PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sursill-Carlund-Granlund

Yrjö Granlund
20.07.10, 15:00
Vaikeuksien kautta voittoon!
Pitkän etsinnän tuloksena olen tietokoneeni ja sukufoorumin avulla löytänyt esivanhempani Sursill-Lithovius sukujen jälkeläisistä.
Haluan nyt omalta osaltani auttaa kaikkia sukumme perillisiä ja kiittää sekä avustaa muita suvustamme kiinnostuneita tutkijoita!

SUKU FORUM: SURSILL - CARLUND - GRANLUND
(Liite skukirjaamme: "Granlund-suvun esivanhemmat"sivulle 64)

I ERIK ÅNGERMAN - SURSILL Oli ylhäinen talonpoikaissuku Ruotsissa, Uumajan pitäjän
Tegin kyläss. Erik syntyi 1480 ja kuoli 1550-53. Puoliso: DORDE. Perheessä oli paljon lapsia.
II ÖSTEN Erikinp. SURSILL eli vuodet 1520-1580, toimi Uumajan voutina ja valtiopäivämiehe-
nä mutta siirtyi aikanaan perheineen Suomeen. Hänellä oli 7 tytärtä: ANNA, CATARINA, CHRISTINA, MARGARETA,BRITA,BARBRO ja MAGDALENA. Tytöt avioituivat pohjalaisiin
pappiss- ja virkamiessukuihin, mm Ahlholm-Lithovius ja Mathlin-sukuihin,joiden kautta löytyvät
oman sukumme ruotsalaiset kantavanhempamme. Christinan on kantaäitimme!
III CHRISTINA Östenintytär SURSILL s. n. 1567 Uumeåssa, k. 1632 Iissä (haud. Oulussa)
Hänen puolisokseen vihittiin JOHAN Henrikinpoika LIMINGUS,LITHOVIUS,CORVIUS, s. n.1570 ja kuoli Iin kirkkoherrana , kaiketi 1634 Iissä. Vihkimisajoista ei ole merkintöjä.
(Johanin isä oli Limingan kirkkoherra Henrik Lithovius 1563-1632) ( Huom! Liminguis, Lithovius, Corvius ja Ahlholm pappissuvuilla oli tapana käyttää suvun eri haaroissa näitä nimiä)
Corvius=korppi.
IV HENRIK Johaninpoika LIMINGUS, CORVIUS, AHLHOLM, synt.ajasta ei tietoa. Nimi tulee Iin Leppäsaaresta, jossa Henrik aikanaan asui. Pyhäjoen kirkkoherra vuodesta 1636 alkaen,
kuoli 1650 Pyhäjoella.( Hurjaluontoinen ja viisas liikemies ja pappi.) Puoliso: ANNA Claudiuk-
senytär GROTH, Gävlestä . Eli leskenä 1660 Pyhäjoella. Lapset; Annan kanssa: 2 pappia ja 2 nimismiestä.
V CLAUS Henrikinpoika AHLHOLM, s. 1626, kuoli 1674. ylioppilas Turussa 1642, Upsalassa 1645, fil.kand 1650, vihittiin papiksi 1652, Pyhäjoen kirkkoherra 1661, fil.maisteri 1664. Puoliso:ANNA, jonka isä oli raatimies Mikko Pentinpoika, Oulusta.
 
VI MARGARETA Claudiuksentytär AHLHOLM, s. 2.10.1656 ilm. Raahessa, haud. 2.12.1732
75,4 ikäisenä Hailuodosa (Oli kotoisin Oulusta; poika Anders Mathlin toimi Hailuodossa pappina) Puoliso: OLAVI Heikinpoika MATHLIN eli MATILAINEN, s. n. 1649 Oulussa, haud. siellä 20.12.1735, 86-vuotiaana. Oli Oululainen porvari ja hänen isänsä Heikki Olavinpoika Matilainen eli Mathlin , oli siellä kauppias
VII CATARINA Olavintytär MATHLIN eli MATILAINEN, s. 1682 Oulu, haud. 22.10.1769
Kemissä, 87-vuoden ikäisenä. Arvostetun Viheriälä-talon wärdinna ja 8 lapsen äiti.
Puoliso: GUSTAF Pietarinpoika CARLUND, kastettu 6.5.1679 Kokkola, k. 29.5.1748 Kemi, 78-ikäisenä. Valittiin Oulun kaupungin fiskaaliksi 1705, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki Kemin pitäjänkirjurina 1720-1748. (Ktso sukukirjaamme s. 64)
Ruotsin korkein johto antoi 1600-1700 vuosien aikana yli 1300 sukuvaakunaa tai -kilpeä ansioitu-
neille kansalaisille. Suomalaisia saajia tässä luettelossa on vain muutamia. Esi-isämme Gustaf
Carlund sai oman sukukilpensä 1743! Tauluun oli kaiverrettu tai maalattu teksti: Carlund,Gustaf
sockensrivare i Kemi, 1743. Sköld: Tre träd uppväxande från mark,högst. Hjälmprydnad: Två uppväxande blommor med korslagda stjälkar. Eder 159. Vapaasti käännettynä:
"Kilvessä on kolme maasta kasvavaa puuta, joista kolmas puu on pisin ja kypärässä on kaksi kasvavaa kukkaa, havunoksilla koristettuina. Teidän (numeronne) 159. "
15.5.2010 YG

Jos löydätte virheitä tiedoistani, pyydän opastamaan oikeille jäljille!

-Yrjö

Yrjö Granlund
20.07.10, 15:04
SUKU FORUM: LITHOVIUS - SURSILL - CARLUND - GRANLUND
(Liite sukukirjaamme "Granlund-suvun esivanhemmat" sivulle 186)
I LAURI LITHOVIUS Kaarinan Littoisista, oli kuuluisan Lithoviussuvun kantaisä. Hän
oli varakas mies - koulutti Henrik-poikansa papiksi. Kerrotaan, että Laurin veli oli pitäjän rikkain mies.
II HENRIK Laurinpoika LITHOVIUS, s. 1550 Littoinen, k. 1615 Limingassa. Hän toimi ensin Erik XI4 nimittämänä kirkkoherrana Salossa ja vuodet 1575- 1615 Limingassa. Ro-
vasti ennen kuolemaansa. Kaikki Limingan papit 1600-luvulla oilvat hänen jälkeläsiään.
Puoliso; CATARINA SURSILL, s.n. 1550 Uumeåssa. Lapset: Johan ja Josef.
III JOHAN Henrikinpoika LIMINGUS, LITHOVIUS, CORVIUS, s.n. 1570 ja k.1634 Iin kirkkoherrana. Puoliso: CHRISTINA Östenintytär SURSILL s. 1567 Uumeåssa ja k. 1632
Iissä. Haud. Oulussa. Hänen isoisänsä oli ylhäinen talonpoika Erik Ångerman-Sursill, 1480-1550-53, Ruotsin Uumajan Tegin kylästä. Suurten sukujen kunnioitettu kantaisä. (Christina oli kantaäitini, Sursill-vuvun puolelta)
Huom! Lithovius, Limingus, Corvius ja Ahlholm pappissuvuilla oli tapana käyttää suvun eri haaroissa näitä nimiä. Corvius = korppi, oli kai vitsi? kun papit pukeutuivat mustiin?
IV HENRIK Johaninpoika - AHLHOLM - ( CORVINUS,) s.n.1600 Liminka, k. 1651 Pyhäjoki. (harrasti malminetsintää ja varusti laivoja ja oli luonteltaan huikentelevainen)
Oli Iin kappalainen 1620-34 ja kirkkoherra 1634. Pyhäjoen kirkkoherra 1636-51.
("Vuonna 1633 Iin lukkarin navetan karsinasta löydettiin kuollut lapsi, jonka isäksi Henrik tunnusti itsensä.(Ilmiannon tekivät oma äiti Christina ja lukkarin vaimo.) Oikeus tuomitsi hänet aluksi kuolemaan huoruudesta erään naimattoman itsellisnaisen kanssa, mutta tuomio muutettiin lopulta niin että hän sai sovittaa tekonsa siirtymällä papiksi Pyhäjoelle -
koeajaksi. Vielä 1642 hän oli virastaan erotettuna jonkinaikaa, elämäntapojensa takia.")
Puoliso: ANNA Claudiuksentytär GROTH, Gävlestä. Eli leskenä 1660 Pyhäjoella. Lapset Annan kanssa: 2 pappia ja 2 nimismiestä.
V CLAUS Henrikinpoika AHLHOLM, s. 1626, k. 1674,ylioppilas Turussa 1642, Upsalassa 1645, fil.kad. 1650, vihittiin papiksi 1652, Pyhäjoen kirkkoherra 1661, fil.maisteri 1664.
Puoliso: ANNA, jonka isä oli raatimies Mikko Pentinpoika Oulusta. Lapset: mm Margareta!
(Ahlholm-sukunimi tulee sukuun Iin Leppäsaaresta, jossa Lithoviuksen perhe asui)
VI MARGARETA Claudiuksentytär AHLHOLM, s 2.10.1656, ilm. Raahessa, haud. 2.12.1732, 75,4 ikäisenä Hailuodossa (oli kotoisin Oulusta- poika oli Hailuodossa pappina) Puoliso: Porvari OLAVI Heikinpoika MATILAINEN eliMATHLIN, s.n.1649 Olussa,
haud. siellä 20.12.1735, 86-vuotiaana. Isä, Heikki Olavinpoika oli oululainen kauppias.
VII CATARINA Olavintytär MATHLIN eli MATILAINEN, s. 1682 Oulussa, haud.Kemissä
22.10.1769, 87-vuoden ikäisenä. Oli arvostetun Viheriälä-talon wärdinna ja 8 lapsen äiti.
Puoliso: GUSTAF Pietarinpoika CARLUND, kastettu 6.5.1679 Kokkolassa, k. 29.5.1748 Kemissä 78-vuotiaana. Oli Oulun kaupungin fiskaalina vuodesta 1705-..., mutta varsinaisen elämänsä työn han suoritti Kemin pitäjän pitäjänkirjurina 1720-48. Ansioistaan Ruotsin korkea johto antoi 1743 hänelle sukutaulun, jossa teksti:" CARLUND, GUSTAF, sockensrivare i Kemi, 1743. Sköld: Tre träd uppväxande från mark, högst. Hjälmprydnad: Två uppväxande blommor med korslagda stjälkar. Eder 159" Vapaasti käännettynä:
Kilvessä on kolme maasta kasvavaa puuta, joista kolmas on pisin ja kypärässä on koristeena kaksi kasvavaa kukkaa, havunoksilla koristettuina. Teidän 159.
CARLUND- avioparin nuorin lapsi Magdalena, synt. 27.1.1724 Kemissä, kuoli 1.7.1790 Temmeksellä. Avioitui 1745 Kemissä 19-vuotiaan Matti Kaupin kanssa. Matti oli Lautio-
saaren Ilmoilan kylästä, koko manttaalisen talon poika. Vuonna 1752 Matti osti Temmekseltä Hauru-nimisen talon, RN 42 ja ryhtyi maanviljelijäksi ja sepäksi. Sai myö-
hemmin Pitäjänseppä- arvonimen.
Avioparille syntyi 5 poikaa ja 5 tytärtä. Suku jatkuu Rantalakeuden pitäjissä erilaisilla sukunimillä: Esim. Kauppi, Hauru, Seppä-Hauru, Wåg, Karjalainen, Kiiskilä ja Granlund-nimisinä.. Kaikkien näiden sukujen perillisissä virtaa jonkiverran mahtavien Sursillien ja Lithoviusten sukujen verta!
Lukijani! Tunnetko sukusi?,jos et, niin kysy vanhemmiltasi, niin he kertovat sen sinulle.
 
