66SM
24.02.11, 14:42
Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa käsiteltiin ym. asiaa. Koska kirjoituksen taso ei vastaa odotuksiana kommentoin sitä.
Jos tätä pitää Kaari Utriomaisena yrityksenä kehittää vastakkainasettelua sukupuolten välillä, vastannee se sitä. Jo valittu terminologia särähtää korvaan. Isäntävalta... määräytyy miehen kautta.... alistuivat puolisoiden tahtoon... ei tasa-arvoinen...
Koska minulla on autentista materiaalia, itse kerrottuna tai kirjallista, esivanhemmistani aina vuonna 1837 syntyneisiin saakka, on ehkä syytä aloittaa kuvaamalla niitä realiteettejä joiden kanssa oli elettävä. Talo oli tavallaan yhteinen yritys, jossa naisen työpanos ja omistus vastasi n. 1/3 osaa. Jos haluttiin selviytyä tarvittiin kummankin työpanos ilman mitään keskinäistä taistelua vallasta. Se minkälaiseksi tasapaino puolisoiden välillä muodostui riippui ihmisten luonteista. Aina on ollut häijyjä naisia ja miehiä.
Varsinkin katovuosina on kummaltakin tarvittu äärimmäisiä ponnistuksia. Yrittivät esivanhempani korjata sitä vähää mitä saatiin kun vettä oli pelloilla puoleen sääreen. Vaimo raskaana ja sairastui. Parantui lopulta vastoin odotuksia. Ei siinä viritelty vastakkainasetteluja. Kun mies kuoli tapaturmaisesti vaimon ollessa 47 vuotias, kutsui hän lapset yhteen ja sanoi "Jos me kaikki yritämme voimme pitää tämän talon" (Kaksi tytärtä ja poika 12 v.) Leski piti taloa sen jälkeen 10 vuotta ennenkun poika otti isännyyden. Kun tietää sen työmäärän ja elämisen ehdot tuntui tuo kirjoitus lähinnä irvokkaalta. Poika kirjoitti että äiti painosti häntä menemään naimisiin, jotta pääsisi talonpidosta. Eli ei siellä "vallan huipulla" niin houkuttelevaa se elämä ollut. Isoisäni joutui isän kuoltua talon töihin ja koulunkäynti jäi 2 vuoteen. Kun syksyllä puitiin riihiä varstoilla, mentiin riiheen 3-4 aikaan aamulla ja lopetettiin työt klo 9. Joskus puitiin riihiä vielä joulukuullakin eli 3-4 kuukautta.
Sitten asiavirheisiin. Silloinkin ihmiset olivat verkostoituneita. Naiset yhtälailla kuin miehet. Verkosto muodostui miehen ja vaimon sukulaisista. Kummankin suku tuki molempia. Esim. isoisäni teki vaimonsa serkkujen kanssa yhteistyötä. (Erillisen osion voisi kirjoittaa siitä mistä vaimo tuli taloon)
Esim. holhoojan rooli on aika hämärtynyt. Holhoojan ensisijainen tehtävä oli vastata siitä ettei lapsen tai naisen omaisuutta hävitetty (som han hade i sin värjon) ja vastata oikeudessa hänen etujensa valvonnasta. Myös siitä ettei hän avioliiton kautta joudu kurjuuteen. Yleensä tämä toimi hyvin, mutta ei aivan aina. Naista ei oltu kielletty esiintymästä oikeudessa, moni pärjäsi aivan hyvin itsekin. Jos leski piti taloa esiintyi hän yleensä itse oikeudessa.
Tytär ei suinkaan mennyt osattomaksi talosta mennessään naimisiin. Maalla kuului tyttärelle 1 osa, pojalle 2 osaa ja nämä osuudet arvottiin. Sen lisäksi tyttärelle kuului kotoaan häät, kaikki kapiot mitkä hän oli kuitenkin itse valmistanut ja yleensä karjaa. Usein ei tytär ottanut perintöään rahassa, vaan jätti sen taloon. Näin hänellä oli oikeus palata taloon ja mahdollisesti viettää vanhuutensa siellä. Jos otti kaiken perinnön käytettiin termiä "hänet maksettiin ulos talosta" Aika yleistä että vasta hänen lapsensa vaativat hänen kuoltuaan perintöosuutta talosta.
