PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Agnis Poitz

M.Sjostrom
17.08.10, 02:04
mikä on oikea kronologia ja kuka Poitz oli tämän perijättären isä oikeasti?

Vehkalahden Summan kylän kantatila numero ykkönen, eli Summan kartano, siirtyi tämän Aune Poitzin mukana, hänen perintönään/myötäjäisenään, Reitkallin kartanon Junkar-Husgavel-suvulle (jotka näköjään ovatkin minun esivanhempiani....)

Mutta, Aknisia seurannut Summan omistaja, siis rekonstruktion mukaan hänen poikansa, näyttää olleen Hannes Pekanpoika Junkar (joka kukoisti aikuisena 1595-1632). Tämä tuskin oli syntynyt ennen 1560-lukua.

Aune-perijättären aviomieheksi nöyttäisivät jopa ihan aikalaisdokumentit kertivan herra Petteri Niilonpoika Junkarin, Reitkallin kartanon herran - joka kuoli vastaöne 1592 jälkeen ja oli aikuinen ilmeisesti 1546, mutta tuskin vuosikymmeniä sitä aiemmin.

Kaiken kaikkiaan, jos Aune oikeasti kuului tuohon sukupolveen, hän kai olisi ollut syntynyt 1500-luvun puolivälissä. 1540- tai 1550-luvulla, ja tuskin missään tapauksessa ennen 1520-lukua, joka sekin olisi kovin aikaista hänelle.

Kaikenlaiset traditionaalit genealogiateokset väittävät että Agnis olisi ollut Poitzin suvun ensimmäisen herran, Niklis Poitzin tyttäriä. Mutta Niklis Poitz oli aikuinen ja maaomistuksilla palkittu jo 1463, eikä voida uskoa hänen eläneen pitkälle 1500-luvulle, jos ylipäänsä näki elossa uutta vuosisataa ollenkaan. Vanhimmat Niklisin lpsista syntyivät aivan välttämättä jo 1470 korvilla viimeistään.
Siten tällä Niklisilla tuskin oli vuoden 1500 jälkeen syntynyttä tytärtä.

Joten, onko aidolla Agnis Poitzilla, Summan perijättärellä, oikeasti patronyymiä aikalaislähteiden mainitsemana?

Bodniemi37
17.08.10, 10:17

Eeva-Liisa ja Markku Oksasen kirjassa Vehkalahden knaapit kerrotaan sivulla 37 (laatikko: Poitzit, Vehkalahden "viralliset aateliset", lähdeviittet: Nordenstreng-Halila I s. 25. Elgenstierna VIII. Rosén 1936 s. 292-94, 308. Lagus s. 564. Korhonen 1981 s. 82-84, 550, 566.), että Per Nilsinpoika, Husgafvelien Junkar-sukuhaaran ensimmäinen tunnettu edustaja, avioitui Nils Poitzin Agnes-tyttären kanssa 1520-luvulla ja sai tämän myötäjäisinä Summan kartanon. Toisaalta saman kirjan sivulla 152 mainitaan, että Junkar-Husgafvel-suvun "kantaisä on 1500-luvun loppupuolella elänyt Reitkallin kartanon (myöhemmin maakirjanumero 8) omistaja Per Nilsinpoika, joka oli naimisissa Agnes Poitzin kanssa. Tämän myötäjäisinä tuli suvun haltuun Summan kartano...". Ristiriitaista tietoako? Lähdeviitteissä mainittujen teosten kautta on kenties mahdollista päästä tietojen alkulähteille.

Terveisin,

M.Sjostrom
17.08.10, 10:36

Korhosen primäärilähteenä asiassa ymmärtääkseni on Poitsilan kopiokirja, joka on mainittu Hausenissa painetuksi....
minulla ei ole Hausenia ulottuvillani, joten mitäköhän siellä tarkalleen ottaen lukee, ja onko siinä editiossa tuon osalta jopa näkyviä virheriskejä????
Ehkäpä alkuperäiselle dokumentille ei ole luotettavaa päiväystä... ????

