Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Trastin suku Tervolasta
Olisiko jollakin tietoja tästä mummoni suvusta? Olen juuri aloittanut sukututkimuksen ja olisi mukava saada apua tässä hommassa...:)
Olisiko sinulla antaa hieman lisätietoja että pääsisimme auttamaan sinua? Esimerkiksi mummosi etunimi, syntymäaika tms.
Päivi V
Olisiko sinulla antaa hieman lisätietoja että pääsisimme auttamaan sinua? Esimerkiksi mummosi etunimi, syntymäaika tms.
Päivi V
Hej! Mukava saada vastaus näin pian. :)
Minulla on vähän tietoja tästä asiasta. Äitini Eila on kertonut että mummoni joutui ottolapseksi koska hänen äitinsä kuoli kun mummoni Anna Trast oli vain 2 v. Hänen isänsä nimi olisi ollut Erkki Juhani Trast. (tai sinne päin). Äitini äiti Anna oli syntynyt 1912 26/3 Tervolassa. Hänen äitinsä nimi olisi ollut Anna Laitinen (Jaakontytär Laitinen) Tervolasta. En ole kuitenkaan varma että oliko Annan äidin nimi myös Anna. Hän oli syntynyt v 1872 Tervolassa. Greta, Väinö ja Matti olivat mummoni Annan sisaruksia. Greta oli vanhin ja mummoni nuorin. Mummoni isä kuoli kun mummoni oli neljä vuotta vanha. Olen löytänyt tietoja jotka täsmäisivät osaltaan mutta ei kuitenkaan sataprocenttisesti.
Hei
Löysin pikaisella selaamisella seuraavaa tietoa.
Juho Erkki Trast syntyi 2.3.1865, avioitui 16.8.1891 Ida Maria Jaakontytär Laitisen (synt.8.5.1835) kanssa.
Juho Erkin vanhemmat: Juho Pekka Trast s.11.8.1835 luultavasti Alatorniolla ja Elsa Karoliina Tarkiainen synt. 15.11.1836 kuollut 18.3.1898.
Tervolan kirkonkirjoissa on aika paljon lisää tietoa tästä perheestä. Voin katsoa lisääkin jos tarvitset enemmän tietoja.
Hauska yhteensattuma, minunkin äitini etunimi on Eila...
Päivi V
Kiitos kiitos kyllä tarkistan nuo tiedot itsekin pian mutta näin alussa on niin paljon noita "alkuunpanoongelmia" ja silloin tämä itse tutkiminen ei niin nopeasti mene eteenpäin. Tietokoneen vaihtokin tuli väliin.:mad: Mutta kiitos sinulle.:):):)
hej taas!
Täytyy kysyä näin tämmösenä "gröngölinkinä" että oletko tervolalainen? Haluaisin tietenkin enemmän tietoja ja myös Laitisista. Olivatko hekin Tervolasta? Minä vuonna Ida M ja Juho E menivät naimisiin ja missä? Näetkö heidän lapsien nimet ja synt vuodet ja synt paikkakunnat mutta myös elinpaikat? Ja myös mummoni Annan sisarukset syntymä vuodet paikkakunnat ja elinpaikkakunnat? Myös Juho P Trastin ja Elsa Tarkiaisen lasten nimet ja synt päivät ja heidän elinpaikkakuntansa? Olisi mukava tietää oliko näillä "päähenkilöillä" siis sisaruksia. Mutta se riittää jos löydät synt p ja että missä e syntyivät? Millä paikkakunnalla? Onko sulla antaa mulle vinkkiä mistä itse löytäisin näitä tietoja? :)
tellervoranta
07.12.10, 08:52
Tässä allaolevassa linkissä Erkki Juhani Trastin perhe.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tervola/rippikirja_1870-1880_mko1-8/211.htm
Väinö Aleksanteri Trast s.6.1.1905 Tervola, vihitty 22.11.1936 Elvi Amalia Tarkiainen kanssa. Löytyvät myös Tervolan hautamuistomerkeistä. Kaksi tyttäristä avioitunut H:n veljesten kanssa. (M. Aula: Kurvilan sukukirja)
Päivi vastannee tarkemmin. Onko Juho Erkin vaimon syntymäaika oikea, koska olisi liian vanha synnyttämään v.1900 paikkeilla, vaan onko Juho Erkillä toinen vaimo?
