Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sukukirjat, niiden ulkoasu ja suunnittelu
Sukukirjat, niiden ulkoasu ja suunnittelu
Oman sukututkimusharrastukseni aikana, kuten siihen kuuluukin, olen lukenut useita kymmeniä sukukirjoja ja selannut vielä useampia. Yleisesti voisin sanoa, että ulkoasultaan ja graafiselta ilmeeltään sukukirjat ovat paljon heikommalla tasolla verrattuna muuhun kirjallisuuteen. Tämä koskee etenkin yksittäisten sukututkijoiden laatimia sukukirjoja, mutta joissain tapauksessa myös sukuseurojen julkaisemia opuksia. Itse olen ollut aina kriittinen omien julkaisujeni ulkoasun suhteen, vaikka varsinaista sukukirjaa en ole koskaan julkaissut. Ainoastaan pienen sukukirjasen oman sukumme esivanhemmista, joka julkaistiin ainoastaan sukumme kesken.
Mielestäni sukukirjojen ulkoiseen ilmeeseen ei panosteta niin paljon, kuin olisi toivottavaa. Monien sukukirjojen kohdalla olen miettinyt, että onko tätä seikkaa kirjaa tehtäessä ajateltu ollenkaan. Yhdessäkin kirjassa sukutauluosiossa oli käytetty yli toistakymmentä fonttityyppiä ja montaa eri kirjainkokoa, rivivälit olivat erilaiset joka sivulla, eikä fonttikoolla 5 kirjoitetusta hakemistosta saanut selvää. Mutta miksi?
Sukututkijoilla ei luultavasti ole varaa käyttää graafikkoa kirjan toteutuksen aikana tai taitattaa kirjaa ammattilaisella, mutta suuret ja tyypillisimmät virheet saataisiin varmasti poistettua sukukirjoista, jos sukukirjailijat vain viitsisivät perehtyä edes graafisen suunnittelun ja taittamisen perusteisiin. Mielestäni pienilläkin budjeteilla voidaan saada aikaan graafisesti laadukasta sukukirjallisuutta. Joidenkin lukijoiden, kuten minun, silmissä sekavan ja huonosti suunnitellun kirjan arvo laskee. Ehkä omalla kohdallani arvioin huomaamattani tätä kautta myös kirjan luotettavuutta, vaikka se ei tästä välttämättä riipukaan.
Toinen asia, mihin olen kiinnittänyt huomiota, on sukukirjojen nimeäminen. Osassa kirjoissa on kyllä käytetty luovuutta loistokkaasti nimen keksimisessä, mutta joukkoon mahtuu aina ”Matti Matinpojan ja Maria Mariantyttären jälkeläisiä” – tyyppisiä nimiä. Ainoa ongelma monien sukukirjojen nimissä on, että niiden nimi ei yksilöi sukua tai sukututkimusta tarpeeksi tarkasti ja esimerkiksi tietyn suvun sukukirjan etsijälle tämä tuottaa vaikeutta. Parhain mahdollinen sukukirjan nimi yksilöisi suvun ja sen vaikutuspiirin mahdollisimman tarkasti. Kaikissa tapauksissa edellä mainittu ei ole aina niin yksinkertaista. Tähänkin saataisiin ratkaisu: monissa sukukirjoissa takakansi on vailla tekstiä.
Sukutaulu osiot ovat useissa kirjoissa siinä muodossa, missä sukututkimusohjelma ne on tulostanut. Kaikissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan aina ole paras ratkaisu. Monesti sukukirjojen kohdalla oli syyttä miettiä, missä muodossa sukutaulut esitetään: ovatko ne esimerkiksi esitettynä sukupolvittain vai sukuhaaroittain. Toinen sukutaulustoihin liittyvä miettimisen kohta on se, että käytetäänkö sukutaulujen teksteissä paljon lyhenteitä vain kirjoitetaanko se ikään kuin elämäkerralliseen muotoon.
Näissäkin asioissa varmasti sukukirjan aiheuttamilla kustannuksilla on vaikutusta, varsinkin yksittäisillä sukututkijoilla. Sukuseuroilla tätä ongelmaa ei välttämättä niin helposti synny. Tässäkin asiassa seuraava kysymys saattaa asian ratkaista: onko järkevämpää käyttää sukutauluissa lyhenteitä, kun kasvattaa pidempien elämäkertatietojen avulla jo monisatasivuisen opuksen koko vielä entisestään? Tähän löytyy varmasti kaikilta maalaisjärjellinen vastaus.
Minun syvin toivomukseni, joka kohdistuu sukukirjoihin, on se, että mietitään sukukirjan ulkoasua ja rakennetta myös lukijan kannalta. Aina ei ole kannattavaa ajatella vain sukukirjan kustannuksia, sillä hyvin suunnitellulla kirjalla saattaa saada sellaisiakin sukulaisia ja ihmisiä ostamaan kirjan, jotka sitä eivät muuten ostaisi. On varmasti mukava lukea sellaista sukukirjaa, joka on niin graafiselta ilmeeltään kuin luettavuudeltaan selkeä.
Toivottavasti aiheesta herää keskustelunaihetta.
Mikko.
hilmaemilia
28.01.11, 18:08
Totta puhut sukukirjojen tasosta.
On tietysti olemassa monenlaisia syitä, miksi kirjojen taso ja ulkoasu on monesti heikko. Usein ajatellaan, että sukukirjaa levitetään vain pienen oman suvun piiriin ja tästä syystä ei tarpeeksi nähdä vaivaa tai satsata rahaa , että saataisiin aikaan laadukkampaa jälkeä.
Itse olen kirjoittanut ja ohjannut sukukirjojen tekemistä. Valitettavan usein on vuosikymmenten aikana tullut vastaan se tosia-asia, että esim. ns. taulukko-osan laatija on niin jääräpäinen omista näkemyksistään, ettei hyväksy toisten, asiantuntijoiden neuvoja, millaisilla toimenpiteillä laatua saataisiin aikaan. Koen itse kuten sinäkin, että kirjan arvoa laskee se, ettei sitä ole huolellisesti tehty.
Onhan se tietysti rahakysymyskin, jos vieraalla teettää, tarkistuttaa ja taittaa kirjan. Monilla seuroilla tai yksityisillä sukukirjan julkaisijoilla ei ole usein minkäänlaista asaintuntijaa , jolta kysyttäisiin neuvoa . Onko siinnä kustannusten pelko vai se, että kunnia menisikin sitten jollekin muulle kirjan tekemisestä. Yhden kerran on tullut vastaan sellainen tilanne, jossa kieltäydyin tekemästä johdanto-osaa yhteen aika suureen sukukirjaan sen takia, että sukua koskevan tutkimusosion teksti oli niin heikkoa äidinkieltä ja sekavaa luettavaa.
Kyllä niitä hyvikin ja laadukkaita kirjoja on paljon myös sukukirjoissa, mutta heikkotasoisten määrä näyttää digimaailman laajetessa lissäntyvän.
hilmaemilia
Tässä kohtaa joudun kysymään esimerkkejä hyvin toteutetuista sukutauluista tai sukukirjan taulukko-osuuksista.
VäinöH
Sukukirjat, niiden ulkoasu ja suunnittelu
…Yleisesti voisin sanoa, että ulkoasultaan ja graafiselta ilmeeltään sukukirjat ovat paljon heikommalla tasolla verrattuna muuhun kirjallisuuteen… Yhdessäkin kirjassa sukutauluosiossa oli käytetty yli toistakymmentä fonttityyppiä ja montaa eri kirjainkokoa, rivivälit olivat erilaiset joka sivulla, eikä fonttikoolla 5 kirjoitetusta hakemistosta saanut selvää. Mutta miksi?
Sukututkijoilla ei luultavasti ole varaa käyttää graafikkoa … jos sukukirjailijat vain viitsisivät perehtyä edes graafisen suunnittelun ja taittamisen perusteisiin. Mielestäni pienilläkin budjeteilla voidaan saada aikaan graafisesti laadukasta sukukirjallisuutta. … monissa sukukirjoissa takakansi on vailla tekstiä.
Mikko.
Meeeköhän tässä nyt suloisesti sekaisin kauneusarvot, tyylit, suunnittelu ja alan ammattitermit (fonttityyppi, kirjainkoko, fonttikoko…).
Pidän kirjan luettavuutta moninverroin ulkoasua merkittävämpänä. Hieno ”ilme” saattaa pilata kirjan luettavuuden.
Graafisen suunnittelun ammattilaisena, kouluttajana ja useiden suku yms.kirjojen suunnittelijana ja taittajana herää kysymys, mistä on kysymys ja mitä tarkoittaa esim. kirjan graafinen ilme (”ilme”= lienee huono käännös sanasta image)?
”… toistakymmentä fonttityyppiä …” —ei kai fonttityyppejä ole olemassakaan noin monta.
esim. ”omassa päässäni” jaan (kaikki) kirjasinmallit pääsääntöisesti kuuteen tyyppiin:
1. antiikin kirjainmuodot; 2. päätteelliset antiikvat (keskiaikaiset antiikvat, barokkiantiikvat, uusantiikvat, renessanssianttikvat); 3. päätteettömät tyypit l. groteskit (päätteettömät antiikvat, tasavahvat, kaksivahvuiset); 4. egyptiennet; 5. goottiilaiset ja 6. galligrafiset.
Tekstin pistekoko ei tarkoita kirjaimien kokoa vaan riviväliä jolla suunnittelija on oletanut po. kirjasinmallia käytettävän (esim. 12 pisteen teksti tarkoittaa sille kirjainkoolle suunniteltua riviväliä 12 x 0,376 mm ≈ 4,5 mm). Saman pistekoon kirjaimet saattavat olla hyvinkin erikokoisia.
