PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vienan Malisista


RRajander
30.12.10, 12:06
Rupesi tuolla Perttus-ketjussa kiinnostamaan myös Vienan Vuonnisen Maliset, joiden heidänkin tiedetään perimätiedon mukaan tulleen Suomesta. Kertaan alkuun tähän mennessä tiedettyä:

Vuonnisen asutus on alkanut noin 1620-luvulla, ja Maliset ovat ensimmäisten joukossa. Sukunimi ilmestyy Vuonnisen asiakirjoihin Suorsan mukaan 1679. Perimätieto kertoo, että seutu oli vailla kiinteää asutusta ennen Malisen tuloa. Malisen tulo Vienaan lienee tapahtunut vuosien 1626-1634 aikana.

Perinteenkerääjien taltioimat tiedot muistivat vielä 1839 ja 1871 suvun tulleen ”Oulusta, Hailuuosta” tai Malisluuosta” kuusi tai kahdeksan polvea sitten esi-isän Nykkyri Malisen johdolla.

Olavi Suorsa paikallisti alkukodin Muhoskylän Nykyrin taloon, jonne tuli vävy Malisen suvusta 1600-luvun alussa. Suorsa kertoo, että Jaakko Malinen nai Muhoksen Nykyrin talon tyttären, asui Nykyrissä ja kirjattiin Nykyri-nimisenä. Malisen matka ei vienyt suoraan Vienaan vaan perhe asusteli joitain aikoja Paltamossa.


Raimo Ranta selvitti Perttusketjussa myös Nykyriä:

Nykyri 1/2 mant Muhos
(kl1625) talollinen, Jacob Nykyri

Henki-ja maakirjat eivät tunne enää vuoden 1625 jälkeen Peer / Jacob Nykyrin taloa, Jacobista ei ole mainintaa Nykyrin asukkaana vuosilta 1600-1616 joten lienee tullut täyteen ikään vasta sen jälkeen tai hän ei ole Nykyreitä vaan tuli taloon muualta. Jacob saattaa olla Nykyrin vävy josta Olavi Suorsa selvityksessään mainitsee. Vuosien 1616-1625 henki-maa-ja verokirjoja en ole toistaiseksi selannut, joten niistä saattaisi löytyä selvyys Jaakon alkuperästä. Suorsan selvitys Musta-Nykyrin vävystä näyttäisi hyvin todennäköiseltä. Lönnrot ja muut perinteen kerääjät ovat Ontrei Maliselta (s. 1781) saaneet selville suvun alkuvaiheista, että Ontrein isä oli Savastei, jonka isä oli Hilippä, jonka isä oli Ulassie. Ulassien isä olisi ollut kantaisän Nykyri-Malisen poika, jonka etunimeä ei mainita. (Haavio 1943)

Kiinnostaisi siis tietää, mitä Nykyrin talolle ja väelle tapahtui 1625 jälkeen ja olisiko Jaakko Nykyri-Malinen todellakin linkki Pohjanmaan ja Vienan Malisten välillä? Jos Maliset matkallaan Vienaan viipyivät myös Paltamossa, niin mitä yhteyksiä heillä voisi olla esimerkiksi Matti Lundin mainitsemiin Malisiin (1620-luvulla Lauri ja Jussi M. alueilla Lentiira, Lammasperä, Korpisalmi)? Suorsa nimittäin kirjoittaa: ”Muutettuaan kymmenien muiden pohjalaisperheiden joukossa Kainuuseen (joko Kiannalle tai Vuokkiin, jossa edellisessä on mainittu Jakob Malinen 1625 ja samana vuonna Vuokista tullut uudisasukas Henrik Malinen). Vuosien 1625-1635 välisena aikana Nykyri-Malinen muutti maaselän yli Vuonniseen.



