P. T. Kuusiluoma
06.03.11, 10:11
Sisäasiainministeri Anne Holmlundun esittämä valtioneuvoston tervehdys 34. Valtakunnallisten Sukututkimuspäivien avajaisissa Porissa 5.3.2011
Arvoisat sukututkijat ja sukututkimuksen ystävät, hyvät naiset ja herrat!
Minulla on ilo sekä omasta että valtioneuvoston puolesta tuoda tervehdys valtakunnallisille sukututkimuspäiville, jotka järjestetään jo 34. kerran. Samalla haluan toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Satakuntaan ja tänne lapsuuteni kotikaupunkiin Poriin.
Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, olen todennut olevani umpisatakuntalainen. Kun Porin kaupungin ympäri piirtää harpilla viidenkymmenen kilometrin säteisen ympyrän, saa kerättyä yhteen merkittävän määrän sukuni jäseniä ja historiaa. Sama pätee sekä luvialaisen äitini että porilaisen isäni puolelta.
Mielenkiintoinen piirre vanhempieni yhteisen taipaleen alkamisessa on se, että he kohtasivat Kouvolassa. Sotavuodet sekä erottivat että yhdistivät ihmisiä. Vanhempani kuuluivat siihen onnekkaaseen ryhmään, jotka löysivät toisensa. Oman sukuni historiaa en valitettavasti tunne kovin tarkasti, vaikka sukujuuriani onkin tutkittu sekä äidin että isän puolelta. Kun polkua seuraa hieman pidemmälle menneisyyteen, löytyy juuria toki muualtakin kuin Satakunnasta.
Joitakin vuosia sitten sain yllätyksekseni kutsun saapua Strangin ja Spangarin sukukokoukseen. Ajankohta ei valitettavasti sopinut kalenteriin, mutta kun päätin tutkia lähemmin asiaa, yllättäen valtioneuvoston jäsenistä varsin moni näytti olevan minulle sukua joidenkin sukupolvien takaa. Strangin ja Spangarin suvun yhteisiä juuria löytyi mm. peruspalveluministeri Paula Risikolta, hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllitä, ulkoministeri Alexander Stubbilta, viestintäministeri Suvi Lindeniltä sekä opetusministeri Henna Virkkuselta.
Kaikki suvun jäsenet eivät sentään vaikuta ainoastaan politiikassa; suvusta löytyy myös tunnettuja taiteilijoita kuten Tapio Wirkkala, Pentti Saarikoski sekä Leif Segerstam.
Jokaisessa suvussa on tietysti oltava myös omat mustat lampaansa. Mielenkiintoa poliisissa ja pelkoa ihmisissä on aikoinaan herättänyt 1800-luvun lopulla puukkojunkkari ja murhamies Matti Haapoja, hänkin yksi tunnetuista sukulaisiani. Strangin ja Spangarin suvun vaiheita ovat menestyksekkäästi selvittäneet pitkän linjan sukututkijat Irma-Liisa ja Erkki Juuti. Heille ja monille muille kuuluu suuri kiitos siitä merkittävästä ja arvokkaasta työstä, jota sukututkimukseen vihkiytyneet tutkijat ja harrastajat ovat tehneet suomalaisten sukujen, tapojen sekä historian selvittämiseksi.
Suku ja sukujuuret ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde. Joskus tuntuu siltä, että lähes kaikki suomalaiset ovat sukua toisilleen. Uusia sukulaisia voi löytyä yllättäen myös maamme rajojen ulkopuolelta.
Muutama vuosi sitten sain sähköpostilla yhteydenoton englantilaiselta pikkuserkultani jonka olemassaolosta tuskin tiesin. Hän oli erittäin kiinnostunut selvittämään suomalaisten sukulaistensa elämänvaiheita. Kyseinen äitinsä puolelta suomalainen ja isänsä puolelta turkkilainen nainen oli asunut koko ikänsä Lontoossa. Monikulttuurisesta perhetaustastaan huolimatta hän koki tärkeäksi selvittää itselleen ja omille lapsilleen sukunsa historiaa kummankin vanhempansa puolelta.
