Eduskunta lähetystö

[Antti Järvenpää]

Toiminnanjohtajan tiedote nimekkään lähetystön vierailusta eduskunnassa sukutukijoiden asialla lämmitti kovasti mieltäni.

Kiitoksia kaikille jotka tuohon retkeen osallistuivat - olette oikealla asialla - toivottavasti jossakin sivulauseessa tuli esille myös henkilötietolain kohtuuttomuus sukutukijan kannalta.

Vertailun vuoksi miten trafi voi luovuttaa henkilötietoja, jos niitä ei erikseen kiellä heidän sivuillaan.
http://www.ake.fi/AKE/Tietopalvelu/Tietojen+käyttö/Tietojen+luovutuskiellot.htm

[M.Sjostrom]

Kun nyt on taas vakuuttavasti nähty, miten uppiniskainen ja pohjoismaisen yhteiskuntamme arvojen vastainen kirkko pohjimmiltaan on,
ja miten vahva se onnistuu olemaan moisista taipumuksistaan huolimatta,
en laisinkaan kummastele sitä yhteiskunnallista ratkaisua jossa vuosisatojen ajaksi kirkko ja sen seurakunnat oli laitettu kesaropapistiseen järjestykseen.
Idealismissa kesaropapistinen järjestelmä on tietysti täysin tuomittava.
Kesaropapistinen järjestelmä näyttää olleen välttämättömyys, jotta kirkko on pidetty edes jonkinmoisessa kurissa, ja estetty kirkon sisäisten toimijoiden ylilyöntejä.

Sananselityksiä:
Kesaropapismi on teokratialle vastakkainen organisaatiomuoto. Sitä on käytetty teokraattisuuspyrkimysten torjumiseksi.
Kesaropapistisessa järjestelmässä kirkko on suoraan alistettu ylimmälle maalliselle vallalle. Maan maallinen hallitus käyttää ylintä valtaa myös kirkossa.

Esimerkiksi presidentti Kekkosen toimenpide 1970-luvulla, kun hän kesaropapistisen nimitysvallan haltijana päätti olla nimittämättä uskonnollisen herätysliikkeen nimikkoehdokasta Jukka Malmivaaraa Kuopion piispaksi ja sen sijaan nimitti alemmalta vaalisijalta tottelevaisemman papin, on maamme eräitä viimeisiä näkyviä kesaropapistisia ratkaisuja.
Kovin usein ei ole tarvittu ryhtyä pitkälle meneviin toimiin, mutta kesaropapismin eräänä tiukkana esimerkkinä on paikallaan mainita että sijaishallitsija herttua Kaarle sulki vuodesta 1599 alkaen arkkipiispa Abrahamus Andreae Angermannuksen vankilaan (tämän kuolemaan saakka). Sillä tavoin saattaa käydä, jos kirkollinen toimija ei tottele maallista lakia.

[Matti Lund]

Kun nyt on taas vakuuttavasti nähty, miten uppiniskainen ja pohjoismaisen yhteiskuntamme arvojen vastainen kirkko pohjimmiltaan on,
ja miten vahva se onnistuu olemaan moisista taipumuksistaan huolimatta,
en laisinkaan kummastele sitä yhteiskunnallista ratkaisua jossa vuosisatojen ajaksi kirkko ja sen seurakunnat oli laitettu kesaropapistiseen järjestykseen.
Idealismissa kesaropapistinen järjestelmä on tietysti täysin tuomittava.
Kesaropapistinen järjestelmä näyttää olleen välttämättömyys, jotta kirkko on pidetty edes jonkinmoisessa kurissa, ja estetty kirkon sisäisten toimijoiden ylilyöntejä.

Sananselityksiä:
Kesaropapismi on teokratialle vastakkainen organisaatiomuoto. Sitä on käytetty teokraattisuuspyrkimysten torjumiseksi.
Kesaropapistisessa järjestelmässä kirkko on suoraan alistettu ylimmälle maalliselle vallalle. Maan maallinen hallitus käyttää ylintä valtaa myös kirkossa.

