Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sara Rafaelintytär Platan, Suomenniemi
Suomenniemellä nimismiehenä vuodesta 1745 toimineella Rafael Platanilla oli ainakin 3 tytärtä: n. 1738 syntynyt Anna Maria ja n. 1740 syntynyt Judith. Lisäksi oli tytär Sara syntynyt n. 1739, joka on mainittu henkikirjoissa 1755-63.
Anna Marian ja Judithin jälkeläisten tiedot olen onnistunut löytämään, mutta olisikohan joku mahdollisesti törmännyt Sara Platanin myöhempiin vaiheisiin? Hiskin kautta en ole ainakaan onnistunut löytämään tietoja, enkä kirkonkirjoista (rippikirjat), kuten en henkikirjoistakaan.
Anna Maria Platan on mennyt naimisiin (ilmeisesti n. vuonna 1765) laivuri Samuel Malmin kanssa ja Judith on vuonna 1779 mennyt naimisiin nimismies Jakob Siponiuksen kanssa.
Suomenniemen srk:n historiakirjat alkavat vasta vuodesta 1772, enkä myöhemmistäkään kirjoista ole Saraa onnistunut löytämään. Emäseurakunta Savitaipaleen kirkonkirjatkin ovat vuonna 1918 tuhoutuneet.
Sara on toki voinut kuolla vuoden 1763 jälkeen. Yksi mahdollisuus on myös, että on mennyt naimisiin muualla kuin Suomenniemellä. Myös voinut kuolla Suomenniemellä jättämättä jälkiä vasta 1772 alkaviin kuolleiden luetteloihin.
Jos jollain on tietoa, niin olisin kiitollinen lisätiedoista.
Kukas tuo Suomenniemellä 1787 vihitty Sara Lovisa Platan sitten oli?
t. Juha
Tuo Sara Lovisa Platan on mielestäni Suomenniemen Sikasen talosta olevan Elias Eliaanpoika Platan/Sikasen tytär.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1785-1794_mko4-6/51.htm
Suomenniemellä on ollut Elias Platan niminen lukkari (kuollut n. 1762), Savitaipaleella on ollut lukkari Anders Platan (k. 1744). Epäilen, että kyseiset ovat olleet veljeksiä.
Tuo Sara Lovisa on siis Elias Eliaanpoika Platanin tytär (lukkari Eliaan pojantytär), ei Rafael Platanin tytär.
En ole onnistunut yhdistelemään näitä Suomenniemen Plataneita toisiinsa, vaikka todennäköisesti ovat samaa sukua.
Bodniemi37
12.02.11, 00:49

Tore Modeenin sukuselvityksen mukaan [Släktbok. Ny följd. III:4, p. 506, Platan i Suomenniemi och Kristina] Suomenniemen lukkari Elias Platan oli "måhända identisk med den Elias Andersson som nämns som dräng på Peltolax i Savitaipale 1706 och 1708 och alltså kanske en bror till klockaren Anders Platan i Savitaipale (se dennes släkt, Tab 1 och not 5)." Mikko Saalastin kanssa vihitty Sara Lovisa oli hänen Elias-poikansa tytär.
Rafael Platanin Sara-niminen tytär puuttuu sukuselvityksestä [Taulu 19, p. 486-487].
Terveisin,
Kiitos Ritvalle vahvistuksesta!
Olen onnistunut tosiaan tuon Saran löytämään vain henkikirjoista. Oman tutkimukseni mukaan on kuitenkin ollut tuo Sara- niminen tytär. Ehkä "paremmat" ovat osanneet tutkia oikein. Tai sitten ovat jättäneet jotain tutkimatta... Ehkäpä ammattitutkija ei ole kuitenkaan kaikkia reittejä katsonut, on seurannut vain "isä-linjaa".
Partakarhu
23.08.11, 13:28
Jatkokysymyksiä;
Sikasella asui siis Plathaneita ja Sikasia. Heikkilä-Heikkilän Sukukirjassa osa Plathaneista on merkitty sekä-että-sukunimellä.
Sofia Plathan (1840-)oli Sikasella Taavetti Plathanin tytär, Mutta Taavetti Plathanin (1787-1851) vanhemmat olivat Elias Eliaanpoika Sikanen (1762-1813) ja Helena Juhontytär (s.1769).
Siis Elias Eliaanpoika oli kuitenkin Plathan? Missä vaiheessa Plathaneista tuli Sikasia? Kuka oli Helena Juhontytär?
