Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sukututkimuksesta eripuraa
Sami Lehtonen
10.04.10, 10:33
Tällaista valtakunnan pää-äänenkannattajasssa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Eripura+uhkaa+salaisuuksia+tonkivaa+sukututkijaa/1135255982296
Lisäätietoja tutkimuksesta täältä (http://www2.warwick.ac.uk/newsandevents/pressreleases/family_tree_research/)
Matti Lund
10.04.10, 11:49
Tällaista valtakunnan pää-äänenkannattajasssa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Eripura+uhkaa+salaisuuksia+tonkivaa+sukututkijaa/1135255982296
Peruskysymys on nähdäkseni siinä, kuinka valheellisessa maailmassa jonkin suvun edustajat elävät ja kuinka ankaran varustuksen he ovat rakentaneet tämän valheellisen maailman suojelemiseksi.
Välttämättä ei tarvitse olla mitään kovin kummoista traumaa sen vaikuttimena, että valheellisuuden suojelu on kiristetty äärimmilleen, vaan pelkkä keskinkertaisuuskin siihen riittää ja pyrkimys peitellä omaa tavallisuutta, ja luulotella edustavansa jotain enempää, josta on joskus haaveillut. Ja tällainen taipumus voi olla vähäinen lähdöltään, mutta kun sitä on harjoitettu 2-3 sukupolvea, alkavat perinteet jo kovin raskaasti painaa.
Ei tällaiseen vesilasiin sitten tarvita kuin pikku tippa totuudellisuutta, niin myrsky siinä on valmis.
Sukututkimus on vain yksi kanava, jossa totuudellisuus saattaa astua häiritsevästi kuvaan. Paljon yleisempää kaiketi on, että joku suvun raikas nuori ihminen ryhtyy kyselemään vanhempien tekoja ja saa vastaansa paheksuvan peittelyn muurin.
Tämänhän on aivan suhteellinen asia:
Suvulle jossa on riittävästi rehellisyyttä, sellaiset tiedot, jotka kovin närkästyttävät valheellisessa elämässä lilluvaa sukukuntaa, vaikuttavat täysin harmittomilta ja triviaaleilta.
Pikemminkin näen niin, että sukututkimus on silloin palvelus, kun se paljastaa täysin turhantärkeitä valheita ja vapauttaa ihmisiä näistä.
terv Matti Lund
Olen muuten aina ihmetellyt, että minkälaista ihmistä kiinnostaa onko joku 100 vuotta sitten elänyt ihminen avioton vai ei - tai vaikka kuukausi sitten syntynyt?
Ihminen hän on siinä kuin me kaikki muutkin, samoin hänen äitinsä
Juha
Sami Lehtonen
10.04.10, 13:46
Olen muuten aina ihmetellyt, että minkälaista ihmistä kiinnostaa onko joku 100 vuotta sitten elänyt ihminen avioton vai ei - tai vaikka kuukausi sitten syntynyt?
Ihminen hän on siinä kuin me kaikki muutkin, samoin hänen äitinsä
Juha
Puhumattakaan isästä, jota ei edes tunneta.
Koskaan ei pitäisi teloituttaa viestinviejää, mutta näin siinä usein käy.
Kaisa Kihl
10.04.10, 15:17
Koskaan ei pitäisi teloituttaa viestinviejää, mutta näin siinä usein käy.[/quote]
Varsinkin menneinä aikoina aviottomuus on ollut kauhea häpeä, yleensä. Entäpä 1900- ja 2000-lukujen salaisuudet? Työtoveri tuli itkien pyytämään todistamaan, ettei hänen serkkunsa ollut homo kuten eräässä aikakauslehdessä kerrottiin tämän kuoleman jälkeen. Näin muutama vuosi sitten. Entä sisällissodan vaietut salaisuudet? Aihe on ollut yleisesti kielletty puheenaihe, synti ja häpeä. Iäkäs nainen sai sydänkohtauksen, kun tajusi, että Jämsässä -18 monia ampunut mies oli läheinen sukulainen. Tästä oli vaiettu yli 80 vuotta. Tuttu soitti ja puhelimessa itkeskeli, että oli saanut selville (virkatodistuksesta), että isänsä oli avioton lapsi, 1904 syntynyt! Tosin lapsen vanhemmat oli parin vuoden kuluttua vihitty ja muut sisarukset syntyneet ns. aviolapsina. Mutta vielä 2006 vuonna asia kauhistutti....Meille piti 1990-luvulla tulla asumaan ranskalainen koululainen, kun koko luokka vieraili Suomessa. Meiltä kysyttiin etukäteen lupaa, että tyttö voi tulla, siitä huolimatta, että hänellä on kehitysvammainen veli kotona Ranskassa. Tämän kysymyksen esitti ranskalaisen koululuokan opettaja.
Onko siis parempi, että ikäviksi koetut asiat 'painetaan villaisella' vaiko nostetaan 'kissa pöydälle'? En tiedä. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Yksilön kohdalla voi pieneltä tuntuva asia olla iso asia. Mielestäni sukututkimuksen merkitys voisi parhaimmillaan olla asioiden selkeä esittäminen ja monipuolisen tiedon välittäminen. Mutta jos vuoden -04 tapahtuma edelleen järkyttää, niin ei sille mitään mahda! Pitänee vaan lohduttaa......
terv.