Tapiolassa 4.6.2010 Yrjö Granlund

mika68
20.07.10, 15:35
Vaikeuksien kautta voittoon!
Pitkän etsinnän tuloksena olen tietokoneeni ja sukufoorumin avulla löytänyt esivanhempani Sursill-Lithovius sukujen jälkeläisistä.
Haluan nyt omalta osaltani auttaa kaikkia sukumme perillisiä ja kiittää sekä avustaa muita suvustamme kiinnostuneita tutkijoita!

SUKU FORUM: SURSILL - CARLUND - GRANLUND
(Liite skukirjaamme: "Granlund-suvun esivanhemmat"sivulle 64)

I ERIK ÅNGERMAN - SURSILL Oli ylhäinen talonpoikaissuku Ruotsissa, Uumajan pitäjän
Tegin kyläss. Erik syntyi 1480 ja kuoli 1550-53. Puoliso: DORDE. Perheessä oli paljon lapsia.
II ÖSTEN Erikinp. SURSILL eli vuodet 1520-1580, toimi Uumajan voutina ja valtiopäivämiehe-
nä mutta siirtyi aikanaan perheineen Suomeen. Hänellä oli 7 tytärtä: ANNA, CATARINA, CHRISTINA, MARGARETA,BRITA,BARBRO ja MAGDALENA. Tytöt avioituivat pohjalaisiin
pappiss- ja virkamiessukuihin, mm Ahlholm-Lithovius ja Mathlin-sukuihin,joiden kautta löytyvät
oman sukumme ruotsalaiset kantavanhempamme. Christinan on kantaäitimme!
III CHRISTINA Östenintytär SURSILL s. n. 1567 Uumeåssa, k. 1632 Iissä (haud. Oulussa)
Hänen puolisokseen vihittiin JOHAN Henrikinpoika LIMINGUS,LITHOVIUS,CORVIUS, s. n.1570 ja kuoli Iin kirkkoherrana , kaiketi 1634 Iissä. Vihkimisajoista ei ole merkintöjä.
(Johanin isä oli Limingan kirkkoherra Henrik Lithovius 1563-1632) ( Huom! Liminguis, Lithovius, Corvius ja Ahlholm pappissuvuilla oli tapana käyttää suvun eri haaroissa näitä nimiä)
Corvius=korppi.
IV HENRIK Johaninpoika LIMINGUS, CORVIUS, AHLHOLM, synt.ajasta ei tietoa. Nimi tulee Iin Leppäsaaresta, jossa Henrik aikanaan asui. Pyhäjoen kirkkoherra vuodesta 1636 alkaen,
kuoli 1650 Pyhäjoella.( Hurjaluontoinen ja viisas liikemies ja pappi.) Puoliso: ANNA Claudiuk-
senytär GROTH, Gävlestä . Eli leskenä 1660 Pyhäjoella. Lapset; Annan kanssa: 2 pappia ja 2 nimismiestä.
V CLAUS Henrikinpoika AHLHOLM, s. 1626, kuoli 1674. ylioppilas Turussa 1642, Upsalassa 1645, fil.kand 1650, vihittiin papiksi 1652, Pyhäjoen kirkkoherra 1661, fil.maisteri 1664. Puoliso:ANNA, jonka isä oli raatimies Mikko Pentinpoika, Oulusta.
 
VI MARGARETA Claudiuksentytär AHLHOLM, s. 2.10.1656 ilm. Raahessa, haud. 2.12.1732
75,4 ikäisenä Hailuodosa (Oli kotoisin Oulusta; poika Anders Mathlin toimi Hailuodossa pappina) Puoliso: OLAVI Heikinpoika MATHLIN eli MATILAINEN, s. n. 1649 Oulussa, haud. siellä 20.12.1735, 86-vuotiaana. Oli Oululainen porvari ja hänen isänsä Heikki Olavinpoika Matilainen eli Mathlin , oli siellä kauppias
VII CATARINA Olavintytär MATHLIN eli MATILAINEN, s. 1682 Oulu, haud. 22.10.1769
Kemissä, 87-vuoden ikäisenä. Arvostetun Viheriälä-talon wärdinna ja 8 lapsen äiti.
Puoliso: GUSTAF Pietarinpoika CARLUND, kastettu 6.5.1679 Kokkola, k. 29.5.1748 Kemi, 78-ikäisenä. Valittiin Oulun kaupungin fiskaaliksi 1705, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki Kemin pitäjänkirjurina 1720-1748. (Ktso sukukirjaamme s. 64)
Ruotsin korkein johto antoi 1600-1700 vuosien aikana yli 1300 sukuvaakunaa tai -kilpeä ansioitu-
neille kansalaisille. Suomalaisia saajia tässä luettelossa on vain muutamia. Esi-isämme Gustaf
Carlund sai oman sukukilpensä 1743! Tauluun oli kaiverrettu tai maalattu teksti: Carlund,Gustaf
sockensrivare i Kemi, 1743. Sköld: Tre träd uppväxande från mark,högst. Hjälmprydnad: Två uppväxande blommor med korslagda stjälkar. Eder 159. Vapaasti käännettynä:
"Kilvessä on kolme maasta kasvavaa puuta, joista kolmas puu on pisin ja kypärässä on kaksi kasvavaa kukkaa, havunoksilla koristettuina. Teidän (numeronne) 159. "
15.5.2010 YG

Jos löydätte virheitä tiedoistani, pyydän opastamaan oikeille jäljille!

-Yrjö

Östen Ericsson Sursillin vaimo oli kai Magdalena Ericsdotter, joka oli syntyisin Laihialta.

Anna Grothin (s. n. 1600, kuollut 1671 jälkeen Pyhäjoella) patronyymina on minulla Andersdotter. Mutta jos hänen isänsä olikin Claus Groth, niin hänen siskonsa lienee ollu Dorothea (s. n. 1606 Gävle), joka avioitui Iisakki Joosepinpoika Lithoviuksen (1602-1652) kanssa.

Mika J

JHissa
20.07.10, 15:43
Sait siis varmennettua, että Gustaf Carlundin vaimo Carin Olofsdotter on Olof Henriksson Matilaisen ja Margareta Clausdotter Ahlholmin tytär?
Vaikeuksien kautta voittoon!
Pitkän etsinnän tuloksena olen tietokoneeni ja sukufoorumin avulla löytänyt esivanhempani Sursill-Lithovius sukujen jälkeläisistä.
Haluan nyt omalta osaltani auttaa kaikkia sukumme perillisiä ja kiittää sekä avustaa muita suvustamme kiinnostuneita tutkijoita!

SUKU FORUM: SURSILL - CARLUND - GRANLUND
(Liite skukirjaamme: "Granlund-suvun esivanhemmat"sivulle 64)

VI MARGARETA Claudiuksentytär AHLHOLM, s. 2.10.1656 ilm. Raahessa, haud. 2.12.1732
75,4 ikäisenä Hailuodosa (Oli kotoisin Oulusta; poika Anders Mathlin toimi Hailuodossa pappina) Puoliso: OLAVI Heikinpoika MATHLIN eli MATILAINEN, s. n. 1649 Oulussa, haud. siellä 20.12.1735, 86-vuotiaana. Oli Oululainen porvari ja hänen isänsä Heikki Olavinpoika Matilainen eli Mathlin , oli siellä kauppias
VII CATARINA Olavintytär MATHLIN eli MATILAINEN, s. 1682 Oulu, haud. 22.10.1769
Kemissä, 87-vuoden ikäisenä. Arvostetun Viheriälä-talon wärdinna ja 8 lapsen äiti.
Puoliso: GUSTAF Pietarinpoika CARLUND, kastettu 6.5.1679 Kokkola, k. 29.5.1748 Kemi, 78-ikäisenä. Valittiin Oulun kaupungin fiskaaliksi 1705, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki Kemin pitäjänkirjurina 1720-1748. (Ktso sukukirjaamme s. 64)
Ruotsin korkein johto antoi 1600-1700 vuosien aikana yli 1300 sukuvaakunaa tai -kilpeä ansioitu-
neille kansalaisille. Suomalaisia saajia tässä luettelossa on vain muutamia. Esi-isämme Gustaf
Carlund sai oman sukukilpensä 1743! Tauluun oli kaiverrettu tai maalattu teksti: Carlund,Gustaf
sockensrivare i Kemi, 1743. Sköld: Tre träd uppväxande från mark,högst. Hjälmprydnad: Två uppväxande blommor med korslagda stjälkar. Eder 159. Vapaasti käännettynä:
"Kilvessä on kolme maasta kasvavaa puuta, joista kolmas puu on pisin ja kypärässä on kaksi kasvavaa kukkaa, havunoksilla koristettuina. Teidän (numeronne) 159. "
15.5.2010 YG

Jos löydätte virheitä tiedoistani, pyydän opastamaan oikeille jäljille!

-Yrjö

Itselläni se oli vielä kaksi ja puoli vuotta sitten hakusessa.
Selventääkseni Henrik Olsson Matilaisen perikuntaa laitan tähän jonkinlaisen alustavan jälkeläisluettelon. Laitan mukaan puolisoidenkin muut puolisot. Kuolin/hautausajat pitää tarkastaa.
Suurin osa tiedoista on poimittu seuraavista lähteistä:
A. H. Virkkunen, Oulun kaupungin historia I (1919).
Alf Brenner, Oulun kaupungin perunkirjoituksia 1653-1800.
Lauri Koskimies, Sodankylän nimismies Nils Mathlin sekä hänen esivanhempansa ja mieskantaiset jälkeläiset (1956).
Kirsti Paavola, Kepeät mullat (1998).
Genos 45 (1974), s. 37-51.

