Tekniikkakysymys?

[Jokkel]

Täältä saamieni vinkkien yllyttämänä pakkasin autoni ja majoituin Maakunta-arkiston parkkipaikalle muutamaksi yöksi ja päiväksi arkistoon. Siellä avautuikin aivan uusi maailma "sukututkimukselleni". En ehtinyt käytettävissä olevassa ajassa perehtyä kuin rippikirjojen mikrokortteihin. Kun tuli vastaan sivuja, jotka vaativat lisätulkintaa, yritin ottaa paperikopioita kortista, mutta laitteen ominaisuudet eivät riittäneet luettavan kopion aikaansaamiseen. Siinä tulikin eteen ensimmäinen kysymys. Saako digipokkarilla otettua luettavia kuvia lukulaitteen ruudulta. Ilmeisesti sitä harrastetaan, koska kuvaus on tutkijasalissa kielletty. Jos saa, minkälaisia asetuksia olette käyttäneet? Tai onko jotain muuta tapaa tallettaa sivujen tietoa, jotta voisi esim. täällä kysellä tulkinta-apua?

[Sami Lehtonen]

Täältä saamieni vinkkien yllyttämänä pakkasin autoni ja majoituin Maakunta-arkiston parkkipaikalle muutamaksi yöksi ja päiväksi arkistoon. Siellä avautuikin aivan uusi maailma "sukututkimukselleni". En ehtinyt käytettävissä olevassa ajassa perehtyä kuin rippikirjojen mikrokortteihin. Kun tuli vastaan sivuja, jotka vaativat lisätulkintaa, yritin ottaa paperikopioita kortista, mutta laitteen ominaisuudet eivät riittäneet luettavan kopion aikaansaamiseen. Siinä tulikin eteen ensimmäinen kysymys. Saako digipokkarilla otettua luettavia kuvia lukulaitteen ruudulta. Ilmeisesti sitä harrastetaan, koska kuvaus on tutkijasalissa kielletty. Jos saa, minkälaisia asetuksia olette käyttäneet? Tai onko jotain muuta tapaa tallettaa sivujen tietoa, jotta voisi esim. täällä kysellä tulkinta-apua?

Ei salamaa ja jos ei ole optista kuvanvakaajaa, käytetään vakaampaa kättä. Kaikki 3mpix ylöspäin käy. On hyvä huomata, ettei valon määrä ruudulla ole vakio, vaan kuvattuna keskeltä tahtoo kuva palaa puhki ja vastaavasti kulmat jäävät tummiksi - kannattaa siis miettiä, miten aukeaman sijoittelee ruudulle ennen kuvaamista niin, että se oleellisin tieto olisi parhaiten luettavissa.

[eeva häkkinen]

Täältä saamieni vinkkien yllyttämänä pakkasin autoni ja majoituin Maakunta-arkiston parkkipaikalle muutamaksi yöksi ja päiväksi arkistoon. Siellä avautuikin aivan uusi maailma "sukututkimukselleni". En ehtinyt käytettävissä olevassa ajassa perehtyä kuin rippikirjojen mikrokortteihin. Kun tuli vastaan sivuja, jotka vaativat lisätulkintaa, yritin ottaa paperikopioita kortista, mutta laitteen ominaisuudet eivät riittäneet luettavan kopion aikaansaamiseen. Siinä tulikin eteen ensimmäinen kysymys. Saako digipokkarilla otettua luettavia kuvia lukulaitteen ruudulta. Ilmeisesti sitä harrastetaan, koska kuvaus on tutkijasalissa kielletty. Jos saa, minkälaisia asetuksia olette käyttäneet? Tai onko jotain muuta tapaa tallettaa sivujen tietoa, jotta voisi esim. täällä kysellä tulkinta-apua?