Kaisa
Sukututkimusta harrastaessani olen usein törmännyt tähän kirjoittamattomaan sääntöön, joka juontanee juurensa ankarasta luterilaisesta raamatuntulkinnasta: ... kostan isien teot jne. jo vuoden 1552 käännöksen mukaan: Sille Mine se HERRA sinun Jumalas/ olen yxi wäkeue Kiuascostaia/ ioca etziskelen ninen Iseden pahatteghot Lastein/ haman colmanden ia nelienden Poluein asti/ iotca minua vihasit. (Wikipedia)
Sääli - sillä kahvipöytäkeskustelussa näitä naapurin suvun negatiivisia juttuja lienee päivitelty ja kuiskuteltu enemmäkin kuin 4 polvea eteenpäin, oman suvun äpärät ja pikkurikkeet sen sijaan vaietaan visusti! Välillä on todella vaikeaa löytää henkilöstä muuta todenperäistä tietoa kuin nämä (oletetut) negatiiviset asiat, vaikka hän olisi ollut nykymittapuun mukaan varsin yhteiskuntakelpoinen yksilö! Vastaavasti menestyneistä esipolvista kerrotaan korostetun ylistäviä juttuja, vaikka nämä olisivat olleet vahvasti asemaansa väärin käyttäneitä.
Ärsyttävää. Toisaalta tässä ylen kaksinaismoralistisessa maailmassa ei ole kai tapahtunut mitään muutosta. Mielenkiintoista olisikin tutkia, millä avuilla aikoinaan maat, läänitykset ja aatelisarvot jaettiin - siinäkö sitten on jälkikäteen kehumista kolmesataa vuotta väärennettyjen ruotsalaisten kirkonkirjojen pohjalta? Suomen talonpojan historia (Eino Jutikkala) on varsinainen jännitysromaani historiamme vaiheista!
Ja tutkia, monenko silmäätekevän rikokset jäivät rankaisematta? Eräällä paikkakunnalla tapahtui kahden yksinäisen naisen mökissä murha ja murhayritys, eli toinen naisista jäi kuitenkin henkiin. Vanhat ihmiset kertoivat vielä vuosikymmenten päästä (liekö legenda?) henkiinjääneen sanoneen eräälle miehelle, että "sinä minut tapoit". Tuomiota ei koskaan tullut, liekö johtunut henkilön asemasta...
Ilahduttavaa sukututkimuksessa kaikesta huolimatta on mielestäni se, että kaikki kohtaamani sukututkijat ovat todella hienoja ihmisiä ja opastavat mielellään meitä aloittelijoitakin!
Tervehdys! Eripuraa vaiko erilaisia käsityksiä ja ajattelutapoja asioista?
Tämä oli niin mielenkiintoinen otsikko ja keskustelun kulku, että en mitenkään malta olla heittämättä ajatuksiani jatkokeskustelun pohjaksi.
Pari ikivanhaa sanontaa: "Tieto on valtaa" ja "Tieto tuskaa lisää", liittyisivätkö jotenkin asiaan?
Miettii Eila
Sami Lehtonen
10.04.10, 18:06
Kaikenlaisia sukutarinoita löytyy. Kuka osti talonsa perunasäkin hinnalla, kuka taas hävisi omansa korttipöydässä. Ei liene millään tavalla tavatonta, että oman suvun asioita on pyritty joko vaikenemaan tai selittämään parhain päin ja mahdollisesti muita sukuja mustamaalaten.
Sukututkimuksella on tässä kaksi tehtävää, kumota valheet ja kertoa totuus. Jo toisessa polvessa siirrytään tosiasioista kuulopuheisiin ja tarinoilla on tapana vielä värittyä matkalla. Väärin ymmärretyllä tai ilkeämielisellä huhulla voi olla kauaskantoisetkin seuraukset myöhemmille polville, joten siitä lähtökohdasta vääristellyn informaation alas ampuminen on nähtävä jopa velvollisuutena.
Totuuden kertominen tietysti on sitten oma taiteenlajinsa. Saman asian voi esittää niin monella eri tavalla, joista toiset voivat suututtaa joitakin ja toistet taas suututtavat kaikki. Silti ei asiaa tulisi kipata asiasta kertoneen päälle. Tosiasiat eivät muutu siitä, ettei niitä kerrota tai että niistä annetaan valheellinen kuva. Uskoisin myös, että monissa tapauksissa, joissa joku todella närkästyy jostakin tiedosta, hän närkästyy lähinnä itselleen, perheelleen tai sukulaiselleen (kuten vaikka em. 1918 esimerkissä).
Sitten tietysti on hyvä muistaa yksi perussääntö, joka sukututkijoilta usein unohtuu: vanhempamme ja esivanhempamme eivät määritä sitä, mitä me olemme. Vain omat tekomme voi vaikuttaa siihen, millaisia me itse olemme ja millaisena meidät tulisi nähdä. Tämä on tietysti hyvä muistaa, vaikkei sukua tutkisikaan.