Esimerkiksi presidentti Kekkosen toimenpide 1970-luvulla, kun hän kesaropapistisen nimitysvallan haltijana päätti olla nimittämättä uskonnollisen herätysliikkeen nimikkoehdokasta Jukka Malmivaaraa Kuopion piispaksi ja sen sijaan nimitti alemmalta vaalisijalta tottelevaisemman papin, on maamme eräitä viimeisiä näkyviä kesaropapistisia ratkaisuja.
Kovin usein ei ole tarvittu ryhtyä pitkälle meneviin toimiin, mutta kesaropapismin eräänä tiukkana esimerkkinä on paikallaan mainita että sijaishallitsija herttua Kaarle sulki vuodesta 1599 alkaen arkkipiispa Abrahamus Andreae Angermannuksen vankilaan (tämän kuolemaan saakka). Sillä tavoin saattaa käydä, jos kirkollinen toimija ei tottele maallista lakia.


Maallinen valta on tosiaan laittanut kirkon joissakin historian vaiheissa kovalla kädellä ruotuun muun yhteiskunnan kanssa, kun se on tästä ruodusta poikennut maallista valtaa ärsyttävällä tavalla.

Paitsi että on poliittinen valta ja viime kädessä presidentti, niin on muitakin tahoja, joilla on sellaista maallista vaikutusvaltaa, jonka edessä kirkon on parempi nöyrtyä.

Tämä ongelma ei ole vielä laajentunut niin käytännölliselle tasolle, että juuri minkään sellaisen maallisen vallan edustajan "ärsytyskynnys" olisi ylittynyt.


Muutamia tahoja kuitenkin näen, joiden pitäisi harkita jonkinlaista käytännöllistä reagointia kirkkohallituksen julistusta vastaan.

Ennen muuta näen sellaisen harkinnan paikan niille tahoille, joilla tutkimusintressi on hyvin keskeisenä. Tällainen taho on tietysti koko akateeminen maailma, jonka näkökulmasta kirkkohallituksen tutkimustoiminnan haittaamiseen tähdätty julistus on aika törkeä oikeuden loukkaus.


Esimerkiksi yliopistojen hallinnon vaikuttajien tulisi harkita, miten se kohtelee teologisen tiedekunnan resursseja koskevia pyyntöjä. Määrärahoista on siellä aina raastava kädenvääntö. Tässä kädenväännössä pitäisi nyt harkita, että teologit jätetään alimmaisiksi ja jos jonkun on jostakin luovuttava, se on muiden päätöksellä teologit, koska onhan teologinen tiedekunta kasvattanut ne kirkkoherratkin, jotka ovat tämän kirkkohallituksen päätöksen takana.


Esimerkiksi Helsingin yliopiston tiedekunnan dekaani on:


Professori Aila Lauha
Aleksanterinkatu 7, 5. krs., puh. 191 23037


Aila Lauha vaikuttaa erittäin sympaattiselta persoonalta, jota vastaan minulla ei voi olla mitään, mutta hän on korkeassa vastuullisessa asemassa päättämässä, minkä suunnan Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on ottamassa tämän asian tiimoilta. Siksi en voi jättää häntä tässä asiassa huomiotta.

Lisäksi Aila Lauhalle on annettu suurta vaikutusvaltaa ja vastuuta juuri eräässä meidän tutkijoitten intressissä olevassa laajemmassa sivistystyspolittisessa yhteydessä:


Dekaani Aila Lauha on lisäksi nimitetty Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajaksi kaudelle 1.1.2010-31.12.2012.


Aila Lauha, joka on korkea akateeminen taho kirkkoherrojen kouluttamisessa, on myös näin koko tutkijayhteisölle tärkeän elimen :

Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja aina ensi vuoden loppuun 2012 saakka!


