Iso-Kusti kertoo

[Heikki Koskela]

Laitan tähän tarinan oman sukuni yhdestä edustajasta (mummuni vanhin veli). Häntä kutsuttiin Isoksi-Kustiksi kokonsa perusteella. Kirjoitus on aikoinaan julkaistu jossain murrekirjassa.
Kertomus tyypillinen rehentelevä ja kuvaa sukuni luonnetta varmaan:

"Ennem maalimassa yhen kerra akat tälläs mum puita hakkaamaj jouluaattona. Ja kum minä olij jo melekeenki kaikki käylingit hakannu nii Matti tormas mull luoks ja sillä oli pontikkapottu lakkarissa. No, mitäs ollakkaa. Me nautittii siinä ikäsä-aikasa ja tietystis se kihahti kulumii. Sillom minä e enää muistanuj jotta mulla o huonot riihirentut päällä. Housut ja lyysi oli kaikki tohojona. Mutta minä vaal lähim Matin kans salaviolla ajelemaa. Matti pisti völjyysäv vielä isom potum pontrikkaa. Sittem minä em muista enää muuta kuj jotta se oli jouluaamu kum me tultiin pihaan takasi. Mutta sillom me kuultiim pentruh (längen yläpäähän kiinnitettävä kulkunen) helinää kuk kyläläiset ajo kirkkoo. Tietystihäm meijäm piti mennäs sakkii. Ja sillohar ruukattii ajaak kilipaa aina joulukirkkoo. Nytkis siitä tuli semmonen kilipa-ajo jotta sitä kehtas kahtova. Mutta kus sittep pantii hevosija kiinni Alapihassa niim minä en kyllä ymmärräm miten siinä tuli tappelu. Mutta semmone huiskes siellä oli jotta sitä ei oot tämä kansa nähäny. Siellä huijottii halkoilla ja aijasseipäillä. Ja puukotki oli melekeej joka ukolla. Tais siellä ollak kirveitäkik kuk kerran tuli haavatkik kuv veneitä jotta uuniluuvalla sai vaav voijella. No pitihäm muv viimenkiv vihol lähtejäk kotiimpäi tallustelemaa. Minä aprikoin tullessani ja jotta mitenkähär räiviä akat on kotona. Ja kum minä pääsi ovesta porstuvaan ni akat oli jo ranstakka kourassa vastassa. Kyllä ne oli mullej julumana ja tärisivät naama leveällä jotta: "Kyllä sinä saat litviikin koko talosta kuk kaiket suuret pyhät renttuvat juovuksissa. Alal laputtamaar rantteellen takasik kans käylinkijä hakkaamaan kuk kerra oot niiv visu jottet maltaj joulumpyhinä huilata!"
Kyllä mua onnisti kummionkin niim palijo jotta viimev vihom päästi akat mun tupaa. Mutta kum minä tahor ruokaa ni akat kiliju vaaj jotta: "Mee sinnes syömääj jossa tähänki asti oot vetehtiny!"
Vaikka mulla oli kova meininki toimittaaj jotta Matin syyhän se o ni akat ei antanus suuv vuorova mutta paasas vaaj jotta: "Se oj justiin sama puhu sinussa kumpi pää hyvää! Eläkä revi leukojas enää mutta painuk kakattiis (sänkyyn)!" Ja niinhäm minä meninkin nukkumaaj ja naurelim partoini jotta hyvästis se reissu kumminkim meni...."

Lukijan tulee muistaa, että kertomus tuskin on aivan totta. Mutta kiinnittäkää huomiota murteeseen.

[Kovanen]

Tervehdys!

Tämähän on mielenkiintoinen juttu ja mukava kevennys täällä. Sattaa olla kokonaan totta, puoliksi totta tai jotain muutakin. Piti lukea pariin kertaan, lienenkö vieläkään kärryillä...

Olen nimittäin rippikirjoja plaratessani törmännyt humalassa kirkossa olleista rangaistuihin. Niihin en silloin huomannut kiinnittää enemmän huomiota.

Murretuntemukseni on lapsenkengissä, joten toivon Sinun kertovan miltä alueeelta tapahtuma on? Ympäripyöreä ajankohtakin olisi kiinnostava.

