PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Pikkunoidat liikkeellä...


pirkko hagman
16.04.11, 14:28
taas varhain huomisaamusta--- ja mikäpä sen somempaa!!

Ajatuksen innoittamana haluankin viritellä keskustelua/ kertoilua noituuteen epäillyistä/ jopa tuomituista varhaisista esivanhemmistasi tai muista ko. asian kanssa tekemisissä olleista tutkimustesi kohteista.
Tämä asia on luonnollisesti otettava vakavammin kuin pikkutrullien kevätleikki.

kyselee Pirkko H:man

blue-eyed
16.04.11, 14:49
Olipa hyvä, että muistutit. En ole varautunut millään lailla, ei ole tullut tässä vaalihumussa edes mieleen koko pääsiäinen ja pikku noidat. Enkä varmasti lähde kauppaan!! Pitää siis olla koko päivä ovea avaamatta ja säleverhot visusti ikkunoiden edessä. Minusta koko homma on kaupunkioloissa liioiteltua ja ryöstäytynyt käsistä. Onko minun koko kaupunginosan lapsille varattava rahaa annettavaksi, suklaamunat ja namuset heistä ei ole mitään, sen näkee naamasta. Rajansa kaikella - uskonnollakin.

Marikki
16.04.11, 18:09
Olen osittain samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, en pidä siitä että jopa keskenkasvuiset teinit (jopa pojat) pukeutuu noidiksi vaan se takia että saavat ilmaista karkkia pannu täyteen. Jotkut jopa röyhkeästi kysyy jos he ei saa yhtään rahaa.
Itse olin pienenä kyllä pukeutunut pääsiäisnoidaksi, mutta en saanut mennä ihmisiltä "kerjäämään" kuten isäni sanoi. Minulle se riitti että sain toimia noitana perhepiirissä.
Nykyään se on liian kaupallistettu kuten kaikki muutkin pyhät.

mwallen3
16.04.11, 18:23
Linkkejä pääsiäisnoita ja virpomisperinteeseen esimerkiksi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Virvonta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pääsiäisnoita
Emmeköhän me mummoikäiset ole jollainlailla osalliset tähän nykyiseen kaupalliseen "virpomisperinteeseen". Lapsilla on ainakin hauskaa, kun saavat pukeutua noidiksi ja maalata kasvonsa. Me mummot voidaan katsoa ovisilmästä, kannattaako avata ovea koputtelijalle;)

Marjapuu
16.04.11, 18:29
Kun olen itse Pohjanmaalta, en ole ikinä ymmärtänyt miksi etelä-Suomessa noidat virpovat palmusunnuntaina. Palmusunnuntaina kuuluu virpoa, kyllä, mutta ei missään tapauksessa noidiksi pukeutuneina. Siinähän toivotetaan kuulijalle hyviä asioita, miksi sitä paholainen toivottelisi?

Pohjanmaalla lapset pukeutuvat noidiksi eli trulleiksi pääsiäislauantaina. Tämä perustuu siihen, että kun Kristus oli kuollut perjantaina, nousivat pahat henget esiin Kyöpelinvuorelta. Pohjanmaalla myös pojat pukeutuvat, nykyään Harry Potterin innoittamina velhoiksi.

Tässä on sekoitettu itäinen ja läntinen perinne; paha virhe, joka pitäisi nopeasti saada korjattua. Pelkään vaan että nytkin on jo liian myöhäistä. Touhuun on sekoittunut myös hiukan amerikkalaista Halloweenia, johon tämä "karkki tai kepponen"-juttu liittyy. Lapsena mekin 1960-luvulla kyllä kerjäsimme, karkkia tai pikkukolikoita kupariseen kahvipannuun.

Marikki
16.04.11, 18:48
Virpominen on Suomenkielisen seurakunnan tapa, itse kuulun Ruotsinkieliseen seurakuntaan ja siihen kuuluu vaan noitana oleminen pääsiäislauantaina.
Moni pyhäjuhlaa on kumminkin suoraan kopioitu ulkomailta. Mahtaakohan edes Juhannus olla alkuperältään Suomalaista, vaikka niin haluamme uskoa.

pirkko hagman
16.04.11, 19:21
Niin erilaisilla luudilla sitä lennetään--- mulla on munat ostettuina ja sälekaihtimet avoimina!

