Tietoa pitäjänsepistä?

[Markku_Tahkokorpi]

Onko pitäjänsepistä olemassa mitään keskitettyä tietoa? Kuvittelisin että sepän ammatti olisi ollut monien porvarisammattien lailla luvanvarainen joten sepistä pitäisi olla jonkinlaisia luetteloita jossakin.

[Juha]

Ei kait pitäjänseppä mikään porvari ollut. Porvarinoikeudet liittyvät kaupunkeihin, eivät maaseutuun - mikäli oikein olen ymmärtänyt.

En ole itse törmännyt mihinkään keskitettyyn luetteloon - tuollainen luettelo olisikin muuten aikasten mahtava homma.


Juha, ainakin yhden pitäjänsepän perillinen (Johan Wikström - Karjalohja - 1700-luvun puoliväli)

[Jouni Kaleva]

Kaiketi Markku tarkoitti käsityöläisammatteja. Olihan se luvanvaraista päästä pitäjänsepäksi, -suutariksi, -räätäliksi. Mutta kuka luvat myönsi??

Yritin äsken selvitellä Oulun seudulla räätäleistä tällaista, löysin vain hyvin myöhäisen, 1800-luvun räätälikillan tilikirjan.

[Kataja]

Kaiketi Markku tarkoitti käsityöläisammatteja. Olihan se luvanvaraista päästä pitäjänsepäksi, -suutariksi, -räätäliksi. Mutta kuka luvat myönsi??

Yritin äsken selvitellä Oulun seudulla räätäleistä tällaista, löysin vain hyvin myöhäisen, 1800-luvun räätälikillan tilikirjan.

Kopioin netistä seuraavan pätkän:
Käsityöammatteja pyrittiin 1600-luvulla keskittämään kaupunkeihin ja ammattikuntiin. Maaseudulla ammattimaista käsityötä sai harjoittaa ns. pitäjänkäsityöläinen (käsityöläismestari). Pitäjänkäsityöläiseksi päästäkseen piti ammattitaito osoittaa ensin oppipoikana ja yletä siitä kisälliksi. Toimittuaan muutaman vuoden kisällinä sai hakea puoltolausetta käräjiltä sekä valtakirjaa maaherralta ja lääninhallitukselta joko koko pitäjän tai tietyn alueen käsityöläiseksi. Järjestelmää kierrettiin ja rikottiin maaseudulla paljon. Täydellinen elinkeinovapaus astui voimaan vuonna 1879
http://www.museo24.fi/?action=INavigation::changeFolder(9505)

Omista teksteistäni löysin maininnan: Käsityöläiseksi pääsyä käsiteltiin käräjillä. Kihlakunnanoikeuden varsinaisasioiden pöytäkirjoista lääninhall asiakirjoista voi etsiä. Aluksi käsityöläiset sallittiin kaupungeissa. 1739 sallittiinmaalaispitäjiin seppä. Käsityöläiselle annettiin usein ruotsinkielinen nimi, ellei sukunimeä ollut. Sepät olivat arvossapidettyjä. Satakuntalainen sanonta: Pappi paras vierahista, seppä muista ihmisistä.
Marjatta

[kkylakos]

1700-luvun läänintileissä on luetteloita pitäjänkäsityöläisistä. Nimi, ammatti ja kylä.

[Matti Lund]

Kopioin netistä seuraavan pätkän:
Käsityöammatteja pyrittiin 1600-luvulla keskittämään kaupunkeihin ja ammattikuntiin. Maaseudulla ammattimaista käsityötä sai harjoittaa ns. pitäjänkäsityöläinen (käsityöläismestari). Pitäjänkäsityöläiseksi päästäkseen piti ammattitaito osoittaa ensin oppipoikana ja yletä siitä kisälliksi. Toimittuaan muutaman vuoden kisällinä sai hakea puoltolausetta käräjiltä sekä valtakirjaa maaherralta ja lääninhallitukselta joko koko pitäjän tai tietyn alueen käsityöläiseksi. Järjestelmää kierrettiin ja rikottiin maaseudulla paljon. Täydellinen elinkeinovapaus astui voimaan vuonna 1879
http://www.museo24.fi/?action=INavigation::changeFolder(9505)