Liian pienen tekstikoon ja rivivälin käyttöön lienee useimmiten syynä kirjan sivumäärän (hinnan) minimoiminen.
”Sukututkijoilla ei luultavasti ole varaa käyttää graafikkoa…”
—miksi olisi noin, en ole tavannut yhtään sukututkijaa jonka olisi joutunut maksamaan kirjan suunnittelun ja ammattitaitoinen apu ilmeisesti alentaa kirjan tuotantokustannuksia?
jne
Kokkeilenpa saisinko tähän aikaseksi esimerkin samankokoisista erikokoisista (kummallakin sama nimelliskoko pisteinä):
X-korkeus, X-korkeus,
Ensiksi haluan sanoa, etten ole mikään alan ammattilainen tai graafista suunnittelua hyvin tunteva sukututkija. Siispä pyydän anteeksi sitä, jos tulin käyttäneeksi alan ammattitermejä väärin. Tämän fonttityyppi asian huomasinkin, mutta en viitsinyt sitä enää tekstistä korjata. Kiitos Pertti nyt korjauksista ja hyvästä esimerkistä. Oletin kaikkien ymmärtävän, mitä haluan käyttämilläni termeillä tarkoittaa. Vaikka asiaa jonkin verran olen miettinyt ja aiheesta lukenut, eivät oikeat termit ole jäänet pysyvästi kovaan kallooni.
Sanomallani asialla, että sukututkijoilla ei ole ehkä varaa käyttää ammattilaisia, tarkoitan sitä, että moni sukukirja valmistuu pienellä budjetilla ja sen myynti tapahtuu vasta painamisen jälkeen. Eikö sukututkija tällöin joudu maksamaan kirjansa suunnittelun, ainakin hetkellisesti? Ja tiedän, että sukukirjan tekeminen ei ole mitään ilmaista. Juuri tämä voi muodostua joillekin ongelmaksi. Ratkaisunahan olisi tietenkin ennakkotilausten vastaanotto, mutta vakuuttaako keskeneräinen sukukirja kaikkia, varsinkin jos tekijänä on yksittäinen sukututkija. Kokonaisuudessaan en kyllä ymmärtänyt kommenttiasi tästä asiasta. Ja miksi ammattitaitoinen apu alentaa kirjan tuotantokustannuksia?
Sanot Pertti, että olet alan ammattilaisena kouluttanut ja taittanut sukukirjoja. Herää kysymys, onko koskaan ollut sukututkijoille suunnattua sukukirjan taittamista ja graafista suunnittelua käsitteleviä kursseja?
Mikko.
Vieläköhän on näin että kovakantinen sukukirja on "parempi" kuin pehmytkantinen :rolleyes:
Tämmöiseen olen itse joskus törmännyt...
Minulle tärkeintä on kirjassa sisältö, ei niinkään koreat/kovat kannet.
Pehmeäkantisiin ostamiini olen itse laittanut kontaktimuovit päälle, hyvin ovat kestäneet käytössä.
-Solja
Sanomallani asialla, että sukututkijoilla ei ole ehkä varaa käyttää ammattilaisia, tarkoitan sitä, että moni sukukirja valmistuu pienellä budjetilla ja sen myynti tapahtuu vasta painamisen jälkeen. Eikö sukututkija tällöin joudu maksamaan kirjansa suunnittelun, ainakin hetkellisesti? Ja tiedän, että sukukirjan tekeminen ei ole mitään ilmaista.
Mikko.
Joissain sukukirjojen tapaisissa kirjoissa olen joskus nähnyt mainoksia.
Onkohan kukaan kokeillut hakea apurahoja?
Marjatta
Eikö sukututkija tällöin joudu maksamaan kirjansa suunnittelun, ainakin hetkellisesti? Ja tiedän, että sukukirjan tekeminen ei ole mitään ilmaista. Juuri tämä voi muodostua joillekin ongelmaksi. Ratkaisunahan olisi tietenkin ennakkotilausten vastaanotto, mutta vakuuttaako keskeneräinen sukukirja kaikkia, varsinkin jos tekijänä on yksittäinen sukututkija. Kokonaisuudessaan en kyllä ymmärtänyt kommenttiasi tästä asiasta. Ja miksi ammattitaitoinen apu alentaa kirjan tuotantokustannuksia?
Mikko.
Tunnemme kai ihan erilaisia sukututkijoita. Olen tavannut vain yhden joka kustansi itse kirjan, arkkeja painettiin vain neljää kirjaa varten (hänen lapsilleen). Kirjat hän sitoi itse. En ymmärrä miksi tutkijan tms. kannattisi ryhtyä kustantajaksi ilman ennakkomyyntiä. Miksi ihmeessä kukaan joutuisi kustantamaan jonkun kirjan, kuulostaa minusta samalta kuin joutuisi (vastoin tahtoaan) tutkimaan jotakin sukua omalla kustannuksellaan?
Ammattitaitoinen apu (talkooapukin) kokemuksieni mukaan alentaa merkittävästi kirjan painotyön hintaa kun kirjapaino painaa tuntemansa taittajan painovalmiin aineiston huomattavasti halvemalla kuin ”väärin” tehdyn Wordtms.-dokumentin jonka painokuntoon saattaminen teettää kirjapainossa tuhottomasti ylimääräistä työtä.
”… onko koskaan ollut sukututkijoille suunnattua sukukirjan taittamista ja graafista suunnittelua käsitteleviä kursseja?”
—muistaakseni olen kerran (kauan sitten) ollut luennoimassa mm. sukututkijoille ja kirjansitojille suunnatulla kurssilla ”Historiakirjan tekijöille”.
Aiemmin mainitsemaani viitaten (ammattikateus) en oikein usko, että sukututkijan kannattaisi harrastaa graafisen ”ilmeen” suunnittelua. Ajattelen, että sukukirjan tekijälle riittäisi ”kirjaviisaus”.
Kaikkien luettavuudesta kiinnostuneiden sukukirjan tekijöiden kannattaisi mielestäni perehtyä painetun tekstin luettavuuteen vaikuttaviin tekijöihin (kirjasinmalli, tekstin koko, väri, riviväli, rivinpituus, asettelu, kuvatekstit, luettelot, viitteet jne).
Siihen on olemassa mielestäni aivan erinomainen oppikirja:
Markus Itkonen:Typografian käsikirja
3. laajennettu painos, ISBN 978-952-5001-10-5
Kustantaja: RPS-yhtiöt
http://www.julkaisija.fi/yleista/typo.php
Suosittelen lämpimästi jokaiselle tekstin luettavuudesta kiinnostuneelle.
Syvemmin kirjoitusmerkkien vierekkäin asettamisesta kinnostuneille suosittelen lisukkeeksi:
Jarno Lukkarila: Tekstuuri typografia julkaisijan työvälineenä
ISBN 952-5344-15-0
Kustantaja: Credonet Oy
http://www.suomalainen.com/sk/servlets/ProductServlet?action=productInfo&productID=452078
Ilmeistä apua olisi kai myös kirjasesta:
Lasse Wahlroos: OPAS Historiakirjan TEKIJÄLLE
ISBN 951-792-089-X
Kustantaja: Oy Finn Lectura Ab
http://www.bookplus.fi/kirjat/wahlroos,_lasse/opas_historiakirjan_tekij%C3%A4lle-4275684
Tuppaan vetämään herneet nenään aina kun jonkun uutteran harrastuksen tuloksena syntynyt teos mollataan ammattitermejä huolettomasti käytellen ja raskaalla kädellä :mad: En osaa uskoa, että mikään asia paranee moittimalla.
Anteeksi kommenttini kärjekkyys :)
ps.
Graafikko ei suunnittele kirjoja vaan tekee grafiikkaa (=kuvataidetta)
Olen Mikon kanssa samaa mieltä. Moninaisia kertoja olen ähkäissyt avatessani sukukirjan, jossa taloudellisesti on minimoitu marginaalit eli sivut rumia ja rivit ylipitkiä. Kirjaisinvalinnat ja rivivälit suoraan Word-perusmallineesta jne.
Olen itse tehnyt useita kirjoja. Maksanut tutkimuksen retket, käyttänyt satoja tunteja aikaa, ostanut kuva-arkistosta kuvia, taittanut ja painattanut. Ei ole tullut mieleenkään maksaa omasta pussista ammattitaittajaa, ja uskoisin että sama pätee useimpiin sukukirjan kustantajiin.
Muuten, ekan kirjan jälkeen en ole vienyt painoon word-tiedostoa. Teen pdf:n ja saan sen mitä haluan enkä satunnaisesti sijoitettuja sivunvaihtoja yms.
Kyllä ulkoasu on toki tärkeää, mutta mielestäni sisältö on kuitenkin se ruisleipä, jota kirjoista haetaan. Siinä on toivomisen varaa jopa ammattitutkijoillakin.
Virheitä tulee jokaiselle. Jatkotutkimus antaa aina uusia tuloksia. On tärkeää julkaista ja puolustaa kaikkia tutkimustuloksia, myös niitä, jotka myöhemmin osoittautuvat virheellisiksi. Muuten tutkimus ei etene.
MUTTA: kaiken asiatekstin pitää perustua lähteisiin ja olla kaikkien halukkaiden toistettavissa. Muu on fiktiota. Jokaisen tutkimustensa julkaisijan on luotava menetelmä, jolla hän esittää lähteensä. Lähteet ovat tärkein osa julkaisua. Muut asiat ovat sivuseikkoja, niillä on tapana kumoutua, kun tulee uutta tutkimustietoa. Toki pääosa sukukirjan lukijoista ei ole tutkijoita. Heitäkin on palveltava. Eli lähdeviittaukset on syytä upottaa kirjaan, niin että luettavuus ei kärsi.