Aloitteeni ensisijaisena tarkoituksena oli viritellä keskustelua noidiksi epäillyistä/ kenties ko. asiasta tuomituista esivanhemmistanne, mutta ilmakuoppa tuli.
Olisi pitänyt pysytellä asialinjalla

tämän trullimummun Helsingistä

Kataja
16.04.11, 19:41
Kyöpelinvuoria on Suomessa monia, itsekin olen käynyt sellaisella, joten tietoa asiasta on. Oikaistakoon nyt yksi asiaan liittyvä väärinkäsitys: Kyöpelinvuorella ei lennetty luudilla, vaan suksilla.
Ruotsi muuten oli armeliaampi, siellä noidat ja vanhatpiiat asuivat eri paikoissa, noitien asuinpaikka oli Blåkulla ja vanhojenpiikojen Glasberget, en ole käynyt kummassakaan, joten en niistä pysty enempää kertomaan.
Luudallalentämisen SM-kisat on pidetty Riihimäellä, siis mäellä eikä vuorella.
Marjatta

Juha
16.04.11, 23:25
11.1.2008 (http://juhansuku.blogspot.com/2008/01/noita-brigitta-narvassa.html)

Noita Brigitta Narvassa


http://3.bp.blogspot.com/_54h0q2xW0jc/R4ddEfDEi7I/AAAAAAAABGY/WQ3YPDeHIB4/s200/witchb.jpg (http://3.bp.blogspot.com/_54h0q2xW0jc/R4ddEfDEi7I/AAAAAAAABGY/WQ3YPDeHIB4/s1600-h/witchb.jpg)Suomen Museo -lehden numerossa yksi vuodelta 1894 esitellään erittäin vanha suomalainen loitsuruno. Sen oli löytänyt Narvan kaupungin arkistosta virolainen kandidaatti O. Kallas, joka oli sen edelleen lähettänyt toimitukselle julkaisua varten.

Narvan kaupungin neuvoston tuomiokirjasta huhtikuun 28. päivältä vuonna 1615 löytyy seuraava tapaus;

Syytettiin siellä Brigitta nimistä suomalaista vaimoa noituudesta ja tautien nostamisesta. Seitsemän todistajaa vannoi Brigitan olevan vikapään, minkä jälkeen hänet 5.5.1615 monen kidutustutkimuksen jälkeen elävältä poltettiin. Syntinen taikakaava kirjattiin tuomiokirjaan. Siitä sen kopioi H.J Hansen vuonna 1858 ilmestyneeseen kirjaansa "Geschichte der Stadt Narva", sivulle 79.



Jesuxen veri punainen
Marian makia maito
Kipullen woiteixi
Hauoillen parendehax
Noe olcon
5 weliexellen
Th. 9 wierahallen



Tuomitsijoilla saattoi olla käytössään vuonna 1608 ilmestynyt "The Compendium Maleficiarum" eli täydellisin opas noitien tunnistamiseen, vangitsemiseen, kuulusteluun ja teloittamiseen. Tässä teoksessa kerrottiin mitä omituisimmista tavoista, joihin noidat saattoivat syyllistyä. Mitään tekemisestä todellisuuden kanssa ei näillä hurmoshenkisillä oikeudenkäynneillä varmaankaan ollut.

Marjapuu
17.04.11, 09:19
Mahtaakohan edes Juhannus olla alkuperältään Suomalaista, vaikka niin haluamme uskoa.

Kyllä juhannus eli mittumaari (=keskikesä) on vanha pohjoismaalainen juhla, jota vietetään kesäpäivän seisauksen aikaan. Sama koskee joulua, joka oli alunperin keskitalven juhla, jota vietetään talvipäivän seisauksen aikaan. Myöhemmin näistä vanhoista pakanallisista juhlamenoista on kristittyjen toimesta väkisin väännetty "Johannes Kastajan syntymäpäivä" ja "Jeesus Nasaretilaisen syntymäpäivä".

Kataja
17.04.11, 09:38
Niin erilaisilla luudilla sitä lennetään--- mulla on munat ostettuina ja sälekaihtimet avoimina!

Aloitteeni ensisijaisena tarkoituksena oli viritellä keskustelua noidiksi epäillyistä/ kenties ko. asiasta tuomituista esivanhemmistanne, mutta ilmakuoppa tuli.
Olisi pitänyt pysytellä asialinjalla

tämän trullimummun Helsingistä

No, koetetaan vakavoitua. Perttulan kirjassa Lassila - Klåsmark s. 120-127 kerrotaan eräästä Lassilassa vuonna 1670 tapahtuneesta puukotuksesta, jota käsiteltiin käräjillä. Mainitaan, että Suodenniemen Leppälammilta oli haettu parantajanainen Lisa hoitamaan haavaa. Lisa oli lukenut myös loitsuja. Leppälammilla oli siis parantajanainen, joka tunnettiin Lassilassa saakka, joten varmaan hän oli aika tunnettu. Lieneekö mahdollista selvittää, mistä talosta hän oli? Käräjillä ei ilmeisesti suhtauduttu hänen toimiinsa paheksuvasti, vaikka puukonhaavan saanut mies pian kuolikin. Käräjäasioita on nyt netissä, joten tämäkin asia saattaa jo olla siellä luettavissa.
Marjatta

Alpo Rantala
17.04.11, 12:52
http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/trullien.htm

Tuosta linkistä löytyy äitini suvussa noidaksi epäillyn Dordi Malilan kohtalo ja noituusjuttua muutenkin. Kova oli Malilan miniän kohtalo katovuosien aikana ja jälkeen.