Pohtii Ritva Rajander-Juusti, juuriltaan myös Vuonnisen Malisii

Sari H
29.08.11, 07:28
Ritva - törmäsin DNA testeissä ( Lesosten) Malisiin. Meille yhdelle Lesoselle tuli osumaksi Liperin Maliset. Heillä on tieto esi-isästään 1776 syntyneestä Malisesta Liperissä. Nyt pitäisi saada joltakin Vienan Malisen miespuoliselta jälkeläiseltä DNA testi, jotta voitaisiin verrata ovatko samaa sukua. Loogisempi Vienaan meno paikka on tuo Liperi kuin Muhos...

Sari H
29.08.11, 07:34
Sen verran vielä, että Lesosella ja Liperin Malisella on 32/37 osumaa eli on yhteinen esi-isä ollut joskus. Tämä Lesonen on lähtöisin Venehjärveltä ja asunut sitten myöhemmin Pistojärven Hämeenkylässä. Malinen on teettänyt vain 37 markkerin testin ja Lesoset 67. Pitäisi saada Malisilta myös 67 markkeria niin voisi laskea sen yhteisen esi-isän.

Sari H
29.08.11, 09:39
Tsekkasin nuo Pohjois-Karjalan Maliset niin siellä esim. haudatuissa on
Tohmajärvellä k. 10.3.1734 Tuomas Malinen ikä 72 eli sn. 1662
Pielisjärvellä k. 23.3.1763 Heikki Jokelaisen vaimo Maria Malin ikä 93 vuotta, sn. 1670
Nurmeksessa k. 3.4.1746 60-vuotias Maria Malin sn. 1686
Kiteellä haudataan 50 -vuotias Heikki Malinen v. 1709 sn. 1659
Lisäksi Kiteellä haudataan 7.1.1710 88-vuotta vanha Hannu Heikinpoika Malinen sn. 1622
Myös Kesälahdella on Malisia.
Sitten vielä Ilomantsissa v. 1733 kuolee Walborg Malin 80 vuotias sn. 1653

Minä kyllä etsisin Malisia sieltä suunnalta..koska onhan tiedossamme ettei Hailuodosta tutkijat ole Malisia löytäneet. Voihan olla että nimenomaan tuolta suunnalta on tullut tämä Malinen tuonne Nykyrin taloon?

Sari H
29.08.11, 10:53
Käkisalmen läänin maakirjassa 1631 Jaakkimanvaarassa on:
Tommos Mallinen, loinen (köyhä)

Sari H
29.08.11, 11:50
Samassa maakirjassa Liperin Suusalmi ja Lehmonkylän luettelossa
Matz Malin.
Lisäksi Salmin pogostan Orinselän kylässä Timoska Nyckyri

RRajander
31.08.11, 17:34
Sari, mielenkiintoinen teoria tutkailtavaksi ja etäisyyksien puolesta uskottavampi. Noihin DNA-testeihin ei ole vielä tullut muodostettua mitään kantaa toistaiseksi, eikä minulla ole tiedossa sellaista Vuonnisen Malisten miespuolista jälkeläistä, josta testi olisi olemassa jo.

Sari H
04.11.11, 11:09
Uusi teoria: Malisten alkupaikka on Laatokan Karjala, he ovat tulleet sieltä joko vuonna 1495, 50 ortodoksin mukana Ruotsin puolelle, tai vasta 1500 luvulla asutuksen levittämisen vuoksi. En tiedä onko heitä merkitty tuohon pakolaisluetteloon? He ovat asettuneet tuonne Pohjois-Karjalan seutuville, joissa heitä esiintyy runsaasti 1700 luv. alussa. Suku on niin laaja tuolla Liperin suunnalla, ettei voi olla oikea teoria, että ovat lähtöisin Muhokselta (tai Hailuodosta) , koska siellä puolestaan Maliset eivät ole niin laaja kuin P.Karjalassa. Kun sukunimi esiintyy monta kertaa samassa arkistolähteessä esim. Maakirjat niin sitä vanhempi suku se paikalla on.