Tapani Kovalaine
07.12.10, 11:28
Simosta muutti vuonna 1866 joulukuussa Tervolaan Jaakko Juhonp Laitinen perheineen ja avioitui leskenä Tervolassa 1871 ja perheeseen syntyi 8.5.1872 Iida Maria Jaakontr Laitinen. Hän voisi olla etsitty henkilö? Päivi V:n antama vuosiluku poikkeaa, mutta 8.5. täsmää.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tervola/syntyneet_1844-1877_ik227/178.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tervola/rippikirja_1870-1880_mko1-8/152.htm
Mitä tarkoittaa "gröngölin"? Ja kyllä, olen paljasjalkainen tervolalainen.
Tähän väliin oli tullut jo muiltakin tietoja. Ja todellakin olin näppäillyt tuon Ida Marian syntymävuoden päin honkia. Oikea vuosi on 1872.
Ellet vielä ole SSHY;n jäsen niin suosittelen lämpimästi liittymistä. Jäsenille tarkoitetuilla sivuilla on Tervolan seurakunnan rippi- ja lastenkirjat vuoteen 1900 saakka. Vuosien 1890-1900 rippikirjat tosin ovat ehkä hieman harhaanjohtavassa paikassa. Ne löytyvät samojen vuosien lastenkirjalinkeistä.
Seuraavat tiedot olen poiminut rippi-ja lastenkirjoilta vuosilta 1860-1900.
Juho Erkki Trast ja Ida Maria vihittiin 16.8.1891 Tervolassa.
Heillä lapsia: Matti Iivari s.17.8.1891 kuoli 11.1.1892
Matti Arvidi s.11.1.1893
Kreeta Selina s.13.1.1895
Eino Ville s.8.12.1896
Väinö Aleksander s.27.3.1897 kuoli 20.6.1899
Eetu s.2.4.1900
Juho Pekka Trastin ja Elsa Karolina Tarkiaisen lapsia;
Ida Maria s.15.12.1859
Karolina Matilda s.18.9.1862
Johan Erik s.2.3.1865
Pehr Abram s.14.6.1868 kuoli 19.1.1870
Alma Johanna s.16.1.1873
Seremus s.14.4.1877 kuoli 2.2.1878
Kaikki syntyivät Tervolassa. Koko perhe näyttää asuneen Runkaus kylässä Leinosen mäkitupalaisina.
Päivi V
tellervoranta
07.12.10, 13:22
No niin, minäkin aioin juuri kirjoittaa Louen kylähistorian pohjalta.
Johan Petter Trast s.1835 asutti Kolmosen torppaa. Tullut Lapinniemen Tossavan tilalta sahatyömieheksi 1862 Louelle ja on tietojen mukaan torpan 1. asukas. 1. pso mainittu, 2. Kaisa Kreeta Nojonen. Lapsia 4.
Juho Erkki Trast ja Ida Maria os. Laitinen tulivat n.1890-luvulla asumaan Liimatta RNo 2. Erkki ehkä ollut viimeinen Pajukosken myllyn mylläri.
Lapsia 7, joiden nimet hiukan poikkeavat Päivin listasta. ( ei Eetua, kylläkin Ilmari Leonard). Nuorimmat kuitenkin Otto Juhani ja Anna Irja. Erkki kuoli 1914 ja vo Ida Paakkolassa v.1716.
Jatkan vielä näitä Trastien jälkeläisiä.
Karolina Matilda Trast avioitui Karl Wilhelm Hurtigin (s. 23.5.1863)
kanssa.
Heillä lapsia: Ida Olivia s.27.10.1887
Kaarlo Heikki s.23.5.1890
Helmi s.12.6.1892
Olga Mathilda s.6.5.1896 kuoli 21.2.1897
Martta Olga s.5.3.1898
Selma Katariina s.16.7.1900 kuoli 2.1.1901
Ida Maria Trast avioitui 21.9.1883 Jacob Wilhelm Tepsan (s.31.7.1856) kanssa.
