Sukututkimuksessa parasta ja pahinta?

[Skye]

Tällainen juttu rupesi itseäni kiinnostamaan. Mikä on sukututkimuksen tekemisessä parasta ja mikä pahinta? Onko tullut isoja yllätyksiä liittyen sukututkimuksen "tekniseen" puoleen?

Itse aloitin sukututkimuksen tekemisen syystä, että isäni puoleisesta suvusta ei ollut paljonkaan tietoja. Olen tässä nyt tätä jonkin aikaa harrastettuani huomannut, että olen varmaankin ns. "joukosta nuorimpia" asiaa harrastavia. Parasta tähän mennessä on ollut joidenkin tietojen löytämisen helppous (varsinkin sen jälkeen kun älysin rekisteröityä tänne :D:) ja pahinta ehkä se tiedon moninaisuus ja oman itsen "tyhmäksi" tunteminen teidän pidempään sukuaan tutkineiden edessä. Tuntuu että jatkuvasti esittää typeriä kysymyksiä, jotka ovat muille jo itsestäänselvyyksiä perustuen kokemukseen.

Sukututkimukselta toivon, että saisin jäljitettyä esivanhempia mahdollisimman pitkälle ja että tällä matkalla oppisin itsekin ehkä hieman kärsivällisyyttä. Ja sitten toivon myöskin sitä, että voisin tällä ilahduttaa omia lähisukulaisiani, kun joskus aikanaan olisi heille antaa suvun historiasta enemmänkin tietoa.

[Kataja]

ja pahinta ehkä se tiedon moninaisuus ja oman itsen "tyhmäksi" tunteminen teidän pidempään sukuaan tutkineiden edessä. Tuntuu että jatkuvasti esittää typeriä kysymyksiä, jotka ovat muille jo itsestäänselvyyksiä perustuen kokemukseen.


Jos lähtee tähän harrastukseen kylmiltään, ilman kursseja, niin sisälle pääsy kestää kauemman, mutta koko ajan edistyy kumminkin.
Turha kyllä on luulla, että muille kaikki on itsestään selvää. Mitä kauemman asiaa harrastaa, sitä paremmin huomaa, kuinka paljon tietämystä puuttuu.
Marjatta

[Maisa M]

Jos lähtee tähän harrastukseen kylmiltään, ilman kursseja, niin sisälle pääsy kestää kauemman, mutta koko ajan edistyy kumminkin.
Turha kyllä on luulla, että muille kaikki on itsestään selvää. Mitä kauemman asiaa harrastaa, sitä paremmin huomaa, kuinka paljon tietämystä puuttuu.
Marjatta

Tähän kyllä sanoisin, että mitä kauemmin sukututkimusta harrastaa, sitä paremmin huomaa, kuinka paljon tietämystä karttuu! :)

Yst. terv Maisa M

[Kataja]

Tähän kyllä sanoisin, että mitä kauemmin sukututkimusta harrastaa, sitä paremmin huomaa, kuinka paljon tietämystä karttuu! :)

Yst. terv Maisa M

Hyvä että koko ajan tulee yhä enemmän sellaisia, joilta voi kysyä neuvoja!
Marjatta

[Marikki]

Minäkin aloitin sukututkimuksen samasta syystä, eli isän puolelta oleva suku oli hämärän peitossa tai lähinnä isän isän.
Nyt olen löytänyt paljon elossa olevia pikkuserkkuja ja osaan olen nykyään säännöllisesti yhteydessä. He kun olivat kuvitellut ettei ole olemassa enempää sukulaisia, kuten myös minä ja minun lähiperhe.
Yllätys oli suuri kun ilmeni että suku onkin todella suuri ja vielä paljon tutkimatta.
Olen myös päässyt perille siitä mikä oli syy miksei isoisä ikinä pitänyt yhteyttä sisaruksiinsa ja ei edes puhunut heistä. Mielenkiintoista on ollut tutkia suvun vaiheita ja on edelleen, koska koko ajan ilmenee jotain uutta ja yllättävää.
Suunnitelmissa on laatia kirjan suvusta ja heidän vaiheista ja pitää suku kokouksen.
Parasta tässä on että olen nyt huomattavasti viisaampi kun on tullut paljon asioita ilmi jotka on askarruttanut mieltä vähän välillä. Toisin sanoen tuntuu siltä että "tunnen" mun isoisän ja hänen vanhemmat jne. nyt paljon paremmin.

[Skye]

Ai niin, unohdin ehkä parhaana/pahimpana puolena tässä mainita, että nälkä kasvaa syödessä... Lähdin tutkimaan yhtä sukua, niin nyt niitä onkin sitten jo neljä... Miten tässä näin kävi??? :D

[Dandelion]

Minusta tässä pahinta on, ettei aika riitä kaikkeen, kun oma elämä tuppaa häiritsemään harrastusta. :D: Myös oma pää on ärsyttävän rajallinen. Aina joutuu tarkistelemaan asioita, mikä hidastaa tutkimista.

Parasta on, huomata, että elettiin sitä ennenkin vaikka olosuhteet olivat nykyistä paljon vaikeammat. Täytyy nostaa hattua esi-isille. Sisukasta sakkia.