Dekaani Aila Lauhan ehdottomana velvollisuutena on täten edistää tutkimustoimintaa ja toimia tutkimuslähteitä haittaavien esteiden poistamiseksi. Siis toimia aivan päinvastaisessa hengessä, mitä kirkkohallituksen päätös kuvastaa.


Minun mielestäni Aila Lauhan tulisi vakavasti harkita, voiko hän jatkaa tällaisessa virassa, jos kirkkohallituksen tutkijoita loukkaavan päätöksen takana on hänen vastuullaan koulutettuja "kirkkoherroja".


Ilmeisesti Aila Lauha on arvovaltainen akateeminen teologi, joka ei hänelle suotujen toimien hallitsemiseksi voi alkuunkaan kannattaa kirkkohallituksen tutkijoiden oikeuksia loukkaavaa päätöstä. Mutta jos hän ei kykene henkilökohtaisesti eikä dekaanina irtisanoutumaan kirkkohallituksen päätöksestä, hänen tulisi siinä tapauksessa erota Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajan tehtävästä!



Ennen muuta muiden yhteistyön tahojen on harkittava, voivatko he jatkaa yhteistyötä teologien kanssa, vaikkakaan en minä tässä voi asettaa teologisen tiedekunnan edustajia vastuuseen kirkkohallituksen päätöksestä. Mutta käsittääkseni teologisessa tiedekunnassa tulisi tulevia kirkkohallituksen päättäjiä kouluttaa niin, että he kunnioittavat muun tiedeyhteisön jäsenten oikeuksia päästä tutkimaan haittaamatta asiakirjalähteitä eivätkä tekisi sellaisia haittaavia ja loukkaavia päätöksiä, mihin he nyt ovat syyllistyneet. Mielestäni teologinen tiedekunta on tässä tehtävässä nyt joidenkin kohdalla epäonnistunut ja sen pitäisi siitä kantaa joitakin aivan oikeutettuja seurauksia muun tiedeyhteisön taholta.


terv Matti Lund

[Matti Lund]

Maallinen valta on tosiaan laittanut kirkon joissakin historian vaiheissa kovalla kädellä ruotuun muun yhteiskunnan kanssa, kun se on tästä ruodusta poikennut maallista valtaa ärsyttävällä tavalla.

Paitsi että on poliittinen valta ja viime kädessä presidentti, niin on muitakin tahoja, joilla on sellaista maallista vaikutusvaltaa, jonka edessä kirkon on parempi nöyrtyä.

Tämä ongelma ei ole vielä laajentunut niin käytännölliselle tasolle, että juuri minkään sellaisen maallisen vallan edustajan "ärsytyskynnys" olisi ylittynyt.


Muutamia tahoja kuitenkin näen, joiden pitäisi harkita jonkinlaista käytännöllistä reagointia kirkkohallituksen julistusta vastaan.

Ennen muuta näen sellaisen harkinnan paikan niille tahoille, joilla tutkimusintressi on hyvin keskeisenä. Tällainen taho on tietysti koko akateeminen maailma, jonka näkökulmasta kirkkohallituksen tutkimustoiminnan haittaamiseen tähdätty julistus on aika törkeä oikeuden loukkaus.


Esimerkiksi yliopistojen hallinnon vaikuttajien tulisi harkita, miten se kohtelee teologisen tiedekunnan resursseja koskevia pyyntöjä. Määrärahoista on siellä aina raastava kädenvääntö. Tässä kädenväännössä pitäisi nyt harkita, että teologit jätetään alimmaisiksi ja jos jonkun on jostakin luovuttava, se on muiden päätöksellä teologit, koska onhan teologinen tiedekunta kasvattanut ne kirkkoherratkin, jotka ovat tämän kirkkohallituksen päätöksen takana.


