Tuli-Lappi?

[Sari H]

Usein olen pohtinut tätä. Onko kukaan muu?
Olen laittanut talteen erinäisiä tietoja eri ihmisten mielipiteistä missä tämä paikka voisi olla. Kysynkin ja pyydänkin nyt forumilaisten mielipiteitä asiaan..
http://lesonensuku.vuodatus.net/page/tulilappi

Terv. Sari

[Fishersson]

Minuakin tämä kysymys kiinnosta. Kun luin vanhaa kirjaa Raja-Karjalan runonlaulajista siinä mainittiin monta kertaa mm. Suistamon kuuluisien runonlaulajien hakeneen taitonsa Tuli-Lapista. Samuli Paulaharju totesi samasta asiasta näin:
" Suomen suurimmat tietäjät hakivatkin parhaimman mahtinsa aina Tuli-Lapista asti; mitä etemmäksi he jaksoivat mennä, sitä mahdikkaampina he palasivat kotiin. Kaikkialla saamme vieläkin kuulla kertomuksia vanhojen suurtietäjien Tuli-Lapissa käynnistä, opinnoista siellä sekä huimasta noitakyydistä takaisin."

Tosin voisi kuvitella, että Suistamolla se tarkotti jotain Suistamolta pohjoiseen olevaa aluetta, esim. Vienan Karjalaa ja siellä asuvia (lappalaisia tai ei)?

[Tapani Kovalaine]

Ei voi olla mikään muu kuin Revontuli-Lappi. Net kun on niin mahottoman voimaannuttavia net reontulet! :)

[Sari H]

Huomenta, se on Kuolan Lappi. Ilm Kuolan niemimaa. Luin siitä Paulaharjun kirjasta (Kuolaa käsittelevä kirja) ja siellähän asui silloin saamelaisia - asuu nykyäänkin. Kuolan lappia sanottu myös Turjan Lapiksi, siitäkin mainitaan näissä runonlauluissa.

[Sari H]

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/59678/1921_f436681.pdf?sequence=1 Jossain toisessakin toisen kirjailijan kirjassakin tästä oli.

[Fishersson]

Tarkoittiko se myös sitä, että esim. Suistamon runonlaulajat olivat oikeasti käyneet Tuli-Lapissa, esim. Kuolassa?

[Sari H]

Veijo Saloheimo on joskus johonkin kirjaan myös kirjoittanut Tuli Lapista että se olisi Repolan ja Rukajärven yläpuolinen alue. Olisivatko suistamolaiset käsittäneet sen näin, kun puolestaan vienalaisille se Tuli Lappi voisi olla nimenomaan tuo Kuola.

[Fishersson]

Tuo kuullostaa järkeen käyvältä ainakin suistamolaisten (esim. Hilippa Shemeikka ja Ontrei Vannisen suvun kantaisä) kannalta, että he olisivat mainitsemassasi paikassa käyneet runo- ja loitsuopisssa, koska siellähän on puhuttu suomea ja/tai karjalaa. En tiedä onko Kuolassa puhuttu muuta kuin saamea?

[Outika]

Foorumin keskustelussa Kuhmitsa -suku puhutaan Kuolan Akkalasta, joka oli kuulu noitapitäjä ja tiedetäänpä Jaakko I lähettäneen retkikunnan kysymään neuvoja Pohjan perukoiden noidilta: http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-4886.html

Keskustelusta en löytänyt tuon tiedon lähdettä, mistä tarina on peräisin.

[Fishersson]

Kuola ja Kuolajärvi ovat kai eri asia.

Mutta tuo Kuolan Akkala on kiintoisa paikka Tuli-Lapiksi. Siellä kävi Lönnrotkin ainakin kerran runonkeräysmatkoillaan.

[Vikelli]

Tuohon Kuolajärveen antaisin oman selitykseni. Se on alue, joka on ollut nykyisen Kemijärven, Sallan ja Kuusamon rajoilla. Rippikirja ym. tietoja saattaa löytyä noista kolmesta seurakunnasta. Pitkät välimatkat varmaan aiheuttaneet sen, että on käytetty lähimpänä olevaa pappia kirkollisten asioiden hoitamisessa.

Arvelee Leena Kemijärveltä.

[Outika]

Tuo kuullostaa järkeen käyvältä ainakin suistamolaisten (esim. Hilippa Shemeikka ja Ontrei Vannisen suvun kantaisä) kannalta, että he olisivat mainitsemassasi paikassa käyneet runo- ja loitsuopisssa, koska siellähän on puhuttu suomea ja/tai karjalaa. En tiedä onko Kuolassa puhuttu muuta kuin saamea?Shmeikan Peuravirressä mainitaan Imandrajärvi. Muutamia yksittäisiä havaintoja eri kirjoituksista: Imandrajärvi koostuu kolmesta salmien erottamasta vesistöstä ja näistä kolmesta läntisin Alempi ja Ylempi Pirtjärvi laskevat vetensä Akkalan Imandraan. 1640 luvulla Kuolajärven lappalaiset vuokrasivat majavajokia Venäjän puolelta Akkalan lapinkylästä (Heinänen 1993). Fellmannin käydessä Imandrassa 1829, käyttivät saamelaismiehet myös lapinpukukua (heillä oli ilmeisesti myös ns. venäläinen puku). Asu oli muistuttanut inarinsaamelaisten pukua. Castren tapasi 1842 Imanterojärvellä lappalaisia, joiden kieli oli jo suomalaistunut. Akkalan saamelaiset on pakkosiirretty 1930 luvulla Juonnin kylään, joka on edelleen olemassa ja saamelaisten sukunimetkin ovat osin säilyneet mm. Sotkajärvi, Ranta ja Ulkuniemi. Tiedetään lisäksi että Kemin lappalaiset ovat kertoneet 1600 luvun alussa tarinaa, että polveutuisivat ortodokseista suomalaisista eli karjalaisista (Enbuske 2006).

Suonikylän kolttien kansanperinteessä tunnetaan seuraavanlainen kertomus: Moshnikovien kesäpaikan lähellä lahden takana kohosi jyrkkä vuorenseinä, jota seudulla yleisesti kunnioitettiin pyhänä paikkana. (T.I. Itkonen II/1948) Sen ohi piti soutaa hiljaa, puhumatta, ja talvella ajaa siivosti sivuitse, vieläpä nousta ahkiosta noin sadan sylen päässä ja ryypätä vähän viinaa pahdan haltijan kunniaksi. Haltija saattoi loukkaajalleen nostattaa kostoksi myös rajusään. Moshnikovin muori tiesi pahdan sisällä piilevän aarteen, kolme mustaa kettua. Pahdalla kuului olevan kaksi samankaltaista sisarta, toinen ns. Kulta-akka Suolisjärvessä, jonka rannalla on huomattu palavan aarnivalkeita, ja kartiomainen pyhä vuori Imandran rannalla lähellä Kantalahtea; vuoren sisään on nähty peuralauman juoksevan. Alkuaan nämä kolme vuorta ovatkin olleet kolme Paatsjoella elänyttä sisarusta, jotka heidän isoäitinsä jostain riidasta suuttuneena noitui tähän tilaan.