Sitten tietysti on hyvä muistaa yksi perussääntö, joka sukututkijoilta usein unohtuu: vanhempamme ja esivanhempamme eivät määritä sitä, mitä me olemme. Vain omat tekomme voi vaikuttaa siihen, millaisia me itse olemme ja millaisena meidät tulisi nähdä.
Jos tämä pitää nykymaaimassa paikkansa, niin minä vanhenen onnellisena:D:. Viime vuosisadan viimeiset vuosikymmenet olivat nimittäin vahvasti sosiaalisen perimän ohjailemaa. 60-luvulla oppikouluun pyrittäessä silloisen kansakoulun 4. luokalta tiettyjen perheiden lapset saivat selvästi paremman keskiarvon kuin muut mukulat, koska hyvästä keskiarvosta sai enemmän pisteitä pääsykokeen tueksi.
Seuraavalla vuosikymmenellä minulta kysyttiin työpaikkaa hakiessa, että eikö minulla ole kuin vain yksi suosittelija... Ja jostain kumman syystä tiettyyn oppilaitokseen 70-luvulla pääsi helpommin sisään erityisesti isän ammatin sopiessa kuvioihin - pääsykokeita ei ollut vaan mentiin yo-arvosanojen mukaan.
Ei se morsiamen/sulhasen saaminen "hyvästä perheestä" liene nykyäänkään vieras asia, mutta onneksi tuo kolmekymppinen nykynuoriso viis veisaa enää kavereittensa perhetaustasta! Ovat todella fiksuja!
Mariasparf
11.04.10, 14:31
Maaseudulla ne manttaalit ovat aina olleet tärkeitä tai kouluttautuminen. Sellaisessa ilmapiirissä oppii ymmärtämään kuinka yksi katsekin tekee miniä- tai vävyehdokkaasta selvää.
Edellisestä piittaamattomilla oman tiensä kulkijoilla saattaa viimeistään sukututkijana löytyä , jos ei ihan kunnian palautusta , niin ainakin jokin syy geeniperimästä jonkin tietyn avun periytymiseen . Ei tietenkään muuten kuin erittäin heikentyneessä muodossa! Jopa jälkipolvien esipolvikavalkadista tuulahtelee ansaitsematonta nostetta vaakunallisten kautta.
Kaapeissa saattaa olla " luurankoja " lähiajaltakin jolloin herää kysymyksiä totuuden kirjaamisessa .
Kirjoittaako siis nolojen tilanteiden sukuhaarasta totuus tai yllättävistä aatelislinjoista ? Molemmista tulee taatusti " pyyhkeitä" ! Ei mieleen aina nouse, koska kieli on joskus nopeampi kuin ajatus , miten lähipiiri sukulippaiden avaamiseen suhtautuu. Jako on kuitenkin koettu . Nolot totuudet ovat makupaloja ja muut totuudet kerskailua.
Mariasparf
Heikki Koskela
11.04.10, 15:24
Kyllä ne esivanhemmat vielä haudan takaakin määrittelevät jotain meidän tulevaisuudesta. Ensinnäkin saatu perimä on tekijä, joka vaikuttaa esim. ulkonäköön ja jopa elämäntapoihin ja asioitten henkiseen käsittelyyn. Kulttuuritaustat eivät ole periytyvä ominaisuus. Sitä vartenhan ne geenitkin ovat olemassa. Mitä kauempaa hakee perimäominaisuuksia sitä vähemmän ne vaikuttavat meihin.
Toiseksi meidän tulevaisuuteen vaikuttaa ehkä vielä voimakkaammin esivanhempien taloudellinen asema niinkuin joku jo vihjasikin. Sitä voisi kutsua vaikkapa rahaevoluutioksi tai manttaalievoluutioksi. Aiemmin tämäntapaiset asiat vaikuttivat enemmän kuin tänään. Renki nai piian ja isäntä talon tyttären, aatelinen aatelisneidon jne.
Kolmanneksi toivoisin nykyajan nuorten selvittävän itselleen ellei muuten niin pidemmän ajan kautta toistensa taustoja. Kyllä niistä voi keskustella. Kun ne saadaan synkronoitua niin avo-/avioliitto kestää turkasen paljon pidempään kuin tänä aikana yleensä on laita.
Tapani Kovalaine
11.04.10, 17:42
Vuosisatojen kokemuksesta viisastuneena ja ihmisluonnon heikkouksiin hyvin perehtyneenä julkinen valta pyrkii kaikin tavoin estämään, että sukututkimuksista tulisi mitään eripuraa.
Valtionarkisto ja Kansallisarkisto sekä maakunta-arkistot ovat teroittaneet sukututkijoille, että tutkikaa nyt sillä tavoin, ettei tule riitaa. Hyvän näytteen löytää netistä googlaamalla vaikkapa Helsingin kaupungin sosiaalitoimen kohdalta:
Sitoudun siihen, etten käytä saamiani tietoja asiakkaan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi taikka sellaisten muiden etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus enkä luovuta saamiani henkilötietoja sivulliselle.