P-Karjalan seudulta on lähtenyt joku miespuolinen Malinen Muhokselle Nykyrin taloon ..siis tämä Suorsan vävy teoria. Tullut Vienaan kaksiosaisella sukunimellä Nykyri Malinen. Voionmaa kertoo kirjassaan Suomen karjalaisen heimon historia, että: "Itä-Suomessa on samalla henkilöllä saattanut yhtä aikaa olla pari kolme sukunimeä. Näitä sukunimimuotoja on vaikea selittää. Koskimies lausuu arvelun, että sillätavoin olisi merkitty saman kantasuvun eri haaroja; voisi myös ajatella että siten on tahtottu erityisesti merkitä suvun eri polvia."

Ehkä tämä Nykyri Malinen on palannut muhoslaisen Nykyri sukuun kuluvan vaimonsa kanssa P-Karjalaan (jossa siis ottanut tuon Nykyri Malisen nimen käyttöön asuin paikkansa tavan mukaan) ja sieltä sitten noin 1620-30 luvulla mennyt Vienaan. Sieltähän lähti runsaasti väkeä silloin. Minulla on tuosta listaa, mutta yhtään Maliseksi tunnistettavaa ei löydy siitä listalta. Nuo Matin löytämät Maliset Lentiirasta yms. ovat luultavasti sinne levinneet tuolta P-Karjalasta.

blue-eyed
04.11.11, 12:16
Vuonnisen Pistojoen Malisten sukupuu skannattuna kirjasta: Martti Haavio: Viimeiset runonlaulajat, Porvoo*Helsinki Werner Söderström osakeyhtiön laakainossa 1943.

Harmi, että en nyt saa sitä kuvaa pienennettyä sopivan kokoiseksi, niin, että mahtuisi tähän liitteeksi.

Yritän myöhemmin uudelleen.

blue-eyed
04.11.11, 12:58
Nythän se onnistui, kun muutin tuon kuvan PDF-muotoon.

Sari H
04.11.11, 14:34
Kiitos Arla,

Tuo valaisi aika paljon, laskeskelin tuosta, että noin 1640-60 luvulla olisi syntynyt tuo "Hailuotolainen" esi-isä.

blue-eyed
05.11.11, 01:25
Sari, "luen" sinulle tuosta kirjasta vielä pätkän:

sivu 16
"On mielenkiintoista havaita, että Ontrei Malisen suvussa säilyneet tarinat kertovat suvun siirtyneen Vuonniseen Hailuodosta, viisi kuusi tai kahdeksan sukupolvea varhemmin; vuonna 1877 mainittiin Boreniukselle nimeltä viiden polven päämiehetkin. Kantaisä oli Nykyri Malinen. Kun ensimmäinen Malinen saapui Vuonniseen, asui siellä, jatkaa tarina, selviä lappalaisia, jotka elivät kalalla ja lihalla."

Jos sinua kiinnostaa tämä 366-säkeisen sampojakson Kalevalaan laulanut Ontrei ja hänen lapsensa, niin voin skannata sinulle tämän Isistä lapsiin luvun kokonaan. Siinä on 20 sivua tekstiä ja kokonaisen sivun kokoisia kuvia Vuonnisen Malisista.

"Ontrei oli ollut niin mahtava loitsija, että hän, ollen kova karhun tappaja, lauloi karhun suusta hampaat irti."

Sari H
19.12.11, 20:18
Hei

Olen saanut jo ajat sitten tiedon, että Petroskoissa asustelee eräs Malinen ja hänen kotipaikka on Vuokkiniemi. Tällä henkilöllä on tieto sukutaustastaan että Maliset tulleet Savosta. Tämä tukisi puolestaan sitä, että Liperin Malisten esi-isän kerrotaan tulleen Leppävirralta Savosta. Nyt kannattaisi jonkun nämä asiat kirjata ylös ja ynnätä yhteen...