Peruskainuulainen, täellä syntynnä ja ikäsä eläny eikä enneä muulalle ällyö haekaella

[Heikki Koskela]

Kysymyksessä on siis minun mummoni vanhin veli isäni puolelta. Hänen koko nimensä on Kustaa Kallenpoika Isokangas s. 1860 ja k. 1936. Asui elmänsä ajan Alajärvellä talollisena.

Isäni (s. 1907) kertoman mukaan Kusti oli kooltaan iso ja ronskinpuheinen. Oletan kirjoittamani tarinan olevan pääosin rehvastelua ja sen tarkoituksena oli antaa kovan miehen maine itsestään.

Koska itse olin silloin (23.2.1936) syntymäisilläni kun Iso-Kusti kuoli, kaikki tieto perustuu hänestä perittyyn suulliseen ja osin kirjalliseen tietoon.

KIrjoittamani murre oli tyypillistä puhekieltä silloin Alajärvellä, joka kuuluu osin savolaiseen ja hämäläiseen murrealueeseen ja on näin ikäänkuin sekamurretta. Välittömästi siirryttäessä Alajärveltä länteen päin murre muuttuu tyypilliseksi Etelä-Pohjanmaallaa puhuttavaksi murteeksi. Nykyisin yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin on osittain hävittänyt paikallisen tavan puhua. Näinhän käy muuallakin ajan myötä.

Mainittu murrekertomus on korostuneesti kirjoitettu ikäänkuin foneettiseen muotoon ja epäilen, että silloinen todellinen kirjoitusasu olisi hieman toisenkaltaista.

[Heikki Koskela]

Laitan vielä kolme juttua Isosta-Kustista tähän. Laitan sen vuoksi, että pidän tämantapaisia tarinota erinomaisena lisänä sukututkimuksessa varsinkin silloin, jos aiotaan tehdä luettava julkaisu.

1. Iso-Kusti ja sotasyyni:
Kusti oli iso ja harteikas mies ja arpa oli valinnut sotapalvelusta varten lääkärintarkastukseen.
Kusti oli riisunut vaattensa ja hypännyt syynimiesten eteen ja sanonut, että ilman, jos on lahoa.
Kusti kuitenkin oli hylätty; hän oli nuorena poikana pudonnut palavaan tervahautaan ja hänen jalkojensa iho oli palanut pahasti. Siihen aikaan ei tietenkään tehty ihonsiirtoja.
Kustia ei kuitenkaan hylkääminen suuremmin vaivannut.

2. Isonkankaan tantari:
Iso-Kusti on kertonut tämän Räppäkissä takkatulen palaessa syysiltana: Ennen, kun rauta oli kovin arvokasta, vanhat naulatkin olivat arvossaan. Alajärvellä hautausmaa oli niin ahdas, että hauta otettiin uudelleen käyttöön niin nopeasti, ettei arkku ehtinyt lahota ja vainajakin oli vielä melkein tunnistettavissa. Arkut poltettiin ja naulat otettiin talteen ja myytiin kerran vuodessa huutokaupalla.
Seppä oli ostanut näitä nauloja ja takonut niistä Kustille tantarin. Se oli muuten hyvä, mutta aina kun pitäjässä joku kuoli, tantarin helat alkovat helistä. Ei se Kustia ollut häirinnyt muulloin kuin öisin.

3. Iso-Kusti kummituksena:
Kerran Turpelan Iso-Kusti oli tullut Turpelaan iltaa istumaan. Antti sattui sinä iltana olemaan Peltolassa sikaa tappamassa. Oli syysilta ja alkoi hämärtää.
Kusti oli viimein lähtenyt kotiinsa. Hän asui siihen aikaan Räppäkissä. Mennessään riihen kohdalla Kusti oli huomannut Antin lähestyvän. Kusti meni piiloon riihen nurkalle. Antin tultua kohdalle Kusti oli hypännyt tielle ja mölissyt kovalla äänellä. Antilla oli pitkäteräinen lahtipuukko kädessään ja sillä hän huitoi kovasti, säikähtänyt kun oli.
Puukossa oli kuitenkin tuohesta tehty toppura terän kärjessä ja vahonkoa ei päässyt tapahtumaan. Antti oli Kustille hyvin vihainen ja sanonut, että anna olla viimeinen kerta.