Lisäksi eräässä nettilähteessä Voitto Viinanen - kerrotaan Suolisjärven Kulta-akkasaaresta: Suolisjärven Kolleákku-saari on tunnettu kolttasaamelaisten mytologioissa ja esiintyy heillä lapinkylien kertomaperinteessä. Sitä on palveltu seitana. Veikko sanoo, että Kulta-akan lähellä on syytä käyttäytyä siivosti. Kyynelvuonon lähtöä oleva Hilma Hastrup (tyttönimeltä Kaarret) muistaa, miten uskomusperinne Kulta-akkasaaresta oli hänen lapsuudessaan täyttä totta: "Raitomiehet kunnioittivat Kolleákku-saaren seitaa niin, että siitä ohi ajaessaan he tukkivat poronkellot äänettömiksi sammalella tai heinätukolla."

Saattoiko tuo Tuli Lappi olla jossakin Inarin ja Imandrajärven välimaastossa?

[Sari H]

Tässä teille kuva Imandranjärvestä heinäkuulta 2013 - ihan itse paikanpäällä olen kuvannut. Tiedättekö mistä on ? ;)

Kyllä mä nyt uskon Emeritusprof Veijo Saloheimon sekä kansakoulunopettaja, kirjailija ja kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharjun tekemiin havaintoihin. Muistakseni myös Lapin kirjoittaja Teuvo Ikonen (jos nyt nimen muistin oikein) on kirjoittanut jotain mainintaa Tuli Lapista.

[Sari H]

Toinenkin kuva :)

[Sari H]

Perinnetietoa Tuli- Lapista


Vienan Karalan Lesoset kertovat Tuli-Lapista useasti. Ilmari Kianto matkakuvauksessaan v. 1911 Venehjärvellä yöpyy kuuluisan velhon Iivana Lesosen luona ja haastattelee Hökkä-Iivanaa. Tässä siitä lainaus: Monennenko polven poppapappi olette? Kysäisin ( Kianto) arasti. - Viides polvi on menossa! Kiljahti ukko ( Iivana) päästellen saappaitaan sängyn laidalla. - Onko teillä jotain koraania tai talmudia, kabbalaa tai raamattua johon taitonne perustuu. - On kyllä, vastasi äijä lujasti. Loitsut ollah tuotuna Tuli-Lapista. Tuli-Lappi - miehen nimi- se on meidän pyhä profeettamme.

Tuli-Lappi oli Repolan ja Paateneen pohjoispuolinen alue Itä-Karjalassa, kertoo Veijo Salonheimon juttu, jonka hän on esittänyt Helsingissä Karjala-talolla.

Hjalmar Basilierin Shemeikäläisistä kertovissa jutuissa on mainittu myös Tuli-Lappi. Nämäkin Shemeikan suvun runonlaulajat ovat käyneet tietäjäinopissa tulilappalaisilla. Kerrotaan, että tietoa paikasta on saatu Ondrei Ivanoffilta: ”Tuli-Lappalaset kaottih meren toah; tällä puolen merta niitä ei ole”. Basilierin jutussa mielenkiintoista on myös se, että on ollut olemassa siellä Miihaili Hoshkonen, joka kävi tietäjänopissa Tuli-Lapissa. On myös ollut kyseisen niminen talo ( Hoshkonen). Mielenkiintoiseksi tämän kannaltamme tekee sen, että Lesosten perinne tarina kertoo ensimmäisen Lesosen olleen nimeltä Hoska tai Hosko.

Samuli Paulaharju on myös kuvannut teoksessaan Lapin uskomusmaailmaa.
"Jo vanhastaan on Lappi tunnettu noitien maaksi. Suomalaisetkin, jotka itsekin olivat koko etevää tietäjäkansaa ja muualla suuressa noitamaineessa, pitivät vasta Lappia oikeana tietäjien maana, ja lapinnoitia kaikkien noitien noitina. Suomen suurimmat tietäjät hakivatkin parhaimman mahtinsa aina Tuli-Lapista asti; mitä etemmäksi he jaksoivat mennä, sitä mahdikkaampina he palasivat kotiin. Kaikkialla saamme vieläkin kuulla kertomuksia vanhojen suurtietäjien Tuli-Lapissa käynnistä, opinnoista siellä sekä huimasta noitakyydistä takaisin."

Paulaharjun kirjassa Syntymä, Lapsuus ja kuolema, Anni Lehtonen on kertonut myös seuraavaa kuolleen arkkuunpanon tavoista: Omaiset varovat, jotta eivät vaatteetkaan vain kuolleeseen koskettaisi. Kyynel jos kropsuun putoaisi, siitä itkijän silmät tulisivat kipeiksi, niin kipeiksi etteivät parantuisi, vaikka kävisi Tuli-Lapin tietäjissä. Sieltä ne ovat Tuli-Lapista, missä Lappi elää, kaikki tiedot. Lappi on niin läpi tulini tietäjä, niin siite se on nimikin tullut, Tuli-Lappi. Se joka asina tietää, niin ettei ole päälle pääsijää, on läpitulinen tietäjä. Mironain Makarie on käynyt Tuli-Lapissa.

Rimmillä asusteli eräs tietonainen Anni Karhunen, joka avioiduttuaan oli asunut kaukana Tuli-Lapissa. Siellä ei ollut metsää, turpeista oli tehty talot ja maata siellä poltettiin, ei puuta. Mutta siellä sitä vasta oli velhoja paljon, kertoi Anni. Hän sanoi, että jos ei tiedä velhoille vastaan panna, niin siellä Tuli-Lapissa ei pärjää mitenkään! Siellä oli kaikki kansa niin velhoja järkiään! Toistensa asuntoihin ne nostivat käärmeitä ja tekivät kaikenlaista konnutta. Anni käytti näitä tietojaan sitten palatessaan Latvajärveen.

[Fishersson]

Kiitos kuvista Sari. Kyllä nyt näistä viesteistä Tuli-Lappi alkaa hahmottua. Eihän Kuolan Akkala ja Kuolajärvi kovin kaukana toisistaan olleet, eikä Vienakaan.

Mielenkiintoinen lause Outikan viestissä oli tämä:
"Tiedetään lisäksi että Kemin lappalaiset ovat kertoneet 1600 luvun alussa tarinaa, että polveutuisivat ortodokseista suomalaisista eli karjalaisista (Enbuske 2006)".

Eli noiden seutujen lähinnä pyyntielinkeinoilla elävät ja lappalaisiksi kutsutut (myös metsäsaamelaisiksi myöhemmin nimetyt) olivat mahdollisesti alkuperältään suomalais-karjalaisia. Vanhat runot ja loitsut sekä tietäjät lienevät syntyneet palvelemaan heidän harjoittamiaan perinteisiä elinkeinoja. Lienevät puhuneet jotakin suomen murretta ja myös osanneet seudun saameakin. Sama pätenee myös muiden seutujen (mm. Savon) muinaiseen pyyntikansaan, josta prof. Korpela on kirjoitellut viime aikoinakin suomalais-ugrilaisen seuran julkaisussaan.

Tämä kiinnostaa minua siksikin, että isälinjani kaukaisin esi-isä on Savossa vielä 1500-luvulla asuneita n.s verolappalaisia, joista seuraavalla vuosisadalla tuli maata viljeleviä talonpoikia. Joidenkin heistä tiedettiin olleen perehtyneitä noitakonsteihin.

[Sari H]

kumpaako Kemiä tuossa Enbusken kirjoituksessa tarkoitetaan, Vienan Kemiä vaiko Suomen?

