PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Michel Michelsson s. 16.3.1763 Paimio


Villel
20.10.10, 11:56
Otsikossa mainitun Mikon vanhemmat olivat Paimion Kovalan rusthollari Michel Michelsson (s. 13.9.1728) ja vaimonsa Anna Heikintytär. Mikon viimeinen merkintä Kovalassa (vuodelta 1798) löytyy Paimion rippikirjasta 1798-1803; Mikon nimi on siinä yliviivattu, mutta mitään merkintää ei ole mihin Mikko sitten häviää, enkä ole häntä mistään onnistunut löytämään. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6499&pnum=68
Onko kukaan törmännyt tutkimuksissaan tähän nuorempaan Mikko Mikonpoikaan, niin että osaisi auttaa minua hänen myöhempien vaiheiden selvittelyssä?
Ville Lehtinen

ristojohannes
20.10.10, 12:56
Mikko muutti Paimiosta 14.1.1799 vävyksi Liedon Rähälän Anttilaan.
Vihkimispäivä on minulla 12.6.1798 ja vaimo Leena Matintytär (13.10.1776)
Ensimmäiset lapset syntyivät Vintala Kylässä. Mikko muutti perheineen Liedosta 1807 lampuotiksi Tarvasjoen Liedonperän puustelliin.

1820:n jälkeen en ole seurannut heidän vaellustaan. Lapsia oli syntynyt 1816:een mennessä kymmenen.
Tarvasjoen kirkonkirjat löytyy Narcista 1860-luvulle asti.

ristojohannes
20.10.10, 13:18
Rippikirjaote Narcista

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5368765

Villel
20.10.10, 18:29
Suurkiitos näistä tiedoista. Tämä Mikko on minun iiii:n (Kovalan Simo Mikonpojan) veli
t. Ville L.

ristojohannes
20.10.10, 19:15
Katselin vähän Tarvasjoen kirjoja eteenpäin 1820-luvulta.
Vaikuttaa, että Mikko häviää uudestaan, ei ainakaan lähtötietoja ole jättänyt.

Villel
20.10.10, 21:33
Harmillinen takaisku. Katselin pikaisesti myös Hiskiä, jossa Tarvasjoki näyttää olevan mukana varsin kattavasti. Kuitenkaan en onnistunut sen avulla löytämään sopivaa Michel Michelssonia sen paemmin poismuuttaneiden (tosin mahdollisesti kriittinen vuosi 1820 puuttuu siitä) kuin kuolleidenkaan tiedostoista.
Ville Lehtinen

Villel
22.10.10, 14:30
Olisin vielä kysynyt, oletko,Risto, tai onko joku muu onnistunut seuraamaan tämän Mikko Mikonpojan lapsia. Viisi lastahan kuoli pienenä, mutta jäljelle jääneistä viidestä lapsesta olen itse kyennyt seuraamaan vain Marian jälkipolvia.
Villle Lehtinen

ristojohannes
22.10.10, 16:18
Minun "kirjanpitoni" mukaan Mikon kymmenestä lapsesta oli 1820 elossa neljä
( Kustaa 1799, Maria 1802, Fredrik 1808, Anna 1816 )

Kuten edellisessä viestissä ilmoitin kadotin Mikon pesueen 1820 jälkeen, ehkä en joka kiveä kääntänyt kuitenkaan.

Mikon lapset olivat äitinsä Leenan kautta äidinäidin äidinäidin äidinäitini pikkuserkkuja, siksi kysynkin, mistä Sinä Marian löysit ?

Villel
22.10.10, 16:37
Oho, kylläpä sattui minulle alkeellinen laskuvirhe; kuusihan niitä pienenä kuolleita Mikon ja Leenan lapsia tosiaankin on minunkin tiedostossa.
Maria meni naimisiin 5.11.1820 naapuritalon (Tapanin) rengin Heikki Martinpojan kanssa. Alkuun nuoripari asettui asumaan Liedonperän Isotaloon, jossa Heikki oli renkinä, mutta vuonna 1824 perhe muutti Paimioon (Tarvasjoen ulosmuuttomerkintä päivätty 10.11.1824). Maria sai kaksi lasta Tarvasjoella, joista vanhempi kuitenkin kuoli varsin pian synnytyksen jälkeen. Paimiossa perhe meni Vuolteen Riihilään, mutta vuonna 1830 perhe muutti Pennaisten Yli-Jakolaan, jossa Heikki oli edelleen renkinä. Siellä Maria sai kolmannen lapsensa vuonna 1833. Vuonna 1842 perhe muutti jälleen; tällä kertaa torppariksi Vuolteen Niemen torppaan. Maria kuoli Paimiossa 30.11.1874.
t. Ville Lehtinen

