P. T. Kuusiluoma
20.10.07, 13:36
Suomen Sukututkimusseuran esimiehen Markku Kuorilehdon puhe Valtakunnallisen Sukutapahtuman avajaisissa lauantaina 20.10.2007
Arvoisa valtioneuvos, hyvät kutsuvieraat ja läsnäolijat
Toivotan Suomen Sukututkimusseuran puolesta tervetulleiksi kaikki sukututkimuksesta, suvustaan ja kotiseutunsa historiasta kiinnostuneet Valtakunnalliseen Sukutapahtumaan tänne Karjalatalolle.
Suomen Sukututkimusseura on pyrkinyt edistämään sukututkimuksen tekemisen mahdollisuuksia jo Keisarillisen Venäjän ajalta asti. Seuran historian juuret yltävät yli 90 vuoden takaiseen historiaan, jolloin sukututkijat koko Suomessa halusivat nousta ajamaan suomalaisen sukututkimuksen etua silloisessa hyvinkin tiukassa poliittisessa ilmapiirissä ja perustivat vuonna 1917 Suomen Sukututkimusseuran. Heti alusta lähtien Seuraan kuului erilaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia Jean Sibeliuksesta Jalmari Finneen aikansa tiedemiehistä tai politiikoista puhumattakaan.
Jos Suomen Sukututkimusseura on itsenäistä Suomeakin vanhempi, niin sukututkimusharrastus on luokiteltava aikajanalla maailman vanhimpiin harrastuksiin, sillä jo Faaraoiden Egyptissä tai antiikin Kreikassa harjoitettiin sukututkimusta ja Raamatun sukuluettelot ovat laajimmin maailmalle levinneitä sukututkimuksia. Suomessakin on harrastuksella vuosisataiset perinteet.
Sukututkimusta harjoitetaan tänään myös ympäri maapalloa eri arkistoissa ja kirjastoissa sekä ollaan kiinteästi mukana tietoteknisen kehityksen kärjessä. Sukututkimusharrastajien ja sukutieteellisen tutkimuksen tekijöiden onkin syytä olla ylpeitä oman tutkimusalansa pitkästä historiasta ja globaalista harrastusympäristöstään.
Seuran keskeisimpänä päämääränä on puolustaa sukututkijoiden oikeuksia ja edistää laadukkaan sukututkimuksen syntyminen koko yhteiskunnan ja tiedemaailman käyttöön. Sukututkimusta ja sen metodiikkaa onkin hyödynnetty laajalla rintamalla eri tieteenalojen piirissä. Uljas osoitus sukututkijoiden aktiivisuudesta on laaja julkaisutoiminta, jota on harjoitettu Seuran piirissä jo perustamisesta lähtien.
Laadukkaan sukututkimuksen syntyminen on olennaista, että julkaistua tutkimusta voidaan käyttää esimerkiksi eri tieteenaloilla, esimerkkinä lääketieteellinen tutkimus. Jos tutkimuksen sisältö ei vastaa sukututkimuksen keskeisiä kriteerejä ja sisältöjä kaikessa luotettavuudessaan – ei se ole luotettavaa ja kriittistä sukututkimusta, jota yhteiskunta voi käyttää tarpeisiinsa. Sukututkijat ottavat auliisti itse vastaan uutta tietoja ja kouluttautuvat yhä haasteellisimpiin tutkimustehtäviin ympäri maan, jotta uutta ja luotettavaa tutkimusta syntyisi. Suomen Sukututkimusseura on ollut synnyttämässä ja kehittämässä myös sukututkimusopettajien koulutusta yhteistyössä Tampereen kesäyliopiston kanssa.
