Tapani Kovalaine
21.09.10, 07:26
EMERENTIA OTTINEN SAI KOVALAISET LÄHTEMÄÄN KAINUUSEEN - VAI SAIKO?
Olipa kerran ja elelipä kerran kauan sitten kaukana Savon sydänmailla jossittelija ja tissuttelija Emerentia Ottinen, jota kuitennii savoksi kutsuttiin nimellä Uotisen Renttu. Hänen naapurissaan oli Visulahden Kovalan kylä, jonne tuli tieto Olavinlinnasta, että kaikki kynnelle kykenevät pääsevät maakuntahistorian ja saavat monta verovapaata vuotta, jos lähtevät Kainuuseen uuvisasukkaiksi.
Renttu oli Kustaa Vaasan kaukainen sukulainen ja hänen ekspansiopolitiikkansa kannattaja ja niinpä hän sai houkuteltua Kovalan veljekset (Junnin, Mikon ja Paavalin) lähtemään haapioiden kanssa Otanmäen kautta Oulunjärven rantamille. Perille tultiin isolla porukalla ja asumukset rakennettiin. Kaskihommiinkin ruvettiin, vaikka veden ja metsän riistaa oli niin paljon, että sitä riitti lähimarketteihin myytäväksi asti.
Iivanat ja muut ikävät itäiset tekijät tulivat sotkemaan elämisen kuvioita Kainuuseen. Polttivat taloja ja tekivät turmatöitä. Kovalan veljeksistä säilyi 1685 hengissä vain Junni Kovainen ja hänen perhekuntansa. He asuivat Kivesjärven Kovalanniemessä.
Junnin pojat olivat menehtyneet pienempinä tai isompina, mutta tytär Anna sai taloon vävyksi Kolehmaisen Pietun, joka joutui luopumaan auran varresta jo vuonna 1610. Pietun leski Anna löysi uuden puolison ja niin isännäksi taloon tuli Kurikaisen Yrjänä (s. 1587). Olisi tämän Yrjänän pitänyt väistyä, kun Pietu Kolehmaisen ja Anna Kovattaren poika Juhana Kolehmainen tuli vuonna 1620 täyteen ikään. Mutta Juhanalla oli kaikenlaista kremppaa, joten hän antoi Yrjänän hääriä isäntänä. Vanhasta muistista Yrjänä oli talossa pomona vielä 10 vuotta Juhanan kuoleman jälkeenkin.
Nuorempi polvi eli Juhanan pojat Pietari ja Sihveri saivat estettyä, ettei Yrjänä myynyt koko höskää. Pietari Kolehmainen (1622-1672) ja Sihveri Kolemainen (1625-1675) halkoivat talon kahtia, sillä niemestä löytyi hyvin tilaa useammallekin elinpaikalle. Sihverille jäi Paltamon seurakunnan leirikeskus eli Kovala, jossa rakennukset olivat jo rapistumaan päin.
Pietari rakensi ahteeseen uudisrakennukset ja ei ehtinyt raivata peltoa vielä isostikaan kun kuoli 1672. Hänen poikansa Paavo, Mikko ja Lauri olivat alaikäisiä ja niin leski Mikkosen Kirsti luovutti tilan ohjat veljelleen Jooseppi Mikkoselle. Vuoden 1685 käräjillä täyteen ikään tulleet pojat koettivat saada Jooseppi Mikkosen syrjäytetyksi, vaan eivät onnistuneet. Niin talosta tuli Mikkola ja Kolehmaisen pojat läksivät torppareiksi aluksi Jaalankaan ja sieltä 1696 Otermalle. Lauri muutti Kuhmon Lentualle yhdysviljelijäksi ja sieltä hänen poikansa Pekka muutti 1720 Suomussalmelle ja ilmoitti ryhtyvänsä sukuhaaransa kantaisäksi.
Sihverin kuoltua 1675 tuli Kovalan isännäksi hänen vanhin poikansa Sakari Kolehmainen, joka veljineen, siskoineen ja serkkuineen alkoi käyttää sukunimeä Kovalainen. Sakarin jälkeen oli isäntänä hänen poikansa Kustaa Kovalainen Marketta-vaimonsa keralla. Sihverin toinen poika Olli (1655-1736) muutti Kovalasta vaimonsa Riitta Tervosen ja lastensa kanssa Puolangan Väyrylään ja palasi sieltä Kovalanniemelle takaisin, sillä Mikkolan talo oli jäämässä autioksi. Näin tuli Mikkolasta ja Kovalasta jälleen Kovalaisten elinpaikkoja. Kurikaiset ja Kolehmaiset ja Mikkoset olivat taakse jäänyttä elämää.
Sitten tulivat paikalle Hackman, Enso, Yhtyneet, Metsäserla ja muut metsävirmat sekä verottaja. Kovalaisten oli aika luopua laajoista tiluksistaan Kovalanniemellä, mutta jotakin pienimuotoista sentäs jäi.
Kun kaikki oli jo mennyttä, alkoivat Pietarin ja Sihverin jälkeläiset 1900-luvun lopulla tutkia sukujuuria tarkemmin. Paljastui varsin pian, että Emerentia Ottinen oli tullut markkinoiduksi Kainuuta aivan oikeille henkilöille.