Henrik Olsson Matilainen k. hukkui syksy 1676 Öregrund.
Pso: Brita Andersdotter haud. 30.5.1678 Oulu.
Lapset:
...

Olof Henriksson Matilainen s. 1649 Oulu. haud. 20.12.1735 Oulu.
Pso: Margareta Clausdotter Ahlholm s. 2.10.1656 Raahe. haud. 2.2.1732 Hailuoto.
Lapsia:
-lapsi k. 1682 Oulu.
-?Carin s. n. 1682 Oulu. haud. 22.10.1769 Kemi.
--Pso: Gustaf ?Persson Carlund ?kast. 6.5.1679 Kokkola. haud. 29.5.1748 Kemi.
-Anders s. 14.12.1683 Oulu haud. 14.09.1735 Hailuoto.
--1.Pso: Vampula 30.10.1720 Christina Johansdotter Lilius s. 14.5.1698 Vampula. haud. 24.6.1730 Hailuoto.
--2.Pso: Hailuoto 2.2.1732 Anna Margareta Höök s. n. 8.1694 Narva. k. 11.2.1769 Hailuoto.
-Klaus s. n. 1685 Oulu. k. 27.5.1766 Oulu.
--1.Pso: N. N.
--2.Pso: Karin Larsdotter Björnström s. 1670. haud. 13.12.1735 Oulu.
----2.Vaimon 1.Pso: Peter Pettersson Bonsdorf haud. 21.8.1710 Oulu.
--3.Pso: Liminka 7.12.1736 Brita Andersdotter Tuohino s. n. 1680.
----3.Vaimon 1.Pso: Gabriel Haapaniemi s. 1683. haud. 11.1.1736 Liminka.
-lapsi k. 1686 Oulu.
-Johan s. n. 1690 Oulu. k. 1760 Oulu.
--1.Pso: N. N.
--2.Pso: Maria Mikaelsdotter Waara.

Terveisin Johannes
Laitan myös Gustaf Carlundin lapset vuoden 2007 viestistä sillä niitä taitaa olla ainakin kymmenen

Anna s. n. 1702 ?Oulu; k. 14.3.1785 Kemi.
Gustaf s. 12.1706 ?Oulu; k. 17.3.1763 Liminka.
Johan s. n. 1708 ?Oulu; elossa 1736 Tornio.
Karin s. 25.11.1712; k. 3.4.1785 Saloinen.
Sven s. n. 2.1715/1719; k. 22.3.1792 Kemi. Syntymävuosi vaihtelee eri lähteissä.
Petter s. n. 1717; k. 12.6.1737 Kaarina.
Sara s. 25.9.1720 Kemi; haud. 13.8.1769 Kemi.
Maria s. 20.3.1722 Kemi; elossa 1771 Kemi.
Malin s. 27.1.1724 Kemi; elossa 1774 Liminka.
Kastamaton lapsi s. 7.1726 Kemi; haud. 24.7.1726 Kemi.

Tarkempia tietoja olen kirjoitellut myöhemmissä viesteissä.

Johannes Hissa

Jouni Kaleva
20.07.10, 17:05
Östen Ericsson Sursillin vaimo oli kai Magdalena Ericsdotter, joka oli syntyisin Laihialta.

Anna Grothin (s. n. 1600, kuollut 1671 jälkeen Pyhäjoella) patronyymina on minulla Andersdotter. Mutta jos hänen isänsä olikin Claus Groth, niin hänen siskonsa lienee ollu Dorothea (s. n. 1606 Gävle), joka avioitui Iisakki Joosepinpoika Lithoviuksen (1602-1652) kanssa.

Mika J
Kyllä Anna Grothin isä on Claus Groth. Tässä asiassa eräs vanha Genoksen tiedonanto korjattiin tässä artikkelissa: KUKA OLI PYHÄJOEN KIRKKOHERRA HENRIK AHLHOLMIN VAIMO? (Genos 75(1), 2004:38-39)

Sursillianan mukaan Anna ja Dorothea ovat sisaruksia, tosin epävarmaksi on jätetty, oliko heillä yhteinen äiti vai eri.

Eräs Anders GROTH oli Porvari Oulussa 1652 ja Raatimies 1656-62. - Puoliso: Margaretha Andersintr. Olisikohan kukaties tämäkin samaa sisarussarjaa Annan ja Dorothean kanssa - onko kenellekään tietoa?

Jouni Kaleva
20.07.10, 17:19
IV HENRIK Johaninpoika LIMINGUS, CORVIUS, AHLHOLM, synt.ajasta ei tietoa. Nimi tulee Iin Leppäsaaresta, jossa Henrik aikanaan asui. Pyhäjoen kirkkoherra vuodesta 1636 alkaen,
kuoli 1650 Pyhäjoella.( Hurjaluontoinen ja viisas liikemies ja pappi.)
Jos löydätte virheitä tiedoistani, pyydän opastamaan oikeille jäljille!

-Yrjö

Hei

Tunnistan ainakin osan tästä infosta tekemäkseni. Nyt haluan painottaa, että tuo Ahlholm-Leppisaari-kytkös on vain minun spekulaationi, mitään faktaa asiasta ei ole. Nuo epiteetit hurjaluontoinen ja viisas liikemies eivät voine perustua myöskään faktoihin?

Ja p.o. Corvinus pro Corvius.

Tässä Henrikistä vielä lisää:

Sursill 5957. Synt. arviolta 1590-luvulla. Iin kirkkoherraksi 1620 tulleen Johan Lithovius/Limingius/Corvinuksen poika. Näyttää, että isä järjesti poikansa Iin kappalaiseksi 1928 syrjäyttämällä silloisen kappalaisen Josef Björnin, joka palasi kappalaiseksi Ahlholmin väistyttyä 1634. Ei ole tiedossa mistä nimi Corvinus (= lat. korppi) tuli suvun käyttöön. Nimen Ahlholm Henrik on kenties ottanut käyttöön Iin Leppisaaren mukaan. Leppisaari on Iijoessa kirkonkylän kohdalla ja lienee kuulunut tuolloin Piukkulan tilaan. Henrik sai sittemmin haltuunsa Iistä 1 mantt. Karhulan talon.
"Parhaita 1600-luvun alkupuoliskon esimerkkejä siveellisestä rappiotilasta on Corvinuksen ja nimismies Sigfrid Korvalan suhde. Hyvä naapuruus ei kärsinyt, vaikka Corvinus piti kahta jalkavaimoa. Eikä nähty nimismiestä tutkimassa rikosta silloinkaan, kun (Kauppilan talon?) navetan karsinasta löytyi kuollut lapsi, minkä isäksi Corvinus tunnusti itsensä. Corvinuksen oma äiti ja lukkarin vaimo olivat rikoksen ilmiantajat ja todistajat, tosin äiti Kristina Sursill ehti kuolla (1632) ennen rikoksen oikeuskäsittelyä." (Paaso: Iin nimismiehiä) "Isä järjesti Iin uudeksi kirkkoherraksi poikansa Henrik Johaninpoika Corvinuksen eli Ahlholmin jo vuodesta 1633 eli elinaikanaan, mutta tämä erotettiin jo 1633 virasta, koska hän oli syyllistynyt huoruuden syntiin erään naimattoman itsellisnaisen kanssa, ja tuomittiin kuolemaan." (Iin seurakunnan historia 1998, s.59) Ahlholm sai kuitenkin sovittaa tekonsa siirtymällä koeajaksi Pyhäjoen kappalaiseksi. Koeajan jälkeen 1636 hän sai jäädä Pyhäjoen kirkkoherran virkaan, josta Erik Montanus puolestaan siirtyi Iin kirkkoherraksi. Lopulta Ahlholm erotettiin Pyhäjoeltakin irstaan elämäntapansa vuoksi.

Iin kappalainen 1626, kirkkoherra isän vielä eläessä 1633. Tuomittu 1633 huoruus-rikoksen johdosta kuolemaan, mutta armahdettu. Pyhäjoen kirkkoherra 1636. Oli virasta erotettuna 1642-45. Omisti Pohjankylän Vuotilan talon 1643-51. Pappissäädyn valtiopäiväedustaja 1638. Kuoli Pyhäjoella 1651.26.2.1633 Ii käräjät ES 2027 s. 52-> Maaherran määräyksestä tutkittiin huoruusasiaa, irtonaikkonen Kaarina Sipintytär herra Henrikin Iistä kanssa, herra Henrik tunnusti Kuivaniemen kylässä tapahtuneen. Herra Henrikillä vanha isä, sängyn oma vaimo ja 7 alaikäistä lasta Nainen synnyttänyt tämän jälkeen keskosen Naikkosella ollut sotilaita Kemistä ja Iistä Kun lapsi oli syntynyt haettiin kirkkoherran vaimo herra Henrikin äiti, joka nyt on edesmennyt Naikkonen lähtenyt sotilaitten mukaan Herra Henrik tuomittiin menettämään henkensä > hovioikeuteen (suom. Markku Pihlajaniemi)

mika68
20.07.10, 19:09
Pitääköhän tällainen sukulinja paikkaansa?

I Claus Groth (s.noin 1575 Gävle Ruotsi). Puoliso Margaretha Andersdotter (s. noin 1575 Ruotsi).
II Dorothea Groth (s.1606 Gävle Ruotsi, k.noin 1626 Oulu). Puoliso Isak Joosepinpoika Lithovius (s.1602 liminka, k.1652 Liminka).
III Gabriel Iisakinpoika Lithovius-Limingius (s.1627 Liminka, k.1663 Liminka). Puoliso Carin Eskilintytär Kekkonen (s. n. 1630 Oulu, k.n. 1697 Liminka).
IV Laurentius Limingius (s.noin 1649 Liminka, k.Isovihan aikana ehkä Torniossa). Puoliso Susanna Juhontytär Tuderus (s.n. 1667 Kemi, k.1693 Kemi). Susannan esivanhemmissa mahdollisesti Kristoffer Bülow.
V Christina Limingia (s.1686 Kemi). Puoliso Pekka Heikinpoika Pietilä-Peteri (s.n. 1675 Kemi).
VI Christina Peteri (s.1725 Kemi, k.1800 Kemi). Puoliso Juho Tuomaanpoika Ervast-Peteri (s.1723 Oravainen Kimo ?, k.1786 Kemi).
VII Juho Ervast-Peteri (s.1756 Kemi, k.1794 Kemi). Puoliso Maria Pekantytär Laho (s.1755 Kemi, k.1802 Kemi9.
VIII Brita Maria Peteri (s.1784 Kemi, k.1862 Sodankylä Kairala). Puoliso Jaakko Erkinpoika Tallavaara-Kulpakko-Keskitalo (s.1785 Sodankylä Kairala, k.1860 Sodankylä Kairala).

