Rippimerkintöjen kirjaaminen

[Jouni Kaleva]

Puhun nyt yleisen slangimme mukaisesti ripilläkäynneistä, vaikka taitaisi virallisesti olla ehtoollisella käynnit. Joka tapauksessa otetaan kuvitteellinen Perämetsän seurakunta 1700-luvulla, jossa on 1 kirkkoherra, ei kappalaisia sekä 2.000 asukkaan 15 vuotta täyttänyt väestö.

Väestö on kuuliaista ja käy keskimäärin 4 kertaa vuodessa ripillä. Siis 8.000 ripilläkäynnin kirjausta 50 sunnuntaina = 160 kirjausta/sunnuntai.

Miten tuo rippikirjoihin kirjaaminen käytännössä tapahtui? Istuiko herra Kirkkoherra suuressa pulpetissa ja kansa kulki jonossa rekisteröitymässä? Arvon mukaisessa järjestyksessä - ensin säätyläiset, sitten talolliset, sitten itselliset, sotilaat, palvelusväki jne?? Ennen vai jälkeen itse rippitapahtuman?

kauanko kirjaamiseen meni aikaa? Vaikka Kirkkoherra tietysti tunsi paimennettavansa hyvin, niin kait siinä piti kirjan sivuja plarata ja etsiä oikeaa sivua ja oikeaa piikaa kaikkien Britojen ja Carinien joukosta? Jos ajatellaan, että 30 s/kirjaus, niin toimitus olisi kestänyt 80min/sunnuntai?

[Sami Lehtonen]

Olen pohtinut tätä ihan samaa, miten homma oikein toimi. Missään ei ole ollut kuvausta.

Merkinnäthän on usein tehty siten, että "perheen pään" kohdalla on päiväys ja koko konkkaronkalle siitä alaspäin on d:llä merkitty sama päiväys. Tämä saattaa olettamaan, että koko perheen on aina automaattisesti oletettu osallistuvan tapahtumaan ja "rekisteröinti" olisi tehty isäntien ja torpparien jne mukaan.

Monasti ihmisten henkilöyksiä päätellessä joutuu turvautumaan myös noihin ehtoollisellakäyntimerkintöihin ainakin siten, että niistä voisi päätellä henkilön talossa olo tiettynä aikana. Tällainen päättely tietysti lepää sen varassa, että merkinnät on tehty oikein.

[Juha]

Mutta eikös papilla ollut apunaan kappalainen ja pitäjänapulainen??

Ettei ihan yksin tarvinnut puurtaa.

Mutta jokaisen rippikirjoja selaavan kannattaisi nostaa kuvitteellista hattuaan näiden ahkerien kirkonmiestemme työlle - ilman sitä ei tätä koko harrastusta olisi nykymuodossaan


Juha

[H.Arjava]

Nämä tietoni ovat sisäsavolaisista vesistövaltaisista pitäjistä. Käsitykseni mukaan osa väestöstä tuli kirkonkylään jo edellisenä päivänä kirjoittautumaan ripille ja samalla hoitivat muitakin asioita. Yöpymistä varten oli pitäjäntupa, jota varten oli 'sockenstugueldaren'-ammattikin; oli myös kirkkotalleja. Osa tietysti yöpyi myös tuttavissa ja sukulaisissa. Sama aikahan tietysti kului, mutta kaikki eivät olleet yhtaikaa jonossa.
Myös kaunokirjallisuudessa on tällaisesta tietoja.

H.Arjava

[Sami Lehtonen]

Mutta eikös papilla ollut apunaan kappalainen ja pitäjänapulainen??

Ettei ihan yksin tarvinnut puurtaa.

Mutta jokaisen rippikirjoja selaavan kannattaisi nostaa kuvitteellista hattuaan näiden ahkerien kirkonmiestemme työlle - ilman sitä ei tätä koko harrastusta olisi nykymuodossaan


Juha

Eihän noita joka seurakunnassa ollut. Tavallisesti seurakunnan henkilökuntaan kuului kirkkoherra (kappalaiset olivat kappeliseurakuntien sielunpaimenia), lukkari (yleismies jantunen), kirkkoväärti (so. kirkonisäntä) ja unilukkarit.

Mainituista kenties lukkarilla olisi voinut lukutaito riittää kirjaamaan kirkkoväkeä ylös.