Eli kun miniä tuli taloon, ei hänen tarvinnut pyytää sieltä mitään. Häneltä löytyi kaikki mitä hän tarvitsi. Jo hänen vanhempansa edellyttivät ettei tytär joudu alistettuun asemaan uudessa talossa. Yleensä tyttäret alkoivat valmistelemaan kapioitaan jo toisella kymmenellä ja ne olivat hänen ylpeydenaiheensa. Kapiokirstu oli yleensä isän tekemä. Isoäitini sai kotoaan myös 2 keinutuolia. Toinen oli minulla monta vuotta sitten ylösalaisin ja valon peilatessa tummaksi petsatusta pohjasta pystyin lukemaan lyijykynä kirjoituksen josta selvisi että tuolin oli tehnyt hänen isänsä.
Kruununtiloista sen verran ettei viljelijä sitä omistanut. Siksi aika outo väite että siitä olisi pitänyt jotain maksaa veljille. Karjasta kylläkin.
Noissa herännäisliikkeissä tapahtui aika outoja asioita joista ei paljon ulkopuolelle puhuttu. Otan esimerkiksi ns. vällykerhon. Nämä jäsenet huutelivat pakanoille raamatunlauseita kuten "Herää sielu pimeyden yöstä" Herännäiskokouksissa mentiin lopuksi kaikki vällyn alle. Kun erästä herännäistä alkoi kiinnostamaan kuka hänelle siellä vällyn alla osuu, otti hiilenpalan ja teki merkin naisen otsaan. Kun selvisi että oli ollut oma äiti repesi koko vällykerho ja suuri profeetta otti hatkat. Vain välly jäi. Sen jälkeen nämä hävyttömät pakanat huutelivat entisille jäsenille näitä samoja raamatunlauseita. Viimeaikoina nämä lahkolaiset olleet otsikoissa lähinnä pedofilian vuoksi.
Noissa tapauksissa joissa käräjillä vaadittu naista vihille olisi mielenkiintoista tietää onko syynä ollut haluttomuus palauttaa kihlajaislahjaa ja onko sitä annettu. Jos johtui miehestä ettei aviolittoa solmittu sai nainen pitää kihlajaislahjan. Se oli ratkaisevassa osassa myös silloin kun mentiin käräjille petetystä aviolupauksesta. Kihlajaislahjan tarkoitus oli osoittaa että ollaan tosissaan ja joutuivathan tyttären vanhemmat kuitenkin valmistelemaan häitä jo paljon aikaisemmin.
Termiä saman sosiaaliryhmän sisällä tarkoittanee että kummallakin samantapainen tausta. Nyt kuvaan asutuvat äkkiä taloudelliset realiteetit. Pojan on kyettävä maksamaan ulos sisaruksensa ja silloin tarvittiin usein myös morsiamen perintöosuutta. Paha naida piikaa jos monta veljeä.
Tuo termi tilallinen ei oikein istu asetelmaan. Joko on tila tai ei ole. Eli onko oikea termi åbo vai kronobonde mitä tarkoitetaan?
Kun naiset tekivät lapsen jossakin 30 heitteillä ei asetelma olut se että nyt lipsahti mahdollisuudet avioliittoon, vaan se että olivat vetäneet sen johtopäätöksen jo ennen lapsen tekoa. Vuodet vierivät ja jotenkin oli varmistettava omaa vanhuudenturvaa. Ilman lasta oltiin heikoissa kantimissa. Usein valinta kohdistui johonkin isäntään joka todennäköisesti oli jo naimisissa. Silloin sai sen tynnyrin rukiita vuodessa kunnes lapsi pystyi itsensä elättämään. Usein tämä isä kuitenkin antoi jotain tukea ellei elatus mennyt riita-asiaksi. Tiedän tapauksia joissa väärä mies laitettiin maksajaksi. (Perusteluna että oli sanonut naisesta että sillä oli niin hyvä häpy)
Tilalla oli työnjako selvä. Karja kuului emännälle, mutta hevoset isännälle. Jos karjan kanssa tarvittiin useampaa niin silloin miehetkin olivat työssä mukana. Usein jouduttiin lehmät kampeamaan keväällä ylös kangilla, eikä ne mitään talvella lypsäneetkään. Samoin laidunten aitaamisessa ja heinänteossa. Viimeksimainittuun ottivat naisetkin osaa. Minä osaan niittää viikatteellakin ja olen haravoinut niillä puupiikkisillä haravoilla. Monet kerrat on hevosvetoinen heinäharava vienyt nahan kantapäästä. Eli jos tarvittiin useampaa kättä olivat kaikki mukana sukupuoleen katsomatta.
Kirjoituksessa Anna Sallisesta tarvittiin hänen suostumuksensa jos luovutus tapahtui niin että hänellä oli avioliiton kautta oikeus omaisuuteen. Vastaava tapaus oli kun isoisäni olisi ostanut suuren tilan ja myynyt siinä yhteydessä kotitilan. Kun vaimo sanoi että kotia ei myydä, lähtivät herrat tyhjin toimin.