Jos Agnis olisi ollut Niklis Poitzin tytär, 1520-luku olisi häthätää hyväksyttävissä avioliiton ajankohdaksi, joskin se on myöhäinen ja tarkoittaa että Niklisin aivan nuorimmaisiin lapsiin kuuluva (syntynyt parisen vuosikymmentä vanhimpia sisaruksiaan myöhemmin) olisi sitten päässyt naimisiin vasta lähellä omaa keski-ikäänsä eikä suinkaan nuorena.
Jo tällainen -vaikkei mahdotonta- on aika implausiibelia.

Mutta ongelmaksi tuo 1520-lukukin sitten käy sen kannalta, että kaavailtu aviomies olisi itse noin suunnilleen lapsi tai vastasyntynyt sillä vuosikymmenellä, tai vasta aavistus isänsä silmänurkassa....
Joten, kronologinen ongelma on kaikin puolin vakava....

Ihan oikeasti, Hannes Pekanpoika Junkar (aikuinen viimeistään 1590-luvulla) oli mieluummin Niklis Poitzin (aikuinen jo 1463) vaikka lapsenlapsenlapsenlapsi kuin lapsenlapsi, kun kronologiaa katsoo.

Jokin väärintulkinta, ellei useampiakin, on varmaankin tapahtunut tuolle dokumentille (joka luultavasti on myötäjäisasiakirja).

Mitäköhän mieltä Vähäkangas (joka kirjoitti sen sikermä-artikkelin), on tästä kronologisesta ongelmasta??

M.Sjostrom
25.08.10, 00:34
.... Niklis Poitz oli aikuinen ja maaomistuksilla palkittu jo 1463, eikä voida uskoa hänen eläneen pitkälle 1500-luvulle, jos ylipäänsä näki elossa uutta vuosisataa ollenkaan. Vanhimmat Niklisin lpsista syntyivät aivan välttämättä jo 1470 korvilla viimeistään.
Siten tällä Niklisilla tuskin oli vuoden 1500 jälkeen syntynyttä tytärtä.

Joten, onko aidolla Agnis Poitzilla, Summan perijättärellä, oikeasti patronyymiä aikalaislähteiden mainitsemana?

Onnistuin nyt sitten kaivamaan esille Poitsilan kopiokirjan ko dokumentin. Se löytyi painoasussa Hausenin Bidrag-sarjan osasta V ss 38-40

Kyseessä lienee ainut lähiaikalaisdokumentti (near-contemporary) maailmassa, jossa tämä kiehtova (esivanhempani) Agnis Poitz mainitaan.

Asiakirja on laaadittu vuonna 1573 ja on käräjien toimituskirja, siinä kihlakunnantuomarin oikeus antaa referaatin mitä se on vuonna 1573 ymmärtänyt sisällöksi asioille joita sille on kerrottu menneistä, osin jopa lähes 100 vuoden takaisista.
Kyse on paljolti sen selostamisesta, kuinka perintö ja pesä jaettiin aateliskirjeellä varustetun aatelismiehen, Niklis Poitzin, Vehkalahden Norspyyn, Grotilan jne herran, Poitsilan kartano-omaisuuden perustajan jälkeen, tämän eri lasten ja näiden perustamien sukuhaarojen välillä.
Jako tapahtui vasta herra Niklisin pojanpojan, vuonna 1528 kuolleen herra Henrik Olavinpoika Poitzin aikana. Tästä siis tulee se että tapahtuman ajoitus on tehty 1520-luvulle. Mutta silloin ei tapahtunut ilmiselvästikään mitään tässä jaossa relevanttia avioliittoa eikä myötäjäisöimistä. Silloin tapahtui ilmeisestikin pitkään jakamattomana olleen pesän jako, jossa pojanpoika (ja pääperillinen) herra Henrik tyydytti tätiensä (tai heistä polveutuvien sukuhaarojen) oikeudet pesään niin että nämä saivat omaisuutta siten kuin dokumentissa muisteloina luetellaan.

