Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Pajarinen tai Pajari - Mistä etsiä?
Hei
Laitoin tämän aloituksen nyt Kainuun osastoon, koska en tiedä mistä muualta etsisin.
Esi-isämme on kertonut että Lesosten suvun kolme veljestä on tullut Suomeen piekloina Venehjärveltä. Tarinan mukaan veljeksistä yksi jäi Suomussalmelle, (esi-isäni Matvej Lesonen Lesovaaralle) ja yksi muutti jonnekin muualle ja yksi Kajaaniin, missä muutti nimensä Pajariseksi.
Löytyykö Kajaanista tai seudulta Pajarisia ja onko heidän taustojaan tutkittu, että voisivatko olla tulleet Vienasta?
Kuulutan siis kaikkia Pajarisia - kautta maan - keskustelmaan tänne kanssani suvusta.
Pajarinen on siitä hauska sukunimi valinta, että Pajarit eli bojaarit (ven. боярин 'ylimys') olivat Venäjän ylimmän ruhtinaallisen palvelusluokan jäseniä ennen Pietari Suuren aikaa, joka lakkautti pajarien neuvoston 1711. Pajarit toimivat sotureina ja hallitsijan neuvonantajina.
Ja ylläolevan tiedon mukaan nuo veljekset olivat sotaväkeä pakenevia :)
Sen verran että tuloaika olisi n. 1780-90 välillä. Lisäksi veljekset ovat olleet ortodokseja ja Matvej on kastettu luterilaiseen uskontoon 21.03.1793 Suomussalmella. Hän toimi siellä myös sotilaana nimellä Raak.
Kontiolahdella on tainnut olla Pajarisia ja heistä vissiin tehty tutkimus. Sattuuko kellään olemaan tätä. En lainkaan ihmettelisi että voisivat olla sukuamme.
Jouni Kaleva
24.01.11, 17:36
Sari
Pistäpä Hiskiin Kastetut koko maasta ja hakuehdoksi vain isän sukunimi Pajari. Saat melko edustavan otoksen "Pajari-seurakunnista".
Hei Jouni
No tulihan niitä ja yksi aika hyvä ehdokas voisi olla tämä:
Tohmajärvi - kastetut
Isän sukunimi: PAJARI => Pajarin, Pajari Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi
23.12.1794 1.2.1795 Sairiois Vassil Pajarin Marg. Waris 1775 Jacob
alkup - ALKUP: oä. namngafs Vassil Pajarin
alkup - TALLKOMM:
29.7.1798 12.8.1798 Sairiois Wasko Pajarin Marg. Waris 1775 Maria
alkup - ALKUP: oä. u. äkt.l.
alkup - TALLKOMM:
2.7.1801 26.7.1801 Sairiois Wasko Pajarin Marg: Waris (775{FÖDD}) Pehr
21.1.1804 16.2.1804 Sairiois Wasko Pajarin Marg. Waris (775{FÖDD}) Johan
4 tapahtumaa löytyi.
Kontiolahden Heikki Yrjönpoika Pajarisen suvusta (http://web.genealogia.fi:2345/?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=2379&DATABASE=1&MAX=100&FILETYPE=HTML&PL=0&PROFILESET=FIN&SORT=3)
tiedot kerännyt: Reino Laaksonen; kirja löytyy SSS:n kirjastosta.
Tuula K
Matti Sandqvist
24.01.11, 22:13
Pajari-nimi esiintyy ainakin myöhempinä aikoina Tornion ympäristössä, olikohan entisellä Alatorniolla.
Matti Sandqvist
Matti Sandqvist
24.01.11, 22:18
Olikin ainakin Tervolassa, Simossa ja Kemi mlk.
Matti Sandqvist
Hei Tuula ja Matti
Suuret kiitokset näistä vinkeistä. Pitää tilata kirja jostain kaukolainaan kirjastoon. En viitsi vielä ostaa tuota.
Vaikka tuossa meidän perinnetarinassa kerrotaan että Kajaaniin muuttanut muutti nimensä Pajariseksi, niin monestihan nämä muistitiedon varaiset tiedot hauskasti muuttuu aikojen saatossa. Kajaanista en ole Pajarisia löytänyt.
Kävin eilen läpi tuon Wasko (Vasilius) Pajarin eli Pajarisen tarinan. Taisi hiipua se haara isorokon tuhoihin. En ole varma jäikö yksi tytär henkiin. Kaikki pojat kuolivat. Surullista välillä nämä tarinat. Kirjoitin rippikirjoista sen ihan auki.
