PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Äkkiä kuvaamaan - Jyväskylä

Juha
21.07.10, 11:15
Jyväskylän Taulumäellä sijaitsevan vanhan hautausmaan koilliskulma uhkaa sortua kohti läheistä Tourujokea, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen (http://www.ksml.fi/) paperilehdessään. Sortumavaara on ollut tiedossa jo yli vuoden ja alue siitä lähtien käyttökiellossa. Kaupunki ei lukuisista lupauksistaan huolimatta ole kuitenkaan tehnyt asialle mitään, lehti kirjoittaa.
Ongelmana on, että vaikka jyrkänteen sortuminen uhkaa seurakunnan maita, on sortuma kaupungin hallinnoimman luonnonsuojelualueen puolella. Tämän vuoksi alueen korjaamisesta päättää Jyväskylän kaupunki.
Suljetulla alueella on noin 150 hautaa.

Eläköön byrokratia! Mutta vakavammin, nyt olisi paikallisen sukututkimusyhdistyksen tai kotiseutuyhistyksen (tms.) kiireesti käytävä kuvaamassa kaikki alueella olevat haudat. Suomalaisen virastojäykkyyden tietäen tuo sortumavaara on todellinen.

Laardi
13.08.10, 19:38

Periaatteessa voisin käydä filmaamassa, mutta mihin mä ne kuvat laittaisin, kun en niillä itse mitään tee?

Jouni Kaleva
13.08.10, 20:54
Periaatteessa voisin käydä filmaamassa, mutta mihin mä ne kuvat laittaisin, kun en niillä itse mitään tee?
Voisit toimittaa ne SSS:n hautausmaakuva-arkistoon.
Täällä eri ketjussa tällä viikolla todettiin, että oli saatu oikeuden päätös, että hautamuistomerkkien kuvia on todellakin lupa ja oikeus netissä julkaista.

Jouni Kaleva
13.08.10, 20:56
Voisit toimittaa ne SSS:n hautausmaakuva-arkistoon.

Siis tuonne

http://www.genealogia.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=326&Itemid=324&lang=fi

Juha
13.08.10, 21:45
Ja/tai paikalliselle museolle, kotiseutuyhdistykselle, kaupunginosaseuralle jne

Pääasia, että olisivat tallessa

Juha

esg
14.08.10, 19:55
Niin, ja tarkempi osoite hautausmaakuville on http://www.genealogia.fi/index.php?option=com_contact&view=category&catid=90&Itemid=146&lang=fi, vai onko voimassa?

Erkki S.