PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hassel-suku/Elimäki


Giösling
04.10.07, 09:44
Elimäen seurakunnan rippikirjat loistavat poissaolollaan SHHY:n digiarkistossa.

Niitä odotellessa muutama huomio Elimäen Raussilan Tyyskän taloa sukupolvien ajan asuttaneesta Hassel-suvusta.

Suvun varhaisin Elimäelle eksynyt jäsen oli Kurkijoen (Cronoborg) porvari Johan Hassel, joka harjoitti räätälintointa ensin
Pyhtäällä ja siirtyi sitten nimismieheksi Elimäelle. Tässä virassa hän toimi vuodesta 1712 aina kuolemaansa asti vuonna 1731.

Johan Hasselin vaimo oli Anna Catharina Joung (Jung), mahdollisesi inspehtoori Thomas Joungin tytär.

Johan Hasselin lapsiksi olen merkinnyt tiedostolleni:

-Sven Hasselin, joka toimi Elimäen nimismiehenä isänsä jälkeen 1731-1743. Hän oli aviossa Eva Andersdotter Wirenian
kanssa ja täten mm. esitätini Maria Catharina Jacobsdr Giösmanin lanko. Evan isä oli virolahtelainen Anders Ericsson
Kotonen, jonka lapset käyttivät Wirenius-nimeä. Lapsien avioissa ovat em. lisäksi mm. Europaeus-, Hallitius-, Teubel-,
ja Limnelius-suvut.

-Jacob Fredrik Hasselin, Elimäen nimismiehen, joka toimi virassaan vain 2,5 kuukautta vuonna 1748

ja ehdollisena (epävarmana) ilomatsialaisen notaarin Carl Hasselin, joka oli aviossa sekä Anna Maria Hultini, että Helena
Mechelinin kanssa. Tämä Carl Hassel saattaa olla myös Viipurilaisen Hassel-suvun jälkeäisiä.

Johan Hasselin nuorempi veli, tai mahdollisesti poika oli siltavouti Christian Hassel, joka kuoli Elimäen Raussilan Tyyskässä
24.1.1754. Christian haki ensimmäisen puolisonsa Lapinjärven Lindkosken Antaksesta 28.2.1738. Vaimon nimi oli
Anna Lovisa Lindfors, luutnantti Henric Hansson Lindforsin tytär. Lindforsit liittyvät sukusuhtein läheisesti Silwastas-esipolviini
Lindkoskella.

Christian Hasselin toinen vaimo oli Catharina Bergman, jonka tausta on edelleen auki. Hän saattaisi olla sukua Ruotsinpyhtään
Ruotsinkylän Bergman-nimisille.

Christianin lapsista:

-Anna Catharina Christiansdr Hassel avioitui mylläri Per Eriksson Koskmanin puolisoksi (esipolvilinkki Iitin Munakallion rusthollarisukuun?)

-Jonas Christiansson Hassel nai Viirilän Skarins-rusthollin tyttären Maria Elisabet Skarinin (Scharin). Heidän pojantyttärensä
Greta Elisabet Jonaedr Hassel avioitui rusthollarinpoika Johan Johansson Stockmakarsin kanssa Myrskylän Kreivilästä.
Johanin äitipuoli oli Anna Sofia Giösling (1773-1822).

-Alexander Christiansson Hasselin ja Maria Jonaedotterin jälkeläisistä:

Catharina Alexandersdr Hassel avioitui Adam Adamsson Ollaksen puolisoksi Kuninkaankylään. Parin poika Adam Adamsson Ollas
nai Helena Christina Metherin.

Christian Alexandersson Hassel nai 24.6.1798 Helena Eliasdr Nockalan Raussilasta. Tästä aviosta syntyy lukuisia sukulinkkejä
Ruotsinpyhtään Gottlund-sukuisiin.

Maria Christina Alexandersd Hassel avioitui 2.11.1815 leskimies Anders Nilsson Markusaksen kanssa, joka oli kotoisin Lapinjärven
Bäckby kylästä.

Samaan sisarusparveen kuuluu mahdollisesti myös Christina Elisabet Hassel, joka eli aviossa Luhangan varapastorin Anders Johan
Holmstenin kanssa (vanhemmat Erik Holmsten ja Margareta Sophia Taube). Tässäkin vaihtoehtona voi olla Viipurin Hasseleihin
kuuluminen.

Koska em. tiedot on haalittu kokoon ilman rippikirjojen tukea, toivon mahdollisia vahvistuksia tai kumouksia Elimäen Raussilaa
tuntevilta sukututkijoilta.

Mielestäni läheskään kaikki Elimäen Hasselit eivä vielä ole koossa ja niinmuodoin jännittäviä löytöjäkin on ehkä luvassa.

Hassel-suvun varhaisin juuri on sekin edelleen auki. Onko Elimäen Hasseleilla napanuoraa esim. viipurilaiseen puuseppäkunnan vanhimpaan Christer Hasseliin, jonka poika Christiernus Christiani Hassel toimi Ristiinan kappalaisena ja oli aviossa
Katarina Sigfridsdr Brotheruksen kanssa? Entä sitten läntisiin Hasseleihin? Eräs Ericus Johannis Hassel Pargaensis toimi
Jaakkiman kappalaisena v. 1681-1692 ja sitten vielä vuonna 1702. Hän oli aviossa Inbeborg Biurin (Bjur) kanssa.

Turun hovioikeuden kanneviskaali Henrik Johan Hassel (1772-1800) eli aviossa Johanna Sofia Cygnaeuksen kanssa. Hänen isoisänsä taas oli Turun yliopiston kaunopuheisuuden professori Henrik Hassel (puoliso Katarina Meurman); löytyykö linkkejä Elimäeltä häneen?

