Naisten sukunimi käytäntö ennen 1900-lukua?

[tp.rinne]

Hei!

Olen rakentanut sukupuutani MyHeritage sukuohjelmalla ja nyt on herännyt kiistaa siitä, miten aviovaimojen sukunimi pitäisi mainita ennen 1900-lukua - itse olen laittanut nimen aviomiehen mukaan, mutta samalla näkyy ohjelmassa myös aviovaimon tyttönimi sulkeissa.

Olen saanut palautetta, että vakiintunut käytäntö olisi laittaa vain tyttönimi kyseisen henkilön kohdalla eikä aviomiehen nimeä - tämä käytäntö olisi - erään asiasta minulle huomauttaneen mukaan ollut vakiintunut käytäntö aina 1870-luvulle saakka.

Nyt kysyisin asiaa teiltä sukututkimukseen paremmin ja pitempään perehtyneiltä, kuinka asian laita oikein on? Onko olemassa vakiintuneita sääntöjä asian suhteen?

Terv. Tapani Rinne

[eeva häkkinen]

En halua sanoa mitään länsisuomalaisesta sukunimikäytännöstä, joka poikkeaa monella tavoin itäsuomalaisesta. Oma sukuni on perinjuurin savolaista ja omista esiäideistäni vain oma äitini ja hänen 1914 avioitunut äitinsä käyttivät miehensä nimeä heti avioiduttuaan. Isäni äidin (1864 - 1940) kohdalla käytäntö vaihteli, mutta pääsääntöisesti hänestä 1800-luvulla käytettiin isän, 1900-luvulla miehen nimeä. Vuosisadan vaihteen tienoilla käytäntö oli horjuvaa. Niinpä olen merkinnyt vuonna 1900 ja myöhemmin avioituneet miehensä nimellä ja lisäyksellä "s. tyttönimi", muut omalla nimellään. Jos henkilö on käyttänyt jotain muuta nimeä, esim. oltuaan useammassa aviossa, olen nämä merkinnyt samaan rimpsuun muodossa "e. ent.nimi".

Sukututkimusohjelmissa on omia käytäntöjään, sekavin minusta on ohjelma, joka kirjaa naineen naisen nimeksi esim. "Häkkinen, Hokkanen". En tiedä, merkitsikö se useamman kerran avioituneen nimeksi vaikka "Häkkinen, Hokkanen, Hukkanen".

[JaskaS]

Sukututkimusohjelmissa on omia käytäntöjään, sekavin minusta on ohjelma, joka kirjaa naineen naisen nimeksi esim. "Häkkinen, Hokkanen". En tiedä, merkitsikö se useamman kerran avioituneen nimeksi vaikka "Häkkinen, Hokkanen, Hukkanen".
Olen myös hämmästellyt ilmeisesti samaisen ohjelman listauksia, joissa jopa länsi-suomalaisessa talonnimipohjaisessa nimistössä on listattu vaimolle miehen syntytalon nimi siinäkin tapauksessa, että mies on tullut appivanhempiensa taloon vävyksi eli vain miehellä vaihtuu nimi. Äärimmäisen sekavaa sotkelmaa :(
Helpointa on pitäytyä vanhassa käytännössä, että vaimolla on vain tyttönimi.

:) Jaska

[Hannu Numminen]

Olen myös hämmästellyt ilmeisesti samaisen ohjelman listauksia, joissa jopa länsi-suomalaisessa talonnimipohjaisessa nimistössä on listattu vaimolle miehen syntytalon nimi siinäkin tapauksessa, että mies on tullut appivanhempiensa taloon vävyksi eli vain miehellä vaihtuu nimi. Äärimmäisen sekavaa sotkelmaa :(
Helpointa on pitäytyä vanhassa käytännössä, että vaimolla on vain tyttönimi.

:) Jaska

Luulen tuon sekavuuden olevan enemmänkin kiinni tietojen syöttäjästä kuin käytetystä ohjelmasta.

Minua kiusaa sekin, että talonpojille on väkisin kirjattu sukunimeksi talon nimi, vaikka varsinaista sukunimeä ei olisikaan ollut. Ja vaimoille sitten tietenkin se sama talon nimi sukunimeksi. Muutaman muuton jälkeen nimiä on aikamoinen liuta...

Olen käyttänyt näissä lounaissuomalaisissa ympyröissäni etunimeä ja patronyymiä silloin, kun selkeää sukunimeä ei ole. Jos taas vaimolla on jo entuudestaan sukunimi, esimerkiksi isän perintönä, olen käyttänyt sitä vaimon sukunimenä riippumatta miehen sukunimestä tai sen puuttumisesta. Täkäläisissä kirkonkirjoissakin näkee saman käytännön, joka muuttuu vasta 1920-luvun vaiheilla ilmeisesti tuolloin uuden sukunimilain vaikutuksesta.