Villel
28.10.10, 18:10
Olen tässä väliaikana selaillut lisää Marttilan, Tarvasjoen, Paimion ja Piikkiön rippi- ja muita kirkonkirjoja ja uskon erittäin suurella varmuudella selvittäneeni Mikko Mikonpojan ja hänen perheenjäsentensä myöhemmät vaiheet. Selvittelytyötä on kuitenkin melkoisesti vaikeuttanut se, että useimpien syntymäaika vaihtelee rippikirjasta toiseen; päivämäärä saattaa muuttua useammankin kerran ja syntymävuosikin voi heittää vuodella. Uskon silti, että olen pystynyt seuraamaan oikeita henkilöitä.

Mikkohan lähti perheineen vuonna 1820 Tarvasjoen Liedonperästä, ja tulkintani mukaan perhe tuli Marttilan Siutilan (Sjurdelan) Tuupaan, jossa Mikko erittäin suurella todennäköisyydellä kuoli jo vuonna 1821.

Mikon vaimo Leena Matintytär muutti noin vuonna 1829 Siutilan Urpolaan itselliseksi, jossa hän kuoli kirkonvaivaisena vuonna 1846 vanhuuteen.

Kustaa Mikonpoika meni naimisiin 1820-luvun alussa Maria Matintyttären kanssa, joka aivan ilmeisesti oli Siutilan Yli-Mattilan isäntäpariskunnan Matti Simonpojan ja Liisa Matintyttären lapsi. Kustaa muutti perheineen useita kertoja Marttilan sisällä: Siutilan Tuupan jälkeen Palaisten Penttilä, Karvelan Isotaloon, ja sieltä vuonna 1846 torppariksi Siutilan Urpolaan, joka oli vaimon kotitalon torppia. Kustaa ja Maria saivat vuosien 1824-41 välillä ainakin 8 lasta. Loppuelämänsä Kustaa asui perheensä kanssa Yli-Mattilan Kanniston torpassa, jossa hän kuoli vuonna 1869.

Marian vaiheita olenkin selvitellyt jo aikasemmassa viestissäni.

Fredrik Mikonpoika oli renkinä useassa Marttilan talossa: Palaisten Penttilä, Hirvaksen Herne ja Hirvaksen Kujanpää, josta hän vuonna 1833 muutti rippikirjan mukaan Turkuun. Tässä vaiheessa hän oli naimaton. Hänen tämänjälkeisiä vaiheitaan en ole onnistunut selvittämään.

Anna Leena Mikontytär muutti vuonna 1830 Tarvasjoelle, ja hän oli piikana Suitsulan Ylhäisissä ja sen jälkeen Kankareen Isotalossa, josta hän vuonna 1835 muutti Paimion Finniin. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1836 renki Mikko Heikinpojan kanssa, ja he muuttivat vielä samana vuonna Piikkiön Koskelle sotatuomarin (Auditeurin) taloon palkollisiksi. Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi Piikkiössä jo kuukausi vihkimisen jälkeen, mutta tämä kuoli vain parin viikon ikäisenä. Vuonna 1837 Anna Leena ja Mikko muuttivat Marttilaan Vättilään ensin Vähämäen ja myöhemmin Mikolan torppaan, jossa Anna Leena ja Heikki asuivat loppuelämänsä. He saivat Marttilassa vielä ainakin viisi lasta. Anna Leena kuoli vuonna 1867.

Edellä esitettyyn toivon mahdollisuuksien mukaan palautetta. Erityisen tärkeää olisi tietysti saada tietää, löytyykö mahdollisesti todisteita, jotka puhuisivat selvästi näitä esittämiäni tulkintoja vastaan. Jos joku tietää jotain Fredrikin myöhemmistä vaiheista, ottaisin kiitollisena tiedot vastaan.

Ville Lehtinen

ristojohannes
28.10.10, 19:38
Kiitos Ville tiedoista.

Tulin äsken pieneltä reisulta, joten käyn tietojasi vasta huomisen päivän aikana.
Tarkistan tietojasi ja toivottavasti pystyn antamaan myös lisätietoja.

Palataan asiaan.

ristojohannes
29.10.10, 11:19
Ville.

Lähetän Marian jälkeläisiä, senverran kuin minulta löytyy.
Aloitin Marian vanhempien ja sisarten tietojen tarkistamisen, niitten tietojen perusteella, joita eilen annoit.

Minulla on Mikko Mikonpojan lapsista, mikäli tietosi pitävät paikkansa, osasta jälkipolvia nykyaikaan asti, joten varmaan siirrymme privattiyhteyteen.