Onko Hassel-suvusta mahdollisesti jo olemassa valmis sukututkimus?

Kysyy terveisin

Juhani Pesu

Antti Järvenpää
04.10.07, 10:28
......
Onko Hassel-suvusta mahdollisesti jo olemassa valmis sukututkimus?

Kysyy terveisin

Juhani Pesu

En osaa vastata tuohon kysymykseesi, ja itseasiassa sama kysymys on askarruttanut myös itseäni osittain siksi, että eräät esiäisäni ovat asuneet Jämsän ja Kuhmoisten rajalla Hassin kylän liepeillä.

Tuosta em. seikasta johtuen olen jonkun verran seuraillut Hassi- nimen johdannaisia ja mm. Turussa vaikutti 1725 syntynyt Jämsän Hassin poika Israel Tuomaanpoika Hasselin kutomoyrittäjänä.

Kämnäärioikeuden pöytäkirjassa 9.5.1701 sanotaan: "porvari Anders Johansson Hassin veli oli Lars Johaninpoika, joka oli naimisissa oleva mies."

Nuo ovat pieniä irto tietoja näistä "Pähkinä"-sukuisista ja FMU myös sisältää Hassel johdannaisia nimiä. Ylipäätänsä kuvittelisin, että sekä Hassi-pohjaisilla paikannimillä että sukunimillä on jokin yhteys toisiinsa. Tuo Jämsän Hassinkylä on ikiaikainen kylä, joka on vesireitin varrella, jota ilmeisesti on käytetty eränkäynnissä. Nimi ylipäätänsä ehkä viittaisi Tanskan suuntaan, josta käsittäkseni on kotoisin ne henkilöt, joiden sukunimenä varhaisimmissa dokumenteissä on Hassel-kantaisia nimiä.

Nykyisissä Suomen kartoissa on jonkin verran Hassi-johdannaisia paikkoja. Vanhoissa maakunnissa näitä esiintyy Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa mutta Etelä-Pohjanmaalla ja Savossa ei juurikaan. Kun sitten mennään Rautalammin erämaihin, Kannakselle, Pohjois-Karjalaan tai Pohjanmaalla Kokkolan yläpuolelle, alkaa esiintymään Hasseja, Hassisia ja Hassiloita. Ilmiö on mielestäni mielenkiintoinen ja yhtyy aikatavalla asutusliikkeisiin, mutta lopultakin tämä kaikki on vain arvelua.

Giösling
04.10.07, 10:43
Antti,

Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnastasi. Minulta jäi mainitsematta se, että
Christian Hasselilla oli Elimäellä 2.12.1769 syntynyt pojanpoika Israel, joka
nai 28.12.1789 Walborg Hindersdotter Takalan.
Israel ei ole aivan yleinen nimi Elimäellä. Jokin linkki mainitsemaasi kutojaan
voisi siis olla olemassa. Holmstén-nimi aviosukuna puolestaan johdattaa Hämeeseen; Hauholle ja Sysmään. Heissä oli myös kutoma-ammatin harjoittajia.

Terveisin

Juhani Pesu

Bodniemi37
04.10.07, 10:55
Hei!

Eeva-Liisa Oksasen ja Kari-Matti Piilahden Valkealan historia II:sta löysin vielä nimismies Lundenin kanssa aviossa olleen Katarina Hasselin, joka on todennäköisesti ollut Johan Hasselin ja Anna Katarina Jungin kuoliniästä laskettuna noin 1695 syntynyt esikoislapsi. Katarina Hassel nähtävästi kuoli Kymen pitäjässä 58-vuotiaana postinimismiehen vaimona (HisKi). Arvelen myös, että viipurilaisen vöiden- ja solkientekijän Gotthard Teubellin puoliso, noin 1651 syntynyt ja 13.7.1739 haudattu Katarina Hassel (HisKin haudatut) oli puuseppä Kristian Hasselin sisar.
---------------------------------------
Taulu 1

I Johan Jakobinpoika Lunden, Valkealan nimismies (maaherran valtakirja 10.6.1722), Valkealan Jokelan krouvari vuosina 1726-1728, sitten torppari Valkealan kylässä, ?kauppias Elimäellä (HisKin haudatut), ?Kymen postinimismies (HisKin haudatut). [Oksanen, Eeva-Liisa ja Piilahti, Kari-Matti. Valkealan historia II, s. 104-105, 365, 556. Pieksämäki 1995]1
Puoliso: Vihitty noin 1725 ?Katarina Johanintytär Hassel, s. noin 1695, ?k. 23.9.1753 Kymi, Korkeakoski, ikä 58 v. [Oksanen, Eeva-Liisa ja Piilahti, Kari-Matti. Valkealan historia II, s. 367, 556. Pieksämäki 1995]2

Puolison vanhempia:
(i) Johan ?Kristianinpoika Hassel, ?Viipurin puuseppien oltermannin poika, Kurkijoen porvari, räätäli, Elimäen nimismies (virkavala 1723), omisti Elimäen Raussilan Tynnilän.
(ii) Kristian N. N:npoika Hassel, Viipurin puuseppien oltermanni
(iii) N. N. Hassel???.
(iiä) N. N..
(ä) Anna Katarina Thomaksentytär Jung (myös Joung).
(äi) Thomas Jung, Inspehtori.

Lapset:
Eva Helena s. 14.10.1726 Valkeala, Jokela, kummit: Comminist. Hr Mich. Heintzius, Opbördsskrifvr. Ernest Usk, Elias Frimodig, Högvälb. Fru Öfverstinnan Wallenstierna, Fröken ?Neeb, Mad. Maria Hirn.
Johan kastettu 10.10.1728 Valkeala (Valkealan kl/1728), k. 13.3.1740 Elimäki, Raussila, Tomppila, kummit: Hr Capitain ?Constans Korbmaker, Rustmästarn Hr Eric Tujulin, Zachris Tammelin, Maria Hirn, Jungf. Elisabeth Hirn.

