P. T. Kuusiluoma
06.02.11, 00:21
TIEDOTE
Suomen Sukututkimusseura
Helsinki 4.2.2011
Suomen Sukututkimusseura perusti juridisen edunvalvontahankkeen
Suomen Sukututkimusseuran hallitus perusti 5.1.2011 juridisen edunvalvontahankkeen, jonka tarkoituksena on taata sukututkijoille mahdollisuus tutkia kirkonkirjoja tietoverkoissa.
Hankkeen johtoon perustettiin ohjausryhmä, jonka jäseniksi nimitettiin Timo Erikäinen (puheenjohtaja), Jouni Elomaa, Teuvo Ikonen, P. T. Kuusiluoma, Sami Lehtonen, Kari Salo ja Teppo Ylitalo.
Hankkeen tavoitteena on että väestötietolakia ja kirkkolakia muutetaan siten, että niissä säädetään
1) digitoitujen väestötietojärjestelmän asiakirjojen eli manuaalisten kirkonkirjojen välittämisestä tietoverkoissa
2) oikeudesta hyväksyttävää tarkoitusta varten tutkia em. digitoituja aineistoja tietoverkoissa vahvan tunnistautumisen jälkeen.
Suomen Sukututkimusseura pyrkii ensi vaiheessa siihen, että seuraavaan hallitusohjelmaan otetaan maininta väestötietolain ja kirkkolain muuttamisesta edellä mainitulla tavalla.
Sukututkimuskentällä on huomattava tarve tälle hankkeelle, sillä väestötietolaissa (Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista) ja kirkkolaissa (Laki kirkkolain 16 luvun ja 25 luvun 12 §:n muuttamisesta) ei yksiselitteisesti anneta väestörekisteri- ja arkistoviranomaisille oikeutta välittää digitoituja väestörekisterijärjestelmän asiakirjoja tietoverkoissa. Väestötietolaki ja laki kirkkolain muuttamisesta on kuitenkin säädetty aikana, jolloin arkistoaineistoja aktiivisesti digitoidaan niin maailmalla kuin Suomessakin. Siksi näissä laeissa pitäisi huomioida sekä paperiaineistojen digitoidut muodot että niiden välittäminen tietoverkoissa.
Suomen Sukututkimusseuran juridisen edunvalvontahankkeen ohjausryhmän näkemykseen mukaan em. lainmuutos on tarpeellinen myös siitä syystä, että kirkonkirjojen oikeudellinen asema on tällä hetkellä jossakin määrin selkiytymätön. Niihin sovelletaan sekä väestötietolakia että kirkkolakia. Aiemmin oleellisesti väestökirjanpitoon kuuluvina asiakirjoina kirkonkirjat ovat nyt kummankin lain näkökulmasta lähinnä historiallinen jäänne, joita ei kuitenkaan sen paremmin käytännössä kuin oikeudellisestikaan käsitellä normaalina arkistoaineistona, johon sovellettaisiin julkisuuslakia. Tämä tutkimuksen kannalta epätyydyttävä tilanne tulisi korjata ainakin siten, että kirkonkirjojen tutkiminen tehtäisiin mahdolliseksi tietoverkkojen välityksellä.
Väestötietolain mukaan väestötietojärjestelmän kokonaisuuden muodostaa Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmä yhdessä "alueellisesti järjestettyjen asiakirja- ja muiden vastaavien tietoaineistojen" kanssa. Viimeksi mainittuihin kuuluvat maistraattien ns. siviilirekisterien ohella evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksinen kirkkokunnan kirkonkirjat. Lyhyemmin sanottuna kirkonkirjat ovat väestötietojärjestelmän asiakirjoja. Kirkkolain mukaan kirkonkirjat koostuvat sekä manuaalisista kirkonkirjoista että kirkon yhteisestä jäsenrekisteristä.
Kummassakin laissa sovelletaan ns. loogisen rekisterin periaatetta, ts. nykyiseen sähköiseen järjestelmään katsotaan kuuluvan myös sitä edeltäneet manuaaliset muodot. Paksut kirkonkirjat muodostavat kokonaisuuden yhtäältä yhteiskunnan perusrekistereihin kuuluvan väestötietojärjestelmä kanssa, toisaalta evankelis-luterilaisen kirkon jäsenrekisterin kanssa. Ja kummastakin laista erikseen säännellään kirkonkirjoja.
Useimmat seurakunnat ovat tallentaneet vanhimmat kirkonkirjansa arkistolaitoksen yksiköihin, mutta noin 1860-luvulta lähtien kirkonkirjoja säilytetään seurakuntien arkistoissa. Ruotsin mallin mukaisesti oikea paikka kaikille manuaalisille kirkonkirjoille olisi Kansallisarkisto ja maakunta-arkistot, joita tulisi pitää kaikkien väestietojärjestelmän asiakirjojen päätearkistoina riippumatta siitä onko ne tuottanut valtiollinen vai kirkollinen väestörekisteriviranomainen.
Vaikka kirkonkirjoja tarvitaan edelleen virallisten sukuselvitysten laatimiseen (lähinnä perukirjoitusta varten), tämä ei edellytä kirkonkirjojen säilyttämistä seurakuntien arkistoissa. Seurakuntien vaihtelevat resurssit ja asiantuntemus arkistoviranomaisena puoltaa arkistolaitoksen yksiköitä kirkonkirjojen päätearkistoina.