Antti Järvenpää
29.01.11, 12:04
Tunnemme kai ihan erilaisia sukututkijoita. Olen tavannut vain yhden joka kustansi itse kirjan, arkkeja painettiin vain neljää kirjaa varten (hänen lapsilleen). Kirjat hän sitoi itse. En ymmärrä miksi tutkijan tms. kannattisi ryhtyä kustantajaksi ilman ennakkomyyntiä. Miksi ihmeessä kukaan joutuisi kustantamaan jonkun kirjan, kuulostaa minusta samalta kuin joutuisi (vastoin tahtoaan) tutkimaan jotakin sukua omalla kustannuksellaan?
Ammattitaitoinen apu (talkooapukin) kokemuksieni mukaan alentaa merkittävästi kirjan painotyön hintaa kun kirjapaino painaa tuntemansa taittajan painovalmiin aineiston huomattavasti halvemalla kuin ”väärin” tehdyn Wordtms.-dokumentin jonka painokuntoon saattaminen teettää kirjapainossa tuhottomasti ylimääräistä työtä.
Kokemukseni on aika erilaisia kuin Pertti Lockbergillä. Jotakuinkin kaikki sukukirjaprojektit, jotka tunnen ovat enemmän tekijän projekteja kuin kenenkään muun. Taustalla on usein sukuseura, jonka kautta kirjaa markkinoidaan, mutta huonossa tilanteessa taloudellisen vastuun kantaa kirjan tekijä, sillä sukuseuroilla ei välttämättä ole siihen varoja.
Olen myös tavannut monenlaisia kirjan tekijoitä aina paperilappusista alkaen, mutta nykyisten digipainojen aikaan kirjan tuottaminen digipaino kelpoiseksi on yksinkertaista. Ei tarvita kuin pdf-tuloste, kuten Kaisakin tuossa sanoo, jota nämä digikoneet syövät sellaisenaan ja taitto pysyy haluttuna. Helpoin tapa on tulostaa sukututkimusohjelmasta suoraan pdf ja painaa se sellaisenaan, jollaisia sukukirjoja on nykyisin melko paljon, johon myös aloittaja kiinnitti huomiota.
Olen ollut tekemässä kahta kirjaa ja esim. oikolukuvaiheeseen on lähes mahdotonta saada ketään innostumaan. Sukukirja on kaiketi maailman tylsintä luettavaa, jota ei oikeastaan kukaan vitsisi tehdä. Omissa hankkeissani on ollut se onni, että on löytynyt kannen suunnittelija ja taittaja kunniapalkalla. Rahalla näitä en olisi lähtenyt ostamaan, sillä sukukirjan budjetti ei sitä kestä. Lisäksi valokuvat ovat haasteellisia taitettavia. Pitää olla hiukan tietoa, miten ne käyttäytyvät painovaiheessa ja kuinka tarkkoja niiden pitää olla.
Epäilisin, että useimmat sukukirjat ovat valtaosiltaan vuosien vapaaehtoistyön tulos ja niissä on myös vapaaehtoistyön leima. Rahalla saisi parempaa jälkeä, mutta silloin kirjan hinta nousee sellaisiin lukemiin, että sen markkinointi vaikeutuu oleellisesti. Yleensä kaiketi sukukirjoista otetaan muutaman sadan painos, jolloin hiukankaan isompi kustannus nostaa yksikköhintaa merkittävästi. Jos kirja on muutaman kympin arvoinen, se menee kaupaksi, mutta satasen kirjan kauppaaminen on jo todellinen haaste. Pelkkä kovien kansien lisääminen yleensä sukukirjojen painos kooissa maksaa lähes saman verran kuin sisältö, jonka vuoksi monet sukukirjat ovat pehmeä kantisia.
Varmaan paljonkin olisi parannettavaa sukirjojen yleisessä laadussa, mutta epäilen vahvasti että se laatu olisi kohtuullisilla kustannuksilla saavutettavissa, jos sen ostaa rahalla. En oikein allekirjoittaisi sitä, että taittamisen ja graaffisen suunnittelun oppisi vähällä vaivalla. Jotakin oppii kokeilemalla, mutta siitä on vielä pitkä matka ammattitaitoon.
Asiallisesti taittettujen ja graaffisesti hyvien kirjojen takana on yleensä, joko hyvä sponsori tai joku alan ammattilainen on päättänyt uhrata kaiken vapaa-aikainsa pariksi kolmeksi kuukaudeksi sukukirjan painokuntoon laittamiseksi, sillä matkan varrrella tulee monenlaisia ongelmia.
< Meeeköhän tässä nyt suloisesti sekaisin kauneusarvot, tyylit, suunnittelu ja alan ammattitermit (fonttityyppi, kirjainkoko, fonttikoko…).
Pidän kirjan luettavuutta moninverroin ulkoasua merkittävämpänä. Hieno ”ilme” saattaa pilata kirjan luettavuuden. >
Samaa mieltä: ulkoasun on oltava luettavaa ja rakenteellista eli tauluina tai luetteloina. Taitaa joistakin sukuohjelmista löytyä valmiit standardimallitkin numeroineen.
Hakuteoksena minä ainakin käytän sukukirjoja, en romaaneina.
Fontti-sanaa olen ollut kitkemässä pois Suomen kielestä jo 15 vuotta, koska tottahan toki se on suomeksi kirjasin, jolla tietysto on koko ja tyyppi sekä erilainen ulkoasu!
Se ei tunnu jäävän pois, koska Microsoftin suomalais-irlantilainen porukka ei osaa paikalistaa edes englanninkieltä Suomen kielelle.
Silleen
...Fontti-sanaa olen ollut kitkemässä pois Suomen kielestä jo 15 vuotta, koska tottahan toki se on suomeksi kirjasin, jolla tietysto on koko ja tyyppi sekä erilainen ulkoasu!
Se ei tunnu jäävän pois, koska Microsoftin suomalais-irlantilainen porukka ei osaa paikallistaa edes englanninkieltä Suomen kielelle.
Katsoin hienoa kirjaa "Kirjapainotaidon oppikirja Latomisosa" vuodelta 1923, tekijä K Malmström. Divareissa hinta on noin 35 euroa. Kannattaa tutustua. Olen ottanut siitä vaikutteita sivuntaittoon. Mitä sanotaankaan tältä alalta.
Kun puhutaan tietystä fontista, kirjan termi on kirjain tai kirjainlaji. Esimerkkejä chaucer, antigua, groteski.
Kun puhutaan kohopainossa käytetystä ladelman alkiosta, joita sijoitetaan latomahakaan, käytetään termiä kirjake jonka päässä oleva kohokuvio onkirjasin. Näiden vastineita ei nykyisin tietokoneaikana nähdä tai käytetä juuri koskaan. Joissain irtokirjasinleimasimissa niitä vielä esiintyy.
Fonttijoukkoa vastaa sana kirjaimisto. Esimerkkejä (kirjan kappaleen nimiä): Kirjaimiston kehitys ennen kirjapainotaitoa. Nykyaikaiset kirjapainokirjaimistot.
Sen osajoukko on kirjainlaji. Perustyyppejä ovat antikva, kursiivi, swabach ja fraktuura.
https://secure.wikimedia.org/wikipedia/fi/wiki/Fontti
Olen Mikon kanssa samaa mieltä … Teen pdf:n ja saan sen mitä haluan enkä satunnaisesti sijoitettuja sivunvaihtoja yms.
Määkin määkin
Eli yhdyn Mikkoon (ja siten myös Kaisaan), mutta vain osin ja varauksin.
”Sukututkijoilla ei luultavasti ole varaa käyttää graafikkoa”
—graafikon käyttäminen sukukirjan kuvittajana lienee hieman kaukaa haettu, mutta toisaalta jos onnistuisi piirrättämään kirjan kuvituksen oman aikamme Picassolla niin nousisihan siitä kirjan arvo sijoituksena huimasti. Varsin pian kai niitä myytäisiin arvostetuissa taidehuutokaupassa mijoonahinnoilla.
Nostan hattua Kaisalle, en ole itse vielä päässyt tuolle tasolle (en saa aina mitä haluan)
Jäin kai ns. kiikkiin
Vähän alkua (jatkan ehkä yön yli nukuttuani)
Viitteeksi (kipunoita)
—poimin tästä umpimähkästä muutamia kekäleitä joihin yritän puhaltaa
Mikko:
”… onko koskaan ollut sukututkijoille suunnattua sukukirjan taittamista ja graafista suunnittelua käsitteleviä kursseja?
… Minun syvin toivomukseni, joka kohdistuu sukukirjoihin, on se, että mietitään sukukirjan ulkoasua ja rakennetta myös lukijan kannalta.”
…pienilläkin budjeteilla voidaan saada aikaan graafisesti laadukasta sukukirjallisuutta”
Kaisa:
Teen pdf:n ja saan sen mitä haluan
Sukukirjan ulkoasun arvo on mielestäni sivuseikka sisällön merkitykseen verrattuna. Ja se miellyttääkö kirjan estetiikka lukijaa on mielestäni enempi katsojan silmässä. Graafinen mieltymykseni on käynyt läpi monta rankkaa ”mutaatiota”.
– ensimmäiset kauneusarvot imin äidinmaidossa (äiti oli taidekäsityöläinen ja opettaja), äidiltä opin värisommittelun perusteet, kansallisromantiikan ja jugendin (japanismin), silloin oli sitä mieltä, että kaikki muu on rumaa.
60-luvun alussa tyyli vaihtui (tartunnan aiheuttivat kai arvostamani taidehistorian ja graafisen suunnittelun opettajat). Siilloi tiesin, että kaikki muu paitsi funkkis on rumaa ja kaikki hyvä taide on pelkkää matematiikkaa (sommittelu, harmonia, musiikki …). Osasin hyvin perustella miksi esim koristeet ovat turhia ja rumia. Tänään olen sitä mieltä, että funkkis on fasismia.
