Miks tätä teet ?

[Hannu Taisto]

Hei !

Onko muille käynyt näin , ja onko se kovin yleistä.

Olen löytänyt äidinpuolelta sukuhaaran, jonka jälkeläisiin olen koittanut olla yhteydessä. Suhtautuminen on ollut loivasti ilmaistuna penseää, kyseltiin moneen kertaan miksi teet tälläistä, ja mitään me ei siitä makseta. Kun kerroin että sukututkimuksen parasta antia on kun löytää elossa olevia sukulaisia joita voisi mennä tapaamaan, niin minulle annettiin ymmärtää, ettei voisi vähenpää kiinnostaa.
Kun koitin kertoa, että haaveena on tehdä sukukirja, niin heti töksäytteeiin että me ei anneta nimiä mihinkään, käytät niitä väärin kumminkin
Mitkään vakuuttelut ei auttanut, vaikka sanoin , että voimme tehdä kirjallisen sopimuksen, että nimiä ei laiteta muualle kun mahdolliseen sukukirjaan, ei auttanut,me ei anneta nimiä mihinkään. Pakkohan se oli sitten uskoa, kerään tiedot muuta kautta, ja jätän tämän haaran tiedot nimiä valle.
Sen verran suivaannuin, että jos toinen haave toteutuu, sukutapaamisesta, niin heillä ei ole sinne mitään asiaa, lukekoon lehdestä, että sellainen oli.
Muualta keräämien tietojen pohjalta tulin siihen tulokseen, että nämä ko henkilöt ovat ihan tavallisia immeisiä,ei siis mitään laitapuolen kulkijoita.

[Juha]

Kyllähän sitä täytyy toisten mielipidettä kunnioittaa, vaikka se olisi omasta mielestä väärä.

Ei meillä ole mitään velvollisuuksia tutustua ihmisiin, joihin emme syystä tai toisesta halua olla yhteyksissä.


Ehkä kannattaisi sukukokouksen jälkeen lähettää vaikka joku pieni yhteenveto tapahtumasta kuvineen näille sukulaisille. Voisivat sitten itse arvioida, jäivätkö jostain paitsi.


Juha

[kkylakos]

Itse en saanut yhtään vastausta äitini sedän jälkeläisille lähettämiini kirjeisiin. Pidin hieman omituisena, mutta jos eivät olleet asiasta kiinnostuneet niin oma ongelmansa. Säästin painatuskuluissa: sukukirjan (joka ei sisältänyt elävien henkilötietoja) painos taisi olla 14 kpl.
(Elävien sukulaisten löytäminen ei motivoi minun sukututkimustani.)

[skoykka]

Soitin eräälle sokeriserkulle ja kerroin, että olen tutustunut hänen pikkuserkkuunsa, muttei häntä kiinnostanut suku ollenkaan. Sitten onnistuin löytämään hänen pikkuserkkunsa Amerikasta, mutten enää uskaltanut soittaa, kun vastaanotto ekalla kerralla oli niin tyly. Onneksi amerikkalainen on innoissaan, kun on saanut yhteyden edes yhteen sukulaiseen isoisänsä vanhassa kotimaassa.

[Marikki]

Minä aloitin alunperin sukututkimuksen sen takia koska kukaan meidän perheen jäsenistä ei tiennyt oliko meidän isoisällä sisaruksia ollut ja oliko heillä sitten taas jälkeläisiä.
Yllätys oli suuri kun selvisi että kolmesta sisaruksesta kahdella oli jälkeläisiä. Otin yhteyttä yhteen perheeseen ja he olivat yhtä yllättyneitä kun minäkin, eivät siis tiennyt että suku oli niin suuri kun se loppujen lopuksi oli.
Yhteyttä ollaan pidetty melko tiiviisti ja he kannustaa mua mun sukututkimus hommassa.
Sitten löytyi myös toinenkin sukuhaara johon en ole vielä yhteyttä ottanut, koska siinä perheessä taas löytyy tavalla tai toisella kuuluisuuksia tai muuten vaan tunnettuja henkilöitä.
Voi olla että me muut jotka ollaan ihan tavallisista perheistä ei oikein sovitaan kuvioihin niin sanotusti, ja siksi en ole ottanut yhteyttä heihin.
Haaveena toki on minullakin että joskus saisin kaikki elossa olevat sukulaiset yhteen sukukokoukseen.

[vikmapi]

Hei!

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: näinhän taitaa käydä aika usein ja syitä on monia.
Ilmiö on myös omakohtaisesti tuttu. Kokosin sukukirjan mieheni suvusta usean henkilön avustuksella. Ydinperheessä oli yhdeksän lasta ja siten yhdeksän sukuhaaraa. Kahdeksasta sukuhaarasta saimme tiedot nykypäivään asti. Yksi sukuhaara kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä ja mikä valitettavinta juuri se haara, joka asuu edelleen samalla paikkakunnalla kuin ydinperhe aikanaan.
Menettelin seuraavalla tavalla: Kaikkien muiden sukuhaarojen tiedot loppuun saakka ja tämän kieltäytyneen vuoteen 1905 asti. Kirjan loppuun tein ns. perhekaaviot, joista yhdellä silmäyksellä näkyy perheiden rakenne. Kieltäytyneestä sukuhaarasta tein myös kaaviot, mutta jätin vuoden 1905 jälkeiset henkilötiedot pois. Kaaviossa on vain tyhjät laatikot ilman nimiä. Näkyypähän ainakin, että suku sielläkin jatkuu.
Koska kirjassa oli tietoja myös 1900-luvulta, tehtiin kirjoja vain tilausten mukaan ja levitettiin suvun piiriin - ei julkiseen myyntiin.

[K. Sandström]

Meillä pidetään jonkinlaista yhteyttä osaan elossa olevaa sukua aina isoisäni pikkuserkkuja myöten, eikä meidän suku ole todellakaan suoraviivaisinta sorttia! :D: Edellisillä sukupolvilla on ollut melko useita äitejä/isiä lapsilleen, joten voitte kuvitella... Mutta sukua ollaan silti, ja yhteyttä ollaan pidetty sekä kotimaassa, Ruotsissa ja Kanadassa. Ne joita eniten kiinnostaa, pitävät omat lähimmäisensä suvun asioista selvillä ja ne joita ei kiinnosta, saavat olla rauhassa. On sisaruspareja jotka eivät puhu keskenään, mutta ovat silti yhteydessä muuhun sukuun. Näitä on varmaankin joka suvussa... syystä tai toisesta. Sukukirjaa meillä ei varsinaisesti ole, mutta eräät sukuhaarat on muiden tekemissä kirjoissa. :)