Sukunimi 1500-luvulla

[AnttiYR]

Länsi-Suomalaisista sukunimistä on kirjoitettu, että ne tulivat käyttöön myöhään.
Tässä vähän täsmennystä nimiasiaan. Mielestäni ”sukunimet” olivat käytössä 1500-luvulla, mutta jäivät pois käytöstä osaksi 1600-luvulla ja 1700-luvulla ja muuttuivat useasti talonnimiksi.
1700- ja 1800-luvulla uudistilat ja torpat saivat alueen paikan nimen, josta sitten myöhemmin saattoi muodostua sukunimi. Samaten vanhat ”sukunimet” jotka olivat antaneet talonnimen saatettiin otettaa silloisille asukkaille sukunimeksi.
Tätä samaa mieltä on kai useimmat sukututkijatkin. En ole vain nähnyt tähän viittaavia kirjoituksia.

Perusteluksi alla luettelo Jaakko Sarvelan Ilmajoen Jouppilan- ja Kokkolankylän 1500-luvun taloista. Olen merkinnyt luetteloon ”sukunimen” jos sellainen esiintyy luettelossa 1500-luvulla.
Nimet olen kirjoittanut siinä muodossa, kuin ne ovat luettelossa. Tämä nimien muoto on sellainen kuin se on tänä päivänä.
Suluilla olen lisännyt omia kommentteja.

RANTO:
Jaakko Erkinpoika Havunen

RAHKOLA:
Juho Laurinpoika Rahko, Pentti Tuomaanpoika Rahko

PIIRTOLA:
Ei kenelläkään isännällä mainintaa ”sukunimestä”

JOUPPILA: myöhemmin Iso-Jouppila
Jaakko Ollinpoika Hirvi ( Hirvelä Kurikan puolella n. 2 km päässä, talonnimi etunimestä )

PENTTILÄ:
Ei kenelläkään isännällä mainintaa ”sukunimestä”

TALSO: Yhdistettiin 1500-luvulla Jouppilaan, 1600-luvun lopulla nimellä Vähä-Jouppila
Mikko Niilonpoika Talso

KARJALA:
Erkki Karjalainen

VÄSTILÄ:
Västi eli Sepastianus Matinpoika, Niilo Västinpoika ( Talo olisi saanut täten nimensä etunimestä, ei mainintaa ”sukunimestä”)

POSSOLA:
Ei kenelläkään isännällä mainintaa ”sukunimestä”

KOSKENKORVA:
Pentti Laurinpoika Kokko

KOKKOLA:
Heikki Tuomaanpoika Kokko

KOHTALA:
Erkki Tuomaanpoika Kokko
SEPPILÄ:
Antti Tuomaanpoika Kokko

SUOMULA:
Ei kenelläkään isännällä mainintaa ”sukunimestä”

TALOSELA:
Franssi Matinpoika Taloinen

PIETILÄ:
Ei kenelläkään isännällä mainintaa ”sukunimestä”

HAVUSELA:
Erkki Martinpoika Havuinen

ILKKALA:
Sipi Laurinpoika Tennejalka, Jaakko Pentinpoika Ilkka

HYÖVÄLTI:
Matti Erkinpoika Hyövälti

RASKULA:
Esko Matinpoika Taloinen

POKELO: Talo jaettiin tasan 1500-luvulla Penttilän ja Rahkolan kanssa
Pietari Laurinpoika Pokelo

MATTI SUOMALAISEN TALO: Yhdistettiin 1500-luvulla Ilkkalaan
Matti Erkinpoika Suomalainen, 1580-luvulla Savolainen


Kuten nähdään on tässä Ilmajoen Koskenkorvan alueella olleissa 1500-luvun taloissa ”sukunimi” merkitty ainakin jollekkin isännälle suurimmalle osalle taloista.

[Hannu Numminen]

Länsi-Suomalaisista sukunimistä on kirjoitettu, että ne tulivat käyttöön myöhään.
Tässä vähän täsmennystä nimiasiaan. Mielestäni ”sukunimet” olivat käytössä 1500-luvulla, mutta jäivät pois käytöstä osaksi 1600-luvulla ja 1700-luvulla ja muuttuivat useasti talonnimiksi.
1700- ja 1800-luvulla uudistilat ja torpat saivat alueen paikan nimen, josta sitten myöhemmin saattoi muodostua sukunimi. Samaten vanhat ”sukunimet” jotka olivat antaneet talonnimen saatettiin otettaa silloisille asukkaille sukunimeksi.
Tätä samaa mieltä on kai useimmat sukututkijatkin. En ole vain nähnyt tähän viittaavia kirjoituksia.

Käsittääkseni useimmat nykyään käytössä olevat länsisuomalaiset sukunimet ovat olleet suhteellisen lyhyen aikaa käytössä.

Olen nähnyt kirjoituksia tästä edellä mainitusta asiasta muutamassakin kirjassa, mutta tähän hätään löysin vain yhden, jota voin lainata. Kyseessä on Eino Jutikkalan Suomen talonpojan historia (käytössäni on toinen, uudistettu ja lisätty laitos vuodelta 1958).

Sivulta 58: "On todennäköistä, että suomalaisilla jo pakanuudenaikana oli yksilönimien ohella sukunimiä. Keskiaikana niitä esiintyy kaikkialla maassamme, ja usein ne olivat nen-loppuisia."

Sivulta 59: "Muinaiset sukunimet, jotka idässä vakiintuivat pysyviksi, alkoivat lännessä jäädä käytännöstä. Vielä 1500-luvun puolivälissä tapaamme niitä paikoin runsaastikin kruunun viranomaisten laatimissa asiakirjoissa (s. 136), sen jälkeen tuskin lainkaan, joskin papiston tekemät seurakuntalaisten luettelot osoittavat, ettei niitä ollut täysin unohdettu."

Jutikkala viittasi kirjansa sivulle 136, mutta tässä lainaan sivuja 135 ja 136: "Satakunnan maakirjoissa voudit ovat v:n 1550 vaiheilla antaneet useimmille talonpojille lisänimet, joista melkoinen osa elää nykyään samojen kylien talonniminä. Mutta vaikka nimi on vanha, ei sen tarvitse olla vanha talonnimenä. Uskottavampaa on, että nuo salaperäiset sanat ovat ikivanhoja suomalaisia sukunimiä, jotka täällä säilyivät elinvoimaisempina kuin missää muualla; (...)"

Tässä viimeisessä lainauksessa Jutikkala käsittelee talonnimiryhmää, jossa on eläinten nimiä ja nykyään tuntemattomia äänneyhdistelmiä.

Koska en ole filologi, en sen kummemmin halua kommentoida Jutikkalan asiantuntemusta. Silmiini ei kuitenkaan ole osunut kumoaviakaan tietoja.

Kommenttini alussa mainitsin useimpien nykyisten länsisuomalaisten sukunimien olevan suhteellisen nuoria. Esimerkiksi oma sukunimeni on ollut tässä muodossa käytössä vasta 125 vuotta.

Kokonaisuutena olen siis samaa mieltä AnttiYR:n kanssa.

[Kataja]

Sivulta 59: "Muinaiset sukunimet, jotka idässä vakiintuivat pysyviksi, alkoivat lännessä jäädä käytännöstä. Vielä 1500-luvun puolivälissä tapaamme niitä paikoin runsaastikin kruunun viranomaisten laatimissa asiakirjoissa (s. 136), sen jälkeen tuskin lainkaan, joskin papiston tekemät seurakuntalaisten luettelot osoittavat, ettei niitä ollut täysin unohdettu."

Jutikkala viittasi kirjansa sivulle 136, mutta tässä lainaan sivuja 135 ja 136: "Satakunnan maakirjoissa voudit ovat v:n 1550 vaiheilla antaneet useimmille talonpojille lisänimet, joista melkoinen osa elää nykyään samojen kylien talonniminä. Mutta vaikka nimi on vanha, ei sen tarvitse olla vanha talonnimenä. Uskottavampaa on, että nuo salaperäiset sanat ovat ikivanhoja suomalaisia sukunimiä, jotka täällä säilyivät elinvoimaisempina kuin missää muualla; (...)"

Tässä viimeisessä lainauksessa Jutikkala käsittelee talonnimiryhmää, jossa on eläinten nimiä ja nykyään tuntemattomia äänneyhdistelmiä.

Koska en ole filologi, en sen kummemmin halua kommentoida Jutikkalan asiantuntemusta. Silmiini ei kuitenkaan ole osunut kumoaviakaan tietoja.



Pitääpä seuraavalla käynnillä etsiä Jutikkalan kirja, itsellänikin on joitain "salaperäisiä" nimiä.
Tähän kuumaan soppaan en uskalla lusikkaani tuikata. Sallitaanko kumminkin ns. tyhmä kysymys:
Näkyikö sukunimiasiassa Ruotsin tai jopa jonkin muun maan vaikutusta?
Marjatta

[Olarra]

En tiedä sopiiko viestini Pohjanmaa lokeroon, mutta Pirkanmaan nimikäytäntö ei ole ainakaan itäinen. Laitan tähän esimerkin omasta sukunimestäni ja tarkastelen hieman sen alueen muutamia talonnimiä, josta sukunimi on peräisin ja joissa esipolviani on asunut. Kaikki tässä mainitut talot ovat vanhoja kantataloja ja rustholleja.


Jutikkalan mukaan (vai oliko se Suvannon?) tavallisinta on, että vanhimpien Ylä-Satakunnan (Pirkanmaa) talon nimien taustalla on jonkun sen varhaisen isännän etunimi tyyliin Lauri-Laurila, Juuse-Juusela jne. Näin varmasti on, mutta olen itsekin pohtinut noita sukunimiä.


Sahalahden Moltsian kylässä oli muutama vanha kantatila 1500-luvulla, mahdollisesti aiemminkin. Yksi näistä tunnetaan myöhemmin nimellä Arramies. Asutuksen yleisluettelon mukaan tilan isäntä oli 1680-luvulla ratsumies Johan Jöransson: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=540064

Hiskin syntyneissä samalta ajalta mainitaan ratsumies Johanin lapsen syntymäpaikaksi Moltsia, Arramiehes.
Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi
file:///C:/DOCUME%7E1/user/LOCALS%7E1/Temp/msohtmlclip1/01/clip_image001.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2qa5ns?fi+0468+kastetut+23)8.1.1684 Måltzia Arramehens Rytt Johans Hendrich
Myös SAY:ssä vakiintuu tilan nimi lyhentyneenä Arraksi. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=529621



Mielestäni tässä on selvästi kyseessä sukunimestä vakiintunut talonnimi, jonka ensimmäinen kantaja voi olla joku muukin kuin tuo mainittu ratsumies Johan. Mies-loppuinen nimi on selvästi germaanistyyppistä lainaa. Messukylästä tunnetaan myös nimi Kalamies.


Aiemmassa viestissä mainittiin eläinnimiset sukunimet, joita Sahalahden alueella edustaa selkeästi talonnimenä Oinas. Kangasalta löytyy etunimen mukaan nimensä saanut Suomatkan Laurila ja Heikkilä. Kun katsomme asutuksen yleisluettelosta löytyviä vanhimpia tietoja 1540-luvulta, löydämme Heikkilän isäntänä Heikki ja Sipi Pyyn (myös muodossa Iso-pyy) ja Laurilan isäntänä Heikki Laurinpojan sekä Matti ja Heikki Pyyn (myös Vähä-pyy). http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=433705 . Heikki ja Lauri ovat jättäneet etunimensä taloille, mutta onko Pyy sukunimi vai lisänimi? Pyy ei jäänyt talon nimeksi Suomatkassa (sen puolittuessa Iso-pyyksi ja Vähä-pyyksi?).


Kangasalan Paalilasta löydämme Lintula-nimisen tilan: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=433672 , jossa samaan aikaan 1540-luvulla isännöi Lasse Lintu ja hänen jälkeensä Pentti Lassenpoika Lintu. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=435154 . Lintuko ei olisi vanha sukunimi? Sama suku jatkoi talossa vuosisatoja ja heidät tunnettiin Linnusta talon nimeksi vääntyneenä Lintuloina, onko Lintulaa pidettävä heidän lisänimenään? Enteellisesti Pyy katosi, Lintu jatkui muuntuneena. Onko väärin puhua Lintu- tai Lintula-suvusta?


Talonnimihän ei siis enää ole sukunimi? Usein ei olekaan. 1800-luvulla isoisäni täti avoitui 1860-luvulta Pälkäneeltä Pusulaan. Kotitila koostui hänellä kahdesta rusthollista (Mählä ja Kaurila), joita yhdessä kutsuttiin Kuulialaksi. Kun hänen isästään kirjoitettiin lehdissä, puhuttiin hänestä Benjamin Kuulialana.



Kuulialana kulki myös tytär Sofia Pusulan kirkonkirjoissa loppuelämänsä ajan ollessaan pusulalaisen rusthollarin, Lindenin vaimona.


Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi
file:///C:/DOCUME%7E1/user/LOCALS%7E1/Temp/msohtmlclip1/01/clip_image001.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2qa4wa?fi+0421+kastetut+9414)17.8.1867 19.8.1867 Hattula Passiari Rusth.Sonen Karl Fredrik Lindén dess h:u Sofia Benjamsd:tr Kuuliala 20 Aurora Sofia


Näillä esimerkeillä en halua romuttaa käsitystä talonnimestä lisänimenä, vaan osoittaa sen, että sääntöön on poikkeuksia, eikä asia ole yksinkertainen. Vanhimpien talonnimien joukosta näyttäisi löytyvän vanhoja sukunimiä, tuskin ovat ainakaan kaikki lisänimiä. Painetun sukututkimuksen alussa on järkevää avata sitä käytäntöä, johon tutkimusta kirjoitettaessa on päädytty nimistön osalta.

t. Olavi A.

[Matti Lehtiö]

Sukunimi kuuluu siihen käsitejoukkoon, jossa merkitys on saa erilaisia sisältöjä henkilöstä riippuen.
Sellaisena kun sen tänään ymmärrämme, voidaan todeta,että se olisi ollut vieras käsite 1500-luvun asujille. Turvallisempaa onkin puhua kuitenkin lisänimestä, jolla joissain tapauksissa oli tuona aikana sukunimen kaltaisia piirteitä.
Käsite muodostaa muutenkin monia ongelmallisia aiheita. Milloin vaikka henkilön etunimestä muotoitunut lisänimi voitaisiin ajatella saavuttaneen sukunimen kaltaisen aseman? Vaikkapa avausviestissä esillä olleet Ilmajoen Pietilä ja Västi?
Etelä-Pohjanmaalla oli kyllä olevassa 1500-luvulla ikivanhaa nimistöä, joka voidaan kutsu jopa klaaninimistönä. Yksi esimerkki tällaisesta on nimi KARHU.

Henkilökohtaisesti olen tehnyt pientä yhteenvetoa juuri ilmajokelaisesta asutusnimistöstä ja tuosta edellämainitusta Karhu-nimestä, jotka pohdinnat löytyvät Eteläpohjalaiset Juuret julkaisuista:

2 - 2007 ja 3 - 2008

Matti Lehtiö

http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/

[Matti Lehtiö]

Poimin viestiketjusta joitain kommentteja, jotka mielestäni vaatisivat enemmän perusteluja:
Arramies = ”Mielestäni tässä on selvästi kyseessä sukunimestä vakiintunut talonnimi”
Onko näin?

Minusta nimi on hyvin selkeänoloinen ammattinimike. Milloin sitten lisänimekseen ammattinimikkeen saaneen henkilön jälkeläisiä voitaisiin kutsua tämän nimisenä sukuna?

”Lintuko ei olisi vanha sukunimi? Sama suku jatkoi talossa vuosisatoja ja heidät tunnettiin Linnusta talon nimeksi vääntyneenä Lintuloina, onko Lintulaa pidettävä heidän lisänimenään?”

Varmaankin kysymyksessä on vanha nimi, mutta käyttäytyikö nimi sukunimen tapaisesti? Esimerkiksi kun talosta esim. avioitui poikia muualle, veivätkö he nimen mukanaan ja lisääntyikö ”sukunimen” käyttöalue sen mukaisesti?


”Näkyikö sukunimiasiassa Ruotsin tai jopa jonkin muun maan vaikutusta?”

Henkilön etunimistä kehittyneiden asutusnimien taustalla on lähes aina alun perin vieraskielinen nimi, joten näkyyhän se, ja ruotsalaisalueen reunamilla näkyy ruotsinkielestä lainattua luontonimistöä.

Matti Lehtiö

[Kataja]

”Näkyikö sukunimiasiassa Ruotsin tai jopa jonkin muun maan vaikutusta?”

Henkilön etunimistä kehittyneiden asutusnimien taustalla on lähes aina alun perin vieraskielinen nimi, joten näkyyhän se, ja ruotsalaisalueen reunamilla näkyy ruotsinkielestä lainattua luontonimistöä.


Tarkoitin vain sitä, että alettiinko Suomessa matkia Ruotsin/muiden maiden tapaa merkitä/ei merkitä sukunimiä. Papisto kai sai ohjeita Ruotsista, ehkä muutkin kirjurit saivat ohjeita sieltä. Että haluttiinko Suomi mukauttaa samanlaiseksi kuin Ruotsi oli.
Marjatta

[Olarra]

Milloin sitten lisänimekseen ammattinimikkeen saaneen henkilön jälkeläisiä voitaisiin kutsua tämän nimisenä sukuna?
”Lintuko ei olisi vanha sukunimi? Sama suku jatkoi talossa vuosisatoja ja heidät tunnettiin Linnusta talon nimeksi vääntyneenä Lintuloina, onko Lintulaa pidettävä heidän lisänimenään?”
Varmaankin kysymyksessä on vanha nimi, mutta käyttäytyikö nimi sukunimen tapaisesti? Esimerkiksi kun talosta esim. avioitui poikia muualle, veivätkö he nimen mukanaan ja lisääntyikö ”sukunimen” käyttöalue sen mukaisesti? Matti Lehtiö

Kun Länsi-Suomesta vanhat sukunimet hävisivät käytöstä 1500-luvulla, niin se ei enää seurannut suvun jäseniä uuteen taloon, eikä siis käyttäytynyt sukunimen tavoin.

Tästä ei kuitenkaan mielestäni seuraa analogiaa siihen, ettei esim. Lintu nimisen isän poika olisi voinut olla Lintu myös erämetsällä liikkuessaan 1500-luvun alkupuolella. Tällöin ollaan lähellä sukunimen omaista käytäntöä.

Talot saivat yleensä nimen isännän etunimestä. Arramies ei ole etunimi. Miksi se ei voisi olla 1500-luvun sukunimi (tai sukunimen kaltainen) kuten Lintu? Juuri tuon nimen vakiintuminen talon nimeksi kertoo mielestäni siitä, että nimellä on ollut suurempi merkitys kuin millä tahansa ammattiin liittyvällä lisänimellä (kuten köysi-Kustaa 1800-luvun Pälkäneellä).

En siis esittänyt, että talonnimet tulisi ymmärtää sukunimiksi 1600-1700-luvuilla. Talon nimen juuri voi kuitenkin olla vanhassa sukunimessä. Kun Lintujen jälkeläiset pysyivät Lintulassa, niin miksi esim.sukukirjaa tehtäessä ei voisi puhua Lintu-suvusta (tai lintujen)? Vaikka suvun jäsen ei nimeä olisikaan käyttänyt, niin siihen esivanhempiensa sukuunhan hän oli syntynyt. Sehän olisi myös sukukirjalle hyvä nimi. Arramies taitaa tähän sopia huonosti, kun emme tunne nimen alkuperäistä käyttäjää. Omalle suvulleni lyhentynyt muoto tuli talonnimenä 140-vuotta sitten. Juuriltani olen myös Lintu ja Pyy (ja paljon muuta niin kuin kaikki muutkin).
t. Olavi A.

[AnttiYR]

Pitänee vielä tuikata lusikka tähän kuumaan soppaan. En ole historiantutkia ja sukututkimustakin harrastan vain ”kotitarpeiksi”, joten ajatukset eivät ole mitään tieteellisiä.
Minulla ei myöskään ole ollut käytettävissäni mitään alkuperäistä aineistoa.
Tässä vähän täydennystä edelliseen viestiini.

nen-loppuisista sukunimistä:
Omassa otannassani oli suhteellisen vähän nen-loppuisia ”sukunimiä”. Niiden yleisyydestä koko maassa en tiedä. Tästä kuitenkin nähdään etteivät ne ole ainoastaan savolaisia aatelisnimiä 1500-luvulla.