Omista teksteistäni löysin maininnan: Käsityöläiseksi pääsyä käsiteltiin käräjillä. Kihlakunnanoikeuden varsinaisasioiden pöytäkirjoista lääninhall asiakirjoista voi etsiä. Aluksi käsityöläiset sallittiin kaupungeissa. 1739 sallittiinmaalaispitäjiin seppä. Käsityöläiselle annettiin usein ruotsinkielinen nimi, ellei sukunimeä ollut. Sepät olivat arvossapidettyjä. Satakuntalainen sanonta: Pappi paras vierahista, seppä muista ihmisistä.
Marjatta


Pääkohdin tuossa on pitäjänkäsityöläiseksi tulon ydin: käräjillä esiteltiin tarve, itse käsityöläinen ja päätettiin ottaa ehdokas pitäjänkäsityöläiseksi kuten esimerkiksi sepäksi, ja lähetettiin maaherralle vahvistuspyyntö. Ei tule mieleen maaherran epuuta näissä asioissa.

Mutta mielenkiintoista olisi tietää, mitä selostaja on tarkoittanut sillä, että järjestelmää olisi paljon kierretty ja miten tämä olisi tapahtunut? - Onkohan minulla tänään mielikuvitus jäässä, kun en saa päähäni mitään mielikuvaa, miten se olisi tapahtunut ja minkä vuoksi?

Joissain pitäjänhistorioissa on muistaakseni myös mainittu, että joku käsityöläinen olisi ollut täysin kelvoton, ja ketään ei olisi otettu tillle. Tätäkö tarkoitettiin.

Minulle ei ole tullut Pohjanmaalla tällaisia vastaan, joten lienee tällainen kierto ollut tapana muissa maakunnissa. Pohjanmaalla melko usein ikäloppu pitäjänkäsityöläinen tuli itse anomaan tilalleen jotain nuorempaa, joka aika usein oli ollut hänen opissaan ja aika usein oli hänen poikansakin, raihnaisuutensa takia. Maaherrassa asia oli läpihuutojuttu, mutta käräjillä lautamiehet kävivät ehdokkaan "jyrytyksen" tarkasti läpi ja ilmoittivat sitten kantansa.

Pohjanmaalla ainakin metsästettiin pitäjänkäsityöläisiksi alan parhaimpia, esimerkiksi Laihialle ja Maalahdelle hankittiin 1600 -luvun lopulla sepät lahden takaa, toinen Uumajan seudulta, toinen vähän etelämpää, kun he olivat hyvässä huudossa. Isännät asettivat omat intressinsä etusijalle ja lautamiehet valitsivat sen mukaan pitäjänkäsityöläiset.

Mielikuvia "järjestelmän kiertämisen" tarpeista ei tässä katsannossa juolahda millään mieleen.


terv Matti Lund

[Make]

Isäni sukuselvityksissä (Laitila, Hinnerjoki) olen törmännyt rippikirjoissa muutamaan pitäjänseppään (sokn smed tai vastaava lyhenne), säännöllisesti nuo ovat varhaisemmissa rippikirjoissa olleet sepän kisälleinä joko omassa kylässä tai jopa naapuriseurakunnassa 1-3 v.

Lisäksi rippikirjoissa esiintyy "pelkkiä" seppiä (smed) ja heiltä en ole löytänyt merkintöjä kisällinä tai sepän apulaisena olosta. Eli lienevät olleet "alemman pätevyysluokan seppiä" :)

[Jouni Kaleva]

Mutta mielenkiintoista olisi tietää, mitä selostaja on tarkoittanut sillä, että järjestelmää olisi paljon kierretty ja miten tämä olisi tapahtunut? - Onkohan minulla tänään mielikuvitus jäässä, kun en saa päähäni mitään mielikuvaa, miten se olisi tapahtunut ja minkä vuoksi?

terv Matti Lund
Tarkoitetaanko esim. sitä, että joku harjoitti ammattia iloman minkäänlaista auktorisointia? Tällöinhän hänhän söi sen virallisen mestarin leipää ja saattoi polkea taksoja?