Heillä lapsia: Juho Iivari s.17.9.1884
Otto Viljami s.6.6.1886
Hilja Johanna s.14.12.1887
Antti Vilhelmi s.30.5.1890
Eevi Maria s.18.1.1892 kuoli 26.1.1892
Matti s.23.4.1893 kuoli 16.7.1893
Alma Johanna Trast avioitui 24.3.1893 Anton Edvard Hasti (s.17.1.1870) kanssa.
Toivottavasti ei tullut kovin paljon lyöntivirheitä..
Päivi V
Tapani Kovalaine
07.12.10, 17:32
Tässä viestiketjussa on tullut esille Trast, Laitinen ja muutama muukin suku.
Mutta nyt on myös kyse Juntheikin suvusta eli tuo suku asui Juntinheikin talossa Liedakkalassa Kemissä. Näin sinne päädytään:
Iida Maria Laitinen 1872 Tervola
i Jaakko Juhonp Laitinen 1826 Simo
ii Juho Heikinp Laitinen 1795
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/simo/rippikirja_1826-1832_ik236/138.htm
puoliso Liisa Erkintr Kärppälä (Kuivas) 1795 (vihityt 15.9.1822 Simossa)
Liisan isä Erkki Hannunp Juntheikki-Niemi-Kärppälä 9.10.1764 Kemi
Erkin isä Hannu (Hans) Erkinp Juntheikki-Niemi 14.3.1737, k. 6.12.1767 eli 150 vuotta ennen Suomen itsenäistymistä
puoliso Margareta (Maria) Paulintr Orre 5.4.1745, isä Pauli/Paavali Orre ja äiti Marketta Niska
Suku Forumissa on kolme eri viestiketjua Simon Kärppälä ja Simoskainen uudistalon kantavanhemmista ja sieltä löytyy monia yksityiskohtia. Tääsä Juntinheikin sivu:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kemi/rippikirja_1757-1775_msrk_ik270-271_ab/87.htm
Hej!
Voisiko joku teistä auttaa minua vielä vähän koska en löydä mummoani Annaa tuolta noista digiarkiston tiedoista...minkä takia mummoani ei siellä näy??? Ehkä on syy se että hän joutui jo 2 vuotiaana toiseen kotiin?:confused:
Hei
Jos tarkoitat Anna-mummoa joka oli syntynyt 26.3.1912 niin ei hänen tietojaan voi ollakkaan vielä noissa kirkonkirjoissa. Netissä olevat Tervolan kirkonkirjat päättyvät vuoteen 1900.
Päivi V
Hej!
Kiitos sinulle vastauksesta. Korjasin tuon vuosiluvun koska uskon että Ida kuoli 1916 eikä 1716. Mutta virheitä on helppo tehdä täällä.
Hej
Näetkö mitään erikoisempaa tässä perheessä ?
Tarkoitin tuolla edellisellä kysymyksellä sitä että voisitko katsoa näkyykö mitään erikoisempaa mummostani? Hän joutui kasvattikotiin pienenä jo. Vanhemmat olivat kuolleet mutta ketkä ottivat Anna Irjan sitten kasvatettavakseen sitten jälkeen? Ja että nuo kaksi nuorinta poikaa mihin he joutuivat sitten kun vanhemmat kuolivat?
Tapani Kovalaine
10.12.10, 14:29
... voisitko katsoa näkyykö mitään erikoisempaa mummostani?...
Mummohan on ollut kymmenennen polven Cajanus !
Sukututkijoiden suuresti Suku Forumissa hellimä Cajanus-suku näyttäisi saavan Anna-mummosta uuden jäsenen ja ketju olisi sitten seuraava:
1 Anna Juhontr Trast 1912
2 Iida Maria Jaakontr Laitinen 1872 Tervola
3 Jaakko Juhonp Laitinen 1825 Simo
4 Juho Heikinp Laitinen 1790 Kuusamo
5 Heikki Juhonp Laitinen 1761 Kuusamo
6 Juho Juhonp Laitala-Laitinen 1732 Alatornio
7 Agneta Antintr Cajanus 1704 Paltamo
8 Anders Jeremiaanp Cajanus 1665 Paltamo
9 Jeremias Andersinp Cajanus 1630
10 Anders Erikinp Cajanus 1600
Syntymävuodet ovat viimeisen neljän henkilön kohdalla huntterista poimittuja.