70- luvulla hurahdin modernismiin ja ”näin” klassisten tyylien rumuuden.
Sitten 80-luvulla teki pesän päähäni Avant Garde joka oli mielestäni kaunista ja kevyttä, kaikki muu alkoi näyttää tunkkaiselta. Tartutin ymmärtämättömyyttäni tuon taudin myös oppilaisiini kunnes erään kirjapainon johtaja palautti minut maan pinnalle.
Seuraavana oli vuorossa renessanssi joka tarttui mielestäni maailman kauneimmasta taidelehdestä ”FMR”. Vain Bodoni on kaunista jne, jne …
Juuri nyt olen innostunut Art Decosta (kolmen toisistaan riippumattoman yhteensattuman vuoksi) ja olen kääntämässä erään sukuseuran edustajien päätä valitsemaan sukukirjan tyyliksi täysin puhdasoppisen ”amerikkalaisen Jugendin”.
Mikä minä olisin siis sanomaan onko jonkun sukukirjan ”graafinen ilme” oikein valittu?
”Teen pdf:n ja saan sen mitä haluan”
—tuossa Kaisa osui mielestäni asiakaslähtöisyyden villakoiran ytimeen!
Mitä on se jota Mikko haluaisi, Kaisan tietää hallitsevansa ja minä puuhastelen?
Painovalmis pdf-aineisto (aloitan aina kuvista ja taittotyylin valinnasta)
Kuvat
– EPS- tai TIFF-tiedostoina. Kuvien pakkaustapana TIFF (LZW). Resoluutio on sävykuville 300 dpi ja viivakuville 1200 dpi, digipainossa 600 dpi.
– ota huomioon kuvien valmistuksessa keskisävyjen pisteenkasvu, se on 15–20 %, riippuen paperityypistä.
– säädä kuvien vaalea pää n. 4 %:iin ja tumma pää n. 96 %:iin, digipainossa vaalea n. 8 % ja tumma n. 94 %.
– kevennä keskisävyjä hieman jos kuva on kovin tumma
– värikuvat nelivärisarjan prosessi- väreinä (CMYK).
– PMS-lisäväreissä (esim. kaksivärityöt, duotone), noudata yhdenmukaisesti tätä värijärjestelmää grafiikassa, kuvissa ja taitossa.
– tallenna läpinäkyviksi tehtävät viivakuvat EPS-muotoon valitsemalla Transparent whites -toiminto.
Sisällön taitto
– valitse värillisyys valmista kirjaa vastaavaksi.
– sävypohjien vaalein sävy 8 %, digipainossa 10.
– sivut aina lopulliseen, puhtaaksileikattavaan kokoon. Marginaalit, sivunumerot, viitteet, kuvat ja tekstit ovat samoilla paikoilla kuin painetun kirjan sivuissa.
– sivun reunaan ulottuvissa kuvissa tarvitaan offsetissa 5 mm:n leikkausvara, digipainossa rasteripohjilla 10 mm.
– tee sivunumerointi valmista kirjaa vastaavaksi.
– älä jätä taittoon ylimääräisiä tyhjiä sivuja.
– viivojen minimivahvuus onoffsetissa 0,25 pt/0,09 mm, digipainossa 0,5 pt/0,18 mm. (muista ilmoittaa tämä graafikollesi, muuten ohuista viivoista tulee katkoviivoja.
Kansi:
– tee kansi yhdelle vaakasivulle, jossa takakansi, selkä ja etukansi ovat oikeissa mitoissa.
– varmista oikeat mitat kirjapainosta.
– pehmeäkantisessa leikkuuvara on 5 mm.
– kovakantisessa päällyksen kääntövara on 20 mm.
– pohjan vaalein sävy on offsetpainossa 8 %, digipainossa 10.
Painovalmiiksi tiedostoksi:
– taitto PostScript- tiedostoon ja muodosta siitä PDF- tiedosto distillerin avulla.
– tee aina ”PreFlight” ennen kirjapainoon lähetystä.
http://www.prepressure.com/pdf/basics/preflight
– nimeä tiedosto kirjapainon standardin mukaisesti, nimen loppuun tiedostotunniste
– huom! nimessä piste (.) vain tiedostotunnisteen edellä (esim. sukuni.pdf)
S, E & O
< Fontti-sanaa olen ollut kitkemässä pois Suomen kielestä jo 15 vuotta, koska tottahan toki se on suomeksi kirjasin… Silleen
—olen luullut tuon fontti-sanan ”oikeasti” tarkoittavan erään latomakonemallin pyöreätä kirjasinkiekkoa. Siinä on yhden kirjasinmallin yksi pistekoko, kaikki kirjoitusmerkit (kirjaimet, numerot, välimerkit …)
– fontilla tarkoitetaan kai nykyisin ihan mitä milloinkin (koko, tyyli, malli, leikkaus …)
– kirjasin sanalla tarkoitan yleisesti mitä tahansa yhtä kirjoitusmerkkiä
– kirjasinmallilla tarkoitan kirjasimen suunnittelijan t. myyjän sille antamaa kauppanimeä (esim. DN Bodoni, Myriad, Mrs Eaves, Futura …)
Huom samalla nimellä myytävät kirjasinmallit saattavat olla hyvin eri näköisiä! Myyjät ovat huomanneet, että jotkut nimet myyvät hyvin. Räikein esimerkki lienee Garamond jota on toistakymmentä varsin erinäköistä.
–leikkaus tarkoittaa suunnittelijan tekemää ”optiota” (esim. kursiivi, lihavoitu jne)
Huom! omatekoiset korostukset ja leikkausket (konekursiivit tms) eivät toimi kirjapainossa.
Muka ammattitermeillä (esim. fonttikoko) brassailu antaa kuvan esiintyjästä joka on tietävinään jotakin asiasta. Sillä ehkä onnistuukin todistamaan ainakin itselleen olevansa alan asiantuntija.
Ohhoh, tulipa Bergiltä paljon tietoa. Kiitos, erittäin hyödyllistä!
Heikki Särkkä
29.01.11, 16:23
Pohdittua tietoa löytyy myös googlaamalla "termikysymyksiä: fontti".
… on ollut se onni, että on löytynyt kannen suunnittelija ja taittaja kunniapalkalla. Rahalla näitä en olisi lähtenyt ostamaan, sillä sukukirjan budjetti ei sitä kestä … Varmaan paljonkin olisi parannettavaa sukirjojen yleisessä laadussa, mutta epäilen vahvasti että se laatu olisi kohtuullisilla kustannuksilla saavutettavissa, jos sen ostaa rahalla. En oikein allekirjoittaisi sitä, että taittamisen ja graaffisen suunnittelun oppisi vähällä vaivalla.
—minusta sukuirjan tekeminen on niin arvokas kulttuuriteko etten ole koskaan edes ajatellut pyytää maksua antamastani avusta.
Eikä se olisi missään tapauksessa ollut viisasta, sillä se mitä olen saanut ”vaihtarina” on paljon arvokkaampaa kuin muutama satanen.
Pari esimerkkiä
– ihan pienestä tämään foorumin jäsenelle tehdystä kuvankäsittelystä, taittotyöstä ja painotyön valvonnasta sain paluupostissa ”yllärin”. Pakeissa oli pakastimellinen täydeltä parhaita karjalanppiirakoita mitä olen ikinä maistanut.
– muutamien ”huonojen” kuvien parantelusta ja painokuntoon saattamisesta sain vaihtarina upeasti kuvitetun moniosaisen kirjasarjan Suomen kauppalaivaston historiasta. (kirjat on tehty ”vain edustuskäyttöön” eikä niitä voi ostaa).
– kirjahyllyssäni on varsin edustava rivi upeita suku, historia ja kyläkirjoja jotka olen saanut lahjana niiden kustantajilta
– minulle on jäänyt talkoiden ”tähteinä” tuhatmäärin hienoja historiallisia valokuvia CD-levyillä.
Olen edelleen sitä mieltä, että ammattitaitoisen avun käyttäminen alentaa sukukirjan valmistuskustannuksia, ehkä parantaa myös luettavuutta ja ainakin joskus myös teoksen esteettisiä arvoja.
esim. kaksiosaisesta kyläkirjasta painotalon pyyntö putosi lähes puoleen kun kävin kysymässä hintaa jos trrjouspyynnössä olleiden Word-dokumenttien ja kuvakasan asemesta teen kuvankäsittelyn sekä taiton ja lähetän heille painovalmiin aineiston ja valvon painotyön.
Pohdittua tietoa löytyy myös googlaamalla "termikysymyksiä: fontti".
Wikipedia:
…fontti (myös kirjaintyyppi tai kirjasinlaji) on painetun tai sähköisesti tuotetun tekstin ulkonäköstandardi. Erilaisia kirjasintyyppejä on käytössä lukuisia. Jotkut niistä on suojattu immateriaalioikeuksin.
—jokainen tulkoon autuaaksi omalla uskollaan, minulle tuo ”tekstin ulkonäköstandardi” on puutaheinää. Esim aiemmin mainitsemastani Garamondista on toistakymmentä eri ”versiota” joista useat ei vähääkään näytä ”oikealta” Garamondin nimeä kantavalta elegantilta ranskalaiselta antiikvalta.
Mikä se sellainen standardi on joka voi olla ihan mitä tahansa?
Claude Garamond (n.1480–1561) oli ranskalainen kustantaja ja kirjainmuotoilija.
Minulle nuo nimet ovat ensisijassa kaupallisia mallien nimiä joita ”fonttikauppiaat” keksivät myyntitarkoituksiin.
vrt. Ford Mondeo, Opel Kadet, Toyota Avensis … ”ulkonäköstandardeja” vai automalleja?