Sen pituinen se, siis sukutarina, jossa nimet ja vuosiluvut ainakin ovat keksittyjä.
Olipa kerran ja elelipä kerran kauan sitten kaukana Savon sydänmailla jossittelija ja tissuttelija Emerentia Ottinen, jota kuitennii savoksi kutsuttiin nimellä Uotisen Renttu. Hänen naapurissaan oli Visulahden Kovalan kylä, jonne tuli tieto Olavinlinnasta, että kaikki kynnelle kykenevät pääsevät maakuntahistorian ja saavat monta verovapaata vuotta, jos lähtevät Kainuuseen uuvisasukkaiksi.
Renttu oli Kustaa Vaasan kaukainen sukulainen ja hänen ekspansiopolitiikkansa kannattaja ja niinpä hän sai houkuteltua Kovalan veljekset (Junnin, Mikon ja Paavalin) lähtemään haapioiden kanssa Otanmäen kautta Oulunjärven rantamille. Perille tultiin isolla porukalla ja asumukset rakennettiin. Kaskihommiinkin ruvettiin, vaikka veden ja metsän riistaa oli niin paljon, että sitä riitti lähimarketteihin myytäväksi asti.
Iivanat ja muut ikävät itäiset tekijät tulivat sotkemaan elämisen kuvioita Kainuuseen. Polttivat taloja ja tekivät turmatöitä. Kovalan veljeksistä säilyi 1685 hengissä vain Junni Kovainen ja hänen perhekuntansa. He asuivat Kivesjärven Kovalanniemessä.
Junnin pojat olivat menehtyneet pienempinä tai isompina, mutta tytär Anna sai taloon vävyksi Kolehmaisen Pietun, joka joutui luopumaan auran varresta jo vuonna 1610. Pietun leski Anna löysi uuden puolison ja niin isännäksi taloon tuli Kurikaisen Yrjänä (s. 1587). Olisi tämän Yrjänän pitänyt väistyä, kun Pietu Kolehmaisen ja Anna Kovattaren poika Juhana Kolehmainen tuli vuonna 1620 täyteen ikään. Mutta Juhanalla oli kaikenlaista kremppaa, joten hän antoi Yrjänän hääriä isäntänä. Vanhasta muistista Yrjänä oli talossa pomona vielä 10 vuotta Juhanan kuoleman jälkeenkin.
Nuorempi polvi eli Juhanan pojat Pietari ja Sihveri saivat estettyä, ettei Yrjänä myynyt koko höskää. Pietari Kolehmainen (1622-1672) ja Sihveri Kolemainen (1625-1675) halkoivat talon kahtia, sillä niemestä löytyi hyvin tilaa useammallekin elinpaikalle. Sihverille jäi Paltamon seurakunnan leirikeskus eli Kovala, jossa rakennukset olivat jo rapistumaan päin.
Pietari rakensi ahteeseen uudisrakennukset ja ei ehtinyt raivata peltoa vielä isostikaan kun kuoli 1672. Hänen poikansa Paavo, Mikko ja Lauri olivat alaikäisiä ja niin leski Mikkosen Kirsti luovutti tilan ohjat veljelleen Jooseppi Mikkoselle. Vuoden 1685 käräjillä täyteen ikään tulleet pojat koettivat saada Jooseppi Mikkosen syrjäytetyksi, vaan eivät onnistuneet. Niin talosta tuli Mikkola ja Kolehmaisen pojat läksivät torppareiksi aluksi Jaalankaan ja sieltä 1696 Otermalle. Lauri muutti Kuhmon Lentualle yhdysviljelijäksi ja sieltä hänen poikansa Pekka muutti 1720 Suomussalmelle ja ilmoitti ryhtyvänsä sukuhaaransa kantaisäksi.
Sihverin kuoltua 1675 tuli Kovalan isännäksi hänen vanhin poikansa Sakari Kolehmainen, joka veljineen, siskoineen ja serkkuineen alkoi käyttää sukunimeä Kovalainen. Sakarin jälkeen oli isäntänä hänen poikansa Kustaa Kovalainen Marketta-vaimonsa keralla. Sihverin toinen poika Olli (1655-1736) muutti Kovalasta vaimonsa Riitta Tervosen ja lastensa kanssa Puolangan Väyrylään ja palasi sieltä Kovalanniemelle takaisin, sillä Mikkolan talo oli jäämässä autioksi. Näin tuli Mikkolasta ja Kovalasta jälleen Kovalaisten elinpaikkoja. Kurikaiset ja Kolehmaiset ja Mikkoset olivat taakse jäänyttä elämää.
Sitten tulivat paikalle Hackman, Enso, Yhtyneet, Metsäserla ja muut metsävirmat sekä verottaja. Kovalaisten oli aika luopua laajoista tiluksistaan Kovalanniemellä, mutta jotakin pienimuotoista sentäs jäi.
Kun kaikki oli jo mennyttä, alkoivat Pietarin ja Sihverin jälkeläiset 1900-luvun lopulla tutkia sukujuuria tarkemmin. Paljastui varsin pian, että Emerentia Ottinen oli tullut markkinoiduksi Kainuuta aivan oikeille henkilöille.
Sen pituinen se, siis sukutarina, jossa nimet ja vuosiluvut ainakin ovat keksittyjä.