Mainiota on, että Iisalmestakin löytyy eräs Trast. Suku Forumissa oli 6.11.2008 tämmöinen maininta Sarilla:
Sitten tsekkasin Hiskistä, löytyi seuravaa:
7.1.1827 Idensalmi Drg.n.k. Paul Pålsson Trast Inh.dr.qvp. Lov. Isaaks:dr Cajanus Haapajärvi
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2oh5ds?fi+0007+vihityt+384)18.12.1726 24.1.1727 Kuckula Tolfm: Hendrich And:s: Laitila Jungfru Agneta And:d:r Cajana Patsamo (= Paltamo)
Tapani Kovalaine
10.12.10, 14:47
Alatorniossa Agneta Cajanuksen puoliso oli Heikki Laitila ja sen vuoksi edellisessä viestissä oleva väärä patronyymi ja myös sukunimen kohdalla mainittu Laitala on oikaistava:
Näin:
6 Juho Heikinp Laitila-Laitinen s. 1732 Alatorniolla
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2oh5ds?fi+0007+kastetut+2153)12.7.1732 15.7.1732 Kuckula Hendrich Andersson Laitila Agneta Andersd:r Johan
Lopuksi on huomautettava, että esipolviketjun oikeellisuus perustuu pelkästään todennäköisyyksiin, jotka tunnetusti ovat korkeinta, mutta silti vain päiväkohtaista luokkaa eli takuu on hyvin lyhyt, jos sitäkään. Asiasta enemmälti kiinnostunut joutuu itse kaivelemaan esille tarvittavan todistusaineiston.
Tapani Kovalaine
14.12.10, 14:19
LAINAUS edellisestä viestistä a la PäiviK: Mikä on "huntteri"?
Jos haetaan sanalle huntteri merkityssisältöä googlaamalla, niin pian huomaa että head hunterit ja monet kapalliset piirit erityisesti koira-alalta ovat valloittaneet tämän vanhan kansan murresanan omiin erityisiin käyttöihinsä.
Lapsuuden kotiseudulla oli hutunhuttujaan käytössä sellaisia murresanoja, joista voi sanoa, että vain käyttöyhteys paljasti kuulijalle, mitä sanoja sanallaan tarkoittaa. Huntteri merkitsi kutakuinnii samaa kuin huntturi, summanmutikka, arviosotta, pelkkä arvaus, oppinut arvaus, ihan lonkalta sanottuna. Hutunhuttujaan = kauhean paljon. :)
Mitä tietoja siellä on tästä suvusta siellä Tervolan kirkonkirjoissa?
Löysin pikaisella selaamisella seuraavaa tietoa.
Juho Erkki Trast syntyi 2.3.1865, avioitui 16.8.1891 Ida Maria Jaakontytär Laitisen (synt.8.5.1835) kanssa.
Juho Erkin vanhemmat: Juho Pekka Trast s.11.8.1835 luultavasti Alatorniolla ja Elsa Karoliina Tarkiainen synt. 15.11.1836 kuollut 18.3.1898.
Tervolan kirkonkirjoissa on aika paljon lisää tietoa tästä perheestä. Voin katsoa lisääkin jos tarvitset enemmän tietoja.
Hauska yhteensattuma, minunkin äitini etunimi on Eila...
Päivi V[/quote]
Hej Päivi V!
Toivottavasti vielä harrastat tätä sukuhommaa:) haluaisin nimittäintietoja tästä mummoni perheestä. Tuntuu että pitäis tulla juuri käymään siellä Tervolassa....en itse siis löydä tietoja tästä pitemmälle kuin 1860 luvulle ja oikeasti se on sen jälkeen juuri se kiinnostavin kohde. Mummoni tausta on vähän hämärässä enkä tiedä kuinka paljon äitinikään tietää oikeasti. En halua udella enää siitä häneltä mutta jos löydät tietoja ja jos sulla on aikaa niin tulisin vaikka itse niitä hakemaan:) eihän Tervola ole meren takana lainkaan. Mitä jos tulisin olisko sulla aikaa opastaa minua siellä ja missä siellä nukkuis onko siellä majoitus mahdollisuuksia jos tulen linjaautolla? Haluasin myös ostaa sen kirjan Kurvilan sukukirjan ....haluaisin tietää mitä mummoni äidille tapahtui kun se joutui antamaan pois mummoni ja oliko mummollani edes samat vanhemmat kuin sisaruksillansa oli? Siis kävikö siinä niin että hänen äitinsä kuoli ja isä meni uusiin naimisiin tai ehkä äiti anto pois mummoni kun hänen mies kuoli?