Sari H
19.12.11, 20:24
Lisäksi kuulutan nyt tätäkin kautta Vuonnisen tai Vienan Malisten miespuolisia jälkeläisiä otattamaan itsestään Y DNA testin eli isälinjan testin. Meillä on Vienan Karjalaiset suvut DNA testiprojekti meneillään ja se löytyy täältä http://www.familytreedna.com/public/White_Sea_Karelian_families/default.aspx Tarvitsemme vertailuun Vienan Malisen DNA testin jotta voisimme verrata sitä Suomen puolen Malisten testeihin. Sitäkautta saamme tietoa mistä Vienaan Maliset ovat tulleet. Projektiin pääsee liittymään Join Reguest -> kirjaudu omilla tunnuksilla -> avautuu sivu jossa alempana oranssi Join nappula. Sitä painamalla liittyy mukaan.

Sari H
19.12.11, 20:26
Ja vielä lisää N Lesosten DNA testi kertoo yhteisen esi-isän Liperin Malisten kanssa. noin 1400-1500 luv. N Lesosen asuinseutua Vienassa oli Pistojärven Hämeenkylä ja myöhemmin Venehjärvi. N Lesoselle tulee paljon osumia savolaisista ja pohjoiskarjalaisista suvuista. Joten kun Liperin Malisten esi-isän oletetaan tulleen Savosta tämä yhteinen esi-isä N Lesosen kanssa kertoo tätä totuutta.

Sari H
25.12.11, 10:45
Hei

Nyt on mahdollisesti löytynyt eräs miespuolinen Malinen (Malikin) Vuonnisesta.

Sari H
05.01.14, 16:00
Niin tässä ketjussa on keskusteltu Suorsan ja muiden suomalaisten tekemiä tutkimuksia suvusta - mutta täysin unohdettu erinomaisen Irina Chernjakovan tutkimukset, joissa Malisten kantaisänä on Larka Ivanov Malleev hänen poikansa on Pimen Lavrov ja hänen poikansa sitten tuo edellä mainittu Filipp eli Hilippä. Chernjakova oli oikeassa myös Perttusten isälinjasta, joten näkisin että hänen tutkimuksensa ovat "oikeammat" kuin muiden. Lähtisin siis etsimään Malisten alkuperää muualta kuin Muhokselta...

Olisiko jossain Lauri Jussinpka Malinen syntynyt noin 1650 tai Jussi Malinen sn. 1620-30

Nykyristä on vähän varhaistietoa täällä http://www.laitasaari.net/historiaa/nykyri/

Sari H
05.01.14, 16:25
Veijo Saloheimon tekemästä listauksesta Käkisalmen läänistä Venäjälle muuttaneissa on mm:
Ivan Malafej Malkoiev Aunus Keski-Mäkriä 1640 Tiurala Kuoksjärvi
Eli jos osaan tuota tietokantaa lukea on v. 1640 mainittu Tiuralan Kuoksjärvellä ja sitten 1651 olisi Aunuksen Keski-Mäkriällä.

Malafei, Mala: Malinen on luokiteltu idästä tulleeksi pyhimysnimeksi.

Sari H
05.01.14, 16:42
Iwanka Mallkoief löytyy v. 1637 Tiuralan Kuoksjärveltä kirjasta Asiakirjoja Karjalan Historiasta 1500 -ja 1600-luvuilta osa II Käkisalmen maakirjasta 1637. Hänen tilallaan on 3 miestä.

Omk
02.11.19, 12:54
Sari H,

Rupesi kiinnostamaan nämä mainitsemasi:

* Tohmajärvellä k. 10.3.1734 Tuomas Malinen ikä 72 eli sn. 1662
* Kiteellä haudataan 50 -vuotias Heikki Malinen v. 1709 sn. 1659
* Kiteellä haudataan 7.1.1710 88-vuotta vanha Hannu Heikinpoika Malinen sn. 1622

Myös Kesälahdella on Malisia.