Tuo Wasko saattaisi olla Kuhmossa syntyneen ja asuneen Wasilius Wasiliuksenpoika Lesosen lapsi. Onhan voitu sukupolvien jälkeenkin sukunimi muuttaa Lesosesta Pajariseksi.
Tässä on yksi Pajari
http://www.familysearch.org/eng/search/frameset_search.asp?PAGE=/eng/search/ancestorsearchresults.asp
Tapani Kovalaine
25.01.11, 09:55
Jos Hiskistä kysyy kastettuja nimellä Bajari, niin saa Tohmajärveltä ja muualta kaikkiaan 53 osumaa.
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2rxko4?fi+0554+kastetut+13952)9.5.1806 29.6.1806 Kutsu Vasko Bajarin Margar: Waris Anna
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2rxko4?fi+0554+kastetut+14451)4.9.1809 14.9.1809 Kutsunv: Vasko Bajarin Marg: Waris Anna
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2rxko4?fi+0554+kastetut+15012)11.3.1813 13.3.1813 Sairiois Vasko Bajarin Marg: Waris Mickel
Pohjois-Karjalan henkikirjoissa vuonna 1890 oli Pajarisia yhteensä 158.
Enin osa asui Polvijärvellä, josta löytyi 100 Pajarista.
Ilomantsissa 23, Liperissä 18, Kontiolahdella 10, Joensuussa 4 ja Outokummussa 3.
Tuolloin oli Outokummun nimenä Kuusjärvi.
Maakunnan ainoat Bajaroff'it asuivat Tohmajärvellä ja heitä oli kuusi.
Kiitos Arla ja Tapani. Huomasin tuon että kun kirjoittaa Bajarin niin tulee lisää tuloksia. Nyt lisätutkimusten johdosta näyttää, että tuolla Waskolla olisi ehkä jäänyt eloon tytär Maria jolla avioton poika Jaakko. Perhe äitiä lukuunottamatta (sekä Mariaa & Jaakkoa)kuoli vissiin isorokkoon. Kun olen selaillut noita Tohmajärven kirjoja niin paljon on lapsia ja perheitä kuollut 1790 luvulla tuohon tautiin.
Pajaroff nimimuoto on varmaan myös yksi vaihtoehto etsimilleni.
Liperissä näyttäisi olevan 1840 luvulla Ivan Ivaninpoika Pajarinen.
Jokainen vinkki on hyödyllinen, joita aion tutkia mihin johtavat.
Tässä mielenkiintoinen sivu
http://sites.google.com/site/eeronsuku/aikajana
Linkki Pajarien sukuseuran sivuilta http://pajarisukuseura.net/
Foorumilta löytyy tämä
Hei eevahi.
Vieläkö olet foorumilla ?
Merilapin Sukututkijat ry, kirjoittaa sivullaan mm. Karilasta nr. 9.
"9.2.08 Meri-Lapin Sukututkijoiden jäsen Jukka Vanhatalo on tehnyt mittavan työn Kemijokivarren
suvuista ja siitä hänelle suuri kiitos. Hänehn tutkimuksiaan on vapaasti luettavissa Keminmaan kirjaston kotiseutuosastolla.
Tutkimuksissa on n. 95000 nimeä. Tutkittujen sukujen määrä on melkoinen:
1. Martin sukua 1 ja 2,
2. Mäkimartin sukua,
3. Marskin sukua 1 ja 2,
4. Hans Marskin sukua,
5. Raappanan sukua,
6. Nikuraution sukua,
7. Ämmän sukua,
8. Sunnarin sukua,
9. Karilan sukua,
10. Inkilän sukua,
11. Nikupeterin sukua,
12. Knuutin sukua,
13. Remahlin sukua,
14. Stjerncreutzin sukua,
15. Palosaaren sukua,
16. Paakkolanvaaran sukua,
17. Maunun sukua,
18. Maahilan sukua,
19. Piipon sukua,
20. Riimalan sukua,
21. Pajarin sukua,
22. Bergmanin sukua,
23. Keskimaulan sukua,
24. Raatikan sukua,
25 . Öhmanin sukua,
26. Tiekson sukua,
27. Mathleinin sukua,
28. Könösen sukua,
29. Pukeman sukua,
30. Äijälän sukua,
31. Körkön sukua,
32. Postin sukua,
33. Mölön sukua,
34. Maihkilan sukua,
35. Kujalan sukua,
36. Mäkikokkilan sukua,
37. Mäkiniemen sukua,
38. Tuokilan sukua,
39. Juusolan sukua,
40. Tarkiaisen sukua,
41. Granrothin sukua,
42. Sormusen sukua ja
43. Annalan sukua. "
Onko sinulla ollut mahdollisuutta tutustua aineistoon Karilasta ?
