PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät Porissa 2011


P. T. Kuusiluoma
20.12.10, 13:44
34. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät pidetään 4.-6.3.2011 Porissa. Sukututkimuspäivien teemana on länsisuomalaisen talonpojan tutkiminen.

Perjantaina 4.3.2011 Porin yliopistokeskuksessa on seminaari, jossa tarkastellaan talonpoikaistutkimuksen uusia näkökulmia. Sukututkimuspäivien varsinainen näyttämö on Palmgren-konservatorio, missä järjestetään Sukututkimuspäivien perinteinen näyttely ja luento-ohjelma lauantaina ja sunnuntaina 5-6.3.2011.

Luento-ohjelma on sukututkijoille suunnattu jatkokoulutuspaketti, jossa lauantaina selvitellään maanluontoja, maatilojen perimistä ja verotusta sekä sunnuntaina maanmittausta 1600-luvulta 1900-luvulle. Luennoissa paneudutaan erityisesti lähdeaineistoihin ja niiden käyttämiseen.

Sukututkimuspäivien ohjelmassa on myös yleisöluentoja lauantaina ja sunnuntaina sekä lauantaina iltapäivällä tutustumiskohde ja illalla juhlaillallinen. Sukututkimuspäivien avajaisjuhla on lauantaiaamuna ja siellä jaetaan myös Vuoden Sukukirja -kilpailun palkinnot.

Sukututkimuspäivien näyttelypöytiä ja hotellihuoneita voi tiedustella Suomen Sukututkimusseuran toimistosta, puh. 010 387 7901 tai sihteeri*genealogia.fi.