Luovutan valmiista tutkimusraportista yhden kappaleen korvauksetta sosiaaliviraston tietopalveluun, osoite: PL 7010, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI.
Olen muuten aina ihmetellyt, että minkälaista ihmistä kiinnostaa onko joku 100 vuotta sitten elänyt ihminen avioton vai ei - tai vaikka kuukausi sitten syntynyt?
Juha
Me olemme olemassa vain niiden tapahtumien seurauksena, joita meidän jokaisen vanhemmat ja esivanhemmat ovat toimittaneet juuri siten, kuin toimittivat. Minä en voisi olla olemassa muuten, kuin sen aktin tuotoksena, josta äitini tuli raskaaksi. Ja tämä koskee jokaista ihmistä.
Jos ketkä tahansa (lukemattomista) esivanhemmistani eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan, niin tämä ruutu olisi tyhjä. Ihmislapsi ei ole "hyllyllä" odottamassa tuloaan.
Esivanhempien tekojen myöhäsyntyinen kritisointi merkitsee samalla oman olemisensa tuomitsemista. Omasta syntymästään ei voi tehdä valitusta.
Sami Lehtonen
11.04.10, 19:09
Esivanhempien tekojen myöhäsyntyinen kritisointi merkitsee samalla oman olemisensa tuomitsemista. Omasta syntymästään ei voi tehdä valitusta.
Tuosta valituksen tekemisestä olisin hieman eri mieltä. Aina voi valittaa ja kenelle tahansa, mutta valituksen vaikutusmahdollisuudet ovat eri asia.
Koskelan Heikille toteaisin, että tietenkin ne geenit vaikuttavat meihin ja vielä vanhempien varallisuuskin. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niillä ole välitöntä vaikutusta siihen, millaisia me olemme ihmisinä.
...Kolmanneksi toivoisin nykyajan nuorten selvittävän itselleen ellei muuten niin pidemmän ajan kautta toistensa taustoja. Kyllä niistä voi keskustella. Kun ne saadaan synkronoitua niin avo-/avioliitto kestää turkasen paljon pidempään kuin tänä aikana yleensä on laita.
Tämä viitannee minun lausahdukseeni taustoista. Jos viittaat perheen kyseenalaisiin elämäntapoihin, ymmärrän lauseesi jotenkuten. Itse tarkoitin "taustalla" kuitenkin ainoastaan perheen sukuhistoriallista taustaa, jota menneinä vuosikymmeninä punnittiin ensitreffeistä alkaen! Mistä lienevät syntyneet nuo kaikki legendat ilkeästä anopista... kyselee täällä yksi kolminkertainen anoppi? :cool:
Avi(o)liiton onnistuminen ja kesto ei viime kädessä riippune edellisten sukupolvien ammatista tai varallisuudesta. Eiköhän se riipu kahden ihmisen sitoutumiskyvystä toisiinsa omasta vapaasta tahdostaan, ulkoisista olosuhteista ja sukutaustoista riippumatta.
Ulla Kotinurmi
11.04.10, 20:57
Raamatusta se on eikä mitään erityistä tulkintaa tarvita. Toinen Mooseksen kirja luku 20
UllaK
Sami Lehtonen
11.04.10, 21:03
Raamatusta se on eikä mitään erityistä tulkintaa tarvita. Toinen Mooseksen kirja luku 20
UllaK
Mitähän tekemistä tällä on suvun eripuran kanssa? Pyydän pitäytymään ketjun aiheessa tai etsimään ketjun, jossa jakaa omia näkemyksiään.
Valheen jatkaminen ei ole vanhempien kunnioittamista.
Seppo Niinioja
11.04.10, 22:40
Suku on pahin, mutta sukututkijat vielä pahempia.
- Tuntematon ajattelija
Minulla ainakin on vain pelkkiä hyviä kokemuksia tästä 7 v. jatkuneesta harrastuksestani. Se on mm. saanut monet suvun jäsenet - muistelemisen lisäksi - panemaan parempaan talteen vanhoja asiapapereita, kirjeitä ja valokuvia.
tyytyväinen Manda :)
Valheen jatkaminen ei ole vanhempien kunnioittamista.
Tässä osut naulankantaan! Toisaalta, eikö vanhempienkin pitäisi kunnioittaa lapsiaan ja kertoa suvun vaiheesta vain totuus?
Sami Lehtonen
12.04.10, 07:07
Minulla ainakin on vain pelkkiä hyviä kokemuksia tästä 7 v. jatkuneesta harrastuksestani. Se on mm. saanut monet suvun jäsenet - muistelemisen lisäksi - panemaan parempaan talteen vanhoja asiapapereita, kirjeitä ja valokuvia.
tyytyväinen Manda :)
Hienoa! Täytyy kyllä sanoa, ettei onneksi ole omallekaan kohdalle osunut mitään kyräilyä tai pahansuopuutta. Pikemminkin moni sukulainen on tullut kyselemään, mitä olen löytänyt ja kuinka pitkälle olen päässyt.