Muistathan sukukirjaa tekiessä, että kirjasta voi tulla erittäin kallis jos kärähdät sellaisten ”fonttien” käytöstä joihin sinulla ei ole tarvittavaa ”lisenssiä”!
Kokemukseni on aika erilaisia kuin Pertti Lockbergillä … Ei tarvita kuin pdf-tuloste, kuten Kaisakin tuossa sanoo, jota nämä digikoneet syövät sellaisenaan ja taitto pysyy haluttuna.
—olemme siis erilaisia ”ehkä niin on hyvä kuin käy”.
Mikko:
… sukutauluosiossa oli käytetty yli toistakymmentä fonttityyppiä ja montaa eri kirjainkokoa, rivivälit olivat erilaiset joka sivulla, eikä fonttikoolla 5 kirjoitetusta hakemistosta saanut selvää…
—aloittajan huoletko (luettavuus, esteettisyys …) siis poistuvat tuolla ”Ei tarvita kuin pdf-tuloste”?
Mieleeni palasi entisen naapurini sanonta ”viire marka renk ei tee muut ko kymmene marka vahinko päeväs”
Noita ”Ei tarvita kuin pdf-tuloste” tiedostoja ole käynyt enemmänkuin useasti ”paikkaamassa” painotaloissa. Asiakkaan laskuun on yleensä lisätty ”lisätyöt”, joskus taas isäntä kärsii (kai säälistä).
Tässä muutamia tavallisia mokia satunnaisessa järjestyksessä:
– käytettyjä aineiston osia puuttuu (linkit)
– ylimääräisiä elementtejä
– leikkausvarat määrittelemättä
– grafiikassa on painokelvottomia viivoja
– joissakin kuvioissa on toimisto-ohjelmien ”täyttetitä”
– ”overprint” jäänyt määrittelemättä
– prosessi ja spottivärit erottamatta
– sävykuvissa väärä väritila, profiili yms (esim pisteenkasvu, SWOP, US Web tms.)
– kuvan sävyt säätämättä
– digitaalikameran tiedostoja joista puuttuu painotekniset säädöt
– sivukoko vaihtelee tai väärin
– tekstissä painokelvottomia korostuksia (konekursiivi, konelihavointi yms)
– alle 10 p kokoisia negatekstejä
– taittajalla ei ole ollut mitään käsitystä ns. alivärin poistosta
– True Type ”fontteja”
– grafiikkatiedoston teksteistä puuttuu polut
– ”fonttilisenssi” puuttuu
– sidontatapa jätetty taitossa huomioimatta
jne …
Myös nuo ”kaikkea syövät digikoneet” tykkäävät painokelpoisesta aineistosta, mutta säädöt pitää olla erilaiset kuin ”oikeassa” painokoneessa (offsetissa) esim pisteenkasvu.
Sitäpaitsi painokoneetkin ovat yksilöitä. Lempparissani on sellainen ”persoonallinen” (mystinen) ominaisuus, että ns. pisteenkasvu cyanilla suurempi kuin muilla osaväreillä. Tämän takia pitää mm. naisten kuvissa vähentää cyanin osuutta muuten kaikilla on ”parransänki” kuvissa (nuorilla miehillä tuo tietenkin saattaisi olla toivottua).
Voisitteko Kaisa ja Antti tarkentaa miten saan onnistumaan tuon ”ei tarvitse muuta ja saan sen mitä haluan”
Tai voihan tietenkin haluta ”sitä mitä sattuu saamaan” :eek:
Antti Järvenpää
30.01.11, 18:09
Voisitteko Kaisa ja Antti tarkentaa miten saan onnistumaan tuon ”ei tarvitse muuta ja saan sen mitä haluan”
Tai voihan tietenkin haluta ”sitä mitä sattuu saamaan” :eek:
Omat kokemukseni liittyvät kahteen mustavalkoiseen sukukirjaan. Toisen taitoin itse, toisen teoksen taiton teki taittoja työkseen tekevä henkilö.
Ensimmäinen teos tulostettiin suoraan MSWordistä erityisellä pdf-ohjelmalla. Gummeruksen digipainokoneeelle tämä kelpasi mukisematta.
Toinen teos oli jälleen tehty Wordillä, jossa on helppo hallita hakemistoja, viitteitä yms. Taitto tehtiin Page Makerillä jonka pdf-tulosteen kanssa ei ollut mitään ongelmia Gummeruksen painokoneen kanssa. Tässä toisessa oli myös runsaasti mustavalko valokuvia. Oikeastaan ainoa ongelma oli hakemisto (n. 9000 nimeä), jonka rakentaminen Page Makerillä tapahtuu aivan toisin. Emme siis lähteneet tekemään hakemistoa PageMakerillä.
Käytännössä jouduimme tekemään taittoa niin wordissä kuin Page Makerissä. Eli taitto ensin Page Makerissä, ja sen jälkeen sivun vaihdot wordiin samoihin kohtiin ja hakemiston generointi, joka sitten liitettiin PageMakeriin.
Taittamisen työnmäärän arvioisin 200 - 300 tuntiin ja jos siitä olisi maksettu vaikkapa tehdastyölaisen palkka sosiaalikuluineen, olisi kustannus ollut yhtä suuri kuin painokulut konsanaan.
Ymmärrän kyllä, että kun mennään värien käyttöön, kaikki ongelmat ja ongelmatilanteet moninkertaistuvat. Lisäksi olen sen verran ollut tekemisissä kirjapainotekniikan kanssa, että teidän ettei oikeiden värien saamisen ole mitenkään itsestään selvyys. Tämän vuoksi en ole laittanut omiin teoksiini yhtään värikuvaa kansia lukuunottamatta. Offset koneellahan tuon värien säädön tekee lopulta painokoneenhoitaja mallikuvien värien perusteella. Väridigikoneiden säädöstä minulle ei ole sen suurempaa kokemusta kuin väritulostimista, joskin väridigikone ei toisaalta ole muuta kuin suuri väritulostin.
Oma mielenkiinto tietenkin tulee sitten vielä, jossa painetaan suurelle arkille. kuten tehdään offset koneilla, jolloin taitto on taasen astetta haastavampi.
Normaalissa musta valkoisessa kirjassa pdf-tuottaminen ei kuitenkaan ole kovin suuri haaste. Jos kirja sisältää vain tekstiä ja kaavioita, pitäisi sen sujua keneltä hyvänsä. Kun mukaan tulee valokuvia, haasteen määrä lisääntyy melkoisesti.
Kun olen itse asioinut Gummeruksen digipainon kanssa, niin heidän ohjeitaan noudattaen, on jälki ollut hyvää, eikä ongelmia ole esiintynyt. Ei ole tarvinnut korjata mitään ja ensimmäinen pdf on kummallakin kerralla pelittänyt ilman mitään korjauksia. Jos ongelmia olisi ollut, ja he olisivat joutuneet tekemään jotakin, he olisivat laskuttaneet siitä erikseen, joka myös oli präntätty painosopimukseen.
En väitä kirjojani mitenkään graaffisen suunnittelun riemuvoitoksi, mutta kaikki painokset on myyty loppuun ja kirjasto lainojakin on ollut jotakuinkin yhtäpaljon kuin kirjan myyntejä. Ohessa myös esimerkki taitosta, jonka päälle on laitettu malleja teoksen valokuvista.
Ei kirjan tekeminen nykyään ole mitään ydinfysiikaa, vaikkakin jotkin varoituksen sanat ovat varmaan paikallaan. Mustavalkoisen teoksen jossa ei ole kuvia, pystyy tekemään hyvin pienilläkin tiedoilla ja kirjapainon neuvoilla. Kun mukaan tulee kuvia, kannattaa konsultoida henkilöitä, joilla on kokemusta mustavalkokuvien painamisesta digikoneilla. Värikuvia en suositteli laittamaan mukaan, koska vaikeus kasvaa tällöin merkittävästi ja toisaalta sukukirjan aiheet ovat ajalta, jolloin värikuvia ei edes tunnettu.
”Taittamisen työnmäärän arvioisin 200 - 300 tuntiin”
—tuo lienee valtavan kokoinen teos. Tein pikakokeilun, koekeilin taittaa Adobe InDesign 7 -ohjelmalla aineistoa joka minulla on seuraavan kirjan suunnittelua varten.
Kokeilin aineistoa aiemmin tekemääni Art Deco tyyliseen taittomalliin jonka olin ajatellut ”myydä” ko sukuseuralle. Kirjan ulkoasun taiteellinen suunnittelu ei siis ole mukana seuraavassa.
Taitoin tekstin kahdelle palstalle ja sijoitin 2 – 3 erikokoista kuvaa joka aukeamalle. Näyttäisi siltä, että rauhallisella talkovauhdilla tekemäni 10 kokeilusivua taittui reippaasti alle tunnissa. Suuremmalla sivumäärällä kuluisi tietenkin paljon vähemmän aikaa per sivu.
joten tuo mainitsemasi teos lienee vähintään 2000 – 3000 sivuinen, ehkä paljon enemmänkin, jos sen taittoon kuluu 200 – 300 tuntia.
Vilkaisin pikaisesti Gummerukselta saamaani painovalmiin aineiston ohjekirjaa ja netistä ladattavaa ohjetta.
Tässä pari katkelmaa:
– Huom! Word-tekstinkäsittelyohjelmalla tehtyjä taittoja voimme käyttää lähinnä vain kuvausvalmiina originaaleina tai taittomalleina ja raakateksteinä.
– Painovalmis aineisto on valmiiksi sivuiksi taitettu tiedosto, joka toimitetaan kirjapainoon PDF- tai PostScript-muodossa. Tilaajan tulee toimittaa kirjapainoon myös paperituloste. Paperitulostetta tarvitaan apuna painon asemoinnin tarkastuksessa.
– Tulosta valmis taitto PostScript- tiedostoon ja muodosta siitä PDF- tiedosto Acrobat Distiller -ohjelman avulla.