[Fishersson]

Kemin Lappihan oli hyvin laaja käsite ja sisälsi mm. Kuolajärven Itä-Lapissa:
"Kemin Lappi oli historiallinen seurakunta Lapissa. Kemin Lapin seurakunta perustettiin 1673, kun Kemin seurakunta, joka käsitti tuolloin koko Lapinmaan alueen jaettiin Kemin seurakunnaksi ja Kemin Lapin seurakunnaksi. Länsipuoli Lapista jäi Kemin seurakuntaan, kun itäinen puoli Inarista Kuusamoon liitettiin uuteen Kemin Lapin seurakuntaan" (lähde: Wikipedia)

[Fishersson]

Matti Sarmelan Suomen Perinneatlaksen kartat mm. Kalevalan runojen alkuperästä todistavat havainnollisesti sen, että juuri Viena oli todennäköisesti suistamolaisille paljon puhuttu Tuli-Lappi.

Ja olisko vienalaisille puolestaan Tuli-Lappi ollut Kuolassa, mm. Akkalassa?

Ks. http://www.kolumbus.fi/matti.sarmela/Suomen%20perinneatlas.pdf

[Outika]

Vanhoja taruja lueskellessa ja kveenien pesämaita etsiessä muistui mieleen tämä keskustelu ja mietin, olisiko Tromssan ja Haltiatunturin seutu tulilappia, tai jopa koko laaja kalotin alue revontulineen tai jos tulien syy olikin joku muu aikalainen käytäntö?

Historiatietoihin perustuva kuvaus on tietenkin kyseenalainen, mutta kuitenkin yksi arvaus muiden joukossa.

Tarinoiden mukaan Skandien takana ja Haltialla eläneet norrit laajensivat klaania avioliiton sitein saamelaisten kansan kanssa ja tuolta ajalta lienee jäänyt elämään nimi Svart eli Musta. Kveeninmaa alkoi kaukaa Kuivakosken saamelaisten pyhiltä vuorilta Rumbbučohkkalta ja Haltialta, tunturien tunturilta, siellä missä Kænir Kænagarðista [Kvenir Kvengårdista] 340-luvulla uhrasi Thorrille talviset uhrinsa, ja matkasi alas tunturijonoa ja vuoripuron kirkkaita enoja pitkin Pohjaan saakka. Kvenir ei ehkä liene ollut yksittäisen henkilön nimi, vaan kertooko taru klaanista ja heidän tavoistaan, ja mistä olivat lähtöisin. Myös Jotunheim paikannimenä, muistuttaa jotuneista. Vanhat tekstit kertovat, että Kvengård on yhä olemassa kaukana Haltian takana, siellä missä maankansi loppuu meren ja taivaan kohdatessa toisensa.

Jotuneilla oli jonkinlainen ikivanha susikultti voimissaan, ainakin nimistössä, sillä kukaties klaanin johtohahmoja oli kveenien Iltasusi eli Kvedulf. Eräs pojakseen tiedetty Thorir taisi käydä ryöstämässä bjarmeilta Jómalin eli heidän jumalansa. Kvedulf ja poikansa olivat tarujen mukaan hartaita pakanoita ja eräs sen aikainen lapsi[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) oli saanut syntymässä lahjan. Kerrotaan, että tämä näkijän kykyjä omannut tietäjä käytti voimiaan aivan erityisessä rakennelmassa, tulituvassa[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn2). Saattoiko tuo tulitupa olla meidän tuntema jatuli?

Tulitupaan tehtiin suuret tulet ja neljä aitaseinää kiinnitettiin kulmistaan yhteen. Näkijä piirsi aidan ympärille yhdeksän neliötä ja istuutui tuolille tulen ja aidan väliin. Ihmiset seurasivat hiirenhiljaa, kuinka tulitupaan kulki toisensa jälkeen jo menneitä sieluja, ja ilmestymisellään kertoivat näkijälle vastauksen kysymyksiin. Saattoivatkohan jatulit olla Rumpu- ja Haltiatunturin jotunien (kveenit asuivat samoja seutuja ja olivatko yksi ja sama klaani) jälkiä, jotka asuttivat koko Torniojokilaaksoa aina Uppsalaan saakka. Uppsalassa käytiin houkuttelemassa aurinkoista takaisin. Uhritulet paloivat tiettyinä aikoina ja talvisaikaan pimeimpänä päivänä Tuomaana yö on pisimmillään, ja tuo päivä oli merkittävä. Hiljaiset pesäpäivät päättyivät auringon syntymiseen, mikä oli samalla myös jumalien syntymäpäivä. Uhrimenot pidettiin vuorilla, ja yhtälailla hörgreillä eli kivikasoilla tai lehdoissa ja paikkaa nimitettiin hoviksi. Myös Haltian pikkusisarelta Saanalta löytyy jatuli, ellei useampiakin ja yksi näistä on seitsemänseinäinen ja neljänurkkainen. Se ei ole pyöreä eikä ovaali, vaan neliönmuotoinen.

Kysymyksenä, olisiko Tulilappi voinut olla näiden tulistelijoiden aikana syntynyt nimitys, eli tulitupien ja/tai revontulien voimien ansiosta. Varsinkin, kun revontulia esiintyy ilmatieteen laitoksen mukaan eniten juuri tuolla Tromssan-Haltiatunturin seuduilla.
______________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Þrándheimr eli Throndhjem eli Trondheim (Þrónd-heimr; islantilainen muoto Þrándheimr)
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Kirsi Kanerva 2018. Elävät kuolleet keskiajan Islannissa

[Outika]

Tahdon tarkentaa ja korjata, eli nimenomaan kveenien pesäpaikaksi uskon Tromssan seutua ja Haltian takaisia tuntureita, jopa Haltiaa itseään. Nimitettiinhän sitä vielä vanhoissa koulun oppikirjoissa "Tuntureiden tunturiksi". Tämä Kænagarð mainitaan Ragnar Lodbrokin saagassa ja sitä on tulkattu nimityksellä "city of the Kænir" ja Kænirin arvellaan tarkoittaen sanaa Kvenir eli Kvens eli suomeapuhuvien kainulaisten asuinpaikkana, jotka elivät Pohjanlahdelta pohjoiseen ulottuvalla alueella. Eivätkö myös jatulit sijoitu aikatavalla Pohjanlahden rannikkoalueelle ja Tornion väylää ylöspäin myös tuntureilta näitä löytyy.

Ja tämä Jotunheim [jotunien koti] sijoittuu tietenkin etelämmäs Norjan jäätiköille, ja kirjoituksessa sekoittuivat nämä kaksi asiaa. Ehkä siksi, että tämän asian parissa askaroidessa olen arvellut, että nousivatko rannikkoa pitkin pohjoiseen joka tapauksessa. Saagat kertovat, että väki liikkui rannikolla ja osa siirtyi avioliittojen myötä kohti pohjoista, tai ehkä valtasivat alueita ja avioliittojen kautta vahvistivat siteitään uusiin alueisiin, ehkäpä jopa liittolaisia tarvitessaan, kunkin intresseistä riippumatta. Näin syntyivät verisiteet kalotin kansaan.

Jotta mikään ei olisi helppoa, Kænugarðia on myös esitetty Kiovaksi, mutta reposenhäntiä ja jatuleita on tiettävästi tavattu enemmän kainulaisten maalla.

