Yhteiset sukunimet

[Juha]

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/97483-yhteinen-sukunimi-ei-kiitos


Sukututkijankin kannalta mielenkiintoista tietoa



Juha

[Laardi]

Joo ei puhettakaan, että vaihtaisin omani jos naimisiin joskus joutuisin.

[blue-eyed]

En minäkään, jos vielä saisin valita, mutta 60-luvulla ei ollut valinnan mahdollisuutta :mad:

[Seija Randell]

- Olen edellisen avioliittolain aikana avioitunut, ottanut kaksoisnimen ja ollut siihen tyytyväinen. Nyt lähinnä harkitsen, että ottaisin "alkuperäisen" (ainakin jo 1821), siis suomentamattoman (isäni) sukunimen käyttööni.
- Entisajan miehen kunnialle ei käynyt, että otti vaimon sukunimen. Näin usein silloin, jos vaimon suvussa oli sukunimi käytössä.
- Vasta avioliittolaki 1929 "pakotti" vaimon ottamaan miehen sukunimen. Ja vielä 1924 Sauvon pappi kirjoitti lapsen kastemerkintään vaimon omalla nimellään. Siis Varsinais-Suomessa.
- Ennen vihkimistä isäni kysyi: "Piräkkös sää sit oma nimes ?" eli ilmeisesti hänestä oli mukavaa, etten hyljännyt hänen nimeään.

[Laardi]

- Entisajan miehen kunnialle ei käynyt, että otti vaimon sukunimen. Näin usein silloin, jos vaimon suvussa oli sukunimi käytössä.


Isoisoisoäitini talokkaan tyttärenä oli kuulemma sanonut sulholleen, että mies ottaa sitten hänen nimensä naimisiinmenon yhteydessä, ja miehen ei auttanut kuin taipua. Tämä vuonna 1869 Keski-Pohjanmaalla. Varsinaisia sukunimiähän ei tuolloin ollut vaan ne olivat lisänimiä, jotka tulivat talon nimestä. :)

Olen vissiin vähän pehmentynyt, kun en vaadi, että mies ottaisi minun sukunimeni, mutta omani aion pitää, kuten jo aiemmin totesin. ;)

[Hannu Numminen]

Pikkuisen miesnäkökulmaa asiaan: kun statukseni nykyään on sinkku, niin mahdollisen avioliiton sattuessa minua ei lainkaan häiritse, että nainen pitää oman sukunimensä - kunhan se tosiaan on oma eikä entisen miehen sukunimi...

[Erkki A Tikkanen]

Niin, kenenkäs se naisen oma sukunimi sitten oikein onkaan, sehän on äitinsä miehen sukunimi :D:

Mielestäni vanha käytäntö olisi voinut jatkua, eli nainen pitää oman sukunimensä, olisi tutkimuskin askeleen helpompaa. Nythän se on oikeastaan vain paluuta entiseen.

Minullakin on äitini puolelta muutamassa sukupolvessa nuorimmaisen pojan lähtiessä avioliiton myötä appilaan/anoppilaan ja samalla ottaen itselleen appensa sukunimen. Ei tämä ollut tavatonta ennenkään.

Pahimmassa skenariossahan voi käydä niinkuin ruotsalaisen aatelissuvun tyttären hairahdus mennä naimisiin kolmoissurmaaja Valjakkalan kanssa ja tämä otti avioliiton solmimisen myötä vaimonsa vanhan ruotsalaisen aatelisen sukunimen itselleen. On siinä ruotsalaisilla ollut nielemistä.

[Hannu Numminen]

Niin, kenenkäs se naisen oma sukunimi sitten oikein onkaan, sehän on äitinsä miehen sukunimi :D:

...paitsi jos se naisen äidin mies on ottanut naisen äidin sukunimen...

Olisikohan pitänyt tuohon aiempaan kommenttiin kirjoittaa tyttönimestä? :confused:

[Seija Randell]

- Tulinpa taas hiukan oikaisseeksi lakipykälissä. Vuoden 1929 avioliittolaki on edelleen voimassa, mutta sitä on muutettu ja mm. poistettu yhteistä sukunimeä koskevat määräykset. Vuoden 1985 sukunimilaki, nyt nimilaki, määrää sukunimestä.
- Mutta tämä minusta ei tunnu "oikealta": sukunimi voi nyt siirtyä suvulta toiselle, kun lapsen nimeksi voidaan ottaa se sukunimi, joka äidillä on lasta rekisteriin ilmoitettaessa. Ja äidillä taas voi olla entisen miehen sukunimi.
- Kun toisaalta on tarkkaan estetty se, ettei nimenmuutoksen kautta ei voi perusteetta ottaa sukunimeä, joka on jo toisella suvulla, tuntuu ristiriitaiselta.
- Ennen muistaakseni tämä oli niin, että jos äiti sai avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen, eikä lapsi saanut isänsä nimeä, lapsen nimeksi tuli se nimi, joka äidillä oli naimattomana ollessaan. (tämä ulkomuistista, finlexistä ei löytynyt 1920 sukunimilakia).