Mika J

Jouni Kaleva
20.07.10, 20:51

Minusta I-IV ainakin pitää paikkansa, paitsi että III vaimo kait on Keukonen eikä Kekkonen.

Mistä sait IV Laurentiuksen synt.aika-arvion 1649?

Laardi
20.07.10, 23:54
VII CATARINA Olavintytär MATHLIN eli MATILAINEN, s. 1682 Oulussa, haud.Kemissä
22.10.1769, 87-vuoden ikäisenä. Oli arvostetun Viheriälä-talon wärdinna ja 8 lapsen äiti.
Puoliso: GUSTAF Pietarinpoika CARLUND, kastettu 6.5.1679 Kokkolassa, k. 29.5.1748 Kemissä 78-vuotiaana. Oli Oulun kaupungin fiskaalina vuodesta 1705-..., mutta varsinaisen elämänsä työn han suoritti Kemin pitäjän pitäjänkirjurina 1720-48.
---
CARLUND- avioparin nuorin lapsi Magdalena, synt. 27.1.1724 Kemissä, kuoli 1.7.1790 Temmeksellä. Avioitui 1745 Kemissä 19-vuotiaan Matti Kaupin kanssa.
----
Avioparille syntyi 5 poikaa ja 5 tytärtä. Suku jatkuu Rantalakeuden pitäjissä erilaisilla sukunimillä: Esim. Kauppi, Hauru, Seppä-Hauru, Wåg, Karjalainen, Kiiskilä ja Granlund-nimisinä..

Ovatko seuraavat henkilöt mahdollisesti tuota Granlund-sukuhaaraa?

Johan Granlund ja vaimo Riitta Taavettila
poika Bertil (Perttu) Granlund, s. 24.19.1861 Lumijoella.

Perttu avioitui Greta Sofia Bäkkilän, s. 15.6.1862 Liminka, kanssa Limingalla v. 1884, ja heille syntyy ainakin seuraavat kolme lasta:
1) Hilda Maria v. 1885 Liminka
2) Johannes v. 1887 Liminka
3) Kaarle Henrik v. 1889 Liminka

Yritin aikoinaan etsiä Perttu Granlundin esivanhempia, mutta se tyssäsi Lumijoen kirkonkirjojen tuhoon.

olanyk
21.07.10, 00:15
Aikoinaan alla oleva teksti herätti keskustelua miten Johan Bockmöller ja Groth ja Groot suvut liittyi toisiiinsa?

Tuo Anna Andersdr taisi olla Henri Heriksson Ahlholmin k 1666 leski Anna Andersdr Uhlstadius. Hän taisi puhua miehensä sisaruksista Anna Andersdr Groothin lapsista ja tämän veljestä Hans Grothin lapsista.

Miksi silloin vielä elävän Johan Bochmöllerin k. 1678 nimi mainittiin? Hän teki porvarinvalan jo 1630. Syntyikö perintöoikeutta jos Johan oli ollut naimisissa heidän sisarensa kanssa Margareta Andersdr:n kanssa? Johanin (?toinen ) puoliso oli Anna Olofsdr Roselius jonka kanssa tytär Margareta 1667. Pitääkö paikkansa?

Olavi

Henrik Ahlholm. Hans änka kallas vid Pyhäjoki ting 2-4.8.1671 Anna Andersdotter. Hon var alltså knappast dotter till Claus Groth. Vid Pyhäjoki ting 3-5.2.1669 säges Claus, Gabriel och Florens Ahlholm (SS 5966, 5989 och 5994) samt Hans Groths barn vara arvingar till Johan Bockmöller i Uleåborg. (15)

Henrik Henrikinpoika Ahlholm
jolla oli 1. aviosta (N.N.) lapset
-Lorentz
-Erik n.1649-1729
ja 2. aviosta (Anna Uhlstadius) lapset
-Brita (p:o Erik Wilckius, k. 1688 Tohmajärvi, ei enempää tietoa, ei lapsia mainittu)
-Anna
-Henrik
-Anders n. 1656-1729
-Florens

mika68
21.07.10, 06:16
Minusta I-IV ainakin pitää paikkansa, paitsi että III vaimo kait on Keukonen eikä Kekkonen.

Mistä sait IV Laurentiuksen synt.aika-arvion 1649?

Hei,

en ole merkinnyt lähdettä, mutta netistä kuitenkin. Laurentius Limingius kirjoitti ylioppilaaksi 1679, 30-vuotiaana? Ei kai tuo mahdotonta ole, mutta aika iäkäs olisi ollut yo:ksi kirjoittaessaan.
Vaimon sukunimi on minulla tietokannassa Keukoinen ja vaihtoehtona Kekkonen.

Mika J

Yrjö Granlund
22.07.10, 18:24
Ovatko seuraavat henkilöt mahdollisesti tuota Granlund-sukuhaaraa?

Johan Granlund ja vaimo Riitta Taavettila
poika Bertil (Perttu) Granlund, s. 24.19.1861 Lumijoella.

Perttu avioitui Greta Sofia Bäkkilän, s. 15.6.1862 Liminka, kanssa Limingalla v. 1884, ja heille syntyy ainakin seuraavat kolme lasta:
1) Hilda Maria v. 1885 Liminka
2) Johannes v. 1887 Liminka
3) Kaarle Henrik v. 1889 Liminka

Yritin aikoinaan etsiä Perttu Granlundin esivanhempia, mutta se tyssäsi Lumijoen kirkonkirjojen tuhoon.

Hei!
Emme ole samaa sukua. Bertilin suku on lähtöisin Hailuodon Ojakylästä Pirkolan talosta RN28. Pertun isä oli Johan Johaninp. Pirkola/Granlund s.10.10.1834 Hailuoto, kuoli n. 1888, puoliso oli Brita, vih. 1856 Lumijoella.
Johanin isä oli Johannes Johanneksenp. Pirkola s. 21.10.1808 Hailuodossa. Pirkolan talon isäntä ja pitäjänlautamies. Hän osti 27.9.1839 suvultamme Granlundin talon RN 27 ja muutti sinne 1840 ja sukunimi muuttui Granlund nimeksi. Johannes myi kuitenki talonsa 1857 ja osti Salon Pattijoelta Savolan talosta RN 12 Häkkilä-nimisen tilan ja muutti sinne 1858 vaimonsa kanssa. Lapsista seurasi mukana Robert ja Lovisa. Kaksi vanhinta poikaa jäi pysyvästi lumijoelle.
-Yrjö

JHissa
24.07.10, 15:10
Hei

Tunnistan ainakin osan tästä infosta tekemäkseni. Nyt haluan painottaa, että tuo Ahlholm-Leppisaari-kytkös on vain minun spekulaationi, mitään faktaa asiasta ei ole. Nuo epiteetit hurjaluontoinen ja viisas liikemies eivät voine perustua myöskään faktoihin?

Ja p.o. Corvinus pro Corvius.

Tässä Henrikistä vielä lisää:

Sursill 5957. Synt. arviolta 1590-luvulla. Iin kirkkoherraksi 1620 tulleen Johan Lithovius/Limingius/Corvinuksen poika. Näyttää, että isä järjesti poikansa Iin kappalaiseksi 1928 syrjäyttämällä silloisen kappalaisen Josef Björnin, joka palasi kappalaiseksi Ahlholmin väistyttyä 1634. Ei ole tiedossa mistä nimi Corvinus (= lat. korppi) tuli suvun käyttöön. Nimen Ahlholm Henrik on kenties ottanut käyttöön Iin Leppisaaren mukaan. Leppisaari on Iijoessa kirkonkylän kohdalla ja lienee kuulunut tuolloin Piukkulan tilaan. Henrik sai sittemmin haltuunsa Iistä 1 mantt. Karhulan talon.
"Parhaita 1600-luvun alkupuoliskon esimerkkejä siveellisestä rappiotilasta on Corvinuksen ja nimismies Sigfrid Korvalan suhde. Hyvä naapuruus ei kärsinyt, vaikka Corvinus piti kahta jalkavaimoa. Eikä nähty nimismiestä tutkimassa rikosta silloinkaan, kun (Kauppilan talon?) navetan karsinasta löytyi kuollut lapsi, minkä isäksi Corvinus tunnusti itsensä. Corvinuksen oma äiti ja lukkarin vaimo olivat rikoksen ilmiantajat ja todistajat, tosin äiti Kristina Sursill ehti kuolla (1632) ennen rikoksen oikeuskäsittelyä." (Paaso: Iin nimismiehiä) "Isä järjesti Iin uudeksi kirkkoherraksi poikansa Henrik Johaninpoika Corvinuksen eli Ahlholmin jo vuodesta 1633 eli elinaikanaan, mutta tämä erotettiin jo 1633 virasta, koska hän oli syyllistynyt huoruuden syntiin erään naimattoman itsellisnaisen kanssa, ja tuomittiin kuolemaan." (Iin seurakunnan historia 1998, s.59) Ahlholm sai kuitenkin sovittaa tekonsa siirtymällä koeajaksi Pyhäjoen kappalaiseksi. Koeajan jälkeen 1636 hän sai jäädä Pyhäjoen kirkkoherran virkaan, josta Erik Montanus puolestaan siirtyi Iin kirkkoherraksi. Lopulta Ahlholm erotettiin Pyhäjoeltakin irstaan elämäntapansa vuoksi.