Suomen Sukututkimusseura
P. T. Kuusiluoma
toiminnanjohtaja
Suomen Sukututkimusseura
Helsinki 4.2.2011
Suomen Sukututkimusseura perusti juridisen edunvalvontahankkeen
Suomen Sukututkimusseuran hallitus perusti 5.1.2011 juridisen edunvalvontahankkeen, jonka tarkoituksena on taata sukututkijoille mahdollisuus tutkia kirkonkirjoja tietoverkoissa.
Hankkeen johtoon perustettiin ohjausryhmä, jonka jäseniksi nimitettiin Timo Erikäinen (puheenjohtaja), Jouni Elomaa, Teuvo Ikonen, P. T. Kuusiluoma, Sami Lehtonen, Kari Salo ja Teppo Ylitalo.
Hankkeen tavoitteena on että väestötietolakia ja kirkkolakia muutetaan siten, että niissä säädetään
1) digitoitujen väestötietojärjestelmän asiakirjojen eli manuaalisten kirkonkirjojen välittämisestä tietoverkoissa
2) oikeudesta hyväksyttävää tarkoitusta varten tutkia em. digitoituja aineistoja tietoverkoissa vahvan tunnistautumisen jälkeen.
Suomen Sukututkimusseura pyrkii ensi vaiheessa siihen, että seuraavaan hallitusohjelmaan otetaan maininta väestötietolain ja kirkkolain muuttamisesta edellä mainitulla tavalla.
Sukututkimuskentällä on huomattava tarve tälle hankkeelle, sillä väestötietolaissa (Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista) ja kirkkolaissa (Laki kirkkolain 16 luvun ja 25 luvun 12 §:n muuttamisesta) ei yksiselitteisesti anneta väestörekisteri- ja arkistoviranomaisille oikeutta välittää digitoituja väestörekisterijärjestelmän asiakirjoja tietoverkoissa. Väestötietolaki ja laki kirkkolain muuttamisesta on kuitenkin säädetty aikana, jolloin arkistoaineistoja aktiivisesti digitoidaan niin maailmalla kuin Suomessakin. Siksi näissä laeissa pitäisi huomioida sekä paperiaineistojen digitoidut muodot että niiden välittäminen tietoverkoissa.
Suomen Sukututkimusseuran juridisen edunvalvontahankkeen ohjausryhmän näkemykseen mukaan em. lainmuutos on tarpeellinen myös siitä syystä, että kirkonkirjojen oikeudellinen asema on tällä hetkellä jossakin määrin selkiytymätön. Niihin sovelletaan sekä väestötietolakia että kirkkolakia. Aiemmin oleellisesti väestökirjanpitoon kuuluvina asiakirjoina kirkonkirjat ovat nyt kummankin lain näkökulmasta lähinnä historiallinen jäänne, joita ei kuitenkaan sen paremmin käytännössä kuin oikeudellisestikaan käsitellä normaalina arkistoaineistona, johon sovellettaisiin julkisuuslakia. Tämä tutkimuksen kannalta epätyydyttävä tilanne tulisi korjata ainakin siten, että kirkonkirjojen tutkiminen tehtäisiin mahdolliseksi tietoverkkojen välityksellä.
Väestötietolain mukaan väestötietojärjestelmän kokonaisuuden muodostaa Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmä yhdessä "alueellisesti järjestettyjen asiakirja- ja muiden vastaavien tietoaineistojen" kanssa. Viimeksi mainittuihin kuuluvat maistraattien ns. siviilirekisterien ohella evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksinen kirkkokunnan kirkonkirjat. Lyhyemmin sanottuna kirkonkirjat ovat väestötietojärjestelmän asiakirjoja. Kirkkolain mukaan kirkonkirjat koostuvat sekä manuaalisista kirkonkirjoista että kirkon yhteisestä jäsenrekisteristä.
Kummassakin laissa sovelletaan ns. loogisen rekisterin periaatetta, ts. nykyiseen sähköiseen järjestelmään katsotaan kuuluvan myös sitä edeltäneet manuaaliset muodot. Paksut kirkonkirjat muodostavat kokonaisuuden yhtäältä yhteiskunnan perusrekistereihin kuuluvan väestötietojärjestelmä kanssa, toisaalta evankelis-luterilaisen kirkon jäsenrekisterin kanssa. Ja kummastakin laista erikseen säännellään kirkonkirjoja.
Useimmat seurakunnat ovat tallentaneet vanhimmat kirkonkirjansa arkistolaitoksen yksiköihin, mutta noin 1860-luvulta lähtien kirkonkirjoja säilytetään seurakuntien arkistoissa. Ruotsin mallin mukaisesti oikea paikka kaikille manuaalisille kirkonkirjoille olisi Kansallisarkisto ja maakunta-arkistot, joita tulisi pitää kaikkien väestietojärjestelmän asiakirjojen päätearkistoina riippumatta siitä onko ne tuottanut valtiollinen vai kirkollinen väestörekisteriviranomainen.
Vaikka kirkonkirjoja tarvitaan edelleen virallisten sukuselvitysten laatimiseen (lähinnä perukirjoitusta varten), tämä ei edellytä kirkonkirjojen säilyttämistä seurakuntien arkistoissa. Seurakuntien vaihtelevat resurssit ja asiantuntemus arkistoviranomaisena puoltaa arkistolaitoksen yksiköitä kirkonkirjojen päätearkistoina.
Suomen Sukututkimusseura
P. T. Kuusiluoma
toiminnanjohtaja