Yksi keskimääräistä tunnetumpi seppä oli herännäisyyden syntyyn liittyvä ns. Jyväskylän seppä, Jaakko Högman. Hän syntyi Iin Karjalankylässä nimellä Hökkä. "Omaksui" sepän ammatin, kierteli laajalti Pohjois-Suomessa, muutti 1788 Pielavedelle, sieltä Laukaaseen kirkonrakennustyömaalle ja lopulta 1797 Jyväskylän kappelin kellotapulin rakennustyömaalle. Jyväskylässä Jaakko piti pajaansa kuolemaansa 1806 saakka.

Pointti tässä on, että Jaakko ei ollut missään pitäjänseppä, epäilenpä, että ei ollut mitään kisällin- tai mestarinpaperia eikä minkään instanssin valtuutusta tähän sepän ammattiin.

[Matti Lund]

Tarkoitetaanko esim. sitä, että joku harjoitti ammattia iloman minkäänlaista auktorisointia? Tällöinhän hänhän söi sen virallisen mestarin leipää ja saattoi polkea taksoja?

Yksi keskimääräistä tunnetumpi seppä oli herännäisyyden syntyyn liittyvä ns. Jyväskylän seppä, Jaakko Högman. Hän syntyi Iin Karjalankylässä nimellä Hökkä. "Omaksui" sepän ammatin, kierteli laajalti Pohjois-Suomessa, muutti 1788 Pielavedelle, sieltä Laukaaseen kirkonrakennustyömaalle ja lopulta 1797 Jyväskylän kappelin kellotapulin rakennustyömaalle. Jyväskylässä Jaakko piti pajaansa kuolemaansa 1806 saakka.

Pointti tässä on, että Jaakko ei ollut missään pitäjänseppä, epäilenpä, että ei ollut mitään kisällin- tai mestarinpaperia eikä minkään instanssin valtuutusta tähän sepän ammattiin.


Näkisin niin, ettei käsityöammatin harjoitusta sinänsä rajoitettu maaseudulla, vaan pitäjänkäsityöläisjärjestelmä oli mielestäni lähtenyt tarpeesta varmistaa se, että maa- ja metsätöitä voitiin suorittaa ilman pitempiä keskeytyksiä. Suurimmat tarpeet ja ponnistuksethan kohdistuivat näissä töissä muutamille lyhyille ajanjaksoille vuodenkierron mukaan.

Isommassa pitäjässä kasakyläasutuksessa kussakin vähänkin isommassa kylässä olivat omat kyläseppänsä ja kyläsuutarinsa, ja korpikylissä tiettömien taivalten takana täytyi isännissä itsessään olla sepänvikaa, jotta ei joutuisi pulaan härkä- tai hevospelien, tai työkalujen rikkoutuessa tai puhkikuluessa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt takaamaan suotuisia maatyöoloja, vaan tarvittiin varmuudeksi pitäjänkäsityöntekijäjärjestelmä.

Yleensä riitti yksi pitäjänseppä, mutta kyllä esimerkiksi joihinkin Pohjanmaan pitäjiin "auktorisoitiin" kaksikin yhtäaikaista pitäjänseppää.