LÄHDELUETTELO

1. Oksanen, Eeva-Liisa ja Piilahti, Kari-Matti. Valkealan historia II, s. 104-105, 365, 556. Pieksämäki 1995
2. Oksanen, Eeva-Liisa ja Piilahti, Kari-Matti. Valkealan historia II, s. 367, 556. Pieksämäki 1995

Antti Järvenpää
04.10.07, 11:27
Ehkäpä vielä tuosta Jämsän Hassista sen verran, että Poppiuksen laatiman isäntäluettelon mukaan siellä esiintyy seuraavat isännät:
1539-1550 Olavi Hannunpoika
1550-1574 Tuomas Olavinpoika
1574-1597 Sipi Tuomaanpoika
1597-1626 Prusi Tuomaanpoika
1626-1646 Matti Prusinpoika
1644-1683 Tuomas Matinpoika
1683-1697 Yrjö Tuomaanpoika
1697-1713 Simon Yrjönpoika
1723-1750 Tuomas Simonpoika

SAY:stä voi tuohon lisätä, että Tuomas Matinpojalla oli ainakin Eschiel niminen veli ja Elin niminen sisko. Edelleen Tuomaan lapsia SAY:n mukaan olisi ainakin Jören, Maisa ja Anna. Yrjö Tuomaanpojan lapsia olivat SAY:n mukaan ainakin Sofia, Simon, Iisak ja Johan

Varhaisissa erämaaluetteloissa tavataan Powall Olsson Hassi eli Hassinen Jämsän Henrik Olofsson erämaakappaleella Alhojärff, Alueierttui ja vielä nykyisinkin Pihtiputaalla Alvajärven rannalla on Hassila niminen paikka.

Mainittakoon nyt vielä sekin, että 1700-luvun Keuruun pitäjän räätäli Esaijas Hasselin oli Jämsän Hassin poikia (löytyy Hiski:sta). Sukujohtoa en ulkoa muista, mutta sen pitäisi olla selvä.

Nämä myös ovat irtotietoja, mutta ehkäpä nämäkin saattavat olla lisätietona jollekulle.

Giösling
04.10.07, 11:32
Hei Ritva,

Kiitos lisätiedosta. Tuo Catharina Hasselin puolison sukunimi Lunden on mielenkiintoinen. Peräänkuulutin taannoin Nils Lundiusta Ahvenanamaalla.
Siellä toimi Finnströmin apupappina myös Andreas Lundenius, joka oli aviossa
Helena Charlotta Skarenin kanssa (vrt. Skarin, Scharin). Voisiko tämä antaa
vinkin Hasselien "läntisestä" juuresta?

Olen epäröinyt asettaa Johan Hasselia (k. 1731) viipurilaisen Christer Hasselin pojaksi, kuten huomaan tiedostollasi, siitä syystä, että Viipurin Christerillä oli tuo Christer-niminen poika, joka toimi Ristiinan kappalaisena 1698. Täten hänellä ei voisi olla toista samannimistä Christer-poikaa Elimäellä. Elimäkeläinen siltavouti Christian Hassel eli vuosina 1688-1754 ja olen hypoteettisesti olettanut hänet samassa Tyyskän talossa asuneen Johan Hasselin (k. 1731) nuoremmaksi veljeksi.. Koska Johan Hassel avioitui vasta 22.6.1694 Anna Catharina Joungin kanssa, ei Johan sovellu 1688 syntyneen Christianin isäksi, ellei sitten ollut ollut aviossa aiemminkin.

Terveisin

Juhani Pesu

Bodniemi37
04.10.07, 11:54
Hei!

Itse taas epäilen, että Kristian Hassel on kirjattu kuollessaan (Elimäen haudatut/HisKi) kymmenen vuotta todellista ikäänsä vanhemmaksi, sillä Viipurin pitäjässä jo 26.6.1694 vihittyjen (HisKi) Johan Hasselin ja Anna Katarina Jungin perheeseenhän syntyi Kristian-niminen poikalapsi 1697 Hiitolassa (HisKi):

Hiitola - kastetut

10.10.1697 17.10.1697 Hijtola M:r Joh: Hassel Anna Catharina Christian

21.2.1700 23.2.1700 Kyrkioby Johan Hassel Catharina Joung Ernest Thomas

Vihittäessä Anna Katarina Jungin mainitaan olleen inspehtori Thomas Jungin tytär.

Giösling
04.10.07, 12:03
Ritva,

Olet varmaan oikeassa. Samaan suuntaan tuntuu viittaavan se, että Christian
Hasselin ja Anna Lovisa Lindforsin tytär kastettiin Anna Catharinaksi, nimi olisi siis tullut isoäidin (Anna Catharina Joungin) mukaan.

Terveisin

Juhani Pesu

Bodniemi37
04.10.07, 12:39
Hei!

Anna Katarina Jung oli ilmeisesti Pyhtäällä 1708 kuolleen Inkerinmaan rakuunarykmentin kapteenin Sven Schalinin Ingrid Jung -nimisen puolison sisar, sillä hän toimi kummina, kun Schalinien p.h. syntynyt poika Alexander kastettiin Pyhtäällä 2.8.1708. Kastetodistajat olivat: Praepos. J. Printz, Adam Wahl, Ingred Jönsdr ?Ulf, Anna Katarina Young.

Ingrid Jung kuoli vasta 4.10.1744 Elimäen Raussilan Tompilassa(?), missä 13.3.1740 oli menehtynyt myös Johan Lundenin ja Katarina Hasselin Valkealassa 10.10.1728 syntynyt Johan-poika.

