PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Ior Bock puukotettiin kuoliaaksi kotonaan


Timo W
24.10.10, 12:51
Suomenlinnan oppaana tunnetuksi tullut Ior Bock on kuollut. Bock joutui henkirikoksen uhriksi kotonaan Helsingin Munkkiniemessä lauantaina iltapäivällä.

68-vuotias Bock surmattiin puukottamalla. Poliisi on vanginnut taposta epäiltyinä samassa asunnossa asuneet 19- ja 28-vuotiaat miehet.

Rikoskomisario Kari Martikaisen mukaan miehet olivat ulkomaalaisia

Alustavissa puhuttamisissa veriteolle ei löytynyt motiivia. Poliisi kuulustelee miehiä tarkemmin sunnuntaina.

Suomen historiaan ja skandinaaviseen sekä kalevalaiseen muinaisuskoon perehtynyt Bock vietti suuren osan talvistaan Intian Goalla ja kesät Suomessa. Julkisuudessa värikkäänä henkilönä esiintynyt Bock julkaisi vuonna 1996 kirjan Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia.

Bock joutui puukotuksen uhriksi myös vuonna 1999. Hänen asuntoonsa tunkeutui mies, joka puukotti Bockia neljästi selkään. Pahasti haavoittunut Bock menetti liikuntakykynsä hyökkäyksen seurauksena. Puukottaja tuomittiin vankeuteen.

lähde:iltalehti

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ior_Bock