Oisko kyseessä vanhempi vai uudempi suku ?
Kaikkea sitä surffaillessa löytää
http://www.vsy.fi/opinto/maahanmuuttajat/index.php?k=1968
Näyttelijä Matt Damonin isoisän sukunimi oli Pajari
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Amerikansuomalaiset
Täältä löytyy yllättäin kuvia myös Sotkamon Niskasista http://www.elisanet.fi/arvo.pajari/
Hei
Kiitokset listasta Arla. Tsekkasin hiukan noita Pajari sukuisia. Heidän etunimensä viittaavat enemmän luterilaiseen uskontoon. Ehkä jätän heidän tutkimisen hiukan tuonnemmaksi. Käyn nyt ensin läpi näitä ortodoksinimiin viittavia läpi eli näyttävät olevan Pajarinen ( tai sen eri muodot) sukunimellä enemmän etunimet ortodoksisuuteen viittaavia. Pajarit ovat kyllä hyvä vinkki.
Kävin eilen läpi tuon Wasko (Vasilius) Pajarin eli Pajarisen tarinan. Taisi hiipua se haara isorokon tuhoihin. En ole varma jäikö yksi tytär henkiin. Kaikki pojat kuolivat. Surullista välillä nämä tarinat. Kirjoitin rippikirjoista sen ihan auki.
Kirjoitan tämän tännekin kun jos joku myöhemmin tietoa tarvitsee. Maria muutti poikansa Juhon kanssa Impilahdelle Hunttilan kylään.
Jos Hiskistä kysyy kastettuja nimellä Bajari, niin saa Tohmajärveltä ja muualta kaikkiaan 53 osumaa.
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2rxko4?fi+0554+kastetut+13952)9.5.1806 29.6.1806 Kutsu Vasko Bajarin Margar: Waris Anna
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2rxko4?fi+0554+kastetut+14451)4.9.1809 14.9.1809 Kutsunv: Vasko Bajarin Marg: Waris Anna
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2rxko4?fi+0554+kastetut+15012)11.3.1813 13.3.1813 Sairiois Vasko Bajarin Marg: Waris Mickel
Pohjois-Karjalan henkikirjoissa vuonna 1890 oli Pajarisia yhteensä 158.
Enin osa asui Polvijärvellä, josta löytyi 100 Pajarista.
Ilomantsissa 23, Liperissä 18, Kontiolahdella 10, Joensuussa 4 ja Outokummussa 3.
Tuolloin oli Outokummun nimenä Kuusjärvi.
Maakunnan ainoat Bajaroff'it asuivat Tohmajärvellä ja heitä oli kuusi.
Liperistä on vaikea löytää noita Pajarisia rippikirjoista. Ne kun ovat tuolla arkistolaitoksen sivuilla ilman sisällysluetteloita. Kävin katsomassa tuota erästä Ivan Pajarista ja Taipaleesta en löydä heitä vaikka sulhasen kotikyläksi on mainittu Taipale Gr.f (tuo lyhenne todennäk. tarkoittaa kreikkalaistauskontoa tmv.)Lisäksi kun he ovat venäjänuskoisia niin ei ole noihin rk:n merkitty kuin osa vain.
Tapani Kovalaine
25.01.11, 19:53
Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjat löytyvät Narcista.
Käyttörajoituksia ei ole vuoteen 1879 saakka ja siitä lähtien on.
Sotkuman kylä on suurimmalta osaltaan Polvijärveä ja sieltä niitä Bajarisia helpoiten löytää. Ja jos haluaa helpoimmasta päästä aloittaa, niin tietenkin uusimmasta, sillä silloin on fifty-fifty suomea ja venäjää.
Sotkuman kylän isäntäluettelo Suur-Liperin historia -kirjassa kertoo, että 1850-luvulla (johon tiedot päättyvät) oli Sotkumassa Pajarinen isäntänä taloissa nro 3, 4, 55, 63, 78, 104, 120 ja 139. Tässä tulee näyte talojen 55 ja 56 kohdalta, selvää tekstiä vai mitä? :)
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5099926
Voi Tapani mahtavaa! Tosi hyvin luettavissa.