Itse en ole onnistunut saamaan kelvollisia kuvia lukulaitteelta, tarttis varmaan jalustan. Olen aina saanut parempia kuvia arkiston kopiokoneella, eli jos tartten digikuvan filmiltä, niin kopioin ruudun paperille ja kuvaan siitä kotona. Kamerani on vanha 3.2 mp, mutta saan paperilta sillä erinomaisia kuvia. Pikselit riittävät mainiosti, kaikki mahdolliset ongelmat liittyvät riittävän ja tasaisen valon saamiseen.

Mutta se, miksi vastasin tähän, oli lauseesi "kuvaus on tutkijasalissa kielletty" - siis millainen kuvaus? En ole ennen nähnyt mitään kieltoa ja olen ensi viikolla tulossa Hesaan kameran kanssa. Kerrotko lisää?

Sorry, huomasin juuri, että puhutkin maakunta-arkistosta. Onkohan KAssa jotain rajoituksia? Missäänhän ei salamilla kai saa kuvatakaan.

[kkylakos]

KA:ssa saa kuvata asiakirjoja ja mikrofilmilaitteita. Ensiksimainittuja ilman salamaa.

[Hakulinen]

hei,
erilaiset ovat pelisäännöt eri paikoissa: Hml maakunta-arkistossa ei tutkijasaliin saa viedä minkäänlaista kameraa, eikä myöskän puhelinta :confused: niissähän on myös kuvausväline. Mikäli haluaa tulosteen filmiltä/kortilta se skannataan virkamiehen silmien alla ja tuolloin varmistetaan se, ettei skannata/kopioida liian tuoretta tietoa.

Omat kokemukset muista arkistoista tai lukusaleista eivät rohkaise kuvaamaan näytöltä. Mikäli voi tulostaa paperille tai skannata tiedostoon, se on paras vaihtoehto.

RH

[Antero Westerlund]

Digikuvaus ruudulta onnistuu, kunhan muistaa kytkeä salaman pois. Ruudulta heijastuva salamavalo pilaa kuvan. Kannattaa ohjelmoida kamera mustavalkokuvaukseen, jolloin tiedoston koko putoaa murto-osaan. Kameran "herkkyys" eli ISO-luku voi olla automaattisäädössä, mutta kannattaa tarkistaa jo kuvausvaiheessa näyttöruutua suurentamalla, että kuvan rakeisuus ei kasva liikaa, tarvittaessa ISO- luku pienemmäksi jolloin valotusaika ja tärinäherkkys tietysti kasvavat. Ruudulle saattaa tulla häiritseviä heijastuksia ympäristöstä, torjuttavissa laitteen siirtelyllä jos mahdollista. Kuvaussuunta mahdollisimman kohtisuoraan, jolloin terävysalue kattaa koko ruudun. Himmeninaukko mahdollisimman isoksi (pieni numero = iso aukko!) jolloin valotusaika on lyhimmillään. Kamera on hyvä tukea johonkin. Kolmijalkajalustaa voi olla vaikea sijoittaa, unipodi eli "yksijalkainen" jalusta poistaa enimmän tärinän. Jos muuta ei keksi, niin kamera kirjapinon tms päälle, linssi ruudun keskikohdan korkeudelle. Ainakin täytyy kuvatessa tukea kyynärpäät pöytään, jos muu ei auta. Kuvauksista on pidettävä kirjaa siten, että jälkeenpäinkin tietää, minkä kirjan miltäkin sivulta kuva on. Voisi kuvata ensin sivun kokonaan siten, että kaikki viitemerkinnätkin näkyvät, ja sitten rajattu kuva halutusta kohdasta. Kuvaustulos kannattaa heti tarkistaa kameran näytöltä.
Kameran viennistä työtiloihin täytyy sopia arkistonhoitajan kanssa. Jos tiloihin viedään ainoastaan "luvallista" materiaalia, ei pitäisi olla rajoituksia kuvaamisessakaan.