Antti Järvenpää
04.10.07, 12:42
Ehkäpä vielä lisäilen edellisiin, että Åbo Stads Dombok:n mukaan 1633 Turun Aninkaisissa oli suomenkielinen porvari Jören Hassi ja häntä ennen on Turussa vaikuttanut Matts Hassi niminen henkilö. Jos jollakin on II utdrag ur Åbo Stads Dombok, niin tuosta Matista on maininnat s.17 ja 95 ja kenties jotakin lisätietoa hänen taustastaan.

Helena V.
04.10.07, 13:04
Hei,

Hassi/Hassel/Hasse kokoelmiin vain lisäyksenä:

Joidenkin meidän esi-isän, Virolahden kappalaisen Henrik Hoppiuksen sisaren Maria Hoppin mies oli myös Hasse, Rudolf Hasse, joka H. Hoppiuksen kastekirjan mukaan kuoli:

"Ruloff Hasse blef afsommat i herranom den 20 9bris 1690 klåckan 6 om aftonen, blef begrafven 1691 den"
- päivä puuttuu..

t. Helena V.

Bodniemi37
04.10.07, 13:32
Hei!

Hoppiuksiin liittyvien Giöslingien vuoksi saanen vielä lisätä, että Pyhtäällä että 28.10.1708 kastetun Anna Johanintytär Hasselin kummit olivat Adam Wahl, Mad. Ingred ?Ulff, Marg. Giösling (Daniel Halfbjörnin pso;rj)

Em. Anna ilmeisesti kuoli sylilapsena, sillä Johan Hassel ja Anna Katarina Jung saivat Pyhtäällä vielä toisenkin samannimisen tyttären:

29.9.1710 kastettiin Anna Johanintytär Hassel; kummit: Hr Cornet Petter Werner ifr Swartbeck, hust. Christina Heller ifr Cuupis..., Jungfru Maria Webert (Hobert?) ifr Swartbeck

[Petter Werner oli ilmeisesti Hebla Helena Schrowen kolmas puoliso? Christina Heller oli damastinkutoja jne. Adam Wahlin vaimo.]

Giösling
04.10.07, 14:56
Hei,

Hassi/Hassel/Hasse kokoelmiin vain lisäyksenä:

Joidenkin meidän esi-isän, Virolahden kappalaisen Henrik Hoppiuksen sisaren Maria Hoppin mies oli myös Hasse, Rudolf Hasse, joka H. Hoppiuksen kastekirjan mukaan kuoli:

"Ruloff Hasse blef afsommat i herranom den 20 9bris 1690 klåckan 6 om aftonen, blef begrafven 1691 den"
- päivä puuttuu..

t. Helena V.

Hieno huomio, Helena! Minullakin on tuo "Ruloff Hasse" tiedostollani, en vain
tullut yhdistäneeksi häntä Hasseleihin. Tässä voi olla tulta! Savua suitsi jo tuo Elimäen Hasselien aviolinkki Myrskylän Giöslingeihin!

Maria Hoppin puolisoissa kiinnittää huomiota myös Ericus Jacobi Hermigier,
sen Matthias Jacobi Hermigierin veli, jonka lasken potentiaalisiin esi-isiini.

Parhain terveisin

Juhani Pesu

Giösling
04.10.07, 15:11
Vielä päivän päätteeksi Birgitalta tulleet lastenkirjatiedot (1766-1798)
Raussilasta:

Jonas Hasselin ja Maria Elisabet Skarinin lapset:

-Jonas 1765
-Christina 1767
-Christina 1769
-Helena 1772 i Sverige
-Johannes 1784
-Jonas 179?
-Maja Lisa 1796

Alexander Hasselin ja Maria Jonaedr lapset:

-Alexander 1777
-Jonas 1782 död
-Catharina 1786
-Alexander 1788
-Maja Stina 1794

Kiitos Birgitalle!

Parhain terveisin

Juhani Pesu

Ben-Eric
05.10.07, 00:27
Litet om Skaren/Lundenius

0:1
Maria Elisabeth Lundenius. Född 30.10.1824 i Kökar, Hamnö. Döpt 6.11.1824 i Kökar. Död 5.11.1824 i Kökar, Hamnö. (Far I:1, Mor I:2).

I:1
Adolph Magnus Lundenius. Född 16.9.1782 i Finström. Död 30.7.1859 i Kökar, Hamnö. Kapellan. Inflyttad från Föglö med familjen 1823 till Kökar. (Barn 0:1, Far II:1, Mor II:2). -Gift 19.11.1823 i Föglö med Elisabet Andersdotter. Se I:2.

I:2
Elisabet Andersdotter. Född 25.12.1781 i Föglö, Finholma 1, Hemmings. Döpt 26.12.1781 i Föglö. Död i förkylning 23.11.1848 i Kökar, Hamnö. (Barn 0:1, Far II:3, Mor II:4). -Gift 1:o 3.7.1802 i Föglö med Karl Gustav Fogelholm. Född 14.12.1779 i Föglö, Prästlandet. Död i feber 19.6.1809 i Föglö, Prästlandet. -Gift 2:o 19.11.1823 i Föglö med Adolph Magnus Lundenius. Se I:1.

II:1
Anders Lundenius. Född 10.7.1746 i Korpo, Syvelax, Pellas. Död 31.1.1830 i Houtskär. Kapellan i Houtskär. (Barn I:1, Far III:1, Mor III:2). -Gift 1:o 18.4.1775 i Brändö med Helena Charlotta Skarén. Född 6.12.1750 i Brändö, Korsö. Död 9.5.1775 i Brändö, Korsö. -Gift 2:o 6.3.1778 med Rosina Silvan. Se II:2.