Sofia meni ilmeisesti naimisiin Sisarensa Marian lesken kanssa ensimmäisen puolisonsa (Taavetti Tuomaanpoika Nirkko, 1816-1889) kuoltua?
-Lea

Pahoja kysymyksiä.
Tarkalleen en osaa sanoa, kun en ole tarkemmin asiaan perehtynyt, mutta luulen jotenkin näin (ja korostan sanaa luulen):
Lukkari Elias Platanin pojat Elias (1719-1786) ja Juho (1728-1794) ovat tulleet Suomenniemen Sikasen talon isänniksi talon jäätyä tyhjileen entisten asukkaiden suvun osalta.
Henki- sekä rippikirjoissa tuota vaihtelua Sikanen/Platan löytyy useasti. Elias ja Juho ovat sitten paikallisen tavan mukaan ottaneet/saaneet nimekseen Sikanen (talon nimen mukaan), toki ilmeisesti "hienomman" sukunimen muuttuminen "tavanomaisempaan" on lienee harvinaisempaa.
1850-luvulta eteenpäin rippikirjoissa on ollut merkintä "Sikanen eller Platan". Tarkasti en siis osaa sanoa, milloin on mitäkin nimeä käytetty ja miksi joillakin on ollut käytössä Sikanen ja joillakin Platan (tai Plathan).
Muuten, Lauri Hemminginpoika Heikkilän toinen vaimo Liisa, on ollut myös tuon lukkari Elias Platanin jälkeläinen...
Ja täydennystä hieman vastaukseen (lähinnä linkkejä):
Henkikirja 1753 Suomenniemi, Suomenniemi 12 (Sikanen):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7029&pnum=131
Johan ja Elias Platan ja yhtiökumppanina Sigfred Sikanen, eli äskeisessä viestissä mainitsemani talon tyhjillään olo aikaisemmista asukkaista ei siis pitäne paikkaansa, ovat siis olleet saman aikaan "talon pidossa".
Rippikirja 1774-85:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1774-1785_mko1-3/55.htm
RK 1785-94:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1785-1794_mko4-6/51.htm
RK 1794-1800:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1794-1800_mko7-9/47.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1794-1800_mko7-9/48.htm
RK 1800-11:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1800-1811_mko10-12/45.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1800-1811_mko10-12/46.htm
RK 1811-26:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1811-1826_mko13-16/62.htm
RK 1826-38:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1826-1838_mko17-21/79.htm
RK 1838-50:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1838-1850_mko22-26/84.htm
RK 1850-61 (Platan eller Sikanen):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1850-1861_mko27-32/138.htm
RK 1861-72 (Platan eller Sikanen):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1861-1872_mko33-40/186.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/suomenniemi/rippikirja_1861-1872_mko33-40/187.htm
Kuka oli Helena Juhontytär?
-Lea
Helena Juhontytär ilmeisesti Olla. Näin ainakin Hiski kertoo:
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/35rzoc?fi+0519+vihityt+126) 24.5.1786 Suomenniemi Sikain Bdeson Elias Elias:s Pig: Elin Joh:dr Olla Innan förs:
Partakarhu
23.08.11, 16:01
Kiitos,
tutkin noita. Tyyne Nirkon kirjoittamassa Antti Karhun elämäkerrassa - jossa on paljon suullista perimätietoa, eli aivan kaikki ei ehkä ihan podä pilkulleen paikkaansa - Sofian isän kerrotan syntyneen Tuuhaan talossa.
Ja Sofia kuulemma piti tiukasti kiinni Platan-nimestä. Sofian poika Taavetti (Nirkko) avioitui iso-iso-isoisäni Antti Karhun tyttären Annan kanssa, mikä herätti kirjan mukaan tädissään (Maria Heikkilä en nyt jaksa laskeskella kuka Hemmingin jäleläisistä :)) primitiivireaktion;
Taavetti kun oli "vain" mäkitupalainen. Antin avustuksella ja Taavetin ahkeruudella tosin perheeestä tuli ilmeisen hyvinvoipaa väkeä.
Anteeksi, meni aiheen vierestä, mutta koitan noita Plathaneita selvitellä, ja siinäpä on draamaa kerrakseen. :rolleyes:
Rafael Platanin tytär Judith asui Tuuhaassa miehensä Jaakko Siponiuksen
kanssa. Rafaelin tytär Anna Maria platan asui miehensä Samuel Malmin
kanssa n.s. bostället Suomeniemellä. Heidän poikansa Gereon Polycarpis
synt 7.7.1800 löytyy syntyneiden luettelosta 1800 - 1811 Suomenniemi.