Vaikka sukututkimus onkin nykyään pitkälti harrastuspohjaista ei kuitenkaan luotettavuuden ja laadukkuuden este tulekaan sukututkimukseen itse sukututkijoiden piiristä vaan aivan muualta. Viime aikojen lainsäädännölliset uudistukset ja niiden hyvin heterogeeniset tulkinnat sekä sisällölliset ristiriidat ovat ajaneet sukututkijat ahtaalle. Tuntuu välillä, että suomalainen media ja sukututkijat ovat kaikkeen yksilönsuojaan liittyvissä kysymyksissä suurimpia rikollisia. On karmaisevaa ajatella, että sotiemme veteraani-iässä oleva sukututkija haettiin taannoin poliisikuulusteluihin ja hän joutui oikeuden eteen, koska hän on julkaissut sukukirjan. Hän, joka on ollut puolustamassa sivistyneeksi valtioksi luokiteltua Suomenmaata, että saisimme elää vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa.
Sukututkimuksen ympärillä oleva viranomaisvalta onkin lähestymässä hyvää vauhtia samaa tilannetta kuin Seuran perustamisen aikakaudella keisarinvallan aikaan. Meille on syntynyt tietojenhankinnan ja julkaisutoiminnan osalta piiloennakkosensuuri, josta pitävät huolen eri viranomaiset tai niihin verrattavat tahot. EU:n tietosuojadirektiivin piti avata ja mahdollistaa laadukkaampi tutkimus Suomessa, niin käytännön tilanteessa on käynyt juuri toisinpäin. Verrattuna Ruotsin tilanteeseen suomalaiset sukututkijat ovat lainsäädännöllisesti täysin eri asemassa. Ruotsissa yhteiskunta tukee vapaata sukututkimustoimintaa eikä rajoita tiedonsaantia rajattomalla viranomaisharkinnalla.
Vuosia kestänyt sukututkijoiden korpivaellus kirkkoherranvirastojen kanssa on vain pahentunut. Seurakuntien kanslistit ja kirkkoherrat istuvat topakasti sukutietojen päällä eikä voi puhua millään tavalla kansalaisten yhdenvertaisuudesta tietojen saannin osalta, sillä kohtelu vaihtelee seurakunnittain. Näyttää siltä, että jokaisessa seurakunnassa tuntuu nykyään olevan erilainen lakikirjakin.
Uusi väestötietolain uudistus tuleekin antamaan luotettavalle ja perustuslaillista sananvapautta toteuttavalle sukututkimuskirjallisuudelle lopullisen kuoliniskun. Sukututkimus ei ole enää luotettava, jos esimerkiksi nykypolvien suvun henkilöistä puuttuu julkaistussa sukukirjasta esimerkiksi 20 prosenttia, koska uusi väestötietolain uudistus mahdollistaa sen kaikessa järjettömyydessään. Koska julkaistu teos on vajavainen ei sitä pystytä käyttämään esimerkiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa tutkittaessa perinnöllisiä sairauksia.
Usein ajatellaan, että sukututkimuksessa vaikeimmat vuosisadat ovat 1500- tai 1700-luku, jolloin käsialat ja kieli saattavat olla vaikeaselkoisiakin. Näin ei kuitenkaan. Ei voi turhaan puhua, että sukututkimuksen vaikein vuosisata onkin 1900-luku, jonka osalta tietojen saanti on välillä erittäin vaikeaa. Luotettavan sukututkimuksen harjoittamisen edellytykset tänä päivänä ja tulevaisuudessa Suomessa ovat erittäin huolestuttavat tai pikemminkin kriittiset. Välillä tuntuu, että suomalaisessa viranomaistoiminnassa otetaan edelleen vaikutteita idän tiedonkäsittely- ja painovapauskulttuureista.
Suomen Sukututkimusseura tulee tekemään kaikkensa, että sukututkijoiden tutkimus-, tiedonsaanti- ja sananvapaus säilyvät tulevillekin sukupolville – tulevaisuuden sukututkijoille. Tähän taisteluun tarvitaan kaikkien sukututkijoiden voimia ja sitoutumista yhteisen asian puolesta.
