PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Mannisen lapsikatras Kangasniemellä


Sivander
09.05.10, 13:39
Hei

Tämän perheen kiemuroita Kangasniemeltä olen arvuuttanut ainakin tuon yhden pojan osalta aiemminkin, mutta laitanpa nyt koko sotkun pohdittavaksi, jos ei näin äitienpäivänä ole muuta puuhasteltavaa.

Anteeksi pitkä johdanto-osa.

Vuonna 1779 syntyy kaksoset jotka ovat selvästi kirjattu syntyneiden luettelossa tyttöinä molemmat Margareetta ja Valpuri. Valpuri kuolee 1782 ja tästä löytyy kuolinmerkintä normaalisti.
Margareetta on kirjattu lastenkirjaan hieman epäselvästi joko Marg tai Matz

Vuonna 1784 syntyy toiset kaksoset myöskin Margareetta ja Valpuri. Tämäkin Valpuri kuolee ja kuolinmerkintä löytyy 1786. Tämä jälkimmäinen Margareetta taas elää aikuiseksi normaalisti.

1781 syntyy perheeseen Matti. Tätä Mattia ei kuitenkaan ole nähty hyväksi merkitä lastenkirjaan lainkaan vaikka hän kuuluisi noiden kaksosten väliin. Syntymä on kuitenkin ihan oikein syntyneiden luettelossa.

Seuraavassa lastenkirjassa Matti on merkittynä mutta syntymäajaksi onkin kirjattu ensimmäisen Margareetan syntymäaika 27.2.1779. Tällä syntymäajalla hän kulkee loppuun saakka.

Ensimmäistä Margareettaa puolestaan ei löydy kuolleeksi lainkaan. Luulisi hänen kuitenkin kuolleen ennen kuin toinen saman niminen on kastettu.
Myöskään 1781 syntynyttä Mattia ei löydy kuolleiden luettelosta, joten ilmeisesti Matti on elänyt siskonsa syntymäajalla lopun elämänsä.

Muutakin ihmeellistä näissä kirjoissa on. 1788 kuolee perheen tytär Helena. Häntä ei myöskään ole lastenkirjassa lainkaan.(kuolleiden luettelosta ainoa merkintä) Samoin kuin 1788 syntynyttä Paulia. Paulikin on luultavasi kuollut ennen toisen Paulin syntymää.

Minne tästä perheestä katoaa tuo ensimmäinen 1779 syntynyt Margareetta sekä 1781 syntynyt Matti? Tavallista huolimattomampi pappi jättänyt Matin kirjaamatta lastenkirjaan ja myöhemmin kirjannut hänet aiemmin kuolleen siskonsa paikalle, siskonsa syntymäajalla. Siskon taas jättänyt kirjaamatta kuolleiden luetteloon. Lisäksi jättänyt kirjaamatta Helenan ja ensimmäisen Paulin lastenkirjaan sekä Paulin kuoleman kuolleiden luetteloon.

Mitä tästäkin sotkusta nyt pitäisi ajatella ja kuinka nämä nyt lopulta kirjattaisiin niin että menevät oikein ja mihin tässä luottaa.

Kangasniemi lastenkirja, 1760-1792 Sivu 137 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kangasniemi/lastenkirja_1760-1792_tk1050/84.htm)
Kangasniemi lastenkirja, 1793-1806 sivu 337 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kangasniemi/lastenkirja_1793-1806_tk1050-1051/201.htm)


Hyvää Äitien päivää kaikille Äideille.
tv Pekka


Matti Peterinpoika Manninen, Talollisen poika Kangasniemen Synsiöltä, s. 7.3.1751 Kangasniemi, Synsiö, k. 19.8.1790 Kangasniemi, Synsiö,
Puoliso: 15.12.1771 Kangasniemi Valpuri Erkintytär Marttinen, s. 29.6.1754 Kangasniemi, Synsiö, k. 20.11.1795 Kangasniemi, Synsiö,
Lapset:
Tuomas Matinpoika Manninen, s. 16.12.1772 Kangasniemi, Synsiö. Tauluun 2.
Anna Matintytär Manninen, s. 29.12.1774 Kangasniemi, Synsiö. Tauluun 3.
Maria Matintytär Manninen, s. 22.3.1777 Kangasniemi, Synsiö. Tauluun 4.