Nuo taitavat olla meidän suvun (Tohmajärven Maliset) esi-isiä. Olisi kinnostavaa saada yhdistettyä nuo löytämäsi tähän sukupuuhun.
Tämän verran olen saanut selville:

Sukupolvi 1
1.
Malinen, Olof. Olof syntyi 20.4.1840, paikka Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.
Vanhemmat: Malinen, Andreas Henric ja Pijrain (Piirainen? Piiroinen?), Anna. Puoliso:
Kortelainen (Kordelain), Car..
Suhde henkilöön: Kortelainen (Kordelain), Car.
Car. syntyi 1816, paikka Sekronvaara, Ilomantsi, Pohjois-Karjala, Suomi. Vanhemmat:
Kortelainen (Kordelain), Mickel ja Räty, Christina.
Lapset: Kortelainen (Kordelain), Car. ja Malinen, Olof
i.
Malinen, Olli. Olli syntyi 20.3.1840, paikka Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.

Sukupolvi 2
2. Malinen, Andreas Henric. Andreas Henric syntyi 28.7.1765, paikka Kutsuvaara
(Kutsu), Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi. Vanhemmat: Malinen, Henrik ja Rotinen
(Ruottinen), Karin. Puoliso: Pijrain (Piirainen? Piiroinen?), Anna, parisuhde
rekisteröitiin 3.1.1796, paikka Kutsuvaara (Kutsu), Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.
3. Pijrain (Piirainen? Piiroinen?), Anna. Anna syntyi 1777.
Lapset: Pijrain (Piirainen? Piiroinen?), Anna ja Malinen, Andreas Henric
i.
Malinen, Olof [1]. Olof syntyi 20.4.1840, paikka Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.

Sukupolvi 3
4. Malinen, Henrik. Henrik syntyi 15.7.1708, paikka Juurikkajärvi, Kitee, Pohjois-
Karjala, Suomi. Kuoli 8.4.1777, paikka Kutsuvaara (Kutsu), Tohmajärvi, Pohjois-
Karjala, Suomi, ikä 68 vuotta 8 kuukautta. Vanhemmat: Malinen, Hans ja Paavilainen,
Ingeborg. Aviopuoliso: Rotinen (Ruottinen), Karin, vihitty 22.5.1763, paikka Kutsuvaara
(Kutsu), Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi. Aviopuoliso: Hämäläinen, Margareta
Martintytär, vihitty uudelleen 1734, paikka Saario, Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.
5. Rotinen (Ruottinen), Karin. Karin syntyi 1733.
Lapset: Rotinen (Ruottinen), Karin ja Malinen, Henrik
i.
Malinen, Andreas Henric [2]. Andreas Henric syntyi 28.7.1765, paikka Kutsuvaara (Kutsu),
Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.

Sukupolvi 4
8. Malinen, Hans. Hans, syntymäpaikka Kitee, Pohjois-Karjala, Suomi. Vanhemmat:
Malinen, Hans Henrikinpoika ? ja Metso, Anna. Puoliso: Paavilainen, Ingeborg.
9. Paavilainen, Ingeborg. Ingeborg syntyi 1668. Kuoli 12.4.1730, paikka Juurikkajärvi,
Kitee, Pohjois-Karjala, Suomi, ikä 62 vuotta 3 kuukautta.
Lapset: Paavilainen, Ingeborg ja Malinen, Hans
i.
Malinen, Henrik [4]. Henrik syntyi 15.7.1708, paikka Juurikkajärvi, Kitee, Pohjois-Karjala, Suomi.
Kuoli 8.4.1777, paikka Kutsuvaara (Kutsu), Tohmajärvi, Pohjois-Karjala, Suomi.

Sukupolvi 5
16. Malinen, Hans Henrikinpoika ?. Hans Henrikinpoika ? syntyi 1622. Kuoli 7.1.1710,
paikka Juurikkajärvi, Kitee, Pohjois-Karjala, Suomi, ikä 88 vuotta 6 päivää. Puoliso:
Metso, Anna.
17. Metso, Anna. Anna syntyi 1642. Kuoli 7.7.1707, ikä 65 vuotta 6 kuukautta.
Lapset: Metso, Anna ja Malinen, Hans Henrikinpoika ?
i.
Malinen, Hans [8]. Hans, syntymäpaikka Kitee, Pohjois-Karjala, Suomi.