Tästäpä on hyvä jatkaa..
Tämä on joskus hyvä apuväline venäläisissä teksteissä
http://www02.oph.fi/etalukio/venaja/venaja1/aakkoset.html
vanha kirkkoslaavi on sitten asia erikseen :)
Mielenkiintoista. Itse olen Pajarinen, Liperistä. Haluaisin aloittaa tutkimaan sukua koska olen haarani viimeinen :)
En vaan ole koskaan tehnyt mitään sukututkimukseen liittyvää, saati että osaisin etsiä tietoa mistään. Osaisiko joku siis neuvoa noviisia mistä lähteä liikkeelle? Tiedossani ei oikeastaan ole kuin isäni, hänen veljensä sekä heidän vanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. En tiedä edes oliko ukillani sisaruksia. Kaikki neuvot ovat siis tervetulleita miten lähteä liikkeelle tai mihin mennä tutustumaan aiheeseen.
Tapani Kovalaine
02.07.11, 12:47

Parhaiten pääsee alkuun, kun hankkii käyttöön perheen piirongin laatikosta kenties jo löytyvät sukuselvitykset. Jos ei löydy, niin kirkkoherranvirastosta saa sellaisen selvityksen, joka ulottuu vuotta 1880 vanhemmalle ajalle. Ja sen jälkeen netissä voi päästä 150 vuotta ajassa eli vaikkapa 1730-luvulle. Mutta jos suku on ollut kreikkalaiskatolisen Taipaleen seurakunnan alla, niin silloin ei kenties kirkonkirjojen avulla pääse ihan noin pitkälle.
Pajarisen suvusta on olemassa valmiita tutkimuksia ja niihin kannattaa tutustua ja kysellä sellaisia vaikkapa Joensuun maakunta-arkistosta, jos ei välttämättä halua itse tutkia omaa sukuaan omin silmin. http://pajarisukuseura.net/
Pajarinen ja Pajari ovat toki eri sukuja - toinen enempi karjalainen - mutta yhteistäkin niillä on.
Mielenkiintoista. Itse olen Pajarinen, Liperistä. Haluaisin aloittaa tutkimaan sukua koska olen haarani viimeinen :)
En vaan ole koskaan tehnyt mitään sukututkimukseen liittyvää, saati että osaisin etsiä tietoa mistään. Osaisiko joku siis neuvoa noviisia mistä lähteä liikkeelle? Tiedossani ei oikeastaan ole kuin isäni, hänen veljensä sekä heidän vanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. En tiedä edes oliko ukillani sisaruksia. Kaikki neuvot ovat siis tervetulleita miten lähteä liikkeelle tai mihin mennä tutustumaan aiheeseen.
Hei Satu, mikäli saat tutkittua olisi kiinnostunut tutkimustesi tuloksesta.
Minä sain kerättyä jonkinverran näitä Pajarisia. Se sukuhaara kuitenkin sammuu.
riitta-liisa
23.09.11, 21:17
Hei Pajarit ja Bajariset !Kirjoitan juuri kirjaa isoäidistäni,jonka isoäidiksi ja kasvatajaksi on selvinnyt Maaria Bajarinen Viinijärveltä.Hän oli Iivana Bajarisen tytär s.1822,hänellä oli veljet Iivana ja Jyrki.He asuivat Viinirannan kylässä Sysmäjoen taossa.Maaria avioitui 1842 Matti Eljaksenpoika Koistisen kanssa.he saivat Maljosalmen kylässä pojan,Eljaksen vuonna 1843 ,joka oli minun Amaliamummoni isä.Amalian erittäin värikkäistä vaiheista olen yrittänyt väsätä kertomusta jälkipolville.Jos haluat lähempiä tietoja ,kysele yksityisesti terv.Riitta-Liisa

Hei riitta-liisa, mielenkiintoista! Olen myös löytänyt erään Pajarisen Kemin alueelta jonka sanotaan olevan ryss eli venäläinen. En ole vielä ehtinyt sitä asiaa tutkia enempää. Otan vastaan lisätietoja joita voi laittaa mieluiten sähköpostilla, mulla on aina tämä yksityisviestilaatikko niin täynnä. osoitteeni sari.heimonen (at) gmail.com
Pajari-sukuun liittyen; amerikkalainen megatähti Matt Damon on äitinsä puolelta Pajareita, jopa niin, että hänen isoisänsä sanotaan olleen Suomessa syntynyt, Matt ei tosin muista kuulleensa; missä siellä?
