PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sotasurmat/Kokkola

Heikki Koskela
10.04.11, 11:05
Arkistostani löytyi kiinnostava kopio kansalaissodan aikaisista surmista ja haudatuista Kokkolan ja Kruunupyyn ja Marian hauatusmaan lähialueelta. Vuonna 1968 on asia saatu erään toimikunnan ansiosta hyvään järjestykseen ja Kruunupyyhyn haudatut 39 ja Marian alueelle haudatut 7 vainajaa on siirretty Kokkolan Marian hautausmaahan ja ovat saaneet muistopatsaan.

Suurin osa vainajista oli joko ammuttu/teloitettu tai murhattu. Mutta joukossa on myös sairauksiin tai nälkään kuolleita. Telotukset oli suoritettu pääosin 15.4. ja toukokuun lopun välisenä aikana. Kokkolassa ammuttuja toispaikkakuntalaisia löytyi seuraavista pitäjistä: Haapajärvi, Haapavesi, Harlu, Hauho, Helsingin kaupunki, Jämsä, Lammi, Nokia, Petäjävesi, Saarijärvi, Veteli, Virrat, Ähtäri ja Ylivieska.

Katselin teloitettujen nimiä ja vertasin heidän nimiään "Sotasurmat"-luetteloon ja havaitsin monien nimien puuttuvan luettelosta. Luullakseni luetteloa kutenkin vieläkin täydennetään, joten aion lähettää koko nimilistan sinne tarkastettavaksi.

ristojohannes
10.04.11, 11:50
En ole aivan varma, että 1914-1922 Suomen sotasurmat projektia tällä hetkellä täydennetään.
Olisikohan siinä ollut silloin kun se tehtiin projektikohtainen rahoitus.

Jonkin verran ihmisiä puuttu menehtyneiden nimiluetteloista, koska minäkin olen muutaman ihmisen löytänyt sattumalta sukututkimuksen yhteydessä rippikirjoista ja nämä kuolleet eivät löydy sotasurmaluettalosta vaikka he on kirkonkirjoissa merkitty kuolleeksi vankileirillä tai kadonneeksi.

Ilmeisesti kaikkia kirkonkirjoja ei käyty aikoinaan läpi.

Nyt näitä tietoja ei enää satu sukututkijan silmiin, uuden käytännön vuoksi.
Virkailija , jos sattuu huomaamaan tämäntapaista, tulkitsee tiedon arkaluonteiseksi tiedoksi, eikä sitä tarkemmin ilmoita sukuselvityksen tilaajalle.

Heikki Koskela
10.04.11, 12:17

Arkaluontoisuus-kysymyksen takia tarkoitinkin antaa tiedot em projektin käyttöön. Mutta luulen minäkin, että se ei ole enää mahdollista. Hallussani oleva kuettelo on kyllä ollut jo Suomen sotasurmat-työryhmän aikana olemassa. Ei liene vain sattunut työryhmän käyttöön. Pidän kopiota tallessa semminkin kun siinä on monta muuta kiinnostavaa asiaa esillä. Saman kopion saattaa saada Kokkolan kaupungin arkistosta.

Kaisa Kihl
10.04.11, 14:24

Hei!
Naapurini on Kansallisarkistoon jättänyt korjauspyynnön virheellisestä nimestä Sotasurmat-projektissa mainitusta henkilöstä. Pyyntö otettiin vastaan, mutta todettiin, että korjausta ei välttämättä tehdä heti. Olettaisin siis, että ko. arkisto on ottanut vastuun. terv. Kaisa

Heikki Koskela
10.04.11, 19:27
Sotasurmien tutkintaan liittyen esitettin SukuForumilla käsitys siitä, että kirkko olisi jollain tavalla salaamassa näihin liittyviä tutkimuksia. Kyseinen ketju on nyt suljettu joten mainitsen vain lyhyesti sen, että itse sotasurmien tutkimisessa on seurakuntien apu ollut aivan ratkaisevaa laatua.

Tietoja tietenkin kerättiin kaikkialta sieltä mistä niitä oli saatavissa. Kirkon osalta tietoja saatiin ainakin papiston kokoamista tilastoista, seurakuntien kuolleitten ja haudattujen luetteloista ja rippikirjoista. Rippikirjojen merkitys lienee jäänyt vähäsemmäksi lähteeksi vaikka niitä kyllä käytettiin sotasurmien selvityksessä.

Mainitsemieni Kokkolassa kuolleitten ja teloitettujen osalta sekä kaupunki että Kokkolan seurakunta olivat hyvässä yhteistyössä suunniteltaessa kansalaissoda uhrien uudelleen hautaamisesta oikealle hautausmaalle. Tehtävää oli valittu suorittamaan erityinen toimikunta.