Voidaanko uskoa, että vanhoissa saagoissa olevat ovat olleet todellisia ihmisiä, jotka tekojensa myötä ja luonnonuskojen ja uskomusten ansiosta nostettiin jumaluuden asemaan. Onko se lie ihmiseen rakennettu ominaisuus, sillä jollakin tasolla henkilönpalvonta elää yhäkin, ehkä toisenlaisena.

[Matti Sandqvist]

Kveenit kansana ja suomeapuhuvat kainulaiset ovat käsittääkseni enemmän tai vähemmän vanhoja taruja. Ruijan rannoille ainakin 1700-luvulta lähtien Lapista muutti suomalaisia nälkää pakoon. Heidän jälkeläisistään osa katsoo olevansa kveenejä, osa Norjan suomalaisia. Siitähän on tietysti saatu riita aikaan. Nimitys kveeni lienee saatu "taruista", eikä siinä ole mitään valittamista. Onhan aikaa myöten syntynyt vanhasta suomen kielestä kveenin kieli.


Muutama vuosi sitten jotkut Tornionlaaksossa ehtivät innostua uudesta identiteetistä. Tässä ollaankin kuuluisia kainulaisten jälkeläisiä, joilla on ikiaikaisia oikeuksia ja nautintoja pitkin Pohjan periä. Tarua ilmeisesti sekin. Mutta niin kutkuttavaa.


Matti S

[Markku Pelttari]

Tietoviisas Wikipedia taitaa kertoa, että vienalaiset kutsuivat nykyistä Lappia Tuli-Lapiksi erotuksena Venäjän Lapista.

Kyllähän sitä suomalaisia on paljon muualle muuttanut. Itselläni on MyHeritagen serkkutestissa runsas 39000 osumaa, Suomen jälkeen yleisimmät osumat: Ruotsi runsas 5000, USA n. 2300 ja Norja n. 2000. Seuraavat sijat ovat sitten luokkaa 200 - 100 kpl. Norjalaisista varmaan valtaosa on juuri Lapista Norjaan muuttaneiden jälkeläisiä. Omat norjalaiset osumani ovat aika kaukaisia sukulaisia, jaettu DNA maks. n. 70 cM ja suurin yhteinen segmentti n. 30 cM. Siis kuitenkin luokkaa 3 - 5 serkku.

[Matti Sandqvist]

Taitaa tulla jo 20 vuotta, kun kauniina syyskesän päivänä kiertelin Vesisaaren hautausmaata. Hautakivistä oli luettavissa koko kirjo Lapin ja Kuusamon vanhoista sukunimistä. Suuri joukko jatkoi eteenpäin ja hautakivet löytyvätkin Amerikasta.


Matti S

[Markku Pelttari]

Uteliaisuuttani rupesin katselemaan noita "Norjanserkku"-DNA-sattumia. Suuri ongelma näiden jäljittämisessä on, että hyvin harvat DNA-testin tehneet ovat selvittäneet kunnolla sukupuutaan perinteisin keinoin (tai eivät ole laittaneet näytille) ja näinhän ilman muuta pitäisi tehdä. Oli miten oli ainakin yhdellä kaukaisella "Norjanserkulla" on kunnon sukupuu ja siitä selviää, että suomalaisuus tulee enontekiöläisestä (enontekiöisestä?) Greta Stina Vuopiosta (1842-1913), joka on "poikkinaitu" Norjaan. Ja hyvin tutkitusta sukupuusta selviää, että Gretan juuret ovat mm. Sodankylässä ja Kittilässä. Siellä näkyy sukunimiä Sirkka, Köngäs, Ryssä, Ollila, Nilivaara jne., mutta myös Tornionjokilaaksosta itse Anund Anundsson Kyrö. Eli jos haluaa edistää DNA-testein sukutuntemustaan, kannattaa perinteiset perustyöt tehdä ensin.

[Outika]

Näitä DNA-serkkuja olen melskannut ja mainiota, kun tällä hetkellä on jo 49 418 osumaa.

DNA-kertoo esivanhempien polut sukupolvien takaa. Olen aika monenkin ketjun kanssa päässyt 1600-luvulle, mutta en ole törmännyt näihin paikkoihin, enkä niihin nimiin, joita DNA-sukulaiset edustavat tänä päivänä. Sen tiedän, että lähisukua lähti 1800-luvun lopulla Vesisaareen ja Kanadaan, mutta muita ulkomaanmatkaajia en tiedä Skandinavian alueella. Toki Ruotsista löytyy sukulaisia jo aiemmin.

Eli DNA :n mukaan perimästä löytyy 70 % suomalaista ja 30 % skandinaavien perimää edustava klaani Suomen lapista, Norrbottenista ja Norjan pohjoisilta tuntureilta Tromssasta ja Finnmarkista. DNA-testin palveluntuottaja tarjoaa DNA-näkymän 1600-luvulta nykyaikaan ja se onkin mielenkiintoista. Palveluntuottaja kertoo, että nuo ”DNA-pallerot” kartalla kuvaavat asuttajaävestöä tai ainakin pitkään paikallaan asuneita klaaneja. Innostuin asiasta koska huomasin, että DNA-sukulaisia asuu koko kalotin alueella ja nyt kun pääsi katsomaan, DNA:n sijoittumisen 1600-luvulla. Eli he olivat asuttaneet ko. seutuja jo pidempään. Toinen samanlaisen geneettisen taustan omaava ryhmä on asunut Itä-Lapissa ja Norjan Finnmarkissa sekä Venäjän Kuolajärvellä. Kolmas ryhmä on suomalainen Pohjois-Pohjanmaalta ja 1600-luvulla pesämaita Lofooteilla, Shetlannin saarilla ja Pohjanmeren rannalla Norjan rannikolla.

Pysyttelen tässä nyt ainoastaan Skandinavian alueella pääasiassa, sillä myös Venäjällä, Amerikan länsirannikolla, Euroopassa ja jopa Intiassa asusti DNA -sukua jo 1600-luvulla. Jos nyt kerrotaan, että olisin 70% suomalainen ja 30% skandinaavi, tarkoittaako se sitä, että suku oli siirtynyt Skandinavian ja Suomen alueelta jo muinoin näihin paikkoihin, missä sukulaiset elivät 1600-luvulla. Osaisiko joku avata tätä kohtaa tarkemmin?

Tietenkin Suomenniemi on täplitettynä, varsinkin rannikkoalue koko Itämeren. Lapissa varhaisia esi-isiä asui Inarissa sekä Porsanginvuonon itälaidalla Kjæsista etelään, missä ei enää näy asutusta. Ruotsissa esi-isät ovat asuneet pääasiassa Norrbottenin ja Gävlen alueella (Ylitornio, Piteå, Västerbotten, Gävle) ja lisäksi jälkiä löytyy Taalainmaalta ja Länsi-Göötanmaalta. Norjasta klaanin jäljet löytyvät pääasiassa Nordlannista eli Lofooteilta, Tromssasta ja Helgelandista.