[Sami Lehtonen]

Lisään vielä, että pitäjänapulainen käsittääkseni määrättiin vanhuuttaan työstään suoriutumattomalle kirkkoherralle ja vastaavasti armovuodensaarnaaja hoiti kirkkoherran tehtävät tämän kuoltua lesken armovuoden ajan. Näistä kumpikaan ei siis ollut käytettävissä työkykyisen kirkkoherran apuna.

[Jouni Kaleva]

Eihän noita joka seurakunnassa ollut. Tavallisesti seurakunnan henkilökuntaan kuului kirkkoherra (kappalaiset olivat kappeliseurakuntien sielunpaimenia), lukkari (yleismies jantunen), kirkkoväärti (so. kirkonisäntä) ja unilukkarit.

Mainituista kenties lukkarilla olisi voinut lukutaito riittää kirjaamaan kirkkoväkeä ylös.
Kyllä isommissa seurakunnissa alkoi olla kappalaisia. Esim. parhaiten tuntemassani Iissä oli emäseurakunnassa kirkkoherran lisäksi kaksikin kappalaista, lisäksi kappeliseurakunnissa (Haukipudas, Kiiminki) kappalaiset erikseen.

Kuitenkin rakensin tuon kuvitteellisen esimerkin siltä pohjalta, että pienessä seurakunnassa oli vain yksi pappi kirjaamassa.

Tuo kirkkoreissulle tulo jo lauantaina on tuttu asia monesta seurakunnasta. Sitä en ole tiennyt, että jo lauantaina olisi käyty rippikirjaukset tekemässä - mikäs ettei? Varmaan riitti, että perhekunnan pää kävi ilmoittamassa oman väkensä, eikait siellä jonossa tarvinnut koko porukan olla? (aina lentokenttien check-in-tiskillä jaksan ihmetellä, miksi siinä kilometrin jonossa on isi, äiti, 5 lasta, anoppi ja sisko, kun yksi ihminen riittäisi...)

[Sami Lehtonen]

Kyllä isommissa seurakunnissa alkoi olla kappalaisia. Esim. parhaiten tuntemassani Iissä oli emäseurakunnassa kirkkoherran lisäksi kaksikin kappalaista, lisäksi kappeliseurakunnissa (Haukipudas, Kiiminki) kappalaiset erikseen.

Kuitenkin rakensin tuon kuvitteellisen esimerkin siltä pohjalta, että pienessä seurakunnassa oli vain yksi pappi kirjaamassa.

Tuo kirkkoreissulle tulo jo lauantaina on tuttu asia monesta seurakunnasta. Sitä en ole tiennyt, että jo lauantaina olisi käyty rippikirjaukset tekemässä - mikäs ettei? Varmaan riitti, että perhekunnan pää kävi ilmoittamassa oman väkensä, eikait siellä jonossa tarvinnut koko porukan olla? (aina lentokenttien check-in-tiskillä jaksan ihmetellä, miksi siinä kilometrin jonossa on isi, äiti, 5 lasta, anoppi ja sisko, kun yksi ihminen riittäisi...)

Isommissa seurakunnissa joo, mutta ainakin etelämmässä monissa seurakunnissa oli 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa vain kirkkoherra (tai kappalainen jos kyse oli kappeliseurakunnasta). Toisaalta isossa seurakunnassa oli myös enemmän kirjattavaa. Pappien lukumäärähän ei sinänsä vaikuttanut näiden tulonlähteisiin. Jos seurakunnassa oli toinen pappi, oli tuloille kaksi jakajaa.

Lopen kirkkoherra Henricus Appius valitti käräjillä 1664, ettei pitäjän 43 taloa millään riitä elättämään hänen lisäkseen kappalaista. Tästä huolimatta loppilaiset saivat pitää kappalaisensa, jolla tosin oli kyllä itsellään tila Vanajassa, jota anopin lankomies viljeli.

[Antti Järvenpää]

Jounin esille nostama kysymys on mielenkiintoinen.

Olettaisin, että ainakin osa rippikirjamerkinnoista on tehty kinkereillä, kuten katekismuksen osaamiseen liittyvät merkinnät. Sittenhän kirkoissa oli penkkijärjestys, joka jossakin määrin luultavasti helpotti kirjaustyötä tai ainakin voisi ajatella, että jos penkilläistujat pantiin jollakin tavoin merkille, niin varsinaiset kirjaukset saattoi tehdä myöhemminkin.