Vahvasti asenteelinen kirjoitus vie tutkimukselta uskottavuutta.
Jos tätä pitää Kaari Utriomaisena yrityksenä kehittää vastakkainasettelua sukupuolten välillä, vastannee se sitä. Jo valittu terminologia särähtää korvaan. Isäntävalta... määräytyy miehen kautta.... alistuivat puolisoiden tahtoon... ei tasa-arvoinen...
Koska minulla on autentista materiaalia, itse kerrottuna tai kirjallista, esivanhemmistani aina vuonna 1837 syntyneisiin saakka, on ehkä syytä aloittaa kuvaamalla niitä realiteettejä joiden kanssa oli elettävä. Talo oli tavallaan yhteinen yritys, jossa naisen työpanos ja omistus vastasi n. 1/3 osaa. Jos haluttiin selviytyä tarvittiin kummankin työpanos ilman mitään keskinäistä taistelua vallasta. Se minkälaiseksi tasapaino puolisoiden välillä muodostui riippui ihmisten luonteista. Aina on ollut häijyjä naisia ja miehiä.
Varsinkin katovuosina on kummaltakin tarvittu äärimmäisiä ponnistuksia. Yrittivät esivanhempani korjata sitä vähää mitä saatiin kun vettä oli pelloilla puoleen sääreen. Vaimo raskaana ja sairastui. Parantui lopulta vastoin odotuksia. Ei siinä viritelty vastakkainasetteluja. Kun mies kuoli tapaturmaisesti vaimon ollessa 47 vuotias, kutsui hän lapset yhteen ja sanoi "Jos me kaikki yritämme voimme pitää tämän talon" (Kaksi tytärtä ja poika 12 v.) Leski piti taloa sen jälkeen 10 vuotta ennenkun poika otti isännyyden. Kun tietää sen työmäärän ja elämisen ehdot tuntui tuo kirjoitus lähinnä irvokkaalta. Poika kirjoitti että äiti painosti häntä menemään naimisiin, jotta pääsisi talonpidosta. Eli ei siellä "vallan huipulla" niin houkuttelevaa se elämä ollut. Isoisäni joutui isän kuoltua talon töihin ja koulunkäynti jäi 2 vuoteen. Kun syksyllä puitiin riihiä varstoilla, mentiin riiheen 3-4 aikaan aamulla ja lopetettiin työt klo 9. Joskus puitiin riihiä vielä joulukuullakin eli 3-4 kuukautta.
Sitten asiavirheisiin. Silloinkin ihmiset olivat verkostoituneita. Naiset yhtälailla kuin miehet. Verkosto muodostui miehen ja vaimon sukulaisista. Kummankin suku tuki molempia. Esim. isoisäni teki vaimonsa serkkujen kanssa yhteistyötä. (Erillisen osion voisi kirjoittaa siitä mistä vaimo tuli taloon)
Esim. holhoojan rooli on aika hämärtynyt. Holhoojan ensisijainen tehtävä oli vastata siitä ettei lapsen tai naisen omaisuutta hävitetty (som han hade i sin värjon) ja vastata oikeudessa hänen etujensa valvonnasta. Myös siitä ettei hän avioliiton kautta joudu kurjuuteen. Yleensä tämä toimi hyvin, mutta ei aivan aina. Naista ei oltu kielletty esiintymästä oikeudessa, moni pärjäsi aivan hyvin itsekin. Jos leski piti taloa esiintyi hän yleensä itse oikeudessa.
Tytär ei suinkaan mennyt osattomaksi talosta mennessään naimisiin. Maalla kuului tyttärelle 1 osa, pojalle 2 osaa ja nämä osuudet arvottiin. Sen lisäksi tyttärelle kuului kotoaan häät, kaikki kapiot mitkä hän oli kuitenkin itse valmistanut ja yleensä karjaa. Usein ei tytär ottanut perintöään rahassa, vaan jätti sen taloon. Näin hänellä oli oikeus palata taloon ja mahdollisesti viettää vanhuutensa siellä. Jos otti kaiken perinnön käytettiin termiä "hänet maksettiin ulos talosta" Aika yleistä että vasta hänen lapsensa vaativat hänen kuoltuaan perintöosuutta talosta.
Eli kun miniä tuli taloon, ei hänen tarvinnut pyytää sieltä mitään. Häneltä löytyi kaikki mitä hän tarvitsi. Jo hänen vanhempansa edellyttivät ettei tytär joudu alistettuun asemaan uudessa talossa. Yleensä tyttäret alkoivat valmistelemaan kapioitaan jo toisella kymmenellä ja ne olivat hänen ylpeydenaiheensa. Kapiokirstu oli yleensä isän tekemä. Isoäitini sai kotoaan myös 2 keinutuolia. Toinen oli minulla monta vuotta sitten ylösalaisin ja valon peilatessa tummaksi petsatusta pohjasta pystyin lukemaan lyijykynä kirjoituksen josta selvisi että tuolin oli tehnyt hänen isänsä.
