Tacksägelse -perinne

[Maija Salo]

Tunteekohan kukaan seuraavanlaista perinnettä?
Hallussani on vuodelta 1880 peräisin oleva paperi, johon on käsin kirjoitettu:

Tacksägelsen
För Johan Andersson Sundholm, som afled i Sorocka, i en ålder 27.år 4.månader och 20. dagar djupt sörgd af Makan och tvenne barn samt af ålderstigne Föreldrar, brödrar och syskor.

Ack! ljufsta boning täck,
Du sköna himla slott.
Farväl, o verld, så fräck;
I himlen är min lått,
Dit längtar jag ock här,
Kom Jesu broder kär,
Tag anden min igen,
Från dig han kommen är.

Johan Andersson Sundholm oli isoisäni isä. Hän oli ammatiltaan laivakirvesmies ja kotoisin Kokkolan Linnusperän kylästä. Johan sekä hänen vanhempansa ja sisaruksensa muuttivat 1870-luvun alussa Kokkolasta Viipuriin, josta Johan sitten lähti töihin Arkangelin kuvernementtiin Sorokkaan (nykyiseltä nimeltään Belomorsk). Siellä hän kuoli helmikuussa 1880.

Olen pohtinut näiden kiitossanojen syntyä ja sitä, luettiinko ne mahdollisesti kirkossa tiedotuksena? Alkuosa vaikuttaisi sellaiselta, mutta entä runo? Onko kyseessä joku ruotsinkielisen Pohjanmaan paikallinen perinne? Kokkolan kotiseutumuseossa näin samantapaisia muistosanoja kehystettyinä seinällä.



Maija Salo

[kkylakos]

Oletko lähettänyt kyselyä Pohjanmaan museoon, jos siellä tietäisivät? SKS on sitten viime katsoman tarkentanut oman vastauspalvelunsa hintaa (http://dbgw.finlit.fi/verkkotietopalvelu/ ), mutta jos kirjoittaa, ettei saa käyttää yli tuntia niin jäänee ilmaiseksi sekin.

Tai jos epäilet ruotsinkielisten perinteeksi niin paras osoite kyselylle voisikin olla Svenska litteratursällskapet http://www.sls.fi/doc.php?docid=19

[Maija Salo]

Kiitos hyvistä viitteistä!

Maija Salo

[Seppo Niinioja]

Svenska Akademiens ordbokissa (http://g3.spraakdata.gu.se/saob/) kerrotaan asiasta mm. näin:

[TACKSÄGELSE 1.b]
b) i fråga om mer l. mindre formaliserad tacksamhetsbetygelse (till Gud) vid kungörelse l. meddelande (om dödsfall); särsk. i uttr. göra l. hålla tacksägelse för ngn ; förr äv. nekrolog (se d. o. 2 ). BUREUS Suml. (http://javascript%3Cb%3E%3C/b%3E:parent.popup%28%278369%27%29)30 ( c.1600 ). När någon är död worden, skal ther om af predikostolen gifwas tillkenna, medh tacksäijelse till Gudh, som honom förlossat hafwer. KOF II. 2: 169 ( c. 1655 ). D. 14 (december) giordes tacksejelse för sahl (ig)(dvs. K. XII) , efter et tryckt formulaire. BENZELIUS Anecd. (http://javascript%3Cb%3E%3C/b%3E:parent.popup%28%2712633%27%29)661718 ). Sjelfva tacksägelsen efter frånfället, författad af biskop Hedrén, innehåller hufvudsakligen smicker. AHNFELT HofvLif (http://javascript%3Cb%3E%3C/b%3E:parent.popup%28%277780%27%29)2: 137 ( c. 1845 ). Hon tänkte på huru vacker tacksägelse han hållit för deras flicka, som dog förra vintern. NYLANDER Sjöfolk (http://javascript%3Cb%3E%3C/b%3E:parent.popup%28%2710506%27%29)2: 258 (1906 ). Vad spordes i kyrkan i dag? Gjordes det tacksägelse för någon som var död? MOBERG BerLevn. (http://javascript%3Cb%3E%3C/b%3E:parent.popup%28%2719540%27%29)32 (1968-- särsk. konungen ( ).