Löytyykö apua?
Hups! Asia näyttää olleenkin jo ketjussa aiemmin esillä, vastaus kysymykseen silti kiinnostaisi!
Ei se haittaa vaikka kahdesti onkin. Pajareita ja Pajarisia näyttää olevan useita eri sukuja eri puolilla Suomea. Pitäisi jostain saada tietoon että missä päin mahdollisesti olisi Damonin esi-isä syntynyt. Damon itse näyttää olevan s. 1970, äiti varmaankin noin 1930 -50 luv. ja isoisä siis 1900 luvun alussa.
Eräiden keskustelupalstojen mukaan Damonin isoisä olisi John Walter Paige. Onko Pajari käännetty Paigeksi?
Pajari Johan Hancock MI USA 15.06.1901
Pajari Johan Duluth MN USA 01.09.1900
Pajari John Gloucester MA USA 15.08.1908
Pajari John A. New York NY USA 29.06.1922
Pajari John A. Gloucester MA USA 24.05.1911
Siinäpä vaihtoehtoja Siirtolaisinstituutin matkustajaluetteloista. John A ei ilmeisesti ole edes vaihtoehto jos nimi on John Walter
Passiluetteloista:
Pajari Johan Aate passipvm:08.06.1912 synt:13.12.1908 Keminmsrk. Amerikka
Pajari-Ervasti John William passipvm: 1901 Synt: 1889 Simo Amerikka
Pajari Juho Aadolf passipv:15.05.1911, synt:14.04.1887 Alatornio Amerikka
Pajari Juho Adolf passipv: 05.08.1908 synt: 14.04.1887 Alatornio Amerikka (sama kuin siis edellinen)
Pajari Juho Erkki Juhonp. passipvm:1901 synt:1870 Kemin msrk. Amerikka
Niin ja kyllä keskustelupalstojen mukaan Pajari on muutettu nimeksi Paige.
Passiluetteloista:
Pajari Juho Aadolf passipv:15.05.1911, synt:14.04.1887 Alatornio Amerikka
Pajari Juho Adolf passipv: 05.08.1908 synt: 14.04.1887 Alatornio Amerikka (sama kuin siis edellinen)
Tämä Juho on kuollut Amerikassa Pajari nimellä 1969.
http://www.sysoon.com/deceased/john-pajari-38
Passiluetteloista:
Pajari-Ervasti John William passipvm: 1901 Synt: 1889 Simo Amerikka
Pajari Juho Erkki Juhonp. passipvm:1901 synt:1870 Kemin msrk. Amerikka
http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cgi?page=gr&GSlh=1&GRid=75243233& jompi kumpi heistä on kuollut 1967 Minnesotassa.
http://acorn-online.net/acornonline/obits/paige.htm
John W. Paige, 85, artist, state official
John Walter Paige of Wilton, a former New York state government executive, died Saturday, Jan. 26, 2002, in Norwalk. A former Ridgefielder, he was 85 and the husband of Margaret Johnson Paige.
Mr. Paige was born on Feb. 4, 1916 in Virginia, Minn., the son of John and Impi Neimenen Paige.
He taught at the college of education at the University of Saskatchewan in Canada for several years before going to work for the state of New York as director of professional licensing.
Living in Delmar, N.Y., he worked for that state for 28 years before his retirement in 1970, when he moved to southern California, where he lived for 25 years.
In 1995, he moved to Ridgefield and lived in Wilton for the past four years.
Mr. Paige was an artist who specialized in seascapes and had belonged to three art leagues in California. He was also a humorist and an avid golfer.
Besides his wife, Mr. Paige is survived by two daughters, Judy Brunstad of Ridgefield and Nancy Carlsson-Paige of Somerville, Mass.; four grandchildren and seven great-grandchildren.
A memorial service will be held at the convenience of the family.
John ja Impi Pajarin pojan John W Paigen kuolinilmoitus netissä.
Ja Damonin sukupuuta netissä. http://freepages.genealogy.rootsweb.ancestry.com/~battle/celeb/damon.htm Näyttää siltä että John W Paige ei itse ole siis syntynyt Suomessa, vaan hänen isänsä John Paige eli Juho Pajari.