Sen verran tiedän lukeneeni eräästä seurakunnasta, että kaste kirjauksia tekivät myös kirjoitustaitoiset papin lapset, mutta siinä ei muistaakseni puhuttu mitään rippikirjamerkinnöistä.

[TapioV]

Nämä tietoni ovat sisäsavolaisista vesistövaltaisista pitäjistä. Käsitykseni mukaan osa väestöstä tuli kirkonkylään jo edellisenä päivänä kirjoittautumaan ripille ja samalla hoitivat muitakin asioita. Yöpymistä varten oli pitäjäntupa, jota varten oli 'sockenstugueldaren'-ammattikin; oli myös kirkkotalleja. Osa tietysti yöpyi myös tuttavissa ja sukulaisissa. Sama aikahan tietysti kului, mutta kaikki eivät olleet yhtaikaa jonossa.
Myös kaunokirjallisuudessa on tällaisesta tietoja.

H.Arjava

Rippi oli erillinen tapahtuma. Aluksi se on ollut ripittäytymistä varten, mutta puhdasoppisuuden kaudella alettiin kiinnittää huomiota ehtoollisen sisällön ymmärtämiseen ja alettiin kuulustella kristinopin taitoa. Kansan keskuudessa "ripittäminen" sai merkityksen: pappi torui, haukkui osaamattomuutta! Rippi suoritettiin lauantai-iltana tai sunnuntaiaamuna ennen jumalanpalvelusta. Silloin käytiin kirjoittautumassa ehtoollista varten, eli käytiin ripillä. Isäntä ilmoitti perhekuntansa, ja pappi ilmeisesti luotti siihen, että perheenpää - katkismuksen ohjeiden mukaan - huolehti perheväkensä kristillisestä kasvatuksesta. Eri asia sitten on, vastasiko se todellista tilannetta. Vielä edeltäjäni 1960-luvulla piti kiinni käytännöstä, että ennen jumalanpalvelusta ehtoolliselle menijät kävivät kirjoittautumassa kirkon sivusalissa. Niitä oli silloin sen verran vähän, että kirkkoherra saattoi ne merkitä paperille ja siirtää tiedot myöhemmin rippikirjaan. Minä hylkäsin vuoden 1969 alussa tämän vanhan käytännön.

Minun havaintojeni mukaan normalisti ehtoollisella käytiin 1700- ja 1800-luvuilla kerran tai pari kertaa vuodessa. Seurakuntakohtaisia eroja saattaa löytyä. Riippuu myös siitä, kuinka monta kertaa vuodessa khra järjesti ehtoollisjumalanpalveluksen. Selvästi on havaittavissa, että tietyt sunnuntait ovat olleet pitäjän yleisiä ehtoolliskäyntipyhiä, mahdollisesti kirkon vihkimisen muistopäiviä. Jos käyntikertoja löytyy enemmän, tutkijat ovat käyttäneet sitä indikaattorina hertätysliikkeiden leviämisestä.
Tapio Vähäkangas

[Erkki]

Miten tuo rippikirjoihin kirjaaminen käytännössä tapahtui?


Tietoni eivät yllä 1700-luvulle, mutta muistini yltää 1950-luvun lopulle. Siis aikaan, jolloin oli siirrytty "kirkonkirjoista" perhelehtiin, kortistoihin.
Isäni oli tuolloin suntiona ja olin usein häntä auttamassa niissä tehtävissä missä voin. Ehtoollissunnuntaisin tuli vanhoja ihmisiä sakaristoon (ennen papin saapumista) kirjautumaan "ripille". Isäni kirjoitti nimiä ylös ja huomautti, että tätä ei nyt enään oikeastaan tarvitse tehdä, mutta kirjasi vanhojen ihmisten nimet ylös kuten nämä olivat vuosikymmenien ajan asian hoidattaneet. Pappi ei ollut halunnut tätä kirjaamista katkaista, vaan se jatkui, kunnes kuoli pois. Siis perhelehdille ripilläkäynnin merkintöjä ei enään tehty.