Jossakin syvällä sielunsa sopukassa lähes jokainen meistä tuntee tarvetta tietää taustansa ja olla osa laajempaa yhteisöä. Nopeasti muuttuvassa maailmassa suvun vaiheiden tutkiminen antaa pohjaa ymmärtää sitä, miten olemme kehittyneet sellaisiksi kuin olemme. Suku on meille eräänlainen geneettinen peili. Avioliittojen ja jälkeläisten kautta siihen liittyy jatkuvasti uusia elementtejä, uusia ihmisiä, uusia sukulaisia.
Maailma kansainvälistyy ja ihmiset liikkuvat paljon enemmän kuin tuhat vuotta sitten. Vaikka siteet omaan sukuun katkeaisivat, keinot tiedon etsimiseen ja ratkaisevien linkkien löytämiseen ovat paljon helpommat. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tietotekniikan kehitys, internet ja kännykät ovat mullistaneet tapamme olla yhteydessä toisiimme. Samalla ne ovat helpottaneet sukututkimuksen tekemistä.
Tutustuessani Suomen Sukututkimusseuran toimintaan ja sukututkimukseen yleisemminkin havaitsin, että alan harrastajat käyvät mm. internetin keskustelupalstoilla aktiivista keskustelua tutkimustuloksistaan. Kansainväliset sukututkimusta ja sukuja käsittelevät keskustelusivut voivat myös tarjota kauan kaivatun vinkin tai polun, jonka kautta voi löytää etsimiään sukulaisia eri puolilta maailmaa.
Tietoa vaihdetaan, jaetaan ja myös löydetään paljon nopeammin ja helpommin kuin aikaisemmin. Erilaiset tietokoneohjelmat auttavat tutkijoita esimerkiksi sukupuiden rakentamisessa ja tietojen yhdistelemisessä. Digitaaliset arkistot ja sukututkimusseurojen ylläpitämät sivustot helpottavat asiasta kiinnostuneiden työtä.
Kirkonkirjat tai yksinäinen puurtaminen arkistoissa eivät ole enää ainoita tapoja tehdä sukututkimusta, joskin varmasti edelleen hyvin tärkeitä. Kuten kaikki historiantutkijat hyvin tietävät, ei toisen tekemä selvitys koskaan korvaa alkuperäislähteeseen tutustumista. Toisaalta saamme kiittää aktiivisia ja intohimoisia sukututkijoita siitä, että arvokkaat tiedot on kerätty yhteen sukukirjaan tai arkistoitu muulla tavalla.
Olen itse ollut hyvin yllättynyt siitä, että kirkonkirjojen käyttö sukututkimuksen lähdemateriaalina on suorastaan vaarantunut korkeimman hallinto-oikeuden marraskuussa antaman päätöksen jälkeen. Sukututkijoiden varmasti hyvin tunteman päätöksen mukaan alle satavuotiaita kirkonkirjoja ei tarvitse luovuttaa sukututkijoiden käyttöön, sillä samalla saattaa vaarantua yksityisyyden suoja.
Aikaisempi, erinomaisesti toiminut käytäntö, jossa sukututkimusta tekevä henkilö on sitoutunut kirjallisesti olemaan käyttämättä tietojaan muita halventavasti tai vahingoittavasti, näyttää olevan vaarassa joutua heitetyksi romukoppaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tulkinnan mukaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä johdettava oikeusohje ei lain mukaan estä sukututkijoita saamasta niitä tietoja, joiden käsittelyyn nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden. Sukututkimusrekisteriä varten saa henkilötietorekisteristä luovuttaa ne tiedot, jotka rekisterinpitäjällä on oikeus kerätä ja tallettaa ellei rekisteröity ole itse kieltänyt tietojensa luovuttamista. Toivon, että Kirkkohallitus pohtii asiaa huolellisesti ja hyvässä yhteistyössä Suomen Sukututkimusseuran ja tietosuojavaltuutetun kanssa. Liian tiukka laintulkinta ei saa vaarantaa hyvin toiminutta käytäntöä ja arvokasta harrastusta.
Sukututkimus on monille paitsi rakas harrastus, myös olennainen osa historiantutkimusta. Maallikoiden tekemä sukututkimus voi parhaimmillaan toimia lähteenä myös tutkijoille ja edistää siten tiedettä. Vaikka laajamittaiseen aineistojen hyödyntämiseen ei useinkaan ole mahdollisuutta, keräävät sukututkijat talteen tärkeää tietoa yhteiskunnastamme, sen synnystä ja mikrotason kehitysvaiheista.
