PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kalevan Ritarit

Heikki Koskela
14.06.10, 11:22
Mainitsematta jäi monille amerikansiirtolaisia tutkineelle tuttu järjestö:Kalevan ritarit. Traditiota ja juonta riittäisi heistä vaikka pieneen jännäriin Dan Brownin tyyliin: http://kalevalodge.org/kaleva/The_Fellowship.html
t. Olavi A.

Siirrän Olavin mainitseman Kalevan Ritarit oman otsikon alle. Järjestön historia yltää varsin kauaksi taakse päin aina vuoteen 1898. Tuona vuonna nimittäin perustettiin Kalevan Ritarikunta Montanassa eräässä Beltin kirkossa.

Lähtökohtana oli perustaa salaseura, johon valittiin hyvin toisensa tuntevia ihmisiä (miehiä). Ajatuksen herätti suomalaissyntyinen ja jo amerikkalaistunut John Stone. Muita alkuperäisiä perustajajäseniä olivat mm. Jussi Jääskeläinen, Daniel Kuona ja Matti Rautio. Muitakin perustajajäseniä oli mutta "joko suuren vaatimattomuutensa vuoksi tai jostain muusta syystä he ovat vetäytyneet taka-alalle..."

Kalevan Ritarit oli siis alusta alkaen suljettu seura ja jäseniksi valittiin henkilöitä joiden tuli mm. täyttää seuraavat kriteerit: "..puhtaasti eläminen, hyvä käytös ja kristillinen elämän ymmärrys olivat niitä hyveitä, joita vaadittiin Kalevan Ritarikuntaan pyrkiviltä" (Samuel Koskela Kalevaisten 50-vuotis-juhlassa).

Kokoukset olivat ulkopuolisilta suljettuja tilaisuuksia.

Pian perustettiin nk. "Majoja" eri puolille USA:ta. Ensimmäinen maja syntyi heti perustamisen jälkeen 30.7.1898. Maja sai nimekseen Pellervoisen Maja N:o 1. Tähän majaan kuuluivat perustajajäsenten lisäksi Joonas Koski, Lauri Nevala, Oskar Nieminen, Evertt Auren, Johan Talso, Mikko Klippa ja John Pakka.

(Laitan vielä lisää majoja, jotka toimivat vielä1988: Ahtolaisen Maja N:o 33 Negauneessa, Auran Maja N:o 44 Farmington Hillsissä, Etelän Maja N:o 52 Lantanassa, Kalevaisen Maja N:o 5 Red Lodgessa, Kullervon Maja N:o 14 Ontonagonissa, Kulta Maja N:o 59 Ontariossa, Nikkeli Maja N:o 57 Sudburyssa, Osmon Maja N:o 11 Ironwoodissa, Otavan Maja N:o 7 Evelethissä, Palmulaakson Maja N:o 60 Hollywoodissa, Pohjolaisen Maja N:o 25 Virginiassa, Saaren Maja N:o 54 Jamaicassa (NY), Salon Maja N:o 38 Marylandissa, Sampo Maja N:o 51 Ontariossa, Suvantolaisen Maja N:o 29 Waukeganissa, Taaton Maja N:o 18 Ishpemingissä, Tapiolan Maja N:o 50 Oregonissa, Virkkusen Maja N:o 22 Fariportissa (Ohio), Vuoksen Maja N:o 319 Duluthissa ja Wainon Maja N:o 8 Elyssä (Minnesota). lähde: Directory of Finnish American Organizations in United States Volume II).

Ritareilla oli alkuaikoina oma juhlapuku miekkoineen.

(lähde: Minnesotan suomalaisten historia.)

r-l.huuki
14.06.10, 17:28
Lähtökohtana oli perustaa salaseura, johon valittiin hyvin toisensa tuntevia ihmisiä (miehiä). Ajatuksen herätti suomalaissyntyinen ja jo amerikkalaistunut John Stone. Muita alkuperäisiä perustajajäseniä olivat mm. Jussi Jääskeläinen, Daniel Kuona ja Matti Rautio. Muitakin perustajajäseniä oli mutta "joko suuren vaatimattomuutensa vuoksi tai jostain muusta syystä he ovat vetäytyneet taka-alalle..."