[Erkki Kiuru]

Olen myös kuvannut materiaalia Hämeenlinnassa ja Mikkelissä maakunta-arkistoissa, joista seuraavia kokemuksia:
-mikrofilmihuoneessa Mikkelissä kuvataan ilmoittamalla siitä etukäteen valvojalle, samalla kirjataan ylös mitä kuvataan, esim. läänintilejä 1600-luvulta.
-mikrofilmihuoneeseen Mikkelissä saa myös 1900-luvun materiaalia, mutta sitä ei saa valokuvata eikä kopioida kopiokoneella. Tietenkin voi pohtia kuvauskiellon merkitystä, koska tutkimustarkoituksessa saa kuitenkin tarpeelliset tiedot kirjata itselle ylös.
-tutkijasalissa Mikkelissä olen kuvannut paljon mm. perukirjoja digikameralla. Työpöytävalaisimet kohteen molemmille puolille antamaan valoa ja sitten vain kuvia... laitan irtopaperilapun kuvattavan sivun reunaan, johon merkitsen materiaalin ja arkistotunnuksen, näin tiedot jäävät myös valokuvan reunaan... otan useita kuvia samasta kohteesta käsivaraisesti, joista parhaan sitten säilytän... mustavalkokuvilla tiedostokoot pysyvät pieninä, toisaalta nykyvälineillä sillä ei ole juurikaan merkitystä... värikuvat antavat vaikkapa oppimateriaalina lisää aitouden tunnetta kuviin... kuvauskeikan jälkeen järjestän kuvat heti oikeisiin kansioihin ja poistan turhat, muutaman kuukauden jälkeen en kyllä enää löydä otoksiani..
-Hämeenlinnassa on erillinen kuvauspaikka valvojan silmien alla (=ihan ok), jossa alkuperäisen materiaalin kuvaus on tehty helpoksi... hyvät valot molemmin puolin... kameran saa säädettävään telineeseen kiinni... ei tarvitse ottaa ylimääräisiä kuvia koska kaikki onnistuvat ensimmäisellä kerralla.
-Hämeenlinnassa on erillinen mikrofilmilukija kuvauspaikan vieressä (ja siis myös valvojan vieressä), jossa mikrofilmeistä kuvia.

Valokuvausmahdollisuus on erinomainen tapa kerätä tietoa alkuperäismateriaalista vaikkapa sukukirjaa ja oppimateriaalia varten. Tavanomaisessa tutkimustyössäkin voi hankalat kohdat valokuvata ja tuoda vaikkapa tänne Forumille pohdittavaksi.

Erkki

[Matti Lund]

Olen myös kuvannut materiaalia Hämeenlinnassa ja Mikkelissä maakunta-arkistoissa, joista seuraavia kokemuksia:
-mikrofilmihuoneessa Mikkelissä kuvataan ilmoittamalla siitä etukäteen valvojalle, samalla kirjataan ylös mitä kuvataan, esim. läänintilejä 1600-luvulta.
-mikrofilmihuoneeseen Mikkelissä saa myös 1900-luvun materiaalia, mutta sitä ei saa valokuvata eikä kopioida kopiokoneella. Tietenkin voi pohtia kuvauskiellon merkitystä, koska tutkimustarkoituksessa saa kuitenkin tarpeelliset tiedot kirjata itselle ylös.
-tutkijasalissa Mikkelissä olen kuvannut paljon mm. perukirjoja digikameralla. Työpöytävalaisimet kohteen molemmille puolille antamaan valoa ja sitten vain kuvia... laitan irtopaperilapun kuvattavan sivun reunaan, johon merkitsen materiaalin ja arkistotunnuksen, näin tiedot jäävät myös valokuvan reunaan... otan useita kuvia samasta kohteesta käsivaraisesti, joista parhaan sitten säilytän... mustavalkokuvilla tiedostokoot pysyvät pieninä, toisaalta nykyvälineillä sillä ei ole juurikaan merkitystä... värikuvat antavat vaikkapa oppimateriaalina lisää aitouden tunnetta kuviin... kuvauskeikan jälkeen järjestän kuvat heti oikeisiin kansioihin ja poistan turhat, muutaman kuukauden jälkeen en kyllä enää löydä otoksiani..
-Hämeenlinnassa on erillinen kuvauspaikka valvojan silmien alla (=ihan ok), jossa alkuperäisen materiaalin kuvaus on tehty helpoksi... hyvät valot molemmin puolin... kameran saa säädettävään telineeseen kiinni... ei tarvitse ottaa ylimääräisiä kuvia koska kaikki onnistuvat ensimmäisellä kerralla.
-Hämeenlinnassa on erillinen mikrofilmilukija kuvauspaikan vieressä (ja siis myös valvojan vieressä), jossa mikrofilmeistä kuvia.