Suuret kehityslinjat tai radikaalit murrokset muuttuvat helpommin hahmotettaviksi, kun niitä tarkastelee oman suvun tai yksilön kautta. Samalla pienet tapahtumat kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla osaksi suurempia mullistuksia. Esimerkiksi Venäjän vallankumouksen myllerryksistä löytyy monta jännittävää tarinaa, jotka koskettavat etenkin itäsuomalaisia ja karjalaisia sukuja. Satakuntalaista suvuista taas löytyy monia Amerikkaan muuttaneita, vaikkei täältä isoa merta lähdettykään yhtä usein ylittämään kuin esimerkiksi Pohjanmaalta.
Kuitenkin esimerkiksi 25.5.1889 päivätystä Satakunta -lehdestä voimme lukea, kuinka Reposaaresta oli lähtenyt höyrylaiva Carl von Linne ylittämään Atlantin valtamerta mukanaan 270 siirtolaista. Lehti kuvailee lähtijöitä nuoriksi, jotka puhuivat pääasiallisesti ruotsia, jotkut myös suomea.
On helppoa ymmärtää kiinnostus, joka herää kun uutisen on lukenut. Mitä noille nuorille tapahtui ja ketkä heitä lähtivät matkalle saattamaan? Palasivatko he, vai onnistuivatko he löytämään uuden ja paremman, tai ainakin vauraamman elämän uudesta maailmasta? Monien lähtijöiden tarinat ovat sukututkijat onnistuneet selvittämään. Ei ole vaikeaa ymmärtää, mikä sukututkimuksessa niin monia harrastajia kiehtoo vuodesta toiseen.
Hyvät genealogit!
Haluan vielä lopuksi lämpimästi toivottaa teille menestyksekästä seminaaria.
Monipuolinen ja korkeatasoinen ohjelma antaa varmasti uusia näkökulmia ja intoa tutkimustyöhön ja nostaa pintaan myös mielenkiintoisia keskustelunaiheita.
Samalla haluan toivottaa menestystä sekä Suomen Sukututkimusseuralle että Satakunnan Sukututkimusseuralle ja kiittää siitä arvokkaasta työstä, jota te teette suomalaisen historian, kulttuurin ja tutkimuksen edistämiseksi.
Arvoisat sukututkijat ja sukututkimuksen ystävät, hyvät naiset ja herrat!
Minulla on ilo sekä omasta että valtioneuvoston puolesta tuoda tervehdys valtakunnallisille sukututkimuspäiville, jotka järjestetään jo 34. kerran. Samalla haluan toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Satakuntaan ja tänne lapsuuteni kotikaupunkiin Poriin.
Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, olen todennut olevani umpisatakuntalainen. Kun Porin kaupungin ympäri piirtää harpilla viidenkymmenen kilometrin säteisen ympyrän, saa kerättyä yhteen merkittävän määrän sukuni jäseniä ja historiaa. Sama pätee sekä luvialaisen äitini että porilaisen isäni puolelta.
Mielenkiintoinen piirre vanhempieni yhteisen taipaleen alkamisessa on se, että he kohtasivat Kouvolassa. Sotavuodet sekä erottivat että yhdistivät ihmisiä. Vanhempani kuuluivat siihen onnekkaaseen ryhmään, jotka löysivät toisensa. Oman sukuni historiaa en valitettavasti tunne kovin tarkasti, vaikka sukujuuriani onkin tutkittu sekä äidin että isän puolelta. Kun polkua seuraa hieman pidemmälle menneisyyteen, löytyy juuria toki muualtakin kuin Satakunnasta.
Joitakin vuosia sitten sain yllätyksekseni kutsun saapua Strangin ja Spangarin sukukokoukseen. Ajankohta ei valitettavasti sopinut kalenteriin, mutta kun päätin tutkia lähemmin asiaa, yllättäen valtioneuvoston jäsenistä varsin moni näytti olevan minulle sukua joidenkin sukupolvien takaa. Strangin ja Spangarin suvun yhteisiä juuria löytyi mm. peruspalveluministeri Paula Risikolta, hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllitä, ulkoministeri Alexander Stubbilta, viestintäministeri Suvi Lindeniltä sekä opetusministeri Henna Virkkuselta.