Poitsilan Agnis Niilentytär oli dokumentin muisteloiden mukaan edesmenneen herra Niklisin kolmesta tyttärestä keskimmäiden ('andhre sijstre'). Hän oli järjestyksessä vanhempi kuin kolmenneksi sisareksi kirjattu Matleena Niilentytär.
Yllä olen jo selostanut relevantteja raja-arvoja Matleenan syntymävuodelle. Tästä dokumentista nyt sitten johtuu, että Agnisin eli Aune Niilentyttären, olisi oltava Matleenaa vanhempi. Joten Agnis oli syntynyt noin 1470 eikä sitä voi venyttää kovin montaa vuotta mihinkään suuntaan.

Asiakirjan muistelot myös tekevät selväksi että Agnis oli tuon vanhan Niiles Poitzin tytär eikä kenenkään muun Poitzin. Tästä johtuu että Agnisin eli Aunen oikea patronyymi tulee olla Niilentytär. Siitä ei tarvitse spekuloida vaihtoehtoja.

Asiakirja kertoo, että tuolloin kun tädit olivat (minun arvioni:) epäilemättä jo vanhoja naisia (jos jotkut heistä enää elivätkään), ja joiden avioitumisista oli jo vuosikymmeniä aikaa,
niin heidän veljenpoikansa, Poitsilan jne herra Henrik Poitz (saaden siten pitää Poitsilan ja siihen läheisesti liittyvät maaomaisuudet), antoi omaa ja pesän omaisuutta tätiensä osuuksien tyydyttämiseen seuraavasti:
- vanhimmalle, Kerttu Niilentyttärelle (tai tätä edustaneelle, aviomies...) rahaa ja irtainta. Tämä täti oli nähtävästi asettunut Tallinnaan, ja on kai ymmärrettävää että iäkkäänä ja aivan muualla asuvana hän tykkäsi ottaa tavarana ja rahana omansa
- keskimmäisen tädin, Aune Niilentyttären, osuus tuli suoritetuksi kun tälle luovutettiin Poitsilaan nähden jossakin määrin syrjässä sijainnut, ilmeisesti pesään kuulunut sivutila Vehkalahden Summassa - joka oli saman pikkujoen (Summanjoen) varressa ja siis lähellä ainakin kuljetuksellisesti kuin missä tiedän Agnisin aviomiehen sukukartanon, Reitkallin sijainneen.
- nuorimman tädin Matleena Niilentyttären oikeudet herra Henrik tyydytti luovuttamalla tälle tietyn osuuden hämäläisestä Lammin pitäjän Vanhakartanosta. Minä oletan muista syistä johtuen että tämä lammilainen omaisuus ei ollut osa jaettavaa pesää, vaan herra Henrik antoi sen vaihtokaupanomaisesti omista henkkoht omaisuuksistaan, jotta sai pitää Poitsilan ilman että Poitsilasta sen enempiä osasia revittiin irti.
Dokumentti pärpättää myös pitkään siitä kuinka täti Matleenan omaisuus sitten päätyi tämän (ilmeisesti ainoalle lapselle ja ainoalle perijättärelle) tyttärelle Kirstille, joka tuolloin joskus 1530 korvilla eleli (toisessa) aviossa herra Jaakko Vundrankin kanssa. Muista syistä tiedän että kyseinen Kirsti oli aiemmin ollut ensimmäisessä aviossaan valtakunnanneuvoksen, herra Klaus Henrikinpojan (k n1522), Joensuun ja Kankaisten kartanonherran kanssa.