Mielestäni sukunimiä ei tarvitse keksimällä keksiä esivanhemmille - ainakin minä olen aivan yhtä onnellinen esi-isistäni, oli heillä menneinä vuosisatoina sitten ollut sukunimi tai ei. Vaimoilla kannattaa pitää tyttönimi, jos varsinainen sukunimi on ollut, tai patronyymi (joka joskus on paremminkin matronyymi).

[JaskaS]

Mielestäni sukunimiä ei tarvitse keksimällä keksiä esivanhemmille - ainakin minä olen aivan yhtä onnellinen esi-isistäni, oli heillä menneinä vuosisatoina sitten ollut sukunimi tai ei. Vaimoilla kannattaa pitää tyttönimi, jos varsinainen sukunimi on ollut, tai patronyymi (joka joskus on paremminkin matronyymi).
Taisit sekaantua termistä :confused:
Matronyymi on kyseessä tytöllä tai pojalla, kun isästä ei ole tietoa (esim. Annanpoika, Mariantytär).
Talon tai torpan nimen käyttö sukuohjelman sukunimelle varatussa kentässä olisi oman ikuisen kinastelun aihe. Se nyt vaan helpottaa tuhansien muutoin samannimisten käsittelyä, mutta ulkopuoliselle on tietysti selitettävä, etteivät ne mitään sukunimiä olleet.

:) Jaska

[Hannu Numminen]

Taisit sekaantua termistä :confused:
Matronyymi on kyseessä tytöllä tai pojalla, kun isästä ei ole tietoa (esim. Annanpoika, Mariantytär).
Talon tai torpan nimen käyttö sukuohjelman sukunimelle varatussa kentässä olisi oman ikuisen kinastelun aihe. Se nyt vaan helpottaa tuhansien muutoin samannimisten käsittelyä, mutta ulkopuoliselle on tietysti selitettävä, etteivät ne mitään sukunimiä olleet.

:) Jaska

No, en sekaantunut, kyllä noita Annantyttäriä on joskus taloihinkin emänniksi päätynyt. Silloin siis käytän matronyymiä, kun en sattuneesta syystä pääse käyttämään patronyymiä. :rolleyes:

Totta, tuosta talon nimen käytöstä sukunimenä saisi varmaan tälläkin keskustelupalstalla mielenkiintoisen ja värikkään keskustelun aikaiseksi. Helpottaahan se samannimisten erottelua toisistaan, mutta jos kysymys on esimerkiksi isännistä, olen merkinnyt ammattikenttään jotakin tyyliin "talollinen (Peräkylän Takala)" ja tarpeen vaatiessa vielä kirjannut pitäjänkin tuohon rotlaan. Jokaisellahan meistä on omat tapamme.

[JaskaS]

No, en sekaantunut...
No hyvä! Kun satuit siinä yhteydessä viittaamaan vaimoihin, joku muu olisi saattanut sekaantuakin :cool:

:) Jaska

[ristojohannes]

Minä käytän omaa käytäntöäni, mitä joskus aikojen alussa olen ruvennut käyttämään, vaikka se on väärä tapa joidenkin mielestä.
Iso työ on monikymmentuhantista tiedostoa ruveta muuttamaan "oikeaksi", pääasia on, että itse tietää mitä tarkoittaa ja pyrkii siinä olemaan johdonmukainen.
Syyllistyn jopa kirkonkirjojen väärennykseen kun muutan Annan aviottoman tyttären Annantyttäreksi vaikka pappi on merkannut Adamintyttäreksi.

[Jukka Blomqvist]

Muissakin netissä olevissa palveluissa näyttää muodostuneen samanlainen käytäntö, että naisille syötetään aviopuolison sukunimi (olivat he sitä sitten koskaan käyttäneet, tai ei). Nykyisin käytäntö tuntuu erityisen hilpeältä, kun nimi voi olla puolisoilla yhteinen tai melkein mikä vain.
Esimerkiksi www.geni.com tuntuu 'tauti' levinneen varsin laajalle, joten kannattaa varoa jo nimikäytönnön takia muitakin tietoja. Tässä hetki sitten ilmestynyt esimerkki: Birgitta Turesdotter Bonde (Bjälke). Kuninkaanrouva oli syntynyt 1400-luvun alussa, jolloin tuskin käytettiin sukunimiä lainkaan, saati vaimo olisi käyttänyt tai hänestä olisi käytetty miehensä suvun nimeä. Jos en olisi laittanut itselleni perusasetukseksi ohjelmaan, että seuraan vaimon isänpuolesta nimeä, isännimi Bjälke ei edes näkyisi lainkaan Birgitan profiilissa. Kannattaa olla tarkkana ja ainakin meidän kannattaisi noudattaa käytäntöä säilyttää naisen tyttönimi. Varmasti tietokantaan voi myös lisätä tiedon siitä, mitä sukunimeä naishenkilö on itsestään käyttänyt - Suomessa miehen nimen käyttö ei siis kestänyt sataakaan vuotta ja tänäänhän ei nimi kerro kantajansa omasta suvusta välttämättä mitään.