– Tarkista PDF-tiedostot ennen kirjapainoon lähetystä (=tee PreFlight)
…
Meillä kahdella lienee ihan eri säännöt Gummeruksen asiakkaina.
Antti Järvenpää
30.01.11, 21:43
Meillä kahdella lienee ihan eri säännöt Gummeruksen asiakkaina.
Kerroppas nyt, mitä näistä säännöista tai neuvoista olisin rikkonut, kun kerran otat sen esille?
Tuossa edellä teit siitä taitosta ensimmäisen version. Sory vaan, siihen väliin tulee pari uutta sukutaulua, ja kuvatkin oli väärien perheiden yhteydessä ja kuva tekstitkin vääriä. Niin ja ensi viikolla tulee vähän viime hetken lisätietoja.
Kerroppas nyt, mitä näistä säännöista tai neuvoista olisin rikkonut, kun kerran otat sen esille?
Tuossa edellä teit siitä taitosta ensimmäisen version. Sory vaan, siihen väliin tulee pari uutta sukutaulua, ja kuvatkin oli väärien perheiden yhteydessä ja kuva tekstitkin vääriä. Niin ja ensi viikolla tulee vähän viime hetken lisätietoja.
En ole veljeni vartija, mutta olisikohan esim. noiden välillä jotakin ”käppiä”
”Käytännössä jouduimme tekemään taittoa niin wordissä …”
vs.
Huom! Word-tekstinkäsittelyohjelmalla tehtyjä taittoja voimme käyttää lähinnä vain kuvausvalmiina originaaleina tai taittomalleina ja raakateksteinä.
Siis sinulta on hyväksytty Wordilla tehty taitto painokelpoisena aineistona?
Minä en edes tiedä miten tekstinkäsittelyohjelmalla tehdään painokelpoinen taitto!
Emme ilmeisesti saa tasaveroista kohtelua, minua sorretaan vaikka olen ollut Gummeruksen asiakkaana 60-luvlta asti – täytyypä ottaa asia puheeksi ensi kerralla.
Ymmärränköhän nyt oikein – ensin tehdään taittoa 200 – 300 tuntia ja sitten tehdään uusi versio (+200 – 300 h). ja sitten tehdään uusi versio jne … ja ”siitä olisi maksettu vaikkapa tehdastyölaisen palkka sosiaalikuluineen”?
Minulla se taiton ensimmäinen versio on samalla myös viimeinen. Taitto on senverran suuri työ etten näe mitään järkeä uusiin versioihin. Taittomallejakin pyrin tekemään ainoastaan yhden. Saapa nähdä tekeekö tuo uusin (Art Deco brassailu) poikkeuksen.
Miksi ihmeessä ammattilaisen kannattaisi tehdä ensimmäinen taitto ennenkuin kaikki materiaali on koossa?
Antti Järvenpää
30.01.11, 23:51
Siis sinulta on hyväksytty Wordilla tehty taitto painokelpoisena aineistona?
Minä en edes tiedä miten tekstinkäsittelyohjelmalla tehdään painokelpoinen taitto!
Tietääkseni olen ilmoittanut toimittaneni aina pdf-dokumentin kirjapainoon. Sillä olenko tulostanut sen pdf-tiedoston Wordistä, InDesignista, PageMakeristä tai mistä hyvänsä tekstinkäsittely tai grafiikka ohjelmasta ei ole mitään väliä eikä merkitystä painotalolle.
Tuo Gummeruksen teksti ja varoitus Wordistä on sitä varten, että osa ihmisistä luulee, että omalla näytöllä olevat sivunvaihdot olisivat samoilla paikoilla jollakin toisella tulostimella ja paperikoolla tulostettaessa. Wordin tilalla siinä voisi olla mikä hyvänsä tekstinkäsittylyohjelman nimi. He eivät siis ota vastaan word-dokumentteja tai ylipäätänsä minkään muunkaan tekstinkäsittelyohjelman dokumentteja, vaan pdf:n tai PostScriptin, joissa sivunvaihdot ja muu asemointi pysyvät tulostimesta riipumatta samoilla paikoilla.
Digipainokone ymmärtää varmasti oikein vain pdf tai PostScript tiedostoja, joka on sen vuoksi valittu rajapinnaksi. Käytännössä digipainokone on vain tulostin ja toimii kuten mikä hyvänsä tulostin. Lisäksi pdf-tiedostoille on se vaatimus, että ne ovat standardin mukaisia pdf tiedostoja. Lisäksi, onko ne tulostettu Adoben Acrobat distillerillä tai jollakin muulla pdf-tulostos ohjelmalla ei ole väliä. Jos siis oma tulostin tekee kelvollista jälkeä haluamastasi pdf-tiedostosta, tulee se ulos myös Gummeruksen painokoneesta.
Jos ymmärrät tuon Gummeruksen ohjeen niin, että Wordistä tulostettu pdf ei heille kelpaa, olet auttamattoman väärässä. Digipainokone ei tee mitään eroa sille, missä ohjelmassa se teksti orginaali on tuotettu. Painokone haluaa vain pdf:n tai PostScript tiedoston ja nykypäivänä ne voi tulostaa mistä hyvänsä ohjelmasta.
Epäilisimpä, että suurin osa akateemisista julkaisuista ja kaikenkarvaisista oppikirjoista jopa tuotetaan suoraan Wordillä, ilman sen kummempaa taittamista. Macilla toimiessa jopa voi valita tulostatko pdf vai paperiversion. PC:ssä asia on hiukan mutkikkaampaa. Se jos Wordin tuottama ulkoasu ei kelpaa jonkun silmään, on sitten toinen asia, mutta kirjan tekemisen kannalta wordissä on monia kirjan tekoa helpottavia ominaisuuksia, joita ei yhtä helposti löydy muista ohjelmista eikä varsinkaan varsinaisista taitto-ohjelmista. Voit luoda henkilöhakemistot, sisällysluettelot ja monia muita luetteloja lennossa, ja tulostettaessa vaikkapa pdf, ne kaikki ovat paikallaan ja oikein.
En myöskään oikein ymmärrä, missä maailmassa elät. Toki on toivottavaa, että kun orginaali toimitetaan taittajalle, niin siihen ei tulisi enään mitään muutoksia. Näin ei vain ole elävässä elämässä, eikä kaikki taitot sitä paitsi tyydytä tilaajaa, senhän takia kirjapainotkin ovat perinteisesti toimittaneet sinikopion, johon tehdään korjaukset. Mitä akateemisemmasta kirjasta on kyse, sitä useammin se oikoluetaan ja korjataan, ja siltikään kaikki virheet eivät poistu.
Varmaankin sukukirja projekteja on maailmansivu ollut monenlaisia, mutta käsittääkseni valtaosalle niistä on ominaista, että ennakkomarkkinointi aktivoi myös ihmiset toimittamaan aineistoa, jota tippuu kaikkien viimeisten päivänmäärien jälkeen. Kun tekstit ja kuvat sekä kuvatekstit kulkevat omia teitään, ei tarvita paljoa virhettä kun väärät kuvatekstit ovat väärien kuvien alla tai väärät kuvat väärissä paikoissa. Tällöin tarvitaan niin taittajalta kuin muiltakin projektissa olevilta melkoista joustavuutta. Siihen porukkaan sopii huonosti kaverit, joiden ensimmäinen versio on viimeinen versio.
Kysyit miten minä ja Kaisa olemme toimineet. Olen osaltani antanut melko seikkaperäisen selvityksen elävästä elämästä. Jos se ei ole ymmärrettävä, niin valitettavasti en osaa paremmin kertoa. En usko, että lisäkommentointi toisi tähän asiaan enään mitään tarkennusta.
”En myöskään oikein ymmärrä, missä maailmassa elät”
—olen täysin samaa mieltä
”toisen teoksen taiton teki taittoja työkseen tekevä henkilö … jouduimme tekemään taittoa niin wordissä kuin Page Makerissä… työnmäärän arvioisin 200 - 300 tuntiin … olen sen verran ollut tekemisissä kirjapainotekniikan kanssa, että teidän…”
—en todellakaan osaa uskoa, että ammatikseen taittotyötä tekevä käyttää satoja tunteja yhden kirjan taittoon.
Sivuntaitto on tekstin ja kuvien asettelu kirjan sivuille, taittomalli nopeuttaa työtä merkittävästi. Kerran tehty visuaalinen malli ja sen tyyli voidaan toteuttaa nopeasti eri versioina. Sivuntaitto on siis ikäänkuin asettelisi ruokailuvälineitä keittiöpöydän laatikkoon omiin lokeroihinsa.
En myöskään käsitä miten pdf muuttaa word-dokumentin painokelpoisemmaksi. Pdf on minun käsitykseni mukaan vain pakkausohjelma joka ei word-tiedostoa miksikään muuta vaan tallentaa sen tietyn standardin mukaiseksi. Kansanomaisesti sanottuna p… on p… vaikka sen pakkaisi kultaiseen pakettiin.
Jos tuo Word-pdf tekisi kuvaamiasi ihmeitä niin sillähän voisi esim digikameran kuvatiedoston muuttaa painokelpoiseksi ilman kuvankäsittelyohjelmaa!
Sitten on vielä se digipainokoneen tai filmitulostimen (offset) edessä aina oleva RIP (Raster Image Processor). Painokone ei ymmärrä pdf-kieltä ja siksi painotöiden tuotannossa tulostimen eteen liitetty oma suoritin, joka muodostaa tulostettavasta tiedostosta rasteroidun kuvan. Eli painokelpoisen aineiston on oltava sellaista kieltä jota tuo RIP osaa lukea ja kääntää kielelle jota tulostin ymmärtää.