”sukunimi” :
Lainausmerkkejä käytin sen vuoksi etten tiedä olivatko ne varsinaisia sukunimiä kaikki. Esimerkiksi Tennejalka saattoi viitata k.o. henkilön ruumiinrakenteeseen ja voi olla vain n.s. liikanimi. (En tiedä mitä ”tenne” tarkoittaa.) Toisaalta löytyy nykyäänkin sukunimiä, jotka viittaavat ruumiinrakenteeseen, esimerkiksi Vahvaselkä. Suomalainen , Savolainen ja Karjalainen saattaavat viitata vain k.o. henkilön syntymäpaikkaan. Toisaalta esimerkiksi Karjalainen saattaa viitata muuhunkin kuin itärajalle. Erään
Ainakin Kokko, Rahko, Hirvi, Havunen ja Taloinen ovat miielestäni sukunimiä tai ainakin sukunimen omaisesti käytettyjä. Taloinen, Kokko ja Havunen nimisiä löytyy jo tässäkin otannassa useammassa talossa.
Rahko ja Hirvi nimisiä löytyy alueen ulkopuolelta.
Mikä sitten on sukunimi? Nykyäänkin vaikka sukunimi ei olisi peritty, avioliiton kautta tullut vaan vaihdettu uudeksi sitä sanotaan sukunimeksi.

Talonnimenmuodostuminen Ilmajoella näyttäisi muodostuneen seuraavasti, jos on johdettu ”sukunimestä”:
nen-loppu (henkilö) korvattu lla-lopulla (talo) Esim. Havunen ---- Havusela, Taloinen ---- Taloisela---Talosela ( Näissä tapauksissa myöhemmin on otettu talonnimi sukunimeksi eikä ”sukunimi”)
”sukunimeen” lisätty lla-loppu. Esim. Ilkka ---- Ilkkala ( Ilkka myöhemmin sukunimenä )
i-loppu korvattu lla-lopulla. Esimerkiksi Rahkoi --- Rahkoila --- Rahkola, Kockoi --- Kokkoila--- Kokkola ( Rahko ja Kokko myöhemmin sukunimenä)

Edellä olevista oi-päätteisistä nimistä:
Niilo Liakka Ilmajoen Pitäjä vuodelta 1934 sivu 79-80 mainitsee Jouppilan ja Kokkolan kylien alueelta seuraavat oi-loppuiset talot tai sukunimet: Talsoi, Pokeloi, Rahkoi, Kockoi ja Taloi.
Kopioimassani luettelossa i-loput oli jätetty pois nykyisen lausumistavan mukaisiksi.
Radion lähettämästä kielikorva-ohjelmasta kuulin n. 20 vuotta sitten, että oi-päätteen kadonneen suomen kielessä. Nykykielessähän oi-pääte on vain muutamissa lyhyissä sanoissa.

Vieläpä HISKI:ssä tämä ”i” esiintyy 1600-luvulla, selvimmin Rahkossa k.o. alueella. Rahkosta esiintyy suku ja paikannimenä seuraavat versiot:
sukunimi 1675-1700: Rahkoi ja Rahkoin
sukunimi 1700-1800: Rahko, Rahkola , Rahkoin, Rahkos, Rahkois ja Rahkolas
paikannimi 1675-1710: Rahkoila
paikannimi 1710-1800: Rahkola ja Rahko (vähän)


Terveisin Antti

[Leo Suomaa]

"Kopioimassani luettelossa i-loput oli jätetty pois nykyisen lausumistavan mukaisiksi.
Radion lähettämästä kielikorva-ohjelmasta kuulin n. 20 vuotta sitten, että oi-päätteen kadonneen suomen kielessä. Nykykielessähän oi-pääte on vain muutamissa lyhyissä sanoissa."

Riippuu siitä missä on syntynyt ja millaisen murretaustan on perinyt. Keski- tai Päijät-Hämeessä kirjoitetaan Kekkonen ja äännetään "Kekkoi", kirjoitetaan Järvinen ja äännetään "Järvii", tai ainakin vielä viime vuosituhannen viime kymmenillä äännettiin. Ja toivotetaan Onnelliist Voimiist täks vualeks.
LS

[Matti Lehtiö]

Palaan viestiketjun ensimmäiseen viestiin, jossa avauksessa kirjoitettiin:
"Mielestäni ”sukunimet” olivat käytössä 1500-luvulla, mutta jäivät pois käytöstä osaksi 1600-luvulla ja 1700-luvulla ja muuttuivat useasti talonnimiksi."
Mitkä ovat perusteet mielipiteelle?
Miksi Kokko ja Hyövälti olivat sukunimiä 1500-luvulla, mutta Jouppila tai Penttilä ei? (Nimessä Tennejalka oleva sana TENNE on selevää pohojalaista puhetta). Entä mikä osoittaa, että ne olisivat jääneet pois käytöstä ihmisten puhekielessä 1600-luvulla?
Nimien kirjoitusasuista ei voi juuri koskaan vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Vain aniharvoissa tapauksissa voidaan osoittaa sanan muuttuneen aikojen saatossa.
Mietintään:
MIHIN LISÄNIMIÄ TARVITTIIN?
Onko SUVUN NIMI ja SUKUNIMI, sama asia?

Terv.
Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Riippuu siitä missä on syntynyt ja millaisen murretaustan on perinyt. Keski- tai Päijät-Hämeessä kirjoitetaan Kekkonen ja äännetään "Kekkoi", kirjoitetaan Järvinen ja äännetään "Järvii", tai ainakin vielä viime vuosituhannen viime kymmenillä äännettiin.


Kiitos Leo tiedosta, että jossain murteessa on vielä käytössä oi-pääte, vieläpä korvaamassa nen-päätettä.
Tämäkin tukee ajatusrakelmaa, että nen- ja oi-päätteet olisivat tarkoittaneet henkilöä, ainakin jossain päin Suomea. (ja vastaavasti lla-pääte paikkaa)
Sitä, oliko päätteillä vivahdeeroja eri alueilla on ainakin minun vaikea päätellä. Saattoivat olla jossain synonyymejäkin.

Loppiaisterveisin Antti

[Olarra]

Tein kokeen. Valitsin Hiskistä yhden maakunnan, Etelä-Pohjanmaan syntyneet ja merkitsin isän kohdalle sukunimikenttään merkin * ja laitoin takarajaksi aikaan vuoden 1700. Näin esiin saatava aineisto on 1600-luvulta ja sisältää ne henkilöt, joille Hiskin luokituksessa löytyy sukunimi (olkoon lisänimi, or what ever...)

Tulokset olivat mielenkiintoisia, kun laskee pois sotilasnimet ja säätyläisnimet. Jäljelle jää suomalaisa Kukkoja, Otavia, Hakuni-nimisiä, Mäntyjä ja paljon muuta. Samoja nimiä eri kylissä. Mitä nimiä nämä etunimen ja patronyymin jäljessä olevat nimet mielestänne ovat?
t. Olavi A.
P.S. Hiskin kanssa kannattaa olla varuillaan, mutta tätä aineistoa on aivan valtavasti 1600-luvun lopulta...on hyvä hakukone.

[Sari H]

Tässä pieni otos Väinö Voionmaan kirjasta: Suomen Karjalaisen heimon historia s. 187-190. Ensimmäinen painos ilmestynyt v. 1915.

Kirjassa on vielä jatkoa tälle, mutten enempää jaksanut kirjoittaa...



"Vanhastaan on ollut yleinen käsitys sellainen, että hämäläiset ja länsisuomalaiset ovat sukunimettömiä, Ollinpoikia ja Pekantyttäriä, jotka käyttävät kotitalonsa nimeä sukunimenään, jota vastoin karjalais-savolaisilla alueilla oikeitten sukunimien käyttö on ollut yleistä jo muinaisista ajoista asti ja vanhaan tapaansa jatkunut tähän päivään saakka.

Teoksessaan ”Tutkimuksia Suomenkansan persoonallisen nimistön alalla” on A.V. Forsman (Koskimies) näyttänyt, että kansallisia sukunimiä, varsinkin –nen päätteisiä isäjohtoisia (patronyymisiä) nimiä on kaikkialla suomalaisilla alueilla yleisesti käytetty jo pakanuuden aikana, länsisuomalaisillakin aloilla vielä keskiaikana. Hämeessä ja Länsi-Suomessa sukunimet kuitenkin vähitellen kiintyivät maahan, muuttuivat talojen nimiksi ja sellaisina myöhempinä aikoina uudelleen tulivat talojen omistajain ja asujain sukunimiksi. Mainittakoon esimerkki tämän kehityksen kuvaamiseksi: Hämeessä on muinoin ollut sukunimi Kiipu tai Kiipunen, se kiintyi Kiipusen sukutaloon, tuli talonnimeksi Kiipula, josta talon myöhemmät vierassukuiset omistajat ottivat sukunimen Kiipula. Vanhalla nimikannalla pysyi täällä, omituista kylläkin, tilaton väestö, joka on käyttänyt perinnöllisiä sukunimiä, kun ei ole voinut nimittäytyä hallitsemansa talon tai töllin mukaan.

Karjalassa ja Savossa on kehitys todellisuudessa kulkenut samaa uraa, vaikka se niin sanoakseni on jäänyt puolitiehen. Asukkaat ovat täällä säilyttäneen perinnölliset sukunimensä. Mutta sangen moni vanha sukunimi on, kuten tuonnempana tarkemmin selvitetään, muuttunut pysyväksi asutusnimeksi ja uudemmilla sukunimillä on ollut sama taipumus, niin että talolla usein on sama nimi kuin isännällään ja talon nimi vaihtuu isännän vaihtuessa. Hämeessä on siis määrääväksi tullut talonnimi, Karjalassa määrääväksi jäänyt sukunimi: hämäläinen ottaa maasta sukunimensä, karjalainen antaa maalle oman nimensä. Karjalaiset ja savolaiset edustavat vanhempaa kehityskantaa, ovat jääneet sille kannalle, jolla Länsi-Suomen talonpojat pakanuuden aikana ja keskiaikana olivat ja irtolaiset vieläkin ovat. Tuo niin syvältä näyttävä erotus sukunimien laadussa ei siis ole minkään alkuperäisen heimoerilaisuuden tuoma; ne ovat ainoastaan samaan suuntaan käyvän historiallisen kehityksen eri asteita.

Vaikutustaan ovat tässäkin näyttäneet lännen ja idän yhteiskuntahistorian erilaiset tekijät: lännessä peltoviljelys niin mahtavasti sitoi kansaa maahan, että sukunimien juuretkin siihen kiintyivät, idässä perityn sukunimen ilmaisemat perhesiteet antoivat liikkuvan kaskikansan yhteiskunnalle tarpeellista vakavuutta ja lujuutta.

Karjalaisten sukunimien aiheissa – niin kuin suomalaisten sukunimien aiheissa – on havaittavissa eri kerroksia.

Muutamin seuduin Karjalaa, etenkin Karjalan kannaksella, on vanhastaan käytetty sukuniminä paljon eläinten nimiä. Niinpä v. 1820 tavataan yksin Johanneksen Kaijalan kylässä sukunimet Hiiri Kurki, Pukki, Rotta ja Sorsa, muualla samassa seurakunnassa Hyle, Karhu, Kukko, Rastas, Repo, Tetri, Tikka yms. Tällaisten nimien valinnassa ei oltu kovin kainotunteisia. Niin hyvin – kirjoittaa Koskimies – eläinkunnan ylimykset esim. Hepo, Hirvi, Härkä, Kontio, Kokko, Joutsen, Joukahainen, kuin keskisääty ja alhaisokin esim.Susi, Repo, Koira, Kasi, Lammas, useimmat linnut, kalat jne. edustuvat niin muodoin ihmisnimistössä; yksin äärimmäinen alhaisokin esim. Etana, Siira, Kirppu pääsee siinä parempainsa joukkoon. Merkittävä on tällaisten nimien yleisyys Savossa. Gebrard luettelee suuren joukon niitä 1500 –luvun Savosta. Länsisessäkin Suomessa,vieläpä ikivanhoilla asutusseuduilla kuten Ylä-Satakunnan pesäseuduilla, ne keskiajalla ja uuden ajan alussa olivat aivan yleisiä. Kieltämättä se on ollut yleissuomalainen, kaikille suomalaisille yhteinen ja varmaan ikivanha tapa. Samanlainen tapa on vallinnut monien muittenkin kansain keskuudessa ja katsotaan sen todennäköisesti johtuneen muinaisesta määrättyjä eläin – tms. eduskuvia (totemeja) käyttävästä sukupalveluksesta.

Siinä yksi kaikkien vanhimpia karjalaisia sukunimikerroksia. Eri kerroksensa tekevät myöhäispakanallisista miesnimistä sellaisista kuin Ikäheimo, Joutti, Kauko, Päiviö ym. Muodostetut sukunimet. Myöhäisempiä kerroksia ovat keskiajan roomalaiskatolisesta tai kreikkalaiskatolisesta nimistöstä johdetut sukunimet. Edellisistä mainittakoon esimerkkejä vain tunnetut länsikarjalaiset tai savolaiset nimet Hartikka – Hartikainen, Kauppi (=Jaakko) – Kauppinen, Matti – Matikainen (Mattilainen), Niko – Nikolainen, Nissi (Nils) – Nissinen, Pentti – Pentikäinen, Suni – Sunilainen. Käkisalmen Karjalassa, osittain myös Viipurin Karjalassa ja Savossa, tavataan vanhimmissa verokirjoissa sukunimen juurina lukuisia kreikkalaiskatolisia ristimänimiä, kuten Eva, Huoma, Huotari, Huovatta, Kanana ( sukunimi Kananen),Kosta, Kuisma eli Kuosma,Lari, Mikitta, Nasto Naumo, Nesteri, Riiko, Tarassia, Teppana, Vasko ym. Mutta karjalaisia nimiaiheita on vielä niin vähän tutkittu, ettemme voi tässä siihen sen pidemmältä kajota.

Helpommin seurattavissa on karjalaisten sukunimien muodostumistapa. Koskimies on seikkaperäisesti näyttänyt, että useimmissa suomalaisissa historiallisissa sukunimissä on juurisanana yksilöllinen nimi, josta sukunimi on johdettu patronyymisellä –nen tai –lainen liitteellä tai ilman sitä.

On siis oletettava, että kerran on ollut sellainen aika, jolloin tällaisten nimien käyttäjäin keskuudessa yksilölliset nimet ovat olleet ainoat käytetyt ja jolloin siis mitään erityisiä sukunimiä ei ollut. Todella onkin Länsi-Suomessa jälkiä sellaisesta nimenkäytöstä. Mutta niitä on myöskin meidän tutkimusalallamme. Täälläkin on yleisesti käytetty yksilönimiä, joista yksilönimen kantajain jälkeläiset ovat ottaneet sukunimensä. Erittäin todistettavasti tämä seikka ilmenee muutamissa tapauksissa, joissa on määrätty yksilönimi vielä ristimänimenä samalla kuin se on jo sukunimeksikin muodostunut. 1550-luvulla mainitaan Jääsken Sunilan kylässä verollisina Lauri Suninpoika ( isän ristimänimi Suni) ja Pekka Suninen (Suni siis sukunimen aiheena). Samaan aikaan esiintyy Lapveden Ravaltilan kylässä kaksi talonpoikaa Ravatti (varmaan ristimänimi) ja Matti Ravaltinen. Juvalla Kiiskikoikkalan kylässä tapaamme Matinpoika Mattilan. Kiteellä Ruisselän kylässä mainitaan 1680-luvun alussa eräs Luukas Luukkaanpoika Luukkahainen (Luukkonen). Näissä tapauksissa sukunimi on erottamattomassa yhteydessä yksilönimen kanssa ja ovat sen perusteena selvästi määrätyt sukusiteet.

Aivan samanlainen nimitapa oli käytännössä Suomen keskiaikaisen aatelin keskuudessa. Tunnettu aatelissuku Renkonen peri nimensä asemies Renko Niilonpojasta ja Husgafvel suvun toinen nimi Vilken on peritty Vilken Eerikinpojasta.

Tällainen nimenkäyttö on epäilemättä johtunut itse perhejärjestöstä. Päämiehen yksilöllisen nimen käyttäminen koko perheen tai suvun nimenä osoittaa päämiehen arvovaltaa ja perheen riippuvaisuutta hänestä. Nämä nimet ovat historiallisina aikoina olleet ensisijassa perhenimiä; ainoastaan harvalla tällaisella nimellä näyttää olevan yhteyttä alkuperäisen suursuvun kanssa. Myöhäiset kristillisperäiset nimet, jotka historiallisina aikoina esiintyvät yleisinä sukunimijuurina Karjalassa ja Savossa, eivät myöskään voi kohdistua vanhimpiin karjalaisiin sukuihin. Sukunimistä päättäen joka mies saattoi ruveta käyttämään uutta sukunimeä ja siten tulla näköjään suvun kantaisäksi.

Käkisalmen Karjalan vanhassa verokirjassa esiintyvät sukunimet ovat yleensä isän nimiä. Sen näkee epäsuorasti siitä, että veljenpojalla on jo toinen sukunimi kuin sedällä: Oksenko Terehov ja hänen veljensä poika Pankratko Jakushov (Kurkijoen Pitkola), Meleh Levonov, hänen veljensä pojat Jakush ja Pertushka Maksimovit (Salmin Uuksu), Moisenko ja Mikiforik Kondratovit, heidän veljensä poika Dmitr Gridin ( Salmin Peltoinen Mantsinsaaressa). Varsinaisia sukunimiä eivät tällaiset tietystikään ole.

Keskiajalla ja vielä myöhemmin näyttää monin paikoin Suomessa ja karjalais-savolaisilla aloilla isoisän nimellä olleen erityistä merkitystä sukunimen muodostamisessa. Edellä mainittu vapaasuvun nimi Vilken tuli sukunimeksi varsinaisesti kantaisän pojanpojista lähtien seuraavalla tavalla:
Vilken Eerikinpoika
Hannu Vilkenpoika
Sipri Hannunpoika Vilken.

Vanhoissa asiakirjoissa maamme eri tahoilla näkee henkilöitä usein mainittavan siten, että isoisän nimi tulee näkyviin. Kemin Lohiriidassa 1400 –luvulla esiintyy eräs Maunu Kuninkahanpojanpoika (Magnus konungahanpoyasson) ja Kokemäellä v. 1469 Juha Olavinpoika Nävinpojanpoika ( Jönis Olsson Naevinpoicasson).
"

[Sari H]

Sivut 190-194 sama kirja kuin ed. jatkoa..

"Karjalassa ja Virossa sanotaan olleen kansantapana, että vanhin poika saa isoisän nimen. Pielisjärvellä mainitaan v. 1618 muudan mies Osip Vasilanpoika Abron vunukka (=pojanpoika). Merkillinen tapaus mainitaan samana vuonna Joukiossa. Luetellaan melkein vierekkäin kaksi verollista, nim. Olli Sinikonpoika Olkko ja Maunusko Ollinpoika Sinikoinen, jotka nähtävästi ovat isä ja poika. Jälkimmäisellä on siinä tapauksessa sukunimenään isoisännimi; samoin on kaiketi edellisenkin laita.

Käkisalmen läänin verokirjassa v:lta 1500 mainitaan useita verollisia kolmella nimellä, joista yksi on ristimä-, toinen isän nimi ja kolmas todennäköisesti isoisännimi: Marko Vasilev Parandujevin poika, Ivasko Fomin Parandujevinpoika (Kurkijoen Soskua), Vasjuk Davidov Gupkinin poika (Kurkijoen Otsanlati), Spirko ja Fedko ja Lorivonko Vaskovit Ihamelejevin laset (sam.), Luka Gavrilov Hromovon poika (Kurkijoen Poroska), Overkeiko Ivaskov Patrikejevin poika (Sortavalan Kobrola), Gridka Ondrejev Vasilinpoika (Sortavala Uuksu) käytettiin isoisännimeä sukunimen tapaisesti, joten edellisessäkin esimerkissä Paradujev olisi ollut Marko Vasilevin sukunimi.

