PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Lauri Eskonpoika Savolainen Rautalammin Kärkälänsalosta s. 12.8.1716


Markku_Tahkokorpi
12.03.11, 15:14
Tervehdys,

Onko kukaan tutkinut ym. henkilön jälkipolvia. Hänellä oli vaimonsa Vappu Pekantytär Hämäläisen kanssa ilmeisesti toista kymmentä lasta joista vuonna 1752 syntynyttä Mattia epäilen esi-isäkseni.

Ongelmana on se, että syntymämerkinnän jälkeen seuraava merkintä esi-isästäni Matista on Kuopion maalaiskunnan Hamulassa kun hän menee naimisiin vuonna 1774 Kreeta Pekantytär Julkusen kanssa.

Ensisijaisesti etsin siis vahvistusta sille että nuo Matti Savolaiset olisivat sama henkilö ja jos näin on muutkin sisarusten jälkeläiset kiinnostavat.

pirkko hagman
12.03.11, 19:58
Hei Markku,

Samasta parista, Laurista ja Vapusta juontuu muuan sukulinjani.
Polveudun pariskunnan 10. lapsesta Mariasta, s. 10.8.1758.
Vanhemmasta veljestään Matista on tiedoissani vain synt. aika, 26.2.1752.-- ei tämän myöhempää elämänkaarta.
Mikäli tunnet kiinnostusta jatkumoon Mariasta lähtien olen aulis.
t. Pirkko H:man

Julle
13.03.11, 12:04
Onko kukaan tutkinut ym. henkilön jälkipolvia. Hänellä oli vaimonsa Vappu Pekantytär Hämäläisen kanssa ilmeisesti toista kymmentä lasta joista vuonna 1752 syntynyttä Mattia epäilen esi-isäkseni.

Ongelmana on se, että syntymämerkinnän jälkeen seuraava merkintä esi-isästäni Matista on Kuopion maalaiskunnan Hamulassa kun hän menee naimisiin vuonna 1774 Kreeta Pekantytär Julkusen kanssa.

Ensisijaisesti etsin siis vahvistusta sille että nuo Matti Savolaiset olisivat sama henkilö ja jos näin on muutkin sisarusten jälkeläiset kiinnostavat >

Olisiko näistä apua:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1776-1781_msrk_tk1625/25.htm , minkä mukaan Matias olisi syntynyt 12.4.1752
ja vihitty Marg Petrin Julkusen kanssa?
Tosin niitä Lauri ja Matti Savolaisia tuntuu olevan seudulla useampia?
Mutta Kuopion lastenkirjoista LK 1749-59 selviää jotakin ja Maaningan rippikirjoista jotakin, niin on kirjaukset olleet alueellisesti siihen aikaan Hamula 7 pidetty.
http://kotisivu.suomi.net/picea/kuopio/lk1749/138.html
Sama hieroglyyfeillä:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/113.htm
Rippikirjakin on, mutta onko se tämä?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/14.htm vai joku muu?

Minulla näyttää olevan muita samanaikaisia Savolaisia!

Tutkimisiin

Tutkimisiin

TerhiA
13.03.11, 12:22
Rippikirjakin on, mutta onko se tämä?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/14.htm vai joku muu?

Eikös tässä Hamulan sivulla ainakin näy Savolaisia:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/9.htm

Markku_Tahkokorpi
13.03.11, 19:16
Julle ja Terhi ovat nyt vähän liian innokkaita siinä mielessä että he ovat noin sata vuotta edellä aikaansa tässä tapauksessa. Muuten noista samoista nimistä voisi päätellä että Savolaisia on asunut Hamulan kulmilla pidempäänkin.

Kuopion maaseurakunnassa syntyi kaksi Matti Savolaista (molemmat Juhonpoikia) vuonna 1753 mutta kumpikaan noista ei ollut Julkusen Kreetan mies.

Osaako joku teistä muuten joku sanoa missä tuo Kuopin maaseurakunnan Hamula on sijainnut/sijaitsee? Tuolla Rautalammin vanhassa kartassa on Kärkälänsalon alueella lähellä Savolan taloa myös Hamula-niminen talo.