Kalevan Ritarit oli siis alusta alkaen suljettu seura ja jäseniksi valittiin henkilöitä joiden tuli mm. täyttää seuraavat kriteerit: "..puhtaasti eläminen, hyvä käytös ja kristillinen elämän ymmärrys olivat niitä hyveitä, joita vaadittiin Kalevan Ritarikuntaan pyrkiviltä" (Samuel Koskela Kalevaisten 50-vuotis-juhlassa).

Daniel Kuona oli muuttanut Suomeen ja asettunut asumaan Kannuksen Yliviirteen kylään ennen vuotta 1935, josta äitini muistot tuolta kylältä alkavat. Hän oli tavannut Amerikassa Sandran, omaa sukua Järvenpää, ja solminut avioliiton siellä. Pariskunta oli lapseton. Sandra oli Kannuksen Yliviirteen kylästä mutta Järvenpää-sukunsa oli lähtöisin Lohtajan Karhin kylän Järvenpäästä.
Lainaus äitini muistelmista: ”Kuonan Sandra ja Daniel olivat tavallaan Amerikassa tienaamiensa rahojen koroilla eläjiä. Mutta toi pieni kauppa heillekin ehkä hiukan lisätuloja.”
”Tämä Kuonan kauppaliike oli pieni, ilman lämmityslaitetta oleva huone pihalla olevan navetan, heinäladon ja tunkion (joita ei enää käytetty) sekä puuvajan käsittävän rakennuksen päässä.
Harvoin sattui, että kaupassa oli aikaisempia asiakkaita ja kaupan ovi oli auki ja sisälle pääsi suoraan. Muussa tapauksessa ovi oli lukossa ja oli mentävä taloon ilmoittamaan ostoaikeistaan. Ystävällinen kauppias Kuona oli heti valmis palvelemaan. Talon eteisessä olevan pesukomuutin päällä oli pesuvati ja vesikannu. Siiinä hän joka kerta ennen kauppaan lähtöään pesi kätensä.”
”Olin huomannut, että tämä Daniel Kuona nouti kaiken myynnissä olevan tavaran polkupyörän telineellä ja kasseissa pyörän ohjaussarvilla kirkolla olevasta Mikko Kosken kaupasta.”
Daniel Kuona kuoli sota-aikana tien päällä sydänkohtaukseen kesken tavaran noutomatkan. Kuonan kauppana toiminut ulkorakennus on yhä olemassa kuten myös talo, jossa Daniel asui Sandransa ja kasvattityttärensä kanssa – rakennukset on kauniisti kunnostettu ja sijaitsevat Rekiläntien varressa radan lähellä.

- Raija-Leena H

Heikki Koskela
14.06.10, 17:53
Näin sai Daniel Kuona itselleen elävän historian. Nimi tuli todelliseksi ihmiseksi. Jos Daniel Kuona tulee Minnesotan historiaa selatessani esille laitan siitä lisätietoa.

Heikki Koskela
16.06.10, 19:14
Turhaan minä kailotin Kalevan Ritarien majoista ja Kalevan Naisten tuvista. Ne näyttävät olevan kauniisti esillä Internetin sivuilla. Tosin ovat päivitykseltään vanhentuneita.

Vanhempaa tietoa jäsenistä löytyy mm. W. Nikanderin kirjasta Amerikan suomalaisia (1927). Sieltä poimin kaikki Kalevan Ritarit ja Naiset ja heitä löytyi noin 4500 ja kaikista on pieni henkilöhistoria kirjoitettu.

Heikki Koskela
16.06.10, 19:57

Laskutaitoni alkaa pettää. Ritareita ja Naisia tietenkin löytyi noin 450.