se on sitten tuon dokumentin tietämä Summan omistus (siitä kehittyi Summan kartano), joka puolestaan todistaa että tuo Poitsilan Aune Niilentytär oli esiäiti niille maalaisaatelisille Reitkallin kartanonherroille jotka muun dokumentaation mukaan omistivat ainakin yli vuosisadan ajan tuon Summan kantatila ykkösen eli kartanon.
Kun noista Reitkallin kartanonherroista ensimäinen säännöllisen kymmenysdokumenttien ym tuntema yksilö oli herra Petteri Niilenpoika, kartanonherra ainakin jo 1546, niin tästä sitten johtuu että jotkut genealogit ovat laittaneet Aunen (synt n 1470; avioitui noin 1490) vaimoksi nimenomaan tuolle ensimmäiselle nimeltä tunnetulle herralle, yhdistelmänä Reitkallin ja Summan kartanot omistaneelle Petteri Niilenpojalle - jonka todistettu poika Hannes Petrinpoika Junkar (kukoisti aikuisena 1595-1632) kuitenkin syntyi vasta noin 1560-luvulla eikä missään tapauksessa voinut olla Aune Niilentyttären synnyttämä.

Näistä voisi nyt arvioida että itse asiassa Hannes Petrinpoika Junkar (synt noin 1560-luku) olisi ollut Aune Niilentyttären (avioitui arviolta 1490) lapsenlapsenlapsi.
Ja että Petteri Niilenpoika, Reitkallin ja Summan herra (syntynyt arviolta 1520-luvulla) olisi ollut Aune Niilentyttären lapsenlapsi, ja siinä ominaisuudessa Summankin herra. Eikä suinkaan Aunen aviomies.

Mikä edelleen tarkoittaisi että tuo herra Petterin patronyymin osoittama mies, epäilemättä nimeltään herra Niiles [Ramsay antaa tälle patronyymin Petrinpoika, mutta tällaisessa asiassa Ramsay on kovin epäluotettava kun aika monet hänen käyttämistään pstronyymeistä ovatkin rekonstruktioihin pohjaavia ja monet niistä rekonstruktioista eivät olekaan oikein] (ja todennäköisesti Reitkallin ja Summan herra tai ainakin niiden perillinen), olisi ollut syntynyt arviolta 1490-luvulla ja olisi ollut nimeltään tuntemattomaksi jääneen Reitkallin herran ja tämän vaimon rouva Aune Niilentyttären poika ja perillinen.
Hyvin kauniisti tämä Reitkallin herra Niiles on sitten rouva Aunen isän kaima - ja eriottäin uskottavaa on, että todellisen aatelismiehen, Niklis Poitzin, etunimi annettiin tämän tyttären paikallisknapille synnyttämälle jollekulle pojalle.

Dokumentti on vuodelta 1573. Sen sisältö on muisteloita.
Olosuhteista johtuen, pidän dokumentin esittämiä nimiä ja filiaatioita luotettavina:
- pesän jaosta ennen v1528 oli kulunut vasta viitisenkymmentä vuotta. Perheet muistavat kohtuudella sukujuurensa sata vuotta taaksepäin.
- jaossa oli kyse merkittävistä omaisuuseristä, joiden periytyminen seuraavien 50 vuodenkin aikana noissa Poitzin sisarusten perustamissa sukuhaaroissa oli vaikuttanut monen paikallisen elämään, joten käräjien lautakunta epäilemättä tiesi noita asioita aika hyvin. Heitä ei olisi pystytty olennaisesti huijaamaan.
- vuonna 1573 saattoi hyvinkin olla elossa ihmisiä, jotka olivat suorastaan eläneet tuon 1520-luvulla tehdyn jaon aikana
- noin sata vuotta aiemmin (vuoden 1470 korvilla) syntyneet Poitzin sisarukset voidaan kohtuudella olettaa muisetuksi oikein vielä tuossa vaiheessa. joku tai jotkut sisaruksista olivat saattaneet elää vielä 1530-luvullakin, ehkä myöhemminkin. 1573 on voinut olla elossa ihmisoä jotka olivat serkkuja toisilleen noiden sisarusten kautta.
- pesän jaon osuudet ovat plausiibeleita.