II:2
Rosina Silvan. Född 11.4.1759 i Sund. Död 9.12.1831 i Houtskär. (Barn I:1, Far III:3, Mor III:4). -Gift 6.3.1778 med Anders Lundenius. Se II:1.

II:3
Anders Hemmingsson. Född 16.10.1741 i Föglö, Finholma 1, Hemmings. Döpt 17.10.1741 i Föglö. Död i kolik 3.8.1807 i Föglö, Finholma 1, Hemmings. Bonde och nämndeman. (Barn I:2, Far III:5, Mor III:6). -Gift 28.6.1767 i Föglö med Anna Andersdotter. Se II:4.

II:4
Anna Andersdotter. Född 21.12.1744 i Föglö, Kalsö 3, Östergård. Döpt 25.11.1744 i Föglö. Död av ålder 23.8.1823 i Föglö, Finholma 1, Hemmings. (Barn I:2, Far III:7, Mor III:8). -Gift 28.6.1767 i Föglö med Anders Hemmingsson. Se II:3.

III:1
Mickel Mårtensson. Född 5.6.1703 i Korpo, Syvelax, Pellas. Död 27.9.1776 i Korpo, Syvelax, Pellas. Bonde. (Barn II:1, Far IV:1, Mor IV:2). -Gift 1723 i Korpo med Karin Thomasdotter. Se III:2.

III:2
Karin Thomasdotter. Född 1707 i Korpo, Kopos. Döpt 2.6.1707 i Korpo. Död 6.12.1776 i Korpo, Syvelax, Pellas. (Barn II:1, Far IV:3, Mor IV:4). -Gift 1723 i Korpo med Mickel Mårtensson. Se III:1.

III:5
Hemming Andersson. Född 15.11.1715 i Sverige, Sankt Anna, Yttergården. Död 1780 i Föglö, Finholma 1, Hemmings. Bonde. Dräng senare bonde och nämndeman. (Barn II:3, Far IV:9, Mor IV:10). -Gift 27.1.1741 i Föglö med Anna Bengtsdotter. Se III:6.

III:6
Anna Bengtsdotter. Född 18.3.1708 i Vårdö, Mickelsö. Död 20.10.1791 i Föglö, Finholma 1, Hemmings. (Barn II:3, Far IV:11, Mor IV:12). -Gift 1:o 1733 i Föglö med Pehr Eriksson. Född 6.10.1711 i Föglö, Finholma 1. Döpt 8.10.1711 i Föglö. Död drunknat 11.12.1739 i Föglö, Finholma 1. -Gift 2:o 27.1.1741 i Föglö med Hemming Andersson. Se III:5.

III:7
Anders Mattsson. Född 14.1.1714 i Föglö, Kallsö 3, Östergård. Död i svulnad 21.4.1773 i Föglö, Kallsö 3, Östergård. Begravd 25.4.1773 i Föglö. Bonde. Dräng vid giftet, senare bonde på gården. (Barn II:4, Far IV:13, Mor IV:14). -Gift 1:o 23.6.1734 i Föglö med Karin Henriksdotter. Född ca 1712. Död 9.10.1739 i Föglö, Kallsö 3, Östergård. -Gift 2:o 11.7.1742 i Föglö med Brita Eriksdotter. Se III:8.

III:8
Brita Eriksdotter. Född 6.11.1724 i Föglö, Bråttö 1, Utgård. Döpt 8.11.1724 i Föglö. Död 5.6.1779 i Föglö, Kallsö 3, Östergård. (Barn II:4, Far IV:15, Mor IV:16). -Gift 1:o 11.7.1742 i Föglö med Anders Mattsson. Se III:7. -Gift 2:o med Pehr Mattsson. Född 24.11.1714.

IV:1
Mårten Henriksson. (Barn III:1, Far V:1, Mor V:2). -Gift med Katarina Jakobsdotter. Se IV:2.

IV:2
Katarina Jakobsdotter. (Barn III:1, Far V:3, Mor V:4). -Gift med Mårten Henriksson. Se IV:1.

IV:3
Thomas Hansson. Född ca 1670 i Korpo, Skofatt. Död 1728 i Korpo, Kopos. Begravd i kyrkan på stora gången under yttersta ljuskronan 19.5.1728 i Korpo. (Barn III:2, Far V:5, Mor V:6). -Gift 10.11.1701 i Korpo med Kristina Jakobsdotter. Se IV:4.

IV:4
Kristina Jakobsdotter. Född ca 1682 i Korpo, Kopos. Död 1759 i Korpo, Kopos. (Barn III:2, Far V:7, Mor V:8). -Gift 10.11.1701 i Korpo med Thomas Hansson. Se IV:3.

IV:9
Anders Botvidsson. (Barn III:5, Far V:17, Mor V:18). -Gift med Helena Hemmingsdotter. Se IV:10.

IV:10
Helena Hemmingsdotter. (Barn III:5, Far V:19, Mor V:20). -Gift med Anders Botvidsson. Se IV:9.

IV:11
Bengt Mattsson. Född 25.10.1685 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. Död 21.9.1757 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. (Barn III:6, Far V:21, Mor V:22). -Gift 1:o med Beata Mattsdotter. Se IV:12. -Gift 2:o 26.1.1718 i Sverige, Uppland, Värmdö med Karin Mattsdotter. Född 1695 i Vårdö, Mickelsö. Död i kallbrand uti ett sår på benet som förorsakats av en stor böld 12.1.1767 i Vårdö, Mickelsö.

IV:12
Beata Mattsdotter. (Barn III:6, Far V:23, Mor V:24). -Gift med Bengt Mattsson. Se IV:11.