Gereonin kummeina oli mm. Fru Judith Siponius, fru Anna Maria Malm
sekä fru Sara Schlyter. Olisikohan tämä Sara kolmas Rafaelin tytär.
Lisä tietoja ei kylläkään löytynyt. Jos ovat asuneet Savitaipaleella
koko ajan ei niitä löydykään.
Olisikohan mitään apua näistä tiedoista
Eila Tuohimaa
Olavi Keski-Rahkonen
16.09.11, 23:51
Suomenniemellä Platanien ja Sikasen nimet tosiaankin menevät iloisesti sekaisin, mikä johtuu siitä, että:
(1) siellä asui saman suvun kaksi erillistä haaraa, lukkarien Antin ja Eliaksen jälkeläiset
(2) haarojen prestiisitaso oli erilainen
Mainitussa sukukirjassa edesmennyt professori Tore Modeen (Antin haaraa) selvittää sukulaisuuden olevan mahdollista. Savitaipaleella eli Antti Platan, jolla oli pojat Antti, Elias ja nimeltä tuntematon tytär.
Savitaipaleen lukkari Antin poika Rafael oli nimismies ja kirkonrakentaja.
Suomenneimen lukkari Eliaksen jälkeläiset viljelivät maata Sikasessa.
Siksi jälkimmäiset eivät juuri esiinny Plat(h)anin nimellä.
Suvun juuret kuitenkin tunnettiin, kuten aiemmat kommentoijat mainitsevat.
Kun katsoo Suomenniemen kirkonarkiston asiakirjoja, näkee, että Eliaksen jälkeläisten yhteys sukuun oli yleisesti tunnettu vielä vuosisata myöhemminkin.
Siksi varsinkin myöhempinä vuosina Rafaelin jälkeläisten poistuttua kuvasta Platan tulee Sikasen ohella rinnakkaisnimeksi.
Ehkä ensimmäinen hyvin selvä, ja dokumentilla todistettu tapaus on Vilhelm Aataminpoika Sikanen eli Platan. Hän syntyi Regina Taavetintytär Sikaselle hiukan ennen avioliittoa. Syntymämerkinnässä hänellä ei ole isää (kun ei ollut vielä vihitty), mutta lastenkirjassa hän on äitinsä mukana selvästi Aataminpoika. Isän kuoltua vihkimisvuonna ja äidin avioiduttua uudelleen Vilhelm kasvoi paljolti Sikasessa ja oppi räätälin ammatin. Rippikirjassa 1861-72 hän on torppari ja pitäjänräätäli Wilhelm Sikanen.
Vilhelm menestyi hommissaan, kasvatti kuuden veljeksen katraan ja osti Lappeen Haapajärven kylästä Hyvärin N:o 12 tilan. Muuttokirjassa N:o 61 Tillflyttningsbetyg till Lappvesi socken 18.9. 1869 kappalainen Viktor Olof Pesonius kirjoittaa: Socken skräddaren Wilhelm Platan och dess hustru Walborg Henriksdotter Hujanen ifrån Suomenniemi by...
Kiitos Olaville mielenkiintoisesta vastauksesta!
Ilmeisesti Modeenin tutkimuksessa ei ole tietoa Elias ja Antti Platanin isästä? Nuo edellä mainitut ovat molemmat esi-isiäni.

17.09.11, 11:41
Ei ole, mutta asiaa ei ole vielä tutkittu kovin perusteellisesti. Tilannetta vaikeuttaa Savitaipaleen kirkonarkistojen tuhoutuminen. Silti muita lähteitä ei ole tutkittu riittävän systemaattisesti.
Hän viittaa Turun suomalaisen seurakunnan kellonsoittajaan Johan Platanukseen, joka voisi ajallisesti olla Antin isä. Kävin läpi Johanista helposti Turusta saatavat tiedot, mutta en löytänyt linkkiä. Plataneja oli Suomen lähisedulla kirkollisissa tehtävissä jo pitkään. Turun mustassa kirjassa on kopiot kirjeistä, jotka julkinen notaari Nicolas Platonis lähettää Kaunissaaren piispanlinnasta Suomeen 29.7. 1390.