Luulen, että tämä näkemäni tapa oli lähellä alkuperäistä tapaa. Huomataan, että yhden papin seurakunnassakin oli muitakin toimijoita ja luottamushenkilöitä. Tuskin rippikirjoja kuljetettiin rippikirkkoon, tuon kirjaamisen saattoi tehdä myöhemminkin, jos oli paikan päällä tehty lista.

Sami Lehtonen oli mielestäni yhdessä viestissä vallan oikeassa, kun hän arveli tämän olleen alusta asti lukkarin työtä. Tähän viittaa sekin, että rippikirjoissa näkyy sekä koulutusta ja harjaannusta saaneiden ihmisten käsialoja että varsin kömpelöitä merkintöjä.

Muuten onhan näissä keskusteluissa monesti todettu, että esim. kastettujen kirjoissa merkinnät eivät aina ole ajan mukaisessa järjestyksessä. Niitäkin on kirjattu aluksi erillisille papereille ja sitten istuttu ja urakoitu ne yhdellä kertaa. Ja joskus jälkipolvien harmiksi vielä hukattu se alkuperäinen lappu . . . .

[Essimi]

Minullakin on ollut tuo käsitys, että rippikirjamerkinnät liittyvät nimenomaan kinkereihin - kuvittelin, että ehtoollisella piti käydä joka kerta, kun sitä oli tarjolla, mutta kinkereillä käytiin harvemmin - kerran vuodessa ehkä. Ja silloin testattiin sisä- ja ulkolukutaito ja lueteun ymmärtäminen. Jossain, kaunokirjallisuudessa ehkä?, oli kuvaus, miten pappi tuli kinkereille suuren kirkonkirjansa kanssa.

[Sami Lehtonen]

Minullakin on ollut tuo käsitys, että rippikirjamerkinnät liittyvät nimenomaan kinkereihin - kuvittelin, että ehtoollisella piti käydä joka kerta, kun sitä oli tarjolla, mutta kinkereillä käytiin harvemmin - kerran vuodessa ehkä. Ja silloin testattiin sisä- ja ulkolukutaito ja lueteun ymmärtäminen. Jossain, kaunokirjallisuudessa ehkä?, oli kuvaus, miten pappi tuli kinkereille suuren kirkonkirjansa kanssa.

Juu - kinkereillä varmaankin täytettiin rippikirjan vasemman lehden tiedot, mutta nyt mietittiin nimenomaan noita ehtoollisellakäyntimerkintöjä. Kinkereillä oli vähän vähemmän väkeä ja vähän enemmän kyseltävää.

[Jouni Kaleva]

Minun havaintojeni mukaan normalisti ehtoollisella käytiin 1700- ja 1800-luvuilla kerran tai pari kertaa vuodessa. Seurakuntakohtaisia eroja saattaa löytyä. Riippuu myös siitä, kuinka monta kertaa vuodessa khra järjesti ehtoollisjumalanpalveluksen.
Tapio Vähäkangas
Useinhan kirja näkyy olleen jaoteltu niin että kullekin vuodelle tuli 4 saraketta - siis ikäänkuin 4 rippikertaa/v olisi jonkinlainen standardi. Joissakin kirjoissa näkyy myös 3 saraketta/v.

Pistokokeena katselin satunnaisesti eri seurakunnista ja hajonta näyttäisi olevat 1-4 rippiä/v, ehkä keskiarvo olisi lähelle kahta, kuten Tapio toteaa. Tämähän keskiarvona vähentää papin kirjausponnistusta jo puoleen alkuesimerkkini arviosta.

[Karoliini]

Kysyin kotiseurakunnan sielunpaimenelta juuri tätä kirjaamiskäytäntöä.Hän vastasi,että ehtoolliselle käytiin ilmoittautumassa ennakkoon.
Sunnuntai aamupäivä ennen kirkonmenoja ei tullut kysymykseen,koska kirjattavaa, varsinkin suuremmissa seurakunnissa,oli yllin kyllin.
Myöskin tuo lauantai ilmoittautumispäivänä tuntuu epäuskottavalta.Tuskinpa
matkojen takaa jaksettiin rampata edestakaisin tämän asian vuoksi.Eri asia tietenkin seurakunnat,joissa oikein yövyttiin kirkolle suoritetun matkan vuoksi.