Kyseessä on siis pitkäaikainen tapa ja sitä lienee käytetty varhaisempina aikoina merkkihenkilöiden yhteydessä. Nykyäänkin tämä sana näkyy olevan Ruotsissa käytössä, kaiketi Suomessakin.

Useiden seurakuntien, mm. Helsingin keskusrekisterin verkkosivuilla mainitaan nykyäänkin käytössä oleva ns. kuolleiden kiitos. Se luetaan saarnan jälkeen hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina tai kun tieto kuolemasta on tullut vainajan omaan seurakuntaan. Vanha tapa on, että omaiset osallistuvat tähän jumalanpalvelukseen. Tacksägelse ja kuolleiden kiitos tarkoittavat nähtävästi samaa asiaa.

Seppo Niinioja

[eeva häkkinen]

No niin, aina sitä viisastuu, kun näitä lueskelee. Olenkin ihmetellyt, miksi edelliset sukupolvet kutsuivat "kiitostamiseksi" sitä, kun tieto henkilön kuolemasta luettiin saarnastuolista. Mitään runoja tai muita kehuja en ole kuullut näihin ilmoitusluontoisiin kuulutuksiin liittyneen.

[Seppo Niinioja]

No niin, aina sitä viisastuu, kun näitä lueskelee. Olenkin ihmetellyt, miksi edelliset sukupolvet kutsuivat "kiitostamiseksi" sitä, kun tieto henkilön kuolemasta luettiin saarnastuolista. Mitään runoja tai muita kehuja en ole kuullut näihin ilmoitusluontoisiin kuulutuksiin liittyneen.

Löysin ja kuvasin Kansalliskirjaston Fennica-kokoelmasta seuraavan henkilökirjasen, joka vahvisti hartaan pateettisin sanoin, että kirjoittaja Adam Pahlman (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=9281 ) oli vainajan poikapuoli. Adam kirjoittautui akatemiaan seuraavana vuonna 1775.

Sorgelig saknad öfwer kyrkoherden, : ... herr Jacob Sievonius, hwilken, sedan han upnått en ålder om 86 år, och, under 62 års tjenstetid i prediko-ämbetet, warit kyrkoherde uti Karis sokn i 36 år, stilla och wälberedd genom döden afgick den 11 martii 1774, samt med christelig lik-predikan och tilbörlig heder beledsagades til sit hwilorum i berörde sokns moder-kyrka den 6 därpå följande april.

Tätä sorgelig saknadia voinee myös pitää tacksägelsenä. Se ei ollut ruumissaarna, joka mainitaan myös nimekkeessä.

Eräässä Helsingin seurakunnassa vuonna 1976 vainajat "suljettiin kuolleiden kiitokseen". Leski, sukulaiseni koki sanonnan suorastaan loukkaavaksi ja oudolta se minustakin kuulostaa.

Seppo Niinioja

[Heikki Koskela]

Kuolleeksi kiittäminen oli aikaisemmin tapana suorittaa jumalanpalveluksen yhteydessä hautaansiunaamisen jälkeen muistaakseni. Nythän tapaa ei juurkaan käytetä. Kuolleeksi kiittäminen tapahtui omaisten pyynnöstä.

Taitaa olla tämä kaunis tapa jo pääosin historiaa.

[Seppo Niinioja]

Kuolleeksi kiittäminen oli aikaisemmin tapana suorittaa jumalanpalveluksen yhteydessä hautaansiunaamisen jälkeen muistaakseni. Nythän tapaa ei juurkaan käytetä. Kuolleeksi kiittäminen tapahtui omaisten pyynnöstä.

Taitaa olla tämä kaunis tapa jo pääosin historiaa.