Pidän varmana, että Platanit tulivat jonkinlaisina ammattihenkilöinä etelämpää ja asettuivat Suomeen säilyttäen sukunimensä. Puuhan ei täällä kasva. Platan on vielä yleinen sukunimi akselilla Praha-Ateena ja varsinkin Sisiliassa. Nimen selitys on, että plataaneja (Platanus orientalis (http://fi.wikipedia.org/wiki/Platanus_orientalis)) on käytetty vuosituhansia Lähi-Idän korkeakulttuureissa varjopuina. Niiden suuri koko on ollut hyvä maamerkki ja siten helppo nimenantaja. Nimen suomalainen vastine ja samasta syystä on Haapanen, vaikka meillä varjon tarve ei ole ollut yhtä huutava.
Modeenilla on arvokas tieto Antin lankoussuhteesta Savitaipaleen kirkkoherraan Mondeliukseen. Koska lukkarilla oli oltava hiukan ammattikoulutusta, jota saatiin pääasiassa isältä pojalle menetelmällä, tunnen parikin tapausta, jossa papit toivat lähisukulaisiaan kaukaakin lukkareiksi seurakuntaansa. Tämän vinkin mahdollisuuksia en ole vielä katsonut edes pappismatrikkelista.
Lisää Plataneita.
Jämsässä on ollut Esther Andersintytär Platan s. noin 1710 ja k. 12.8.1805. Hän oli naimisissa Lorenz Grantzin kanssa s. noin 1703
k. 29.12.1782. Heillä oli 9 lasta.
Saarijärvellä vaikutti lukkari Johan Andersinpoika Plathan s noin 1724
k. 3.1.1807. Hän oli naimisissa kahdesti; 1 Maria Rauman. Heillä oli 8
lasta, joista Carl kahdeksas. Mieheni äidinisä suku tulee tästä
haarasta. Toinen vaimo Anna Maria Invenius. Anna Marian kanssa
syntyi tytär Elisabeth Catarina 1788.
Johanin kuolinkirjoituksessa maintaan isän olleen Anders Andersinpoika
ja Savitaipaleella lukkarina. Minulla on laajat tiedot Johanin jälke-
läisistä. Osan saanut Pertti Neittaanmäeltä ja loput satojen tuntien
istumisesta tietokoneen äärellä. Muille kiitokset muutamien aukko-
paikkojen täyttämisestä, kuten Elias ja Rafael Platan.
Eila Tuohimaa
Minulta löytyy Rafael Platanin jälkipolvia runsaasti. Tytär Anna Maria Platan (1738-1818) meni naimisiin laivuri Samuel Malmin kanssa, joilla (aikuisikään päässeet) lapset Samuel ja Rafael. Rafael Malmilla ei ilmeisemmin ollut jälkikasvua. Samuelin suku sen sijaan on jatkunut tähän päivään asti ja jatkuu edelleen.
Toinen Rafael Platanin tytär Judith (1740/1742-1800) meni naimisiin Jakob Siponiuksen kanssa. Heillä seuraavat lapset: Anna Kristiina 1780-1783, Erik Jakob 1781-1846 ja Sara Kristiina 1783-1827. Ilmeisesti ainoastaan Saralla oli jälkipolvia. Sara meni naimisiin Juho Erkinpoika Nirkon kanssa ja heille syntyi kaikkiaan 9 lasta, joista kukaan ei omien tietojeni mukaan saanut jälkeläisiä.
Johanin kuolinkirjoituksessa maintaan isän olleen Anders Andersinpoika
ja Savitaipaleella lukkarina.
Mikä on tämä mainitsemasi kuolinkirjoitus? Ainakaan tässä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11573&pnum=72
ei nimetä isää - missä siis? Rupesin myös etsiskelemään Saarijärven rippikirjoista, näkyisikö siellä Johanin patronyymiä, mutta ei osunut silmiin.
Hei,
Tässä viestiketjussa aiemmin esilleotetussa Professori Tore Modeenin artikkelissa (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=85379&postcount=) mainitaan kuusi eri Plat(h)an-sukua:
I. Plat(h)an i Savitaipale
II. Platan i Suomenniemi och Kristina
III.Platan i Lappvesi
IV. Albert Plathans släkt från Konginkangas
V. Platan i Kivinebb
VI. Viktor Plathans släkt från Saarijärvi
_____________
Ystävällisesti
Ossian Mesterton (http://www.mesterton.net)
of that (http://www.mesterton.net/kolmensuora.htm) Ilk
"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."
-Nalle Puh-
Googlailemalla löytyi tällainen sivusto Plataneista:
http://www.peterplatan.com/platan/index.html
No niin pieleen meni kun laiskuuttani en katsonut tarkemmin.
