PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kopolanniemi, Riistavesi


vainoh
18.04.11, 16:10
Mistä tarkkaanottaen löytyy kartalta Riistavesi 1 Kopolanniemi?

Lähinnä kiinnostaa talon se puolisko jossa asui Koposten jälkeen 1710-luvulta lähtien esi-isäni velipuoli Lemetti Holopainen, ja hänen jälkeensä vävy Sakari Heikkinen.

VäinöH

Tapani Kovalaine
19.04.11, 10:49
Kun on kyseessä 1700-luvulla hyvin tunnettu Kopolanniemi Riistavedellä, niin eikö Kansalaisen Karttapaikan kautta esille tuleva Kopolanlahden itäpuolella oleva karttanimi Kopolanniemi kerro melkoisen tarkasti sijaintitiedot?

Niemi on melkoisen kapea ja sijaitsee osana laajaa Jänneniemeä ja on Rissalanrannasta itään.
On metkaa, että rippikirjoissa on 1780-luvulla luovuttu Kopolanniemen nimen käytöstä.

Karttapaikan sisältö on suojattu tekijänoikeuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Karttapaikkaan liittyvät oikeudet mukaan lukien tekijänoikeus ja muut immateriaalioikeudet ovat Maanmittauslaitoksella. Maanmittauslaitos pidättää itsellään kaikki oikeudet sivujen sisältöön ellei sivuilla ole toisin mainittu.

Sisällön tai sisällön osan saattaminen yleisön saataviin levittämällä, esittämällä tai näyttämällä julkisesti sekä varastointi tai kappaleiden valmistaminen sisällöstä tai sen osasta on kielletty.

Käyttäjällä on kuitenkin lupa tallettaa tietokoneelleen tai tulostaa yksityistä käyttöä varten yksittäisiä karttoja. Käyttäjällä on myös oikeus sijoittaa omille verkkosivuilleen linkki Karttapaikkapalveluun. Linkin kautta Karttapaikan sivun tulee aueta tyhjään ikkunaan ilman kehyksiä. Muunlainen linkittäminen on kielletty.

vainoh
19.04.11, 11:13
Aika yllättävä sijainti!
Mutta kaipa se on voinut kuulua Riistaveden kylään ... siksi kysyin kun en löytänyt Riistavedeltä.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1782-1788_msrk_tk1625-1626/375.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1796-1804_msrk_tk1626-1627_ii/28.htm

VäinöH

Kaija Salminen
19.04.11, 22:25
Hei!

Kopolanniemi löytyy myös Google-kartoista hakusanalla Kopolanniemi, Kuopio. Jos ei Kansalaisen Karttapaikan kartoille saa levittämislupaa, niin Google-kartoista löytyy valmis kohta, josta voi liittää linkin sähköpostia tai pikaviestiä varten. Maalaisjärjellä ajateltuna voi siis levittää? Tässä sieltä saatu Kopolanniemen satelliittikuvan pitkä osoite, toivottavasti toimii ja avautuu uuteen ikkunaan:

http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=Kopolanniemi,+Kuopio&aq=1&sll=62.593341,27.575684&sspn=7.905859,22.543945&ie=UTF8&hq=&hnear=Kopolanniemi,+70940+Kuopio&t=h&z=14

Onko tämä sama paikka, jota Tapani tarkoitti? Minusta vaikutti siltä.

Terv. Kaija

vainoh
20.04.11, 06:35
Sekä Googlesta että Karttapaikasta löytyy sama paikka Jännevirroilla ... edelleen oudoksun ajatusta että Riistavesi 1 olisi noin kaukana Riistavedeltä ...

Melkein olisin itse pitänyt todennäköisempänä vaihtoehtona Kopolanniemen taloa Tuusjärven rannalla Tuusniemellä ... löytyy sekin Karttapaikasta


Tarkennetaan kysymystä: Millä nimellä tunnetaan nykyään ja missä sijaitsee isojakoa edeltänyt Riistavesi 1 Kopolanniemi?

VäinöH

tuomoerola
21.04.11, 18:22
Muutamat kylät kyseisellä seudulla ovat sijainneet erillään olevilla palstoilla ( kuten vainoh varmasti muualtakin tuntee ). Minullakin on Koposen suvun esivanhempia Riistaveden Kopolanniemeltä, mutta en pysty vastaamaan suoraan esitettyyn kysymykseen. Jänneniemeen viittaavia asioita on kuitenkin esim. se, että Koposet naivat lähellä olleen Ryönän Väätäisiä ja Rissalan Rissasia ( ainakin jokunen esimerkki ). Jännevirran. Kotasalmen ja Ryönän kolmion sisällä sijaitsivat Heikkisten 1575 muiden alueiden ohella hankkimat Juurusveden Pelonniemen ( alun perin saaren ) kylän maat, johin kuuluivat myös itse asiassa suuremmat alueet noin 15 km niistä koilliseen. Alkuperäinen Pelonniemi kuuluu nykyään Kuopion kaupunkiin, mutta nuo tuon ajan kaukaisemmat kaskimaat ovat nykyään Juankosken Pelonniemeä. Myös läheinen Pieksän kylä sijaitsi aikoinaan Heikkisten omistuksessa kahdella erillisellä alueella. Tämä selitys taas ei tietenkään tuo vastausta tilan järjestysnumeroon kylässä, mutta saman tilan palstoja on voinut sijaita erillään toisistaan - joku palsta ehkä kylän keskustassa, toinen kauempana.