Ei niinkään esiintynyt käräjillä pitäjän sisäistä ammatinharjoittajien kärhämöintiä, vaan kaupunkien porvarikäsityöläisillä oli suurta taipumusta tehdä valituksia kaupunkia ympäröivien pitäjänkäsityöläisten ammatinharjoittamisesta siinä mielessä, että he olisivat vieneet porvareille kuuluvia töitä ja polkeneet taksoja.

terv Matti Lund

[Leo Suomaa]

Olivat ne käsityöläisammatit (pitäjänmaalari, -seppä, -suutari, -räätäli jne) jotenkin säänneltyjä, mutta en osaa oikopäätä sanoa, miten. Ainakin suutareissa oli sen lisäksi kahden kerroksen väkeä, oli pitäjänsuuterita ja rajasuutareita (calceorum refector, kuten Gustaf Renvall'in sanakirja sen selittää), jotka eivät saaneet tehdä kaikkia suutarintöitä.

Johtolankoja sääntelystä (ja sääntelyn toimeenpanijasta ja siis myös sen diaarista tms) voisi löytyä esimerkiksi näistä:
- kuninkaallisesta asetuksesta 28.4.1681
- ammattijärjestyksestä 27.6.1720 tai
- käsiteollisuuden ja hantwärkkiprivilegiumit 29.5.1739.
Nämä tuntuivat äkkiä katsottuna hedelmällisimmiltä niistä säädöksistä jotka kumottiin elinkeinoasetuksella 31.3.1879 (sen 47 §:stä löytyvät loputkin kumotut säädökset).

Seppyys kulki aika usein suvussa, katso esim. Toivo Jallin kirjaa Sepitetty suku http://gamma.nic.fi/~wirmaila/kirjaesit/kipaila.htm (http://gamma.nic.fi/%7Ewirmaila/kirjaesit/kipaila.htm)

LS

[Matti Lehtiö]

Kyllähän noista käsityöläisammatin harjoittamisen oikeuksista oli kinaa maaseudullakin, esimerkkinä vaikka tapaus Vähästäkyröstä:

Vähäkyrö 12.9.1726, sivu 720
Juho Martinpoika Tervajoelta, joka räätälinoikeuksista joutuu maksamaan huomattavan summan, valitaa että sotamies Heikki Matinpoika hänen tappiokseen tätä ammattia harrastaa ja toivoo asiaan puututtavan.

Ammattiin pätevöityminnen maaseudulla ei liene tapahtunut kovin tarkkojen säännösten mukaisesti, toisin kuin ruukinsepillä, josta löytyy niin kisällinkirjan, kuin mestarinkirjan anomuksia ja tietoa työnäytteistä.

Matti Lehtiö

[Leo Suomaa]

Uuno Pulkkila (1947) Padasjoen historia, s. 441 ja 444:

"Ensimmäisenä Padasjoen laillistettuna käsityöläisenä mainitaan renki Sipi Heikinpoika Jokioisista, joka Padasjoen käräjillä 12.10.1702 hyväksyttiin pitäjänsepäksi. Samalla vuosisadalla esiintyy tietoja jo muistakin käsityöläisistä."

"Pitäjänmestariksi pääsyä varten täytyi osoittaa kykeneväisyytensä ammattitaidossa, ja vasta kun käräjillä oli anomus hyväksytty, maaherra antoi valtakirjan tähän tehtävään."

[M.Sjostrom]

tiedän että oli eronsa nk kylänkäsityöläisellä ja pitäjänkäsityöläisellä.
Kylänkäsityöläiseksi pääsylle ei nähtävästi tarvittu valtakirjaa niin korkealta taholta kuin pitäjänkäsityöläiseksi.

Mitä tulee siihen monasti esitettyyn seikkaan, että noita kierrettiin aika paljon, se ymmärtääkseni viittaa enimmäkseen siihen ilmiöön että ko ammatteja tosiasiassa harjoitettiin ilman asianmukaista valtakirjaa eli lupaa, eli loukaten joidenkin muiden privilegiota.

Voisin kuvitella että esim tosiasiallisina kyläräätäleinä toimi monin paikoin aika ajoin sellaisia joilla ei ollut siihen lupaa. Joskin varmasti osalla kyläräätäleistä oli hankittuna ko elinkeinoon tarvittu lupa.
Voisin lisäksi kuvitella että villeinä toimivista kyläräätäleistä moni mies yritti hankkia ennemmin tai myöhemmin ao luvan, ja osa siinä luullakseni onnistuikin.