Voiko kukaan tällä vuosituhannella tosissaan närkästyä jonkun kaukaisen esivanhemman "isättömästä lapsuudesta". Minä ainakin olen tavattoman ylpeä vuonna 1817 syntyneestä Gustaf Adolfista, joka 1890 luvulla kuoli puuseppänä Muurlassa. Emmepä olisi olemassa ilman häntä!
Tätä nykyä pelottelen enemmänkin "lisääntymisvaiheessa" olevaa nuorten aikuisten sukupolvea kertomalla heille, kuinka monta identtistä kaksosparia löytyy suvusta.
Suvun oma perinnöllisyystieteilijä saa sitten korjata minun pelottelut...:eek:
PäiviKL
Tällaista valtakunnan pää-äänenkannattajasssa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Eripura+uhkaa+salaisuuksia+tonkivaa+sukututkijaa/1135255982296
Alkuperäisessä lehdistötiedotteessa (http://www.eurekalert.org/pub_releases/2010-04/uow-ftr040810.php) todetaan konfliktien syistä:
The main causes were: uncovering unwelcome information, wanting information from relatives who didn't wish to give it, giving relatives inaccurate information, spending more time researching than with loved ones, and coming into contact with hostile relatives.
eli (olen surkea kääntäjä) ei-tervetulleen tiedon paljastaminen; tiedon pyytäminen sukulaisilta, jotka eivät sitä halua antaa; epätarkan tiedon antaminen sukulaisille; käyttää enemmän aikaa sukututkimukseen kuin läheisten kanssa olemiseen; ja vihamielisten sukulaisten kohtaaminen. Ja suurin osa näistä oli HS:n lyhennelmässä mainittukin. Lehdistötiedotteen alaosassa haastatelluilta saatuja esimerkkejä näistä.
Sami Lehtonen
12.04.10, 09:06
Tätä nykyä pelottelen enemmänkin "lisääntymisvaiheessa" olevaa nuorten aikuisten sukupolvea kertomalla heille, kuinka monta identtistä kaksosparia löytyy suvusta.
Suvun oma perinnöllisyystieteilijä saa sitten korjata minun pelottelut...:eek:
PäiviKL
Tähän sen verran, että itsekin olen kaksosten puolikas ja suvussa niitä riittää; isoisäni isoisällä oli kaikkiaan kolmet kaksoset. Valitettavasti tilastollisesti merkittävä perinnöllisyystekijä tuo on vain tulevalle äidille. Isän suvun taipumus kaksosiin ei juurikaan vaikuta edes identtisten kaksosten osalta, vaikka näin voisi ajatella. Erimunaisten kaksosten kohdallahan syy on helppo nähdä.
[quote=Sami Lehtonen;63641]Tuosta valituksen tekemisestä olisin hieman eri mieltä. Aina voi valittaa ja kenelle tahansa, mutta valituksen vaikutusmahdollisuudet ovat eri asia.
quote]
Valitukset tällaisissa asioissa suoraan Jurvan kuntaan!
Hiukan jäi mieltäni vaivaamaan tässä muuten mukavassa viestiketjussa eräs asia. Enkä ole varna, olenko ymmärtänyt asian oikein vai väärin. Mutta kun joku oli maininnut 1500-luvun kieliasussa raamatunsitaatin ja toinen oli ilmaissut, että se on 2. Mooseksen kirjan luvusta 20 (jakeesta 5; ensimmäisen käskyn tekstiä), saatiin lukea kommentti: "Mitähän tekemistä tällä on suvun eripuran kanssa? Pyydän pitäytymään ketjun aiheessa tai etsimään ketjun, jossa jakaa omia näkemyksiään."
Haluan tuoda esiin sen, että lähdeviitteen antaminen on aivan täsmällisesti aiheessa pitäytymistä. Ja toisekseen Raamatun tekstiä tuntevilta ei ole kielletty tälle foorumille kirjoittamista.
Hiukan jäi mieltäni vaivaamaan tässä muuten mukavassa viestiketjussa eräs asia. Enkä ole varna, olenko ymmärtänyt asian oikein vai väärin. Mutta kun joku oli maininnut 1500-luvun kieliasussa raamatunsitaatin ja toinen oli ilmaissut, että se on 2. Mooseksen kirjan luvusta 20 (jakeesta 5; ensimmäisen käskyn tekstiä), saatiin lukea kommentti: "Mitähän tekemistä tällä on suvun eripuran kanssa? Pyydän pitäytymään ketjun aiheessa tai etsimään ketjun, jossa jakaa omia näkemyksiään."
Haluan tuoda esiin sen, että lähdeviitteen antaminen on aivan täsmällisesti aiheessa pitäytymistä. Ja toisekseen Raamatun tekstiä tuntevilta ei ole kielletty tälle foorumille kirjoittamista.
Lähdeviite Mooseksen kirjaan oli täysin irrallinen viesti muiden joukossa, eikä ainakaan minulle tullut mieleenkään, että sillä viitattiin mainitsemaasi kohtaan 1500-luvun kieliasussa olevaan raamatunsitaattiin. Näin siksi, että olen lukenut viestiketjua pätkissä enkä yhdellä kertaa kokonaan. Enkä muista aivan kaikkea, mitä aikaisemmissa viesteissä oli kirjoitettu. En myöskään ole varma, olisinko hoksannut yhteyttä, vaikka olisin lukenut kerralla koko viestiketjun.