Valokuvausmahdollisuus on erinomainen tapa kerätä tietoa alkuperäismateriaalista vaikkapa sukukirjaa ja oppimateriaalia varten. Tavanomaisessa tutkimustyössäkin voi hankalat kohdat valokuvata ja tuoda vaikkapa tänne Forumille pohdittavaksi.

Erkki



Tässä on tullutkin jo hyviä vinkkejä asiakirjojen digipokkarikuvaukseen näyttölaitteelta.

Turun maakunta-arkisto on aivan oma tapauksensa, jota vastaavaa en ole kohdannut missään muualla.


1.

Ensin se oli kuten muutkin arkiston pisteet, jotka ovat minulle tuttuja:

Ilmoitetaan henkilökunnalle, että ylösotot tehdään digipokkarilla eikä kynällä ja mennään ja valitaan vapaa lukulaite, josta ylösotot otetaan. En kyllä näe mitään tarvetta tällaiselle ilmoittelulle, kun ei tarvitse tehdä ilmoitusta muilla ylösottovälineilläkään. - Tarvetta erikseen ilmoittamiselle näen vain silloin, jos paikalle kuljettaa suuren määrän erilaisia erikoisoheisvälileitä: jalustoja, sähkökaapeleita, lisävalaisimia jne...

2.

Kaksi vuotta sitten muuttuivat kuvausolosuhteet pelkäksi farssiksi, jota ne ovat edelleen.

Nimittäin kuvaaminen kiellettiin kaikilta muilta laitteilta, mutta osoitettiin sitä varten eräässä pimeässä kopissa oleva rikkinäinen ylijäämälaite, joka oli täysin sopimaton kuvaukseen. Jouduin riitelemään asiasta arkiston johtajan kanssa, ja ikäväkseni jouduin todistamaan sen tosiasian, ettei hän ollut tässä muistiinpanovälineasiassa alkuunkaan tehtäviensä tasalla. (Koulutukseni perusteella olisin voinut itse joutua, jos huolittaisiin, arkistolaitoksen yksikön johtajaksi, ja monivuosikymmenisenä tehoasiakkaana on tullut muutenkin siihen tehtävään näkemystä, joten minulla on aika kirkas mielikuva, miten itse pyrkisin kunnialla sellaista tehtävää hoitamaan, jos siinä olisin.)


3.

Kun olin useaan otteeseen vaatinut johtajalta ja hänen alaisiltaan järkeä ja tarkoituksenmukaisuutta asian hoitamiseksi kuntoon, muutettiin asetelmaa niin, että aulaan hommattiin eräs toinen remontista tullut ikivanha ylijäämälukulaite ja lupa oli kuvata vain sillä. Tällä pystyi ottamaan ihan välttäviä kuvia, silloin kun se sattui toimimaan. Turussa on toki 5 selvästi parempaa laitetta ja 3-4 samanveroista laitetta, jotka eivät ole vähän väliä rikki. Tämä laite on ollut pahimmillaan rikki useita kuukausia ja sen siirtomekaniikka on aivan loppuunkulunut, eli asiakirja pitää asemoida näyttöön henkeä pidätellen varovasti sormenpäällä säätäen, jotta se ei samalla lynssähdä näytön alapuolelle tai mene sumuiseksi. Toisaalta kun tämä laite on jatkuvasti uudelleen rikkoutunut, kerran sitä oltiin jo aikeissa viedä romulavalle, on siitä ollut se etu, että on saatu joinakin viikkoina poikkeuslupa kuvata paremmalla laitteella.

