PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kun juristit olivat sukututkijoita


kkylakos
25.05.10, 06:45
Jukka Kemppinen blogissaan tänään (http://kemppinen.blogspot.com/2010/05/suku.html)

Sukupolvilaskenta, parenteelit ja sen sellainen muuttuivat historiaksi 1960-luvulla, kun uusi perintökaari rajoitti perintöoikeutta. Aikaisemmin juristilta vaadittiin jopa lainhuudatusasioissa ja etenkin Itä-Suomessa sukututkijan taitoja. Itä-Suomessa harrastettiin kiinteistöjen lainhuudattamista yhä merkillisemmin murto-osin.

Kun menin tässä hiljan apulaiseksi ja notaariksi Espoon tuomiokuntaan, laamanni Helminen mainitsi heti ensimmäisinä päivinä, että Albergan (Leppävaaran) kartanon saanto on sitten notorinen. Räpyttelin silmiäni sen verran hämmästyneen näköinen, että prinsipaalini armahti minut – tuomioistuimen eri selvityksittä oikeaksi katsomaa kiinteistön saantoa ei voi olla olemasa – että hän selitti asian minulle. Vanha af Heurlin oli ollut niin julmettu sosialisti, että oli ennen 1919 uskonnonvapauslakia jättänyt käyttämättä lapsensa kasteella, ja kun siviilirekisteriä ei vielä ollut, kirkonkirjaan oli merkitty ”kirjoissamme kastamattomia lapsia”. Kartanosta oli jo 1960-luvulla erotettu lohkomalla, halkomalla ja pakkolunastamalla ainakin 6 000 tonttia, ja kaikkien maarekisterimerkinnöissä tai tontinmittauksissa oli siis sama virhe, jonka viisas tuomari oli oikaissut – ellei sitä ollut tehnyt jo hänen edeltäjänsä. Lukijoista oppineimmille selitän vielä, että ellei ole kauppakirjaa, testamenttia tai perinnönjakokirjaa, kuulutuslainhuutoakaan ei voitu silloin sovelletun lainhuudatuslain mukaan antaa.