Liinakankuri Jöran Enqvist s. 15.4.1726

[iruuka]

Olisiko jollakin tietoa liinakankureista? Onko heistä tehty tutkimusta Satakunnassa?

Entä olisiko jollakin tietoa Jöran Enqvistin vanhemmista?
Liinakankuri eli palttinankutoja Jöran Enqvist s. 15.4.1726 ehkä Porissa, kuoli Lapväärtissä 5.7.1778. Asui Porissa Malmin neljänneksessä v.1755.
Puoliso Maria Grönlund s. 27.8.1726 Porissa, k.14.9.1771 Porissa. Avioituessa Jöran Enqvist mainittu liinakankaankutojaksi. Hän oli jo silloin hankkinut mestarikirjan ammattiinsa.
Jöran Enqvist muutti Kristiinankaupunkiin 1771 ja Lapväärtiin 7.5.1773, mukanaan lapset Anna Maria s.3.7.1755 Porissa ja Carl Benjamin s. 22.4.1758 Porissa, kuoli 16.12.1808 Vaasassa, nimenä silloin Söderberg, perhe asui Isojoella.

Lapväärtin rippikirjat vv.1772–1777: sivu 60 Lapväärtin kylä.
Linwäwaren Jöran Enqist käynyt ensi kerran Lapväärtissä ripillä 24.6.1773 ja viimeksi 20.4.1777.
Tytär Stina? Maria käynyt ripillä 24.6.1772 ja 23.5.1774, sen jälkeen ei merkintää.

Merkintä Lapväärtin sisäänmuuttaneissa 23.6.1772: "Anna-Maria Enqvist ankom, återrest 11.9.1774” Ifr. Stockholm. Onko jollakin tietoa tästä Anna-Mariasta? Onko sama henkilö kuin Jöran Enqvistin tytär, joka häipyy jonnekin kirkonkirjojen sivuilta jälkiä jättämättä?

[T. Vuorinen]

Hei!
Olen vastannut Hämeen puolella pellavakutojamestari Martti Candellin kohdalla ammattikunta-asioihin ja listasin sinne luettelon, josta sinullekin voi olla hyötyä.
Yleensä Satakunta, Varsinais-Suomi ja Pohjanmaa ovat ne aarrepaikat joista tietoja esim. ammattikunnista löytyy. Eräillä ammattikunnilla ovat arkistot tallella jopa niiden perustamisesta lähtien, ja näitä löytyy Suomen käsityömuseon kokoelmaselaimen avulla. Ehkä ensin vilkaiset Porin historiaa tuolta ajalta antamani linkin avulla. Ammattikuntien määristä ja niiden perustamisesta sekä käsityöalan merkityksestä siellä kerrotaan.
Iloa etsintään t. T.V.

[T. Vuorinen]

Tämä oli niin helppo, että ihan nauratti ja pakko oli heti vastata. Sanoinhan, että tietyt alueet Suomessa ovat aarreaittoja. Jätin sinulta löytämisen ilon, kun itselleni sitä sain. :)

Porin historian kolmas jakso 1721-1765
osa III s. 472 alkaa Käsityöläiselinkeinot, Ammattikuntajärjestelmä
Lainaus sivulta 475: ”Kaupungin vanhin ammattikunta oli palttinankutojien, jotka olivat saaneet ammattikuntakirjan v. 1762. Sen ensimmäinen oltermanni, ja siis ensimmäinen uudenlainen oltermanni kaupungissa, oli mestari Göran Enqvist.”

Suomen Käsityömuseon kokoelmaselaimesta löytyvät
KOKOELMAN NIMI: PORIN RAASTUVANOIKEUS JA MAISTRAATTI
RAJAVUODET: 1558; 1764-1970
KUVAILU: Kokoelma sisältää ammattikuntiin ja elinkeinon harjoittamiseen liittyviä asiakirjoja alkaen vuodesta 1558- ja aikavälillä 1764-1970AINEISTOLAJIT: asiakirja

KOKOELMAN NIMI: RUOTSIN AJAN AMMATTIKÄSITYÖLÄISETRAJAVUODET: 1721-1809; 1600-1699 Satakunnan osalta
KUVAILU: Kortisto sisältää A5-kokoisia käsityöläiskortteja ja A6-kokoisia oppipoikakortteja, joille on kerätty koko maasta tietoja 1700-luvun ammattikäsityöläisistä ja heidän perheenjäsenistään
sekä oppipojista
AINEISTOLAJIT: kortisto

Kysy museolta, miten näihin pääsee käsiksi. Käsityömuseo on Jyväskylässä. terveisin T. V.

[iruuka]

Kiitos vastauksista. Näin Hämeenlinnan museon julkaisun liinakankureista ja mietin, josko Satakunnassa olisi joku tehnyt tarkempaa tutkimusta heistä. Porin historian olen kyllä lukenut, mutta mielestäni siinä ei selitetty tarkemmin liinakankureiden työtä. Jyväskylän käsityömuseosta olen katsonut esitteitä, mutta sinne on ollut hankala päästä!!
Kunhan vielä saisin / löytäisin tälle Jöranille jostain vanhemmat ja löytäisin hänen tyttärensä elämänvaiheet, niin olisin taas hetken tyytyväinen!

