”Terveisiä Ruusa-tädiltä”

[Heikki Koskela]

Otsikko on Varpu Lindstörm-Bestin ja Charles M. Sutylan toimittamasta kirjasta, jonka eräs konsuli lähetti minulle vuonna 1994. Se kertoo Amerikan siirtolaisuuteen liittyvistä asioista.


Siinä on mielenkiintoisia asioita mutta ottaisn esille yhden kohdan eräästä runosta. Siinä esiintyy kaksi lokaria, joiden jäljille haluaisin päästä. He kun ovat tältä alueelta muuttaneet. Runo on pitkä. Laitan vain kaksi säkeistöä tähän, jotta joku tunnistaisi kyseiset henkilöt:

Kalle Kosken kuoleman testamentti Montrealissa 1932


Oli matkansa päättänyt
eräs kulkija, Kosken Kalle.
Syntyi Perhossa, kuoli nyt
metsään Kanadan taivaan alle.

Hän antaa ennen kuolemaansa ohjeita parhaalle ystävälleen miten hänen
vähäinen omaisuutensa tulisi jakaa.


Hänen viereensä polvistuu
Ellu Muhonen Karstulasta.
Ilme totinen, mykkä suu,
kovin piti hän kuolevasta.

Runo surullinen. Mutta kysyisin näiden kahden lokarin tarkempia tietoja jos vaikka joku tietäisi. Runo kirjoittaja on tuntematon.

[Marjapuu]

Eipä löydy Siirtolaisinstituutista Kanadaan lähtenyttä Kalle Koskea, vaikka heitä muuten onkin useita. Passiluettelossa on yksi "Amerikkaan" v. 1902 lähtenyt Kalle Koski Lapualta, oli syntynyt 1879.

Matkustajaluettelossa on muuan Eliina Muhonen, aikuinen nainen, lähti Port Arthuriin, Ontario, Kanada 6.10.1923. Kotipaikasta ei ole mainintaa. Hänestä voisi löytyä tarkempaa tietoa Kanadaan laivalla 1919-1924 saapuneiden matkustajatiedoista. Linkki sivuille löytyy täältä Suku-Forumista Kanadaan saapuneet-ketjusta.

[Heikki Koskela]

Olen selannut Karstulan syntyneitä (sshy) mutta ilman tulosta. Siellä jossain on kyseinen Ella, joka varmaan tarkoitta Eliasta. Laitan koko runon tähän. Se on hieman surullinen mutta herkin tunnoin kirjoitettu:

Kalle Kosken kuoleman testamentti
Montrealissa 1932

Sattui työmaalla käymään näin:
Tukkikuormia siirsi väki,
ketju katkesi helähtäin,
liian vinhasti tultiin mäki.

Kuorma kolisten purkautuu,
toiset pakeni, Kosken Kalle
lumimöykkyihin kompastuu,
jäikin kuorman alle.

Miehen vierelle joudutaan,
tukki poistetaan joka kaasi
Kallen lumehen peloissaan.
Tutkii vammoja Johnson paasi.

”Miehet tämä on kuolemaa,
selkärankahan kovin koski,
maata rauhassa antakaa”
virkkoi kelmeä Kalle Koski.

Hänen viereensä polvistuu
Ellu Muhonen Karstulasta.
Ilme totinen, mykkä suu,
kovin piti hän kuolevasta.

”Paras toveri”, virkkoi näin
Kalle Koski ” sä olit mulle.
Tiemme erkanee. Tähän jäin,
viime pyyntöni tämä sulle:

Etsi kuvani, muistat sen,
Jossain lieneehän lompakosssa.
Vie se keralla terveisten
morsiaimellen Torontossa.

Kultakelloni, se on sun.
Revi rinnasta auki paita,
kätkin dollarit taskuhun,
Äiti muorille Perhoon laita.

Hiukan kirjoita, kerro tää:
Muistan hänet ja lapsuuteni.”
Sitten nytkähti miehen pää,
tuonen portista hän jo meni.

Oli matkansa päättänyt
eräs kulkija, Kosken Kalle.
Syntyi Perhossa, kuoli nyt
metsään, Kanadan taivaan alle.
(tekijä tuntematon).

[Marjapuu]

No on, todella surullinen tarina. Näinköhän kävi sukulaiselleni Simo Pelkolalle Kauhavalta, joka kuoli Amerikassa v. 1892. Kauhavan kuolleissa lukee hänen kohdallaan: murskaantui kiven alle. Hänen perintönsä saapui Suomeen vanhalle isäukolle, josta Wasa Tidningissä kerrotaan, että kauhavalainen köyhä syytinkimies sai Amerikan perinnön, 3915 markkaa.

Elias Muhosiakin lienee lähtenyt useampia. Passiluettelo tietää Elias Muhosen Karstulasta, joka oli syntynyt 1864. Mutta vieläkö 68-vuotias olisi tehnyt Kanadassa metsätöitä? Nuorempiakin Eliaksia on matkustajaluettelossa.

[mirjamarja]

Vaikuttava runo.
Siinä oli metsurilla sana hallussaan. Sääli, ettei nimeä tiedetä.