Olarra
16.06.10, 21:31
Vanhempaa tietoa jäsenistä löytyy mm. W. Nikanderin kirjasta Amerikan suomalaisia (1927). Sieltä poimin kaikki Kalevan Ritarit ja Naiset ja heitä löytyi noin 4500 ja kaikista on pieni henkilöhistoria kirjoitettu.

Löytyykö,Heikki, kirjastasi myös ensimmäisessä tämän ketjun viestissä mainitsemasi Johan Talso? Mikä mies ja mistä?
t. Olavi A.

Matti Lund
16.06.10, 23:40
Löytyykö,Heikki, kirjastasi myös ensimmäisessä tämän ketjun viestissä mainitsemasi Johan Talso? Mikä mies ja mistä?
t. Olavi A.

Saattaa olla niin, että Ameriikoihin lähti Juho Talso niin Isostakyröstä Ventälästä kuin Laihialtakin (Kylänpäästä).

Veikkaan, että Kalevan ritari oli jommasta kummasta, mutta tästä ritariasiasta minulla ei ole otettuna tietoja.

terv Matti Lund

Ps. Mikki Klippi on Laihialta ja Pakka myös. Ritariasiasta en edelleenkään tiedä, mutta tämännimisiä kyllä sieltä Ameriikkaan lähti.

Heikki Koskela
17.06.10, 06:46

En löytänyt Nikanderin matrikkelikirjasta Talsoa, Klippiä ja Pakkaa. Nimet esiintyivät Minnesotan historiankirjassa ilman henkilöhistorioita. Mutta yritän saada laatimani luettelon esille jossain. Se nimittäin sisältää henkilön nimen, syntymäajan ja -paikan ja saattaa auttaa jotakin sukulaisten etsimisessä.

(Taisi aamullinen tekstini jäädä sensuurin taakse kun ei näkynyt, tai sitten olen tehnyt lähetysvirheen.)

Heikki Koskela
21.06.10, 07:16
Alkuaikojen Kalevan Ritarikunnan jäsenistöä löytyy tästä osoitteesta: http://www.jarviradio.net/index.php?option=com_content&view=article&id=153&Itemid=72

Varmaan luettelosta löytyy puutteita mutta sitä voin korjata kunhan saan lisätietoa. Jokaisesta esilläolevasta henkilöstä löytyy kuitenkin pieni henkilöhistoria.

r-l.huuki
21.06.10, 14:54
Mikko Klippa-, Daniel Kuona-, Johan Pakka- ja Johan Talso-nimet mainitaan ainakin näissä kirjoissa:
Asiakirjojen ja julkaisujen hakemistoja suomalaisista Yhdysvalloissa (http://www.genealogia.fi/emi/) Muita apuneuvoja: hakemistoja - My Finn Index. Seitsemän tunnetun suomalais-amerikkalaisen kirjan henkilöhakemisto.
- Klippa, Mikko - s 96
- Kuona, Daniel - s 105, 106
- Pakka, Johan - s 106
- Pakka, John - e 140 Eveleth MN
- Talso, J. - j 56 Mich
- Talso, Jenny (Matson) - s 256
- Talso, Johan - s 106
- Talso, John - s 255
e "Amerikan Suomalaisen Työväenliikkeen Historia" written by Elis Sulkanen. 1951. (only first 1/3 indexed)
j "John Morton" written by S. Ilmonen. Hancock MI, 1936.
s "Amerikan Suomalaisten Sivistyshistoria" written by S. Ilmonen. Hancock MI, 1930.