Kaikki suvun jäsenet eivät sentään vaikuta ainoastaan politiikassa; suvusta löytyy myös tunnettuja taiteilijoita kuten Tapio Wirkkala, Pentti Saarikoski sekä Leif Segerstam.
Jokaisessa suvussa on tietysti oltava myös omat mustat lampaansa. Mielenkiintoa poliisissa ja pelkoa ihmisissä on aikoinaan herättänyt 1800-luvun lopulla puukkojunkkari ja murhamies Matti Haapoja, hänkin yksi tunnetuista sukulaisiani. Strangin ja Spangarin suvun vaiheita ovat menestyksekkäästi selvittäneet pitkän linjan sukututkijat Irma-Liisa ja Erkki Juuti. Heille ja monille muille kuuluu suuri kiitos siitä merkittävästä ja arvokkaasta työstä, jota sukututkimukseen vihkiytyneet tutkijat ja harrastajat ovat tehneet suomalaisten sukujen, tapojen sekä historian selvittämiseksi.
Suku ja sukujuuret ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde. Joskus tuntuu siltä, että lähes kaikki suomalaiset ovat sukua toisilleen. Uusia sukulaisia voi löytyä yllättäen myös maamme rajojen ulkopuolelta.
Muutama vuosi sitten sain sähköpostilla yhteydenoton englantilaiselta pikkuserkultani jonka olemassaolosta tuskin tiesin. Hän oli erittäin kiinnostunut selvittämään suomalaisten sukulaistensa elämänvaiheita. Kyseinen äitinsä puolelta suomalainen ja isänsä puolelta turkkilainen nainen oli asunut koko ikänsä Lontoossa. Monikulttuurisesta perhetaustastaan huolimatta hän koki tärkeäksi selvittää itselleen ja omille lapsilleen sukunsa historiaa kummankin vanhempansa puolelta.
Jossakin syvällä sielunsa sopukassa lähes jokainen meistä tuntee tarvetta tietää taustansa ja olla osa laajempaa yhteisöä. Nopeasti muuttuvassa maailmassa suvun vaiheiden tutkiminen antaa pohjaa ymmärtää sitä, miten olemme kehittyneet sellaisiksi kuin olemme. Suku on meille eräänlainen geneettinen peili. Avioliittojen ja jälkeläisten kautta siihen liittyy jatkuvasti uusia elementtejä, uusia ihmisiä, uusia sukulaisia.
Maailma kansainvälistyy ja ihmiset liikkuvat paljon enemmän kuin tuhat vuotta sitten. Vaikka siteet omaan sukuun katkeaisivat, keinot tiedon etsimiseen ja ratkaisevien linkkien löytämiseen ovat paljon helpommat. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tietotekniikan kehitys, internet ja kännykät ovat mullistaneet tapamme olla yhteydessä toisiimme. Samalla ne ovat helpottaneet sukututkimuksen tekemistä.
Tutustuessani Suomen Sukututkimusseuran toimintaan ja sukututkimukseen yleisemminkin havaitsin, että alan harrastajat käyvät mm. internetin keskustelupalstoilla aktiivista keskustelua tutkimustuloksistaan. Kansainväliset sukututkimusta ja sukuja käsittelevät keskustelusivut voivat myös tarjota kauan kaivatun vinkin tai polun, jonka kautta voi löytää etsimiään sukulaisia eri puolilta maailmaa.
Tietoa vaihdetaan, jaetaan ja myös löydetään paljon nopeammin ja helpommin kuin aikaisemmin. Erilaiset tietokoneohjelmat auttavat tutkijoita esimerkiksi sukupuiden rakentamisessa ja tietojen yhdistelemisessä. Digitaaliset arkistot ja sukututkimusseurojen ylläpitämät sivustot helpottavat asiasta kiinnostuneiden työtä.
Kirkonkirjat tai yksinäinen puurtaminen arkistoissa eivät ole enää ainoita tapoja tehdä sukututkimusta, joskin varmasti edelleen hyvin tärkeitä. Kuten kaikki historiantutkijat hyvin tietävät, ei toisen tekemä selvitys koskaan korvaa alkuperäislähteeseen tutustumista. Toisaalta saamme kiittää aktiivisia ja intohimoisia sukututkijoita siitä, että arvokkaat tiedot on kerätty yhteen sukukirjaan tai arkistoitu muulla tavalla.