Kruununtiloista sen verran ettei viljelijä sitä omistanut. Siksi aika outo väite että siitä olisi pitänyt jotain maksaa veljille. Karjasta kylläkin.
Noissa herännäisliikkeissä tapahtui aika outoja asioita joista ei paljon ulkopuolelle puhuttu. Otan esimerkiksi ns. vällykerhon. Nämä jäsenet huutelivat pakanoille raamatunlauseita kuten "Herää sielu pimeyden yöstä" Herännäiskokouksissa mentiin lopuksi kaikki vällyn alle. Kun erästä herännäistä alkoi kiinnostamaan kuka hänelle siellä vällyn alla osuu, otti hiilenpalan ja teki merkin naisen otsaan. Kun selvisi että oli ollut oma äiti repesi koko vällykerho ja suuri profeetta otti hatkat. Vain välly jäi. Sen jälkeen nämä hävyttömät pakanat huutelivat entisille jäsenille näitä samoja raamatunlauseita. Viimeaikoina nämä lahkolaiset olleet otsikoissa lähinnä pedofilian vuoksi.
Noissa tapauksissa joissa käräjillä vaadittu naista vihille olisi mielenkiintoista tietää onko syynä ollut haluttomuus palauttaa kihlajaislahjaa ja onko sitä annettu. Jos johtui miehestä ettei aviolittoa solmittu sai nainen pitää kihlajaislahjan. Se oli ratkaisevassa osassa myös silloin kun mentiin käräjille petetystä aviolupauksesta. Kihlajaislahjan tarkoitus oli osoittaa että ollaan tosissaan ja joutuivathan tyttären vanhemmat kuitenkin valmistelemaan häitä jo paljon aikaisemmin.
Termiä saman sosiaaliryhmän sisällä tarkoittanee että kummallakin samantapainen tausta. Nyt kuvaan asutuvat äkkiä taloudelliset realiteetit. Pojan on kyettävä maksamaan ulos sisaruksensa ja silloin tarvittiin usein myös morsiamen perintöosuutta. Paha naida piikaa jos monta veljeä.
Tuo termi tilallinen ei oikein istu asetelmaan. Joko on tila tai ei ole. Eli onko oikea termi åbo vai kronobonde mitä tarkoitetaan?
Kun naiset tekivät lapsen jossakin 30 heitteillä ei asetelma olut se että nyt lipsahti mahdollisuudet avioliittoon, vaan se että olivat vetäneet sen johtopäätöksen jo ennen lapsen tekoa. Vuodet vierivät ja jotenkin oli varmistettava omaa vanhuudenturvaa. Ilman lasta oltiin heikoissa kantimissa. Usein valinta kohdistui johonkin isäntään joka todennäköisesti oli jo naimisissa. Silloin sai sen tynnyrin rukiita vuodessa kunnes lapsi pystyi itsensä elättämään. Usein tämä isä kuitenkin antoi jotain tukea ellei elatus mennyt riita-asiaksi. Tiedän tapauksia joissa väärä mies laitettiin maksajaksi. (Perusteluna että oli sanonut naisesta että sillä oli niin hyvä häpy)
Tilalla oli työnjako selvä. Karja kuului emännälle, mutta hevoset isännälle. Jos karjan kanssa tarvittiin useampaa niin silloin miehetkin olivat työssä mukana. Usein jouduttiin lehmät kampeamaan keväällä ylös kangilla, eikä ne mitään talvella lypsäneetkään. Samoin laidunten aitaamisessa ja heinänteossa. Viimeksimainittuun ottivat naisetkin osaa. Minä osaan niittää viikatteellakin ja olen haravoinut niillä puupiikkisillä haravoilla. Monet kerrat on hevosvetoinen heinäharava vienyt nahan kantapäästä. Eli jos tarvittiin useampaa kättä olivat kaikki mukana sukupuoleen katsomatta.
Kirjoituksessa Anna Sallisesta tarvittiin hänen suostumuksensa jos luovutus tapahtui niin että hänellä oli avioliiton kautta oikeus omaisuuteen. Vastaava tapaus oli kun isoisäni olisi ostanut suuren tilan ja myynyt siinä yhteydessä kotitilan. Kun vaimo sanoi että kotia ei myydä, lähtivät herrat tyhjin toimin.
Vahvasti asenteelinen kirjoitus vie tutkimukselta uskottavuutta.