Yhden Hamulan löysin nykyisestä Keiteleestä, noin 60 km päästä tuosta edellä mainitusta Savolan talosta.

TerhiA
13.03.11, 19:56
Sorry, Markku, minun olisi pitänyt tarkentaa.
Tarkoituksenani oli vain laittaa linkki sille Hamulan rk-sivulle jossa mielestäni Savolaisia näkyi; Julle kun antoi linkin sellaiselle rk-sivulle, missä heitä ei näy - ei ainakaan minun silmiini osunut. Vaan jospas Jullella oli sitten tarkemmat silmät ...
Siihen varsinaiseen asiaasi minulla ei ole lisätietoja, Rautalammin RK:ssa en tainnut Mattia siinä perheessä nähdä.
Lisään vielä linkin Rautalammille:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=996&pnum=71

Markku_Tahkokorpi
13.03.11, 19:56
Sekoilin tuossa yllä kun filmin numerot näyttivät kovin vuosiluvuilta. Julle ja Terhi olivat siis oikealla vuosisadalla. Viitteissä olevan Matti Laurinpojan ikä näyttäisi kuitenkin olevan noin 25 vuotta vanhempi kuin etsimäni Matin.

Lisäksi tämä Hamulan Matti näyttäisi olevan talon vanhin poika joten häntä tuskin vihittäessä tituleerattaisiin rengiksi ellei sitten ole tapahtunut äkillinen köyhtyminen.

Löysin Hiskistä vielä muutaman Matin, jotka voisivat muuten sopia, mutta syntymäajat ovat pielessä. Kuopion maaseutakunnan 1776-1784 osan 2 sivulla 43 esi-isä-Matin syntymäajaksi on ilmoitettu 12.7.1752, mikä ei sovi millekään tähän mennessä syntyneistä löytyneelle Matille. Tuon Rautalammin Matin syntymäaika Rautalammin kirjoissa on 25.2.1752 minkä hyvällä tahdolla voisi kuvitella jonkin verran muuttuneen paikkakunnanvaihdoksen yhteydessä.

Markku_Tahkokorpi
13.03.11, 20:19
Onpas muuten varsin veikeä tilanne. Minä olen nimittäin lukenut noita Kuopion maaseurakunnan kirjoja SSHY:n jäsenpuolelta ja siellä näyttää olevan aivan eri kirjat kuin "avoimella" puolella. Siellä ei esimerkiksi ole lainkaan noita tuon 1749-1759 jakso lastenkirjoja eikä joitakin muitakaan tuon alueen kirjoja.

Nyt uusi ehdokas esi-isäksi olisi toinen Matti Laurinpoika Savolainen, tällä kertaa syntynyt Hiskin mukaan 25.5.1750 Koivusavossa ja löytyy mm. tästä.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/111.htm

Täytyy yrittää seurailla hänen jälkiään.

Heikki Väisänen
13.03.11, 21:29
Terhi A:n mainitsema Hamula sijaitsee Siilinjärvellä, alkaen Maaninka-Siilinjärvi kunnanrajalta. Koivusavoa veikkaisin nykyiseksi Koivusaareksi, joka taas sijaitsee Hamulan ja Wäänälän(rannan) "välissä".

Julle
14.03.11, 14:38
< Onpas muuten varsin veikeä tilanne. Minä olen nimittäin lukenut noita Kuopion maaseurakunnan kirjoja SSHY:n jäsenpuolelta ja siellä näyttää olevan aivan eri kirjat kuin "avoimella" puolella. Siellä ei esimerkiksi ole lainkaan noita tuon 1749-1759 jakso lastenkirjoja eikä joitakin muitakaan tuon alueen kirjoja.

Nyt uusi ehdokas esi-isäksi olisi toinen Matti Laurinpoika Savolainen, tällä kertaa syntynyt Hiskin mukaan 25.5.1750 Koivusavossa ja löytyy mm. tästä.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1749-1759_msrk_tk1639-1640/111.htm

Täytyy yrittää seurailla hänen jälkiään >

Ei millään pahalla, mutta jos SSHY:n tai HisKin puolella olisivat myös Rautalammin vihityt, kuolleet ja muuttaneet varmasti Matti löytyisi niistä. Hyviä ehdokkaita voi tietysti löytyä lähiseurakunnista?

