PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Poutiaisia Rantasalmelta 1600-luvulla?


0.Poutiainen
26.04.10, 09:40
Hei!
Onko kukaan Rantasalmelaisia käsitteleviä historiankirjoja läpikäynyt törmännyt Johan Poutiainen -nimiseen henkilöön. Ko. henkilö on ilmestynyt Tuusniemelle 1670-luvulla (silloinen Kuopion maaseurakunta - Kojanlahti). Kojanlahden alueella on asunut tuolloin ainakin Koistisia, joiden kanssa Poutiaisia on paljon myöhemmin avioitunut.

Syy miksi etsin ko. henkilöä Rantasalmelta on, että joissakin dokumenteissa mainitaan, että alueella on em. sukua asunut. Heitä on mm. 1600-luvun alussa karannut Rantasalmelta Laatokan Karjalaan väenottoja pakoon. Lisäksi kirkon ym. kirjoissa mainitaan aika ajoin Poutiaiset (esim. Hiismäessä). Jostain kartasta löysin Rantasalmelta sellaisen kylänkin kun Poutiala, mutta koska en painanut sitä mieleen, en tiedä missä kartassa. Muista kartoista en ole enää paikkaa löytänyt. Ymmärtääkseni Tuusniemi on ollut pääsääntöisesti Rantasalmelaisten sukujen asuttamaa aluetta 1600-luvulla. Nautinta-alueena myös Poutiaiset ovat voineet siirtyä alueelle.

Joissakin suvun sisällä kiertävissä legendoissa ja puheenparsissa on puhuttu myös mahdollisuudesta, että suku olisi tullut Karjalasta. Poutiaisia on liikkunut alueella jo 1600-luvun alkupuolella (mm. Sortavalan, Käkisalmen, Kurkijoen ja Parikkala-Uukuniemen alueella) alueen luterilaistamisen/ruotsalaistamisen (suomalaistamisen) aikoihin. Olisiko mahdollista, että Karjalan puolelle Rantasalmelta siirtyneet Poutiaiset olisivat palanneet Savon alueelle ja asettuneet Tuusniemelle (vrt. Tuusjärvi)?

Toinen, vielä vaikeampi kysymys on, mistä Poutiaiset ovat kotoisin? Länsirannikolla on ollut Poutiaisia (Poutia-sukua muistaakseni Limingalla ja Poutiainen nimi esiintyy Oulunjärven ympäristössä) 1500-luvulla. Samalta vuosisadalta en ole kuullut enkä nähnyt merkintöjä Rantasalmelta tai Savosta. Vai olisiko joku savolainen "sukunimetön" suku mennyt kaskenpolttajana Oulun nurkille ja palannut sieltä sukunimen kanssa? Mene ja tiedä.

t. Olli Poutiainen

Terho Asikainen
27.04.10, 13:39
Tervehdys Olli,

Katsoin ihan umpimähkään paria Rantasalmen 1640-luvun henkikirjaa, ja kummassakin näytti olevan ainakin yksi Poutiainen. Vuonna 1647 mainitaan Påål Poutiainen Halttulan kymmenkunnassa [oikea sivu, vasen palsta, viides nimi alhaalta]

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11307&pnum=88

ja vuonna 1649 puolestaan Peter Påutiainen Hiismäessä [oikea sivu, vasen palsta, neljäs nimi alhaalta]

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13404&pnum=720

Kannattaisikohan haarukointia jatkaa vaikkapa näistä merkinnöistä eteenpäin?

Kun nimestä on näin paljon vanhoja tietoja eri puolilta Suomea, tulee mieleen sekin mahdollisuus, että nimi olisi voinut syntyä useita kertoja eri puolilla Suomea toisistaan riippumatta [vrt. Mikkonen-Paikkalan "Sukunimet"- kirjan pohdinnat pouta-alkuisten sanojen merkityksestä]. Tai sitten on kysymys vain harvinaisen liikkuvaisesta suvusta.

t. Terho Asikainen

0.Poutiainen
27.04.10, 13:50
Kiitos viestistäsi Terho.

En tiedä onko kyseessä tosiaan liikkuvainen suku vai mikä, mutta kolmella alueella sitä tosiaan on asunut 1600-luvulla. Oulun ympäristössä, Savossa ja Karjalassa. Karjalan Poutiaiset lienevät Savosta tulleita. Oulun suunnan Poutiaisen kerrotaan tulleen myöskin Savosta.

Yritin päästä lukemaan antamaasi linkkiä, mutta sivusto vaatii tunnussanaa. Mistä sellaisen saisi? Onko sivustolla vanhempiakin asiakirjoja.

Terho Asikainen
27.04.10, 16:41
Tunnussanan saa täältä:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

olavi
28.04.10, 11:41
Hindric Poutiainen s.1667.Kuopion.mlk.Kojonlax.vaimo Carin Turuin.s 1674.

0.Poutiainen
28.04.10, 16:22
Terve Olavi.

Heikki (Hindrich) on etsimäni Juho (Johan) Poutiaisen poika. Toinen poika oli muistaakseni Paavo (Påhl). Onko sinulla tietoa mistä päin Poutiaset ovat tulleet Tuusniemelle?

Kaija Salminen
28.04.10, 19:58
Hei Olli!

Oletko tutkinut maantarkastusluetteloja? Johan Habermanin maantarkastusluettelosta (Pien-Savo, 1620-luvulta) löytyi alla olevaa tietoa Rantasalmella eläneistä Poutiaisista. Teksti on kopioitu sellaisenaan.

Twsmäkij Fierdungh, Hijsmäkij Byij
Tuusmäen neljänneskunta, Hiismäki

(Fol. 68v)
1 Maatz Påutianen
3 hans wiliäjnen åker 3 tynnor äng - 3 lass

Läheh mäki skogh - 3 tynnor a. b. 15
Paaden maa - ½ tynna a. b. 20
Mullda mäkj - 8 tynnor B. a. 15
Swri kifwi - 1 tynna a. b. g. 15
Maanteen maa - 1 tynna a. b. 15
Werowän mäkj 4 tynnor a. b. 15

(Fol. 69v)

2 Hans tuhkuin åker 20 Cappor äng 2 las
1½ Mattz Påutiain åker 2 tynnor
2 Greels [Påutiain] åker 2 tynnor äng 2 las
1½ Påål Påutiainen åker 2 tynnor äng 2 las

Kerwin mäki - 4 tynnor a. b. 15
Ingilänaho - - 3 span B. a. 15
ett stycke Pettäjä Sellkä - 2 tynnor B. a. 15
Wehmasaho - 9 tynnor B. a. t. 20

2½ 2½ Påål Påutianen åker 2 1/3 tynnor äng 1 las

Kunian Sellkä - 6 tynnor B. a. 15
Ahoisen pelldå - - 3 tynnor B. a. 15
Myckäisenaho - 3 tynnor B. a. 15
half Senä Järfuenmaa - 1 tynna B. t. 20

Lähde:

Alanen, Timo (toim.): Johan Habermanin maantarkastusluettelo Pien-Savosta 1620-luvulta. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004.
Teos löytyy verkkoversiona osoitteesta:
http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/

Terv. Kaija