Esi-isien joukkoon kolmessa eri geeniryhmässä liittyvät lisäksi Koillismaan, Pohjois-lapin, Tromssan, Finnmarkin, Itä-Norrbottenin ja Kajaanin klaaneja. Sukulaiset asuivat 1600-luvulla Koutokeinossa, Torniojärvellä, ja valtasivat väylän varren täysin. Esi-isiä löytyi Norjan tuntureilta, jäätikön laidalta Kjennsvatnanin ja Gresvatnetin kannakselta ja Trollheimin tunturiylängöltä, Glomma-joen varrelta Stai, Atna ja Alvdalin kylistä. Eräs klaanikylä sijoittui Bergenin eteläpuolelle Syftelandin seudulle Gåssandvatnetin rannalle ja edelleen Stavangerin Årdaliin ja Vormedalsheian ylängölle. Eräs keskittymä sijoittui Sandhaugiin nykyiseen Hardangerviddan kansallispuistoon ja Norjan Hǿnefossiin Oslon pohjoispuolelle. Ruotsista löytyy paljon osumia, mm Kalmarin Persnäsistä, Växjön Vislandasta ja Emmabodasta (Lessebosta) sekä Nesbyenistä ja Tukholmasta, Glämstasta, Falunista, Ludvikasta ja Karlskogasta, Götlundasta ja Köpingistä sekä Strängnäsistä.

Väkeä eli myös Inarissa ja Norjan Lofooteilla sekä Godǿynesissa. Suurempi keskittymä oli Norjan Beitstadfjordenin Malmilla ja Steinkjerissä. Trondheimissa asui myös vanhaa väkeä ja myös Trollheimissä. Myös Sandane ja Loen kuuluvat vanhojen klaanien asutukseen Nordfjordista jatkuvalle Innvikfjordenille ja sen mainittuihin kyliin. Ǿrstan ja Geirangerin lisäksi Sognevuonon Nornesiin ja Fardaliin. Edelleen asutus pysyttelee Norjanmeren rannalla Bergenissä, Stavangerissa, Sandissa, Kvinesdalissa ja Kristiansandissa, Drangedalissa, Tonsbergissa ja Fredrikstadissa. Sieltä täplitys vain tihentyy kun tullaan Ruotsinmaalle. Myös Tanskasta löytyy asutusta ja Shetlannin Munen linnan seutuvilta sekä Islannista vanhan jäätikön laidalta, missä ei näy enää asutusta laisinkaan, paitsi pieni asumaton majatalo Laugafell on vanhaa klaanin pesämaata Islannin ylängöllä. Tuolta Islannista DNA hävisi 1650-luvulla.

Merimatkoilla asutettiin myös Orkneysaari, mistä löytyy DNA :ta ja Etelä-Englannista. Itä-Englannista löytyy runsaimmin jälkiä esi-isiemme klaanien asutuksista 1600-luvulta, mm. Ipswich ympäristöineen, Cambridge ja Lontoon seutu sekä kanaalin rannikkoalue. Varsinaisia keskittymiä oli Itä-Englannin Coventryn ja Ipswichin alueella ja Dunfermlinen alueella, mikä oli Skotlannin pääkaupunki 1000 luvun alkaessa ja Fifen ylämaalla.
Näistä tiedoista innostuneena olen kaivanut muinaishistoriaa, mistä kertovat ainoastaan saagat.

En oikein tiedä, voiko kvenlantia aivan sivuuttaakaan jos se mainitaan 1300-luvulla kirjoitetussa Egilin saagassa ja myös kveenit mainitaan erikseen, bjarmeista ja suomalaisista erillisenä ryhmänä. Egilin saagassa kerrotaan, että Finnmarkissa järvet olivat oudon suuria ja siellä oli korkeita vuoria, joita kutsuttiin Kíliriksi. Kvedulvinpoika Finnmarkin vouti ja oli tekemisissä 880-luvulla kveenien kanssa, jotka pyysivät apuun karjalaisia vastaan. Lofooteilta käsin tämä Iltasudenpoika kuljettu kuivakalaa Englantiin ja jopa Amerikan mantereella hänen kerrotaan käyneen ennen Kolumbusta. Mutta tuolloin Thorri lähti rajalle sadan miehen joukolla ja piti suunnan, jatkaen matkaa itää kohti. Siellä hänet saavuttivat kveeninmaan kuninkaan lähettiläinä toimineet naiset, jotka pyysivät apua karjalaisia vastaan. Finnmarkin alue oli leveä, lännessä oli meri, jota lähtivät suuret vuonot, joilla lienee tarkoitettu jokia. Etelässä oli Nóregr ja raja kattoi koko eteläisen osan, Hálogalannista Naumudaluriin ja itään Jämtlandiin ja Helsinglandiin, edelleen välissä oli Kvenlanti ja sitten Suomi ennen Karjalaa. Finnmarkki levisi kaikkien näiden alueiden yläpuolelle. Siis kveeninmaa sijoitettiin Helsinglandin ja Suomen väliin.

Kukapa tietää tulivatko tulituvat ehkä Islannista Tromssan ja Haltian seudulle, ja neliskanttinen jatuli löytyy ainakin Saanalta. Lisäksi joistakin tutkimusraporteista olen lukenut, että nämä rakennelmat nimenomaan keskittyvät Pohjanlahden rannikolle.

Tulikohan tästä aivan sekava selostus. Yritän kovasti välttää, etten aivan huuhaata kirjoittele ja että tästä vielä joskus jotakin tolkkua saisi.

[Markku Pelttari]

Nuo serkkutestien (autosomaalitestien) etnisyysarviot perustuvat vertailuun, jossa palveluntuottaja vertaa testattavan perimää omiin kullekin referenssialueelle määrittelemiinsä tyypillisiin perimiin. Näitä pääetnisyyksiä on palveluntuottajasta riippuen n. 40 - 100 kpl, suomalainen, skandinaavi, itäeurooppalainen jne. Ne tosiaan perustuvat DNA-testattujen sukupuihin n. 1600-luvulta lähtien. Eivät siis kerro, mistä ihmiset ovat näille alueille tulleet. Näihin kysymyksiin etsitään vastausta tekemällä isälinjan Y-testejä ja äitilinjan mt-testejä, jotka kertovat ajoista tuhansia vuosia taaksepäin seuraamalla perimän muuttumista. Näin minä olen asian uutena harrastajana ymmärtänyt.

Ensimmäisen serkkutestin teetin viime kesänä MyHeritagella ja myöhemmin siirsin raakadatan FamilyTree DNA:lle, josta tuli oma etnisyysarvionsa ja osittain uudet osumat. MH:n mukaan etnisyyteni on 97,7 % suomalainen, loput pääosin länsislaavilaista ja keskiaasialaista. FTDNA määrittelee samasta datasta 99 % suomalaista ja loput itäeurooppalaista. MH:lla on näkyvillä uusi lisäys, jossa näkyy myös tarkempia geneettisiä ryhmiä. Minulla isäni perintönä Pirkanmaa ja äitini perintönä Outikankin mainitsemat alueet, jotka kattavat Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosat sekä Venäjän Lapin.

Y111 testi määrittää haploryhmäni olevan Pohjoiseuraasiassa yleinen N, joka kertoo Hämeestä kotoisin olevani isälinjani perimän tulleen Afrikasta Kiinan, Siperian ja Venäjän kautta tänne Suomeen joskus 2000 vuotta sitten tai aiemmin. Tämän foorumin Lappi-ryhmään paremmin liittyvä Rovaniemeltä kotoisin olleen äitini kaukaisempi tausta ehkä valaistuu, kun mtDNA-testin tulokset tulevat muutaman viikon päästä. Perinteisen sukututkimuksen keinoin suoran äitilinjani kaukaisin henkilö on Paavali Matinpoika Pelkosen puoliso Anna Juhontytär (1617 - 1707). Eli jostain Lumijoen suunnalta tullut kuten miehensä?