tuomoerola
21.04.11, 19:26
Edellinen viestini ei tainnut paljon Väinöä auttaa. Mutta kaivoin esiin nyt kirjan Heikkisten suku - Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ( 1996, 2. painos 1998 ) , seuraavien tietojen tallentaja ilmeisesti Unto Heikkinen ).
Siitä ( s. 270 ) löytyy esim., että Sakari Heikkinen tuli kotivävyksi ( vihitty 1747 ) Holopaisille Riistaveden kylälle taloon n:o 1 Puiroonniemi ja Kopolanniemi. Mistä nimi Puiroonniemi tulee, en ole selvittänyt. Mutta Sakarin ja Kaisa Lemetintytär Holopaisen poika Olavi ( 1748-1804 ) asui edelleen talossa Kopolanniemi 1. Olavin ja Kaisa Leskisen poika Pekka Heikkinen ( 1769--1833 ) asui ( s. 237 ) Riistaveden kylällä talossa n:o 1:
Kopolanniemi; Heikkilä; Niemelä. - Pekka Olavinpojan ja Maria Kanasen poika Erkki ( Erik ) Heikkinen asui kirjan mukaan ensin Kuopion pitäjän Riistaveden kylässä talossa n:o 1 Heikkilä ja Niemelä vuosina 1802-42 ja Lohilahden kylässä sen jälkeen.
Toivottavasti nimet Puiroonniemi, Heikkilä ja Niemelä auttavat eteenpäin ! Samasta talosta lienee kysymys.

vainoh
23.04.11, 10:04
Puiroonniemi on myös minulle mysteeri, en ole nähnyt sille muuta lähdettä kuin mainitun Heikkisten sukukirjan.
Tosin Sakari Heikkisen ja Kaisa Holopaisen tytär Marketta on kastettu paikassa "Puroniemi", mutta olen ajatellut sen ehkä tarkoittavan Putronniemeä (kuten on oletettavasti asianlaita Pekka Holopaisen ja Riitta Holopaisen lasten tapuaksessa).
Puirooniemi löytyy Varpaisjärveltä ja Puiroonlahti Siilinjärven Kehvolta, mutta ei mennä ihan niin kauas...

Historiakirjoissa selvittämilleni perheille en ole muutenkaan tunnistanut Jännevirta viittauksia.

Kuopion 1832 alkavassa rippikirjassa vanhan Riistavesi 1 osiksi on nimetty Heikkilä, Otraniemi, Lipomäki, Niemelä, Kopola, Voutila.
Näistä ainakin Heikkilä, Niemelä ja Lipomäki löytyy Riistavedeltä (kaksi ensimmäistä Keihäsniemen länsipuolella), lopuista en ole varma.

Sama kirja tarjoaa Jännevirta 1'lle: Alatalo, Hartikkala, Kankaala, Niemelä, Kopelanlahti.
Onko viimeiksi mainittu sama kuin Jännevirran Kopolanlahti?

Tyyne Rissasen Tutkielma Riistaveden talonpoikaissuvuista 1500-1600 -luvuilla toteaa vain:
"[Isonjaon aikana] Kopolanniemessä Riistavesi N:o 1 asuu talollisena Erik Koponen; talon nimi on nykyisin Kopola, Riistavesi N:o 2." Kopolaa en löytänyt karttapaikasta (lähin oli Vehmersalmella).
Voisiko tästä päätellä että Heikkilä-Niemelä on tuon Holopaisten ja Heikkisten asuman puolikkaan nimi.


Täytyy varmaan suunnata yliopiston kirjastoon kunhan arki koittaa

VäinöH

Tapani Kovalaine
23.04.11, 14:52
Lähin nykyään Puiroonniemen nimellä kulkeva niemi sijaitsee noin 2 km Luikonlahden rautatieasemalta etelään Rikkaveden Rikkalahden itärannalla. Tuusniemeltä löytyy Tuusjärven pohjoispuolelta 2 km:n päästä Puiroonsuo ja sen lähettyvillä on Pieni Piiroonlampi ja isompi Piiroonlampi ja Piirolan talo.