Muistettava on myös,että jokaisena pyhänä ehtoollista ei tarjoiltu.

[Terho Asikainen]

Kuten Tapio Vähäkangas kuvasi, rippi on erillinen tapahtuma. Sen varsinainen sisältö on siis ripittäytyminen, joka sisältää sekä synnintunnustuksen että synninpäästön.

Katolisessa maailmassa yleisenä käytäntönä on ns. yksityinen rippi esim. rippituolissa. Luterilaisessa maailmassa pääpaino on sen sijaan ollut ns. yhteisessä ripissä, jossa seurakunta tunnustaa syntinsä yhdessä ja pappi lausuu sille yhteisen synninpäästön. Yksityinenkin rippi on tietysti ollut silti myös meillä käytössä, kuten rippikirjojen abs. -merkinnöistä tiedämme.

Tänäkin päivänä meidän kirkossamme on käytäntönä, että jos jumalanpalvelus tai hartaushetki sisältää ehtoollisen vieton, sitä pitää aina edeltää rippi.

Nykyisessä vuoden 2000 Kirkkokäsikirjassa rippi on integroitu messun kaavan sisälle. Vielä edellisessä käsikirjassa yhteinen rippi oli erillinen toimitus, joka saatettiin joskus toimittaa erikseen ennen varsinaisen jumalanpalveluksen alkamista. (Jumalanpalvelukseen sisältyi joka tapauksessa kuitenkin aina vähintään synnintunnustus ja -päästö, vaikka varsinaista rippitoimitusta ei olisikaan ollut.) Tähän jumalanpalveluksen alkuun rippi on siis minun ymmärtääkseni siirtynyt lauantai-illasta.

Ainakin itse muistan lukeneeni kuvauksia ehkä noin sadan vuoden takaa (toivottavasti en muista ajoitusta väärin), joissa pappi toimitti yhteisen ripin lauantaina sakaristossa. Tieto rippiin osallistumisesta merkittiin rippikirjaan, ja ihmiset tulivat sitten seuraavana päivänä ehtoolliselle.

Terho Asikainen

[Jouni Kaleva]

Rippi oli erillinen tapahtuma. Aluksi se on ollut ripittäytymistä varten, mutta puhdasoppisuuden kaudella alettiin kiinnittää huomiota ehtoollisen sisällön ymmärtämiseen ja alettiin kuulustella kristinopin taitoa. Kansan keskuudessa "ripittäminen" sai merkityksen: pappi torui, haukkui osaamattomuutta! Rippi suoritettiin lauantai-iltana tai sunnuntaiaamuna ennen jumalanpalvelusta. Silloin käytiin kirjoittautumassa ehtoollista varten, eli käytiin ripillä.
Tapio Vähäkangas
Olenkohan väärässä, kun ajattelen, että sana rippi tulee latinan sanasta poenitere, lisättynä presuffiksilla re-, jolloin saatu vanhan ranskan repentir, edelleen englannin repent jne. Tarkoittaa pahoillaan olemista, katumista. Sitähän se ripittäytyminen on: katumusta.

Siihen nähden rippi-sanan merkityksen muuttuminen katumisesta torumiseksi on paitsi totta, myös eriskummallista, siinähän kansalainen muuttui subjektista objektiksi. Vai pitääkö nähdä niin, että kun kansalainen ripittäytyi (=katui), niin pappi nuhteli ja mahd. määräsi katumustekojen suorittamista ja tämä on sitten ripittämistä eli torumista?

[P. Pihlman]

Täytettiinkö pääkirjat järjestyksessä periodin alusta? Olen pannut eräissä
Hollolan kirjoissa merkille, että siten ei ole tapahtunut vaan nimet pääkirjaan
on kaiketi merkitty periodin lopulla.
Esimerkki:
Kirjalla pitäisi olla kaksi samannimistä naista ja sama syntymävuosi. Toinen
samaisella kirjalla vaimo ja toinen talon tytär, joka avioituu periodilla toiseen
taloon. Tyrärtä ei kotitalon kirjaan ole merkitty, vaan löytyy vihitttynä
miehensä talon kirjalta, periodijaksolla. Häntä ei siten ole merkitty kirjaan
kotitalonsa kirjan alussa.