IV:13
Matts Mattsson. Född 1677. Död 30.12.1736 i Föglö, Kallsö 3, Östergård. Bonde. (Barn III:7, Far V:25, Mor V:26). -Gift med Maria Mattsdotter. Se IV:14.

IV:14
Maria Mattsdotter. Född 8.9.1679. Död i frossa och bröstvärk 24.12.1756 i Föglö, Kallsö 3, Östergård. (Barn III:7, Far V:27, Mor V:28). -Gift med Matts Mattsson. Se IV:13.

IV:15
Erik Larsson. Född i Föglö, Finholma. Död 28.10.1742 i Föglö, Bråttö 1, Utgård. Erik dog när han lotsade kronans faryg i Vaxholm (Hi). (Barn III:8, Far V:29, Mor V:30). -Gift 13.5.1708 i Föglö med Brita Mattsdotter. Se IV:16.

IV:16
Brita Mattsdotter. Född 1688 i Föglö, Bråttö. Död 6.10.1742 i Föglö, Bråttö 1, Utgård. (Barn III:8, Far V:31, Mor V:32). -Gift 13.5.1708 i Föglö med Erik Larsson. Se IV:15.

V:21
Matts Bengtsson. Född 1655. Bonde i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård (BS). (Barn IV:11, Far VI:41, Mor VI:42). -Gift med Lisa. Se V:22.

V:22
Lisa. (Barn IV:11, Far VI:43, Mor VI:44). -Gift med Matts Bengtsson. Se V:21.

V:29
Lars Mickelsson. (Barn IV:15, Far VI:57, Mor VI:58). -Gift med Walborg. Se V:30.

V:30
Walborg. (Barn IV:15, Far VI:59, Mor VI:60). -Gift med Lars Mickelsson. Se V:29.

V:31
Matts Isaksson. Född 1636. Död 1701 i Föglö, Bråttö 1, Utgård. Bonde. (Barn IV:16, Far VI:61, Mor VI:62). -Gift med Karin. Se V:32.

V:32
Karin. (Barn IV:16, Far VI:63, Mor VI:64). -Gift med Matts Isaksson. Se V:31.

VI:41
Bengt Bengtsson. Född 1630 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. Död 1696 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. (Barn V:21, Far VII:81, Mor VII:82). -Gift 1:o med Margareta Siggesdotter. Se VI:42. -Gift 2:o med Anna Johansdotter. Död 1709 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergörd.

VI:42
Margareta Siggesdotter. Född troligen i i Vårdö, Lövö 4, Seffers. Död i Vårdö, Mickelsö 2, Östergörd. (Barn V:21, Far VII:83, Mor VII:84). -Gift med Bengt Bengtsson. Se VI:41.

VII:81
Bengt Mattsson. Född 1599 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. Död 1646 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. Bonde. (Barn VI:41, Far VIII:161, Mor VIII:162). -Gift med Karin. Se VII:82.

VII:82
Karin. Född 1601. (Barn VI:41, Far VIII:163, Mor VIII:164). -Gift med Bengt Mattsson. Se VII:81.

VII:83
Sigge Jönsson. Född 1595 i Vårdö, Lövö 4, Seffers. (Barn VI:42, Far VIII:165, Mor VIII:166). -Gift med Gertrud. Se VII:84.

VII:84
Gertrud. Född ca 1596. (Barn VI:42, Far VIII:167, Mor VIII:168). -Gift med Sigge Jönsson. Se VII:83.

VIII:161
Matts Bengtsson. Född 1556 i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. Bonde. (Barn VII:81, Far IX:321, Mor IX:322). -Gift med Gertrud. Se VIII:162.

VIII:162
Gertrud. Född 1557. (Barn VII:81, Far IX:323, Mor IX:324). -Gift med Matts Bengtsson. Se VIII:161.

VIII:165
Jöns Signetsson. Född i Vårdö, Lövö 4, Seffers. Bonde. (Barn VII:83, Far IX:329, Mor IX:330).

IX:321
Bengt Gislesson. Bonde. Bonde i Vårdö, Mickelsö 2, Östergård. (Barn VIII:161, Far X:641, Mor X:642). -Gift med Ursula.

IX:329
Signet Björnsson. Född i Sund, Mångstekta. Bonde i Vårdö, Lövö 4, Seffers 1557-67 (Vå450). (Barn VIII:165, Far X:657, Mor X:658). -Gift med Göle. Se IX:330.

IX:330
Göle. (Barn VIII:165, Far X:659, Mor X:660). -Gift med Signet Björnsson. Se IX:329.

X:657
Björn Pehrsson. (Barn IX:329).

MVH

Fredrik_Sverige
14.08.14, 23:25
Hej!
Helena (Margareta) Hassel var min mormors farmors mormors mor.
Hon är född 1772 i Finland.
När hon var 21 år kom hon till Nolebo i Västergötland, Sverige som piga hos kapten Fredrik von Köhler och hans hustru Kajsa Ulfsköld.

I kyrkböckerna i Sverige kallas hon Lena Jonsdotter.
Vid hennes vigsel är det enda gången hon kallas Hassel. Det var så jag löste gåtan om varifrån hon kom.

Vid hennes inflyttningsattest i Nolebo, Sverige 1793 står det att hon kom från Elimä

http://i1166.photobucket.com/albums/q610/Slaktforskning/inflyttningtillSverige1793_zps12153aa7.jpg

Fredrik_Sverige
14.08.14, 23:27
http://i1166.photobucket.com/albums/q610/Slaktforskning/FoumlddiFinland_zpsd5ebc462.jpg

Fredrik_Sverige
14.08.14, 23:28
http://i1166.photobucket.com/albums/q610/Slaktforskning/Derasvigseliova1795_zpsc9e428df.jpg

Bodniemi37
15.08.14, 07:08
Hieno huomio, Helena! Minullakin on tuo "Ruloff Hasse" tiedostollani, en vain
tullut yhdistäneeksi häntä Hasseleihin. Tässä voi olla tulta! Savua suitsi jo tuo Elimäen Hasselien aviolinkki Myrskylän Giöslingeihin!