Olen tehnyt pitkähkön uran alan yrittäjänä sekä graafisen tekniikan ja suunnittelun opettajana, parhaillaan huolehdin paikallisen digipainon ylläpidosta joten minunkin pitäisi kai jotakin taittamisesta ja painamisesta ymmärtää.
”Gummeruksen teksti ja varoitus Wordistä on sitä varten, että osa ihmisistä luulee, että omalla näytöllä olevat sivunvaihdot olisivat samoilla paikoilla jollakin toisella tulostimella ja paperikoolla tulostettaessa”
—heh :oo:
En myöskään käsitä miten pdf muuttaa word-dokumentin painokelpoisemmaksi. Pdf on minun käsitykseni mukaan vain pakkausohjelma joka ei word-tiedostoa miksikään muuta vaan tallentaa sen tietyn standardin mukaiseksi. Kansanomaisesti sanottuna p… on p… vaikka sen pakkaisi kultaiseen pakettiin.
Jos tuo Word-pdf tekisi kuvaamiasi ihmeitä niin sillähän voisi esim digikameran kuvatiedoston muuttaa painokelpoiseksi ilman kuvankäsittelyohjelmaa!
Kuten täällä on jo aikaisemmin todettu, word-dokumentin suurin ongelma amatöörin näkökulmasta on se, että sivuvaihdot siirtyvät lähes aina kun tiedoston avaa toisella koneella. Tästä harmittavasta ominaisuudesta päästään eroon kun wordistä tuotetaan pdf.
Rakentavasta ja mielenkiintoisesta alusta tämä keskustelu on mennyt kerrassaan omituisille linjoille. Tavallisilla toimistotyökaluilla (tekstinkäsittelyohjelma) pystyy mielestäni saamaan aikaan asiallisen pikkukirjan pienellä ajattelulla. Isoja sukukirjoja en ole koskaan tehnyt, mutta voin hyvin kuvitella Antin kuvaamaat haasteet kuvien pysyttämisessä oikeilla paikoilla. (Koska itse koen kuvien istuttamisen tekstin joukkoon haastavaksi, laitan ne aina omalle sivulleen, joka tuo taittoon myös silmääni viehättävää väljyyttä.)
Yllä on todettu, että sisältö on taittoa tärkeämpää. Kyllä, mutta. Ihan niinkuin esitelmöitsijäkin tekee paremman vaikutuksen siististi pukeutuneena ja selkeästi puhuvana, on kirja vakuuttavampi kun se ei ole täysi sekasotku.
Kuten täällä on jo aikaisemmin todettu, word-dokumentin suurin ongelma amatöörin näkökulmasta on se, että sivuvaihdot siirtyvät lähes aina kun tiedoston avaa toisella koneella. Tästä harmittavasta ominaisuudesta päästään eroon kun wordistä tuotetaan pdf.
Gummeruksen digipainon antamat tiedot aineiston soveltuvuudesta
Esitysgrafiikka-, taulukkolaskenta- ja tekstinkäsittelyohjelmilla tehty aineisto ei sovellu suoraan kirjapainotuotantoon.
—voisiko tosiaan olla niin, että wordilla tehty dokumentti ei olekaan wordilla tehty jos se pakataan pdf:ksi
Kirjasinten tulee olla Type 1- tai OpenType-muotoisia.
Truetype-, Type 3- ja systemfonteilla tehdyt työt toimivat asiakkaan näytöllä, mutta kirjapainon tulostuksessa fontit eivät välttämättä toimi. Jos kirjapaino korvaa fontit vaikka samannimisellä kirjasimella ja leikkauksella, on hyvin epätodennäköistä, että jälki on halutunlaista. Kirjasinvälistys voi muuttaa tekstijuoksutusta ja jotkut erikoismerkit voivat muuttaa kokonaan merkitystään. Varmista aina ennen postscript tallennusta, että käytössäsi on tulostuskelpoiset fontit sekä ajanmukainen kirjoitinkuvaus eli ppd.
—miten ihmeessä tekstikäsittelyohjelman käyttämät TT tai system-fontit voisivat muuttua PostScript tai Open Type fonteiksi kun ne pakataan pdf:ksi. Toisaalta painokelpoisten ”fonttien” lisenssit ovat niin kalliita, että niitä ei kannattane sukututkijan hankkia. Wordin käyttö taitto-ohjelmana johtanee helposti ”piraattifontien” käyttöön ja se taas on tekijänoikeusrikos.
Pdf-tiedosto sisältää aina myös ”fontit” joten pdf:n tekijällä on siis oltava niihin ns. lisenssit. Esim käyttämäni Adoben Font Folio maksaa 3688.77 €
RGB-kuvat sisältävää sävyjä ja kylläisyyttä enemmän kuin mitä kirjapaino voi painatusvaiheessa toistaa paperille.
Painamisen jälkeen arkit taitetaan ja leikataan puhtaaksi, jolloin voi syntyä pieniä heittoja. Jos varoja ei ole, voi esim. kuvan reunaan tulla valkoinen alue. On suositeltavaa, että leikkauksiin ja taittoon menevien väriaiheiden varat ovat vähintään 3 - 5 mm.
—miten säädätte ja asetatte tekstinkäsittelyohjelmassa kirjapainon tarvitsemat leikkausvarat, bleed ja painotekniset merkinnät
”Yllä on todettu, että sisältö on taittoa tärkeämpää. Kyllä, mutta.”
—olen täysin samaa mieltä. Kuten täällä on toistuvasti todettu liian suuri osa sukukirjoista on rumia ja niiden luettavuus on kerrassaan huono. Tämä tietenkin ”pilaa” sukukirjojen maineen ja niitä on entistä vaikeampi ennakkomyydä. Eli kelvottomasti tehdyt sukukirjat pilaavat myös muiden markkinat
Antti:
”Gummeruksen teksti ja varoitus Wordistä on sitä varten, että osa ihmisistä luulee, että omalla näytöllä olevat sivunvaihdot olisivat samoilla paikoilla jollakin toisella tulostimella ja paperikoolla tulostettaessa”
—taidat ihan aikuisten oikeasti uskoa tuohon
Paperin koolla ei ole vähäisintäkään merkitystä sivunvaihtojen paikoille. Sivunvaihdot ovat ihan samoilla paikoilla täysin riippumatta siitä painetaanko kirja esim 8, 16 tai 32 sivun kokoisille arkille. Paperin koko vaikuttaa pelkästään siihen millä asetuksilla arkkitaitto voidaan tehdään kirjapainossa. Jos paperin koko vaikuttaisi sivunvaihtoon niin rotaatio-ofsetissa sivunvaihto tulisi kai vain kilometrien välein. Painokone ei tiedä onko sivuilla tekstiä tai kuvia vai painatko vaikka ”tyhjiä sivuja” joissa on ainoastaan sivunumerot
En käsitä mitä järkeä on vääntää kirjan taittoa tekstinkäsittelyohjelmalla kun netistä voi ladata ilmaiseksi taitto-ohjelman. Silloin kirjan sivut näyttävät myös tietokoneen ruudulla ihan samalta kuin painettuna. Samalla syntyy kätevästi kirjan ”näköispainos” koevedosta, sähköistä kirjaa, nettijakelua, CD:nä -myyntiä yms varten.
Tuollaisen harrastelijakäyttöön tarkoitetun taitto-ohjelman käyttö on niin yksinkertaista, että ei liene mitään järkevää syytä taiton puuhasteluun tekstinkäsittelyohjelmalla.
esim
http://www.scribus.net/canvas/Scribus
Tuollaisen harrastelijakäyttöön tarkoitetun taitto-ohjelman käyttö on niin yksinkertaista, että ei liene mitään järkevää syytä taiton puuhasteluun tekstinkäsittelyohjelmalla.
esim
http://www.scribus.net/canvas/Scribus Satut viittaamaan ohjelmaan jota käytän, mutta työni on kesken. Olenko hakoteillä jos
1) käytän kuvissa 300dpi resoluutiota
2) käytän rgb:tä kuvissa
3) käytän kuvissa jpg:tä ilman laadun vähennystä
4) tulostan pdf:n ohjelman omalla "luo pdf"-komennolla
5) luotan Canonin värilaserilla tehtyyn koepainatukseen väritoistossa (siis jos se on kelvollinen, niin voisiko se mennä merkittävästi erilaiseksi digipainossa)
Onko koevedosmahdollisuutta (painos yksi kpl jokaisesta värisivusta) niissä digipainoissa jotka tunnet? Tämä olisi silloin kohdallaan, jos värilasertuloste ei riitä testaukseen. Karttojen käyttö väreineen olisi houkuttelevaa.
… tämä keskustelu on mennyt kerrassaan omituisille linjoille.
—niinpä. Minä olin aloittajan inspiroimana värkkäämässä tänne aloittajan inspiroimana netti”kurssia” sukukirjan tekijöille
Viite
Mikko:
Sanot Pertti, että olet alan ammattilaisena kouluttanut ja taittanut sukukirjoja. Herää kysymys, onko koskaan ollut sukututkijoille suunnattua sukukirjan taittamista ja graafista suunnittelua käsitteleviä kursseja?
Tarkoitus oli jatkaa painokelpoisen materiaallin keräämisestä, aikataulutuksesta, laadusta yms. Materiaaliin perustuvan taittotyylin valintaan, luettavuuteen vaikuttaviin tekijöihin, klassisiin graafisen alan kauneusarvoihin (kompositio, harmonia, värisommittelu …). Ajattelin myös tehdä muutaman valmiin taittomallin aloittelijoiden rohkaisemiseksi. Sitten kirjan markkinoimisesta ja ennakkomyynnistä (miksi kirja ei myy), painotekniikan valinnasta, painattamisesta, painotyön valvonnasta, vapaakappaleista jne
Mutta enpä entinyt alkua (tuolla aiemmin värkkäämääni prologia) pidemmälle kun minua aletiin osoittaa sormella väärien tietojen levittäjänä.