Iin kappalainen 1626, kirkkoherra isän vielä eläessä 1633. Tuomittu 1633 huoruus-rikoksen johdosta kuolemaan, mutta armahdettu. Pyhäjoen kirkkoherra 1636. Oli virasta erotettuna 1642-45. Omisti Pohjankylän Vuotilan talon 1643-51. Pappissäädyn valtiopäiväedustaja 1638. Kuoli Pyhäjoella 1651.26.2.1633 Ii käräjät ES 2027 s. 52-> Maaherran määräyksestä tutkittiin huoruusasiaa, irtonaikkonen Kaarina Sipintytär herra Henrikin Iistä kanssa, herra Henrik tunnusti Kuivaniemen kylässä tapahtuneen. Herra Henrikillä vanha isä, sängyn oma vaimo ja 7 alaikäistä lasta Nainen synnyttänyt tämän jälkeen keskosen Naikkosella ollut sotilaita Kemistä ja Iistä Kun lapsi oli syntynyt haettiin kirkkoherran vaimo herra Henrikin äiti, joka nyt on edesmennyt Naikkonen lähtenyt sotilaitten mukaan Herra Henrik tuomittiin menettämään henkensä > hovioikeuteen (suom. Markku Pihlajaniemi)
Vuoden 1608 maanlain jälkeen annetuissa asetuksissa mahdollistettiin kuolemanrangaistuksen muuttaminen sakoiksi
http://www.genealogia.fi/genos/62/62_176.htm
Käsittääkseni Henrik myi omistamansa puolen manttaalin Krekilän Haukiputaan Kellosta Oulun vahtimestari Erik Sigfridinpojalle. Lisäksi omistamansa Iin Karhulan hän luovutti Brita sisaren miehelle Oulun raatimies Casper Forbukselle. Onko tietoa kuinka suuren sakon Henrik joutui maksamaa huoruudesta? Ainakin normaali sakko huoruudesta näyttää olevan siihen aikaan 80 markkaa ja rangaistus kasvoi jos rikos uusitui. Onko lisäksi tietoa Kaarina Sipintytären taustasta tai hänen myöhemmistä vaiheistaan?
"Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan"

Laardi
24.07.10, 16:22
Hei!
Emme ole samaa sukua. Bertilin suku on lähtöisin Hailuodon Ojakylästä Pirkolan talosta RN28. Pertun isä oli Johan Johaninp. Pirkola/Granlund s.10.10.1834 Hailuoto, kuoli n. 1888, puoliso oli Brita, vih. 1856 Lumijoella.
Johanin isä oli Johannes Johanneksenp. Pirkola s. 21.10.1808 Hailuodossa. Pirkolan talon isäntä ja pitäjänlautamies. Hän osti 27.9.1839 suvultamme Granlundin talon RN 27 ja muutti sinne 1840 ja sukunimi muuttui Granlund nimeksi. Johannes myi kuitenki talonsa 1857 ja osti Salon Pattijoelta Savolan talosta RN 12 Häkkilä-nimisen tilan ja muutti sinne 1858 vaimonsa kanssa. Lapsista seurasi mukana Robert ja Lovisa. Kaksi vanhinta poikaa jäi pysyvästi lumijoelle.
-Yrjö

Kiitos Yrjö vastauksesta ja näistä minulle uusista tiedoista.

Jouni Kaleva
24.07.10, 16:29
Vuoden 1608 maanlain jälkeen annetuissa asetuksissa mahdollistettiin kuolemanrangaistuksen muuttaminen sakoiksi
http://www.genealogia.fi/genos/62/62_176.htm
Käsittääkseni Henrik myi omistamansa puolen manttaalin Krekilän Haukiputaan Kellosta Oulun vahtimestari Erik Sigfridinpojalle. Lisäksi omistamansa Iin Karhulan hän luovutti Brita sisaren miehelle Oulun raatimies Casper Forbukselle. Onko tietoa kuinka suuren sakon Henrik joutui maksamaa huoruudesta? Ainakin normaali sakko huoruudesta näyttää olevan siihen aikaan 80 markkaa ja rangaistus kasvoi jos rikos uusitui. Onko lisäksi tietoa Kaarina Sipintytären taustasta tai hänen myöhemmistä vaiheistaan?
"Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan"

Juttua puitiin Iin käräjillä useita päiviä. 2 pv kuluttua täsmennyksessä nimi naikkosen nimi muuttuu Carinista Agnetaksi: Naikkonen Agneta Sipintytär tunnusti, että Iin kirkkoherra herra Henrik on maannut hänet lapsesta raskaaksi, minkä herra Henrik on aiemmin itse tunnustanut, oli synnyttänyt keväällä kahdeksan päivää ennen Matinpäivää Nainen kuolemaan Mooseksen lain mukaan Herra Henrikin asia aiemmin lähetetty hovioikeuteen. 28.2.1633 Ijå ES 2027 s. 108. (tämäkin suomennos Markku Pihlajaniemi)

Tuota hovioikeuskäsittelyä minulla ei ole, ei myöskään tietoa, kuinka naiselle lopulta kävi taikka kuka hän oli.

Caspar Forbus tuli Iin nimismieheksi 1648. Hän oli muuttanut Iihin Karhulan taloon varmasti jo keväällä 1644, koska maaherran kirjeellä sai tuolloin 6 verovapaata vuotta. Karhulan omistus oli siirtynyt hänelle jo kenties 1636, jolloin sen haltija, Casparin lanko Henrik Ahlholm, joutui jättämään virkansa.(Paaso: Iin nimismiehiä)

Tämä talokysymys ei ole kuitenkaan aivan varma, koska oli vierekkäin kaksi Karhun taloa, ja miten niiden omistukset nyt menivätkään. Caspar Forbus näytti kyllä pitkään nauttivan kummankin omistuksesta.

JHissa
24.07.10, 17:37
Juttua puitiin Iin käräjillä useita päiviä. 2 pv kuluttua täsmennyksessä nimi naikkosen nimi muuttuu Carinista Agnetaksi: Naikkonen Agneta Sipintytär tunnusti, että Iin kirkkoherra herra Henrik on maannut hänet lapsesta raskaaksi, minkä herra Henrik on aiemmin itse tunnustanut, oli synnyttänyt keväällä kahdeksan päivää ennen Matinpäivää Nainen kuolemaan Mooseksen lain mukaan Herra Henrikin asia aiemmin lähetetty hovioikeuteen. 28.2.1633 Ijå ES 2027 s. 108. (tämäkin suomennos Markku Pihlajaniemi)

Tuota hovioikeuskäsittelyä minulla ei ole, ei myöskään tietoa, kuinka naiselle lopulta kävi taikka kuka hän oli.

Iin haudatuista löytyisi kaksi Agneta Sigfridintytärtä, jotka ainakin pitäisi tarkistaa
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2fynek?fi+0110+haudatut+10) 1669 Agneta Sigfridsd:
alkup - MAKSU: 1:18
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2fynek?fi+0110+haudatut+113) 13.6.1680 e-a Agneta Sigfridsdr.
omainen: Sahl. Cnuth Jacobss.

Makaaminen tapahtui Kuivaniemessä, joten voisi olettaa kyseessä olevan paikallisen naisen.
Toisessa viestissäsi

...
"Parhaita 1600-luvun alkupuoliskon esimerkkejä siveellisestä rappiotilasta on Corvinuksen ja nimismies Sigfrid Korvalan suhde. Hyvä naapuruus ei kärsinyt, vaikka Corvinus piti kahta jalkavaimoa. Eikä nähty nimismiestä tutkimassa rikosta silloinkaan, kun (Kauppilan talon?) navetan karsinasta löytyi kuollut lapsi, minkä isäksi Corvinus tunnusti itsensä. Corvinuksen oma äiti ja lukkarin vaimo olivat rikoksen ilmiantajat ja todistajat, tosin äiti Kristina Sursill ehti kuolla (1632) ennen rikoksen oikeuskäsittelyä." (Paaso: Iin nimismiehiä) "
...

mainitaan Henrikillä olleen kaksi jalkavaimoa, jos Agneta/Carin Sigfridintytär on yksi niin onko tietoa toisen nimestä. Henrik jatkoi paheellista elämää Pyhäjoella, joten onko tietoa sen aikaisista jalkavaimoista. Jostakin muistan lukeneeni, että Henrikiltä jäi kuollessaan velkainen kuolinpesä, joten naisseikkailut taisivat tulla kalliiksi.

Jouni Kaleva
24.07.10, 18:44
Iin haudatuista löytyisi kaksi Agneta Sigfridintytärtä, jotka ainakin pitäisi tarkistaa
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2fynek?fi+0110+haudatut+10) 1669 Agneta Sigfridsd:
alkup - MAKSU: 1:18
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2fynek?fi+0110+haudatut+113) 13.6.1680 e-a Agneta Sigfridsdr.
omainen: Sahl. Cnuth Jacobss.

Makaaminen tapahtui Kuivaniemessä, joten voisi olettaa kyseessä olevan paikallisen naisen.
Toisessa viestissäsi

mainitaan Henrikillä olleen kaksi jalkavaimoa, jos Agneta/Carin Sigfridintytär on yksi niin onko tietoa toisen nimestä. Henrik jatkoi paheellista elämää Pyhäjoella, joten onko tietoa sen aikaisista jalkavaimoista. Jostakin muistan lukeneeni, että Henrikiltä jäi kuollessaan velkainen kuolinpesä, joten naisseikkailut taisivat tulla kalliiksi.
Tuo 1680 kuollut on sukuaan nimismies Sigfrid Korvalan tytär, jonka mies oli Knut Jaakonpk. Päkkilä. En uskalla arvailla, onko tuo oikeusjutun naikkonen tämä. Oli kyllä niin, että khra Henrik Ahlholm ja nimismies Sigfrid Mårthensson Korvala olivat tämän jutun aikaan naapurit ja hyvät kaverit.

--ja eri yhteydessä olen eppäillyt, että tämän Agnetan sisar Helga oli saanut mainitun Caspar Forbuksen kanssa au-lapsen Hansin n. 1622...

Tuosta 1669 kuolleesta Agnetasta en osaa mitään sanoa. Joka tapauksessa kuolemantuomiothan menivät aina hoviin, joten sieltä pitäisi kaivella.

Myöskään tuosta Hannes Paason mainitsemista kahdesta jalkavaimosta en osaa sanoa, Paasolle ei ole lähteluetteloa - vai sekoittaako hänkin siksi, että käräjillä naikkosen nimi muuttui 2pv kuluessa??

Outika
30.08.14, 19:56
Gustaf Persson Carlundin (1670) vaimo oli ilmeisesti Catharina Olofsdotter Mathlin (1682) ja edelleen Catharinan vanhemmat Olof Henriksson Mathlin - Matilainen ja Margareta Clausdotter Alholm (2.10.1656).

Tietoja olen kerännyt foorumin eri keskusteluista ja mikäli nämä paikkansa pitävät, Claudius Henriksson Alholmin vaimo oli Anna Michelsdotter, joka kuoli tiettävästi 1674. Annan isäksi tiedetään Michill Bengtsson (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8701129), oululainen porvari.