Kirjoissa näkyy myös merkintöjä lyijy- tai kosmoskynällä, jotka sitten on
kirjoitettu päälle musteella. Joitain ei. Syntyneet, vihityt, kuolleet ja muutot
on tietenkin kirjattu ajallaan. Onko ollut jotain muistikirjoja? Melkoinen urakka
kirjojen pitäminen on ollut. Kirkkoviiniäkin on lämmikkeeksi otettu.

P. Pihlman

[Sami Lehtonen]

Olenkohan väärässä, kun ajattelen, että sana rippi tulee latinan sanasta poenitere, lisättynä presuffiksilla re-, jolloin saatu vanhan ranskan repentir, edelleen englannin repent jne. Tarkoittaa pahoillaan olemista, katumista. Sitähän se ripittäytyminen on: katumusta.

Siihen nähden rippi-sanan merkityksen muuttuminen katumisesta torumiseksi on paitsi totta, myös eriskummallista, siinähän kansalainen muuttui subjektista objektiksi. Vai pitääkö nähdä niin, että kun kansalainen ripittäytyi (=katui), niin pappi nuhteli ja mahd. määräsi katumustekojen suorittamista ja tämä on sitten ripittämistä eli torumista?

Jäin hieman miettimään tuota lanseeraamaasi termiä: presuffiksi. Tarkoittanet prefiksiä. Käsittääkseni ei ole olemassa etutakaliitettä. Onhan tuossakin samasta verbistä muodostunut sekä itse katuminen (ripittäytyä), että katumisen avustaminen (ripittää). Verbin taivuttamisella (tai oikeastaan muokkaamisella) jonkin tapahtuman yhteydessä voidaan usein vaihtaa subjekti ja objekti keskenään.

[Jouni Kaleva]

Jäin hieman miettimään tuota lanseeraamaasi termiä: presuffiksi. Tarkoittanet prefiksiä.
Niin tarkoitan, kiitos korjauksesta. Tekevälle sattuu :oo:

[Mustaparta]

Hei!
Onko eteenne sattunut merkintää kastettujen luettelosta, jossa äidin kohdalla lukee suluissa (oskrifsgågne) eli ripittäytymätön? Tämä tapaus, joka minua askarruttaa on Pohjois-Karjalasta 1850-luvulta. Kyse oli aviottomasta lapsesta, joka kastettiin noin 2,5 kuukautta syntymänsä jälkeen.

Noudatettiinko ev.-lut. kirkossa vielä 1800-luvun puolivälissä käytäntöä, jossa kaikki synnyttäneet olivat "epäpuhtaita" ja heidät piti ottaa uudestaan kirkon piiriin?

Tässä tapauksessa vielä tuo aviottomuus tuo ilmeisesti oman lisänsä tapahtuneeseen - ja sen kirjaamiseen.

-Minna U.

[M.Sjostrom]

Noudatettiinko ev.-lut. kirkossa vielä 1800-luvun puolivälissä käytäntöä, jossa kaikki synnyttäneet olivat "epäpuhtaita" ja heidät piti ottaa uudestaan kirkon piiriin?



en usko että tällä kertaa olisi juuri tuosta kyse,
vaan tapauksessa lienee todennäköisempää että tuore äiti ei ollut tunnustanut sitä seksuaalisyntiään josta lapsi oli saanut alkunsa.

[Mustaparta]

Kiitos vastauksesta. Mielenkiintoista. Tunnustamattomuus voisi kai liittyä ainakin siihen, että kyse ei ollut mistään vakituisesta avoparista, jotka saivat lapsen.

Tulee mieleen myös, että voisikohan kyse olla ollut raiskauksesta.

Niitähän varmasti tapahtui menneen ajan kyläyhteisöissäkin.

Joka tapauksessa, pitää perehtyä tarkemmin noihin kirkollisiin prosesseihin.Olisiko kellään vinkata jotain kirjaa, josta lukea ripittäytymisistä ym. rituaaleista ja käytännöisä luteralaisen kirkon historiassa?

[Heikki Koskela]

Noudatettiinko ev.-lut. kirkossa vielä 1800-luvun puolivälissä käytäntöä, jossa kaikki synnyttäneet olivat "epäpuhtaita" ja heidät piti ottaa uudestaan kirkon piiriin?