Jos tämä tulkinta on oikea, niin huomaamme vielä, että Käkisalmen Karjalassa oli tapana merkitä miehiä isoisänsä (sukunimensä) pojiksi ja lapsiksi. Niin oudolta kuin tämä aluksi tuntuukin, näyttää sellainen kutsumatapa olleen muuallakin Suomessa tunnettu. Länsi-Suomessa keskiajalla esiintyvistä nimimuodoista sellaisista kuin Jussi Parpanpoika, Magnus Osmanpoika on Koskimies tehnyt johtopäätöksen, että niissä esiintyy varsinainen sukunimimuoto; että noilla asianosaisilla miehillä ainakin harvoin on samanniminen isä, minkä asiakirja ilmoittaa, huomaa heti ensi silmäyksellä;pojat näet kulkevat säännöllisesti kristinuskoisella nimellä, isät sitä vastoin pakanallisella nimellä – aikakautena, jolloin Pyhän Henrikin oppi jo oli tasaisesti levinnyt kautta koko maan, saatikka Länsi-Suomeen. Vielä varmemmaksi käy asia, että edessämme on varsinainen sukunimen muoto, semmoisista merkeistä, joissa etunimeä ei ensinkään mainita ( Toykanpoyca, Hibpoypoyca). Vielä mainitsee Koskimies Länsi-Suomesta keskiajalta esimerkkejä, joissa –poika pääte on liitetty paikannimeen (Peder Lolanpoika), ja toisia esimerkkejä, joissa –poika liitteinen nimi esiintyy paikannimenä (Juddi de Hactissan poika).

Samanlaisia esimerkkejä –poika liitteen perin vapaasta käyttämisestä tavataan Itä-Suomessakin. Lapvedellä mainitaan 1500-luvulla Lauri Poijalanpoika, joka selvästi oli saanut nimen Poijalan kartanosta. Muolaassa mainitaan 1600-luuvlla sukunimi Rantapoika, joka nimi jo 1500-luuvla esiintyy Joroisissa ja siellä todennäköisesti antanut aiheen Rantasalmen pitäjän nimen syntymiseen. Kun poika sanalla on ollut näin laaja merkitys, käy ymmärrettäväksi, että Käkisalmen Karjalassa keskiajan lopulla isoisän pojanpoikia tai sukuisän jälkeläisiä on kutsuttu lapsiksi tai pojiksi ja että saman talon väkeä ylipäätään on pidetty talon poikina. Kielemme sana talonpoika on siten varmaan merkinnyt kirjaimellisesti talon poikaa, sukutalon jäsentä. Joskus on siitä tullut varsinainen sukunimi Talonpoika; 1500 –luvulta olen sen sukunimen merkinnyt Jääskestä, Viipurin pitäjästä, Säkjärveltä ja Rantasalmelta.

Sukunimien horjuvan muodostumistavan mukaista on se epävakaisuus, mikä niiden käytössä on havaittavissa Karjalassa ja Savossa. Sukunimiä on helposti muutettu tai on niitä ollut vaihtoehtoisia. V. 1556 mainitaan erään Juvan veron osakkaina Markko, Pietari ja Olli Rasanen, mutta v. 1560 Markko, Pietari ja Olli Hyttinen. Reinholm kertoo, että Savitaipaleen Karhusta on tullut Löppönen, Antrean Hyväkkäästä Haikonen, Raudun Ovaskasta Kuparinen ja Koukkusesta Junnonen. Pelkosen keräämäin tietojen mukaan ovat Rantasalmen Vänttiset ennen olleet Timosia. Säämingin Kiilanmäellä asui ennen Kososia, mutta kun heitä oli useita miespolvia Hanno – nimellisiä, niin muuttui nimi vähitellen Hannosiksi ja siitä Hannikaisiksi.

Itä-Suomessa on samalla henkilöllä saattanut yhtä aikaa olla pari kolme sukunimeä. Reinholm mainitsee seuraavat tapaukset: Törön Henter Uudellakirkolla (Viip 1.) on sama henkilö kuin Heikki Launiainen. Edelleen on: Raijas = Pöllänen Ruokolahdella; Konsa = Väänänen ja Köppö = Kiiskinen Juvalla;Pyry = Pynnönen Keuruulla; Pekkonen = Kinnunen ja Tuomainen = Jääskeläinen Leppävirroilla; Kontinen = Kyllönen; Roiha = Putto Ruokolahdella; Sokka = Suurhousu = Keripata Raudussa; Latva = Lappveteläinen = Möykkynen Leppävirroilla ym. Koskimies on muistoonpannut seuraavat: Pietari Rouhiainen Toiviainen, Heino Mero Mustakulkku, Hanno Tölli (tölle) Rouhiainen, Pietari Jurva Pöllä, Nikulas Ahvoinen Ruoskainen, Pietari Kostiainen Pulkki, Hanno Kostiainen Pöllä, Niilo Mahoinen Ahvoinen, Matti Ahviainen Vani – kaikki Jääskestä vv. 1560-1569; Iivana (Ivanko) Nahkahattu Ahokas, Matti Matinp.Teini Reboieff (s.o Reponen), Hannus Litmainen Rauta – Joukiosta 1618; Heikki Vihavainen Olkkoinen Säämingistä 1551, Paavali Kärkkähäinen Mulli, Pietari Herakka Kettunen Rantasalmelta sekä Paavali Parkko Silvoinen ja Pietari Antinp. Jaatinen Mulli Säämingistä 1611 ym. Lisättäköön näihin vielä Paavali Toimi Mielonen (Lapveden Jauhialassa v. 1558), Lauri Näärinki Kiiski ( Juvan Nääringistä v. 1557), Jaakko Rokka Skylter (Juvan Maivalan kymmenyskunnassa v. 1560), Pekka Laurinpoika Kiiskinen Kupsa ja Lauri Lapveteläinen Rimppi (Juvan Härkälässä 1654). Näitä sukunimimuotoja on vaikea selittää. Koskimies lausuu arvelun, että sillätavoin olisi merkitty saman kantasuvun eri haaroja; voisi myös ajatella että siten on tahtottu erityisesti merkitä suvun eri polvia.

Alkuperäinen karjalainen sukunimistö, johon mm. ovat luettava ennen jo käsittelemämme todellisten muinaissukujen nimet ja arvatenkin myös joukko eläinnimiä, on kuten näkyy historiallisina aikoina kokenut monenlaatuisia muutoksia, niin nimiaiheisiin kuin itse nimenottotapaankin nähden. Epävakaisuus, muuttuvaisuus, hataruus on noina myöhempinä aikoina sukunimistölle ominaista. Se taas varmaan on yhteydessä karjalais-savolaisen heimon myöhemmän yhteiskunta- ja asutushistorian, kaskikulttuurin ja alituisen kansanliikunnan kanssa, jolloin vanhat suvut niin helposti hajosivat ja uusia sukuja yhtä helposti syntyi.

Mutta Karjalassa ja Savossa tapaamme vielä ryhmän sukunimiä, joiden alku liittyy kantatalojen ja sukukylien hämärään alkuun ja joiden tunnettuakin historiaa voidaan sadoin vuosin mitata.

[Sari H]

Ps. minusta tämä sukunimi - lisänimi - yksilönimi asia ei ole sen "kuumempi soppa" kuin moni muukaan täällä forumilla oleva keskustelurimpsu :) :)

Marjatta tuolla aiemmin kyseli että voisiko olla vaikutusta Ruotsin tai jonkin muun maan käytännöillä. Edellisestä lainauksesta Voionmaalta voi lukea vaikutusta...

[Olarra]

Tein kokeen. Valitsin Hiskistä yhden maakunnan, Etelä-Pohjanmaan syntyneet ja merkitsin isän kohdalle sukunimikenttään merkin * ja laitoin takarajaksi aikaan vuoden 1700. Näin esiin saatava aineisto on 1600-luvulta ja sisältää ne henkilöt, joille Hiskin luokituksessa löytyy sukunimi (olkoon lisänimi, or what ever...) Tulokset olivat mielenkiintoisia, kun laskee pois sotilasnimet ja säätyläisnimet. Jäljelle jää suomalaisa Kukkoja, Otavia, Hakuni-nimisiä, Mäntyjä ja paljon muuta. Samoja nimiä eri kylissä. Mitä nimiä nämä etunimen ja patronyymin jäljessä olevat nimet mielestänne ovat?

Saman tempun voi tehdä myös merkitsemällä * merkin sukunimikenttään äidin kohdalle. 1600-luvun syntyneissä äidin nimi on mainittu aika harvoin ja esiin nousevat nimet ovat yleensä säätyläisten sukunimiä. Mutta esiin nousee myös oä-äitejä, joilla on etunimi, patronyymi ja minusta sukunimeltä näyttävä nimi, joka on suomalainen. Löytyy myös pareja, joilla molemmilla on sukunimenkaltaisesti merkitty suomalainen nimi - tällöinhän ei äidin nimi voi olla hänen sen hetkisen asuintalonsa nimi, vaan on seurannut häntä niinkuin sukunimi tekisi. Mitä arvelette?

Poimin viestiketjusta joitain kommentteja, jotka mielestäni vaatisivat enemmän perusteluja:
Arramies = ”Mielestäni tässä on selvästi kyseessä sukunimestä vakiintunut talonnimi”
Onko näin?Matti Lehtiö

Samaa menetelmää voi käyttää myös mies-loppuisiin nimiin. Käyttämällä koko maassa merkintää *mies sukunimikentässä ja rajaamalla aikaan ennen 1700-lukua nousee esiin melko iso joukko nimiä Itä-Suomessa. Siis alueella, jossa sukunimiä käytettii jatkuvasti. Minusta tämä osoittaa tuon mies-loppuisen nimen sukunimeksi ja vahvistaa käsitystäni siitä, että se myös lännessä olisi voinut olla sukunimi. Sittemmin käytöstä pois jäänyt. Useimmat mies-nimet viittaavat ammattiin, mutta on myös Käkimies jne. Olisko tästä lisäperusteluiksi?
t. Olavi A.

[AnttiYR]

Palaan viestiketjun ensimmäiseen viestiin, jossa avauksessa kirjoitettiin:
"Mielestäni ”sukunimet” olivat käytössä 1500-luvulla, mutta jäivät pois käytöstä osaksi 1600-luvulla ja 1700-luvulla ja muuttuivat useasti talonnimiksi."
Mitkä ovat perusteet mielipiteelle?
Miksi Kokko ja Hyövälti olivat sukunimiä 1500-luvulla, mutta Jouppila tai Penttilä ei? (Nimessä Tennejalka oleva sana TENNE on selevää pohojalaista puhetta). Entä mikä osoittaa, että ne olisivat jääneet pois käytöstä ihmisten puhekielessä 1600-luvulla?
Nimien kirjoitusasuista ei voi juuri koskaan vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Vain aniharvoissa tapauksissa voidaan osoittaa sanan muuttuneen aikojen saatossa.
Mietintään:
MIHIN LISÄNIMIÄ TARVITTIIN?
Onko SUVUN NIMI ja SUKUNIMI, sama asia?

Terv.
Matti Lehtiö



Tässä ajatuksia kysymyksiisi:

Toisinpäin käännettynä kysymys: Miksei ne olleet sukunimiä?
"Sukunimiä", koska esiintyvät taloluetteloissa nen- ja oi-päätteillä varustettuna. Saattaa esiintyä useampiakin henkiloitä samalla nimellä eri taloissa.
Tämän alueen ulkopuolelle muuttaneet uudisasukkaat ovat ainakin osaksi vieneet mukanaan "sukunimen", esimerkiksi Kauhajoelle.
Löytyy paljon samannimisiä tai samasta alkuperästä johdettuja talonnimiä Etelä-Pohjanmaalta kuin Satakunnasta ja Hämeestä. Luultavasti nämä muuttajat ovat ottaneet käyttöön vanhan "sukunimensä", eikä suoraan paikan, vaan "sukunimeksi".
Naapurit ovat voineet antaa tulijalle ”liikanimen” esimerkiksi Suomalainen josta sitten on voinut tulla sukunimi, silloin kun ne olivat vielä käytössä.

Se mitä ihmiset ovat puhuneet 1600-luvulla on tietenkin täyttä arvailua. Tarkoitin että taloluetteloista hävisi suurelta osin 1600-luvulla isäntien ”sukunimet” Epätarkka ilmaus siis minulta, jonka tietenkin voi käsittää että puheestakin olisi nämä nimet kadonneet. Tälläistähän en voi väittää, olen siksi nuori.

Kirjoitusasusta olen kanssasi osaksi samaa mieltä, mutta se voi osaltaan tukea ajatuksia, varsinkin jos kirjoitusasu esiintyy useasti.

Kaikilla ei välttämättä ole ollut ”sukunimeä” 1500-luvulla tai niitä ei ole kirjoitettu veroluetteloihin ja tuomiokirjoihin mistä kai suurelta osin nämä taloluettelot on saatu.
Miksi sitten toiset talonnimet ovat sukunimiä ja toiset eivät? Tässä muutamia arveluja, jotka ovat osaksi vähän ristiriitaisia keskenään. Mutta eihän silloin ollut nimilakiakaan, joka olisi pakottanut samaan kaavaan.
KOKKO: Useampia Kokkoja Ilmajoella, jotka saattaneet antaa nimensä taloille:
- Kokkola (Jaakkoo-Kokkola) Heikki Tuomaanpoika Kokon mukaan
- Kohtala (Ennen Yrjänä-Kokkola ja sitten Kohta-Kokkola) Erkki Tumaanpojan mukaan aikaisemmet nimet
- Seppilä (Ennen Seppi-Kokkola) Antti Tuomaanpojan mukaan aiempi nimi
- Koskenkorva saanut nykyisen nimensä paikan perusteella (Kosken vieressä) ei Pentti Laurinpoika Kokon mukaan
- Kokkola (Kirkon-Kokkola, Kirkonkylässä) ei maintaa ”sukunimestä” Isäntä Esko Laurinpoika on saattanut olla Koskenkorvan isäntä
HYÖVÄLTI: Ensimmäinen isäntä mainitaan ”vasta” 1549. Se on ilmeisesti ollut pieni uudistalo, koska 1600-luvun alkupuolella se oli pitkän aikaa autiona. Täten uudistilallisesta käytettiin ”sukunimeä” jonka hän oli tuonut mukanaan. Hänellä saattoi olla vielä kaskiviljelys käytössä. Kaskia saattoi olla muuallakin kuin Hyövällin ympäristössä.
Tennejalka: Asui Ilkkalassa ja oli myös pikkutila ennen Pentti Jaakonpoikaa ( Jaakko Ilkan isä) Saattoi olla myös hiljan muuttanut.
Jouppila: Ensimäinen isäntä Jaakko (=Jouppi) Ollinpoika Hirvi antoi etunimestään johdetun talonnimen. Olisikohan syynä ollut Kurikan puolella olleen Hirvelän vaikutusta. Olisiko esimerkiksi jotkut niityt olleet lähekkäin ja haluttiin ero talojen nimen välille. Jouppila oli jo silloin suurehko talo, ainakin sen jälkeen kun siihen liitettiin Talso.
Penttilä: Penttilä on ilmeisesti saanut tämän talonnimensä vasta 1600- luvulla. (Ensimäinen Pentti niminen isäntä 1648.) Onko talosta käytetty sitä ennen jotain muuta nimeä, en tiedä.
Penttilä on yleinen nimi muuallakin, joten nimi voi olla myös tulla ensimäisten isäntien mukana ja olla siten käytössä aiemmin.

Mihin sitten ”sukunimiä” tarvittiin?
Ilkka oli maakauppias ja hän ehkä tarvitsi sitä kautta ”sukunimeä”
Kanta Ilmajoki oli pääosin joenvarrelta asutettu 1500-luvulla. Uudistiloja ei muodostunut paljonkaan 1600- ja 1700-luvulla.
Mutta Ilmajokisilla oli tulevien kappeliseurakuntien alueilla nautintaoikeuksia, kuten myös ”larvamailla”. Esimerkiksi Kauhajoen Kainastolla oli taloilla nautintoja, myöhemin niittyjä, siihen aikaan ehkä kaskia. Nautintaoikeudet eivät välttämättä ole olleet talokohtaisia, vaan henkilökohtaisia. Ainakin kalastusoikeuksia on myöhemmin myyty.
Nokkaverot y.m.s. ovat kai kohdistuneet taloille, mutta näiden kaskien y.m. nautintojen vuoksi oli kai helpompi verottaa.

Periaatteessa eihän ”sukunimeä” ole tarvittu mihinkään. Esimerkiksi Islannissa ja Egyptissä ei ole nykyäänkään sukunimeä. Metsästystäkin harjoitettiin vielä 1500-luvulla, ehkä vain sivuelinkeinona.

Onko suvun nimi sama kuin sukunimi? En ota kantaa, ainakin sukunimi sanana juontaa suvun nimestä. Tällä hetkellä niillä taitaa olla vähän eri tarkoitus. ( Voi kuulua Jaakko Ilkka sukuun vaikkei sukunimi olekaan Ilkka)

Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

Ei aivan heti ”osta” nimien päätteiden avulla tapahtuvaa jaottelua sukunimiin ja muihin nimiin. Siis Mattilainen on sukunimi, mutta Mattila ei? Etelä-Pohjanmaan todennäköisesti vanhin asutusnimi ja ehdottomasti täällä laajimmin levinnyt suku oli epäilemättä KARHU, ja se ei tämän jaottelutavan perusteella ole sukunimi – miksei?
Nimen tarkoitus on yksilöitä henkilö – Viranomaisstandardin mukainen yksilöintitapa: Etunimi + isännimi + asuinpaikan nimi, eli kolmella kriteerillä. Käytännön puhekielessä yksilöinti pystyttiin suorittamaan kahdella kriteerillä: Etunimi + lisänimi, joiden yhdistämistapoja oli sitten useita. Viranomaiskäytäntö sai aikaan sen, että emme tiedä juuri ollenkaan näitä lisänimiä ja se saattaa aikaan saada sellaisen käsityksen, ettei niitä ollut olemassa. Veroluettelot eivät puhu ”Espanjan Maijasta” 1600-luvulla vaan Maria Matintyttärestä ja vain sattuman kaupalla tiedämme hänen lisänimensä eräänkäräjäasiakirjan avulla.
Netistä löysin kaksi ”kirkasta” määritelmää, jotka ovat mielestäni loistava lähtökohta aiheeseen:
- Sukunimi on nimi, joka periytyy suvussa.
- Suku kantavanhempien jälkeläisjoukko

Esimerkinomaisesti esillä olleista Ilmajokisista asutusnimistä voidaan tiivistetysti todeta:
Kokko ja Hyövälti ovat syntyneet luontonimistä, Jouppi ja Penttilä henkilönimistä ja Tennejalka puolestaan oli henkilökohtainen lisänimi. Nimien syntyhistoria ei voi olla lähtökohta arvioon olisiko nimi periytyvä suvun nimi – sukunimi.
Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Ei aivan heti ”osta” nimien päätteiden avulla tapahtuvaa jaottelua sukunimiin ja muihin nimiin. Siis Mattilainen on sukunimi, mutta Mattila ei? Etelä-Pohjanmaan todennäköisesti vanhin asutusnimi ja ehdottomasti täällä laajimmin levinnyt suku oli epäilemättä KARHU, ja se ei tämän jaottelutavan perusteella ole sukunimi – miksei?
Nimen tarkoitus on yksilöitä henkilö – Viranomaisstandardin mukainen yksilöintitapa: Etunimi + isännimi + asuinpaikan nimi, eli kolmella kriteerillä. Käytännön puhekielessä yksilöinti pystyttiin suorittamaan kahdella kriteerillä: Etunimi + lisänimi, joiden yhdistämistapoja oli sitten useita. Viranomaiskäytäntö sai aikaan sen, että emme tiedä juuri ollenkaan näitä lisänimiä ja se saattaa aikaan saada sellaisen käsityksen, ettei niitä ollut olemassa. Veroluettelot eivät puhu ”Espanjan Maijasta” 1600-luvulla vaan Maria Matintyttärestä ja vain sattuman kaupalla tiedämme hänen lisänimensä eräänkäräjäasiakirjan avulla.
Netistä löysin kaksi ”kirkasta” määritelmää, jotka ovat mielestäni loistava lähtökohta aiheeseen:
- Sukunimi on nimi, joka periytyy suvussa.
- Suku kantavanhempien jälkeläisjoukko

Esimerkinomaisesti esillä olleista Ilmajokisista asutusnimistä voidaan tiivistetysti todeta:
Kokko ja Hyövälti ovat syntyneet luontonimistä, Jouppi ja Penttilä henkilönimistä ja Tennejalka puolestaan oli henkilökohtainen lisänimi. Nimien syntyhistoria ei voi olla lähtökohta arvioon olisiko nimi periytyvä suvun nimi – sukunimi.
Matti Lehtiö

En väittänytkään etteikö Mattila voisi olla sukunimi. Käsittelin alkuperäisessä viestissä vain tapauksia kun henkilölle on merkitty "sukunimeksi" nen-pääte ja talolle -lla pääte.
Tässä Mattila tapauksessa, joka ei ollut luettelossani, nimi on oletettavasti saanut alkunsa etunimestä.