Toivotan Suomen Sukututkimusseuran esimiehenä kaikille antoisaa sukutapahtumaviikonloppua.
Arvoisa valtioneuvos, hyvät kutsuvieraat ja läsnäolijat
Toivotan Suomen Sukututkimusseuran puolesta tervetulleiksi kaikki sukututkimuksesta, suvustaan ja kotiseutunsa historiasta kiinnostuneet Valtakunnalliseen Sukutapahtumaan tänne Karjalatalolle.
Suomen Sukututkimusseura on pyrkinyt edistämään sukututkimuksen tekemisen mahdollisuuksia jo Keisarillisen Venäjän ajalta asti. Seuran historian juuret yltävät yli 90 vuoden takaiseen historiaan, jolloin sukututkijat koko Suomessa halusivat nousta ajamaan suomalaisen sukututkimuksen etua silloisessa hyvinkin tiukassa poliittisessa ilmapiirissä ja perustivat vuonna 1917 Suomen Sukututkimusseuran. Heti alusta lähtien Seuraan kuului erilaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia Jean Sibeliuksesta Jalmari Finneen aikansa tiedemiehistä tai politiikoista puhumattakaan.
Jos Suomen Sukututkimusseura on itsenäistä Suomeakin vanhempi, niin sukututkimusharrastus on luokiteltava aikajanalla maailman vanhimpiin harrastuksiin, sillä jo Faaraoiden Egyptissä tai antiikin Kreikassa harjoitettiin sukututkimusta ja Raamatun sukuluettelot ovat laajimmin maailmalle levinneitä sukututkimuksia. Suomessakin on harrastuksella vuosisataiset perinteet.
Sukututkimusta harjoitetaan tänään myös ympäri maapalloa eri arkistoissa ja kirjastoissa sekä ollaan kiinteästi mukana tietoteknisen kehityksen kärjessä. Sukututkimusharrastajien ja sukutieteellisen tutkimuksen tekijöiden onkin syytä olla ylpeitä oman tutkimusalansa pitkästä historiasta ja globaalista harrastusympäristöstään.
Seuran keskeisimpänä päämääränä on puolustaa sukututkijoiden oikeuksia ja edistää laadukkaan sukututkimuksen syntyminen koko yhteiskunnan ja tiedemaailman käyttöön. Sukututkimusta ja sen metodiikkaa onkin hyödynnetty laajalla rintamalla eri tieteenalojen piirissä. Uljas osoitus sukututkijoiden aktiivisuudesta on laaja julkaisutoiminta, jota on harjoitettu Seuran piirissä jo perustamisesta lähtien.
Laadukkaan sukututkimuksen syntyminen on olennaista, että julkaistua tutkimusta voidaan käyttää esimerkiksi eri tieteenaloilla, esimerkkinä lääketieteellinen tutkimus. Jos tutkimuksen sisältö ei vastaa sukututkimuksen keskeisiä kriteerejä ja sisältöjä kaikessa luotettavuudessaan – ei se ole luotettavaa ja kriittistä sukututkimusta, jota yhteiskunta voi käyttää tarpeisiinsa. Sukututkijat ottavat auliisti itse vastaan uutta tietoja ja kouluttautuvat yhä haasteellisimpiin tutkimustehtäviin ympäri maan, jotta uutta ja luotettavaa tutkimusta syntyisi. Suomen Sukututkimusseura on ollut synnyttämässä ja kehittämässä myös sukututkimusopettajien koulutusta yhteistyössä Tampereen kesäyliopiston kanssa.