TapioV
29.08.10, 19:45
Jully Ramsayn selvitykseen tekemäni korjaukset (Genos 1999:100-102) perustuvat juuri tähän BFH V:52:ssä olevaan selvitykseen. Poitz-suku näkyy saaneen vaakunansa Creutz-suvulta, vaikka rälssikirje onkin saatu jo 1463.
T.V.

M.Sjostrom
16.10.10, 21:50
tähän linkitetyssä tekstissä
http://archiver.rootsweb.ancestry.com/th/read/GEN-MEDIEVAL/2010-10/1287252871
on informaatiota Aunen eli Agnisin sisaren, Poitsilan Matleenan jälkeläisistä, aina Kankaisten Horneihin.
Teksti on englantia, joka tietysti on helppolukuista.

Lyhyt tiivistelmä: Poitsilan Matleena Niilontytär oli ritari Henrik Launpojan äidinäiti.

Kankaisten kartanonherrasta ritari Henrik Launpojasta, jolla oli kymmenen lasta, polveutuu koko Kankaisten Hornien sukuhaara, sekä rutkasti muutakin väkeä. Eräs parhaimmissa asemissa nykyään olevista jälkeläisistä on Willem-Alexander, Oranian prinssi, joka on Alankomaiden nykyinen kruununperillinen, ja elämän mennessä normaalisti, tulee nousemaan Alankomaiden kuninkaaksi.

M.Sjostrom
04.02.11, 03:11
joitakin sanoja Husgavel-suvusta ja joitakin kommenttejakin jotk tarkentanevat kuvaa
http://juhansuku.blogspot.com/2010/12/husgafvel-suvun-alkujuuria.html

M.Sjostrom
05.02.11, 10:10
näihin asioihin liittyen on jotakin materiaalia artikkelissa:
Sjöström (2011), "Medieval landed inheritances of the Junkar and Vilken lineages of Vehkalahti, Finland", Journal of the Foundation for Medieval Genealogy, vol 3 issue 5 (tammikuu 2011), sivut 425-461

M.Sjostrom
10.03.11, 23:50
Kotkassa ilmestyvä sanomalehti Kymen Sanomat on sunnuntain 6.3.2011 numerossaan kirjoittanut (uutisoinut) muutaman palstan verran sellaisesta sukututkimuksesta, jossa on kyse Poitz- , Junkar- ja Husgafvel-suvuista
sekä myöhäiskeskiaikaan liittyvän sukututkimuksen toteuttamisesta

ttulkki
05.03.20, 00:20
Aiheesta lisää:

Tapio Vähäkangas: "Lammin Vanhankartanon omistajat." Genos 2/2018, s. 102-106
http://nykarlebyslaktforskare.hembygd.webbhuset.fi/Site/Data/1396/Files/GENOS_2_2018.pdf

Pekka Hiltunen
07.03.20, 15:16
Jully Ramsayn selvitykseen tekemäni korjaukset (Genos 1999:100-102) perustuvat juuri tähän BFH V:52:ssä olevaan selvitykseen. Poitz-suku näkyy saaneen vaakunansa Creutz-suvulta, vaikka rälssikirje onkin saatu jo 1463. T.V.
Juu-do, ja Creutz sai vaakunansa Teit-suvulta - tai sitten joltain muulta engelsmannilta, joka käytti Pyhän Andreaan ristiä. Sopii kysyä näitten kilpien takana olevien henkilöitten sukutaustaa. DNA-matchit viittaavat Britanniaan, mutta kuinkahan tästä nyt erottaisin vaikkapa venäläiset "etäserkkuni", kun lopulta ainoa yhteinen tekijä on neanderthalilainen: eiköhän Vallankumouksen pyörteissäkin hakeuduttu Britannian huomaan...
Poitz - Creutz - Teit -suvut tuntuvat etenevän kirjoitustaidon lisääntymisen suuntaan - siis väärin päin.
PH