[Kataja]

Voisin lisäksi kuvitella että villeinä toimivista kyläräätäleistä moni mies yritti hankkia ennemmin tai myöhemmin ao luvan, ja osa siinä luullakseni onnistuikin.

Pitikö pitäjänkäsityöläisen maksaa joka vuosi sama maksu, vai verotettiinko sen mukaan, paljonko oli tuloja ollut? Oliko kaikilla käsityölaisillä saman suuruinen vero? Varmaan esimerkiksi sepällä oli enemmän tuloja kuin suutarilla.
Marjatta

[Leo Suomaa]

Loviisan pormestari Alexander Kepplerus esitti mietinnön ja lakiehdotuksen aatelittomien säätyjen privilegioista 26.1.1770.

Hallitus julkaisi 20.2.1742 kyläjärjestysohjeet jotka edellyttivät oltermannin eli kylänvanhimman asettamista. Oliko hänellä mitään tekemistä käsityöammattien (harjoittamisen valvonnan) kanssa, sitä en tiedä.

Suomalaisen talouskomission (pj. valtaneuvos Cederström) mietintö päivättiin 18.6.1745. Seuraava talouskomission mietintö luettiin valtaneuvoston kokouksessa 7.7.1755. Niistä voisi löytyä selvitystä.

20.1.1746 annettiin asetus, joka sisälsi vaattureille ja ompelijattarille osoitettuja säännöksiä siitä, millaisia miesten pukuja saa valmistaa. Siis oli tiedossa, keitä sillä velvoitettiin.

[Erkki A Tikkanen]

Hiukan ohi aiheen, mutta kuitenkin. Seinälläni roikkuu isäni nuoruudessaan käyttämä suustaladattava kivääri, sellaista oravakaliiperia. Hän kertoi, että sen oli tehnyt kylän seppä joskus 1800-luvun lopuilla Savonmaalla.
Mukana ruutisarvi ja sepän takomat luotipihdit. Kivääri ei enää ole toimintakunnossa, mutta hieno esine kuitenkin.
Jos olisikin ollut jokin "Sepät ahjoissaan" kirja kylien sepistä, voisi ehkä jäljittääkin em. kiväärin valmistajan.

Toinen esine on puukko, joka sekin on käsityötä, tupessa lukee J. L:nen, Outakoski, onko kenellekään tuttu, ikää ehkä 30> vuotta. Puukko on leukumallinen, terä lähes 20 cm, perä metalliupotuksin. Olisipa mukava tietää tuo valmistajan koko nimikin.

[Juha]

Veikkaan puukon tekijäksi Josef Laitia Outakoskelta / Tenojoelta

Tuosta luet lisää

http://www.onoma.org/arkisto/nayttelyt/puukko/puukkofi.htm



Juha

[Olarra]

Huomasittehan, että SSS:n kirjaston uutuuksissa on tällainenkin julkaisu:

A CD SMEDSKIVAN
Smedskivan [Elektroninen aineisto] / Föreningen för Smedsläktsforskning
Ver. 6.0, Bromma : Föreningen för Smedsläktsforskning, 2009. - 1 DVD-levy

http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=11611

t. Olavi A.

[_eOw_]

Kansallisarkistossa on seppien ammattikunnasta (Helsinki) netti-mikrofilmi... "Oppisopimukset" ja "valmistumiset lähialueiltakin = Espoo mukana.

[Heikki Särkkä]

Seppä saattoi ilmoittautua käsityöläisveron maksajaksi. Läänintileistä löytyy veron maksajista listoja otsikolla Gärningsmän.