Maria Hoppin puolisoissa kiinnittää huomiota myös Ericus Jacobi Hermigier,
sen Matthias Jacobi Hermigierin veli, jonka lasken potentiaalisiin esi-isiini.


Roloff Haas oli ylioppilaan 84 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=84) (Mårten Fattebuur) viittauksista päätellen hampurilaissyntyinen kauppias: "Vehkalahden ja Kymin käräjät 3.–4.2.1693 f. 614 (Kiöpman ifrån Hamburg Roloff Haas);".

Elimäen Hassel-suku polveutui käsittääkseni viipurilaisesta puuseppien oltermanista Kristian Hasselista, http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3559. Ristiinassa maaliskuun 1709 alussa kastetodistajana toiminut Johan Hassel oli ilmeisesti sikäläisen kappalaisen Krister Hasselin veli, josta tuli Elimäen Hassel-suvun kantaisä, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6884980. Hän saattoi tuolloin viedä veljensä huostaan kattokruunun, joka mainitaan sodan jälkeen pidetyiilä Elimäen käräjillä [KA, mf. ES:1821-1822 (KO a:29, ent. tunnus ii 32), Elimäen pitäjän käräjät 13.-17.5.1723, KA/digitaaliarkisto, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=24109506, Ingrid Joung contra Johan Hassel; "Lensmannen och dess Kiäreste jämbwähl debiteras för en lius crona...men beträffande lius cronan, så skulle den wara i Sawolax än obetahlt", ...].

Terveisin,

Giösling
15.08.14, 11:59
Hej igen Fredrik

Helenas föräldrar var Jonas Hassel född i Ransila (Raussila) , Elimä 20.12.1744 och Maria Elisabet Scharin (Skarin), dottern till Carl Scharin och Catharina Wester f.c. 1743/1744 (se Elimä barnböcker citat 1766-1798 ovan). Jonas var son till Johan Christersson Hassel, länsman i Elimä 1712-1731, och troligen sonson till Christer Hassel, ålderman i Viborg.

Hej!
Helena (Margareta) Hassel var min mormors farmors mormors mor.
Hon är född 1772 i Finland.
När hon var 21 år kom hon till Nolebo i Västergötland, Sverige som piga hos kapten Fredrik von Köhler och hans hustru Kajsa Ulfsköld.

I kyrkböckerna i Sverige kallas hon Lena Jonsdotter.
Vid hennes vigsel är det enda gången hon kallas Hassel. Det var så jag löste gåtan om varifrån hon kom.

Vid hennes inflyttningsattest i Nolebo, Sverige 1793 står det att hon kom från Elimä

http://i1166.photobucket.com/albums/q610/Slaktforskning/inflyttningtillSverige1793_zps12153aa7.jpg

Fredrik_Sverige
15.08.14, 18:17
Tack!
Vad hade Jonas Hassel för yrke?
Finns det någon bouppteckning efter Jonas Hassel eller hans hustru Maria Elisabeth Scharin?

När dog dom?

Giösling
16.08.14, 10:58
Han var bonde och wärd i Ransila (Raussila) , Elimä, måhända också länsman, eller vice länsman

http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuid=4006908&kuvanumero=119&ay=187874&sartun=104973.KA&atun=222949.KA&amnimeke=Elim%C3%A4en+seurakunnan+arkisto&sarnimi=P%C3%A4%C3%A4-+ja+rippikirjat&aynimi=P%C3%A4%C3%A4-+ja+rippikirjat+I+1768-1776+%28I+Aa%3A3%29&ay2=81491 (http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuid=4006908&kuvanumero=119&ay=187874&sartun=104973.KA&atun=222949.KA&amnimeke=Elim%C3%A4en+seurakunnan+arkisto&sarnimi=P%C3%A4%C3%A4-+ja+rippikirjat&aynimi=P%C3%A4%C3%A4-+ja+rippikirjat+I+1768-1776+%28I+Aa%3A3%29&ay2=81491)

Elimä boupptäckningar:

http://digihakemisto.appspot.com/index_sarja?sartun=105116.KA&atun=222949.KA&amnimeke=Elim%C3%A4en+seurakunnan+arkisto&sarnimi=Perukirjat (http://digihakemisto.appspot.com/index_sarja?sartun=105116.KA&atun=222949.KA&amnimeke=Elim%C3%A4en+seurakunnan+arkisto&sarnimi=Perukirjat)

Fredrik_Sverige
16.08.14, 15:33
Tack Giösling!

rikja
20.08.14, 15:36
Maria Elisabeth Scharin föddes 12.5.1743 i Strömfors/Wirböle (syns i Pyttis kyrkböcker).
Jonas Hassel född 20.12.1744 i Elimäki var son till Christian Hassel och Charin Wekman.
Christian Hassel född 10.10.1697 i Hiitola var son till Johan Christiansson Hassel och Anna Catharina Joung (vigda 26.6.1694 i Viborg/Kronoborg).
Jonas dog 26.10.1790 och Maria Elisabeth 1790

Fredrik_Sverige
24.08.14, 23:37
Tack!

Vid Jonas Hassels födelse ser modern ut att heta Katarina Bergman?
Kanske är det en felskrivning, födelseboken är suddig och svårläst ved den födelsen.