En myöskään poissukkenut "sukunimilistalta" "päätteettömiä" nimiä. Päinvastoin esitin "sukunimeksi" Hirven ja ja siitä talonnimen Hirvelä. (Huomautuksella, että tälläinen talo löytyy läheltä, Kurikan puolelta)

Lisänimi on kuten mainitset henkilökohtainen. Tennejalka on mielestäni suurella todenäköisyydellä tälläinen lisänimi. Nimen maininnassa on siten käynyt tälläinen harvinainen poikkeus!

Kanta-Ilmajoella ei esiinny 1500-luvun taloluettelossa Karhu nimisiä.

Kokko on kuten mainitset luonnosta. ( Lintu, kotka tai haukka tai sitten kokko, pohjalaisittaain valakia)
Hyövälti: En tiedä mitä tarkoittaa. Mistä sait tiedon että viittaa luontoon?
Jouppila ja Penttilä ovat henkilönimistä johdettuja kuten mainitset. (Jouppi ja Jouppila muodossa Seinäjoella)
Tennejalka viittaa jalkoihin. Mikä tai mitä tenne on en tiedä.

Kokko/Kockoi on sukunimi mielestäni sinunkin kriteereillä. Samassa Kokkolan kylässä on neljä Kokko nimistä. Kokkolassa, Seppilässä (Seppi-Kokossa) ja Kohtalassa (Kohta-Kokkossa) Tuomaanpojat. Koskenkorvalla Laurinpoika.
Kokkola ja Seppilä ovat ihan vierekkäin, ovat saattaneet olla jopa samassa pihapiirissä, Kohtala joen toisella puolella vastapäätä edellisiä. Koskenkorva noin 2 km päässä edellisistä.
Kirkon-Kokkola ( Kirkonkylässä, ei ollut alkuperäisessä luettelossa mukana) noin 6 km päässä Kokkolasta. Kirkon-Kokkolan isännälle ei ole merkitty "sukunimeä" taloluetteloon. Hän (samalta ajalta) oli Laurinpoika.

Olisi epätodennäköistä, ettei ainakin jotkut näistä olisi sukulaisia keskenään ja siten "perineet" samaa "sukunimeä"

Onko nimi, jonka henkilö vaihtaa uuden "sukunimeksi" sukunimi? Varsinkin jos henkilöllä ei ole perillisiä. Netistä löytämäsi tulkinnan mukaan ei.

Terveisin Antti

[Olarra]

Kokko ja Hyövälti ovat syntyneet luontonimistä, Jouppi ja Penttilä henkilönimistä ja Tennejalka puolestaan oli henkilökohtainen lisänimi. Nimien syntyhistoria ei voi olla lähtökohta arvioon olisiko nimi periytyvä suvun nimi – sukunimi.Matti Lehtiö

Pahoittelen, etteivät omat esimerkini ole Pohjanmaalta, vaan Ylä-Satakunnasta Kangasalta. Vanha nimikäytäntö alueilla kuitenkin näyttää melko samankaltaiselta. Etunimen ja patronyymin lisänä käytetyt nimet Hiskihaun antamissa tuloksissa näyttävät olevan lähes kaikki luontolähtöisiä nimiä (poislukien säätyläiset ja sotilaat). Mistäpä muualta luonnon kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa elävät ja vielä 1500-luvulla erätaloudessa pitkälti olleet olisivatkaan nimensä ottaneet?

Laitoin esimerkiksi linkin Kangasalan Suomatkan Heikkilään ja Laurilaan, joissa on iso joukko ihmisiä, joilla lisänimenä Pyy. Kyseessä ei siis selvästi ole yksilön nimi, vaan todennäköisemmin joukko sisaruksia ja heidän jälkeläisiään. Miksi tässä ei olisi kyse sukunimenomaisesti käytetystä Pyy-nimestä?
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=433705

Kuten jo totesin, löytyy Hiskin haulla valtava määrä vastaavia nimiä läntiseltä alueelta vielä 1600-luvun lopultakin. Ja näitä samoja nimiä on eri taloissa ja myös naisilla, jotka ovat miniäksi mennessään vieneet nimensä mukanaan.
t. Olavi A.
P.S. kaksi esimerkkiä itäiseltä alueelta lähtöisin olevista, mies-loppuisista vanhoista sukunimistä, jotka eivät liity selkeästi ammattiin ovat yhä käytössä olevat Häkämies ja Hietamies (kuten ei aiemmin mainitsemani Käkimieskään).

[Matti Lehtiö]

"Lisänimi on kuten mainitset henkilökohtainen. Tennejalka on mielestäni suurella todenäköisyydellä tälläinen lisänimi. Nimen maininnassa on siten käynyt tälläinen harvinainen poikkeus!"[/font]
Kommentti: En tarkoita, että lisänimet ovat aina henkilökohtaisia. Yleisimmin ei!

Lainaan tässä alla nimistötutkija Sirkka Paikkalan määrittelemiä käsitteitä sukunimestä:

Sukunimet ovat sukulaisuuden yhdistävä tuntomerkki
Sukunimen pääkriteeri on sen periytyvyys, ja tuota periytyvyyttä on syytä tarkata tutkimusalueella muutenkin kuin esimerkiksi tietyn talon asukkaiden nimien kirjaamisen perusteella. Se, että kirkonkirjoissa on pitkään etunimen jälkeen merkitty talonnimi, ei todista, että tuota talonnimeä olisi käytetty sukunimenä. Jos nimi vaihtuu talosta muuton myötä, kyseessä ei ole vielä sukunimi vaan lisänimi.
Sukunimi on sellainen lisänimi, joka kuuluu (sellaiseen) nimisysteemiin, jossa nimillä on tarkoitus osoittaa nimenkantajan kuuluvuus tiettyyn sukuun. Hieman oikoen voitaisiin sukunimen määritelmä esittää myös seuraavasti: sukunimi on sellainen lisänimi, joka on tarkoitettu periytyväksi tai nimi, jolla on haluttu osoittaa suhde sukuun tai vielä lyhyemmin: sukunimi on lisänimi, jonka funktioihin kuuluu periytyvyys.
Edellä olevan perusteella sukunimi on siis sellainen nimi, joka säilyy miespuolisella kantajallaan myös asuinpaikan muuton yhteydessä.
Ilmajoen Kokko-nimistö näyttäisi ylimalkaisella tutkimuksella täyttävän tämän kriteerin (Arra-nimen leviämishistoriaa en tunne), mutta näin ei kuitenkaan ole. Kuten Antin viesteistä jo kävi selväksi, varhaisimmat tunnetut nimen kantajat näyttäisivät olevan veljeksiä. Valtaosa Kokon taloista oli siis perustettu juuri vanhimpien veroluetteloiden aikaan ja talolle ei ollut vielä vakiintunut yksilöllistä nimeä. Kävin pikimmiten lävitse näiden talojen isännyyssuhteita ja näytti siltä, että melkein poikkeuksetta joka talossa katkesi isältä pojalle periytyvä isännyysketju viimeistään 1600-luvun alussa. Kokkojen kaltainen asutuksen leviäminen oli voimissaan juuri 1500-luvun puolivälissä. Uusien talojen isännät mainitaan usein aluksi kotitalonsa mukaisella nimellä, mutta muutaman ajan kuluttua talon nimi muuttuu, joka johtuu jo edellisessä viestissäni esiintuomista seikoista - yksilön yksilöimistarpeesta.

Ilmajoen asutuksesta kommenteina vielä sen verran, että Ilmajoki ei suinkaan ollut "täyteen asutettu" 1500-luvulla, eihän sillä ollut kun kaksi kylämäistä asutusta. Kysymyksessähän oli uusien tilojen perustamisongelmat, jotka johtuivat ajan vero- ja asutuspolitiikasta.
Ilmajoen Kokko-nimistö ei muuten viittaa kotkaan.
Matti Lehtiö

[Olarra]

Esittämäni on täysin sopusoinnussa siteeraamasi tekstin kanssa. Koskien nimeä Arramies en ole esittänyt mitään muuta kuin, että kyseessä on todennäköinen esimerkki siitä kuinka vanha läntisellä alueella käytössä ollut sukunimi on antanut nimen vanhalle kantatilalle. Nimen periytymisestä ei ole jälkiä jäänyt (mikä ei todista sitä, etteikö kyseessä olisi voinut olla sukunimi), mutta nimi on samankaltainen kuin itäisellä alueella käytössä olleet sukunimet. Esimerkkinä siitä, miten läntisellä alueella vanhoja sukunimen kaltaisia nimiä näkyy vielä 1500-l alkupuolella esim.SAY:ssä toin esiin nimen Pyy.

Summa summarum: lännessäkin on luultavasti ollut käytössä nimiä joita on käytetty sukunimen tavoin. Osa näistä nimistä on antanut nimensä myös taloille (Kangasalla Lintu, Oinas ja mahdollisesti Arramies). Hiskistä löydetyt esimerkit naisten mukanaan viemistä nimistä kertovat nimiä käytetyn sukunimen tavoin lännessä vielä 1600-luvun lopullakin, mahdollisesti suullisesti pidempäänkin.
t.Olavi A.

[Olarra]

Kokko (Kotka) -nimeä esiin Hiskin avulla esiinkaivettuna jonkun verran eri seurakunnista myös Ylä-Satakunnassa, esim. Mouhijärvi, Karkku, Kiikka ja sitten Hämeenkyrössä muodossa Kåkkoinen. Nimi löytyy etunimen ja patronyymin jälkeen mainittuna vielä 1700-luvun puolivälissä. Kokko on siis yksi niistä lukuisista Ylä-Satakunnassa lisänimenä tai sukunimenä käytetyistä linnunnimistä, joita hiskin avullakin saa esiin (kuten Koppelo, Lintu, Pyy, Naakka jne.)
t. Olavi A.

[Matti Lehtiö]

Koska en tunne Arran ja erityisesti sitä ympäröivän asutuksen asutushistoriaa tai asutuksen sijoittumista, en voi ottaa nimeen sen tarkempaa kantaa.
Toistan kuitenkin sen perusvaatimuksen, joka sukunimelle tulee voida esittää:
Nimen täytyy periytyä ja käytänössä se voidaan osoittaa sen siirtymisenä talosta 1500 - 1700-luvulla muualle muuttaneiden miespuolisten henkilöiden avulla. So. Nimi seuraa henkilöä esim. hänen muuttaessaan isännöimään vävynä jotakin toista taloa. Muuten luokittelu on hankalaa.

Pohjanmaalainen ja ehkä koko läntinen asutusnimi Kokko ei lähde merkityksestä Kotka.

ARRAPELLON KYLÄN KUPEELTA
Matti Lehtiö

[Matti Lund]

Pahoittelen, etteivät omat esimerkini ole Pohjanmaalta, vaan Ylä-Satakunnasta Kangasalta. Vanha nimikäytäntö alueilla kuitenkin näyttää melko samankaltaiselta. Etunimen ja patronyymin lisänä käytetyt nimet Hiskihaun antamissa tuloksissa näyttävät olevan lähes kaikki luontolähtöisiä nimiä (poislukien säätyläiset ja sotilaat). Mistäpä muualta luonnon kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa elävät ja vielä 1500-luvulla erätaloudessa pitkälti olleet olisivatkaan nimensä ottaneet?

...


Joo, ei tarvitse pahoitella, vaan nimenomaan samankaltaisuuksista eri seuduilta pystytään itse nimenkäytön ydintä profiloimaan paremmin esiin.


Sivumennen sanoen kaimanimesi Arra -nimi esiintyy myös Isossakyrössä, mutta nimi väistyy sitten maakirjoista pois 1600 -luvulla.

Nimi tosin esiintyessään kylännimenä on saanut muodon "Ar+d/t+apel+d/t+å/o"

Tästä saadaan ensiksikin länsimurteille normalisoitu nimimuoto "Arta(n)pelto".

Rohkenisin kuitenkin väittää, että eteläpohjalainen ja nimenomaan kyröläinen on nimittänyt muinaista kyläänsä Arranpelloksi, eli genetiivin äänteellinen astevaihtelu menee "sorisevaan" suuntaan.

Genetiivi, vaikka näkyy aniharvoin, kuuluu mielestäni nimeen vanhastaan sillä perusteella, että se olisi tullut ikivanhan maannautinnan mukaan. Onpa tämä kylä sijainnut maakirjapaikkansa ja talonnimiensä perusteella aika lailla keskellä muinaista (Ison)kyrön suurpitäjää.


Sen sijaan lounaisemmassa murteessa, jossa uskon myös käytetyn genetiiviä aivan vastaavissa tapauksissa, sanan äänteellinen astevaihtelu pyrkii menemään genetiivissä geminaatan avulla "kalskahtavaan" suuntaan, eli joku mynämäkeläinen varmaankin lausuisi nimen "Arttanpelloksi", jos ylipäänsä nimen etuosa suomenkielessä oli "Arta" eikä pelkkä "Arra".


Tällä Arra -nimellä, joka on siis Hämeelle ja Pohjanmaalle (ja laajemmallekin ulottuvaa) yhteistä nimiperimää, voidaan myös demonstroida kahta tasoa nimimuodoissa, jotka sukututkijan tulisi pystyä erottamaan vanhojen asiakirjojen kaikista suomalaisista erisnimistä.

1. Nimen ruotsalainen nimiasukonventio.
2. Nimen suomalainen äänneasu.

Tässä ilmenee nimissä kahden aivan eri kieliryhmän välinen yhteensopimattomuus, eli silmiinpitävä yhteensopivuusongelma, joka aiheuttaa nimen kirjauksissa vanhoihin asiakirjoihin nimihirviöitä. Toisin sanoen nimiin on sekoitettu niin sanottuja muukalaisuuksia ymppäämällä niihin hallinnon harrastamia germaanistisia nimiasukonventioita.


Esimerkiksi joissakin suomen vanhoissa murteissa on sanojen lausunnassa ilmeisesti ollut korostuksellisia sanavartalon sananpidennyksiä eli "loppukiekaisuja", muttei ilmeisestikään kuin vain osassa ja taas muut murteet ovat olleet "kiekaisuvapaita".

Tämä heijastuu myös 1500 -luvun voudintileissä harjoitettuun kirjausten horjuvuuteen, eli samoja suomalaisia nimiä kirjataan väliin "osoittaen" sille "loppukiekaisu" ja väliin ei. Näin ei voida päätellä juuta eikä jaata siitä, onko "loppukiekaisu" ollut faktillisesti ääntämyskäytössä, vai onko se vain kirjurikonventio, jonka tarkoitus ei ole osoittaa elävää ääntämyskäytäntöä, vaan joka on vain kirjurien koulutuksessa opetettu kirjausrutiini. Kirjausrutiinin elementit ovat paljolti niin sanottuja tilkekirjaimia, eli ne ovat nollan arvoisia suomenkielisen nimen ääntämyksen kannalta!

Suurin osa sellaisista kirjurikonventioista nimiasuissa, joilla ei ole mitään suomenkielen ääntämiseen liittyvää ohjaavaa funktiota, vaan ovat ainoastaan muukalaisuuksia suomalaisissa nimissä: germanismeja ja svetisismejä, on kuitenin helposti tunnistettavissa nimistä.

Esimerkiksi Arranpellon kirjaussussa "Ardapeldå", d -kirjaimet ovat pelkkää kirjurikonventiota eli vanhoissa kirjurien kirjauksissa hyljittiin suomalaisten nimien t -kirjaimia: ne pyrittiin minimoimaan. Kun huomattava osa suomenkielisistä ei osannut edes ääntää d -kirjainta indoeurooppalaisesti, se on ilmiselvä muukalaisuus, joka sotkee aitoa nimeä. Tämä oli aivan "luupäistä" ankaruutta, ettei Ruotsin byrokratia voinut myöntää suomalaisten alamaisten aitoja nimiä, vaan piti keksiä elävälle elämälle vieraita paperinimiä.

Kun tässä ketjussa on myös oletettu, että lisänimien vartaloiden loppuelementit jotenkin kuvastaisivat sitä, että ne osoittaisivat nimen periytyvyyttä, niin ainakaan voudintileistä ei saada mitään tukea sille olettamukselle, koska melkein jokaisesta tunnetusta sellaisesta nimestä löytyy voudintileistä vaihtoehtoisia nimimuotoja, jotka tässä suhteessa lyövät toisiaan korvilleen, eli ovat kärjekkäässä keskinäisessä ristiriidassa.


Mitä tulee vielä muukalaisuuksia sisältäviin tarkoituksettomiin nimiasukonventioihin, vertailemalla vanhoja asiakirjoja kuten kontrahteja ja peruluetteloita, joista on yhtäältä Uppsalan yliopistossa nimikonventiot opiskelleitten ammattikirjurien ja toisaalta kirjoitustaitoisten kansanmiesten versiot, on sangen valaisevaa tältä kannalta.


Kansanmiehetkin, jotka ovat olleet äidinkieleltään suomenkielisiä, ovat teksteissään vastaavia ammattimiesten tekstejä lukemalla yrittäneet oppia Uppsalan yliopistossa opetettavat nimiasukonventiot. Mutta kun sellaista ankaraa ohjausta ja äksiisiä heillä ei ole oppimisprosessissa ollut kuin opinahjossa, heidän tekstinsä eroavat siten, että se ei ole konventioiden osalta niin huoliteltua ja siten sen läpi heijastuu jonkin verran aitokielistä kielenkäyttöä.


Mielestäni esi-isäni Heikki Pukin Vähästäkyröstä kirjoitukset 1600 -luvulta ovat tästä valaiseva esimerkki, vaikkakin Heikki on päässyt aika lähelle ammattimiesten tekstinkäyttöä, mikä johtunee paljolti hänen kaksikielisestä ympäristöstään, eli hän seurusteli ruotsinkielisen väestön kanssa, oli heihin sukulaissuhteissakin, kun velikin (Simuna) oli kauppiaana ja vävynä Vaasassa.


terv Matti Lund

[Olarra]

Kiitos Matti kiinnostavasta lisävalaistuksesta nimen alkuosan etymologiaan ja kirjoitustapoihin sekä nimen esiintymiseen Pohjanmaalla, mikä on minulle kiintoisa ja uusi tieto. Itse sanahan on samaa juurta kuin aura ja aatra.

Sanan alkuosa kuitenkin liittyy tämän keskustelun aihepiiriin yhtä paljon kuin nimen Kalamies etuosan irrottaminen nimestä ja sen pohtiminen, onko olemassa jokin Kala-suku. Pointtini oli, että Arramies on samanlainen nimi kuin itäisessä sukunimistössä sukunimenä käytetyt nimet Kultamies, Häkämies, Käkimies ja Peltomies jne. Siis nimenomaan mies-loppuiset nimet.

Tällä perusteella otaksun, että kyseessä voi olla talonnimeksi siirtynyt sukunimi, joista halusin antaa esimerkin. Kun 1500-luvun lähteistö on niukkaa, ei väitettä näillä näkymin voida verifioida. Muilta osin näyttää kuitenkin siltä, että talojen nimiksi tuli 1500-luvulla muitakin ihmisten nimiä kuin isäntien etunimiä (mikä lienee ollut tavallisinta).
t. Olavi

[AnttiYR]

[Ilmajoen asutuksesta kommenteina vielä sen verran, että Ilmajoki ei suinkaan ollut "täyteen asutettu" 1500-luvulla, eihän sillä ollut kun kaksi kylämäistä asutusta. Kysymyksessähän oli uusien tilojen perustamisongelmat, jotka johtuivat ajan vero- ja asutuspolitiikasta.