Tämä Johan Plathanin ja Anders Platanin yhteyshän olikin
Ylioppilasmatrikkelista. Löytyy googlesta. Siellä on David
Platan nr. 6834 ja siitä löytyy sitten veljenpoika Fredrik
nr U1293. Fredrik oli Johanin ja Maria Raumanin poika. Davidin
kohdalla mainitaan hänen olevan Anders Andersinpojan poika.
Anteeksi laiskuuteni.
Eila Tuohimaa :D:
Gereonin kummeina oli mm. Fru Judith Siponius, fru Anna Maria Malm
sekä fru Sara Schlyter. Olisikohan tämä Sara kolmas Rafaelin tytär.
Lisä tietoja ei kylläkään löytynyt. Jos ovat asuneet Savitaipaleella
koko ajan ei niitä löydykään.
Olisikohan mitään apua näistä tiedoista
Eila Tuohimaa
Tuo Sara olisi hyvinkin voinut olla Rafaelin tytär, koska Judith ja Anna Mariakin ovat kummeina. Ilmeisesti kuitenkaan ei ole. Tuo Gereonin kummi Sara kuitenkin ilmeisesti sama henkilö, joka löytyy Lappeen haudatuista vuodelta 1820:
7.12.1820 16.12.1820 Mustala Puhacka e:a fru secret: Sara Cath: Schlyter slag 64
Eli ikä ei täsmää. Tämä Sara olisi syntynyt kuoliniän perusteella noin 1756. Etsimäni Sara on syntynyt ilmeisesti noin 1739. Toki tiedän ikäarvioiden heittäneen toisinaan pahastikin, mutta yleensä kuitenkin heittävät yläkanttiin. Toki täytyy tarkastaa tämä mahdollisuus. Kiitos Eilalle huomiosta!
Bodniemi37
25.09.11, 16:53

Sara Katarina Schlyter oli tyttönimeltään Groen (alk. Gröön). Hänkin kuuluu oman tutkimuksemme piiriin, sillä hänen vanhempansa olivat maaviskaali Karl Gröön ja Elisabet ?Gabrielintytär Orraea, vrt. ylioppilasmatrikkeli http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=9960.

No, olisin voinut tietysti kaivella joskus aiemmin lähettämiäsi tietoja. Niistähän tuo Sara Katarina löytyi. En vain ole laittanut häntä vielä tiedostoihini. Etsimäni Sara pysyy siis edelleen piilossa. Rafael Platanin perukirja antaisi varmasti lisävalaistusta asiaan. Sellainen on tietääkseni myös olemassa, mutta en ole itse vielä päässyt asiaa tarkemmin tutkimaan.
On ollut puhetta Rafael Platanin muistakin lapsista, joten tässä hieman Rafaelin jälkipolvia:
Taulu 1
I Rafael Andersinpoika Platan, nimismies, s. laskettu 1716 Savitaipale, k. 18.7.1786 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Puoliso: Vihitty 1736 Hirvensalmi Katariina Stefanintytär Burman, s. noin 1715, k. 25.11.1784 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Lapset:
Anna Maria Rafaelintytär Platan, s. 10.12.1738. Tauluun 2.
Sara Rafaelintytär Platan, s. laskettu 1739, k. 1763? Suomenniemi?
Judith Rafaelintytär Platan, s. laskettu 1740. Tauluun 4.
Taulu 2
II Anna Maria Rafaelintytär Platan, Taulusta 1, (isä Rafael Platan), s. 10.12.1738, k. 1.9.1818 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli.
Puoliso: Samuel Samuelinpoika Malm, laivuri, s. noin 1735 Vehkalahti?, k. 13.12.1787 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli.
Lapset:
Ebba Maria Malm, s. 14.8.1766 Johannes, Suikkila, k. 1767 Johannes, Suikkila.
Rafael Malm, reistraattori, s. 23.12.1767 Johannes, Suikkila, k. 1823 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli?
Samuel Malm, s. noin 1770 Suomenniemi?. Tauluun 3.
Johanna Fredrika Malm, s. 25.5.1775 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli, k. 27.6.1775 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli.
Samuelinpoika Malm, s. 1776, k. 1776.
Taulu 3
III Samuel Malm, Taulusta 2, (äiti Anna Platan), kirurgi, nimismies, s. noin 1770 Suomenniemi?, k. noin 1808 ?
Puoliso: Vihitty 23.8.1799 Taipalsaari Ebba Kristiina Nybeck, s. 21.9.1781 Taipalsaari, Vainikainen, Salonmaa, k. 9.4.1843 Ristiina, Himalansaari.