Lopulta se laite meni aivan kelvottomaksi ja tilalle tuotiin toinen. Siinäkin farssi jatkui, eli se valittiin täydellisestä väärinkäsityksestä. Ilmeisesti toimikenkilöllä, joka siihen pyydettiin, oli sangen kiireinen työpäivä. Hän kyllä ryhtyi operaatioon aivan oikeasta päästä ja on erittäin ammattitaitoinen virkailija, jota muuten arvostan ja jolle muuten olen kovasti kiitollisuudenvelassa, mutta nyt hänelle tuli kiireen aiheuttama työtapaturma. Eli eräs tsekkaus jäi tekemättä. Hän nimittäin oli pyytänyt erästä herraa testaamaan laitteen ja pyysi tältä lausuntoa sen soveltuvuudesta, jotta voisi varmistua laitteen sopivuudesta. Tämä herra oli aika iäkäs ja ehkä lähes yhtä puolikuuro kuin minäkin. Nimittäin antoi laitteesta kelpuuttavan lausunnon ja se jäi siihen.

Laite oli kuitenkin digikuvaukseen erittäin huonosti sopiva: siinä oli pikku näyttö, johon rullan arkistodokumentin sivu ei mahtunut, vaikka kaikkiin muihin laitteisiin yhtä toista lukuunottamatta se Turussa mahtuu.

Kun tästä epäsopivuudesta sitten valitin laitteen valinneelle toimihenkilölle, hän vakuutti, että tämä meidän kyseinen herra piti sitä hyvänä. No minä sitten haastattelin tätä vanhaa herraa, ja kävi ilmi, ettei hänellä ole digipokkaria ei mitään käsitystä sillä kuvaamisesta eikä aikomustakaan kuvata, vaan kun laite oli siihen tuotu ja hän sillä pystyi kelaamaan itselleen sopivasti, hän sanoi, että laite on OK. Ei hän ollut kuullut ja siis tiennyt, että hänen piti testata sitä digipokkarikuvausta varten.

Farssi myös jatkui siten, että tämäkin laite meni epäkuntoon jo alle viikon käytön jälkeen. Joku käyttäjä oli ilmeisesti käsitellyt liian kovakätisesti siirtokelkkaa ja sitä ei saatu asetettua kunnollisesti paikalleen: kuva oli yhtä sumua vaan ja puolivälistä msuta. Pyysin toimihenkilön, joka huolehtii tekniikasta, ja joka on mielestäni tunnollisessa työssään suureksi kunniaksi arkistolaitokselle, toteamaan asian ja hän totesi, mutta ei voinut enempää auttaa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut antaa omatoimisesti lupaa minulle kuvata pokkarilla ehjästä laitteesta, vaan minun piti odottaa, että hän soitti johtajattarelle (kun oli ilta ja tämä oli jo poistunut kotiinsa), ja kysyi, saadaanko antaa lupa toiselle laitteelle. - Kyllä on aikoihin eletty!


Kun tiedustelin, mikä tarkoituksettoman kiellon taustalla oikein on, ei järkevää vastausta tullut. Vaikutti johtajattaren itseisarvolta. Vihjattiin kylläkin, että ylösottojen suoritus pokkarilla olisi häirinnyt jotain tiettyä "tutkijaa" (???!!!) ja tämä vannoutunut kosmuskynäihminen olisi vaatinut muiden välineitten kieltoa. -Siis että olisi käenpoikanen pesässä? Tämä on aivan järjetön selitys, vaikka jotain perääkin siinä kai oli, sillä ei pokkarin painikkeen painaminen (sen saa äänettömäksikin) häiritse ketään tutkijaa tippaakaan, jos tämä vain viitsii keskittyä omaan tutkimiseensa naapurien kyräilyn sijaan. Minun lisäkseni siellä on kuvannut muutama muukin, ja joillakin on ollut jalustoja ja muuta oheislaitetta, ja he ovat olleet vierustoverina, mutta se ei ole häirinnyt minua eikä ketään muutakaan tippaakaan, koska minä ja ne muut osaamme keskittyä tutkimiseen juuri siten kuin tutkijan täytyy osata ja jos ei osaa, ei mielestäni kannata eksyä itseään piinaamaan arkistoon, vaan harrastaa jotain muuta, johon on myötäsyntyisiä taipumuksia ja jotka ovat itselle hauskoja.