Terv Päivi
vi V;79633]Hei
Löysin pikaisella selaamisella seuraavaa tietoa.
Juho Erkki Trast syntyi 2.3.1865, avioitui 16.8.1891 Ida Maria Jaakontytär Laitisen (synt.8.5.1835) kanssa.
Juho Erkin vanhemmat: Juho Pekka Trast s.11.8.1835 luultavasti Alatorniolla ja Elsa Karoliina Tarkiainen synt. 15.11.1836 kuollut 18.3.1898.
Tervolan kirkonkirjoissa on aika paljon lisää tietoa tästä perheestä. Voin katsoa lisääkin jos tarvitset enemmän tietoja.
Hauska yhteensattuma, minunkin äitini etunimi on Eila...
Päivi V[/quote]
Hello
Mi wife's grandmother was the above mentioned Kreeta Selina Trast, born 13.1.1895. She died in Bureå, Skellefteå in 1968. We don't have any information whats so ever about her and her family. Anyone that has some information? Relatives in the area today? Other forums in Finland one can use?
Sincerely Björn Lindholm, Skellefteå, Sweden
Hej!
Minun mummoni Anna Irja muutti Rovaniemelle Tervolasta 21.1.1932. Mutta voiko kukaan tarkistaa sieltä Tervolan kirkonkirjoista oliko Annalla lapsi silloin? Olen ymmärtänyt että hänellä oli yksi lapsi ennen kun hän tapasi Tervon Arvidin?
Samaan lapsi joukkoon kuului myös Kreeta Seliina s 13.1.1895 i Tervola. Oliko hänellä lapsia ennen kuin hän meni Ruotsiin?
Entäs Eino Wille, s 8/2 1896 i Tervola, miten hänen elämänsä meni? Mitä tapahtui hänelle 1935?
Lapsia oli paljon tässä perheessä ja iso oli ikäero nuorimman ja vanhimman välillä?
Näiden lasten vanhemmat kuolivat suhteellisen varhainoliko siihen jokin erityinen syy?
Läydänkö nämä tiedot jostakin esim SHY:stä ?
Päivi K
David Hastie
26.02.20, 03:54
Jatkan vielä näitä Trastien jälkeläisiä.
Antti Vilhelmi s.30.5.1890
Eevi Maria s.18.1.1892 kuoli 26.1.1892
Matti s.23.4.1893 kuoli 16.7.1893
Re: Kaarle Pekka Kakon esi-isiä?
Alma Johanna Trast avioitui 24.3.1893 Anton Edvard Hasti (s.17.1.1870) kanssa.
Toivottavasti ei tullut kovin paljon lyöntivirheitä..
Päivi V
Re: Kaarle Pekka Kakon esi-isiä?
Hello, David Hastie from Alexandria, VA USA TapioIV*gmail.com:
Kaisa Kurttila daughter of Benjamin of Haukipudas born 28 Dec 1837 married Matti Hasti on 31 Dec 1862 and died in Ti 4 Jan 1866. Matti then moved from Haukipudas on 27 Dec 18 with family heading for Tornio, but her death changed his plans.
Matti Hasti was born in 1835 and christened in Tervola. His father was Pehr Hasti who died in Tervola in 1835 and a horse trader with unknown wife's name.
Matti Hasti had a son Benjamin Hastie (e added in move to USA) born 11 Feb 1863 in Haukipudas. He moved to Hancock Michigan on 1 Aug 1882 and later to Lead South Dakota where my father was born Robert Hastie. Matti's first wife was Katrina Niemola born 29 Apr 1859 in Siikajoen and died 11 Feb 1933 and buried in Lead.
I am looking for information on Pehr Hasti and relatives in Finland.
Hi!