Niinkuin yritin selittää, kuolleiden kiitos on edelleen käytössä ja kuuluu itse asiassa kirkossa luettaviin "virallisiin" kirkollisiin ilmoituksiin kuten kasteet ja kuulutuksetkin. Ymmärrän kyllä tuota sukulaistani, joka kummeksui nimitystä.

Helsingin seurakuntien keskusrekisterin hautausoppaassa sanotaan näin:

Ilmoitus kirkossa
Jumalanpalveluksessa luetaan sunnuntaisin saarnan jälkeen niin sanottu
kuolleiden kiitos. Se tapahtuu hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina tai kun tieto kuolemasta on tullut vainajan omaan seurakuntaan. Vanha tapa on, että omaiset osallistuvat tähän jumalanpalvelukseen. Heidän on hyvä varmistaa seurakunnasta oikea ajankohta ja paikka.

Seppo Niinioja

[Heikki Koskela]

Niinkuin yritin selittää, kuolleiden kiitos on edelleen käytössä ja kuuluu itse asiassa kirkossa luettaviin "virallisiin" kirkollisiin ilmoituksiin kuten kasteet ja kuulutuksetkin. Ymmärrän kyllä tuota sukulaistani, joka kummeksui nimitystä.

Helsingin seurakuntien keskusrekisterin hautausoppaassa sanotaan näin:

Ilmoitus kirkossa
Jumalanpalveluksessa luetaan sunnuntaisin saarnan jälkeen niin sanottu
kuolleiden kiitos. Se tapahtuu hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina tai kun tieto kuolemasta on tullut vainajan omaan seurakuntaan. Vanha tapa on, että omaiset osallistuvat tähän jumalanpalvelukseen. Heidän on hyvä varmistaa seurakunnasta oikea ajankohta ja paikka.

Seppo Niinioja

Olen ymmärtänyt väärin tuon asian. Luulin asian olevan eri kuin nk. kirkolliset ilmoitukset saarnastuolista saarnan jälkeen. Pitänee käydä useammin kirkossa.

[kkylakos]

Kiitos Heikki ja Seppo. Jälleen tuli todistetuksi, että sisällöltään tyhjä vastaus tuottaa todellista tietoa jo Forumille hautautuneeseen kysymykseen...

[Seppo Niinioja]

Tämä kirkosssa ilmoituksena luettava kuolleiden kiitos ja kysyjän mainitsema tacksägelse ovat kai lopulta eri asioita. Jälkimmäistä voinee sanoa muistokirjoitukseksi ja ainakin itse löytämäni painetun muistokirjoituksen oli laatinut vainajan poikapuoli. Voisi ajatella, että ne on luettu hautajaisvieraille siunauksen jälkeen. SAOB:issa kerrotaan, että tacksägelse-sanan aikaisempi merkitys oli myös nekrologi:

[NEKRO-LOG.ssg 2]
2) (kortare, skriftlig) levnads- l. minnesteckning över en nyligen avliden person, dödsruna. Skriva ngns nekrolog l. en nekrolog över ngn. HAMMARSKÖLD (1813) hos BOMAN Hesiodos Arb. v. Hans nekrolog under ett jätteporträtt i bred svart ram fyllde hela första sidan (i tidningen).

Pitäisi ehkä minunkin käydä useammin kirkossa. Edellinen sukupolvi on jo poistunut, me täällä vielä sätkyttelemme.

Seppo Niinioja

[Maija Salo]

Paljon tietoa ja mielenkiintoisia kommentteja ilmaantui kysymykseeni. Kyseessä näyttää olevan hyvin vanha perinne, niin kuin Seppo Niiniojan vastauksista käy ilmi.