Muut yksiköt, joita olen käyttänyt, ovat olleet joustavia ja sisäistäneet paremmin asiakaspalvelutehtävänsä riippumatta siitä, mitä muistiinpanovälinettä asiakas käyttää. Turussakin kaikki lattiatason toimihenkilöt ovat kunniaksi muussa suhteessa: heitä pompotellaan tässä digipokkariasiassa samalla tavalla kuin tutkija-asiakastakin.

Myös muiden minulle tuttujen arkistolaitoksen yksikköjen johtajat ovat tässä suhteessa kunniaksi arkistolaitokselle tutkijapalvelun tarkoituksemukaiseksi toteuttamiseksi. - Ei valittamista.


terv Matti Lund

o

[Tuiju Olsio]

Tuon minäkin nyt sitten tässä vähäiset kokemukseni esille, kun tuli puhe Turun Maakunta-arkistosta. Olin siellä tänä vuonna maaliskuussa viikon. Ihmettelin tätä kuvauskieltoa myös ja kysyin siihen perustelua. Minulle sanottiin, että kuvaus häiritsee muita tutkijoita ja että kuvata saa vain siltä yhdeltä koneelta aulassa. Päättelin sitten siitä, että koska olin ainoa filmirullakoneiden huoneessa oleva tutkija, niin kuvasin sen näytöltä. Pasta!

Muualla en ole kieltoja kokenut ja olen ahkerasti kuvannut, näytöltä, alkuperäisiä asiakirjoja ym. Kansallisarkistossa minua kerran nimenomaan kehotettiin itse kuvaamaan asiakirjaa, kun pyysin siitä valokopiota. Åbo Akademin arkistossa kameralla kuvatut asiakirjat piti kirjoittaa ylös lomakkeelle. Mikkelissäkin olen kuvannut, mutta siitä on jo kauan aikaa.

[Matti Lund]

Tuon minäkin nyt sitten tässä vähäiset kokemukseni esille, kun tuli puhe Turun Maakunta-arkistosta. Olin siellä tänä vuonna maaliskuussa viikon. Ihmettelin tätä kuvauskieltoa myös ja kysyin siihen perustelua. Minulle sanottiin, että kuvaus häiritsee muita tutkijoita ja että kuvata saa vain siltä yhdeltä koneelta aulassa. Päättelin sitten siitä, että koska olin ainoa filmirullakoneiden huoneessa oleva tutkija, niin kuvasin sen näytöltä. Pasta!

Muualla en ole kieltoja kokenut ja olen ahkerasti kuvannut, näytöltä, alkuperäisiä asiakirjoja ym. Kansallisarkistossa minua kerran nimenomaan kehotettiin itse kuvaamaan asiakirjaa, kun pyysin siitä valokopiota. Åbo Akademin arkistossa kameralla kuvatut asiakirjat piti kirjoittaa ylös lomakkeelle. Mikkelissäkin olen kuvannut, mutta siitä on jo kauan aikaa.




Hei, kun olen siellä kuluttanut aikaa kovasti ja myös kovasti ottanut digipokkarilla kuvia, olen järjestänyt useana kertana "gallup -kyselyn" siitä, häiritseekö digipokkarin käyttö ketään. - Ei ole häirinnyt ja siinä ovat oikeastaan kaikki, jotka siellä olen useammin kuin kerran tavannut.