I have heart about "Hasti". My mother and father used to told about relatives they have and had....but I can not remember such specific subjects about Hasti. I can inform you in future about them if I see something interesting and also something interesting for both off us. ....Päivi K
Tapani Kovalaine
19.09.20, 22:50
Matts Hast, b. 16.3.1836 in Tervola parish
Hiski:
*23.4.1831 26.4.1831 B:ckst:hj. Pehr Hast Brita 30-35 Hans
*16.3.1836 19.3.1836 Afl. inh:m. Pehr Hast Brita 30-35 Matts
Hiski, Tervola, marriage:
23.4.1820 Lapinniemi by Dr:g. Pehr Nilsson Hast Brita Pehrsd:r Hägg
David Hastie
19.09.20, 23:55
Thanks so much for your responses!!! I will add these to my records and will continue to decipher the changes in name spelling. I also have some letters from Paavo Patokoski (Oulu Karjasillankangas 3/8 Suomi). He was a cousin of my grandfathers who was trying to emigrate to the USA in 1946. I don't think he came over and so there is another name to trace in Finland. I need to scan some of these into files to send for the Suku Forum records.
Matts Hast, b. 16.3.1836 in Tervola parish
Hiski:
*23.4.1831 26.4.1831 B:ckst:hj. Pehr Hast Brita 30-35 Hans
*16.3.1836 19.3.1836 Afl. inh:m. Pehr Hast Brita 30-35 Matts
Hiski, Tervola, marriage:
23.4.1820 Lapinniemi by Dr:g. Pehr Nilsson Hast Brita Pehrsd:r Hägg
This Pehr Hast moves to Tervola from Tornio in 1819:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5838859
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5840408
I assume it is not from the city of Tornio, since we can find him moving out from Alatornio - Nedertorneå parish in 1819 and he is not mentioned in Tornio parish moving records. This document claims he is moving to Kemi, but still I believe he is the same person.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4940822
I have tried to trace him further, but unfortunately bad luck has hidden him so far.
The Alatornio moving record shows that he can be found on page 1299 in "G.B.". The last existing page of that book is either p. 1151 or 1159 dependig on does it mean book that ends in 1819 or the one than starts that year.
Based on these moving records Pehr was born in 1796 and based on Hiski marriage record his father was Nils. Unfortunately the copy I have seen about marriage record is quite poor so we have to rely on Hiski, that "Nilsson" is correct.
In birdth records of nearby parishes I found following Pehr Nilssons born 1792-1798:
Pehr Hörning b. 6.7.1794 Kukkola, Karl Gustav parish, parents Nils Ersson Hörning & Brita Persdotter
https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/C0034785_00223
Petter Abraham Qvick 8.1.1796 Kaakamo, Nedertorneå parish, parents Nils Abrahamsson Qvick & Caisa Pehrsdotter
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4852434
Petter Christian Wämman (Wennman) 23.4.1794 Torneå stad, city of Tornio parish, parents Nils Petter Wämman & Margareta Häggman
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7832624
Nils Petter Hemmola 22.12.1798 Mattila, Nedertorneå parish, parents Nils Nilsson Hemmola & Anna Larsdotter, Nedertorneå parish
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4944744
Pehr Hast is not: Hans Petter Keskitalo 29.10.1792 dead 18.7.1810; Nils Petter Forsröm 6.6.1796 dead 1.7.1796; Petter Gunnari 25.6.1798 dead 4.9.1798; Petter Gouverneur 5.7.1797 dead 25.2.1799.
Is he one of the remaining ones: Pehr Hörning, Petter Abraham Qvick, Petter Christian Wennman or Nils Petter Hemmola? That's hard to say, but if I had to select from these then it would be Hörning, since he is the only one with just one name. He moves out from Kukkola in 1811, but unfortunately again, the archives of incoming persons in Nedertorneå end in 1810 and start again in 1814.
But of course he can be from elsewhere :)
But of course he can be from elsewhere :)
I can't prove it, but this is much better quess. Johan Nilsson Orava has a son Nils born in Kemi 10.10.1765. Johan and his wife Anna Tolonen move to Tervola about 1770 when Johan also gets his soldier name Hast. The family lives in Tervola and we can still find Nils here (1785) when it is mentioned that he is in Uleåborg (i.e. in Oulu). http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5838211
The next record about Nils is when shoemaker Nils Hast dies in Tervola (right page 8:th name from the bottom). Letter "G" at the end of the line means he is married. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7825509. Can someone find him from Tervola books between 1785 and 1803?
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.