Liitän tähän pari otetta ylioppilasmatrikkelin tiedoista: KA mf. ES 2037 (rr 28) Oulun ja Hailuodon käräjät 12.–13.2.1691 s. 116 (Handelsman Wel:t Johan Sigfredsson Boelius (Taurus, myöh Bonelius) (katso 578 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=578)) framwijste huru honom wore wedh tilltredande Echtenskap medh Sahl: Michil Bengdtssons Enckia dygdesamme hustru Brita Erichzdotter tillwerderat och berecknat på dess hustrus Andehl een Engh om 4 Lass af Ladugårdz Ägor under Teppola i Kembeleby och Limmingo Sochn, begerandes den honom till säckerheet inprotocolleras måtte); KA mf. ES 2034 (rr 15) Oulun käräjät 18.–19.11.1678 f. 249 (Rådhman Anders Cauhan opå sin Swärfahrs Wähl:t Michell Bängdtssons, som nu frånwarandhe är till Stockholm, wägnar, huru såsom Boskapen giordt skadha på hans hööstak wedh Uhlsahlöö Udden).

Jos oikein ymmärrän, Michil Bengtssonin vaimo oli Brita Erichsdotter ja vävy Anders Cauhanen. Raatimies Anders Kauhasesta kerrotaan, että hän maksoi kirkkoraadin mukaisesti haudasta ”jossa hänen isänsä makaa” 3.5.1677 ja kyseinen vainaja oli Henrik Sigfridsson Kauhanen, syntynyt Turussa.

Tunnetaanko tätä raatimies Michil Bengtssonia tai vaimoaan. Jostakin olen lukenut, että heillä olisi olleet ainakin tyttäret Anna, Beata ja Felicia.

Outika
31.08.14, 08:59
Lisään vielä hajanaisia huomioita ja täydennän edellistä viestiäni. Löysin sentään lähteenkin Mickel Bengtssonin tytärten tietoihin - eli tytärten nimet on mainittu keskustelussa Cajanus -suvusta (http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-11915.html). Eli kyseessä oli varmaan tytär Felicia, jonka kanssa Anders Cauhainen oli aviossa.

Lisään vielä otteita käräjiltä ja kyselen, saattoiko Brita Erikintytär jotenkin liittyä Braxin sukuun? Hailuodon käräjllä Johan Sigfredsson Bonelius ajoi Michil Bengdtssonin lesken Brita Erichsdotterin asiaa. Olikohan Erik Braxin poika Johan naimisissa Katarina Sigfridintytär Boneliuksen kanssa[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftn1) eli lesken asiaa ajanut Johan ja Katarina Bonelius olivat ilmeisesti sisaruksia. Seuraavassa ote käräjiltä: KA mf. ES 2037 (rr 28) Oulun ja Hailuodon käräjät 12.–13.2.1691 s. 116 (Handelsman Wel:t Johan Sigfredsson Boelius (Taurus, myöh Bonelius) (katso 578 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=578)) framwijste huru honom wore wedh tilltredande Echtenskap medh Sahl: Michil Bengdtssons Enckia dygdesamme hustru Brita Erichzdotter tillwerderat och berecknat på dess hustrus Andehl een Engh om 4 Lass af Ladugårdz Ägor under Teppola i Kembeleby och Limmingo Sochn, begerandes den honom till säckerheet inprotocolleras måtte).

Edelleen käräjillä käsiteltiin asiaa, jossa mainitaan Johan Sigredsson Bonelius ja Johan Matlien, jonka apeksi mainitaan edesmennyt Muhoksen kappalainen Erik Brax. Oliko Johan Mathlein Olli Matilaisen ja Margetan poika, jolloin Johanin isoäiti oli Anna Mikelintytär. KA mf. ES 2040 (rr 36) Oulun ja Hailuodon käräjät 20.–23.2.1699 s. 452 (Handelssman wähl:t Johan Sigfredssonn Bonelius (katso 578 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=578)) och dess Medarfwingars Fullmächtige Johan Matlien framkom med berättelse huru såssom han af sin Sahl: Swärfader fordom Cappellan wed Muhos Cappel H:r Erich Brax hade att fordra för åthskillige giorde försträckningar 433 D:r 15 ö: K:m:t som han med een inlagd räckning af innewarande dato sökte bewijsa, begiärandes att såssom Enckian Cirstin Christophers d:r Bondstorph icke allenast all dess Sahl: Swärfaders Egendomb innehafwer, uthan och effter ett Oprättat Testament af d: 29 Martij 1685 prætenderar sin Morgongåfwo ...)

Saatanpa tässä sotkea vanhoja tapahtumia ja asiayhteyksiä, vaikkakin pyrkimys on niiden selvittämiseen...

[1] (http://suku.genealogia.fi/#_ftnref1) Yo-matrikkeli http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3709

JHissa
31.08.14, 13:08

Olisiko kyseessä Olofin veljenpoika eli Kristiinankaupungin ent. pormestari Johan Johansson Matilainen (myös Matlien) 3616 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3616) (yo 1689, † 1731), sillä Olofin poika Johan on Oulun rippikirjojen 1723-30 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5588247), 1731-41 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5588003), 1742-54 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5589541), 1755-59 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5609715), 1760-65 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5610272) mukaan syntynyt vasta 1690

Laitetaan alustava Matilaisen suvun alku:
Henrik Olavinp. Matilainen, * n. 1610 ?Liminka; † hukkui syksy 1676 Öregrundin saaristo, ‡ 24.1.1678 Oulu. (pk. 27.4.1685 Oulu). Kauppias Oulussa, laivanvarustaja. Sanotaan syksyllä 1653 omistaneen yhdessä Niilo Vaikon ja Henrik Martinpojan (‡ 20.10.1661 Oulu) kanssa niinsanotun ”komppanialaivan”. Hänen alus ”kruunattiin” kruunun käytettäväksi 22.5.1671. Hukkui laivoineen poikansa Andersin kanssa syksyllä 1676 Öregrundin saaristossa matkalla Tukholmaan. (((u:3) Oulun RO 20.2.1658 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11627624), KA mf. ES 2033 (rr 14) Limingan käräjät 23.–27.2.1675 f. 74v “Häradz Rättens doom, utthi Saaken Emellan Joseph Matzson Kiärande och Handelsmannen i Uhlå S:r Hendrich Matilainen Swarande, Angående Peurala Hemmanetz inbördande, af 1/4 Mantall i Limingo Sochn och Enges lefwe by belägit, som Parterne twista om ...”). Oulun hk 1650 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13132789), 1654 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13593602), 1655 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/lansipohjan_laani/henkikirja_1655-1655_cd992/12.htm), 1657 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/lansipohjan_laani/henkikirja_1657-1657_cd992/194.htm), 1658 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/lansipohjan_laani/henkikirja_1658-1658_cd992/149.htm), 1659 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/lansipohjan_laani/henkikirja_1659-1659_cd992/155.htm), 1660 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/lansipohjan_laani/henkikirja_1660-1660_cd992/194.htm) (poika, tytär), 1663 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12623044), 1664 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12617727), 1669 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1669/1669_Henki_54.jpg), 1674 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1674/1674_036_Henki.jpg), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12649727), 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12650482),
P: Brita Andersintr., * n. 1610; ‡ 30.5.1678 Oulu.
Lapsia:

Anders Matilainen, * n. 1640 Oulu; † hukkui syksy 1676 Öregrundin saaristo, ‡ 24.1.1678 Oulu. Kauppias Oulussa. (KA mf. ES 2032 (rr 13) Limingan käräjät 13.–14.2.1672 f. 86 ”Anders Henrikson Matilain ifron Uhlo stad præsenterade twänne Skriffter den ehna Simon Henrikson Heikolas Kiöpebref Dat: 17 Febru: 1666 opå et Engz stycke ... Som han försåldt til Ewärdeligh Egendom undan sigh och sine Erfwingar til Anderses Fader Henrik Olåfsson Matilain för 5 R: D: och Ehn Swänsk D:r in Sp:”). Oulun hk 1669 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1669/1669_Henki_54.jpg), 1674 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1674/1674_036_Henki.jpg), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12649727), 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12650482),
P: Oulu 17.1.1668 Brita Larsintr., * n. 1640; † eli 1679 Oulu.

Johan Matilainen, * n. 1640 Oulu; ‡ 25.3.1680 Oulu. Kauppias Oulussa, apujäsen oikeudessa 1679-80. (Iin käräjät 1698 s. 378 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3695667)). Raahen hk 1672 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13587869), 1673 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12628601), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12644391), Oulun hk 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648946), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645814), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761768), 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404),
P: viim. 1672 Valborg Johanintr. Uhlgren, * † eli 1715 Kemi. (P: Oulu n. 1681 laivanomistaja, raatimiehenä Oulussa 1684, 1690-98, 1704, Kemin nimismies 1709-15 Anthonius Cleopauksenp. Bogman, † tapettu marraskuun lopussa 1715 Kemi. Oulun hk 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404), 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022188), 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905147), 1689 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12676960), 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037543), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775907), 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957090), 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986309), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969346), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769786), 1698 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12773892), 1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12776863), 1700 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12148094), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876534), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163461), 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561039), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699349), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887141), 1706 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10845090), 1707 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12913142), 1708 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12167767), Kemin SAY 1694-1713 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1343441), rk 1693-1710 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5847019), 1710-19 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5847155), 1709-19 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5847332)). (KA mf. ES 2035 (rr 20) Paltamon käräjät 5.–7.2.1683 s. 106 “Handelsmannen i Uhlå Anthonius Cleophas inlade i Retten en afwittringz lengd effter Sal: Hindrich Matilaises opprettat, iempte des book ...”).