Kysymässäni tapauksessa tämä Johan, jolle tacksägelse kirjoitettiin, kuoli Venäjän puolella Sorokassa ja haudattiin varmastikin sinne. Hänen vaimonsa ja lapsensa palasivat Viipuriin puoli vuotta myöhemmin. Koko perhe kuului Viipurin ruotsalaiseen seurakuntaan. Oletan, että hänen kuolemansa on kuulutettu tämän seurakunnan jumalanpalveluksen yhteydessä, ja tacksägelsen alkuosa kuulostaakin aivan sellaiselta. Se on kirjoitettu taidokkaalla ja varmalla käsialalla, joten oletan sen olevan papin tai muun hyvin paljon kirjoittavan henkilön tekemä. Jäljessä oleva värssy on eri käsialaa. Voi olla, että Johanille pidettiin muistotilaisuus, jossa tämä värssy luettiin.

Nykyään säilytämme edesmenneiden läheistemme kuolinilmoitukset. 1800-luvulla ei lehdissä tietääkseni ollut esivanhempieni kaltaisten tavallisten ihmisten kuolinilmoituksia, mutta tacksägelse-paperissa on aivan samat tiedot: vainajan nimi ja ikä, kaipaamaan jäävät, ja lopuksi kaunis värssy. Ehkä näitä oli tapana säilyttää samalla tavalla muistoina kuin nyt lehdissä julkaistuja ilmoituksia.

Maija Salo

[kkylakos]

Osui juuri silmiin erään papin blogitekstissä (http://polkahdus.vuodatus.net/blog/2542383)

Pappisurani alkuvaiheissa taisin kutsua kastetun vanhempia jumalanpalvelukseen kuuntelemaan kun vauvan nimi luetaan. Vainajan omaisillekin saatoin puhua nimen lukemisesta tai käyttää vanhaa ilmaisua "kiitetään kuolleeksi" (tietääkö joku, mistä tämä ilmaus tulee?).

[LahjaS]

Osui juuri silmiin erään papin blogitekstissä (http://polkahdus.vuodatus.net/blog/2542383)

Edellä mainittuun blogitekstiin liittyvissä kommenteissa mainitaan:
"Kuolleeksi kiittäminen on 1600-luvulla syntynyt tapa, saarnan ja esirukouksen jatkoksi liitettiin "kiitos kuolleista" (kiittäminen, kiitostaminen). Se oli lyhyt rukous, jossa Jumalaa kiitettiin siitä, että hän viisaan päätöksensä mukaisesti oli kutsunut nimeltä mainitut srk:n jäsenet pois surun ja murheen laaksosta. Tieto löytyy Hautaustoimen käsikirjasta (Edita, 2005)".

Olin helmikuussa Lieksan kirkossa tätini hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina jumalanpalveluksessa, jossa ilmoitettiin kirkollisten ilmoitusten yhteydessä myös hänen kuolemastaan ja luettiin esirukous. Kunkin vainajan omaiset nousivat seisomaan, kun vainajan nimi mainittiin ja rukoilivat seisoen. Liikuttava yllätys oli, kun rukouksen jälkeen kanttori soitti tätimme lempivirren. Omaisten seisomaan nouseminen ei liene enää yleinen tapa Suomessa.


Lahja Voutilainen

[Niina Mäkinen]

Olen seurannut keskustelua kuolleeksi kiittämisestä mielenkiinnolla. Perinne on minulle tuttu mutta en ollut tullut sitä sen kummemmin ajatelleeksi.

Muutama viikko sitten olin Virtain kirkossa mummoni hautajaisten jälkeisenä sunnuntaina vanhempieni kanssa kuulemassa kun mummo "kiitettiin kuolleeksi" (äitini käytti juuri tuota ilmausta kun suunniteltiin kirkkoon lähtöä). Omaiset nousivat seisomaan - kaksi henkilöä kiitettiin kuolleiksi sinä sunnuntaina.

Olen myös käynyt kuuntelemassa avioliittoon kuulutusta - ja olen kuullut sellaisesta uskomuksesta, että jos vanhemmat eivät käy kuulemassa kastetun lapsen nimen mainintaa kirkossa, lapsesta voi tulla huonokuuloinen... Tuo kuulostaa jo aika kaukaa haetulta. Mutta kaipa nuo perinteet kuvastavat entisajan elämää ja tiedonkulkua - ei ollut facebookia ennen olemassa...

Niina