Tämä nyt tällaisen "ulkopuolisen tarkkailijan" huomiona, ja tarinan opetus lienee se, että kannattaa liittää se tekstipätkä omaan viestiinsä, jota meinaa kommentoida tai johon itse viittaa. Ei tule väärinkäsityksiä. :)
Sukututkimusta harrastaessani olen usein törmännyt tähän kirjoittamattomaan sääntöön, joka juontanee juurensa ankarasta luterilaisesta raamatuntulkinnasta: ... kostan isien teot jne. jo vuoden 1552 käännöksen mukaan: Sille Mine se HERRA sinun Jumalas/ olen yxi wäkeue Kiuascostaia/ ioca etziskelen ninen Iseden pahatteghot Lastein/ haman colmanden ia nelienden Poluein asti/ iotca minua vihasit. (Wikipedia)
Sääli - sillä kahvipöytäkeskustelussa näitä naapurin suvun negatiivisia juttuja lienee päivitelty ja kuiskuteltu enemmäkin kuin 4 polvea eteenpäin, oman suvun äpärät ja pikkurikkeet sen sijaan vaietaan visusti! ...
Minunhan tuo viittaus on! Ilmaisin itseni huonosti, mutta tarkoitus oli etsiä syytä kaksinaismoraaliseen käyttäytymiseemme. Me toimimme mielellämme itse rankaisijan roolissa muihin "huonoihin" ihmisiin nähden, kun taas oman lähipiirin edesottamuksista vaietaan ja ne kielletään. Siis ei kerrota edes sukututkimusta varten.
Onhan tässä vertauksessa tietenkin oma näkemys, mutta se on kehittynyt valehtelun tarkoitushakuisuudesta, ei mistään sananjulistushalusta! Olikohan tuo vielä monimutkaisemmin sanottu? Ajatus kimposi osittain myös tästä Matti Lundin vastauksesta:
Peruskysymys on nähdäkseni siinä, kuinka valheellisessa maailmassa jonkin suvun edustajat elävät ja kuinka ankaran varustuksen he ovat rakentaneet tämän valheellisen maailman suojelemiseksi.
Välttämättä ei tarvitse olla mitään kovin kummoista traumaa sen vaikuttimena, että valheellisuuden suojelu on kiristetty äärimmilleen, vaan pelkkä keskinkertaisuuskin siihen riittää ja pyrkimys peitellä omaa tavallisuutta, ja luulotella edustavansa jotain enempää, josta on joskus haaveillut. Ja tällainen taipumus voi olla vähäinen lähdöltään, mutta kun sitä on harjoitettu 2-3 sukupolvea, alkavat perinteet jo kovin raskaasti painaa.
terv Matti Lund
Arvelen siis puhtaasti maallisesta näkövinkkelistä, että monet käyttäytymistapamme periytyvät jollain tavalla iso(iso)vanhempiemme ankarista ja satoja vuosia vanhoista kristinopeista vielä 1900-luvun alkupuolella - sekä hyvässä että vähemmän hyvässä tarkoituksessa.
Minunhan tuo viittaus on! Ilmaisin itseni huonosti, mutta tarkoitus oli etsiä syytä kaksinaismoraaliseen käyttäytymiseemme.
Veikko45 viitannee viesteihin #17 ja #18, joista eellimmäinen ilmeisesti viittaa Tuulakin viestiin #7?
Mutta voinko olla varma, en ehkä. Siitä kuitenkin olen vissi, että syytön sinä, Tuulakki, olet. ;)
Luulenpa, että tuo Raamattu-viittaus kumpusi siitä viestistäni, jossa ihmettelin miksi avioton lapsi on "kauhistus".
Raamatusta se on eikä mitään erityistä tulkintaa tarvita. Toinen Mooseksen kirja luku 20
UllaK
Meillä on jokaisella oikeus nähdä ja kokea asiat haluamallaan tavalla. Henkilökohtaisesti tuolla Mooseksen kirjan tekstillä ei ole minulle merkitystä, mutta UllaK:n kommentti avasi kuitenkin minulle näkökulman, jota en itse olisi varmaan osannut ajatella.
Juha
Sami Lehtonen
18.04.10, 19:53
Hiukan jäi mieltäni vaivaamaan tässä muuten mukavassa viestiketjussa eräs asia. Enkä ole varna, olenko ymmärtänyt asian oikein vai väärin. Mutta kun joku oli maininnut 1500-luvun kieliasussa raamatunsitaatin ja toinen oli ilmaissut, että se on 2. Mooseksen kirjan luvusta 20 (jakeesta 5; ensimmäisen käskyn tekstiä), saatiin lukea kommentti: "Mitähän tekemistä tällä on suvun eripuran kanssa? Pyydän pitäytymään ketjun aiheessa tai etsimään ketjun, jossa jakaa omia näkemyksiään."
Haluan tuoda esiin sen, että lähdeviitteen antaminen on aivan täsmällisesti aiheessa pitäytymistä. Ja toisekseen Raamatun tekstiä tuntevilta ei ole kielletty tälle foorumille kirjoittamista.