Lapset:
Gereon Polycarpus Malm, lampuoti, maanviljelijä, s. 7.7.1800 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli, k. 1.10.1829 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli.
Maria Katariina Malm, s. 27.11.1805 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli, k. 1.2.1892 Luumäki, Pitkäpää.
Vilhelmiina Malm, s. 13.11.1807 Suomenniemi, Suomenniemi, Puustelli, k. 25.4.1866 Suomenniemi, Suomenniemi 9.
Taulu 4
II Judith Rafaelintytär Platan, Taulusta 1, (isä Rafael Platan), s. laskettu 1740, k. 26.8.1800 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Puoliso: Vihitty 25.10.1779 Suomenniemi Jakob Siponius, nimismies, toimituskomissaari, s. 7.4.1749 Vehkalahti, Sippola, Paavola, k. 15.12.1819 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Lapset:
Anna Kristiina Siponius, s. 10.5.1780 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 23.4.1783 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Erik Jakob Siponius, kruununvouti ja rajaratsastaja, s. 20.12.1781 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 16.6.1846 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha. Puoliso: Helena Kristiina Witting, s. 12.2.1774 Viipuri, k. 10.12.1853 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Sara Kristiina Siponius, s. 19.12.1783 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha. Tauluun 5.
Taulu 5
III Sara Kristiina Siponius, Taulusta 4, (äiti Judith Platan), s. 19.12.1783 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 7.9.1827 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Puoliso: Vihitty 7.7.1808 Suomenniemi Juho Erkinpoika Nirkko, talollinen, s. 23.6.1783 Suomenniemi, Luotolahti, Nirkko, k. 2.7.1833 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Lapset:
Anna Juhontytär Nirkko, s. 14.12.1810 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 8.3.1814 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Beata Sofia Juhontytär Nirkko, s. 28.5.1812 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 13.1.1819 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Erkki Juho Juhonpoika Nirkko, s. 24.6.1814 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Kaarlo Juhonpoika Nirkko, s. 27.4.1816 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 22.5.1816 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Vilhelm Juhonpoika Nirkko, s. 27.4.1816 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 1832 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Maria Juhontytär Nirkko, s. 23.3.1818 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 18.3.1832 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Aleksanteri Juhonpoika Nirkko, s. 5.2.1820 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 28.5.1822 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Kustaa Adolf Juhonpoika Nirkko, s. 15.4.1824 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 5.5.1825 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Leopold Juhonpoika Nirkko, s. 14.6.1826 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha, k. 1827 Suomenniemi, Suomenniemi, Tuuha.
Huomasin tämän Platan-sukua koskevan keskustelun joka on erittäin mielenkiintoinen liittyen erityisesti Platan-nimen alkulähteisiin ja sen saapumiseen Suomeen.
Isoisäni tutki jonkin verran sukua alkaen Savitaipaleen lukkari Anders Platanista, joka kuoli noin v. 1744. Hän otaksui, että ” Platan nimistä puuta ei kasva pohjoismaissa mutta kyllä Keski- ja Etelä-Euroopassa, joten kysymyksessä lienee suku, joka on Ruotsin suurvalta-aikana 1617-1721 siirtynyt tänne, kun maa tarvitsi virkamiehiä ja sotilaita 30-vuotisen sodan (1618-1648) aikana ja jälkeen.”
Olen siirtänyt pääosan hänen tutkimuksestaan nettiin: http://www.peterplatan.com/platan/
Kiinnostaisi tietää lisää tuosta Savitaipaleen Anders Platanista (k.1744) ja hänen juuristaan. Hänellä oli ilmeisesti veli Elias Platan. Turussa oli samoihin aikoihin Johannes Platanus (k.1701). Onko vahvistettua linkkiä Turun ja Savitaipaleen välillä ja mistä Johannes mahdollisesti ilmestyi Turkuun?
t. Peter Platan

Täällä on myös keskusteltu asiasta:
http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=29082
Elias ja Anders Platan ovat veljeksiä, näin ainakin asian tulkitsen:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12987407
Itse en ole onnistunut linkittämään tuota Turun Johannes Platanusta Savitaipaleen Plataneihin, toki en ole asiaa vielä paljon selvitellytkään. Selvitykseni on koskenut enimmäkseen Rafael Platanin jälkeläisiä.
Elias sekä Anders Platan ovat kumpikin esi-isiäni.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.