Vaikka sukututkimus onkin nykyään pitkälti harrastuspohjaista ei kuitenkaan luotettavuuden ja laadukkuuden este tulekaan sukututkimukseen itse sukututkijoiden piiristä vaan aivan muualta. Viime aikojen lainsäädännölliset uudistukset ja niiden hyvin heterogeeniset tulkinnat sekä sisällölliset ristiriidat ovat ajaneet sukututkijat ahtaalle. Tuntuu välillä, että suomalainen media ja sukututkijat ovat kaikkeen yksilönsuojaan liittyvissä kysymyksissä suurimpia rikollisia. On karmaisevaa ajatella, että sotiemme veteraani-iässä oleva sukututkija haettiin taannoin poliisikuulusteluihin ja hän joutui oikeuden eteen, koska hän on julkaissut sukukirjan. Hän, joka on ollut puolustamassa sivistyneeksi valtioksi luokiteltua Suomenmaata, että saisimme elää vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa.
Sukututkimuksen ympärillä oleva viranomaisvalta onkin lähestymässä hyvää vauhtia samaa tilannetta kuin Seuran perustamisen aikakaudella keisarinvallan aikaan. Meille on syntynyt tietojenhankinnan ja julkaisutoiminnan osalta piiloennakkosensuuri, josta pitävät huolen eri viranomaiset tai niihin verrattavat tahot. EU:n tietosuojadirektiivin piti avata ja mahdollistaa laadukkaampi tutkimus Suomessa, niin käytännön tilanteessa on käynyt juuri toisinpäin. Verrattuna Ruotsin tilanteeseen suomalaiset sukututkijat ovat lainsäädännöllisesti täysin eri asemassa. Ruotsissa yhteiskunta tukee vapaata sukututkimustoimintaa eikä rajoita tiedonsaantia rajattomalla viranomaisharkinnalla.
Vuosia kestänyt sukututkijoiden korpivaellus kirkkoherranvirastojen kanssa on vain pahentunut. Seurakuntien kanslistit ja kirkkoherrat istuvat topakasti sukutietojen päällä eikä voi puhua millään tavalla kansalaisten yhdenvertaisuudesta tietojen saannin osalta, sillä kohtelu vaihtelee seurakunnittain. Näyttää siltä, että jokaisessa seurakunnassa tuntuu nykyään olevan erilainen lakikirjakin.
Uusi väestötietolain uudistus tuleekin antamaan luotettavalle ja perustuslaillista sananvapautta toteuttavalle sukututkimuskirjallisuudelle lopullisen kuoliniskun. Sukututkimus ei ole enää luotettava, jos esimerkiksi nykypolvien suvun henkilöistä puuttuu julkaistussa sukukirjasta esimerkiksi 20 prosenttia, koska uusi väestötietolain uudistus mahdollistaa sen kaikessa järjettömyydessään. Koska julkaistu teos on vajavainen ei sitä pystytä käyttämään esimerkiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa tutkittaessa perinnöllisiä sairauksia.
Usein ajatellaan, että sukututkimuksessa vaikeimmat vuosisadat ovat 1500- tai 1700-luku, jolloin käsialat ja kieli saattavat olla vaikeaselkoisiakin. Näin ei kuitenkaan. Ei voi turhaan puhua, että sukututkimuksen vaikein vuosisata onkin 1900-luku, jonka osalta tietojen saanti on välillä erittäin vaikeaa. Luotettavan sukututkimuksen harjoittamisen edellytykset tänä päivänä ja tulevaisuudessa Suomessa ovat erittäin huolestuttavat tai pikemminkin kriittiset. Välillä tuntuu, että suomalaisessa viranomaistoiminnassa otetaan edelleen vaikutteita idän tiedonkäsittely- ja painovapauskulttuureista.
Suomen Sukututkimusseura tulee tekemään kaikkensa, että sukututkijoiden tutkimus-, tiedonsaanti- ja sananvapaus säilyvät tulevillekin sukupolville – tulevaisuuden sukututkijoille. Tähän taisteluun tarvitaan kaikkien sukututkijoiden voimia ja sitoutumista yhteisen asian puolesta.
Toivotan Suomen Sukututkimusseuran esimiehenä kaikille antoisaa sukutapahtumaviikonloppua.