Nyt kun joukkoon on eksynyt joku hermoheikko "´tutkija`", jota toisten läsnäolo siellä sinänsä häiritsee, sanotaan, että digipokkari häiritsee muita tutkijoita ja johtaja on nähtävästi ottanut tämän "käenpoikasen" kaiken mittapuuksi.

Vakioporukasta ehkä noin 20 % käyttää siellä enemmän tai vähemmän digipokkaria, useimmat eivät joka käynnin aikana.

Muu osa vakioporukasta jakautuu muistiinpanojen tekijöihin joko paperille tai läppärille. Paperiporukka taitaa olla vielä pienoisena enemmistönä.

Sittenhän siinä aulassa on myös se haljennut korttilaite, jolla saa ottaa digipokkarikuvia. Siinähän menee se vajaan sentin levyinen teippinauha yli näytön ja näkyy sitten päällimmäisenä joka kuvassa. Tällä taataan se, ettei siitä saada kunnollisen esityskelpoisia kuvia, mutta kyllä siitä saa auttavasti/välttävästi tekstin näkymään. Yleensä se erottuu teipin altakin, jos rippikirjasivu on normaalilaatuinen. Rippikirjasivusta siihen mahtuu joissakin tapauksissa puolet ja vähän kookkaammissa voi joutua ottamaan kuvaa neljäsosasta sivua/aukeamaa kerrallaan.

Tämäkin laite on hajonnut monta kertaa, mutta aina se on saatu kuin ihmeen kaupalla välttävästi toimimaan, jotta digipokkarikuvaajille on tarjota mahdollisimman epäasianmukainen laite.

terv Matti Lund

[Sami Lehtonen]

Nyt kun joukkoon on eksynyt joku hermoheikko "´tutkija`", jota toisten läsnäolo siellä sinänsä häiritsee, sanotaan, että digipokkari häiritsee muita tutkijoita ja johtaja on nähtävästi ottanut tämän "käenpoikasen" kaiken mittapuuksi.


Luulenpa, ettei kyse ole lainkaan yhdenkään tutkijan paheksunnasta, vaan hätäisestä ad hoc selityksestä jostakin muusta syystä epämieluisan toiminnan kieltämiselle.

[Matti Lund]

Luulenpa, ettei kyse ole lainkaan yhdenkään tutkijan paheksunnasta, vaan hätäisestä ad hoc selityksestä jostakin muusta syystä epämieluisan toiminnan kieltämiselle.


Oli niin tai näin, muistiinpanovälineet kehittyvät kieltäjien kiusaksikin.

Ei mene enää kauaa, kun lähes kaikki tutkijat käyttävät pääasiassa "digitaalisia välineitä".

Jos sitten heidän joukkoonsa on eksynyt yksi hermoheikko hutkailija ja toisaalta heidän lisäkseen arkistossa käy vielä joku kynäilijäreliikki, kynänkäyttö kiellettäneen häiritsevänä, jos johtaja on yhtä arvostelukykyinen kuin Turussa.


Me pioneerit joudumme nyt olemaan vähäsen sijaiskärsijöinä, mutta niinhän aikoinaan jotkut vastustivat kiivaasti polkupyörääkin peläten aidosti, että kaikista käyttäjistä tulee pian kyssäselkäisiä.

terv Matti Lund

[Hannu Numminen]

Turun maakunta-arkisto on aivan oma tapauksensa, jota vastaavaa en ole kohdannut missään muualla.

(välistä poistettu paljon tekstiä; HN)

Kun olin useaan otteeseen vaatinut johtajalta ja hänen alaisiltaan järkeä ja tarkoituksenmukaisuutta asian hoitamiseksi kuntoon, muutettiin asetelmaa niin, että aulaan hommattiin eräs toinen remontista tullut ikivanha ylijäämälukulaite ja lupa oli kuvata vain sillä.