Miksiköhän ajauduimme ”kerrassaan omituisille linjoille”, ärsyttikö prologini kirjasuositukset word-uskovaiset vastahyökkäykseen?
Satut viittaamaan ohjelmaan jota käytän, mutta työni on kesken. Olenko hakoteillä jos
1) käytän kuvissa 300dpi resoluutiota
2) käytän rgb:tä kuvissa
3) käytän kuvissa jpg:tä ilman laadun vähennystä
4) tulostan pdf:n ohjelman omalla "luo pdf"-komennolla
5) luotan Canonin värilaserilla tehtyyn koepainatukseen väritoistossa (siis jos se on kelvollinen, niin voisiko se mennä merkittävästi erilaiseksi digipainossa)
Onko koevedosmahdollisuutta (painos yksi kpl jokaisesta värisivusta) niissä digipainoissa jotka tunnet? Tämä olisi silloin kohdallaan, jos värilasertuloste ei riitä testaukseen. Karttojen käyttö väreineen olisi houkuttelevaa.
Alkajaisiksi
1) 300 dpi resoluutio on sopiva sävykuville, mutta viivakuville tarvitaan 1200 dpi offsetissa ja 600 dpi digipainossa.
2) RGB:n käytössä pitää olla tarkkana sillä sen sävyala sisältää (saturaatioita) joita kirjapainossa ei voi toistaa, jos pitäydyt RGB:ssä niin kysy käyttämästäsi kirjapainosta sävyalojen rajoitukset. Mikään painokone ei toimi RGB-väreillä vaan niissä käytetään pääsääntäisesti EuroScale nelivärijärjestelmää. Muista säätää kuvien vaalea ja tuuma pää kohdalleen (n. 96%/4%). Kysy painosta tai hae netistä po painokoneen väriprofiili ja käytä sitä kuvansäädössä.
3) Laita kuvat taittoon mieluummin EPS- tai TIFF-tiedostoina. Jpegissä on mm sellainen ongelma (pakkausartefaktit), että kuva huononee aina kun se avataan ja tallennetaan.
4) Hae pdf asetukset (pdf presets) taitto-ohjelmaan kirjapainon nettisivulta ennenkuin teet painoon lähetettävän tiedoston
5) värilaser ei täysin vastaa kirjapainolaatua (voi olla merkittävästikin erilainen), mutta hyvin kalibroituna pääset kohtuullisen lähelle.
Mainitun taitto-ohjelman käytöstä minulla ei ole henk. koht. kokemuksia, mutta tunnen sen käyttäjiä. Tutustun ohjelman ominaisuuksiin ja käyttöliittymään ja palaan asiaan tarvittaessa.
”Onko koevedos …”
—teen aina digipainossa koevedoksen alkajaisiksi samalla reissulla kun käyn valvomassa painotyön. Paina(ta)n nykyisin vai pieniä töitä diginä ja tuolla http://www.ts-grafi.fi/. Siellä olen painattanut myös kaikki tämän forumin jäsenille suunnittelemani ytöt. Kirjoja en painata digipainossa vaan offsetissa. Viimeisin työni on painettu tuolla http://www.valtapaino.fi
Peruste painotalon valintaan oli aivan erinomainen hinta-laatusuhde, tunnen talon perinpohjin ja olen siellä puuhastellu paljon muutakin, äskeinen painos oli 5000 kpl.
Tunnetuin ja arvostetuin tieteellisten julkaisujen painaja lienee http://www.vammaspaino.com/yhteystiedot.htm
Em:n ”seli-seli”:
Keskimmäisen kanssa olen pisimpään tehnyt ammatillista yhteistyötä. Ensin ja viimeksimainitun omistajat ja toimitusjohtajat ovat minun ammattiin kouluttamiani ja ensinmainitun uusimmat tuotantovälineet ja ohjelmat kävin vastikään pyydettynä hankkimassa ja olen huolehtinut mm. digipainokoneen ylläpidosta esim. painotelojen vaihdosta tarvittaessa. Jos sinäkin epäilet tietojeni luotettavuutta niin kaikki edellämainitut toiminevat referenssinä (siihen lupaa kysymättä).
ps.
Vastedes vastaan mieluusti vain henkilökohtaisesti, en jaksa enää jatkaa mutapainia tällä palstalla.
M.Sjostrom
31.01.11, 19:04
minun ymmärtääkseni tänään oli deadline tämänkertaisen sukukirjakilpailun osallistumiselle. Vuotuinen sukukirjakokoelma on siis taas kasassa, ja tuomaristo aloittaa innostavan työrupeamansa....
Onkohan kilpailun osallistujateoksissa mitään sellaisiua jotka olisivat lajinsa huippuesimerkkejä ulkoasun ja taiton suhteen?
Ja, kuinkakohan paljon merkitystä ulkoasun ja taiton hienoudella on siinä kisassa? Onkohan se vain niitä asioita joiden pitää olla kelvollisessa kunnossa, vai voikohan ulkoasulla kohota sisällöllisesti parempien ylitse - taikka voikohan ulkoasulla opus joka muutoin on keskinkertainen, tulla voittajaksi?
.
2) RGB:n käytössä pitää olla tarkkana sillä sen sävyala sisältää (saturaatioita) joita kirjapainossa ei voi toistaa, jos pitäydyt RGB:ssä niin kysy käyttämästäsi kirjapainosta sävyalojen rajoitukset. Mikään painokone ei toimi RGB-väreillä vaan niissä käytetään pääsääntäisesti EuroScale nelivärijärjestelmää. Muista säätää kuvien vaalea ja tuuma pää kohdalleen (n. 96%/4%). Kysy painosta tai hae netistä po painokoneen väriprofiili ja käytä sitä kuvansäädössä.
4) Hae pdf asetukset (pdf presets) taitto-ohjelmaan kirjapainon nettisivulta ennenkuin teet painoon lähetettävän tiedoston
ps.
Tuossa edelläolevassa luullakseni piilee myös se miksi eräiden on mahdoton ymmärtää mikä ero on painokelpoisella pdf-tiedostolla ja painovalmiilla aineistolla. Vrt. syömäkelpoinen ruoka-aine vs valmis ateria.
”5) luotan Canonin värilaserilla tehtyyn koepainatukseen väritoistossa (siis jos se on kelvollinen, niin voisiko se mennä merkittävästi erilaiseksi digipainossa)”
—tuosta koevedostuksesta vielä
Jos haluat, että värikuvan koevedos vastaisi mahdollisimman hyvin painokuvan värejä niin konvertoi kuva ennen tulostusta CMYK-väritilaan kirjapainon ICCprofiilin mukaan.
Käytä tulostukseen kirjan paperia vastaavaa paperilaatua, värit toistuvat huomattavan erilaisina erilaatusille papereille.
Itse teen hyvälle päällystetylle paperille painettavaien kuvien koevedostuksen Lexmarkin värilaserilla Xeroksin silkkipintaiselle Colotech-paperille.
Siis
Monitori pystyy näyttämään kolmella värillä (RGB) enemmän kuin painovärit neljällä (CMYK). Painojäljen simuloiminen tietokoneella tarkoittaa käytännössä kuvan värien vähentämistä. Väriprofiileilla teet tämän vähentämisen oikein ja kaikkien neljän painovärin yhteenlaskettu kokonaisvärimäärä ei ylitä painoteknisiä raja-arvoja.
Painetut kuvat pysyvät sävykkäinä eivätkä tahraa valmiin aukeaman vastakkaista puolta.
Esim. Otavan kirjapainon väriprofiilien asettaminen tietokoneelle
Ladattavassa tiedostossa on kolme profiilia (coated=päällystetylle, uncoated=päällystämättömälle ja coatedyellowfish=ns. luonnovalkoiselle paperille)
1. Lataa tiedosto OKP_ICC_variprofiilit.zip osoitteesta www.otavankirjapaino.fi > Aineisto-ohjeet > Ladattavat asetukset > ICC-väriprofiilit
2. Pura paketti haluamaasi kansioon
3. Kopioi tiedostot (ISOcoated_v2_eci.icc, ISOuncoated.icc, ISOcoatedyellowfish.icc)
• Mac OS X Käyttöjärjestelmän kovalevy /Kirjasto (Library)/ColorSync Profiles
• Mac OS 9 Järjestelmäkansio (SystemFolder) /ColorSync Profiles
• Windows Käyttöjärjestelmän levyasema (yleensä C:) \WINDOWS\system32\spool\driver
ps. tkukkosen pyynnöstä
—jos painotalo ilmoittaa sinulle painavansa RGB-kuvia niin sinulle ”syötetään pajunköyttä”. Sellaista painokonetta joka painaa valopisteitä paperille ei ole vielä keksitty! Arvaan, että moiseen voi olla syynä vain po. painotalon asiakaspula (lama?)
RGB-väritilan valoja ei (ainakaan vielä) voida millään tunnetulla keinolla tulostaa paperille. Siihen päästäksemme joudumme odottamaan ihan uudenlaista (sähköistä)paperia.
Jos välttämättä haluat RGB-värit sukukirjaasi niin sinun pitää julkaista se ns. e-kirjana, silloin RGB-värit näkyvät kirjaa lukiessa sRGB-väritilassa.
RGB-väriavaruus sisältää paljon värisävyjä ja kylläisyysarvoja joita mikään painokone ei pysty toistamaan paperille.
Suomessa useimmissa painokoneissa käytetään Euroscale CMYK-värisarjaa = Cyan, Magenta, Yellow, Key (musta).
Erittäin vaativisssa töissä saatetaan käyttää CMYKOG-värisarjaa (Hexacrome) ja ns. linjarasterin asemesta hajautettua (=stokastinen) rasteria.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.