PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Miltopaea | Maria Miltopaean vanhemmat


Keijo Koskinen
28.10.07, 17:30
Esiäitini Maria Miltopaean vanhemmiksi on eri sukutauluissa mainittu Turun porvari Sigfrid Larsson ja Margareta Ruskeapää. Marian syntymävuodeksi mainitaan 1674. Sigfrid Larsson kuoli kuitenkin alkuvuodesta 1669, joten Marian olisi pitänyt syntyä viimeistään tuona vuonna. Sigfridin ja Margaretan pojista Johan, sittemmin Turun raatimies, mainitaan ylioppilaana v.1664 ja lienee syntynyt v.1645 paikkeilla; Gabriel oli kauppias ja "yksi kaupungin vanhimmista ainakin vuodesta 1689" ; Erik, sittemmin Turun kaupungin vouti, mainitaan ylioppilaana 1677 ja lienee syntynyt 1650-luvun loppupuolella.

Maria Miltopaean syntymävuosi on merkitty ainakin Kiikalan rippikirjoihin, joissa se, tulkinnasta riippuen, on joko 1674 tai 1677. 4 ja 7 voivat huolimattomasti kirjoitettuina helposti sekaantua keskenään. Väittäisin, että Maria Miltopaean vanhemmat olivat Johan Miltopaeus ja tämän ensimmäinen vaimo Elisabet Gerdt. Heidät oli vihitty 1675.
Turun henkikirjoissa mainitaan 1691 Johan Miltopaeus, hustru Margareta, jungfru Maria; 1692 Johan Miltopaei enkia Margareta, Maria; 1695 Gabriel Miltopaeus, hustru Beata, jungfru Maria Miltopaea. Margareta Ruskeapää kuoli 1692, joten jos Maria olisi ollut hänen tyttärensä, olisi luullut hänen asuneen tuohon vuoteen asti äitinsä luona. 1690-luvun alussa Maria on kuitenkin asunut Johan Miltopaeuksen taloudessa ja 1695 Gabriel Miltopaeuksen, todennäköisesti setänsä, luona.

Maria Miltopaea vihittiin v.1696 Turussa Arvid Sakriksenpoika Lietzenin kanssa. Arvid Lietzen sai seuraavana vuonna haltuunsa Piikkiön Finbystä maatilan, jonka edellinen omistaja oli 1691 kuollut raatimies Johan Miltopaeus, sukutaulujen mukaan Arvidin vaimon veli. Johan taas oli saanut tilan vaimonsa, v. 1679 kuolleen Elisabet Gerdtin perintönä tämän veljeltä Kristian Gerdtiltä. Tätä ennen tilan omisti Gerdtin sisarusten äiti Maria Olavintytär, joka kuoli 1690. Hänelle tilan oli pantannut Hans Plagman v.1667. Johan Miltopaeuksella oli ensimmäisestä avioliitostaan kolme lasta: Johan, Elisabet ja vielä yksi lapsi, joka eli vielä 1680, mahdollisesti Maria. Toisesta liitostaan Margareta Berendsdotter Munsterin kanssa hänellä oli kaksi aikuiseksi elänyttä lasta: Margareta ja Mårten. Olisi jotenkin luonnollisempaa, että Finbyn tilan olisi perinyt Johanilta hänen tyttärensä kuin sisarensa. Johan Miltopaeus lienee ollut melko varakas mies, mutta olisiko omaisuutta ja maatiloja riittänyt jaettaviksi paitsi lapsille vielä sisaruksillekin? Niinpä väitänkin, että Maria Miltopaea ei ollut Johanin sisar vaan tytär, joka oli syntynyt 1677, ja Sigfrid Larsson ja Margareta Ruskeapää olivat hänen isänsä vanhemmat. Toki voin olla väärässäkin.

Keijo Koskinen

Tiina Lietzén
28.10.07, 17:59
Hei

Kuulostaa kovin järkevältä. Itsellänikin Maria Miltopean syntymävuotena on tuo 1674 ja oletetun isän kuolinvuotena 1669. Enpä ole itse nähtävästi juurikaan ajatellut naputtaessani tietoja jostain opuksesta sukututkimusohjelmaani! Alanpa tarkastaa muita papereitani, josko jostain vaikka tulisi vahvistusta oletuksellesi. :confused:

Terveisin
Tiina Lietzén
Rauma

Tiina Lietzén
30.10.07, 00:30
Hei

Näyttäisi siltä, että Jarmo Haapamäen nettisivuilla (http://web.telia.com/~u15704257/) Maria Miltopean vanhemmat esiintyvät samoin kuin sinun epäilyksessäsi. Taidanpa alkaa tehdä korjauksia sukututkimusohjelmani tietoihin. :)

Tiina