Odottamisiin

TerhiA
14.03.11, 15:05
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4634&pnum=38
Tässä näkyvät marraskuussa 1754 kuolleet Savolais-lapset Kärkkäälästä - Sofia 4½v ja Matts 2½v. Lienevät juuri sen Lars Savolaisen lapsia. Sen vuoksi siis Mattia ei edellisen linkkini rippikirjasivulla näkynytkään.

Markku_Tahkokorpi
14.03.11, 23:13
Olen jo lähes luopunut toivosta että tuo Rautalammen Matti olisi esi-isäni mutta sen sijaa olen löytänyt Kuopion maalaiskunnan vuoden 1749-1759 rippikirjasta oheisen sivun, jolta tarkkaan lukien ja hiukan luovasti tulkiten löytyy kolme, tai jopa neljä sukupolvea Matti Savolaisia.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1943&pnum=7

Tuossa sivulla on mainittu kolme sukupolvea Matteja, mutta mielestäni ikien perusteella siitä puuttuu yksi Matti, sillä muuten sivun keskimmäisen Matin vaimo olisi kuusikymppinen viimeisen lapsen syntyessä. Se taas ei vaikuta kovin todennäköiseltä.

Jos oletetaan että tuo puuttuva Matti olisi oletetun esi-isä Mattini (tässä syntynyt 1748) isä, tulisi hänen olla syntynyt noin 1727 sillä hänet vihitään 1747 Kaisansa kanssa. Siinä tapauksessa nuo kaksi sivulla olevaa Mattia olisi hänen isänsä ja isoisänsä (tai oikeastaan heidän ikänsä.)

Se miksi oletan yllä olevien Mattien olevan esi-isiäni johtuu pääosin siitä että tämä keskimmäinen Matti on torppari joten hänen poikansa todennäköisesti päätyisi rengiksi vihittäessä. Lisäksi todistettu esi-isäni toistaa samoja etunimiä perheessään (ensimmäinen tyttö Kaisa, ensimmäinen poika Matti jne... kuin aiemmat polvet. Lisäksi olen onnistunut todistamaan kaikki muut Kuopiossa samoihin aikoihin syntyneet Matti Savolaiset muiksi kuin esi-isikseni.

pekkasavolainen
16.03.11, 12:27
Näyttää siltä, että johtopäätksesi on oikea. Tuskinpa tämä "Rautalammin Matti" on esi-isäsi kuten alempana selviää.

Taulu 5
5. Lars Eskilinpoika Savolainen, Taulusta 4, Pesämäki, s. 12.8.1716 Rautalampi, k. 6.3.1785 Rautalampi.
Puoliso: Valborg Pehrintytär Hämäläinen, s. 1718, k. 4.12.1791 Rautalampi.
Lapset:
Eskil Laurinpoika Savolainen, s. 1735 Rautalampi, k. 19.12.1756 Rautalampi.
Pekka Laurinpoika Savolainen, s. 10.3.1737 Rautalampi. Tauluun 6.
Elisabet Laurintytär Savolainen, s. 15.11.1739 Rautalampi.
Johanna Laurintytär Savolainen, s. n.1742 Rautalampi. Tauluun 352.
Anna Laurintytär Savolainen, s. 4.4.1745 Rautalampi.
Lars Laurinpoika Savolainen, s. 1747 Rautalampi. Tauluun 353.
Johan Laurinpoika Savolainen, s. 23.12.1747 Rautalampi. Tauluun 621.
Sofia Laurintytär Savolainen, s. 9.4.1750 Rautalampi, k. 20.10.1754 Rautalampi.

Matti Laurinpoika Savolainen, s. 25.2.1752 Rautalampi, k. 31.10.1754 Rautalampi!.

Erik Laurinpoika Savolainen, s. 14.9.1753 Rautalampi. Tauluun 622.
Anders Laurinpoika Savolainen, s. 10.8.1758 Rautalampi. Tauluun 623.
Maria Laurintytär Savolainen, s. 10.8.1758 Rautalampi. Tauluun 730.

Pekka Savolainen Äänekoski (040-7662491)