Todennäköisesti Kalevan Ritari Daniel Kuona on Haapajärveltä syntyjään – mitä sanovat Haapajärven tuntijat :confused: Ainakin Kannukseen rantautunut Daniel Kuona on tämä.
Haapajärvi kasteet 1872 (mk 30): Daniel, s. 26.11.1872, kastettu 8.12.1872
Vanhemmat ovat talollinen Kalle Leonhard Juhonpoika Kuona (s. 13.3.1841 Haapajärvi) ja vaimonsa (vihitty 18.4.1865 Haapajärvi) Susanna Aapantytär Haaraniemi (s. 2.7.1845 Haapavesi)
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haapajarvi/rippikirja_1855-1865_ik152_i/53.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haapavesi/rippikirja_1862-1869_mko93-111/205.htm
Haapajärven rippilapsia vuosilta 1887-1888 ja oikean puoleisella sivulla näkyy himmeästi: Renki Taneli Karlinpoika Kuona http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7053&pnum=4
Haapajärvi rippkirja 1884-1892, sivu 86, Itsellisiä: Taneli Kallenpoika Kuona, syntynyt 26.11.1872 Haapajärvi – Amerikkaan 28.4.1890.
Tanelin veli Johannes *1868 muutti Amerikkaan jo 1886.

Daniel Kuonan vaimo Lohtaja kasteet 1876 (mk 422): Maria Aleksandra Järvenpää, s. 1.2.1876 Järvenpää, Karhin kylä, Lohtaja, kastoi Josef Fredrik Cajan 6.2.1876.
Vanhemmat: talollisenpoika Matti Kustaa Jaakonpoika Järvenpää (s. 15.2.1845 Järvenpää, Karhi, Lohtaja) ja vaimonsa Kreeta Johanna Antintytär (s. 30.3.1846 Sydänmetsä, Marinkainen, Lohtaja)
Matti Kustaa Järvenpää muutti Lohtajalta 1884 Kannuksen Yliviirre n:o 13 Roikon tilalle talolliseksi ja perhe seurasi mukana mutta isäntä itse otti ja lähti ulkomaille jo 1889 (tod. 21.5.1889). En ole päässyt Kannuksen rippikirjaa 1884-93 uudempia katsomaan, joten en tiedä, koska Matti Kustaa palasi vaimonsa avuksi tilaansa hoitamaan, enkä myöskään tiedä, koska Maria Aleksandra muutti Amerikkaan. Sen olen kuullut äitini kertomana, että Matti Kustaa palasi Roikolaan, koska pyysi n. 1930-luvulla lapsiaan, Sandraa ja Viliä (s. 1881), palaamaan Amerikasta avukseen tilan hoitoon. Vaan kun ei ollut sähköposteja eikä puhelintakaan, niin ehti myydä pääosan tilasta vieraalle vähän ennen kuin Sandra ja Vili puolisoineen palasivat isää vanhantamaan. Daniel Kuona ei pitänyt kovin maanviljelystä ja vaihtoikin Sandran isän pienen tilan tämän kuoltua Vili Järvenpään rakentamaan uuteen taloon, jossa oli vähemmän maata.

Daniel ja Alexandra Kuona näyttävät käyneen Suomessa pariinkin otteeseen 1900-luvun alussa.
Siirtolaisuusinstituutti (http://www.migrationinstitute.fi/)
Matkustajaluettelohaun tulos
Sukunimi Etunimet Lähtöpäivä
Kuona Daniel 05.11.1902
Kuona Sandra 05.11.1902
Kuona Aleksandra 10.09.1910
Kuona Taneli 10.09.1910
Passiluettelohaun tulos
Sukunimi Etunimet Synt.aika Kohdemaa
Kuona Maria Aleksandra . .1876 Amerikka
Kuona Maria Alexandra Gustafsd. . .1876 Amerikka
Kuona Taneli . .1872 Amerikka
Kuona Taneli Karlsson . .1872 Amerikka

United States Federal Census, 1900. 1920 ja 1930: Daniel Kuona (Birth: abt 1873) - Spouse: Alexandra (1930 on nimi Maria A) - city, Houghton, Michigan
World War I Draft Registration Cards, 1917-1918: Daniel Kuona - Residence: Houghton, Michigan http://search.ancestry.com/cgi-bin/sse.dll?gsfn=Daniel&gsln=Kuona&submit=Search&ti=0&o_iid=33216&o_lid=33216&gl=allgs

