låret” ja sai eron.

Terveisin KlausHeikki

Jukka
13.09.11, 19:17
Kiitoksia Heikki! Oikein mukavia lisätietoja, ja enpä olisi näitä itse hyvin todennäköisesti koskaan löytänyt.

BoCMR lienee siis tarkastus- ja hylkäyskatselmusrulla (vihjaa Ruotusotilaiden tutkiminen -opas).

t:
Jukka

PM76
26.06.17, 22:33
Moi. Kyseinen Ström on minulle iäiiäii.

Terv. Pasi