Henrik Matilainen, * n. 1645 Oulu; ‡ 15.2.1680 Oulu. (pk. 10.1.1681 Oulu). Kauppias Oulussa. Oulun hk 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648946), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645814), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761768),
P: 1677/78 Elisabeth Clausintr. Jenderjan, * n. 1645 Oulu; ‡ 19.11.1693 Oulu. (pk. 7.6.1694 Oulu). (2P: Oulu 4.4.1682 laivanomistaja, raatimies Oulusta 1689-14, ajoittain kaupungin rahaston hoitaja Peter Jakobinp. Lang, * 1650 Oulu; ‡ 27.11.1729 Oulu. Oulun hk 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404), 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022187), 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905146), 1689 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12676956), 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037542), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775904), 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957089), 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986302), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969344), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769772), 1698 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12773887), 1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12776861), 1700 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12148091), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876529), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163455), ). Oulun hk 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648945),

Olof Matilainen, * n. 1649 Oulu; ‡ 20.12.1735 Oulu. Oulun triviaalikoulun oppilas. Yo Uppsalassa 3.8.1677 U377 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U377). Oulun porvari. Haudattu Oulun tuomiokirkon lattian alle. Oulun hk 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022189), 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905149), 1689 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12676962), 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037544), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775909), 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957091), 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986316), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969348), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769795), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876534), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163460), 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561038), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699348), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887140), 1706 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10845090), 1707 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12913142), kk 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/85.htm), 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/174.htm), 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/178.htm), Simon rk 1717-19 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5846913), Oulun rk 1723-30 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5588247),
P: n. 1680 Margareta Claudii Ahlholm, * 2.10.1656 Raahe; ‡ 2.2.1732 Hailuoto, ikä 75 v 4 kk. (GS 5973).Haudattu Hailuodon kirkon lattian alle. Pyhäjoen hk 1674 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Pohjanmaa/Pyh%C3%A4joki+1674/1674_049.jpg), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12649744), 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12650493), 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648955), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645824), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761778),

Brita Matilainen, * n. 1650 Oulu; ‡ 24.8.1715 Tornio.
1P: 1669-74 Johan Johaninp., * ‡ 8.5.1679 Oulu. Porvarinvala 1653. Apujäsen oikeudessa 1678-79. (KA mf. ES 2033 (rr 14) Iin käräjät 25.–27.8.1675 f. 163v “een borgare Johan Johansson ... sijn Swär Faar Hendrich Matilajnen”). Oulun hk 1669 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1669/1669_Henki_52.jpg), 1674 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1674/1674_035_Henki.jpg), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12649724), 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12650480), 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648944), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645812), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761766).
2P: Oulu 1680 Anders Andersinp. Lythraeus, * ‡ 16.11.1690 Oulu. (GS 5716). Porvari Oulussa 1678, laivanomistaja. Apujäsen oikeudessa 1680-90. KA mf. ES 2038 (rr 29) Kemin käräjät 4.–5.7.1692 s. 2 (Sahl: Rådmans i Uhlå Anders Anderssons Lyttræj Successor Candidaten Ericus Wallenius, fordrade af effterskrifne å sin Hustrus wägnar dess Antecessoris uthstående skuld). Oulun hk 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761766), 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647402), 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022186), 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905145), 1689 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12676954), 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037541), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775902).
3P: Oulu 1692 Erik Andersinp. Wallenius, * Oulu; † 1715 Lohtaja. Yo Uppsalassa 1691/92 3815 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3815). FM 26.11.1694. Apulaispappi Oulussa 1692. Haapajärven kappalainen 1693. Vaasan triviaalikoulun konrehtori 1694. Oulun triviaalikoulun rehtori 1696. Kalajoen kirkkoherra 1709. Pakeni sotaa 1714. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Kokkolassa 1710.Oulun hk 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957088), 1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12776868), 1700 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12148099), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876531), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163457), 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561035), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699345), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887135), 1706 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10845084), 1707 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12913137), 1708 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12167763),

Outika
31.08.14, 16:37
Erinomaisen suuret kiitokset, tässähän tuli varmasti niin täydelliset tiedot kuin on mahdollista löytää. Nyt meneekin kotvan aikaa näiden tietojen parissa.

Jätän vielä yhden kysymyksen, olenko ymmärtänyt oikein käräjätietoja: KA mf. ES 2037 (rr 28) Oulun ja Hailuodon käräjät 12.–13.2.1691 s. 116 (Handelsman Wel:t Johan Sigfredsson Boelius (Taurus, myöh Bonelius) (katso 578 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=578)) framwijste huru honom wore wedh tilltredande Echtenskap medh Sahl: Michil Bengdtssons Enckia dygdesamme hustru Brita Erichzdotter tillwerderat och berecknat på dess hustrus Andehl een Engh om 4 Lass af Ladugårdz Ägor under Teppola i Kembeleby och Limmingo Sochn, begerandes den honom till säckerheet inprotocolleras måtte);

Tunnetaanko tuota mainittua Brita Erichzdotteria.

Outika
01.09.14, 19:43
Edellisiä tietoja selvitellessäni lueskelin ketjun viestejä ja huomasin törmänneeni edellä kirjattuun henkilöön Hoffrenius: Kantaja Hoffren sanoi, että hänen isänsä koulumestari Oulusta autuas herra Pehr Hoffrenius oli niityn saanut vaivoin ja kustannuksin takaisin, kun se oli pantattuna Tuomas Tuomaanpoika Ollilalla. Kantajan isä oli saanut niityn veljensä Jacob Hanssonin köyhyyden vuoksi.
Viitattiin veljeen Iisalmen pastoriin Henrich Hoffreniin.Johan Henriksson Lithovius - Corvinus (1579) sai vaimonsa Christina Sursillin kanssa useita lapsia. Jostakin olen lukenut tytär Magdalenan avioituneen Hans Pedersson Hourun kanssa ja törmäsin V. Laguksen toimittamaan Åbo akademin opiskelijamatrikkeliin, missä kerrotaan, että Petrus Johannis Hourenius oli Iijoen kirkkoherran Johan Henriki Lithoviuksen eli Corvinuksen *1684) poika, joka syntyi 1626 ja otti myöhemmin nimen Hourenius tai Hoffrenius. Opiskeli Uppsalassa ja Iijoella pappina sekä Oulun rehtorina. Kuoli 1686. Alkuperäisteksti: Hourenius, Petr, Johannis. p.27IIOb.37:1646 – Ulobotniensis. Son af kh i Ijo Joh.Henrici Lithovius l. Corvinus (k 34). Född 26. Tog namnet Hourenius l. Hoffrenius. Student I Upsala 43²²/11. Extra prest I Ijo 48. Skolrektor I Uleåborg 61. Kh I Ijo 80. Död 86. (p. 27 – 29. VII 1646 – 1647.)

olanyk
03.09.14, 15:12
ROHKEA OLETTAMUKSENI on (mutta ei taida vuosiluvut täsmätä?) että Michel Bengtsson olisi majuri Bengt Henriksson Gråån k. 1647 Tenhola ja Catharina Wittingin poika. Äiti avioitui uudestaan(Vilppulan mukaan) Gabriel Mathiasson Forsmanin kanssa joka oli Oulun Linnan päällikkö 1654-64. Michel Bengtsonin sanotaan tehneen porvarinvalan Oulussa jo 1634. Veli olisi Henrik Bengtsson Gråå joka oli Oulun ja Kajanin linnan päällikkönä 1693. Ikäero olisi ARVELUILLA veljeksillä iso?

Olavi

Jouni Kaleva
04.09.14, 20:42
Edellisiä tietoja selvitellessäni lueskelin ketjun viestejä ja huomasin törmänneeni edellä kirjattuun henkilöön Hoffrenius: Johan Henriksson Lithovius - Corvinus (1579) sai vaimonsa Christina Sursillin kanssa useita lapsia. Jostakin olen lukenut tytär Magdalenan avioituneen Hans Pedersson Hourun kanssa ja törmäsin V. Laguksen toimittamaan Åbo akademin opiskelijamatrikkeliin, missä kerrotaan, että Petrus Johannis Hourenius oli Iijoen kirkkoherran Johan Henriki Lithoviuksen eli Corvinuksen *1684) poika, joka syntyi 1626 ja otti myöhemmin nimen Hourenius tai Hoffrenius. Opiskeli Uppsalassa ja Iijoella pappina sekä Oulun rehtorina. Kuoli 1686. Alkuperäisteksti: Hourenius, Petr, Johannis. p.27IIOb.37:1646 – Ulobotniensis. Son af kh i Ijo Joh.Henrici Lithovius l. Corvinus (k 34). Född 26. Tog namnet Hourenius l. Hoffrenius. Student I Upsala 43²²/11. Extra prest I Ijo 48. Skolrektor I Uleåborg 61. Kh I Ijo 80. Död 86. (p. 27 – 29. VII 1646 – 1647.)

Lagus on erehtynyt. Petrus Johannis Houreniuksen vanhemmat käyvät kiistatta esiin Ylioppilasmatrikkelin runsaista lähdeviitteistä:
http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=543

JHissa
05.09.14, 16:24
Gustaf Persson Carlundin (1670) vaimo oli ilmeisesti Catharina Olofsdotter Mathlin (1682) ja edelleen Catharinan vanhemmat Olof Henriksson Mathlin - Matilainen ja Margareta Clausdotter Alholm (2.10.1656).

Tietoja olen kerännyt foorumin eri keskusteluista ja mikäli nämä paikkansa pitävät, Claudius Henriksson Alholmin vaimo oli Anna Michelsdotter, joka kuoli tiettävästi 1674. Annan isäksi tiedetään Michill Bengtsson (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8701129), oululainen porvari.

Liitän tähän pari otetta ylioppilasmatrikkelin tiedoista: KA mf. ES 2037 (rr 28) Oulun ja Hailuodon käräjät 12.–13.2.1691 s. 116 (Handelsman Wel:t Johan Sigfredsson Boelius (Taurus, myöh Bonelius) (katso 578 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=578)) framwijste huru honom wore wedh tilltredande Echtenskap medh Sahl: Michil Bengdtssons Enckia dygdesamme hustru Brita Erichzdotter tillwerderat och berecknat på dess hustrus Andehl een Engh om 4 Lass af Ladugårdz Ägor under Teppola i Kembeleby och Limmingo Sochn, begerandes den honom till säckerheet inprotocolleras måtte); KA mf. ES 2034 (rr 15) Oulun käräjät 18.–19.11.1678 f. 249 (Rådhman Anders Cauhan opå sin Swärfahrs Wähl:t Michell Bängdtssons, som nu frånwarandhe är till Stockholm, wägnar, huru såsom Boskapen giordt skadha på hans hööstak wedh Uhlsahlöö Udden).

Jos oikein ymmärrän, Michil Bengtssonin vaimo oli Brita Erichsdotter ja vävy Anders Cauhanen. Raatimies Anders Kauhasesta kerrotaan, että hän maksoi kirkkoraadin mukaisesti haudasta ”jossa hänen isänsä makaa” 3.5.1677 ja kyseinen vainaja oli Henrik Sigfridsson Kauhanen, syntynyt Turussa.

Tunnetaanko tätä raatimies Michil Bengtssonia tai vaimoaan. Jostakin olen lukenut, että heillä olisi olleet ainakin tyttäret Anna, Beata ja Felicia.