- Raija-Leena H

Heikki Koskela
21.06.10, 17:26
Muutama tiedon hippunen John Stonesta:
Lapsuus- ja kouluvuodet hän vietti Oulussa, missä syntyi 13.9.1865 (?) ja muutti Amerikkaan 1887. Luultavasti hän oli jo Suomessa mennyt naimisiin Sofia Kraftenbergin kanssa. He asettuivat asumaan pieneen sahakylään (Tower) Minnesotassa. SSHY:stä saattaa löytyä vihkiaika.
Muutettuaan Montanaan hän sai vakautettua taloudellisen asemansa ja muutti joksikin aikaan asumaan Michiganiin, jossa hän tutustui David Kuonaan ja he yhdessä perustivat kahvipaahtimon.
Ei tunnu uskottavalta, että hänen nimensä olisi Suomessa ollut John Stone. Oletettavasti se oli jokin muu (Juha Kivi ?).
Runsaasti lisätietoa Kalevaisten jäsenistä ilman henkilöhistorioita Holmion kirjassa: "Michiganin suomalaisten historia".

tellervoranta
21.06.10, 18:16
Otin selvää Kittilästä muuttaneesta 6.1.1886 syntyneestä Alfred Charles Emile Ahngrenistä. Vanhemmat: Kruununvouti Charles Emile Ahnger ja Olga Ingman.
Löysin hänet matkustajaluettelosta 7.5.1913 ja 17.3.1923.(Amer)
Veljensä 20.9.1887 syntynyt Ture Theodore Tobias näyttää lähtevän matkaan 18.7.1906 ( Amerikkaan)
Eräässä Kittilää käsittelevässä kirjassa on kerrottu isä kruununvoudista hyvin myönteiseen sävyyn.

Heikki Koskela
21.06.10, 19:29

Laitan tähän Ahngerista lisätietoa Nikanderin kirjasta:
"Ahnger A. Charles E., insinööri. Chicago Ill., 2666 N. Halsted St.
Synt. tammik. 6 p. 1886 Kittilässä Suomessa.
Siirt. Amerikkaan 1913.
K. R:kunnan jäsen.

Tuli ylioppilaaksi v. 1907, suoritti teknillisessä korkeakoulussa insinööritutkinnon v. 1912. Seuraavana keväännä siirtyi Amerikkaan, asettuen Chicagoon, Ill., jossa on ollut pääasiassa terästehdsyhtiöiden palveluksessa. Kuuluu jäsenenä paikalliseen K. R. Jukolan Majaan."

Sitten vaimosta:
"Ahnger, Rosa A., o.s. Erkkilä Mrs.
Synt toukok. 4 p. 1890 Siikaisissa, Suomessa.
Siirt. Amerikkaanv. 1911.

Tuli Suomesta suoraan Chicagoon, Ill. Meni avioliittoon insnööri A. Ch. E. Ahngerin kanssa Chicagossa Ill. v. 1914."

Molemmista on kirjassa erinomainen valokuva.

r-l.huuki
24.06.10, 14:13
Muutama tiedon hippunen John Stonesta:
Lapsuus- ja kouluvuodet hän vietti Oulussa, missä syntyi 13.9.1865 (?) ja muutti Amerikkaan 1887. Luultavasti hän oli jo Suomessa mennyt naimisiin Sofia Kraftenbergin kanssa. He asettuivat asumaan pieneen sahakylään (Tower) Minnesotassa. SSHY:stä saattaa löytyä vihkiaika.
Muutettuaan Montanaan hän sai vakautettua taloudellisen asemansa ja muutti joksikin aikaan asumaan Michiganiin, jossa hän tutustui David Kuonaan ja he yhdessä perustivat kahvipaahtimon.
Ei tunnu uskottavalta, että hänen nimensä olisi Suomessa ollut John Stone. Oletettavasti se oli jokin muu (Juha Kivi ?).
Runsaasti lisätietoa Kalevaisten jäsenistä ilman henkilöhistorioita Holmion kirjassa: "Michiganin suomalaisten historia".
"John Stone was born in Oulu, Finland, in 1865, to Johan and Susan Oxelstein" http://www.kalevalittleton.org/fort-pond-and-kaleva-history.php