Kommenttini on hieman myöhäinen sitenkin, että seuraavassa linkissä siteerattu TMA:n uutinen on päivätty jo 23.08.2010 eli se saattaa jo olla asiasta kiinnostuneiden tiedossa.

http://www.arkisto.fi/fi/news/398/348/Turun-maakunta-arkiston-johtaja-vaihtuu/

TMA:ssa siis vaihtuu johtaja. En tiedä, vaikuttaako se TMA:n käytäntöihin ja jos vaikuttaa, miten.

[Matti Lund]

Kommenttini on hieman myöhäinen sitenkin, että seuraavassa linkissä siteerattu TMA:n uutinen on päivätty jo 23.08.2010 eli se saattaa jo olla asiasta kiinnostuneiden tiedossa.

http://www.arkisto.fi/fi/news/398/348/Turun-maakunta-arkiston-johtaja-vaihtuu/

TMA:ssa siis vaihtuu johtaja. En tiedä, vaikuttaako se TMA:n käytäntöihin ja jos vaikuttaa, miten.


No, minulla on ainakin suuri luottamus Veli-Matti Pussiseen ja erittäin myönteisiä kokemuksia yhteistyöstä hänen kanssaan.

Hän saa tietysti edeltäjänsä perintönä ne ahtaat puitteet, joihin maakunta-arkiston johtajan on tyydyttävä, mutta on erittäin ajan tasalla oleva henkilö ja omaa myös monia avuja, jotka katson maakunta-arkiston johtajalle tarpeellisiksi, mutta joiden osalta edeltäjän osalta oli toivomisenvaraa.

Hänellä on ihan hyvä joukkue. Siitä ei ole ollut tähänkään asti ollut valittamista. Veli-Matti tuntee hyvin läheisesti jokaisen olosuhteet ja roolin tässä joukkueessa. Siksi hänellä on menestyksen avaimet käsissään, kunhan resurssointi on kohtuullista eikä "hirveen karseeta".

Uskon, että tämä valinta on hyvin onnellinen ratkaisu kaikille Turun maakunta-arkistoa käyttäville tutkijoille ja uskon myös, että hänen myötänsä tutkijapalvelun toimintaan tulee jonkin verran enemmän tarkoituksenmukaisuutta ja joustavuutta tutkijoiden toiminnan kannalta.

Kovasti vaan onnea ja menestystä Veli-Matille vaativassa tehtävässään.

terv Matti Lund

[P. Pihlman]

Digikuvauksesta

JyMa'ssa näin muutama vuosi sitten kuvattavan. Ostin digikameran ja tein
pöytään kiinnitettävän telineen, asetin kameran vielä itselaukaijalle.

Sitten kuvaus muuttui luvanvaraiseksi. Siitä on ilmoitettava. Merkitään
seurakunta mitä kuvataan.

Kuvaus katsottiin "kopioinniksi" ei normaaliksi muistiinpanoksi. Kopiotahan
arkistolla saa maksua vastaan. Kopiokone käyttää ainetta ja paperia.
Kuvaus nopeuttaa ja säästää aikaa arkistolla. Hankalampia tekstejä voi
lukea koneella. Esimerkiksi kastekirjat omien sukulaisten osallla ovat
sukututkimukseesa kiintoisia kuvattavia. Ei kenenkään vieraan suvun,
ulkopuolisen kiinnostakaan.

Sikäli kuvauskielto vaikuttaa vanhojen ei salassapidettävien osalta irratio-
naaliselta, että nykyisin aineistoa on kuvattu myös digiarkistoon, josta
ne on tulostettavissa. Asia vain on niin, että digiarkisto ei veilä kata
kaikkea tutkittavaa, joka siellä voisi olla.

Minulla on jonkin aikaa ollut uusi kamera vakaajalla ja automatiikalla, sillä
saa hyvia otoksia vapaalla kädellä. Ne on lisäksi luettavissa isolla kameran
näytöllä, johon ne on suurennettavissa.

P. Pihlman