Se, että Gustaf Persson Carlundin vaimo Catharina Olofsdotter olisi Matilaisia oli aikoinaan arvaus. Tällä hetkellä on löytynyt toinen Oulun porvari Olof isäehdokkaaksi eli Olof Kantola, sillä Hannu Kantola mainitaan Gustaf Carlundin lankona vuoden 1709 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11402150) henkikirjassa. Samaiset Kantolat mainitaan myös Custaf Carlundin kanssa Oulun kinkerikirjassa 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/90.htm).
Hannu Kantolan puoliso olisi Karin. Oulun hk 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561039), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699349), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887142), 1706 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10845091), 1707 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12913143), 1708 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12167768), 1709 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11402150), 1710 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12923337), 1711 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12315708), kk 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/90.htm), mutta Gustaf Carlundillakin on sisko Karin (kast. 17.1.1670 Kokkola), josta en ole löytänyt tietoja vuoden 1697 jälkeen, jolloin hän meni naimisiin Mårten Jönsinpoika Hetzigin kanssa.
Isäehdokas porvari Olof Kantolan ensimmäinen puoliso haudataan näköjään Oulussa 4.9.1670 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5752657), jonka jälkeen hän menee naimisiin Karin Hannuntyttären kanssa. Oulun hk 1674 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1674/1674_036_Henki.jpg), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12649726), 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12650482), 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648946), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645814), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761768), 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404), 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022188),
Oulun porvari Olof Kantola mainitaan myös (KO a:3, rr 20) Iin käräjät 22.-24.1.1683 s. 58 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3685895).

Lisäksi Oulusta löytyy yksi Olof Kantola, joka on naimisissa Anna Danielintytär Wuopolan (haudattu (maksu) 27.6.1736 Oulu) kanssa ja heidän lapsensa näyttävät ottavat käyttöön sukunimen Candelberg. Oulun hk 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986312), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969348), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769791), 1698 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12773898), 1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12776865), 1700 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12148096), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876536), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163463), 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561040), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699344), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887143), kk 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/105.htm), rk 1723-30 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5588294), 1731-41 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5587845). Eli onko hän sama Olof?

JHissa
06.09.14, 12:42

Pieniä tarkennuksia eli Olof Peerson Kando haudataan Oulun tilien mukaan 10.2.1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5752892) ja vaimo voi olla se Olof Perssons hustru, joka haudataan 6.1.1691. Peer Kandola mainitaan Oulun henkikirjoissa 1641 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13592940), 1642 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12131079), 1644 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12159368), 1645 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12164631), 1647 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22645266), 1648 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12286053), .
Porvari Olof Kandolan leski Anna Danielintytär Wuoppola myöh. Uhlbom haudataan Oulussa 27.6.1736 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5726174) 68-vuotiaana, jonka isä Daniel Erichsson Wuoppola haudataan Oulussa 12.5.1694 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5752922) ja perukirjassa 8.6.1698 mainitaan leski Maria Jöransdotter ja lapset Johan, Daniel, Jakob, Anders, Brita, Anna, Maria ja Kirstin.

Anne C.
24.03.15, 00:58
Laitetaan alustava Matilaisen suvun alku:
(…)
Johan Matilainen, * n. 1640 Oulu; ‡ 25.3.1680 Oulu. Kauppias Oulussa, apujäsen oikeudessa 1679-80. (Iin käräjät 1698 s. 378 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3695667)). Raahen hk 1672 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13587869), 1673 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12628601), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12644391), Oulun hk 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648946), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645814), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761768), 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404),
P: viim. 1672 Valborg Johanintr. Uhlgren, * † eli 1715 Kemi. (P: Oulu n. 1681 laivanomistaja, raatimiehenä Oulussa 1684, 1690-98, 1704, Kemin nimismies 1709-15 Anthonius Cleopauksenp. Bogman, † tapettu marraskuun lopussa 1715 Kemi. Oulun hk 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404), 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022188), 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905147), 1689 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12676960), 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037543), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775907), 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957090), 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986309), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969346), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769786), 1698 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12773892), 1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12776863), 1700 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12148094), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876534), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163461), 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561039), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699349), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887141), 1706 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10845090), 1707 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12913142), 1708 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12167767), Kemin SAY 1694-1713 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1343441), rk 1693-1710 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5847019), 1710-19 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5847155), 1709-19 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5847332)). (KA mf. ES 2035 (rr 20) Paltamon käräjät 5.–7.2.1683 s. 106 “Handelsmannen i Uhlå Anthonius Cleophas inlade i Retten en afwittringz lengd effter Sal: Hindrich Matilaises opprettat, iempte des book ...”).
Hei,

Osaisitko sanoa, menikö Johan Matilaisen tytär Brita Eskil Gabrielsson-nimisen miehen kanssa naimisiin, ja onko se mahdollisesti sama Eskil (k. n. 1710), joka oli naimisissa Anna Kasperintytär Forbuksen kanssa?

Anne

JHissa
24.03.15, 12:43

Itselläni on tämä perhekunta Cajanus-kyhäelmässäni tällä hetkellä näin
Taulu 27 (http://www.student.oulu.fi/%7Ejhissa/Cajanus.htm#Taulu027).
Anna Casperintytär Forbus, ‡ 20.2.1698 Oulu. (GS 6479). Vht: Taulu 5 (http://www.student.oulu.fi/%7Ejhissa/Cajanus.htm#Taulu005).
Pso: Oulu 28.11.1691 Eskel Gabrielinpoika, ‡ 8.12.1710 Oulu. (pk 28.6.1710 Oulu). Porvari Oulussa. Kuollut ennen poikaansa Gabrielia. Oulun hk 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037543), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775907), 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957090), 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986309), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969347), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769786), 1698 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12773895), 1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12776863), 1700 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12148094), 1701 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10876536), 1702 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12163462), 1703 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10561040), 1704 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10699344), 1705 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10887143), 1706 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10845092), 1709 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11402151), kk 1712 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1712-1712_tksrk_ik135-136/102.htm).
Vht: Porvari Oulussa Gabriel Eliaksenpoika, † 1697/98 Oulu. (pk 16.5.1708 Oulu). & Elina Erikintytär, ‡ 8.6.1707 Oulu. (pk 16.5.1708 Oulu). Oulun hk 1674 (http://oirula.kuvat.fi/kuvat/L%C3%A4hteit%C3%A4/Alkuper%C3%A4isi%C3%A4/Verokirjoja/Oulu/1674/1674_036_Henki.jpg), 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12649726), 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12650482), 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12648946), 1678 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12645814), 1680 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12761768), 1681 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12647404), 1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13022188), 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905148), 1689 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12676960), 1690 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13037543), 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12775907), 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10957090), 1695 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12986309), 1696 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12969347), 1697 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12769786), .
(Miehen 2.Pso: Oulu 1699 Brita Johanintytär Matilainen, * n. 1675 Oulu, † 4.2.1714 Kemi).
Lapsia:
Eskelinlapsi, ‡ 20.2.1695 Oulu.
Eskelinlapsi, ‡ 27.4.1695 Oulu.
Eskelinlapsi, ‡ 28.1.1697 Oulu.
Gabriel Eskelinpoika, ‡ 21.12.1710 Oulu. (GS 6480). Hänen hautauksensa hoiti isän lanko Jakob Biörnström Taulu 28 (http://www.student.oulu.fi/%7Ejhissa/Cajanus.htm#Taulu028). Kuollessaan ei täyssisaruksia, joten hänet perivät sisarpuolet (pk 28.6.1710 Oulu).
Eskelinlapsi, ‡ 28.8.1700 Oulu.
Eskelinpoika, ‡ 19.2.1702 Oulu.
Henrik Eskelinpoika, † 22.6.1703 Kemi.

Anne C.
24.03.15, 13:02

Erinomaista. Kiitos!

Anne

Pekka Sipari
24.03.15, 19:28
Terve kaikki

Lainaa "III JOHAN Henrikinpoika LIMINGUS, LITHOVIUS, CORVIUS, s.n. 1570 ja k.1634 Iin kirkkoherrana. Puoliso: CHRISTINA Östenintytär SURSILL s. 1567 Uumeåssa ja k. 1632
Iissä. Haud. Oulussa. Hänen isoisänsä oli ylhäinen talonpoika Erik Ångerman-Sursill, 1480-1550-53, Ruotsin Uumajan Tegin kylästä. Suurten sukujen kunnioitettu kantaisä. (Christina oli kantaäitini, Sursill-vuvun puolelta)
Huom! Lithovius, Limingus, Corvius ja Ahlholm pappissuvuilla oli tapana käyttää suvun eri haaroissa näitä nimiä. Corvius = korppi, oli kai vitsi? kun papit pukeutuivat mustiin?
IV HENRIK Johaninpoika - AHLHOLM - ( CORVINUS,) s.n.1600 Liminka, k. 1651 Pyhäjoki. (harrasti malminetsintää ja varusti laivoja ja oli luonteltaan huikentelevainen)
Oli Iin kappalainen 1620-34 ja kirkkoherra 1634. Pyhäjoen kirkkoherra 1636-51.
("Vuonna 1633 Iin lukkarin navetan karsinasta löydettiin kuollut lapsi, jonka isäksi Henrik tunnusti itsensä.(Ilmiannon tekivät oma äiti Christina ja lukkarin vaimo.) Oikeus tuomitsi hänet aluksi kuolemaan huoruudesta erään naimattoman itsellisnaisen kanssa, mutta tuomio muutettiin lopulta niin että hän sai sovittaa tekonsa siirtymällä papiksi Pyhäjoelle -
koeajaksi. Vielä 1642 hän oli virastaan erotettuna jonkinaikaa, elämäntapojensa takia.") "

On vähän tökkinyt sydänalasta nuo Taulut jotka väittävät Johania Catharina Sursillin lapseksi ja näin olisi mennyt tätinsä kanssa naimisiin - ainakin joidenkin lähteiden mukaan ???

Henrikillä oli varmaan joku muu pso. ennen Catharinaa

Pekka Sipari
24.03.15, 21:10
Terve Outika,

Tuo Houru kummittelee jossakin minunkin tauluissa - jossain Dorde Limingiuksen/Lithoviuksen ja Samuel Paldaniuksen (jonka eka pso oli kai Björneburguensis) tauluissa kysymysmerkillä (mistä liene sinne saanut) ja myös yo matrikkelissa U413, jossa taas tuo "skotlannin" forbus-forbes ). Mitenkähän sekaisin nämä omatkin taulut ovat ??

Yo Uppsalassa 6.10.1683 Pehr Hoffrenius Petrus Petri, Ostrobotniensis U413. Vht: Iin kirkkoherra Pehr Hourenius, myöh. Hoffrenius 543 (yo 1646, † 1686) ja Margareta Henriksdotter Carlander. Ylioppilas Uppsalassa 6.10.1683 Petrus Petri Hoffrenius O. Bothn. Vihitty papiksi noin 1686. — Iin pitäjänapulainen, sitten 2. kappalainen 1691. † Iissä 1701.
Pso: 1692 Beata Samuelsdotter Lithovius tämän 1. avioliitossa († 1719).
Pson seur. aviomies: Iin kappalainen Johan Forbus 4177 (yo 1695, † 1719).
Appi: Iin kirkkoherra Samuel Limingius, myöh. Lithovius 929 (yo 1652, † 1692).