[Matti Lehtiö]

Käsityöläisistä löytyy ainakin tällainen kirja:

Raimo Ranta:
Pohjanmaan maaseudun käsityöläiset vuosina 1721 - 1809 I
Käsityöläiseksi pääsy ja käsityöläisten lukumäärä

Julkaisija Suomen Historiallinen seura
Historiallisia tutkimuksia 108


Matti Lehtiö

[Stara]

RAUTA, RAUTARUUKIT, SEPÄT JA VALLONIT SUOMESSA 1600-1800-LUVULLA
Ehkä tästä aiheesta jo kirjoitetun lisäksi tuo mielenkiintoa lyhyt tarina myös sepänammattiin liittyvistä muista sidoksista.

Jo ikimuistoisista ajoista rauta on puhuttanut ja laulattanut ihmisiä. Esimerkkinä mainittakoon Kalevalasta kansanruno: "Raudan synty". Raaka-aine eli malmi saatiin rautapitoisista kallioista ja järvimalmista. Mutta raaka-aine ei yksin riittänyt. Oli tunnettava sulattamisen ja jatkokäsittelyn salaisuudet. Monet maaseutujen sepät nostivat itse järvi-ja suomalmia ja sulattivat malmin isiltä perittyjen taitojen mukaan kotipajojensa ahjoissa ja takoivat itse raaka-aineen tarve-ja työkaluiksi. Joillakin alueilla ammatti sai jopa pienteollisuuden piirteitä.