Esimerkiksi Helsingin yliopiston tiedekunnan dekaani on:


Professori Aila Lauha
Aleksanterinkatu 7, 5. krs., puh. 191 23037


Aila Lauha vaikuttaa erittäin sympaattiselta persoonalta, jota vastaan minulla ei voi olla mitään, mutta hän on korkeassa vastuullisessa asemassa päättämässä, minkä suunnan Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on ottamassa tämän asian tiimoilta. Siksi en voi jättää häntä tässä asiassa huomiotta.

Lisäksi Aila Lauhalle on annettu suurta vaikutusvaltaa ja vastuuta juuri eräässä meidän tutkijoitten intressissä olevassa laajemmassa sivistystyspolittisessa yhteydessä:


Dekaani Aila Lauha on lisäksi nimitetty Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajaksi kaudelle 1.1.2010-31.12.2012.


Aila Lauha, joka on korkea akateeminen taho kirkkoherrojen kouluttamisessa, on myös näin koko tutkijayhteisölle tärkeän elimen :

Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja aina ensi vuoden loppuun 2012 saakka!


Dekaani Aila Lauhan ehdottomana velvollisuutena on täten edistää tutkimustoimintaa ja toimia tutkimuslähteitä haittaavien esteiden poistamiseksi. Siis toimia aivan päinvastaisessa hengessä, mitä kirkkohallituksen päätös kuvastaa.


Minun mielestäni Aila Lauhan tulisi vakavasti harkita, voiko hän jatkaa tällaisessa virassa, jos kirkkohallituksen tutkijoita loukkaavan päätöksen takana on hänen vastuullaan koulutettuja "kirkkoherroja".


Ilmeisesti Aila Lauha on arvovaltainen akateeminen teologi, joka ei hänelle suotujen toimien hallitsemiseksi voi alkuunkaan kannattaa kirkkohallituksen tutkijoiden oikeuksia loukkaavaa päätöstä. Mutta jos hän ei kykene henkilökohtaisesti eikä dekaanina irtisanoutumaan kirkkohallituksen päätöksestä, hänen tulisi siinä tapauksessa erota Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajan tehtävästä!



Ennen muuta muiden yhteistyön tahojen on harkittava, voivatko he jatkaa yhteistyötä teologien kanssa, vaikkakaan en minä tässä voi asettaa teologisen tiedekunnan edustajia vastuuseen kirkkohallituksen päätöksestä. Mutta käsittääkseni teologisessa tiedekunnassa tulisi tulevia kirkkohallituksen päättäjiä kouluttaa niin, että he kunnioittavat muun tiedeyhteisön jäsenten oikeuksia päästä tutkimaan haittaamatta asiakirjalähteitä eivätkä tekisi sellaisia haittaavia ja loukkaavia päätöksiä, mihin he nyt ovat syyllistyneet. Mielestäni teologinen tiedekunta on tässä tehtävässä nyt joidenkin kohdalla epäonnistunut ja sen pitäisi siitä kantaa joitakin aivan oikeutettuja seurauksia muun tiedeyhteisön taholta.


terv Matti Lund


Myös Aila Lauhan ohella kiinnostaa se, miten Helsingin yliopiston teologisen tiedekkunnan varadekaani Professori Risto Saarinen näkee kirkkohallituksen päätöksen tutkimusasioitten edistämisen valossa,


Sillä hän nimenomaan vastaa tiedekunnassaan tutkimusasioista:


Varadekaani Saarisen tehtäväalueet ovat tutkimusasiat, tutkijakoulutuksen kehittäminen, kansainväliset asiat ja kirjastoyhteistyö.

Toivottavasti nämä henkilöt selvittävät kantansa niille muitten tieteenalojen edustajille, jotka sitä heiltä kysyvät.

Ja toivon muitten tieteenalojen edustajien käyttävän vaikutusvaltaansa asiakirjalähteiden tutkimisen esteiden poistamiseksi ja teologien ei-julkiseksi painostamiseksi seurakuntien omistamien lähteitten osalta.


terv Matti Lund