Tässä tapauksessa vielä tuo aviottomuus tuo ilmeisesti oman lisänsä tapahtuneeseen - ja sen kirjaamiseen.

-Minna U.

Netissä on monta hyvää kuvausta kirkottamisesta. Laitan tähän yhden: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8237709

[eeva häkkinen]

Eihän kyse ollut siitä, ettei äiti olisi vielä päässyt ripille?

[Heikki Koskela]

Eihän kyse ollut siitä, ettei äiti olisi vielä päässyt ripille?

Ei ollut kyse siitä.

[Mustaparta]

Kertomassani tapauksessa äiti oli lapsen syntyessä 18-vuotias.

[Heikki Särkkä]

Joku pohti sanan rippi alkuperää. Eiköhän se tule sanasta skrift (alun perin latinan scriptum 'kirjoitettu').

[Mustaparta]

Hei,

Joku pohti sanan rippi alkuperää. Eiköhän se tule sanasta skrift (alun perin latinan scriptum 'kirjoitettu').

Tämä vaikuttaa todennäköiseltä. Mielenkiintoista myös, että Svenska Akademiens Ordbokin mukaan tämän skrift-termistön merkitys liittyi varhaisruotsissa, -norjassa ja -englannissa rangaistuksen määräämiseen.

M.U.

[Juha]

Sana rippi tarkoittaa (Herran) ehtoollista. Mutta myös nuhtelua ja nuhdesaarnaa. Sana on tullut suomen kieleen myöhäisestä muinaisruotsista, jossa se on ollut muodossa skipt ja skrift ja tarkoittanut ripitystä, synnintunnustusta, katumusta ja katumuksenharjoitusta. Nykyruotsiksi se on skrift ja tarkoittaa rippiä. Näiden sanojen alku on latinankielisessä sanassa scriptum, joka tarkoittaa kirjoitusta ja kirjaa.


Tuo löytyi Kotimaa-lehden palstoilta


Juha

[Jouni Kaleva]

Tuo löytyi Kotimaa-lehden palstoilta
Juha
Kiitos sitaatista. Olin siis kovasti metsässä kun ajattelin että rippi tulee katumusta tarkoittavasta repoenitere-sanasta. Tuleekin siis latinan kirjaamista tarkoittavasta scriptum-sanasta.

Tämä tietysti herättää kysymyksen jo varhaisista, ensimmäisen tuhatluvun seurakunnista: ihanko siellä jo olisi kirjattu synnintunnustukset ylös paperille/pergamentille? Ei kait muuten voi käsittää scriptum-sanan käyttöä tässä yhteydessä, kuin että se viittaa konkreettiseen kirjoittamiseen, rekisteröimiseen?

[Heikki Särkkä]

Ilmeisesti jotakin jossakin yhteydessä jo varhain kirjattiin, oli se sitten ehtoollisella käynti tai jotakin muuta. Oma arveluni on, että kyse oli ehtoollisella käynnistä.

[P. Pihlman]

Riipikirjoihin merkittiin lapset rippiässä eli ripillä käynnin jälkeen. Siirtyivät Lastenkirjalta. Kirjoihin lienee lienee sitten merkitty kirkossakäynnit, josta
pidettiin kirjaa ja seurattiin. Salavuoteudessa olleet synnyttäneet naiset
ripitettiin. Keuruun vanhassa kirkossa on keskikäytävällä korkea häpeäpenkki,
jossa ripitetyt naiset joutuivat istumaan seurakunnan "sivieellisten" edessä.
Mahdollisesti päälle syljettävinä. Oli myös jalkapuu, jossa miehet saattoivat
katua ja kokea häpeää. Kuten islamissa, naiset olivat syyllisiä salavuoteu-
teen. Siitäkin huolimatta, että kyseessä saattoi olla raiskaus. Tällainen
tapaus Keski-Suomessa on tullut tietooni. Tyttö oli 15 vuotias. On esiinty-
nyt myös, että mies on tunnustanut ja merkitty Rippikirjaan isäksi.

Rippikirjoihin on merkitty muutakin, kuten kuulutuksia, vihkimisiä ja kuolemat,
mutta myös mahdolliset rikokset ja sanktiot. Niissä näkyy myös muuttomerkin-
töjä,sisään tullut tai ulos muuttanut. Niihinhän on merkitty myös lukutaito.

P. Pihlman