Heikki Koskela
20.07.10, 18:39
Innostuin lämpimän kesän takia vetämään huvilani matkalle itä-Suomeen Heinävedelle (Lintula ja Uusi-Valamo), Lappeenrantaan ja sieltä käynti Luumäellä. Olimme vaimon kanssa kiinnostuneita käymään myös Kotkaniemessä, joka oli P.E. Svinhufvudin asuinpaikka ja viimeiseltään hänen ja vaimonsa kanssa kesäpaikka.
Valitettavasti ajankohta oli jo melko myöhäinen ja museoksi muutettu kartanon päätalo oli jo suljettu.
Aikamme kurkkailtuamme talon nurkissa viereisen talon pihamaalle asteli laiha ja partainen mies varmistamaan kait, ettemme te pahojamme. Rohkaisin mieleni ja aloitin keskustelun hänen kanssaan. Kävi ilmi, että hän oli pääkartanon omistaja aina vuoteen 2000 asti, jolloin siitä tuli mainittu Ukko-Pekan museo (museovirasto hallinnoi). Hän kertoi olevansa Svinhufvudin suora jälkeläinen. Etunimeä en viitsinyt kysyä mutta internetin kautta asia selvisi. Hänen kuvansa ja nimensä löytyvät Svinhufvud-ketjusta.
Paikka oli kaunis ja sata vuotta sitten varmasti rauhallinen. Nyt puskee Lappeenranna tie runsaan parisadan metrin matkan päässä ja liikenteen kohina kuuluu korviin ulkona ollessa.
Sitten poikkesin Salpa-linjalla katselemassa kallioon louhittuja juoksuhautoja ja 6-7 metriä alaspäin kallioon tehtyjä bunkkereita. Vaikuttava näky ja vähän pelottavakin. Ahtaan paikan kammoa ei saa olla. Tiedämme, että Salpa-linjaa ei otettu milloinkaan käyttöön.
Että semmoista minä vaan...
Valitettavasti ajankohta oli jo melko myöhäinen ja museoksi muutettu kartanon päätalo oli jo suljettu.
Aikamme kurkkailtuamme talon nurkissa viereisen talon pihamaalle asteli laiha ja partainen mies varmistamaan kait, ettemme te pahojamme. Rohkaisin mieleni ja aloitin keskustelun hänen kanssaan. Kävi ilmi, että hän oli pääkartanon omistaja aina vuoteen 2000 asti, jolloin siitä tuli mainittu Ukko-Pekan museo (museovirasto hallinnoi). Hän kertoi olevansa Svinhufvudin suora jälkeläinen. Etunimeä en viitsinyt kysyä mutta internetin kautta asia selvisi. Hänen kuvansa ja nimensä löytyvät Svinhufvud-ketjusta.
Paikka oli kaunis ja sata vuotta sitten varmasti rauhallinen. Nyt puskee Lappeenranna tie runsaan parisadan metrin matkan päässä ja liikenteen kohina kuuluu korviin ulkona ollessa.
Sitten poikkesin Salpa-linjalla katselemassa kallioon louhittuja juoksuhautoja ja 6-7 metriä alaspäin kallioon tehtyjä bunkkereita. Vaikuttava näky ja vähän pelottavakin. Ahtaan paikan kammoa ei saa olla. Tiedämme, että Salpa-linjaa ei otettu milloinkaan käyttöön.
Että semmoista minä vaan...