Kyse oli todellakin siitä, ettei kyseinen viesti tuonut keskusteluun mitään uutta, eikä oikeastaan sisältänyt edes viestin kirjoittajan omaa käsitystä tai tulkintaa. Hyvässä viestissä kirjoittaja myös tuo itse keskusteluun jotakin - surkein mahdollinen viesti on viesti, jossa ei ole kuin yksi linkki jonnekin. Viittaus johonkin raamatun kohtaan menee tähän samaan kategoriaan. Jos ei kykene itse muodostamaan ajatuksia, ei kannata vaivautua.
Mitä raamatun tuntemukseen tulee, niin ei täällä ole kielletty kirjoittamista sen enempää koraanintuntijoiltakaan tai Mahabharataa iltaisin lukevilta. Kokonaan toinen asia on se, mikä viesti sopii mihinkin ketjuun.
Sukututkimuksesta syntyvä eripura on ensisijaisesti keskustelua yksilön närkästymisestä toisen yksilön toiminnan perusteella siitä riippumatta, onko tämä toiminta eettismoraalisesti arvioiden oikein tai väärin. Siten keskustelu siitä, millaista moraalia sukututkijan pitäisi noudattaa (johon tarjottiin siis tätä viittausta Mooseksen 2. kirjaan ja sen 20. lukuun, kun yhtä hyvin olisi voitu käyttää Kymmentä käskyä, mutta ilmeisesti kirjoittaja halusi snobailla raamatuntuntemuksellaan mahdollisesti sellaisille, jotka eivät tätä ulkomuistista tienneet) ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun. On helppo nähdä, että henkilö voi loukkaantua toisen julkaiseman sukukirjan sisällön perusteella, vaikka tämä kuinka pyrkisi elämään fariseustakin farisealaisemmin.
Heikki Koskela
18.04.10, 20:01
Nyt olisi varmaan höyhenjarrutuksen vuoro muutamilla kirjoittajilla. Muuten tästä aiheesta kirjoittaminen on kiiinnostavaa.
Sami Lehtonen
18.04.10, 20:16
Lauantaina Tikkurilassa kuultua:
jossakin suvussa on niin eripurainen perhe, että kun eräs perheen lapsista oli kuullut sukukirjahankkeesta, oli kommentti ollut - ja minuahan ei sisarteni kanssa samassa kirjassa mainita!
Tällaista närkästymistä saattaa olla hieman vaikea välttää, ellei sitten kyseinen henkilö ota suoraan yhteyttä ja kiellä omien tietojensa julkaisemista. Toisaalta, sittenpä saattaa ne toiset sisaret närkästyä...
Terho Asikainen
18.04.10, 20:50
Erilaisia perhesalaisuuksia on lähes jokaisessa suvussa. Niiden avaaminen ja paljastaminen on tarpeellista ja tervehdyttävää, mutta voimakkaan salaisuuden paljastaminen kertarysäyksellä voi johtaa myös tuhoisiin seurauksiin. Siksi kannattaa tarpeen mukaan miettiä myös sitä, miten salaisuudet puretaan rakentavasti ja niin hallitusti kuin mahdollista. Hyvä opaskirja tähän on Sirkku Suontausta-Kyläinpään kirja "Perhesalaisuudet".
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=407
Terho A.
Kaisa Kihl
18.04.10, 21:25
Nyt olisi varmaan höyhenjarrutuksen vuoro muutamilla kirjoittajilla. Muuten tästä aiheesta kirjoittaminen on kiiinnostavaa.
Äskettäin esitettiin dokumentti häijyistä. Prof. Ylikangas puheenvuorossaan totesi, ettei luonteella/perimällä ollut merkitystä. Jotenkin tähän suuntaan....Hänen mielestään tärkeää oli yhteiskunnallinen tilanne, talojen vaurastuminen tervakaupalla ja sen seuraukset. Itse olen sillä kannalla, että myöskin peritty luonne vaikuttaa omalta osaltaan, mutta jokainen yksilö kuitenkin muovaa oman elämänkulkunsa. Olisikohan Isotalon Antti ollut oman aikansa ADHD-henkilö?
Tänään ajattelen niin, että mahdollisimman monista asioista voi kertoa, mutta hienotunteisesti. Enpä menisi tuota ADHD-juttua kirjaamaan mihinkään dokumenttiin, ihan vaan siitä syystä, että ihmisten ymmärrys toisiaan kohtaan on kovin vajavaista. Itseäni muuten kiinnostaa kovastikin kaikki persoonat, jotka eivät mahdu tavanomaisiin mittoihin. Heiltä löytyy mielikuvitusta, älykkyyttä, oivalluksia ja ennenkaikkea erilaisuutta.