[Jonas]

Tarinoiden mukaan Skandien takana ja Haltialla eläneet norrit laajensivat klaania avioliiton sitein saamelaisten kansan kanssa ja tuolta ajalta lienee jäänyt elämään nimi Svart eli Musta.
En usko, että liittyy tähän mitenkään, mutta otanpahan esille. Juha Kivelä aikoinaan jossakin ketjussa kyseli äitini sukujuuria olevien Tennon veljesten (Olof nimisiä molemmat?) maakirja- ja verotietojen perään 1600 ja 1700 lukujen vaihteessa (muutama vuosi). Heidät oli nimittäin muutaman vuoden ajan kirjattu nimellä Svart(t)? Ennen ja jälkeen he olivat Tennoja. Näin sen ymmärsin.
Outikan mielenkiintoiset kirjoitukset ovat ilm. tarustoista, mutta kyllä minuakin kiehtoo ajatus, että ovat tarua ja totta.
Tuo dna-tutkimus on minulle tällä hetkellä täysin outoa, mutta asia kyllä kiinnostaa. Luin juuri Katariina Korhosen (Kolari) kirjan Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. Hän oli näitä Ursulan tyttäriä Tornionjokilaakson naisten kautta. Eihän hän ainoa ole, suomalaisista 20%, lappilaisista 40% ja saamen naisista yli 50%? Aattelin vain, että 45000 vuoteen sattuu vaikka mitä, tarua ja totta. Ajattelisin, että Ursulan tyttäret ovat edenneet Tornionlaaksoon Ruotsin kautta, en tiedä?
Omat sukujuureni asettuvat suurinpiirtein akselille Saarivuoma - Kuolajärvi. Myheritagen mätseistä voin päätellä laajan sukulaismäärän Norjassa, Ruotsissa ja tietenkin Suomessa. Jopa Kovdorissa. Tämä dna testaus mitä ilmeisimmin toisi minulle paljon "sukulaisia"?

Jonas

[Outika]

Nimenomaan eri historiankirjoittajien teksteistä, teoksista ja saagoista näitä olen kaivellut. Olisi hienoa, jos saisi luotua jonkinlaista kokonaiskuvaa muinaisista tapahtumista Peräpohjolassa ja Lapissa, kun tuo seutu ei asiakirjalähteiden mukaan suinkaan ole ollut tyhjää erämaata. Sieltä löytyy Euroopan mittakaavassakin suuri kivikautinen klaanikylä Tervolan Törmävaaralta ja lapinkylä kota-asumuksineen, ja Pohjassa on paljonkin muinaiskohteita, jotka kertovat omaa tarinaansa asuttamisen alkuajoista. Sinne pysähdyttiin, mistä saatiin evästä, majatarpeita ja työkaluja.

Uhritulet paloivat tiettyinä aikoina ja talvisaikaan pimeimpänä päivänä Tuomaana yö on pisimmillään, ja tuo päivä oli merkittävä. Hiljaiset pesäpäivät päättyivät auringon syntymiseen, mikä oli samalla myös jumalien syntymäpäivä. Keskitalven uhrilla talvipäivänseisauksen aikoihin pyrittiin varmistamaan aurinkoisen säteiden paluu, ja sika yleensä joutui vaihdon välineeksi, jotta keskitalven jumala Freya olisi suosiollinen ja palauttaisi valon maailmaan. Jostakin luin, että tätä perinnettä me yhä jatkamme, syömällä joulukinkkua. Jule oli sadonkorjuun juhla, jolloin Tontulle tarjottiin puuroa, ja sitä myös itsekin syötiin. Tontuista ja tinan valannan rituaaleista on jäljellä tarinoita yhäkin, ja nämä tarut kulkevat perimätietona tarinoiden kylässä, Ruottalassa. Jos palataan takaisin kauas taaksepäin, niin kesäkaudella uhrattiin Odinille, kevätpäiväntasauksen aikoihin, ja tämä uhrijuhla aloitti suunnitellut sotaretket. Uhrimenot pidettiin vuorilla, ja yhtä lailla hörgreillä eli kivikasoilla tai lehdoissa ja paikkaa nimitettiin hoviksi. Kuka tietää, nimittäin viimeisin uhrijuhla vietettiin Uppsalan temppelissä 1078, ja viimeiseksi se jäi sen vuoksi, että hallitsijana ollut Novgorodin prinssin appiukko, hartaana kristittynä pidetty Inge Stenkilinpoika sen tuhosi. Tästäkin on tarinoita, liittyen nimenomaan Kemijoen Sihtuunan syntyyn.

Kveenien kanssa tekemisissä olleen Iltasuden lanko Eyvind Kaarenpoika Lambi soti Kaunotukan joukoissa, ja sai tämän puolelleen avioliiton kautta. Lambin pojat syntyivät vielä aivan Skandien eteläisten vuonojen suojissa, mutta siirtyivät sukupolvi toisensa perästä vaimojen ja verenperintönsä johdattamina ylemmäs tuntureille. Myöhemmät jälkeläiset asuivat Uppsalassa ja eräs heistä asettui Munsöhön. Kiinnostaa vain tuo Lambi nimi, joka löytyy myös DNA-sukulaisten tiedoista, myöhempänä aikana kylläkin.

Kaakamjoen rajaseutu lännen ja idän erottajana on ollut kautta aikojen kiinnostuksen kohteena ja tapahtumia on riittänyt. Ruottala osana Torniota kuului Uppsalan piispanistuimen hallintoon ja oli ollut osa Helsinglannin maakuntaa aina 1400-luvulle saakka. Maailma oli vain kovin erilainen ajanlaskun alkaessa ja Pohjan Tornion eli Juhannussaaren aivan korkein huippu pilkisti esiin veden yläpuolelle vasta ajanlaskun alussa, mutta maannouseman matkassa se oli jo oiva uhri- ja juhlapaikka 1000 luvulla. Jokivarsilla ja ympäröivillä kummuilla on asuttu jo rautakaudella, jolloin Pohjan perillä jatkettiin vanhaa pronssikautista kulttuuria rajattoman pohjoisen ja Venäjänmaan yhteyksillä ylä-Volgan kansojen kanssa. Pohjan perältä Haltialle saakka jatkuneen kumpuketjun uumenista löytyneitä varsikelttejä käytettiin Airiseljän harjanteella ehkä jo 1400 vuotta ennen aikamme alkua, ja rautaa taottiin Pohjan ahjoista, joiden loimu lienee myös näkynyt kummulta toiselle. Viimeistään viikinkien matkassa kelttejä vietiin Sumujen saarellekin. Tieksonlahdella Laivajärven ympäristössä oli luutavasti markkinapaikka, raudanvalajien ja turkiskauppiaiden luvattu kylä. Vasta Juhannussaaren noustessa merenlahdesta, markkinat siirtyivä rannan matkassa Torin eli Tornöön saarelle, minne oli ollut tapana kerääntyä veden äärelle polttamaan tulia, uhraamaan ja juhlimaan, aivan kuten siihenkin saakka oli ollut tapana siirtyä pitämään uhrijuhlaa kesäpäiväntasauksen aikoihin ja liekkö tuo juhla edelleen juhannusjuhlana tunnetaan.