[Heikki Särkkä]

Kyllä aivan vakiintunut käytäntö on, että vaimot merkitään tyttönimellään. Miehen nimen käytöstä lukija saa vaikutelman, että vaimo on jotakin kautta miehen verisukulainen. Näinhän usein onkin, jos naisen tyttönimi on sama kuin miehen sukunimi.

Joka tapauksessa Itä-Suomessa naimisissa olevat naiset merkittiin kuolleiden luetteloon tyttönimellään aina 1800-luvun puoleen väliin saakka.

[mika68]

Länsi-Suomessa on ollut jonkun poikia ja tyttäriä ilman sukunimeä.
Lapissa myös talonnimet ovat olleet sukunimiä, eivät lisänimiä.
Esim. Taivaan tulet-sarjasta tuttu Peltoniemi on ollut kemijärveläisenä sukunimenä jo 1700-luvulla.
Joskus tulee tietysti tenkkapoo, kun rippikirjan yläosassa on talonnimi , mutta talon haltijalla oma sukunimi sen alapuolella, että kummanko laittaa sukunimeksi tietokantaan.

Mika J

[Hannu Seppinen]

Naisten sukunimiasiassa ei pitäisi lausua käytäntöä Itä-Suomi - Länsi-Suomi. Koska pitäjäkohtaiset erot ovat suuria. Historian tutkijatkin syyllistyvät tähän samaan yleistykseen. Itse aikanaan kirjasin aina naisen 1. nimeksi miehen sukunimen ja sen jälkeen tyttönimen. Tein näin, koska ajattelin sen selventävän asiaa sukututkimukseen perehtymättömille lukijoille. Itse tutkin Koiviston pitäjän kaikkia sukuja ja voin vain todeta, että sekavaa oli käytäntö 1850-1900 välisenä aikana. Ei vain naisten kohdalla, vaan myös kotivävyjen, välillä heidän sukunimensä oli vaimon sukunimi välillä taas vanha oma sukunimi ja kuolinlistassa taas vaimon sukunimi. Samoin etunimet vaihtelivat kirjoitusasun mukaan. oikeaa tapaa ei olekaan, vain jonkinnäköinen todennäköisyys, kumpi nimi oli käytössä yli 50 % elinajasta.

[E Juhani Tenhunen]

Syyllistyn jopa kirkonkirjojen väärennykseen kun muutan Annan aviottoman tyttären Annantyttäreksi vaikka pappi on merkannut Adamintyttäreksi.

Et syyllistynyt. "Aatamintytär" on aviottoman isättömän lapsen nimitys.

[Seija Randell]

Sivuhuomautuksena sekin, että silloin tällöin käytäntö oli myös se, että jos miehellä ei ollut sukunimeä ja vaimolla oli, mies otti vaimonsa sukunimen. Näin oli esim. omassa suvussani ja sitä lähellä 1800-luvun alussa ja loppupuolella, talonpoikaisissa perheissä molemmat.
Joskus olen nähnyt myös naimisissa olevalla naisella miehen sukunimen, muistaakseni jollakin säätyläisleskirouvalla.
Yksi sukulaispoika, aviottomana syntynyt, jonka äidillä oli suvussa kauan ollut sukunimi, sai uuden sukunimen koulussa.
Lounais-suomalaisia rippikirjoja katselleena olen todennut mysö se, että sukunimeä käytettiin tai sitten ei- jos vaikka HisKiä katsoo, toiset perheen lapset on kirjattu sukunimellä, toiset patronyymillä.
Nähdäkseni on kyse myös siitä, että talonpoikaisessa ympäristössä ei sinänsä tarvittu sukunimeä; ihminen identifioitiin talon kautta. Kuten vielä minun lapsuudessani. Esi-isäni otti sukunimen 1800-luvun alussa, kun muutti talollisena toiseen pitäjään eli enää ollut kotitalonsa poika.
Kaiken kaikkiaan: ei kai sukunimistä voi nykymielessä puhua ennen sukunimilakia.

[E Juhani Tenhunen]

Kaiken kaikkiaan: ei kai sukunimistä voi nykymielessä puhua ennen sukunimilakia.