[T. Vuorinen]

En tiedä mitä varsinaisesti haluat tietää kankurin työstä, mutta se on erikoiskankaiden kutomista. Ehkä nykyiset hienot pöytäliinamallit ovat hyvin samankaltaisia. Aiemmin kangaspuut olivat kapeita ja niillä valmistettiin palttinasidoksisia kankaita, joista saumoilla yhdistämällä valmistettiin leveitä. Kankurit valmistivat jopa 24 vartisia drill (tai dräll) kankaita leveillä kangaspuilla, joissa näkyvintä olivat pinnalle muodostuvat kuviot erikoissidosten avulla. Niitä ei Suomessa laajemmin hallittu.

Kankurimestareita tuli Suomeen Ruotsista ja Saksasta. Osa kisälleistäkin oli ruotsalaisia. Ammattilaiset olivat miehiä, osaksi kangaspuiden suuremman koon takia ja niiden kuljetusvaikeuksien takia, sillä osa pitäjänkankureista oli liikkuvia ja he viipyivät joskus pari vuottakin samassa talossa esim. kapioita valmistaen. Ainoa varsinainen koulutuspaikka oli Suomessa ollut Porvoo ja Turku.
Yksittäisen kankurin toimia tutkitaan yleensä rippikirjoista ja perunkirjoista, joissa yleensä luetellaan mm. työvälineet ja tuolloin arvokas liinavaateomaisuus.
Jos kankuri oli ammattikunnan oltermanni, kuten Göran Enqvist, hänen hallussaan oli arkku, jossa säilytettiin ammattikunnan paperit ja varat, joista hänen tuli huolehtia. Kyllähän oman esi-isän käsiala olisi aikamoinen aarre saada nähtäväksi, ehkä siellä ammattikunnan asiakirjoissa olisi jotain sellaistakin tietoa mitä kaipaat. Itse olen käynyt Jyväskylässä paikanpäällä asiakirjoja katsomassa.

Kankurien toimintaa ymmärtää parhaiten silloista talouspolitiikkaa tutkien. Ruotsi-Suomen talouspolitiikan periaatteeksi 1700-luvulla, suurvallan hajoamisen jälkeen nostettiin omavaraisuus, johon pyrittiin raaka-ainetuotantoa ja tuotteiden valmistusta kotimaassa kehittämällä.
Manufaktuurilaitos (silloinen ministeriö) ryhtyi kehittämään mm. pellavan viljelyä ja kehruuta sekä kankaiden kutomista, sillä muoti-ilmiöksi kohonnut pöytäliina- sekä pitsikulttuuri uhkasi suurella ulkomaantuonnilla valtion pyrkimyksiä.
Koska Suomessa ei ollut riittävästi erikoiskankaiden valmistukseen kykeneviä mestareita (leveät kangaspuut ja erikoissidosten hallinta, joita tarvittiin varsinkin kilpikangaspöytäliinojen ja hienojen pukukankaiden valmistuksessa), eikä rukkien käyttökään ollut vielä yleistä, valtio toi ulkomaisia mestareita maahan ja hankki puusorvareita rukkien valmistusta, ja kehruuopettajia niiden käyttöä opettamaan. Näistä kertoo Katri Laine kirjassan Otavalan kehruukoulusta hyvin tarkasti. Kehruukoulujen perustamisyritykset Tampereella ja Hämeenlinnan seudulla olivat osa tätä tavoitetta.

Kankurien ammattikuntien lyhytikäisyys johtui työn nopeasta kannattamattomuudesta raaka-aineiden kallistumisen ja teollistumisen myötä. Tekstiiliala oli ensimmäinen joka muuttui koneiden eli Kehruu -Jennyjen ja kudontakoneiden takia, ja teollistumisen myötä pellava menetti nopeasti johtoasemansa puuvillalle. Kankurit toimivat sen jälkeen etupäässä kartanoiden palveluksessa tai suurten taajamien läheisyydessä.
Tuon ajan talouspolitiikkaa kutsutaan usein pellavapolitiikaksi, sillä kehitystä seurattiin valtion taholta ja siksi siitä on paljon arkistomateriaalia.
Seuraavilla sanoilla löytää lisätietoja: Tampereen historian persoona Hans Henrik Boije (1716-1781) Hatanpään kartanon isäntä joka kehitti valtion tuella Otavalan kehruukoulun. Otto Ernst Boije oli 1750- ja 1760-luvun valtiopäivillä Suomen maa- ja karjatalouden uudistaja, joka perusti kolme pellavankehruukoulua sekä Hämeenlinnan ensimmäisen tekstiilimanufaktuurin.

Itse olen lukenut käsityöläisyyttä koska minulle ei riittänyt vain tieto ammattikunnan jäsenyydestä tai nykykäsitys työnteosta. Ei tätä lyhyesti voi ymmärtää.
Kyllä Hämeenlinnan käsityöläisten vaikeudet nurkka-ajoineen ja muu toiminta olivat hyvin samankaltaisia kuin Porissa, siksi kannatan lukemista muiden kaupunkien ja ammattialojen touhuista, jos käsityöläisyyttä eri aikoina haluaa ymmärtää.

Suosittelen että etsit esi-isiäsi Ruotsista? T.V.

[iruuka]

Suurkiitos selityksestä. Halusin tietää, mitä liinakankurit todella tekivät elättääkseen sillä perheensä ja mistä saivat oppinsa. Täytyy yrittää päästä Jyväskylään, jospa siellä onnistaisi saamaan jotain lisätietoa.
Vielä on monta ongelmaa ratkomatta syntymäpaikan lisäksi, esim. mikä sai hänet lähtemään Porista Kristiinankaupunkiin ja sieltä Isojoelle lastensa kanssa. Kaikkeen ei saa vastausta, mutta kysymyksiä voi aina esittää.
Kiitollisin terveisin Irja