Kyläsepät ja pitäjänsepät
Seppä-sanan on tulkittu alunperin tarkoittaneen monipuolista tieto-ja taitoniekkaa, mutta sittemmin sana yleistyi merkitsemään rautaseppää. Seppä eli raudanvalmistaja on ollut aikansa merkittävimmän teknisen tiedon haltija ja ensimmäisiä pohjoisen Euroopan ammattilaisia. Itsenäinen sepän ammatti kehittyi varhain. Talojen ja kylien yhteyteen maan eri puolille muodostui ammattitaitoisten seppien verkko. Pajassa työskentely oli koko perheen asia. Rautaesineitä oli korjattava ja kelvottomiksi kuluneet työkalut oli taottava toisiin tarkoituksiin. Kallista rautaa ei ollut varaa hukata. Sepän kanssa oli kaikkien tultava toimeen, muuten eivät vuoden työt joutuneet ajallaan. Kaikki riippui siitä, miten Seppä oli työvälineet käsitellyt. Seppä takoi raudasta mm. kirveet, sirpit, viikatteet, sahrat sekä pyssyt ja lukot. Suuri määrä Etelä-Suomen sepistä oli saanut ammattiinsa koulutuksen rautaruukeissa, joihin osa jäi ruukin palvelukseen, osa palasi kotikylään sepäksi ja perusti usein talon vävynä perheen.
Eräs tunnetuimmista pitäjänsepistä lienee Aleksis Kiven isoisä Tuusulan Nahkelan ikivanhan Hannula-talonpoikaissuvun raudanseppä/pitäjänseppä/isäntä Antti Jussinpoika Hamberg s.1753.
Rautaruukit
Varhaisimmat tehdaslaitoksemme Suomessa ovat raudan sulatukseen ja jalostukseen tarkoitettuja ruukkeja.
Valtion säätelemässä ja erioikeuksia nauttivassa vuoriteollisuudessa vaadittiin raudan valmistukseen erityinen lupa.
Suomeen perustettiin Erik Flemingin ja herttua Johanin toimesta ensimmäinen täysimittaisesti toimiva ruukki, jossa oli masuuniuuni ja vasarapaja, n. 1560 Mustion Lohjan pitäjään.
Suomessa on ollut 1700-1800-luvuilla kymmenittäin masuuneja ja pajoja. Eteläisen ja läntisen Suomen rannikon tuntumaan syntyi maamme ensimmäinen ja suurin lähes 20 ruukin tihentymä. Näitä etelän ruukkeja olivat perustamisaikajärjestyksessä: Siuntio (Suita 1530), Karjaa (Mustio 1560), Pohja (Antskog 1630, Billnäs 1641, Fiskars 1649, Åminnefors 1875), Inkoo (Fagervik 1646), Perniö (Koski 1679, Kirjakkala 1686, Teijo 1686, Pohjankylä 1689, Kuusto 1732, Latokartano 1834, Mathildedal 1852), Dragsfjärd (Taalintehdas 1686, Björkboda 1732, Sunnanå 1732), Tenhola (Kullaa 1728, Trollshovda 1840), Karjalohja (Kärkelä 1765), Tuusula (Mariefors 1795), Karkkila (Högfors 1820), Vantaa (Qvarnbacka 1837) ja Loppi (Rautakoski 1850).
Mutta ketkä raudan tekivät? Tehdastyöväestö koostui mm. maasmestareista, vasara-ja kniippisepistä, valajista, hiili-ja sysimiehistä, hiilirengeistä, ajureista ja laivamiehistä. Jokaisessa vasarassa ja kniipissä oli mestari, kisälli ja oppipoika. Kirkonkirjojen sivuilla ja ruukkien luetteloista löytyy paljon tietoa ruukin henkilökunnasta.
Vallonit
Ruukkien vallonit olivat aikansa legendoja . Valloneista-tuon ajan intiaaneista-puhuttiin paljon ja tarinat olivat mitä kiehtovampia. Ruotsalaisen raudan maailman maineen loivat v. 1618 Kustaa II Adolfin kehoituksesta de Geerin Valloniasta Etelä-Belgiasta Ruotsiin ja Suomeen teollisuus-ja kaivosalueille houkuttelemat sepät, joita kotiseutunsa mukaan kutsuttiin valloneiksi. Vallonit oli alunperin kansa, joka muodostui kelteistä, germaaneista ja romaanilaisista kansoista. Kieleltään, uskonnoltaan ja jopa juomatavoiltaan he poikkesivat pääväestöstä ja säilyttivät erilaisuutensa satoja vuosia. Valloneiden äidinkieli oli ranska ja uskonto kalvinilaisuus. Vallonit olivat lyhyempiä, leveäkasvoisempia ja tummasilmäisempiä sekä vilkkaampia kuin flaamit.
Valloneja kutsuttiin Kauttuan, Antskogin, Kosken, Kärkelän, Fiskarsin, Strömforsin, Juankosken, Vantaan ym. rautatehtaisiin sekä Orijärven kuparikaivokseen. V. 1734 hankittiin Antskogiin kaikki vasarasepät vallonilaisten asuttamasta Roslagenista toteuttamaan siihen asti tuntematonta vallonitaontaa. Vallonirauta oli tuon ajan kovinta rautaa. Se vastasi miltei terästä ja siitä saatiin parhaat aseet. Suomessa vaikuttaneiden vallonien sukunimiä ovat mm. Lijhr, Lijka, Lijr, Sijken, Fransos, Monsieur, Mertel, Ulias, Kintta, Kunkel, Rausk, Reher, Markusson ja Dickman.
Saksalaiset ja muut ulkomaiset ruukin työläiset

Suomeen tuli myös paljon seppiä ja miilunpolttajia Saksasta, erityisesti Saksin Schneebergistä, jotka olivat läkkisepän työhön ja tinaukseen perehtyneitä työmiehiä. Em. sukujen jäsenet toimivat monissa polvissa Etelä-Suomen ruukeissa ja tulivat olemaan samannimisten suomalaisten sukujen kantaisiä. Saksalainen raudan valmistusmenetelmä poikkesi merkittävästi valloniraudan valmistuksesta.
Myös Englannista hankittiin jonkin verran työväkeä ruukkeihin ja konepajoihin.
Ulkomaalaisia työntekijöitä olivat masuuni-ja vasaraseppämestarit, ruukinjohtajat, kirjanpitäjät ja muut tärkeimmät johtomiehet. On toinenkin erikoisasemassa ollut ryhmä ulkomaalaisia työläisiä ruukeissamme, nimittäin venäläiset maaorjat. Maaorjatyöläisiä tapaamme ainakin venäläisten ylimysten perustamissa Raivolan ja Pitkärannan ruukeissa.