Loppujen lopuksi ihmisen teot ovat ratkaisevia. Eikä niitä tarvitse luetella millintarkasti. Tämä aihe on ajankohtainen, kun koostan pääasiassa kuvallista elämänkertaa. Enköhän päädy siihen, että otan mukaan eniten niitä positiivisia juttuja. Ja siitä aviottomasta lapsesta vuodelta 1904 aion kertoa, että hänen vanhempansa eivät voineet avioitua, kun olivat työssä kaukana kotoa ja oli vaikeaa hankkia avioliittolupaa. Mutta lähtivät heti kun voivat kotiseudulleen vihittäviksi. Näiden henkilöiden lapsenlapsi ei ehkä tunne silloista tilannetta. SIC.
Muuten: mielenkiintoisia juttuja taas Juuret-julkaisussa. Herättää kysymään, löytyykö puolisolle sittenkin Ylistarosta sukua vaikka on ihan uskossa pelkkään Jämsään ja Ruoveteen ja Oriveteen. Mielessäni sanon ;)) , siitäpä selitys löytyisi jääräpäiselle ja monitaitoiselle luonteelle.
Pihtiputaanmummon sanoin: Luotu laatunsa pitää.
terv.
Kaisa
Näiden mielenkiintoisten keskustelujen tuoksinassa tuntuu jäävän taka-alalle eräs asia: moniko suku kuitenkaan on pystynyt näitä kauheuksia täydellisesti salaamaan? Jos suvussa nykyään muutama tietää, niin kyllä saman asian tiesi aikoinaan koko kylän väki tuttavineen. Asioiden selvittäminen voisi toimia "liian" väärän tiedon poistajana, joskin innostuneimmat tarinaniskijät eivät aina muuta käsityksiään edes ns. faktatiedon esittämisen jälkeen.
Mm. eräällä internet-sivulla on vieläkin ylimääräisenä huomautuksena erään avioliitossa syntyneen henkilön hieman kyseenalainen isäarvelu, jota sivujen ylläpitäjä ei lähettämieni sukuselvitysten perusteella ole halunnut sieltä poistaa monen vuoden jälkeenkään. Ehkä mainittu pappismies todella on käynyt tekaisemassa lapsen parin sadan kilometrin päässä joskus 1700-luvun alussa. Sattumoisin hänellä on kyllä omassa perheessäänkin n. kuukautta nuorempi, samanniminen lapsi...mutta eihän tuollainen matka edestakaisin liene yli kuukautta kestänytkään ja patronyymitkin täsmäävät! :D:
Sami Lehtonen
19.04.10, 18:24
Tuohon ADHD-juttuun sanoisin, että diagnoosina kyse on terveyttä koskevasta tiedosta, eikä sellaista voi sukuselvitykseen laittaa missään tapauksessa ilman ko. henkilön lupaa (jos sittenkään) ja ihan äkkiä en näe perusteita sille, miksi kyseinen tieto ylipäätään tulisi kirjata edes omaan tietokantaan.
Mitä häjyihin tulee, niin jonkun tutkijan arkistomateriaalin pohjalta tekemä tulkinta näiden terveydentilasta voi olla ihan mielenkiintoinen sinänsä, mutta sikäli epätieteellinen, ettei moista väitettä voida mitenkään falsifioida. Onpa joku tehnyt diagnoosin Simsonillekin, ja todennut, että kaveri kärsi antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä - taustana ehkäpä lähinnä Simsonin kylmäkiskoinen suhtautuminen filistealaisiin.
Mitä eläviin henkilöihin tulee, niin lienee syytä suhtautua mahdollisesti arkaluonteisiin asioihin samalla tavalla, kuin he itse tekevät. On tunnettuja adoptiotapauksia, jossa esimerkiksi lapsettomat lähisukulaiset ovat adoptoineet lapsen ja tämä tieto on ollut koko suvun (ml. adoptoitu itse) yleisessä tiedossa aina. Tällaisessa tapauksessa adoptiota ei voine pitää samalla tavalla arkaluontoisena, kuin sellaisessa, jossa adoptio on vain harvojen tiedossa.
Henkilötietolaki ei suojaa kuolleiden henkilöiden tietoja, mutta silti esimerkiksi perhesurmien osalta tietoja tapahtumista ei kannattane sukukirjaan tallettaa vaikka lehtileikkeitä itsellä olisikin - edes siinä tapauksessa, että serkkuja lähempiä henkilöitä ei enää ole elossa. Näitäkin tapauksia löytyy, vaikka välillä uutisoinnista voisi päätellä, että kyseessä on vasta viime vuosikymmeninä alkanut uusi ilmiö.
Vaikka yleensä ottaen ei kannata peilata historian tapahtumia nykymoraalin tai -lainsäädännön kautta - siis anakronistisesti - niin sellainen teko tai tapahtuma, joka ei nykypäivänä ole enää mitenkään epätavallinen tai ihmeellinen, ei voi enää olla arveluttava myöskään sukukirjassa, vaikka itse tapahtuma-aikaan se olisi sellainen ollutkin.
Pitkästä suvun synkkien salaisuuksien peittelystä on sekin haittapuoli, että melko pian ollaan tilanteessa, jossa oikean asianlaidan tuntevia ei ole enää elossa ja ne, jotka asiasta jotain tietävät fabrikoivat tarinaan elementtejä omien käsitystensä pohjalta. Tarinasta voi näin tulla jopa todellista pahempi.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.