Olen eri mieltä. Savolaisalueella sukunimi oli ehdottoman tärkeä identifioija. Hämäläisalueella Seijan mainitsema käytäntö oli pitkälti voimassa.:rolleyes:

[Seija Randell]

No, totta on, että ajatukseni rajoitttuvat tänne länteen. Lähinnä tarkoitin tuolla sitä, että - kun olen aika paljon katsonut rippikirjoja - aika vapaasti sitä otettiin sukunimiä ihan riippumatta siitä, oliko ko. nimi jo jonkun muun suvun käytössä. Ja esim. Angelniemellä pappi (luulen näin) "antoi" sukunimiä vähän jokaiselle 1820-luvulla, joista vain osa taisi jäädä pysyvään käyttöön.
Jos kastettujen luetteloja katsoo, sielä "sukunimenä" kyllä esiintyy myös talon tai torpan nimiä; jälkimmäisessä tapauksessa ihan senhetkisen tilanteen mukaan. Perukirjoissa ja oikeuden lähteissä näyttää yleisesti olevan miehen perässä talon tai torpan nimi. Ota siitä sitten selvää.
Hiukan kauas alkuperäisestä naisten sukunimet-keskustelusta taisin keskustelun viedä, mutta kaipa tämäkin asiaan liittyy.
P.S. Kun avioliittolakia muutettiin 80-luvun puolivälissä, oli todella huvittava meteli käynnissä. Harva tuntui tietävän, että tämä vuoden 1929 avioliittolain pakolliseksi tekemä käytäntö oli siis lyhytaikainen poikkeus naisten sukunimikäytännössä.
Oman äitini kastemerkinnässä Sauvossa vuonna 1924 oli pappi kirjannut lapsen äidin tämän omalla sukunimellä, ei miehen. Että silleen.

[E Juhani Tenhunen]

P.S. Kun avioliittolakia muutettiin 80-luvun puolivälissä, oli todella huvittava meteli käynnissä. Harva tuntui tietävän, että tämä vuoden 1929 avioliittolain pakolliseksi tekemä käytäntö oli siis lyhytaikainen poikkeus naisten sukunimikäytännössä.
Oman äitini kastemerkinnässä Sauvossa vuonna 1924 oli pappi kirjannut lapsen äidin tämän omalla sukunimellä, ei miehen. Että silleen.

Vuoden 1929 avioliittolakikin kyllä sanoi:
32§ Vaimo saa avioliittoon mennessään miehensä sukunimen; käyttäköön kuitenkin, jos hän tahtoo ja ennen vihkimistä siitä vihkijälle ilmoittaa, sitä nimeä, mikä hänellä oli naimattomana ollessaan, ja miehensä nimeä niin yhdistettyinä, että hänen nimensä käy miehen nimen edellä.

Avioliitossa syntyneet lapset saavat isänsä sukunimen.

Eli Sauvon käytäntö on koko ajan ollut mahdollinen.

[Seija Randell]

Ehkä ilmaisin asiani huonosti, joten korjaan: Sauvossa 1924 tehty kastemerkintä ilmoitti lapsen isäksi (avioparin) Oskari Tammiston ja Aina Jokisalon. Eli vaimolla pelkästään syntymässä saatu nimi, tässä tapauksessa kylläkin 1906 suomennettu.
Kaksoinimikäytäntöhän ei miksikään muuttunut, eli vaimolla oli jo 1829 lainm mukaan mahdollisuus käyttää omaa nimeään miehen nimen edellä henkilökohtaiseen tarkoitukseensa (tarkkaa sanamuotoa en ulkoa muista). Eli perheellä on yhteinen nimi, mutta vaimolla omassa käytössään myös tyttönimensä. No, nykyisin mieskin saa käyttää kaksoisnimeä.

[E Juhani Tenhunen]

Ehkä ilmaisin asiani huonosti, joten korjaan: Sauvossa 1924 tehty kastemerkintä ilmoitti lapsen isäksi (avioparin) Oskari Tammiston ja Aina Jokisalon. Eli vaimolla pelkästään syntymässä saatu nimi, tässä tapauksessa kylläkin 1906 suomennettu.
Kaksoinimikäytäntöhän ei miksikään muuttunut, eli vaimolla oli jo 1829 lainm mukaan mahdollisuus käyttää omaa nimeään miehen nimen edellä henkilökohtaiseen tarkoitukseensa (tarkkaa sanamuotoa en ulkoa muista). Eli perheellä on yhteinen nimi, mutta vaimolla omassa käytössään myös tyttönimensä. No, nykyisin mieskin saa käyttää kaksoisnimeä.

Avioliittolaissa 1929 tyttönimen käyttömahdollisuus säilytettiin.