Alpo Rantala
Suonenjoki

Olarra
17.04.11, 14:13
Kivaa, kun lapsilla on muutakin kuin telkkari ja nettipelaaminen. Kaksi viimeisen päälle hienosti laitettua noitaa jo ovella kävikin. Nuorempi (oisko ollu 3-4) aloitti: "vii dount spiik finiis". Rohkaisin englanniksi taempana seisovaa ja hieman vanhempaa sanomaan perässäni suomeksi, että virvon varvon jne. Hyvinhän se meni ja suklaa löysi tiensä pikkunoitien koriin. Eläköön kulttuurien kirjo.

Omatkin lapseni joskus kiersivät naapurustossa. Jossain vaiheessa tytär alkoi pitää itseään hieman liian vanhana. Ei hätää, onneksi on kiltti pikkuveli. Tytär bestiksensä kanssa meikkaamaan pikkuveljeä ja pukemaan huivia ja essua. Söpö pikkunoita veljestä sukeutuikin. Varpuja tehneet isommat tytöt olivat tukena ja hellyyttävän pikkuveljen takertelevat virpomisloitsut aukaisivat suklaahanat, josta sitten tytöt verottivat varmaan leijonan osan. Mukana oli myös iso, vanha kuparipannu, jonka esi-isäni, Kuutsalon seppä teki tyttärelleen häälahjaksi 1890-luvulla. Mukavia juttuja nämä ovat.
t. Olavi A.

Ulla Kotinurmi
18.04.11, 20:18
"Vääntäminen" ei kuitenkaan tapahtunut Suomessa tai pohjoismaissa vaan 300-luvulla nykyisen Turkin paikkeilla silloisessa Rooman valtakunnassa, kun Jeesuksen syntymäjuhlaa ruvettiin viettämään Sol invictuksen juhlan paikalla.

jukkaukkola
23.04.11, 22:14
Hyvää Pääsiäista kaikille ! Kokkko on poltettu ,terv.Pohjois-Pohjanmaalta Muhokselta .t.Jukka Ukkola

Hannu Seppinen
30.04.11, 00:21
hei

Alunperin virpominen Karjalassa oli tapa, jolla köyhät lapset saivat "virallisesti" kiertää kyliä ja kerjätä pieniä lahjoja taloista, se oli sen ajan sosiaaliapua ja kukaan ei paheksinut tätä kerjäämistä. Lapset olivat iloisia saadessaan kerran vuodessa jotain vähän parempaa ruokaa, toisin on nyt tämäkin perinne on kaupallistettu ja alkuperäinen tarkoitus unohdettu. Mutta onhan tämäkin parempi tapa kuin tietokoneella pelaaminen tai jatkuva piirrettyjen katselu.

Vuokko
30.04.11, 11:55
Meillä Jyväskylän ympäristössä, entisen Suur-Jämsän alueella oli tapana pääsiäisaamuna katsella kuinka aurinko tanssi yhdessä enkelten kanssa ja soitettiin pääsiäiskelloja. Alkujaan kelloja soittivat nuoret tytöt, mutta myöhemmin kun renkipojat lähtivät aamuyöstä moikuuttamaan lehmänkelloja talojen ikkunoiden alla, niin ihmiset kyllästyivät moiseen häiriköintiin. Sukuni on kotoisin Korpilahdelta ja meillä kotona soitettiin joka pääsiäinen kelloja ja vielä nytkin soitan pääsiäisaamuna auringon noustessa kelloja kotipihassani.
Sitä ei tiedetä mistä tapa on tullut, mutta se on ollut käytössä ainakin 1800-luvulla, jos ei aikaisemminkin. Virpojat tulivat meille vasta sotien jälkeen siirtolaisten mukana ja pääsiäiskokot taas muuttoliikkeen myötä Pohjanmaalta.
Vuokko Lintunen

kullarvo
20.06.11, 16:38
Mun mielestä ehdottomasti pitää tukea pikkuisia jotka pääsiäisenä virpoo, sehän on vaan hauskaa lapsille pukeutua ja leikkiä. Eri asia tietenkin jos ne on vaan jotain röyhkeitä pojankloppeja joille tapa on vaan keino tienaa rahaa helposti (http://www.postikulta.com/tienaa-rahaa-helposti).