Pohjan perän pikkukylä oli purojokien parhaalla paikalla. Tuohimaasta tuohta kotakattojen peitteeksi ja Kalkkimaasta kvartsi-työkalujen raaka-ainetta. Historiatietojen ja kielentutkijoiden mukaan saamelaiset nimesivät joet Ca´caamiksi ja Tjekt´jaksi, eli virtaava joki ja kalajoki saamen kielestä käännettynä. Jokivarsien ylängöillä metsästeltiin ja kalasteltiin. Ansapyynti osattiin ja peurahautoja kaivettiin harjanteille, missä edelleenkin peura- ja hirvieläimet kulkevat ikiaikaisia polkujaan pitkin. Eräällä muinaismerkillä varustetulla paikalla harjanteen päällä voi erottaa samankaltaisen rakennelman, kuin jätinkirkko ajanlaskun alusta, jolloin tarujen Pohjankansa sen rakensi paikalleen Pohjanlahden rantaan, kun Ca´caamin (Kaakamajoki) uoma oli vielä valtaisa merenlahti tuolla kohtaa.

Kuka tietää, levisikö monumentaalisten uhriröykkiöiden ja jatulien kultti ehkä luoteesta käsin Pohjaan, Airivaaran seljänteen ja Tornionjoen reittejä seuraten, kaukaa Haltian ja Rumpuvuoren suunnasta kohti kaakkoa. Merkeillä myös Pohjan asukkaan ilmaisivat elinpiirinsä ja -tapansa. Vastaava toinen hautaröykkiö nousi vuosina 200–500 Tieksonlahden takana olleelle Laivajärven Rakanmäelle ja Lapinkulaan ja myös Ahvenjärven Lapinmäelle. Nämä kaikki noin 10 km leveällä alalla. Rakanmäellä oli asutusta mm. kevytrakenteisia kotamaisia asumuksia ja myös tukevampia rakennuksia. Asuinpaikalta on löydetty rautakuonaa, savitiivistettä, upokkaan kappaleita ja palanutta luuta. Muutamia esineitä ja esineiden fragmentteja löydettiin, muun muassa norlantilainen rautainen lapioharkko, soikeiden tuluskivien kappaleita ja keskiharjallisen keihäänkärjen katkelma. Toinen samanlainen lapioharkko on löydetty Ahvenanmaalta, eli yhteydet Norrlannin ja ainakin Ahvenanmaan välillä olivat olemassa. Noilta vuosilta ovat jääneet jälkeen Norrlannin kuningashautakummut nykyisen Uppsalan seudulla, joka olikin Roodenin haaksikunnan asumusaluetta ja jo varhaisempaa kainulaisten maata, sillä Uppsalaan kokoontuivat klaanipäälliköt hoveistaan uhrijuhlaan kesäpäivän tasauksen aikoihin.


Koska aika oli kovin erilainen tuolloin, enpä pitäisi kovin ihmeellisenä, että nuo vanhat tekstit todellakin kertovat tapahtuneista asioista ja ihmisistä tarinoiden sankareina.

[Jonas]

Paljon asiaa, hengästyin melkein. Asia on mielenkiintoista. Pitäisi vaan olla tietoa itselläkin enemmän, että osaisi asettaa näitä juttuja laajempaan kokonaisuuteen. Käsitinkö oikein, että tarkoituksesi on julkaista jotakin koostetta tms? Onnea projektiin, jos näin on.
Takerrun nyt kuitenkin pariin asiaan, jotka "pisti silhmän":
Tuohi on ollut niin tärkeä aines, että paikkoja on nimetty sen mukaan. Vaimoni kotipaikka on Pessalompolo, beassiluobbal, Tuohilompolo.
Airiseljässä, Susirovan poroaitatien lähistöllä on muinaismuisto, josta ei käsittääkseni tiedetä mikä se on? Se voi olla Orbus Airin, Pehr Orbaksen asuinkenttä tai aivan jotakin muuta? Kivilatomusta (-riviä) siinä on nähtävissä. Paikan ympärillä on säästetty pikku pilkka vanhaa metsää. Se näkyy kauas, koska ympäristö on kaluttu tarkoin, mettähallitus se on niin siisteyen perhän.:)

Jonas

[Outika]

Toiveissa olisi kyky nähdä aikalaisen silmin noita aikoja, se kai eniten kiinnostaa. Kun lähteiden valossa Suomea asutettiin joka suunnasta ja myös Lappi sekä Pohja olivat vahvasti mukana tässä ominaisuudessa jo kivikaudelta saakka. Asiakirjalähteitä tutkimalla saa irti jotakin, ja tiedon sirpaleista voi koota jonkinlaisia kuvaelmia.

Äideistä vanhin, noin 1623 syntynyt Anna Paavontytär asui Paakkolassa Kemijokivarressa. Paakkolan kylän kirjasi Simon Nikolai Sordowalan nimellä ja toisen kerran vuonna 1609 Sordalan eli Pacholan nimellä, ja hän varmastikin tiesi, kuinka kylän nimi kirjattiin. Myös eri lähteet ilmoittavat, että Paakkola asutettiin nimenomaan Sortavalasta tai ylipäätään Karjalasta käsin. Paakkolan nimen taustalla oli erään teorian mukaan paikan merkitys pakopaikkana, ja tallaisista paikoista kerrotaan myös Kemijärven historiassa. Siellä paikalliset joutuivat pakosalle useamminkin idästä saapuvien väkivaltaisten vierailujen ajaksi. Olen jostakin ylöskirjannut, että Kemijärvellä paikallisen Outivaaran laella olisi ollut kolmekin pakopirttiä, joista ainakin yhdessä asuttiin kaksitoista vuotta vihanpidon aikana, kunnes arvelivat rauhan tulleen ja siirtyivät takaisin omalle vaaralleen. Eli tällaisia pakopaikkoja lienee ollut todellisuudessa, koko itärajan seudulla. Sukulaisia on nimittäin erittäin paljon Kemijärven ja Kuolajärven suunnalla, myös Tenno mainitaan ketjuissa, mutta en ole päässyt vielä selville liittyykö jotenkin Tervolan Kaisajoen asukkaiden elämään ja Kannon taloon.

Äitiketjussa vanhimman äidin, Anna Paavontyttären kotipaikaksi olen arvellut Pelto eli Terwo -nimistä taloa Paakkolassa, ja tuo Joan Peldo mainittiin jo 1500-luvulla Juvan Vesikansan neljänneksessä, joka kuului Vuoksen vesistööön. Olen arvellut, että tulivat Juvalle kannakselta Sortavalasta, missä tämän geeniryhmän (Lappi Suomessa, Norrbotten Ruotsissa & Troms ja Finnmark Norjassa sekä liitännäisryhmä Kuolajärvellä) DNA :ta oli 1600-luvulla. Sortavala sijoittuu Laatokan pohjoisrannalle ja Vuoksen vesistössä sijaitsi Paakkolankoski. Täytyy vain ihmetellä, jos lähtivät kohti kaakkoa Laatokan kannakselle 200 kilometrin päähän, kun saman matkan päässä oli Juva, mistä lienevät saapuneet Kemijoelle. Olisi kyllä tarkoitus teettää äitilinjan tutkimus jossakin vaiheessa, mutta toistaiseksi yleiskuvan luominen kiinnostaa.