Olen itse ollut hyvin yllättynyt siitä, että kirkonkirjojen käyttö sukututkimuksen lähdemateriaalina on suorastaan vaarantunut korkeimman hallinto-oikeuden marraskuussa antaman päätöksen jälkeen. Sukututkijoiden varmasti hyvin tunteman päätöksen mukaan alle satavuotiaita kirkonkirjoja ei tarvitse luovuttaa sukututkijoiden käyttöön, sillä samalla saattaa vaarantua yksityisyyden suoja.
Aikaisempi, erinomaisesti toiminut käytäntö, jossa sukututkimusta tekevä henkilö on sitoutunut kirjallisesti olemaan käyttämättä tietojaan muita halventavasti tai vahingoittavasti, näyttää olevan vaarassa joutua heitetyksi romukoppaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tulkinnan mukaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä johdettava oikeusohje ei lain mukaan estä sukututkijoita saamasta niitä tietoja, joiden käsittelyyn nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden. Sukututkimusrekisteriä varten saa henkilötietorekisteristä luovuttaa ne tiedot, jotka rekisterinpitäjällä on oikeus kerätä ja tallettaa ellei rekisteröity ole itse kieltänyt tietojensa luovuttamista. Toivon, että Kirkkohallitus pohtii asiaa huolellisesti ja hyvässä yhteistyössä Suomen Sukututkimusseuran ja tietosuojavaltuutetun kanssa. Liian tiukka laintulkinta ei saa vaarantaa hyvin toiminutta käytäntöä ja arvokasta harrastusta.
Sukututkimus on monille paitsi rakas harrastus, myös olennainen osa historiantutkimusta. Maallikoiden tekemä sukututkimus voi parhaimmillaan toimia lähteenä myös tutkijoille ja edistää siten tiedettä. Vaikka laajamittaiseen aineistojen hyödyntämiseen ei useinkaan ole mahdollisuutta, keräävät sukututkijat talteen tärkeää tietoa yhteiskunnastamme, sen synnystä ja mikrotason kehitysvaiheista.
Suuret kehityslinjat tai radikaalit murrokset muuttuvat helpommin hahmotettaviksi, kun niitä tarkastelee oman suvun tai yksilön kautta. Samalla pienet tapahtumat kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla osaksi suurempia mullistuksia. Esimerkiksi Venäjän vallankumouksen myllerryksistä löytyy monta jännittävää tarinaa, jotka koskettavat etenkin itäsuomalaisia ja karjalaisia sukuja. Satakuntalaista suvuista taas löytyy monia Amerikkaan muuttaneita, vaikkei täältä isoa merta lähdettykään yhtä usein ylittämään kuin esimerkiksi Pohjanmaalta.
Kuitenkin esimerkiksi 25.5.1889 päivätystä Satakunta -lehdestä voimme lukea, kuinka Reposaaresta oli lähtenyt höyrylaiva Carl von Linne ylittämään Atlantin valtamerta mukanaan 270 siirtolaista. Lehti kuvailee lähtijöitä nuoriksi, jotka puhuivat pääasiallisesti ruotsia, jotkut myös suomea.
On helppoa ymmärtää kiinnostus, joka herää kun uutisen on lukenut. Mitä noille nuorille tapahtui ja ketkä heitä lähtivät matkalle saattamaan? Palasivatko he, vai onnistuivatko he löytämään uuden ja paremman, tai ainakin vauraamman elämän uudesta maailmasta? Monien lähtijöiden tarinat ovat sukututkijat onnistuneet selvittämään. Ei ole vaikeaa ymmärtää, mikä sukututkimuksessa niin monia harrastajia kiehtoo vuodesta toiseen.
Hyvät genealogit!
Haluan vielä lopuksi lämpimästi toivottaa teille menestyksekästä seminaaria.
Monipuolinen ja korkeatasoinen ohjelma antaa varmasti uusia näkökulmia ja intoa tutkimustyöhön ja nostaa pintaan myös mielenkiintoisia keskustelunaiheita.
Samalla haluan toivottaa menestystä sekä Suomen Sukututkimusseuralle että Satakunnan Sukututkimusseuralle ja kiittää siitä arvokkaasta työstä, jota te teette suomalaisen historian, kulttuurin ja tutkimuksen edistämiseksi.