John W Paige on syntynty Minnesotassa ja jompi kumpi heistä on kuollut siellä:
Pajari-Ervasti John William Synt: 1889 Simo
Pajari Juho Erkki Juhonp. synt:1870 Kemin msrk.
Iältään John William passaisi John Walterille isäksi. Mutta Michiganissa kuollut on synt 1901
Jäin muuten miettimään näissä viesteissäni ja tiedoissa tätä 125 vuotis sääntöä, rikonko nyt sitä, kun laitan tietoja tänne jotka löytyy kaiken maailman nähtävänä netissä?
Pekka Paavola
25.09.11, 08:10
Tässä Pajarista, joka esiintyy Kiimingissä. Onko kellän tietoa, että oliko Tapani Laurinpojalla, k.2.3.1765, jälkikasvua ja mistähän oli kys.hlö tullut ja missäs päin Kiimingiaä asui. Ken vois auttaa? Pekka :)http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t477698
keräsenjussi
29.03.14, 15:48
Pajariset vanhastaan ortodoksisia ja ehkä eniten heitä löytyy Taipaleen ortod. srk:n kirkonkirjoista. Vielä nykyäänkin Polvijärvi ja Liperi ovat suvun vahvoja alueita. Olen itsekin taustoiltani myös Pajarisia, isomummini Alexandra Pajarinen s.12.10.1872, vuonna 1784 10p. maalisk. syntyneen Hovatta (Feudor) Petrov Bajarine oli Alexandran ukin isä. Vanhimmat tarinat Pahasta Pajaristahan sijoittuvat tuonne Kiteen puoleen.
Kiitos Jussi tiedoista. Toivon että jossain vaiheessa Pajariset teettäisivät YDNA testejä eri haaroista niin voisi olla toivoa löytää myös meidän sukuun mahdollisesti kuuluva Pajari (nen) :)
tellervoranta
29.03.14, 22:16
Kiimingistä löytyy Pajari-nimisiä kuolleina/haudattuina:
1. 6.8.1764 p. Margetha Mattsdr Pajari 35v
2. 2.3.1765 nyb. Staff. Larss. Pajari 44v2kk
3.18.8.1780 g.nyb Olof Matts Pajari 50v10kk.
Viimeinen perheineen löytyy toisella nimellä Tervajärvi ja asuu siellä.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kiiminki/rippikirja_1777-1784_mko1-2/22.htm
Olen itsekin kiinnostunut näistä tietyistä syistä. Pitäisi aloittaa mahdollisesti uusi ketju.
Tässä Pajarista, joka esiintyy Kiimingissä. Onko kellän tietoa, että oliko Tapani Laurinpojalla, k.2.3.1765, jälkikasvua ja mistähän oli kys.hlö tullut ja missäs päin Kiimingiaä asui. Ken vois auttaa? Pekka :)http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t477698
Pekka Paavola
29.03.14, 23:06
Kiimingistä löytyy Pajari-nimisiä kuolleina/haudattuina:
1. 6.8.1764 p. Margetha Mattsdr Pajari 35v
2. 2.3.1765 nyb. Staff. Larss. Pajari 44v2kk
3.18.8.1780 g.nyb Olof Matts Pajari 50v10kk.
Viimeinen perheineen löytyy toisella nimellä Tervajärvi ja asuu siellä.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kiiminki/rippikirja_1777-1784_mko1-2/22.htm
Olen itsekin kiinnostunut näistä tietyistä syistä. Pitäisi aloittaa mahdollisesti uusi ketju.
Kiinnostaa mua myös kovasti,kun Tervajärvi/Kotajärvi alueelta sukuni miehet otti emäntiä, kun kulkeutuivat Omkamolle.
Markku Harju
30.03.14, 06:12
Helsingistäkin löytyy Pajarisia.Kaakeliuunintekijä Feodor Johanneksenpoika Pajarinen kuollut 18.4.1896.Ortodoksi.Vihitty 1870 Gustava Gustavintyttären kanssa(evl).Lapsia on. Tämä Pajarinen alunperin nimellä Bojarinoff.Vihkimäkirja löytyy Helsingin Ort.srk. mutta venäjänkielellä johon ei kompetenssia riittävästi.Kaikki tiedot myös kiinnostaa.
terv.markku
Vienan Rukajärven Tiiksinkylässä on ollut suku Bairi eli Bojarinka jo v. 1597 Denis Kuzminin keräämien tietojen mukaan. Lappalaisia.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.