Joan Peldo mainitaan ainoastaan kerran SAY :n tiedoissa ja hän hävisi Vesikansan seudulta samaa matkaa Tarffainen, Örian Rautaparta, Laakkonen, Liinaharia ja Joan lappalainen, joka lienee tunnettu nimillä Pöwheken ja Pöijcke. Olen miettinyt, oliko hän Pelto -tilan perustaja. Anna Paavontyttären sisareksi olen arvioinut Aili Paavontytärtä, joka asui ehkä veljensä Jönssin taloudessa Ylipaakkolan Pelto nimisessä talossa 1600-luvun lopulla. Anna Paavontytär tuli mainituksia Kaasin Ollin leskenä Kemijokivarressa. Tytär Maria vihittiin Vitsaniemeen ja tyttärentytär Rautioon, edelleen Valkiapäitä, Gunnareita ja lopulta Kemihaaran Koivulasta Alatorniolle.

MP: Perinteisen sukututkimuksen keinoin suoran äitilinjani kaukaisin henkilö on Paavali Matinpoika Pelkosen puoliso Anna Juhontytär (1617 - 1707). Eli jostain Lumijoen suunnalta tullut kuten miehensä?Myös koko Nevajoen varrelta Tveristä ja Rurikinlinnasta asti löytyy DNA-merkkejä 1600-luvulla ja tämä Pelkosen porukka kuuluu esivanhempiin. Paavali Matinpoika 9. isovanhempi. Olen arvellut, tulivatko ehkä Lumijoen tai Muhoksen kautta Karjalasta, sillä Suur-Jääskessä asui Paavo Pelkonen, joka ylläpiti kinkeripiiriä 1559. Suur-Jääsken maakirjassa vuodelta 1543 mainitaan Pelkolan kylä ja siellä Pelkosen talo[1] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=323575#_ftn1). Pelkosia oli luultavasti isompi joukko, jos kyläkin oli heidän mukaansa nimetty. Myöhempinä vuosina Pelkoset häviävät Suur-Jääskestä, liekö matkasivat kohti Pohjoista. Lähteenä e.m. tietojen keruussa Holappa on käyttänyt teoksia Jääsken kihlakunnan historia osa yksi, Kansallisarkiston kokoelmat, Jääsken ja Lappeen maakirjat 1543–1600 ja erilliset Jääsken tilit ja sakkoluettelot. Vuonna 1557 maksoi veroa 79 kevätkalastuksessa ja 46 syyskalastuksessa ollutta nuottakuntaa, jotka Karjalan puolelta kotoisin ollen pyytivät siis kalaa Itä-Savon vesistä. Kun nämä 125 nuottakuntaa analysoidaan ja samalla ryhdytään etsimään veroluetteloista mainittujen isäntien nimiä Jääsken ja Lapveden samanaikaisista maakirjoista, harvinaisen monen kalamiehen havaitsee todella olleen Jääsken ja Lapveden kihlakunnissa maakirjaan merkityn isännän. Luetteloissa mainitaan Heikki Pelkoinen, Jääski: Pelkola (Jääski, Enso) [2] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=323575#_ftn2). Siellä muinaisessa Karjalassa kerrotaan jo Aleksanteri Nevskin eli Nevalaisen ja piispa Tuomaan joukkojen välisissä kahakoissa olleen 1240 erään inkeriläisen Nevan tullitoiminnan päämiehen, Pelguin eli Pelgusin, joka lienee ollut suomalaisittain Pelkonen[3] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=323575#_ftn3), [4] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=323575#_ftn4), [5] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=323575#_ftn5).

Tämä nyt tosin meni jo vähän kauemmaksi Tuli-Lapin etsinnöistä, olipa sitten Haltialla tai Kantalahdella, missä lienee. Tulituvat kuitenin kulkeutuivat asiakirjatietojen[6] (http://suku.genealogia.fi/newreply.php?do=newreply&noquote=1&p=323575#_ftn6) mukaan Islannista Norjan rannikolle ja mitä luultavimmin tunturiketjua alaspäin Susikultin valta-aikana.
____________
[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Suur-Jääsken maakirja 1543 http://www.holappa.info/html/verot/jaaskimaa1543.html
[2] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref2) Vehviläisten sukuseura – Säämingin historia I http://www.vehvilaiset.net/Saamingin%20historia%20I_1%20poimintoja.html
[3] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref3) Annalan Kartano Oy: n 95-vuotisjuhlaesitys, juontajina Ruuhonen Mikko ja Broms Mandi
[4] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref4) Ruotsin Inkeri-Liitto RIL, www.ingermanland.nu (http://www.ingermanland.nu)
[5] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref5) Väitöskirja 2018. Salonsaari Minna-Liisa: Inkerinsuomalaisten paluumuutto kerrottuna paluumuttona ja kultturiperintöprosessina
[6] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref6) Kirsi Kanerva. Elävät kuolleet keskiajan Islannissa. Thanatos. Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry

[Outika]

En nyt tullut lukeneeksi koko ketjua ja osa unhoittunut, siispä pahoittelen jos toistan jo kerrottua.

Denis Kuzmin kirjoittaa Saamelainen asutus Karjalassa -artikkelissa, että Repolan ja Rukajärven pitäjissä on myös säilynyt melko paljon tietoja saamelaisista. 1800-luvun lopussa L. W. Pääkkönen tallensi Repolan volostissa perimätietoja täällä aikaisemmin asuneista ”kalalappalaisista” ja ”tulilappalaisista”, jotka olivat tietäjiä ja noitia. Tällä viitataan kirjoituksessa seuraavaan tietoon: Tuli-Lapissa oppivat tietäjiksi myös Raja-Karjalan Suistamon pitäjän asukkaat (esim. Šemeikät) (Kotiseudun tarinoita: 209–211). Vuokkiniemen Venehjärvellä Ilmari Kianto sai kuulla, että loitsut on tuotu kylään Tuli-Lapista. Samalla oli myös mainittu, että Tuli-Lappi on miehen nimi ja että hän on kylän asukkaiden profeetta (Kianto 1989: 174).

Lisäksi Rovaniemellä elänyt Arvo Ruonaniemi on kirjoittanut kirjan Vuosisata Tulilappia tutkimassa, Petsamoa peräämässä. Hän on kuullut tuon mystisen nimen jo pikkupoikana metsätyömiehiltä, jotka tiesivät kertoa, että tulet vilkkuivat jo muinoin Lapin taivaalla ja kertoo, että ”Tulilappi” on pohjoisen alueen ikivanha nimi.[1] (https://suku.genealogia.fi/#_ftn1) Olisipa kiva kuulla, onko joku saanut käsiinsä tuon kirjan ja lukenutkin Ruonaniemen tarinoita Tulilapista.

Mikä lie totuus tarujen taustalla:D:

__________

[1] (https://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) YLE 11.1.2012 / 100-vuotias toimittaja kirjoittaa yhä

[Markku Pelttari]

Taitaa tuo Arvo "Tiera" Ruonaniemen kirja olla yleisesti kirjastoissa saatavilla, kun täältä Kouvolastakin löytyi. Mutta eipä hänkään Tuli-Lapin salaisuutta ole tiennyt. Kertoo itsekin monesti nimen taustaa pohtineensa ja päätyneensä siihen, että kyllä se liittyy revontuliin ja kaamosaikaiseen runsaaseen tulen tarpeesen. Ja niin varmaan on, että kyseessä ei ole mikään yksittäinen paikka tai paikkaseutu, vaan jonkinlainen tarkemmin määrittelemätön yleisnimitys laajalle alueelle.