PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vuoden sukukirja 2010 valittu


P. T. Kuusiluoma
06.03.11, 10:28
Vuoden Sukukirja 2010 on valittu Porissa 34. Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä. Suomen Sukututkimusseura on järjestänyt Vuoden Sukukirja ‐kilpailun vuodesta 1991 lähtien. Kilpailun tavoitteena on nostaa sukukirjojen laatua ja tehdä niitä tunnetuksi laajemmalle yleisölle.

Vuoden sukukirja 2010 on Erkki Alhopuron teos 450 vuotta Äijälän ratsutilan historiaa.

Teoksessa käsitellään lohjalaisen Äijälän ratsutilan, sen sukulaistilojen sekä niissä asuneiden sukujen ja perheiden historiaa 1500‐luvulta nykypäivään. Teos on laadukas tutkimus vaikeasta ja vähän tutkitusta teemasta. Tekijä on onnistunut yhdistämään sukututkimuksen tilojen historiaan ja saanut teoksesta rakenteeltaan tasapainoisen.

Visuaalisesti poikkeuksellisen ansiokas teos on helppolukuinen ja tempaa lukijan helposti mukaansa. Kuvitus on laadukas ja tukee tekstiä erinomaisesti. Teoksella on vankka lähdepohja, mutta raati jäi kaipaamaan tarkempia lähdeviittauksia. 450 vuotta Äijälän ratsutilan historiaa on hyvä esimerkki siitä, että laadukkaan sukukirjan voi laatia myös ilman perinteisiä sukutauluja.

Raati myönsi kunniamaininnan Perttu Peitsaran ja Mikko Strangin teokselle Kerimäen Makkosia 1600‐luvulta näihin päiviin.

Teos jakautuu kahteen osaan. Historiallisessa osuudessa kuvataan suvun elämänmuotoja ja erityisesti sahanhoitaja Henrik Makkosen kautta sahateollisuutta Savossa. Toinen osa kertoo sukutauluin vuonna 1691 syntyneen Antti Hannunpoika Makkosen jälkeläisistä.

Teoksen historiallinen taustoitus, sukutaulut ja hakemistot on tehty ammattitaitoisesti ja lukijaystävällisesti. Runsas kuvitus ja kartat tukevat tekstiä oivallisesti. Teoksessa on runsaasti mielenkiintoisia sukutarinoita ja sukutauluja, joiden tekstiä toimituksellisella viimeistelyllä olisi ollut syytä hieman tasapainottaa.

Vuoden 2010 sukukirjakilpailuun osallistuivat kaikki Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon määräaikana lähetetyt vuonna 2010 julkaistut teokset, joita oli kaikkiaan 60. Vuoden Sukukirja ‐kilpailun raatiin kuuluivat Marja Kaski puheenjohtajana sekä Matti Heiniemi, Rauni Paakkunainen ja Jukka Partanen.