Ota yhteyttä : ristojohannes*gmail.com


Taulu 1

I Maria Mikontytär Niemi (73615), s. 24.01.1802 Lieto, Vintala Kylä, k. 30.11.1874 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi.
Puoliso: Vihitty 05.11.1820 Tarvasjoki Heikki Martinpoika Niemi (92851), Renki, torppari, itsellinen, s. 16.01.1799 Marttila, k. 18.03.1881 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi. Muutti Prunkkalan Satopäästä 7.12.1817 rengiksi Tarvasjoelle Liedonperän Tapanille. Muutti perheineen Tarvasjoelta 1824 Paimion Vuolteen Riihilään, 1830 Pennainen Yli-Jaakkola, 1842 torppariksi Vuoltee Niemen torppa.
Lapset:
Maria s. 07.11.1820 Tarvasjoki, Liedonperä Isotalo, k. 22.11.1820 Tarvasjoki, Liedonperä Isotalo.
Heikki Renki, s. 21.12.1822 Tarvasjoki, Liedonperä Isotalo. 1837 rengiksi Hahkapyöliin, 1841 Sukselan Marttila, muutti 1842 Turkuun.
Vilhelm s. 15.08.1833 Paimio, Pennainen Yli-Jaakkola. Tauluun 2.
Taulu 2 (taulusta 1)

II Vilhelm Heikinpoika Niemi (37801), Torppari, s. 15.08.1833 Paimio, Pennainen Yli-Jaakkola.
Puoliso: Vihitty 10.12.1854 Lieto Fredrika Kristianintytär s.Alitalo, Niemi (37802), s. 23.11.1832 Lieto, Pyhältö Alitalo. Vihittäessä Liedon Pyhällön Tynin piika. Vanhemmat: Krister Juhanpoika Alatalo, Talollinen, s. 11.03.1797 Lieto, Pyhältö Alatalo ja Vappu Matintytär s.Kottari, Alatalo, Emäntä, s. 21.01.1795 Loimaa, Raikkola Kottari.
Lapset:
Juho Oskari s. 07.09.1855 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi, k. 16.09.1855 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi.
Engla Emilia s. 03.04.1857 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi. Tauluun 3.
Amanda Charlotta s. 12.09.1859 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi. Tauluun 4.
Vendla Sofia s. 31.05.1862 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi. Tauluun 6.
Taulu 3 (taulusta 2)

III Engla Emilia Vilhelmintytär s.Niemi, Niemi (37800), s. 03.04.1857 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi, k. 15.05.1890 Paimio, Suksela Marttila torppa Kujanpää. Palasi Turusta 1876 kotiinsa Paimioon.
Puoliso: Vihitty 08.10.1879 Paimio Otto Vilhelm Juhonpoika Kujanpää, e.Keskikylä (37795), Torppari, s. 10.05.1854 Paimio, Siililä Keskikylä. Rengiksi v.1870 Sukselan Marttilaan.Seuraavia palveluspaikkoja Sukselan Heikkilä, Naskarlan Kaljala, Vista Inkilä, Rekottila ja Kevolan Metsä-Anttila. Muutti v.1879 vaimonsa kotiin Pennaisten Riihilän Niemen torppaan. Muutti perheineen 1882 torppariksi Sukselan Marttilan kujanpään torppaan. Vanhemmat: Juho Fredrik Fredrikinpoika Keskikylä, Ratsutilallinen, itsellinen, s. 03.10.1824 Paimio, Siililä Keskitalo ja Juliana Heikintytär s.Ali-Tuomarila, Keskikylä, s. 17.09.1824 Tarvasjoki, Tuomarla Ali-Tuomarla.
Lapset:
Otto Albert s. 30.07.1879 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi.
Verner Edvard s. 06.10.1880 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi, k. 13.07.1890 Paimio, Suksela Marttila torppa Kujanpää.
Ida Vilhelmina s. 18.12.1881 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi.
Juho Oskari s. 16.10.1883 Paimio, Suksela Marttila torppa Kujanpää.
Kustaa Herman s. 02.01.1886 Paimio, Suksela Marttila torppa Kujanpää.
Amanda Aleksandra s. 01.04.1888 Paimio, Suksela Marttila torppa Kujanpää, k. 16.07.1890 Paimio, Suksela Marttila torppa Kujanpää.
Taulu 4 (taulusta 2)

III Amanda Charlotta Vilhelmintytär s.Niemi, Kurjessuo (37830), s. 12.09.1859 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi.
Puoliso: Otto Vilhelm Kustaanpoika Kurjessuo (92859), Torppari, s. 11.11.1856 Lieto. Muutti Liedosta 1887 Paimioon.
Lapset:
Amanda Aleksandra s. 18.01.1882 Lieto.
Juho Vilhelm s. 23.11.1884 Lieto.
Ida Sofia s. 07.06.1887 Lieto.
Vendla Eliisa s. 06.12.1888 Paimio, Pappilan torppa. Tauluun 5.
Taulu 5 (taulusta 4)