Tässä vähän selvennystä Ilmajoen asutukseen. Tämä kyllä menee vähän aiheen ulkopuolelle, mutta kun sinä Matti Lehtiö viittasit siihen kirjoittamaani talojen määrään Ilmajoella jokivarressa, niin tulkoon tässä selvennystä.

Ilmajoella oli 1599 seuraavat kylät:

Kanta-Ilmajoella:
- Peltoniemi
- Röyskölä
- Kirkonkylä
- Palonkylä
- Antila
- Peurala
- Lahdenkylä
- Havusela
- Kokkola
- Jouppila ( sisälsi myös nykyisen Kurikan puolella olevat kaksi Liuhtaria nyk. Koivistoa)

Kanta-Ilmajoen ulkopuoliset:
- Seinäjoki
- Nenättömä
- Tuiskula
- Kurikka
- Mieto
- Kauhajoki
- Jalasjärvi
- Alavut

Kanta-Ilmajoella oli 1800-luvun lopussa 73 omalla rekisterinumerolla olevaa kantatilaa.
1500-luvun tiloihin on tullut seuraavat muutokset:
- Ennen 1700-luvun puoltaväliä on talo jakautunut jokivarressa, esim. veljeksille, 4 taloa. Näistä on tullut kantatiloja. Talson ottamista uudelleen omaksi talokseen ei ole laskettu muutokseksi.
- Ennen 1700-luvun puoltaväliä uudistalo perustettu jokivarren ulkopuolelle, 7 taloa. Näistä on tullut kantatiloja.
- Herralan (Pappilan) ottamista rekisteriin ei ole laskettu muutokseksi.
- Ennen Iso-Vihaa on hävinnyt 14 1500-luvun taloa. ( 15 jos Pokelot lasketaan kahdeksi) Näillä ei ole tietenkään rekisterinumeroa. Talot sijaitsivat suurimmalta osin jokivarressa tai ainakin lähellä jokea.

Tästä laskien Kanta-Ilmajoella olisi ollut 1500-luvulla yli 70 taloa.

1700-luvun puolivälissä talot alkoivat jakautua, yleensä ensin veljeksille ja sisaruksille ja myöhemmin saattoi jakautua ulkopuoliselle osa talosta ja osa jäi vanhalle suvulle.
Tässä en ole ottanut huomioon, että taloissa saattoi olla myös 2 isäntää, ennen jakautumistaan.

Tämä tietenkin ja torppien perustaminen lisäsivät talomäärää ja sitäkautta asukasmäärää.

Ja sitten palaan vielä tähän liikanimeen.
Kirjoitit, että harvoin liikanimi kirjattiin viranomaisten toimesta 1500-luvulla harvoin.
Ilmajoen Jouppilan- ja Kokkolan kylissä tämä ”liikanimi” on kirjattu harvinaisen usein!

Kokko nimi tuli käsiteltyä.

Tässä parista muusta a.o.kylien nimestä kysymys esimerkin vuoksi. Onko seuraavat suku- vai lisänimiä?
ILKKA
( Ei johdettu isän eikä isoisän etunimestä, onko silloin Ilkka ollutkaan ”etunimi”)
Jaakko Pentinpojalla Ilkalla oli lapsia:
- Mikki Ilkkalan isäntä, ratsumies , valtiopäivämies, j.n.e ( En ole nähnyt käyttikö nimeä Ilkka)
- Josepf Ilkka Oli muun muassa Uudenkaupungin pormestari. Tämän lapset ja lapsenlapset
käyttivät nimeä Ilken..
-Matti ( Ei ole pitävästi todistettu Jaakon pojaksi) Alavuden Ilkan isäntä.
RAHKO
( Agrikola: Rahkoi kuun mustaks jakoi )
- Hattulassa Rahkoilan kylässä 1400-luvulla Rahkoi niminen mies. ( Ei tietenkään tietoa onko samaa sukua)
- Kauhajoen Päntäneelle muutti Rahkolasta uudistilalliseksi 1500-luvulla mies joka käytti nimeä Rahko, joka taasen antoi talolle nimen Rahkola

Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

Listakeskusteluissa on kylläkin normaalia, että varsin nopeasti siirrytään uuteen aiheeseen samassa ketjussa ja sen vuoksi olen tehnyt vain viitteenomaisia sivuhuomautuksia itse aiheen sivuun menevistä kysymyksistä.

Nimen syntyhistoria, olipa se taustaltaan, luontonimi, ammattinimi tai henkilönimi ei ole ratkaisevassa asemassa arvioitaessa onko kysymyksessä sukunimen kaltainen nimi. Ratkaisevaa on sen jatkuvuus eli käyttö suvun jälkeläisten osalta.

Kun puhutaan kylä-nimikkeestä ollaan tekemisissä vähän samanlaisissa merkityssisältöasioissa kun itse otsakkeen mukaisessa lisänimi - sukunimi aiheessa. Kun minä kirjoitin, että Ilmajoella (tarkoitin koko "Suur-Ilmajokea) oli kaksi kylään, listasi Antti niitä kanta-Ilmajoella 10, ja koko ilmajoen "suur-pitäjässä" 18, melkoinen ero ja että kanta-Ilmajoella oli 1500-luvulla noin 70 taloa.

On totta, että veroluetteloista kyllä löytyy Antin mainitsema kylämäärä (ei kylläkään varhaisimmista), mutta mikä kukin kyläkäsitteellä ymmärtää?

Minä en esim. sisäistä kyläksi asutusta, joka sijaitsee "haja-asutuksena" useiden kilometrien matkalla. Se on lähinnä "tekninen määritelmä", koska oli tehtäviä, joita täytyi jakaa ja yhdessä hoitaa. Minä määrittelen kylän asutuskeskukseksi, jossa ryhmä taloja on tiiviinä kokonaisuutena - "pii piissä" kiinni. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Kyrönmaalla 1540-luvulla Hiiripellon kylä keskipisteenä 1 km säteellä oli 45 taloa ja vastaavasti Riarehto keskipisteenä 1 km:n säteellä 35 taloa - siis yhteensä 80 taloa, jossa on jo 10 taloa enemmän kun koko Kanta-Ilmajoella

Rahko-nimestä sen verran, että Suomesta löytyy nykyisinkin 17 RAHKOSUO-nimistä luontopaikkaa. Selkeä todiste siitä, että sana viittaa rahkaan. Asutusnimi RAHKO viitannee siten luontoon ja raivausolosuhteisiin. Ilkka-nimi taas lienee syntynyt henkilön etunimestä.

Viestissä vilahti myös termi LIIKANIMI. Liikanimi on vähän eri asia kuin lisänimi. LIIKANIMELLÄ on usein negatiivinen merkitys.

Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Kun puhutaan kylä-nimikkeestä ollaan tekemisissä vähän samanlaisissa merkityssisältöasioissa kun itse otsakkeen mukaisessa lisänimi - sukunimi aiheessa. Kun minä kirjoitin, että Ilmajoella (tarkoitin koko "Suur-Ilmajokea) oli kaksi kylään, listasi Antti niitä kanta-Ilmajoella 10, ja koko ilmajoen "suur-pitäjässä" 18, melkoinen ero ja että kanta-Ilmajoella oli 1500-luvulla noin 70 taloa.



On totta että nämä olivat hallinnollisia kylännimiä.

Näistä kanta-Ilmajoen kylät säilyivät melkein muuttumattomina hallinnollisina kylinä tähän päivään asti. (Vähän kyliä tuli lisää ja toisia poistui, ja talot saattoivat siirtyä toiseen hallinnolliseen kylään.
Suurempi muutos oli tapahtunut 1570 vuoden kyläluetteloon nähden,olloin mainitaan "Suur-Ilmajoella" 20 kylää joista kanta-Ilmajoella 13. Kanta-Ilmajoella oli ollut tällöin jopa enemmän kyliä. (Ei todennäköistä, mutta mahdollista, tähän oli johtanut se, että talojen määrä oli pienentynyt ja välissä oli ollut Nuijasota, joka oli vähentänyt ainakin asukasmäärää.)

Talomäärä ei kanta-Ilmajoella kasvanut olennaisesti, tai oi ollenkaan 1600-luvulla. Talomäärä kasvoi lähinnä suur-Ilmajoen muissa osissa.
Kanta-Ilmajoen talomäärä lähti kasvuun vasta Pikkuvihan jälkeen.
Talomäärän näkee myös 1600-lopussa maakirjakartoista (1690-luvulta)
Näissä kartoissa ei ole kuitenkaan merkitty erikseen eri taloiksi hiljattain jakautuneita taloja. (Saattoivat olla vielä samassa pihapiirissä)
Samaten on saattanut olla kahden isännän taloja joita ei oltu "virallisesti jaettu". Talomerkki kartassa osoitti kai vain päärakennuksen sijainnin.
Maakirjakartat peittävät koko kanta-Ilmajoen talot kyseiseltä ajalta.
(Asutun jokivarren, uudistalot kauemmaksi joesta perustettiin myöhemmin)

Sitten nimistä:
Ilkka-nimi tietämäni mukaan ei ollut vielä silloin etunimi.
Rahkon ja rahkan ei voida sanoa olevan samaa alkuperää vain sanojen samankaltaisuuden vuoksi. Rahko on merkitty asiakirjoihin 1400-1600-luvulla Rahkoi Rahkoila. Tämä Rahkoi/Rahkoila taasen kääntyy vaikeasti rahkaan.


Terveisin Antti

P.S. Lopetan tässä keskustelun Ilmajoen asutuksesta, jos tarvetta avataan sille uusi viestiketju.

[Matti Lehtiö]

En malta olla edelleen lainaamasta ammatikseen nimistöä tutkivan Sirppa Paikkalan tekstiä, nimien kirjoitusasuista (joka löytyy SSS:n sivuilta), joka sopii hyvin kommentiksi edelliseen viestiin:

"Vielä 1500-luvulla ja 1600-luvullakin itäsuomalaisissa sukunimissä nen-loppua edelsi i. 1700- ja 1800-luvuilla tämä kirjain kuitenkin jäi osasta nimiä pois. Toiset nimet saivat rinnakkaismuotoja, joista i:llinen oli levikiltään yleensä itäisempi. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta i:lliset nimet ovat harvinaisempiakin. Osa nimistä säilytti i:n ilman, että niille olisi syntynyt rinnakkaismuotoja. Toinen asiakirjoissa samoihin aikoihin tapahtuva muutos -(i)nen-loppuisissa nimissä on luonteeltaan ortografinen. Noin 1840-luvulle asti -(i)nen-loppu kirjoitettiin lyhyempänä muodossa: -(i)n. Tämä on aiheuttanut mm. harrastelijasukututkijoille ongelmia ja sekaannuksia. Ilmestä jopa julkaisuja, jossa suvun nimeksi kirjoitetaan esimerkiksi Rutain pro Rutanen. Kirjoitusasu ei kuitenkaan ole todellinen nimi."

Edellä mainittu Sirkka Paikkala ei myöskään poissulje rahka - rahko-sanojen yhteyttä. Tässä kuvalinkki yhteen Suomen Rahkola-nimiseen taloon, joka sijaitsee Rahkasuon reunassa:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/paikannimihaku.html?e=281601&n=6842866&scale=16000&tool=siirra&width=600&height=600&query=hae&hakutapa=paikannimihaku&nimi=vesaj%C3%A4rvi&osoite=&kunta=&isShown=&lang=fi


Kommenttini siitä, että ILKKA-nimen taustalla olisi henkilön etunimi ei tarkoittanut, että se olisi ollut ns. virallinen nimi, vaan lempinimi jostakin nykyisinkin tunnetusta etunimestä.

Uudisasutus isonvihan jälkeen on kytköksissä kahteen seikkaan. Kydöttämisen yleistymiseen ja muutoksiin uudistaloja ja talojen jakamista koskeviin säädöksiin.

Matti Lehtiö

[Matti Lund]

...

Sitten nimistä:
Ilkka-nimi tietämäni mukaan ei ollut vielä silloin etunimi.
Rahkon ja rahkan ei voida sanoa olevan samaa alkuperää vain sanojen samankaltaisuuden vuoksi. Rahko on merkitty asiakirjoihin 1400-1600-luvulla Rahkoi Rahkoila. Tämä Rahkoi/Rahkoila taasen kääntyy vaikeasti rahkaan.


Terveisin Antti

...

Ilkka etunimenä

Ilmeisesti niin Sinulta kuin muiltakin puuttuvat yksinkertaisesti lähteet, että pääsisi kunnolla kiinni Ilkka -etunimen iän arviointiin.

Minun kielikorvassani se kaikuu kaukaa pakanalliselta aikakaudelta. Kun sitä ei esiinny Pohjanmaalla Ilkka -nimisten talojen isännillä noin vuonna 1545 eikä heidän patronyymeistäkään, niin Pohjanmaalta nimen käyttäjiä olisi löydettävissä ehkä 1300-1400 -luvuilta, jos veroluetteloita olisi. Tietysti voisi yrittää selata Eerik Pommerilaisen luetteloista, löytyisikö Ilkka -nimeä Hämeestä 1400 -luvulta? (Nimiasu saattaisi olla sangen monitulkintainen?)


Toiseksi Rahko lisä- ja talonnimenä.


Itselläni ovat olleet tutkimuskohteina paitsi Ilmajoen ja Kauhajoen Rahkon talot myös eräät keskipohjalaiset ja pohjoispohjalaiset Rahkon/Rahkolan talot.

Koska vaimoni äidin suku on alkuaan lähtöisin Muhoksen Laitasaaren Rahkon talosta, eli ovat siellä aivan 1500 -luvun alussa isäntänä olleen Kauppi Rahkon jälkeläisiä niin, että siitä menee anoppini veljien suora isoisäputki, olen kerännyt voudintileistä kaikki tämän Rahkon talon tiedot.


Rahko -nimen kirjauksista voudin- ja läänintileissä ei mielestäni voi päätellä muuta kuin, että se on ollut useille kirjureille suuri mysteeri ja ongelma ja että suomenkieltä he eivät ole alkuunkaan hallinneet.


Talo on varmaankin Rahko -nimisenä ollut jo jonkin aikaa ennen veroluetteloitten alkamista, sillä se jaettiin kahtia kahden veljeksen Olli ja Vilppu Kaupinpoikien välillä vuonna 1564, kun nuorempi ilmeisestikin oli juuri tullut täysi-ikäiseksi (Olli Kaupinpoika näkyy jo vuodesta 1551 alkaen, eli oli nähtävästi reilut 10 vuotta Vilppua vanhempi). Lisänimenä se näkyy kuitenkin vasta 1500 -luvun lopulta. Kerran pari se kirjattu aivan tunnistamattomana tekstimössönä. Luulenkin, että kirjurit ovat välttäneet lisänimen kirjausta, kun eivät ole saaneet siihen mitään otetta. Siten nimimuotokirjauksilla ei ole juuri muuta todistusarvoa kuin, että se on ollut kirjureille vaikea, jota suomalaisen on vaikea käsittää Rahko -nimestä, mutta joku eteläruotsalainen sen vaikeuden tajunnee paremmin.


Se on mm. kirjattu eri luetteloissa "Rachie" (vuonna 1619) , "Raho", "Racho", "Rachei" (vuonna 1622), "Phyiliapus rahine" (vuonna 1594 , siis Vilppu Rahkonen <- ensimmäinen -nen -loppuinen esiintymä siitä nimestä), "Rahienen", "Rako", "Rakoi" (vuosina 1613,1625), "Rachkoi" ( vuosina 1616, 1621), "Rahkoi" (vuonna 1626), Rahkola (vuonna 1645), vielä on vuodelta 1700 "Bengt Rackaises hemman".

Siinä ei ollut koko repertuaari, sillä olen yllensä ottaen normalisoinut nimen suoraan luetteloihini ja nämä kummat nimimuodot ovat vain esemplaariotantoja.

Kalajoen Pohjankylän Rahkon talon isännällä 1547-66 Matti Ollinpoika Rahkolla Rahko -lisänimi esiintyy jo alusta pitäen noine sangen vaihtelevine kirjausasuineen, Tyngänkylän Rahkon ensimmäinen isäntä Pekka Antinpoika 1567-79, Ylivieskan Rahkon isäntänä 1547-48 on ollut Simuna Nuutinpoika. Nämä ovat vanhoja taloja. Sen sijaan Heikki Rantatuvan tutkielman mukaan Kälviän Rahkola N:o 4 on paljon nuorempi talo, eli sen ovat perustaneet uudisasujat ja kumppanukset Paavali ja Antti Rahkonen niin, että sitä on alettu verottaa vasta vuodesta 1598 alkaen. Tässä tapauksessa olisi talon nimen antajaksi todettavissa siirtonimi, jonka talon perustaja on tuonut mukanaan.

Joka tapauksessa minulla on tästä lisänimestä Rahko suunnilleen yhtä laaja referenssi Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta.


terv Matti Lund

[AnttiYR]

Kiitos Matti Lund valaistuksesta nimiasiaan.

Alla muutamia ”omia” ajatelmia viestiketjun eri vaiheisiin.

Nimistä:
Lisänimi oli minulle uusi ilmaus, johon en ollut törmännyt ennen tätä viestiketjua.

Nimi Ilkka:
Nimi saattaa viitata sellaiseen, jonka on korvannut kielessä jokin toinen sana. Tässä myös eräs mahdollisuus: ( Ei ehkä mahdollinen) Ilkalla ja Hilkalla on sama alkuperä. Ilkkaa merkittäessä kirjurin kirjoittaessa on ”H” jäänyt pois, ja myöhemmin Hilkkaa onkin ruvettu nimittämään Ilkaksi.
Kirjurille on saattanut kuulua korvaan nimi sellaiselta kuin siinä ei h:ta olisi ollutkaan.
Eräissä kielissä vielä nykyäänkin h tuottaa vaikeuksia.
Pilkkarunossa ” Ei keropää sotia tainnut…” kero viittaa ilmeisesti vain tukkaan, ei päähineeseen.

Nimi Rahko:
Myös Ilmajoella Rahkosta esiintyy monia versiota. Ennen 1700-lukua ne mitä olen nähnyt ovat tyyppiä Rahkoi/Rahkoila. Kirjoitusasu tietenkin vaihtelee esim. k korvattu c:llä.
Vielä kirkonkirjoissakin Ilmajoella nimen kirjoitusasu vaihtelee, vaikka Ilmajoella oli ainakin vuodesta 1632 lähtien suomea taitavat kirkkoherrat. ( Peltoniemen poika, Peldanus, tämän kaksi poikaa ja yksi pojanpoika, Vahel, synt. Oulussa, joka kirjoitti suomeksi valitusrunon, Mennander, synt. Lounais-Suomessa ja 1700-luvun viimeisenä Hannukselan poika Hannelius)
Samaten kappalaisetkin olivat suomea taitavia..
Matti Lehtiön kopioima kartta Ikaallisten Rahkolan alueesta, jossa on lähellä rahkasuo ei vielä todista mitään. 1500-luvulla Ikaallisissa kaksi Rahkoilaa, joista ainakin toinen on arvattavasti asunut tällä alueella. Rahkaiselle suolle on voitu antaa nimi vain rahkan perusteella.
Tämän rahkasuon nimen iästä en tiedä.
Vanhin maininta, jonka olen Rahkosta nähnyt on vuodelta 1385 Olavi Rahkoila Hattulan Rahkoilan kylästä.
Hämeen, Karjalan, Satakunnan, Varsinais-Suomen, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Rahkot ovat mielestäni, ainakin osaksi, siirtäneet nimensä siirtyessään uusille paikoille, tai tulleet näille alueille. Ovat saattaneet olla jopa sukua osaksi keskenään.
!
Kokko:
Ilmajoen Kokot ovat voineet saada nimensä kotkasta, vaikka minulle on ollut vieras tämä kotkan/haukan nimitys kokkona. Toisaalta, aiemmin ei puhuttu Ilmajoella kokoistakaan vaan esimerkiksi pääsiäisvalikioista ei –kokoista. Kokko tuli käyttöön vasta juhannuskokkojen yleistyessä Etelä-Pohjanmaalla.
Kokko nimi saattaa juontaa kummastakin merkityksestä eri puolilla Suomea. Sitähän en tiedä, mikä merkitys kokolla on ollut nimen antoaikana k.o. alueella. Siten Ilmajoen Kokko on voinut tarkoittaa myös kotkaa. Kotkaa tarkoittava merkitys olisi jäänyt vain pois käytöstä ja vain nimessä Kokko olisi jäänyt elämään. Tämä tuntuu kuitenkin kaukaa haetulta, mutta kuitenkin mahdollista.