Oulun tuomiokirkkoseurakunta, vihityt http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/vihityt_1792-1854_tksrk_ik139/163.htm
N:o 56 – Stad - 5.10.1848 – Sjöman Johan Andersson Oxelstein och pigan Susanna Sipola. – Talman: Sjöman Gustaf Leman

Henkikirja 1880, Oulun lääni, Oulun kaupunki http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=594129&zoom=3&x=1&y=1&sx=400&sy=400
Viides kaupunginosa, tontti n:o 52, josta omistusosuus ½: Johan Oxelstén *1821, vaimo Sanna *1824, tyttäret Sanna *1854 ja Anna *1862 sekä kaksi alaikäistä poikaa.

SSHY:n jäsensivulta löytyy sama perhe: Oulun tuomiokirkkoseurakunnan rippikirja 1881-1890, kuva 234, sivu 238 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3704&pnum=234
5. (kaupunginosa) N:o 52: Sjöman Oxelsten Johan Andersson *3.2.1821, H:u Susanna Olofsd:r Sipola *25.10.1824 Rovaniemi, D:r Susanna Mathilda *1859, D:r Anna Sofia *1862, son Johannes *13.9.1865, son Alexander *1869
Johannes-poika käy ehtoollisella vuonna 1885 ja Muistutuksia-sarakkeessa lukee ”i Amerika”. Alexanderilla ehtoollismerkintä vuonna 1887 ja Muistutuksia-sarakkeessa ”Amerika” (näkyy heikosti).

- Raija-Leena H

r-l.huuki
24.06.10, 15:43
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan rippikirjassa 1891-1900, kuva 175, sivu 994 - SSHY:n jäsensivu http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3550&pnum=175
Amerikkaan muuttaneiden poikien nimet edelleen vanhempiensa perheessä ja kerrotaan molempien avioituneen Amerikassa: Johannes Sofia Kraftenbergin kanssa.

- Raija-Leena H

Heikki Koskela
24.06.10, 15:58
Oxelstein-sukua näyttää löytyvän myös Lumijoelta.

John Stone (Oxelstein) ei tainnut olla aivan tavallinen siirtolainen, kun tuntuu olevan "koulua käynyt" enemmän kuin keskiverto siirtolainen. Hän nimittäin aloitti ylioisto-opinnot mutta keskeytti opiskelun ja lähti Amerikkaan (Olavi Koivukangas).

Hyvää Juhannusta kaikille !

r-l.huuki
24.06.10, 16:47

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 tuntee Juho Oxelsténin http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21917

Hyvää Juhannusta!
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus kertoo juhannuksesta näin (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2338)

r-l.huuki
24.06.10, 17:21
Maria Sofia Kraftenbergin suvusta löytyy tutkimus: Genos 40(1969), s. 61-69 http://www.genealogia.fi/genos/40/40_61.htm
Kraftenberg
Lakit. lisensiaatti Håkon Holmberg, Helsinki

Markku_Tahkokorpi
27.06.10, 17:05
Tuo Daniel Kallenpoika Kuona on tosiaan Haapajärven poikia. Tarkemmin sanottuna hän on Yrjö Leipälän ja kumppaneiden tutkiman korpraali Sigfrin Stackin suvun jäsen,vieläpä niin että hän on suoraan patrilineaarisesti Korpraali Sigfrid Stackin jälkeläinen viidennessä polvessa. Hän polveutuu myös mm. Herraloista, Tiitoista, Aholoista, Alaparkkiloista ja Kontioista., kaikki myös enemmän tai tai vähemmän omien esivanhempieni sukuja.