Margareetta (vai Matti) Manninen, s. 27.2.1779 Kangasniemi, Synsiö. Tauluun 5.
Valpuri Matintytär Manninen, s. 27.2.1779 Kangasniemi, Synsiö, k. 17.11.1782 Kangasniemi, Synsiö,

Matti Matinpoika Manninen, s. 11.9.1781 Kangasniemi, Synsiö.

Margareetta Matintytär Manninen, s. 26.6.1784 Kangasniemi, Synsiö. Tauluun 6.
Valpuri Matintytär Manninen, s. 26.6.1784 Kangasniemi, Synsiö, k. 14.4.1786 Kangasniemi, Synsiö,

Helena Matintytär Manninen, s. 5.1786, k. 9.6.1788 Kangasniemi, (Synsiö).
Pauli Matinpoika Manninen, s. 4.2.1788 Kangasniemi, Synsiö. (k. ennen toisen Paulin syntymää?)
Pauli Matinpoika Manninen, s. 29.1.1789 Kangasniemi, Synsiö. Tauluun 7.



.

eeva häkkinen
09.05.10, 16:29
Tätä perhettä en tunne tarkemmin, vaikka perheen isä-Matin sisar Katariina on mieheni esi-äiti. Mutta näitä merkintöjä tutkiskellessa kannattaa muistaa, että aina vuoteen 1788 asti olivat Kangasniemen kirjat aika sattumanvaraisesti pidettyjä. Vasta tuona vuonna kirkkoherraksi tullut tarmokas Aron Molander pani kirkonarkiston ojennukseen ja hänen ajaltaan ovat tallessa mm. muuttomerkinnät ja perukirjat. Sitä ennen puuttuu jopa iso osa lokimerkinnöistä (kasteet, vihkimiset ja hautaukset). Lapsiakaan ei viety lastenkirjaan, jos sattuivat kuolemaan ennenkuin pappi sai sulkakynänsä osutettua oikealle aukeamalle. Eli kannattaa lähteä siitä, että vuodesta 1788 lähtien ovat merkinnät varsin paikkansapitäviä, sitä ennen eivät. Ensimmäinen lastenkirja näyttäisi ripillepääsy- ja kuolinmerkinnöistä päätellen aloitetun n. vuonna 1782, vaikka kannessa on tuo hämäävä vuosiluku 1760. Myös Molander saattoi jättää ihan pienenä kuolleen lapsen pois lastenkirjasta, merkintää ei kaiketi nähty tarpeelliseksi, koska näitä ei tarvinnut kirjata papintodistuksiin.

Ilmeisesti Molander ei pitänyt edeltäjänsä kirjaustyylistä, koska laati oman versionsa vuosikymmenen lopun (1788-89) rippikirjasta edellisten rippikirjojen tyhjille loppulehdille. Tämä asia ei käy ilmi mistään näkemistäni hakemistoista ja on aika hämmentävä tutkijan alkaessa hakea tämän ajan tietoja tuntematta pitäjän aineistoa - ainakin itselleni oli.

EskoR
10.05.10, 07:50
Samanlaiseen lopputulokseen minäkin aikanaan päädyin, kun ihmettelin näitä kirjauksia. Itselleni olen kirjannut Matille syntymävuodeksi 1781, koska se lienee oikeampi. Helena puuttui minun tiedoistani.

Esko Ruhanen

Sivander
10.05.10, 12:16
Kyllä tässä selvästikkin näin on käynyt, että tuo Margareetta siinä on kuollut ilman mitään merkintöjä missään ja Matti on elänyt sitten siskonsa syntymäajalla lopun elämänsä. Harmittavan huolimatonta työtä tuossa tosiaan pappi on tehnyt monessa kohtaa saman perheen kohdalla.

Helena puuttui minultakin pitkään, mutta kuolleiden luetteloa nyt rivi riviltä lukiessa tuli sieltä esille, eikä samassa talossa muita saman nimistä perhettä ole. Syntymäaika on laskettu kuoliniän mukaan. Syntyneiden luetteloa ei näyttänyt tuolta vuodelta olevankaan eikä häntä tosiaan lastenkirjaankaan ole merkitty vaikka on kuitenkin noinkin kauan ollut elossa.

Harmittaa vain kun juuri tähän tutkimuksen keskusperheeseen joutuu laittamaan epämääräisiä kirjauksia näinkin monta.

tv Pekka