IV Vendla Eliisa Ottontytär s.Kurjessuo, Vuorio (744), s. 06.12.1888 Paimio, Pappilan torppa. Muutti miehensä kuoltua Turusta 18.4.1932 Loimaalle.
Puoliso: Vihitty 13.08.1912 Juha Otto Juhonpoika Vuorio, e.Yli-Seppä (743), Työmies,asianajaja ?,ent.toimittaja., s. 08.12.1886 Lieto, Mellilä.Yli-Seppä, k. 03.02.1932 Turku. Muutti äitinsä uuden perheen kanssa 1897 Mellilän Uudentalon Kankareen torppaan. Muutti 1908 isoisänsä luokse Mellilän
Yli-Sepälle. Naimisiin mentyään muutti Turkuun 9.10.1913. Rippikirjassa rikosmerkintä no 943. Vanhemmat: Juha Kristian Juhanpoika Yli-Seppä, Tilallisen poika, s. 17.12.1854 Lieto, Mellilä Yli-Seppä, k. 21.03.1894 Lieto, Mellilä Yli-Seppä ja Eeva Stiina Matintytär s.Yli-Seppä, Ojamaa, s. 23.09.1858 Punkalaidun, k. 25.12.1914 Lieto, Mellilä Uusitupa torppa Kankare.
Taulu 6 (taulusta 2)

III Vendla Sofia Vilhelmintytär Niemi (37831), s. 31.05.1862 Paimio, Vuoltee Riihilä torppa Niemi. 1886 piiaksi Evainen Alimmainen.
Puoliso: Vihitty 02.12.1888 Paimio Kustaa Adolf Skytt (92863), Renki, s. 23.10.1858 Paimio.
Lapset:
Vendla Elviira s. 21.06.1889 Paimio, Askala Alastalo Keskitalo.
Amanda Aleksandra s. 18.09.1890 Paimio, Askala Alastalo Keskitalo, k. 18.10.1890 Paimio, Askala Alastalo Keskitalo.

ristojohannes
29.10.10, 21:05
Olen tässä väliaikana selaillut lisää Marttilan, Tarvasjoen, Paimion ja Piikkiön rippi- ja muita kirkonkirjoja ja uskon erittäin suurella varmuudella selvittäneeni Mikko Mikonpojan ja hänen perheenjäsentensä myöhemmät vaiheet. Selvittelytyötä on kuitenkin melkoisesti vaikeuttanut se, että useimpien syntymäaika vaihtelee rippikirjasta toiseen; päivämäärä saattaa muuttua useammankin kerran ja syntymävuosikin voi heittää vuodella. Uskon silti, että olen pystynyt seuraamaan oikeita henkilöitä.

Näin kirjoitti Ville eilen.

Pitää antaa Villelle tunnustus selvitystyöstä, joka ei tottavie ole varmaan ollut helppo.
Perhe hävisi Tarvasjoen kirjoista 1820, ilman mitään muuttotietoa ja eikä myöhemmin selvinneestä seurakunnassakaan ollut tuloilmoitusta.
Marttilasta, jonne he muuttivat, heitä ei löytynyt perheenä rippikirjasta.
Luultavasti Ville pääsi jäljille Hiskin tiedon ansiosta, jossa oli, että eräs lampuoti Mikko Mikonpoika kuoli 1821 Siutilan kylässä. Tosin Mikko oli laitettu 18 vuotta nuoremmaksi todellista ikää.
Tällä osittain väärällä tiedolla Ville ilmeisesti suuntasi mielenkiintonsa Siutilan kylään josta löytyi tuttuja nimiä. Ettei työ olisi ollut liian heippoa, niin kolmella neljästä perheenjäsenestä oli väärä syntymäaika, yhdellä oli väärä syntymäpaikka ja yhdeltä puuttui syntymäpaikka.

Olen monelta suunnalta kokeillut ja monia muuttoja seuraamalla sekä erehdysten kautta, tullut varmuuteen , että Villen selvittämät sukujuonnot pitävät paikkansa.

Onnittelut Villelle, minulla on aika paljon eräitä Mikko Mikonpojan jälkeläislinjoja,joita en palstalle laita. Ville saa ne privaatisti.

Marikki
08.02.14, 18:24
Vahingossa löysin tämän Villen ja Riston viestittelyketjun ja sain itselleni paljon tädennystietoa Kurjessuon suvusta, eli kiitos teille:)