Kaikki nuo ovat Tuusjärven lähituntumassa. Ja paikat löytyvät Kansalaisen Karttapaikasta. http://www.maanmittauslaitos.fi/kartat

Kyösti Thum
24.04.11, 11:25
Liekö näistä apua? Meneepä ainakin aika nopeasti karttoja tutkiessa.

Tuusjärvi ( Kartta 1845-1846 G Thilen)
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6275395
Pitkään olen katsellut tätä sivua ja ihmetellyt miksi vanhaa karttaa on pitänyt muuttaa. Kummaukset tai pyyhkimiset ovat vieneet järven kohdalta värin. Olisiko Ruuttulan kestikievari saanut (Kopolanniemen)1 alueet hallintaansa?
Vasemmassa reunassa näkynee lyijykynällä merkitty Riistavesi No1:n alue, kartan yläreunassa Piiromäki.
Onkohan Riistavesi No 2, tai osa siitä uudelta numeroltaan No 5, kuten kartan vas reunan merkintä antaa olettaa?

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8926005
Löytyy 2 Heikkilää liekö numeroiltaan 17 ja 23.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8925996
Löytyy kai 3 Niemelää

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6275358
Löytyy Riistavesi No 3 (?)Foudila, liekö tässä Puironniemi. Vieressä Heikkilää No1.

Terv KT

Kyösti Thum
25.04.11, 12:13
Tästä Lipomäen ympäristöstä löytyy pari Fougtilaa No 3 ja Heikkilä No1
Aikaisempaa karttaa yhdessä käyttäen pitäisi talojen paikat löytyä.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Lipom%C3%A4ki&srs=EPSG%3A3067&y=6975656&x=556164&lang=fi

Vahinko ettei alueelta ole vastaavaa kuin Pohjois- Karjalan asutusmuodot.
Nykyisten 1:20000 karttojen isot tilanumerot ovat samat kuin isojaossa annetut ellei joku ole hiljattain yhdistellyt.

Terv KT

vainoh
25.04.11, 15:59
Kiitos hyvistä karttalinkeistä, ainakin noissa on vähäksi aikaa askaretta



http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8925996
Löytyy kai 3 Niemelää


Ainakin saatiin Jännevirta pois laskuista? karttapaikan Kopolanniemi on tässä Kapaskanniemi.



http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8926005
Löytyy 2 Heikkilää liekö numeroiltaan 17 ja 23.


Noista Heikkilä 17 näyttäisi olevan samalla kohtaa kuin karttapaikan Heikkilä ja Niemelä; aika hyvä kandidaatti.


http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6275358
Löytyy Riistavesi No 3 (?)Foudila, liekö tässä Puironniemi. Vieressä Heikkilää No1.

Tuo Heikkilä näyttäisi olevan suunnilleen samassa paikassa kuin karttapainan Lipomäki ja Heikkilänniemi.
Puiroonniemeä en löytänyt, mielestäni toisen Voutilan vieressä oleva teksti on Hämeenniemi.


Niinpä niin, kumpi noista kahdesta jälkimmäisestä on Heikkilä/Niemelä ja Holopaisten ja Heikkisten puolikas Kopolanniemestä.

VäinöH

Kyösti Thum
26.04.11, 12:43
Ei ollut tuo karttapaikka hallinnassa. Kirjoitin väärää tietoa.
Nyt on rekisterinumerot löydettävissä Karttapaikalta.
Tässä Riistavesi? No1 ja No3 Heikkilä tilusrajoineen.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Heikkil%C3%A4+No1%3A70&srs=EPSG%3A3067&y=6975935&x=556315&lang=fi

Terv KT

vainoh
26.04.11, 16:25
Vau! Millä tempulla karttapaikan saa näyttämään myös talonnumerot?

VäinöH

Kyösti Thum
26.04.11, 20:26
Satuin lukemaan tuosta ensimmäiseksi tulevalta sivulta "Karttapaikka tiedottaa". 7.4.2011 tulivat kiinteistörajat karttapaikalle. Ohje löytyy siitä. Ei tullut tilusnumeroita linkkisivulle näkyviin, vaikka yritin.

Eli kun olet saanut ensimmäisen sivun näkyviin ota suurin tai toiseksi suurin suurennos-Asetukset-Kiinteistöjaotus (ruksi ruutuun)-ota käyttöön.

Siinä voi etsiä kaikkia Riistavesi No1 tiloja, joita oli kai 3, yksi lienee Riistavesi No1 Heikkilä, samoin löytyy Riistavesi No3 Voutila jne. Nuo suuret numerot ovat ilmeisesti ensimmäiset, jotka taloille annettiin. Tuo vanha kartta lienee isojakokartta tai ainakin sen perusteella kohtapuoliin tehty. Siinä tavallisesti on saman numeron tiloja eroteltu kirjaimilla. Näkyy karttaa myöhemmin korjaillun melko paljon, josta mm "Uusi tie 1907".

Terv KT