Alueena kylä:
Mikä on kylä?
Kyliähän ovat esimerkiksi :
- ”Viralliset-” esimerkiksi rekisteriviranomaisten antamat kylät, jotka noudattelevat vanhoja hallinnollisten alueiden rajoja.
- Seurakuntien kylät, poikkeavat osaksi edellisistä. (Kylät, kts. HISKI tietoja seurakunnasta)
- Alueellinen yhteisö jolla mahdollisesti kyläpäällikkö tai vastaava.
- Asutusalueet, joita yleensä rajoittavat jotkin luonnonrajat, metsät tai muut vastaavat, myös kunnanrajat..
- Puhekielessä, myös pienemmät alueet, jotka saattavat olla edellisten sisällä, esim. jonkin kantatilan keskuksen ympäristö.
Kuinka suuria sitten kylät ovat?
1500-luvulla kylät olivat kai keskimäärin aika pieniä. Esimerkiksi vanhassa keski-aikaisessa Rahkioilan kylässä oli ”vain” 11 kruunulle maksavaa taloa, ja se oli kuitenkin Hattulan suurin.
Toisaalta oli isojakin, Matti Lundin mainitsee Kyrönmaan Hiiripellon keskipisteenä 1 km sisällä olleen 45 taloa.
Puheessa, kun mennään kylään (=vieraisille) tarkoitetaan vain yhtä taloa.
Nykyään kuulee radiossa puhuttavan kylistä, kun tarkoitetaan kuntaa tai entistä kuntaa. ( Yleistynyt kuntaliitosten myötä)

Olisikotarvetta kehittää myös kylälle ”lisänimi”?

Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

Kommenttia ensihätiin vain yhteen asiaan Antin edellisestä viestistä
Lainaus:
Kokko: Toisaalta, aiemmin ei puhuttu Ilmajoella kokoistakaan vaan esimerkiksi pääsiäisvalikioista (pitäisi kai olla valakioosta?/lisäys ML) ei –kokoista. Kokko tuli käyttöön vasta juhannuskokkojen yleistyessä .

Antti ei ole tainnut olla pystyttämässä KOKKOsia tai lapsi ei ole KOKOTTAnut syliisi?

Eli kyllä KOKKO -sana on täällä tuttu ja nimenomaan muissa merkityksissä kuin kotka!

Matti Lehtiö

[Matti Lehtiö]

Lisäkommentteja ja kysymyksiä Antin viimeiseen viestiin:

Lainaus:
”Nimi Ilkka: Tässä myös eräs mahdollisuus: ( Ei ehkä mahdollinen) Ilkalla ja Hilkalla on sama alkuperä. Ilkkaa merkittäessä kirjurin kirjoittaessa on ”H” jäänyt pois, ja myöhemmin Hilkkaa onkin ruvettu nimittämään Ilkaksi.”

Kommentti:
Pitäisi ensin osoittaa, sellainen nimi (HILKKA) olisi ollut käytössä. Minä en ainakaan löytänyt sellaisesta nimestä jälkeäkään Suomessa! Ajatusmalli on siten käytännössä kestämätön.

Lainaus (vahvennokset allekirjoittaneen):
"Nimi Rahko:
Myös Ilmajoella Rahkosta esiintyy monia versiota. Ennen 1700-lukua ne mitä olen nähnyt ovat tyyppiä Rahkoi/Rahkoila. Kirjoitusasu tietenkin vaihtelee esim. k korvattu c:llä.
Vielä kirkonkirjoissakin Ilmajoella nimen kirjoitusasu vaihtelee, vaikka Ilmajoella oli ainakin vuodesta 1632 lähtien suomea taitavat kirkkoherrat. ( Peltoniemen poika, Peldanus, tämän kaksi poikaa ja yksi pojanpoika, Vahel, synt. Oulussa, joka kirjoitti suomeksi valitusrunon, Mennander, synt. Lounais-Suomessa ja 1700-luvun viimeisenä Hannukselan poika Hannelius) Samaten kappalaisetkin olivat suomea taitavia..
Matti Lehtiön kopioima kartta Ikaallisten Rahkolan alueesta, jossa on lähellä rahkasuo ei vielä todista mitään. 1500-luvulla Ikaallisissa kaksi Rahkoilaa, joista ainakin toinen on arvattavasti asunut tällä alueella. Rahkaiselle suolle on voitu antaa nimi vain rahkan perusteella."


Kommentti ja kysymys:
Nimien RAHKA - RAHKO esiintyminen liki toisiaan ei tietysti yksinään todista tarpeeksi nimien yhteisestä alkuperästä, olletikin kun en tiedä tässä kohdin asutusnimi rahkon asutushistoriaa. Mutta että asialla ei olisi mitään merkitystä, pitäisi antaa selitys, miksi nykypäivän kartasta Suomesta löytyy yli 20 RAHKO- suo-neva jne märkien paikkojen paikannimiä, tai miksi nimi RAHKO, ilman omistusliitettä esiintyy luontonimenä kymmeninä ympäri Suomea!!! Suomenkielen taito ensisajan kirjureilla ei todista oikeastaan mitään, koska ei ollut olemassa suomenkielistä kirjoituskieltä.

Lausetta: Rahkaiselle suolle on voitu antaa nimi vain rahkan perusteella. en ymmärrä?


Kyläkäsite:
Veroluetteiden kylänimiä, jotka monessa tapauksissa oli tuollaisia "hallinnollisia kinkeripiirejä" nimitetään yleisesti MAAKIRJAKYLÄKSI, nimitys on hyvin oivallinen, koska se antaa ymmärtää, että välttämättä ei ole kysymys tiiviistä kyläasutuksesta.
Erilaisille kylän rakenteita selittäväville asutustyyleille on myöskin annettu useitakin nimityksiä. RIVIKYLÄ, KASAKYLÄ jne. Henkilökohtaisesti olen käyttänyt myös "YDINKYLÄ"-nimitystä silloin kun osa kylän asutuksesta on sijannut pienen matkaa tiiviin "ytimen" ulkopuolella. Eli mitään uutta ei nimitystä sille rintamalle ole tarpeen kehittää mielestäni.

Lainaus:
"Kuinka suuria sitten kylät ovat? 1500-luvulla kylät olivat kai keskimäärin aika pieniä. Esimerkiksi vanhassa keski-aikaisessa Rahkioilan kylässä oli ”vain” 11 kruunulle maksavaa taloa, ja se oli kuitenkin Hattulan suurin."

Vastaus:
1550-luvulla nykyisen Isonkyrön ja Vähänkyrön rajapinnassa Hiiripellon kylän "ytimessä" 500 metrin matkalla oli 16 taloa ja vastarannalla noin 700 metrin matkalla noin 14 taloa ja sen lisäksi tuon maagisen 1 kilometrin säteellä oli vielä Kylkkälän (5), Perälän (3), Kuuttilan (8) kylät ja osa Yryselän (2) kylän asutuksesta.

Matti Lehtiö

[mika68]

Lisäkommentteja ja kysymyksiä Antin viimeiseen viestiin:

Lainaus:
”Nimi Ilkka: Tässä myös eräs mahdollisuus: ( Ei ehkä mahdollinen) Ilkalla ja Hilkalla on sama alkuperä. Ilkkaa merkittäessä kirjurin kirjoittaessa on ”H” jäänyt pois, ja myöhemmin Hilkkaa onkin ruvettu nimittämään Ilkaksi.”

Kommentti:
Pitäisi ensin osoittaa, sellainen nimi (HILKKA) olisi ollut käytössä. Minä en ainakaan löytänyt sellaisesta nimestä jälkeäkään Suomessa! Ajatusmalli on siten käytännössä kestämätön.

Lainaus (vahvennokset allekirjoittaneen):
"Nimi Rahko:
Myös Ilmajoella Rahkosta esiintyy monia versiota. Ennen 1700-lukua ne mitä olen nähnyt ovat tyyppiä Rahkoi/Rahkoila. Kirjoitusasu tietenkin vaihtelee esim. k korvattu c:llä.
Vielä kirkonkirjoissakin Ilmajoella nimen kirjoitusasu vaihtelee, vaikka Ilmajoella oli ainakin vuodesta 1632 lähtien suomea taitavat kirkkoherrat. ( Peltoniemen poika, Peldanus, tämän kaksi poikaa ja yksi pojanpoika, Vahel, synt. Oulussa, joka kirjoitti suomeksi valitusrunon, Mennander, synt. Lounais-Suomessa ja 1700-luvun viimeisenä Hannukselan poika Hannelius) Samaten kappalaisetkin olivat suomea taitavia..
Matti Lehtiön kopioima kartta Ikaallisten Rahkolan alueesta, jossa on lähellä rahkasuo ei vielä todista mitään. 1500-luvulla Ikaallisissa kaksi Rahkoilaa, joista ainakin toinen on arvattavasti asunut tällä alueella. Rahkaiselle suolle on voitu antaa nimi vain rahkan perusteella."


Kommentti ja kysymys:
Nimien RAHKA - RAHKO esiintyminen liki toisiaan ei tietysti yksinään todista tarpeeksi nimien yhteisestä alkuperästä, olletikin kun en tiedä tässä kohdin asutusnimi rahkon asutushistoriaa. Mutta että asialla ei olisi mitään merkitystä, pitäisi antaa selitys, miksi nykypäivän kartasta Suomesta löytyy yli 20 RAHKO- suo-neva jne märkien paikkojen paikannimiä, tai miksi nimi RAHKO, ilman omistusliitettä esiintyy luontonimenä kymmeninä ympäri Suomea!!! Suomenkielen taito ensisajan kirjureilla ei todista oikeastaan mitään, koska ei ollut olemassa suomenkielistä kirjoituskieltä.

Lausetta: Rahkaiselle suolle on voitu antaa nimi vain rahkan perusteella. en ymmärrä?


Kyläkäsite:
Veroluetteiden kylänimiä, jotka monessa tapauksissa oli tuollaisia "hallinnollisia kinkeripiirejä" nimitetään yleisesti MAAKIRJAKYLÄKSI, nimitys on hyvin oivallinen, koska se antaa ymmärtää, että välttämättä ei ole kysymys tiiviistä kyläasutuksesta.
Erilaisille kylän rakenteita selittäväville asutustyyleille on myöskin annettu useitakin nimityksiä. RIVIKYLÄ, KASAKYLÄ jne. Henkilökohtaisesti olen käyttänyt myös "YDINKYLÄ"-nimitystä silloin kun osa kylän asutuksesta on sijannut pienen matkaa tiiviin "ytimen" ulkopuolella. Eli mitään uutta ei nimitystä sille rintamalle ole tarpeen kehittää mielestäni.

Lainaus:
"Kuinka suuria sitten kylät ovat? 1500-luvulla kylät olivat kai keskimäärin aika pieniä. Esimerkiksi vanhassa keski-aikaisessa Rahkioilan kylässä oli ”vain” 11 kruunulle maksavaa taloa, ja se oli kuitenkin Hattulan suurin."

Vastaus:
1550-luvulla nykyisen Isonkyrön ja Vähänkyrön rajapinnassa Hiiripellon kylän "ytimessä" 500 metrin matkalla oli 16 taloa ja vastarannalla noin 700 metrin matkalla noin 14 taloa ja sen lisäksi tuon maagisen 1 kilometrin säteellä oli vielä Kylkkälän (5), Perälän (3), Kuuttilan (8) kylät ja osa Yryselän (2) kylän asutuksesta.

Matti Lehtiö




Ilkka tulee mielestäni germaanisperäisestä Ilke-nimestä, samoin kuin Saksan Hilke, Suomen Hilkka.

Mika J

[Matti Lehtiö]

Etuninimi HILKKA ei liene 100 vuotta vanhempi!

Matti

[mika68]

Etuninimi HILKKA ei liene 100 vuotta vanhempi!

Matti

Suomen Hilkka on lainaus Saksan Hilke-nimestä, vai osaatko muuta selitystä kertoa? Varsinkin kun Suomen Hilkka-esiintymä osuu itsenäistymisen ja toisen maailmansodan väliseen aikaan, jolloin saksalaissuuntaus oli maassamme luonnollisista syistä vallitseva.

Mika J

[Matti Lehtiö]

Joka kodin suuri nimikirjaa lainaten:

Varhaisimmat Suomen HILKKA-etunimistä ovat olleet HILJAN lempinimiä.
Nimi on saatu lastensadusta PUNAHILKKA, jossa sano HILKKA viittaa sadun hahmon "hilkkaa" eli päähineeseen. Pohjalaisittain hilkkuun. Satu Punahilkasta julkaistiin suomenkielellä 1873.

Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Kokko: Toisaalta, aiemmin ei puhuttu Ilmajoella kokoistakaan vaan esimerkiksi pääsiäisvalikioista (pitäisi kai olla valakioosta?/lisäys ML) ei –kokoista. Kokko tuli käyttöön vasta juhannuskokkojen yleistyessä .

Antti ei ole tainnut olla pystyttämässä KOKKOsia tai lapsi ei ole KOKOTTAnut syliisi?

Eli kyllä KOKKO -sana on täällä tuttu ja nimenomaan muissa merkityksissä kuin kotka!


Kiitos Matti kommentistasi.
Kuten aiemminkin kirjoitin, pidän kotkaa kotkaa epätodennäköisenä lähtökohtana Ilmajoen Kokko - nimelle.
Kuhilas (= kokko) jäi minulta huomioimatta. Tämä "kuhilas-kokko", ja "nuotio-kokko" ovat kai samaa alkuperää ja tarkoittaneet "kasaa". Etelä-Pohjanmaalla on jäänyt käyttöön "kuhilas-kokko". Muualta suomesta tämä kuhilas merkitys on jäänyt pois käytöstä tai sitä ei ole käytettykään tässä merkityksessä.
Olen niin nuori, etten ole paljonkaan käsitellyt kokkoja ja kun leikkuupuimuri tuli käyttöön isällä 1954.
Kokottaminen on minulle vieras termi.

Lausetta: Rahkaiselle suolle on voitu antaa nimi vain rahkan perusteella. en ymmärrä?



Tarkoitin:
Karttanimi Rahkasuo on voitu antaa tälle suoalueelle siellä olevan rahkaturpeen tai rahkasammaleen perusteella. Rahka sanana on kai vanhaa perua eikä 1500-luvun jälkeen kehitettyjä. Karttanimi on myös voinut olla käytössä ennen kartaanmerkintää, eikä vasta kartanteossa "keksitty".



Ilkka tulee mielestäni germaanisperäisestä Ilke-nimestä, samoin kuin Saksan Hilke, Suomen Hilkka.




Voivat mahdollisesti tulla jos vain ovat olleet käytössä grrmaanisessa kielessä kyllin aikaisin.

Päähineenä hilkka on ollut Suomessa käytössä ainakin jo 1200-luvulla.
En tiedä käytetiinkö siitä silloin hilkka-nimeä. Samaten en tiedä oliko hilkka koskaan käytössä päähineenä miehillä.

Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

RAHKO - RAHKA
Kaipaisin edelleenkin lisäkommentti, miksi RAHKO-sana ei voisi olla samaa kantaa RAHKA-sanan kanssa. Tai toisinpäin, kommenttia siihen, millä selitetään Suomen lukuisat suohin ja muihin senkaltaisiin luonto-olosuhteisiin liittyvät rahko-määriteosan sisältävät paikannimet ja selkeästi luotoon liittyvät kymmenet rahko- paikannimet, siis jotka eivät selkeästi eivät ole missään tapauksessa nautintaan liittyviä.

Lainaus:

"Ilkka tulee mielestäni germaanisperäisestä Ilke-nimestä, samoin kuin Saksan Hilke, Suomen Hilkka voivat mahdollisesti tulla jos vain ovat olleet käytössä germaanisessa kielessä kyllin aikaisin."
Kommentti: Tälle ajatukselle (vahvennettu tekstiosa) ei löytyne mitään kättä pidempää?

Edelleen:
Kasa ja kokko eivät ole toistensa synonyymejä.

Jos aihe kiinnostaa "kannattaa" lukea: Eteläpohjalaiset Juuret 2 - 2007 artikkeli: Kokoa koko kokko kokoon - moni-ilmeinen sanavartalo kok

Matti Lehtiö

[AnttiYR]

RAHKO - RAHKA
Kaipaisin edelleenkin lisäkommentti, miksi RAHKO-sana ei voisi olla samaa kantaa RAHKA-sanan kanssa. Tai toisinpäin, kommenttia siihen, millä selitetään Suomen lukuisat suohin ja muihin senkaltaisiin luonto-olosuhteisiin liittyvät rahko-määriteosan sisältävät paikannimet ja selkeästi luotoon liittyvät kymmenet rahko- paikannimet, siis jotka eivät selkeästi eivät ole missään tapauksessa nautintaan liittyviä
.

Tässä pikaisesti muutamia perusteluita, osaksi aikaisemmissa viesteissäkin olleita: (ei mitään tieteellisiä totuuksia)
Rahko esiintyy 1500-luvulla ja aiemmin pääsääntöisesti muodossa Rahkoi/Rahkoila. Kirjoitusasut vaihtelevat, mutta rahka-sanan lopussa olevaan a:han ei ole missään viitteitä.
Agrikola, kirjoittaessaan hämäläisistä jumalista mainitsi Rahkoin. (Kirjoitti Rachkoi, joka kai oli lähellä silloista ääntämistä, kosta kirjoitti myös Ahdin muotoon: Achti. Agrikolahan loi vasta suomenkieleen kirjoitusasun, joten hän on saattanut tällä ch:lla merkitä erilaista h:ta kuin esimerkiksi ruotsin/saksan h) Tälläinen "jumalallinen" nimi on siirtynyt tavalliseksi nimeksi. Samaten kuin Ukko (ylijumala) muuttui tarkoittamaan vanhaa miestä.
Rahkoi ja rahka, vaikka alkuosaltaan ovat samanlaiset, eivät mielestäni muunnu toiseksi kovin helpolla.
Nykyisinkin on samoja sanoja, mutta eri tarkoitus ja muutamalla kirjainvaihdolla vielä lisää.
Tässäkin viestiketjussa kokolla (=kotka) ja kokolla (=juhannuskokko) ei mielestäni ole yhteistä lähtökohtaa.
Mainitsit, ettei rahkasuot olleet Rahkojen nautinnassa. Tämä mielestäni jopa vähentää Rahkon ja rahkan yhteyttä. Toisaalta tällöin suon nimeksi olisi tullut oletettavasti Rahkonsuo tai Rahkoilansuo. Miksi yleensä olisi kehitetty nimi Rahkasuo, eivätkä edelliset olisi kelvanneet? Tai toisinpäin miksei Rahkosta tullut Rahka jos niillä olisi ollut sama kanta?


Kasa ja kokko eivät todellakaan ole synonyymejä. Kirjoitin "kasa", vain luonnehtiaakseni (juhannus)kokon ja kokon(=kuhilas) samankaltaisuudesta ja erotuksena kokosta(=kotka). Nämäkään eivät ole synonyymejä keskenään.

Siitä, voivatko Ilkka ja Hilkka nimieet juontua Ilke ja Hilke nimistä kirjoitin:
Voivat mahdollisesti tulla jos vain ovat olleet käytössä germaanisessa kielessä kyllin aikaisin.
Olisi kai vieläpitänyt lisätä muitakin ehtoja, mutta mielestäni sana mahdollisesti riittää.


Jos aihe kiinnostaa "kannattaa" lukea: Eteläpohjalaiset Juuret 2 - 2007 artikkeli: Kokoa koko kokko kokoon - moni-ilmeinen sanavartalo kok




En ole lukenut kyseistä artikkelia. Onko se sinun kirjoittama?

Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

Pari kommenttia Antin edelliseen viestiin:
Lainaus:
"Mainitsit, ettei rahkasuot olleet Rahkojen nautinnassa."
Vastaus.
En tarkoittanut tätä, vaan sitä, että en laskenut omistukseen viittaavia paikannimien muotoja mukaan tuodessani esiin rahko-sanana esiintyvyyttä paikannimistössä - johon sivumennen ei ole edelleenkään tuotu esiin kommentteja mitä muuta ko. sana sitten voisi tarkoittaa. Kannattaa nostaa esiin myös vielä Matti Lundinkin viestissä ollut nimen kirjoitusmuoto RAHIKKA, tämä Matin esiintuoma muoto ei ole ainoalaatuinen ja onkin syytä olettaa, että myös sillä on sama kanta. Rahikka-asutusnimihän esiintyy Vähässäkyrössä.

Olen kirjoittanut edellisessä viestissäni mainitun artikkelin Jja voidaan todeta, että sekä kotkan nimimuoto kokko ja lyhteistä kasattu kokko(nen) on kehittynyt kuitenkin samoista aineksista.

MATTI LEHTIÖ

[AnttiYR]

Terve Matti

Tuntematta nimen Rahikka alkuperää (=mistä mahd.siirtynyt), vanhaa levinnäisyyttä, vanhoja kirjoitusasuja, tuntuisi maallikkona, että sillä voisi olla jotain tekemistä rahin kanssa. Tässä voin olla täysin väärässäkin, voivat vain muistuttaa toisiaan.

Kun tähän keskusteluun ei paljon muut ole enää osallistuneet niin lopetetaanko tämä keskinäinen kirjoittelu tässä viestiketjussa?
Alkuperäistä aihetta emme ole enää kuin sivunneet.

Hyvää vuodenjatkoa toivottaa Antti

[Matti Lehtiö]

Antti ehdotti keskustelusäikeen lopettamista. Ok, olen samaa mieltä näiden kahden nimen osalta. Olin kuitenkin kirjoittanut työpöydälle viestin, joka oli samansuuntainen näiden nimitulkintojen osalta, mutta jossa palautin keskustelua tuohon Antin avausviestiin, joka oli aiheeltaan kuiten hyviä siemeniä sisältävä. Tässä tämä viesti nyt sitten joka tapauksissa:

Tämä keskustelu alkoi mielipiteestä, että:
Länsi-Suomessa oli sukunimiä käytössä 1500-luvulla, mutta ne jäi pois käytöstä tai muuttui talon nimeksi myöhemmin.
1700- 1800-lukujen uudistilat ja torpat saivat nimensä paikannimistä ja muuttuivat sukunimiksi.

Viestiketjua lukenee ovat voineet todeta, että käsite sukunimi sellaisena, kun me sen nykyisin sisäistämme oli tuon ajan ihmisille kuitenkin vieras käsite. Oikeampaa on puhua lisänimistä, joista pieni osa kuitenkin käyttäytyi kuitenkin sukunimen kaltaisesti. Että nimi olisi sukunimi, sen pitäisi siirtyä kantaperheen miespuolisten jälkeläisten mukana minne sitten menivätkin ympäri maailmaa ja tällaisia tapauksia on hyvin vaikea löytää.

Tämän jälkeen keskustelu on aaltoilut muutamien asutusnimien merkityksen ympärillä.

Henkilökohtaisena pontimenani keskustelusäikeessä on ollut Etelä-Pohjanmaan varhaiseen asutukseen liittyvät seikat, jossa nimistö näyttelee hyvin merkittävää osaa.

Perinteisen asutusmallin mukaisesti nykyisen asutuksen pohjana oleva asutus Etelä-Pohjanmaan alueelle tuli Satakunnasta ja Hämeestä ja sitä on todisteltu juuri asutusnimistöllä (siirtonimillä). Asutusnimistöllä on siis ratkaiseva asema alueen asutushistoriassa ja siksi se on niin hemputin tärkeä asia. Näitä siirtonimiksi väitettyjä on sitten pidetty yleisesti sukuniminä.

Joku jo ehti mainita tämän keskustelun yhteydessä, että suurin osa asutusnimistöstä on syntynyt henkilöiden etunimistä.
Havainto on aivan oikea.

Nimistö koostuu pääosin seuraavanlaisista aiheista:
Henkilöiden etunimistä
Luontonimistö
Ammattinimistä
Asutuksen sijaintia ilmaisevasta nimistöstä.


Kun tämä nimiaines ”kaavitaan” kokonaisnimistöstä pois, jää jäljelle hyvin pieni määrä nimistöä, joiden merkityssisältö on pääsääntöisesti hyvin vaikeasti ratkaistavissa. Vähintään tällainen nimistö tulkitaan siirtonimistöksi, mutta vanhemmissa historiakirjoissa paljon paljon muitakin. Tärkeä kysymys kuitenkin on onko näissäkään tulkinta siirtonimestä oikea!

Miksi on niin yksiselitteisen helppoa yksilöidä ikivanha pohjalainen asutusnimi KORVOLA(INEN) siirtonimeksi, mutta ohittaa pelkällä yleissilmäyksellä asutusnimi NIEMI. Se ratkaisevan tärkeä kysymys on, millä perusteilla joku nimi olisi siirtonimi ja toinen vain asuinpaikan mukaan syntynyt luontonimi. Mututuntuma ei ole riittävä peruste, vaan tarvitaan erilaisia todisteita puoleen tai toiseen ja lähtökohtana on lähes poikkeuksetta nimen merkityksen ratkaiseminen

Matti Lehtiö

[Leo Suomaa]

Syntyperäisenä hämeen puhujana sanoisin, ja sanonkin, että sana, jonka hämäläinen ääntää "rahkoi", kirjoitetaan nykysuomeksi "rahkonen".

Rahko on tekninen laite, pärepihti. Rahka tarkoittaa mm puun rosoa, mistä aika lyhyellä päätelmäketjulla voidaan tulla päreeseen ja edelleen pärepihtiin. Myös suomaa voi olla rahkainen, mutta se rahka taitaa olla eri kantaa.

LS

[AnttiYR]

Kiitos Matti hienosta yhteenvedosta!
Kiitos myös muille keskusteluun osallistuneille.

Leo Suomaa ehti vielä lisätä tähän rahko ja rahka-sanojen merkityksiä.
Tähän lisäisin, että niitä merkityksiä löytyy muitakin. En kuitenkaan ole niitä tässä yhteydessä tuonut niitä esille, koska ne ovat ilmeisesti johdettavissa edellisistä, ainakin osaksi.

Viestiketjun aloittajana Antti

[Matti Lehtiö]

En millään malta olla heittämästä vielä yhtä kommenttia, joka koskettaa pohdintaa siitä voisivatko rahko - rahka sanat olla samaa juurta ja kuuluisiko joukkoon vielä asutusnimi Rahikka.

Oikeastaan tarkoituksella otin yhdeksi nimiesimerkiksi aikaisemmassa yhteenvedossani asutusnimen KORVOLA(INEN), joka löytyy edelleenkin Isostakyröstä.

Korvola asutusnimestä voidaan eristää perusmuoto KORVO (-LA).
Korvo-sana palautuu samaan perusmerkitykseen seuraavien sanojen johdannaisista saatavien merkitysten kanssa:

KORVA - KORVO - KORVU - KORVE - KORVI

Eli suomenkielen vokaaleista jäi käyttämättä vain: Y, Ä ja Ö.

Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Terve Matti

Pitänee vastata vanhalla sanonnalla:
"Huutosi kuulen, mutta auttaa en voi"

Mutta, jos kuitenkin yrittäisin, ainakin hieman. Tässä tulee tietenkin sinulle itsestäänselvyyksiä, ja osa on vain ajatelmia. En ota myöskään kantaa onko niillä mahdollisesti ollut jokin yhdistävä tekijä.

Korva Vierellä oleva, esimerkiksi korvat (päässä), kahvikupin korvat. Murteessa kun kuljetaan korvatusten, kuljetaan vierekkäin. Ilmajoen talo Koskenkorva sijaitsee kosken vierellä (=korvalla). Olen kuullut, että koskenkorva muualla päin suomea merkitsee muutakin.

Korve Mieleeni ei tule muuta kuin korvee, (= astia)

Korvi Ei tule mieleen mitään. Voisiko olla korpi ja genetiivimuodon korven jonkinlainen yhdistelmä, joka olisi tullut kirjattaessa. (epätodennäköinen) Myös korpi on saattanut kuullostaa tältä kirjurista.

Korvo Muistaakseni jossainpäin Suomea korveeta nimitetään tällä nimellä.

Korvu Ei käsitystä. Tuntuu jonkin hellittelynimeltä. Kun olen ollut pääkaupunkiseudulla yli 40 vuotta, ei pohjalaiset ilmaukset tule kaikki heti mieleen. Miksi nimitettiin lampaille kerättiviä kerppuja? Jotenkin tästä tulee mieleen, että ne olisivat olleet tähän suuntaisia nimeltään. Tietenkin korppu saattaisi olla samaa kantaa.

Terveisin Antti

[AnttiYR]

Matti

Edellisestä viestistä jäi pois esimerkiksi verbi korventaa, mutta tästäkään en varmuudella tiedä mistä kantasanasta se juontaa.

Terv. Antti

[Matti Lehtiö]

Antilta aukijääneet (muuten ok):
Korvi = (myös)puusaavi
Paikannimi Korvuanjärvi kirjoitetaan 1559 muodossa Korffwa järff

Jätän nyt vielä yhdistävän tekjän hautumaan, mutta lisään kaikille tutun nimirimpsun, joka tuli mieleeni, kun ajeltiin lapsenlapsen 2-vuotissynttäreiltä juuri kotiin:

mumma
mummi
mummo
mummu
ja vielä jurvalaisten:
momma
ja vielä vielä ruotsinkielisten:
mamma
ja taitaapa olla käytössä muoto:
mammo

eli sama merkitys mutta taas lähes kaikki vokaalit käytössä.

Näiden nimirimpsujen ideana on tuoda esiin, että suomenkieli on tavattoman monivivahteinen ja sama merkitys voi olla lähtökohtana, vaikka vokaaleita vaihdellaan.

Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Tälläiset vokaalivaihtelut kuten mumma, mummi, mummo, mummo, ovat kai yleisiä tälläisissä lainasanoissa, jotka esiintyvät monissa kielissä ja saattavat olla vähän eri vivahteisiakin. En lähde arvaamaan mistä kielestä tämä kyseinen sana on lähtöisin.

Kun tähän lisätään vielä kirjoituksen ja puheen erot, ei aina yhden vokaalin vaihtuminen tarvitse merkitä samaa kantasanaa.
Tämä tuli mieleen tarinasta, kuinka Saavossa Kauppisesta Kaappisen kautta Kuappinen. En tällä perusteella väitä, että kauppalla ja kaapilla olisi sama kanta.

Kun tähän lisätään vielä konsonanttien vaihtamiset sanoissa, mahdollisten kirjoitusvirheiden y.m. vaikutukset, ei yksinomaan sanojen samankaltaisuuden perusteella voida sanoa niiden olevan samaa kantaa.
Täytyisi mielestäni saada joitain muitakin perusteluja. (Sinulla rahko - rahka asiassa oli, mutta oli myös perusteluja etteivät olisi samaa kantaa.)

Tällä perusteella en uskaltanut väittää esiintullutta KORVOlan olevan samaa kantaa kuin KORHOla ja KORHOnen (=huonokuuloinen aikaisemmin jossain päin Suomea)

Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

Antti on kyllä aivan oikeassa ei kaikki vokaalin vaihtamisella saadut sanat ole peräisin samasta kantasanasta. Tuskimpa KANA ja KANI ovat samaa kantaa. :D:

Kun tätä viestiketjua kohtaan on tunnettu mielenkiintoa muillakin listoilla, jonne on irroitettu keskustelusta yksi lause (alunperin asiallisesssa tarkoituksessa), ehkä vielä kerta kiellon päälle tästä yksittäisestä ja periaatteessa kokonaisaihetta vain sivuavassa keskustelusta.

Minua jäi kuitenkin vaivaamaan edelleen se, mikä on se perustelu, joka ei tukisi, ettei RAHKO ja RAHKA voisi olla samaa kantaa. Koska kielellisestikin se on mahdollista!
On syytä kuitenkin vielä tuoda esiin, että edellä oleva kannanotto ei tarkoita sitä, että kannanotto ei tarkoita sitä, että kaikki RAHKOLA asutusnimet olisivat asutuksensa puolesta suoraan yhteydessä rahkaan, koska osa asutusnimistöstä on siirtonimiä. Kysymys tässä yhteydessä on siis sanan alkuperäisestä merkityksestä.

Paikannimistöä kolmesta eri pitäjästä

HAAPAVESI:
RAHKOLA metsäalue, jonka vieressä RAHKARÄME
RAHKONIEMI = järveen rajoittuvan neva-alueen osa
RAHKOVUORENKAARRET ja RAHKOVUORI=Laajan suoalueen keskellä.Itäpuolella rajoittuu RAHKANEVA alueeseen

HEINOLA:
5 suoaluetta:
POHJANRAHKO
MULTIANPOHJAN RAHKO (kahden järven välissä oleva märkä notkelma) Huom! Paikannimen muoto määrittelee sijaintia, so. itse paikka on siis rahko!
ISORAHKO
RAHKO
RAHKOSUO

KOUVOLA:
RAHIKKA, vieressä RAHKARÄME
RAHKOLA asutusnimi suosta raivatulla alueella, vieressä SAMMALSUO (Pitäisi tietysti tietää talon asutushistoria)
YLI-RAHKOLA asutusnimi laajalla peltoalueella, joka raivattu suosta. Peltoalueen nimistöön on jäänyt: LAKIASUO ja PORRASSUO (Tässäkin pitäisi tietysti tietää asutusnimen historia)
RAHKOSUO kahdessa eri paikassa.
Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Terve Matti, ajattelin lopettaa kirjoittelun tähän viestiketjuun, mutta kun kirjoitit kysymyksen minulle, niin tulkoon vielä kerran vastaus.

Kuten yhdessä todettiin, ei aina ole kysymys ole samasta kantasanasta kun yksi vokaali vaihtuu.

Vokaalin vaihtumiset on yleisiä siirryttäessä murrealueelta toiselle. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla menöö ja tuloo, kirjakielen menee ja tulee tilalla.
Jopa saman murrealueen sisällä vokaalit vaihtuvat. Esimerkiksi Ilkka sanotaan Ilmajoella (Ilimajoella) Ilikka ja Lapualla Ilakka (ja vastaavasti Ilamajoki).

Mutta jos otetan tässäkin aiemmin esiintynyt Kokko, ei mielestäni ainakaan kaikki ole samaa kantaa.
Kokko (juhannus)kokko, kuhilas, kotka
Kokka esimerkiksi veneen kokka
Kokki ruuan laittaja, ullakko
Kokku lisäämällä vokaali saadaan koukku
Kokke verbi kokea

En löydä esimerkiksi kuhilas-kokolle ja kotkalle, samaa tarkoittavaa, kantaa vaikka ovatkin samanlaisia sanoja. (ainakin nykymuodossa) Lisänimi Kokko on saattanut jossain päin Suomea tulla kotkaa merkitsevästä sanasta. (Siellä missä sillä on kotka merkitys. Lintujen nimiä on lisäniminä.)

Mielestäni pitäisi sanoilla olla myös ainakin jotenkin johdateltava yhteinen tekijä, että voitaisiin sanoa niiden juontuvan samasta kantasanasta.
Esimerkiksi seuraavasti: (Tämä täysin hatusta temmattu eikä mitenkään tieteellisesti pätevä, vaan oma kyhäelmä)
Ukkonen, siitä Ukko ylijumala (voimakas luonnonilmiö), tästä ukko (arvostettu henkilö esimerkiksi ukko-herra ja Ukko-Pekka), ukko (vanha mies), tästä Ukki ( käytetty yleensä läheisestä ukosta)

Sitten varsinaiseen kysymykseesi: RAHKO – RAHKA

RAHIKKA
”Mutu” arvio on sen tulevan rahista. En tiedä, onko rahi sanana ollut käytössä alueella, missä Rahikka lisänimi on syntynyt. Rahille en löydä yhdistävää tekijää rahkon enkä rahkan kanssa, muuta kuin sanojen samankaltaisuus. Tähän en osaa vastata tätä enempää.

RAHKA
Rahkasuo, rahkaturve ja rahkasammal tulevat mielestäni samasta rahka kannasta. Rahka sanana on vanha. (mutu) HisKissä Rahkala esiityy kuitenkin vasta 1700-luvulla.
Turvetta on kuitenkin käytetty rakentamiseen kauan sitä aiemmin. (eristeenä, tilkkeenä ja jopa pää-rakennusaineena turvemajoissa.)
Leo Suomaan ilmoittama puun rosoa tarkoittava rahka saattaa olla samaa tai eri kantaa, en lähde arvailemaan. Saattaa olla myös samaa kantaa kuin karahka (=puukeppi)
Maitorahka on ilmeisesti eri kantaa. ( Tietenkin saattaa löytyä myös jokin yhdistävä tekijä.)

RAHKO
Rahkoi oli Agrikolan mukaan ”jumala”. Merkitys vanha koska Agrikola kirjoitti entisistä hämäläisistä jumalista.
Rahko, päreenpidin. Tarvitaan pimeällä, silloin kun Rahkoi kuun mustaks jakoi. Tällä perusteella katson sen olevan samaa kantaa. (mutu)
Pohjois-Suomessa Rahko oli varas jonka liikkumista kuunvalo häiritsi. Tarina saanut kai vaikutteita ”jumala” Rahkosta, ja siten samaa kantaa.

Paikannimistä
Paikannimet, esimerkiksi peruskarttoihin ovat osaksi myöhään tulleita. Vaikka kartantekijät pyrkivätkin kyselemään paikalliselta väestöltä paikan nimiä ja ottamaan ne karttoihin, joutuivat he myös antamaan ”uusia” nimiä. Myös häveliäisyyssyistä nimet saattoivat muuttua.
Myös pieniä kirjoitusvirheitä syntyi, jotka johtivat uuteen nimeen.
Soitahan Suomessa riittää, joten kyllä Rahkasuo nimisiä paikkoja on paljon.
Osa paikan nimistä on saanut nimensä myos talon läheisyyden tai omistuksen pohjalta.
Esimerkiksi Ilmajoen Piirron talon sanotaan saaneen nimensä Kurikan Piirrosta tulleen isännän mukaan. Tämä Ilmajoen Piirto on taas antanut ympäröivälle alueelle nimeksi Piirtolankangas. Mikä entinen nimi tällä kivikautisella asuma-alueella on ollut, en tiedä.

Hain HisKi:stä Rahko nimisiä henkilöitä, jotka asuisivat rahka johdannaisillä paikoilla. En löytänyt yhtään. Rahkoja löysin Rahkolasta ja Rahka nimisiä Rahkalasta. Tietenkään tämä ei vielä todista mitään, mutta on ehkä vahvempi todiste kuin karttanimien haku.
Ilmajoelta löytyi kaksi merkintää Rahkalasta, kysymyksesä oli kai sama torppa. (vain toisessa torppaa merkitsevä "t.")
Samalta ajalta kuitenkin merkintöjä Rahkosta Ilmajoella.

HisKi:ssä oli kaksi Rahkajärvi nimistä kylää, Pyhäjärvi Vpl ja Sysmässä. En ole tarkistanut kartasta oliko kylien lähellä järvi ja järven lähellä suo tai suon keskellä järvi.
Tietenkin järveen on saattanut tulla turvetta (=rahkaa) ojan kautta, vai olisikohan kylät saaneet nimensä maitorahkasta? Kuinka vanhaa maitorahkan käyttö Suomessa on ollut, ei minulla ole tiedossa.


Terveisin Antti

[Matti Lehtiö]

Olet oikeassa Antti. Suljetaan ketju.
Pari kommenttia vain kahdeen viestissäsi olevaan seikkaan, ilman vastauksen odotusta, sekä ote nimistötutkija Sirkka Paikkalan pääasiassa tuottamasta Joka kodin suuresta nimikirjasta:

Nimi Rahko (Joka kodin suuri nimikirja):
"On myös mahdollista, että joidenkin nimien taustalla olisi 'suota' merkistevä rahka-sana,, sillä esim. Haapajärven ja Kauhajoen Rahkolan talojen on selitetty saaneen nimensä ympäröivistä rahkasoista, ja Alavuden Rahkolan torpan eteläpuolella on alkanut Rahkaneva."