Faddrar:
Befallningsman Erik Backman
Studiosus Jonas Backman
Johan Bark
Fru Elisabeth .....
Hustru Dorotea Maria Bilang?
Jungfru Hedvig Bilang?

Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1738-1758 (I C:1)

rikja
25.08.14, 11:11
I födelseboken ser det ut som Bergman, men i communionböckerna är namnet Wekman (eller Weckman)
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4006605
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4006908
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4009860
Bland bouppteckningarna finns en lista över Christian Hassels egendom vid giftermålet med Catharina Weckman
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5224993
samt en lista över Catarinas egendom efter sin förre man Hind Westman? vid giftermålet med Christian
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5224994

Fredrik_Sverige
27.08.14, 08:52
Tack rikja!
Mycket värdefullt.
Har man hittat Katarina Wekmans födelse och död?
Jag är inte så bra att forska i dom Finska kyrkoböckerna.

rikja
27.08.14, 12:49
I communionboken http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4009860
finns anteckning att Catarina har dött. Sista anteckningen där är år 1778 så jag antar att det är dödsåret. I samma bok finns nämnt att hon är 64 år gammal 1776, så födelseåret är ungefär 1712. Kyrkoböcker saknas för Elimäki före år 1738 och för åren 1770-1785 så noggrannare uppgifter har jag inte hittat. Vigda saknas före år 1746 så deras vigsel hittas inte i Elimäki kyrkböcker.

Fredrik_Sverige
29.08.14, 08:41
Tack igen för svaret!

rikja
26.10.15, 11:13
Vuoden 1749 henkikirjoissa on merkintä että Christian Hasselilla on 15-vuotias poika Christian. Tämä tarkoittaisi että Christian Hassel olisi ollut naimisissa ennen avioliittoa Anna Lindforsin kanssa. Vaimo on mukana henkikirjassa vuonna 1737, muttei enään vuonna 1738. Onko tästä avioliitosta tai Christian pojasta mitään tietoa? http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11140062
(http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11140062)

rikja
26.10.15, 11:45
Minkähän takia ainakin henkikirjoissa vuodelta 1727 ja 1728 ei ole maininta Johan Hasselin vaimosta? Vuonna 1726 on maininta. Anna Catharina Joung on minun tietoni mukaan kuollut Lovisassa 11.3.1754. Poika Sven ja tytär Ingeborg ovat mainittuina.

rikja
20.03.16, 11:18
Christian Hassels fru Catharina Wekman är antagligen änka efter klockarsonen Nils Nilsson Westman (död 8.4.1742) från Lappträsk. Catharinas dotter har efternamnet Westman i Elimäki communionbok. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9847350 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9847350)
Nils och Catharina Sigfridsdr är vigda 12.11.1736 i Lappträsk (förelysta i Pernå).

rikja
20.03.16, 12:35
Vid avvittringen för äktenskap med Christian Hassel har Catharina Westman två barn med Niels Westman, Nils och Catharina. Nils är född 12.9.1737 och Catharina är född 10.8.1740, bägge i Lappträsk. Bägges föräldrar är Nils Westman och Catharina Sigfridsdr.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5224994

Bodniemi37
20.03.16, 15:35
Christian Hassels fru Catharina Wekman är antagligen änka efter klockarsonen Nils Nilsson Westman (död 8.4.1742) från Lappträsk. Catharinas dotter har efternamnet Westman i Elimäki communionbok. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9847350 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9847350)
Nils och Catharina Sigfridsdr är vigda 12.11.1736 i Lappträsk (förelysta i Pernå).

Avioparin vihkimerkintä löytyy myös Pernajan vihittyjen luettelosta (HisKi), vaikkakin morsiamen etunimeksi on virheellisesti kirjattu Anna:

Pernajan vihityt/HisKi
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/6wx97b?fi+0387+vihityt+24) 22.11.1736 fr. Lappträsk S:n Kyrckioby Klåck. Niels Nielss. Westman pig. Anna Sigfredsd:r fr. Säfträskby Lillväkom h.

Vrt. myös Pernajan rippikirja, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pernaja/rippikirja_1750-1763_es243-244/296.htm.

Ounastelen, että Katarinan ensimmäisen puolison isoisä oli veronvuokraajana, Zacharias Stachæuksen asiamiehenä, kenraalimajuri Robert Lichtonin kirjanpitäjänä ja Porvoon raatimiehenä toiminut Nils Westman, vrt. ylioppilasmatrikkelin hlö 1952 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1952), viittauksia.

Terveisin,

Fredrik_Sverige
21.12.16, 12:33
Tack för uppgifterna om Wekman.

Vet man vem hennes pappa var? Sigfrid Wekman? Är det densamma som man ser i husförhöret som inhyse. Då skrivs han Sigfrid Johansson och hustru Britta Henriksdotter.

rikja
21.12.16, 20:13
Högst troligen är Catarinas föräldrar Siegfrid Jörensson och Giertrud, som bodde på Lillväckom i Säfträsk från och med 1695. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1202273 . I mantalslängden för år 1733 bodde Johan Siegfridsson med hustru Elin och syster Carin på Lillväckom. Sigfrid Jöransson dör i en ålder av 90 år 19.8.1740 och Gertrud Hindersdr i en ålder av 100 år 1.8.1747 vilket igen talar emot att de är Catarinas föräldrar då hon torde vara född ca 1712.

rikja
21.12.16, 20:42
Gertrud syns första gången i Lillväckom som hustru till Johan Arfvedsson år 1691 och sedan som änka 1694. Det betyder att hon är född senast ca 1673 och skulle då vara minst 41 år gammal 1712 vilket inte är en hög ålder att bli mor. Åldrarna inskrivna i kyrkböckerna stämmer ju inte alltid så säker kan man inte vara.