Lainaus:
"Mielestäni pitäisi sanoilla olla myös ainakin jotenkin johdateltava yhteinen tekijä, että voitaisiin sanoa niiden juontuvan samasta kantasanasta."
NIMENOMAAN!

Lainaus:
"HisKi:ssä oli kaksi Rahkajärvi nimistä kylää, Pyhäjärvi Vpl ja Sysmässä. En ole tarkistanut kartasta oliko kylien lähellä järvi ja järven lähellä suo tai suon keskellä järvi. Tietenkin järveen on saattanut tulla turvetta (=rahkaa) ojan kautta."
KYSYMYS ON NS: LIITÄNNÄISNIMISTÄ

Terveisin Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Terve Matti

Vielä kerran oman kiellon päälle vastaus.

Olen nähnyt nimikirjan, ei tainnut olla sama, muistaakseni siinä oli vain Kauhajoen Rahkola mainittu.

Mutta kun Kauhajoen Rahkolan uudistalo on perustettu on jo Ilmajoen Rahkola ollut olemassa. Uudistalon isäntä on erään tutkimuksen mukaan tullut Ilmajoen Rahkolasta. Täten Kauhajoen Rahkola olisi todennköisesti siirrännäisnimi.

Alavuden Rahkolan torppa on todennäköisesti perustettu 1500-luvun jälkeen. Liaka: Ilmajoen Pitäjä sivu 182 Alavuden talo ja isäntäluettelossa vuodelta 1712 ei ole Rahko nimisiä taloja eikä isäntiä.
Näillä perusteilla nimi todennköisesti on siirtonimi. Tämä ei tietenkään poista kokonaan mahdollisuutta Rahko - Rahka yhteydestä tässä tapauksessa.

Haapajärven kohdalta en HisKi:stä löytänyt Rahkoja. Tämä viittaisi mahdollisuuteen että Rahkolan talo on myöhemmin kuin 1500-luvulla perustettu.
Tämäkään ei poista Rahko - Rahka yhteyttä tässä tapauksessa. Mutta ei se voi siirtää sitä ajallisesti jopa 1300-luvulle.

Vielä eräs esimerkki tähän "nimisoppaan" sekoittamaan ajatusrakennelmia.
Karkkilan vieressä olleen Pyhäjärven aiempi nimi on ollut Pahajärvi. (Tästä aikoinaan on Karkkila erotettu, mutta nykyään se on osa Karkkilaa)
Jos emme tietäisi mitä pyhä ja paha tarkoittavat, voisimme helposti tulla siihen käsitykseen, että ne ovat samaa kantaa. Ovathan ne saman paikan nimiä, samantyylisiä vokkaalit on vain vaihtuneet. Samalla lailla on saattanut käydä myös muille paikannimille ja lisänimille.


Terveisin Antti

[Matti Lund]

Terve Matti

Vielä kerran oman kiellon päälle vastaus.

Olen nähnyt nimikirjan, ei tainnut olla sama, muistaakseni siinä oli vain Kauhajoen Rahkola mainittu.

Mutta kun Kauhajoen Rahkolan uudistalo on perustettu on jo Ilmajoen Rahkola ollut olemassa. Uudistalon isäntä on erään tutkimuksen mukaan tullut Ilmajoen Rahkolasta. Täten Kauhajoen Rahkola olisi todennköisesti siirrännäisnimi.

Alavuden Rahkolan torppa on todennäköisesti perustettu 1500-luvun jälkeen. Liaka: Ilmajoen Pitäjä sivu 182 Alavuden talo ja isäntäluettelossa vuodelta 1712 ei ole Rahko nimisiä taloja eikä isäntiä.
Näillä perusteilla nimi todennköisesti on siirtonimi. Tämä ei tietenkään poista kokonaan mahdollisuutta Rahko - Rahka yhteydestä tässä tapauksessa.

Haapajärven kohdalta en HisKi:stä löytänyt Rahkoja. Tämä viittaisi mahdollisuuteen että Rahkolan talo on myöhemmin kuin 1500-luvulla perustettu.
Tämäkään ei poista Rahko - Rahka yhteyttä tässä tapauksessa. Mutta ei se voi siirtää sitä ajallisesti jopa 1300-luvulle.

Vielä eräs esimerkki tähän "nimisoppaan" sekoittamaan ajatusrakennelmia.
Karkkilan vieressä olleen Pyhäjärven aiempi nimi on ollut Pahajärvi. (Tästä aikoinaan on Karkkila erotettu, mutta nykyään se on osa Karkkilaa)
Jos emme tietäisi mitä pyhä ja paha tarkoittavat, voisimme helposti tulla siihen käsitykseen, että ne ovat samaa kantaa. Ovathan ne saman paikan nimiä, samantyylisiä vokkaalit on vain vaihtuneet. Samalla lailla on saattanut käydä myös muille paikannimille ja lisänimille.


Terveisin Antti



Nyt kommentoi vähän toinen Matti.

Ensiksikin Haapajärvi.

Pohjanmaalla on ollut Haapajärvi -niminen kylä ainakin 5 pitäjässä, joista pohjoisimman nimi on myöhemmin muuttunut Haapavedeksi ja on sijainnut Pyhäjoen pitäjässä.

Nyt ei tule mieleen, että yhdessäkään niistä olisi ollut vanhastaan Rahkon taloa, mutta Kalajoen Haapajärven naapurikylässä sijaitsi kuten aikaisemmassa viestissäni toin esiin, Rahkon talo. Kalajoella sijaitsi useampi Rahkon talo, mutta Haapajärveä Rahkot eivät näyttäisi asuttaneen.


Nyt en mene sanomaan viimeistä sanaa Lohtajan puolella olevan Haapajärven talonnimistä, mutta en muista Rahkoa sielläkään olleen.


Kertaan vielä, että vanhoista veroluetteloista, varsinkin voudintileistä, on vaikea identifioida Rahko -nimiä, koska on paljon epämääräisiä nimikirjauksia ja on aivan eri nimiä, jotka eivät eroa Rahkosta kuin 1-2 kirjaimella ja nämä erottavat kirjaimet ovat välillä kadoksissa näissä kirjauksissa.


Esimerkiksi Kainuussa näkyy 1600 -luvulla yksi Rahkonen, mutta 1500 -luvun osalta on vaikea ottaa selvää, koska nimeä ei esiinny enää myöhempinä aikoina, jolloin nimenkirjaukset ovat selkeämpiä. Olen itse tulkinnut 1500 -luvun kaksi eri Kainuun uudisasuttajaa Rahusiksi, mutta aivan pomminvarma en ole, sillä nimi on kirjattu niin monella tavalla, pari kertaa niinkin kuin Muhoksen Laitasaaren tapaus, josta esitin ~10 eri kirjaustapaa ja joka on varma Rahko.

Rahko -nimen identifioinnista ja nimen siirron edellytyksistä.

On myös huomioitava, että useissa voudintilijaksoissa Kainuussa ja Pohjanmaalla ei savolaisiinkaan nimiin ole kirjattu -nen -päätettä. On myös lyhenteitä eli esimerkiksi nimi Kirjavainen on kirjattu pariin otteeseen vain "Kir." Täten ei parilla kolmella otannalla näitä selvitellä.

Rahkoa siis esiintyy talonniminä:

sekä paikallisesti syntyneinä niminä että siirtoniminä lisänimen tuojilta, mutta näiden erottaminen vaatii huolellista tutkimusta kunkin talon kohdalla ja jää avoimeksi joidenkin kohdalla.

Ilmajoen tapauksen täytyy olla yksi vanhimpia Rahkoja. Savolaisekspansion ulottumisesta näin syvälle vanhan Kyrön pitäjän alueelle ei ole todisteita, vaan savolaisyritykset sijoittuvat Töysän-Alavuden-Peräseinäjoen-Kauhajoen linjalle riittävän kauas Kyrönjoen tuntumassa olevasta tiheämmästä asutuksesta, jonka sekaan ei voitu perustaa savolaisia kaskiviljelyksiä tuhoamatta koko näitä asutuskeskittymiä. Siksi ei ollut edellytyksiä savolaisten siirtoniemien merkitsevälle leviämiselle Kyrön pitäjän niihin "kantakyliin", joita voidaan luonnehtia kasakyläasutuksiksi (niihin otettiin vastaan savolaisia vain rengeiksi ja piioiksi, ja sen vuoksi heidän lisänimensä eivät jääneet siirtonimiksi sille seudulle, useimmiten heille mainittiin lisänimeksi ainoastaan "Savolainen").

Mitä tulee siirtonimiin Hämeen puolelta, niitä on tullut jonkin verran Pohjanmaalle, mutta perinteinen siirtonimiteoria voidaan osoittaa monien talonnimien kohdalla historiallisilla faktoilla kaukaahaetuksi ja kasata uskottavampia perusteita sille, että nimi on syntynyt aivan paikallisesti. Yhdistävä tekijä on ainoastaan suomen kieli, ei muu. Tämä on juuri se kohde, jossa sukututkija voi antaa kontribuution asutustutkimukselle, koska laajemman linjan asutushistorian tutkijalla ei useinkaan ole aikaa lainkaan tarkastaa paikallisia olosuhteita ja faktoja, jolloin hän saattaa kääntyä sumeasti sekä "laiskuuttaan" että vanhentuneen perinteen mukaisesti siirtonimen puolelle.


terv Matti Lund

[Matti Lehtiö]

Julkistetut Kauhajoen Rahkon talon asutushistoriat perustunevat hyvin vääriin johtopäätöksiin, näin mm. Kaujoen historiassakin esitetty. Näyttää siltä, että talo asuttiiinkin todellisuudessa vasta 1600-luvun alussa, eikä perustajilla tiedetä yhteyksiä Ilmajoen nimikaimaan.
Alavuden nimikaiman juuret taas eivät johda kovin pitkälle menneisyyteen ja nimi on luontonimi.

Matti

[Matti Lehtiö]

Täsmennys edelliseen viestiin väärien johtopäätösten välttämiseksi:
"Julkistetut Kauhajoen Rahkon talon asutushistoriat perustunevat hyvin vääriin johtopäätöksiin, näin mm. Kauhajoen historiassakin esitetty."

Termillä julkistetut asutushistoriat tarkoitetaan tässä yhteydessä ammattitutkijoiden tutkimustuloksia eri pitäjän historioiden yhteydessä. Kannattaa tutustua Tapio Piirron julkaisuun: Ilmajoki 1546 - 1634

Matti

[Seppo T.]

Hiukan rahka/rahko -sanasta. Sana lienee muinoin liittynyt tiettyyn punaisen värin sävyyn ja sen esiintymistapaan. Punaisia laikkuja iholle nostavia rokkoja ja vastaavia tauteja on kutsuttu rahkotaudeiksi (Lönnrot: Finsk-Svensk Lexikon, Ganander: Nytt Finskt Lexikon). Rahkasoiden nimitys juontuu punaisista sammalista (Sphagnum rubellum, S. rubrum ym.) jotka kasvavat yleensä laikkuina ja tekevät suon pinnan punaisen kirjavaksi (Ganander: Nytt Finskt Lexikon).
Rahko/Rahkoi on myös henkinen entiteetti, joka on osallisena kuun pimennyksiin(Em. lähteet). Yhteys em. väriin näyttäisi ilmeiseltä, kuvataanhan pimentynyttä kuuta mm. kuparinpunaiseksi ja verenkarvaiseksi.

Seppo T.

[Matti Lehtiö]

Mielenkiiintoisia tietoja Seppo T:n edellisessä viestissä. Sana ja sen esiintyminen näyttää kiinnostaneen muitakin jo aikaisemmin. Internet haulla löysin allaolevan vastauksen rahka-sanan etymologiaan, jossa lähtökohtana ei ole väri:

Sanan ”rahka” alkuperä on epävarma, mutta ”Suomen sanojen alkuperä” -teoksen (osa 3; Suomalaisen kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2000) mukaan sen on arveltu olevan germaaninen laina rekonstruoidusta muodosta ”*dragjō”. Samaa kantaa olisivat muinaisruotsin ”drägg” ja muinaisnorjan ”dregg” (’pohjasakka, käyteaine’). Täyttä varmuutta noiden sanojen suhteesta suomen ”rahkaan” ei kuitenkaan ole.

”Suomen sanojen alkuperä” katsoo, että ”maitorahka” ja ”rahkasammal” ovat yhdyssanoja, joiden muodostamisessa on käytetty tuota samaa sanaa ”rahka”. Epäilemättä sanan ”rahkamatto” kohdalla on samoin, vaikka sanakirja ei sitä erikseen mainitsekaan. ”Rahka” merkitsee eräissä murteissa myös ’sakkaa, jätettä’, ’pintakerrosta, suolakerrosta’, ’rupea’ tai ’vaahtoa, hikeä’. Jonkinlaisesta kerroksittaisuudesta tai kuorimaisuudesta voisi olla kyse rahkasuolla, jota rahkasammal peittää kerroksina. Rahkamatto eli paksu nukkainen räsymatto toisi ehkä samanlaisen vaikutelman.
http://igs.kirjastot.fi/fi-FI/iGS/kysymykset/kysymys.aspx?ID=dd10db44-7f79-444f-a970-9eff797929ab (http://igs.kirjastot.fi/fi-FI/iGS/kysymykset/kysymys.aspx?ID=dd10db44-7f79-444f-a970-9eff797929ab)[/font]

Tapio Piirto käski minun katsoa Kyrön sakkoluetteloita vuodelta 1546. Sieltä löytyikin lisää asiaa hämmentävää tietoa. Joukko silloisen Kyrön pitäjän miehiä oli saanut 3 markan sakot. Listalta löytyy mm. seuraavat herrat:
Iöns Rackoine Ilmola
Bengt Liuctare ibm.
Tadeg Iönss. ibm.
Christoff. I Hipackala
Siluth i Pyhäkoski
Lauri Finne i Laihal
Mts. Kuiffin i Kuttila

Listan ensimmäinen oli siis JUSSI RAKKOINEN. Tuohon aikaan Rahkolaa isännöi Jussi Laurinpoika, eli Rahko-nimi esiintyy myös muodossa RAKKOINEN (RAKKOLA).
Joka kodin suuri nimikirja mainitsee asutusnimestä RAKKOLAINEN seuraavaa: "Nimi voisi olla yhdistettävissä --> RAHIKKA ja RAHKO-nimiin".

Näillä tiedoilla nousee esiin myös sanat RAKKULA - RAKKO, joiden merkitys on kuvata "pehmeää ilmaa tai nestettä sisältävää pussia", tällä voisi olla yhteys ainakin edellä esitetyyn rahka - vaahto yhteyteen. Rahkasammalesta voidaan lisäksi nostaa esiin sen yksi merkittävä ominaisuus, sitoa itseensä suuri määrä vettä.
Matti Lehtiö

[AnttiYR]

Huomaa edellisessä

Bengt Liuctare ( Ilmeisesti Iso-Liuhtarin isäntä Pentti Laurinpoika Liuhtari ) Tästäkin nimestä on h-kirjain on korvautunut c-kirjaimella nimen keskellä.

Tästä herää epäillys. Onko kirjurin tapa kirjoittaa epäselvästi, niin että h:n lukee helposti c:ksi? Vai onko nimet olleet vaikeita kirjurille. (Toinen Matti kertoi Rahkon olevan vaikean silloiselle "riikinruotsalaiselle"

Terveisin Antti

[AnttiYR]

Lisäys edelliseen viestiin, selityksiä, ei tieteellistä pohjaa:

Saattaa olla myös kysymys siitä, että H on äännetty "kovempana" kuin kirjurin äidinkielessä. Myös on saattanut olla käytössä kaksi H:ta kovempi ja pehmeämpi jotka ajan myötä ovat sulautuneet samaksi.
Agrikola, joka kai osasi aika hyvin suomea, kirjoitti Rachkoi. CH:lla hän kai kuvasi tälläistä "kovaa" H:ta.
Samalta aikakaudelta olevalle kirjurille on tälläinen "kova" h saattanut tuottaa vaikeuksia, kun sellaista merkkiä ei hänen aakkosissaan ollut.
En tiedä jäikö latinankielessä siihen aikaan h kokonaan lausumatta.

Iöns Rackoine ei kuitenkaan voi olla Rasku. (Ei selittäisi Liuhtaria)
Raskulassa ei tällöin ollut myöskään Lauri nimistä isäntää.
Vaikka aika myöhäänkin on Rahkot ja Raskut saatettu sekoittaa keskenään, nimien samankaltaisuuden vuoksi. ( Eivät ilmeisesti samaa kantaa, Rasku tullee nimestä Rasmus.)
Toisaalta C:n lausumisesta on olemassa seuraava "esimerkki":
Soittaako Sikero selloa vai Kikero kelloa?

Terveisin Antti

[Kimmo Kemppainen]

Minun käsitykseni mukaan kyse on lähinnä siitä, ettei ruotsin kielessä (riikinruotsissa) ole yhtään sanaa, jossa olisi tavunloppuinen (ääntyvä) h-äänne (vai keksiikö joku yhdenkin poikkeuksen?). Esimerkiksi Lahden ruotsinkielinen nimi Lahtis luultavasti ääntyisi riikissä "Laatis". Kirjoitusasu Lachtis ääntyisi ruotsissa "Laktis" ja saksassa "Lachtis". Suomenruotsalaisilta tavunloppuinen h varmasti onnistuu.

Romaanisista kielistä h-äänne on enimmäkseen kadonnut. Niinpä romaanisten kielten puhujien kirkkolatinassa h on joko mykistynyt tai muuttunut k:ksi. Esimerkiksi habere ääntyy abeere ja nihil ääntyy nikil. Pohjois-Euroopan kirkkolatina on ääntämisen osalta erilaista useissa kohdissa, mutta en nyt mene siihen asiaan.

Kikerot ja Siserot liittyvät klassisen latinan ja kirkkolatinan ääntämisen eroihin.

Kimmo Kemppainen

Lisäys edelliseen viestiin, selityksiä, ei tieteellistä pohjaa:

Saattaa olla myös kysymys siitä, että H on äännetty "kovempana" kuin kirjurin äidinkielessä. Myös on saattanut olla käytössä kaksi H:ta kovempi ja pehmeämpi jotka ajan myötä ovat sulautuneet samaksi.
Agrikola, joka kai osasi aika hyvin suomea, kirjoitti Rachkoi. CH:lla hän kai kuvasi tälläistä "kovaa" H:ta.
Samalta aikakaudelta olevalle kirjurille on tälläinen "kova" h saattanut tuottaa vaikeuksia, kun sellaista merkkiä ei hänen aakkosissaan ollut.
En tiedä jäikö latinankielessä siihen aikaan h kokonaan lausumatta.

Iöns Rackoine ei kuitenkaan voi olla Rasku. (Ei selittäisi Liuhtaria)
Raskulassa ei tällöin ollut myöskään Lauri nimistä isäntää.
Vaikka aika myöhäänkin on Rahkot ja Raskut saatettu sekoittaa keskenään, nimien samankaltaisuuden vuoksi. ( Eivät ilmeisesti samaa kantaa, Rasku tullee nimestä Rasmus.)
Toisaalta C:n lausumisesta on olemassa seuraava "esimerkki":
Soittaako Sikero selloa vai Kikero kelloa?

Terveisin Antti

[Heikki Särkkä]

Matti Lund. Kysyisin, mitä tarkoittaa Artanpelto-nimen alkuosa. Rohkenen epäillä Artanpellon palautumista muotoon Arranpelto.

[Heikki Särkkä]

Korjaan heti. Tarkoitin, että epäilen rekonstruktiota Artanpelto. Kysymykseni on edelleen voimassa.

[Matti Lehtiö]

ASUTUSNIMESSÄ LIUHTARI ON SE ONGELMA, ETTÄ EMME VOI OLLA VARMOJA SIITÄ, ONKO NIMI "KULUNUT" ALKUPERÄISESTÄ MUODOSTA.

JOS ONNISTUN LIITÄN MUKAAN LIITTEEN, JOSSA ON OSA ILMAJOEN ALUEEN VEROVELVOLLISISTA VUONNA 1548. JOS ONNISTUN, SIITÄ VOI "BONGATA" TUTTUJA - VAIKKAPA RAHKOA.
MATTI LEHTIÖ